Chapter 7

"Se oli uhrilahjani", sanoi Syphax äkkiä. "Apostoli paransi jalkani, jonka olin astunut okaaseen."

"Otaksuin sinun palvelevan vain käärmejumalaa."

"Palvelen sitä jumalaa, joka kulloinkin auttaa."

"Mihin jalkaan oka pisti?"

Syphax mietti hetkisen.

"Oikeaan", sanoi hän sitten nopeasti.

"Sepä vahinko", sanoi Teja. "Tämä on vasemman jalan sandaali."

Hän pisti sen vyöhönsä.

"Minä varoitan sinua, kuningatar, tällaisista yöllisistä hartaudenharjoituksista."

"Teen minkä hyväksi näen", vastasi Matasunta kopeasti.

"Ja minä teen sen, minkä pidän velvollisuutenani."

Näin sanoen Teja meni ulos ja lähti leiriin päin. Kuningatar ja orjat seurasivat häntä äänettöminä.

Ennen päivännousua Teja meni Vitigeksen luo ja kertoi hänelle kaiken.

"Kertomuksesi ei ole mitenkään todistuskelpoinen", sanoi kuningas.

"Mutta se herättää ainakin epäluuloja.

"Sanoit itse, että kuningattaren käytös kammottaa sinua."

"Juuri sen vuoksi varon toimimasta pelkkien epäluulojen mukaan.

"Olen monesti pelännyt, että olemme tehneet hänelle vääryyttä.

"Melkein yhtä paljon kuin Rautgundikselle."

"Olkoon niin, mutta mitä nuo yölliset retket merkitsevät?"

"Niistä teen lopun. Hänen itsensäkin vuoksi."

"Entä mauri! Häneen en luota vähääkään.

"Hän on usein päiväkausia poissa. Sitten hän taas ilmestyy leiriin.

"Hän on vakooja."

"Niin on, ystäväni", vastasi Vitiges hymyillen, "mutta hän on minun vakoojani.

"Hän käy minun tieteni tuon tuostakin Roomassa.

"Hän kertoo minulle kaikki, mitä siellä tapahtuu."

"Mutta hänen tuomistaan tiedoista ei sinulla ole ollut mitään hyötyä.

"Entä väärä sandaali?"

"On todellakin uhrilahja, vaikkakin varkauden hyvitykseksi.

"Hän kertoi minulle kaiken, ennenkuin sinä saavuit.

"Hän oli kerran kuningattaren kirkossa ollessa ikävissään harhaillut kirkon kellareissa ja sieltä löytänyt kaikenlaisia papinpukuja ja koristuksia, jotka hän piti ominaan.

"Mutta myöhemmin hän rupesi pelkäämään apostolin vihaa ja häntä lepyttääkseen hän uhrasi saaliista tämän kultasandaalin.

"Hän kuvasi sen minulle tarkoin: kultaiset koristukset sivuilla ja agaattisolki, jossa oli kirjain C --.

"Katsos vain, kaikki on täsmälleen oikein.

"Hän tuntee siis sen. Se ei voi olla paenneen henkilön oma.

"Ja hän lupasi todistukseksi tuoda oikeankin jalan sandaalin.

"Mutta ennen kaikkea. Hän on neuvonut minulle uuden suunnitelman, joka tekee lopun hädästämme ja saattaa itse Belisariuksen käsiimme."

KYMMENES LUKU.

Sillä aikaa, kun goottien kuningas ilmaisi ystävälleen tämän suunnitelman, oli Cethegus, jota oli varhain aamulla kutsuttu Belisariuksen portille, Belisariuksen ja Johanneksen puheilla.

"Rooman prefekti", kysyi Belisarius häneltä, "missä olit viime yönä?"

"Paikallani.

"Siellä, missä minun piti ollakin. Pyhän Paavalin portilla."

"Tiedätkö, että viime yönä on eräs parhaista päälliköistäni, arkontti Perseus, Johanneksen veli, kadonnut kaupungista eikä häntä ole senjälkeen missään nähty?"

"Sepä on ikävää.

"Mutta tiedäthän, että muurin yli meneminen ilman lupaa on kielletty."

"Minulla on syytä otaksua, että sinä hyvin tiedät, mihin veljeni on joutunut, että sinun kätesi ovat hänen verellään tahratut", huudahti Johannes kiivaasti.

"Ja totisesti, kautta Justinianuksen unen, siitä sinä saat maksun", pauhasi Belisarius.

"Sinä et enää komenna keisarin joukkoja etkä päälliköitä.

"Tilinteon hetki on tullut.

"Barbaarit ovat melkein tuhotut. Ja saadaanpa nähdä, eikö sinun pääsi pudotessa Kapitolium joudu käsiimme?"

"Tälläkö kannalla ovat asiat?" ajatteli Cethegus. "Varo itseäsi, Belisarius."

Hän vaikeni.

"Puhu", huusi Johannes. "Missä olet veljeni murhannut?"

Ennenkuin Cethegus ehti vastata, saapui paikalle Artasines, eräs Belisariuksen persialaisista henkivartijoista.

"Herra", sanoi hän, "ulkona on kuusi goottisoturia.

"He tuovat arkontti Perseuksen ruumiin.

"Kuningas Vitiges lähettää seuraavan tervehdyksen: Hänet kaatoi viime yönä kreivi Tejan kirves.

"Hän lähettää ruumiin juhlallisesti haudattavaksi."

"Taivas itse todistaa syytöksenne valheeksi", vastasi Cethegus lähtien ulos.

Hän käveli hitaasti ja ajatuksissaan Qvirinalin ja Trajanuksen torin yli taloonsa.

"Sinä uhkailet, Belisarius. Kiitos viittauksesta!

"Saammepa nähdä, emmekö tule ilman sinuakin toimeen?"

Asunnossaan hän tapasi Syphaxin, joka oli levottomana odottanut häntä ja nyt kertoi lyhyesti edellisen yön tapahtumat.

"Ensiksikin", hän päätti kertomuksensa, "anna piestä sandaalinsitojaa.

"Näetkö, miten huonosti sinua palvellaan, kun Syphax on poissa. Mutta anna nyt minulle toinen jalkineesi."

"Minun ei pitäisi antaa sitä, että joutuisit hirteen hävyttömän valheesi vuoksi", sanoi prefekti nauraen.

"Tästä nahkapalasesta riippuu nyt henkesi, pantterini.

"Millä sen lunastat?"

"Tärkeällä tiedolla.

"Minä tiedän nyt tarkoin Belisariuksen henkeä vastaan suunnitellun salahankkeen, paikan ja ajan sekä liittoutuneiden nimet.

"Ne ovat Teja, Totila ja Hildebad."

"Jokainen erikseen riittää magister militumille", mutisi Cethegus tyytyväisenä.

"Minä luulen, että sinä taas toimitat barbaarit loukkuun.

"Olen heille käskystäsi ilmoittanut, että Belisarius itse lähtee huomenna kaupungista tiburtisen portin kautta muonaa hankkimaan."

"Niin, hän lähtee itse mukaan, sillä hunnit, jotka ovat usein joutuneet barbaarien käsiin, eivät uskalla enää yksin lähteä. Hänellä on mukanaan neljäsataa miestä."

"Kolme salaliittolaista aikoo asettua Fulviusten haudan luo väijyksiin mukanaan tuhannen miestä."

"Se tieto on todellakin kengän arvoinen", vastasi Cethegus heittäen sen Syphaxille.

"Kuningas Vitiges tekee sillä aikaa valerynnäkön pyhän Paavalin porttia vastaan saadakseen meidät unohtamaan Belisariuksen.

"Riennän siis käskysi mukaan Belisariukselle sanomaan, että hän ottaisi mukaansa kolmetuhatta miestä ja tuhoaisi salaliittolaiset."

"Seis", sanoi Cethegus levollisesti. "Älä hätäile.

"Sinä et sano mitään."

"Mitä", kysyi Syphax ihmeissään. "Hän on tuhon oma, jollei häntä varoiteta."

"Ei aina pidä esiintyä sotapäällikön suojelushenkenä.

"Belisarius koetelkoon huomenna onnensa tähteä."

"Kaikkea päähäsi pälkähtääkin", naurahti Syphax.

"Tässä tapauksessa olen mieluummin orja Syphax kuin magister militum Belisarius.

"Antonina-raukka, joka jää leskeksi."

Cethegus aikoi heittäytyä vuoteelleen, kun ovenvartija Titus ilmoitti:

"Korinttilainen Kallistratos."

"Hän on aina tervetullut."

Nuori kreikkalainen tuli sisään.

Vieno häpeän tai ilon puna helotti hänen poskillaan. Hänellä oli nähtävästi erittäin tärkeä asia kerrottavana.

"Mitä muuta kaunista tuot tullessasi paitsi itseäsi", sanoi Cethegus.

Nuorukainen loi häneen säihkyvät silmänsä.

"Sinua ihailevan sydämeni, ja toivon, että voisin teoissa osoittaa tunteeni.

"Minä pyydän suosionosoituksena, että sallisit minun taistella kuten Piso ja Liciniukset Rooman puolesta ja sinun puolestasi."

"Mitä sinua, rauhallista vierastamme, rakastettavinta helleeneistä, koskee meidän ja barbaarien välinen verinen riita?

"Pysy sinä erilläsi tästä raskaasta tosiasiasta ja ajattele omaa iloista perintöäsi, kauneutta."

"Minä tiedän, että Salamiin päivät ovat jo melkein tarunaikaisia ja että te, rautaiset roomalaiset, pidätte meitä heikkoina.

"Se on kovaa, mutta sittenkin kestämme sen helpommin, koska juuri te suojelette maailmaamme, taidetta ja jaloja tapoja barbaareita vastaan.

"Te -- roomalaiset tai oikeammin sinä, Cethegus.

"Siten minä tämän sodan käsitän ja siten se koskee helleenejäkin."

Prefekti hymyili hyvillään.

"No siinä tapauksessa ottaa Rooma mielellään vastaan helleenin avun. Sinä pääset heti samoin kuin Licinius sotatribuuniksi."

"Teoilla tahdon sinua tästä kiittää.

"Yksi seikka minun täytyy vielä tunnustaa, sillä tiedän, ettet pidä yllätyksistä.

"Olen usein huomannut, miten rakas Hadrianuksen hauta kuvapatsaineen on sinulle.

"Äsken laskin patsaat ja niitä oli kaksisataayhdeksänkymmentäkahdeksan.

"Olen täydentänyt kolmannen sadan tuomalla Latonan lapset Apollon ja Artemiin, joita sinä olet ihaillut. Ne ovat lahjani sinulle ja Roomalle."

"Rakas tuhlari", sanoi Cethegus, "mitä oletkaan tehnyt?"

"Hyvän ja kauniin teon", vastasi Kallistratos vaatimattomasti.

"Mutta ajattele toki -- paikkahan on linnoitus. Jos gootit sen valloittavat --"

"Letoidit ovat toisella, sisemmällä muurilla.

"Tarvinneeko pelätä, että barbaarit pääsevät Cetheguksen lempipaikalle?

"Missä ovat kauniit jumalat paremmassa turvassa kuin linnassasi?

"Varustuksesi on mielestäni niiden paras temppeli, koska se on turvallisin.

"Lahjani olkoon samalla onnellinen enne."

"Niin se onkin", huudahti Cethegus vilkkaasti. "Minä uskon itsekin, että lahjasi on hyvässä turvassa.

"Mutta salli minun korvaukseksi --"

"Sinä olet jo korvaukseksi antanut minulle luvan taistella puolestasi. Terve", sanoi kreikkalainen ja poistui nauraen.

"Poika rakastaa minua suuresti", sanoi Cethegus katsellen hänen jälkeensä.

"Ja minusta -- kuten kaikista muistakin ihmishulluista -- se tuntuu mieluiselta.

"Eikä vain senvuoksi, että minä siten hallitsen häntä."

Silloin kuului eteisen marmorilattialta askeleita ja tulijaksi ilmoitettiin eräs sotatribuuni.

Hän oli nuori sotilas, jolla oli jalot, vaikka ennenaikaansa vanhentuneet kasvonpiirteet.

Aito roomalaisen rodun tuntomerkkeinä olivat melkein suorakulmaisesti suorasta, ankarapiirteisestä otsasta lähtevät poskipäät. Syvällä olevista silmistä kuvastui roomalainen voima ja -- ainakin tällä hetkellä -- päättävä totisuus ja horjumaton tahto.

"Kas, Severinus, Boëthiuksen poika! Tervetuloa, nuori sankari ja viisaustieteilijä.

"Useaan kuukauteen en ole nähnyt sinua. Mistä tulet?"

"Äitini haudalta", vastasi Severinus tiukasti katsellen kysyjää.

Cethegus hypähti pystyyn.

"Mitä? Rusticiana! Nuoruudenystävättäreni! Boëthiukseni vaimo!"

"Hän on kuollut", sanoi poika lyhyesti.

Prefekti aikoi tarttua hänen käteensä.

Severinus ei sitä sallinut.

"Poikani! Severinus parka! Kuoliko hän lähettämättä minulle tervehdystä?"

"Kerron sinulle hänen viimeiset sanansa. Ne koskivat sinua."

"Mihin tautiin hän kuoli?"

"Tuskaan ja katumukseen."

"Tuskaan", huokasi Cethegus. "Sen kyllä ymmärrän. Mutta mitä katumista hänellä oli?

"Ja minuako hänen viimeiset sanansa koskivat? Kuinka ne kuuluivat?"

Silloin Severinus meni aivan prefektin viereen ja katsoi häntä tiukasti silmiin.

"Kirottu, kirottu olkoon Cethegus, joka myrkytti sydämeni ja lapseni."

Cethegus katseli häntä rauhallisesti.

"Kuoliko hän mielipuolena", kysyi prefekti levollisesti.

"Ei, murhaaja. Hän oli mielipuoli luottaessaan sinuun.

"Kuolinhetkellään hän tunnusti Cassiodorukselle ja minulle, että hän oli ojentanut nuorelle kuninkaalle sinun sekoittamasi myrkyn.

"Hän kertoi meille koko jutun.

"Corbulo-vanhus tyttärineen vahvistivat sen todeksi.

"'Vasta myöhemmin sain kuulla, että lapseni oli juonut kuolettavasta pikarista', päätti hän kertomuksensa. 'Eikä kukaan pidättänyt Camillan kättä hänen aikoessaan juoda.'

"'Sillä minä olin vielä veneessä merellä ja Cethegus plataanikäytävässä.'

"Silloin Corbulo huusi kalveten: 'Tiesikö prefekti, että maljassa oli myrkkyä?'

"'Tiesi', vastasi äitini.

"'Kun minä tapasin hänet puutarhassa, ilmoitin sen hänelle.'

"Corbulo vaikeni kauhusta, mutta Daphnidion kiljaisi:

"'Voi domina-parkaani! Hän siis murhasi hänet.'

"'Sillä hän seisoi aivan vieressäni ja katseli, kun domina joi.' --

"'Näkikö hän hänen juovan', kysyi äitini äänellä, joka iäti kaikuu korvissani.

"'Hän näki hänen juovan', vakuutti Corbulo tyttärineen.

"'Pahat henget silloin hänen päänsä perikööt!'

"'Kosta, Jumala, helvetissä, kostakaa, poikani, maan päällä Camillan puolesta!'

"'Kirottu olkoon Cethegus!'

"Ja hän veti viimeisen henkäyksensä."

Prefekti seisoi järkähtämättömänä.

Hän tarttui vain hitaasti tunikkansa rintapoimussa olevaan tikariin.

"Mutta mitä sinä teit?" kysyi hän hetkisen kuluttua.

"Minä polvistuin ruumiin viereen, suutelin hänen kylmää kättään ja lupasin täyttää hänen viimeisen käskynsä.

"Varo itseäsi, Rooman prefekti, myrkynsekoittaja, sisareni murhaaja! Loppusi on lähellä."

"Boëthiuksen poika! Aiotko ruveta murhaajaksi lavertelevan orjan ja hänen tyttöletukkansa sanojen perustalla?

"Olisiko se mielestäsi sankarin ja oppineen arvon mukaista?"

"En minä aio murhata.

"Jos olisin germaani, niin barbaarien tavan mukaan -- nyt se tuntuu minusta erinomaiselta -- haastaisin sinut, veriviholliseni, kaksintaisteluun.

"Mutta olen roomalainen ja haen kostoa oikeuden tietä.

"Varo itseäsi, prefekti. Italiassa on vielä tuomareita.

"Vasta tänään olen päässyt meren puolelta Roomaan ja huomenna syytän sinua tuomariesi, senaattorien edessä. Siellä tapaamme toisemme."

Cethegus sulki äkkiä häneltä tien.

Mutta Severinus huusi:

"Pois tieltä! Murhamiesten suhteen ollaan varovaisia.

"Kolme ystävääni on saattanut minua talosi luo.

"Jollen pian palaa, tulevat he liktorien kanssa noutamaan minua."

"Aioin vain varoittaa sinua ryhtymästä häpeälliseen tekoon", vastasi Cethegus levollisesti.

"Jos sinä aiot syyttää sukusi vanhinta ystävää murhasta, jota et saa toteennäytetyksi, kuolevan kuumehoureiden perusteella, niin en tahdo sinua siitä estää.

"Mutta ennenkuin menet, saat erään tehtävän suorittaaksesi. Sinä olet syyttäjäni, mutta samalla olet sotilas ja minun sotatribuunini.

"Sinun on toteltava päällikkösi käskyjä."

"Minä tottelen."

"Huomenna Belisarius lähtee kaupungista ja barbaarit tekevät rynnäkön.

"Minun on suojeltava kaupunkia.

"Minä aavistan, että Belisarius joutuu vaaraan -- häntä pitäisi suojella.

"Minä määrään sinut huomenna päällikön seuralaiseksi ja on sinun suojeltava hänen henkeään."

"Omallani."

"Hyvä on tribuuni. Minä luotan sanaasi."

"Luota vain sanaani. Näkemiin. Taistelun jälkeen senaatissa.

"Molemmat taistelut miellyttävät minua.

"Näkemiin -- -- -- senaatissa."

"Näkemättömiin", sanoi Cethegus, kun askelten ääni lakkasi kuulumasta.

"Syphax", huusi hän, "tuo viiniä ja päivällinen.

"Meidän on vahvistettava itseämme -- huomisen varalta."

YHDESTOISTA LUKU.

Varhain seuraavana aamuna vallitsi sekä Roomassa että goottien leirissä vilkas liike.

Matasunta ja Syphax olivat saaneet tietää yhtä ja toista, mutta ei kaikkea.

He olivat saaneet tiedon kolmen miehen salaliitosta Belisariusta vastaan ja alkuperäisestä suunnitelmasta, jonka mukaan aiottiin tehdä valerynnäkkö pyhän Paavalin porttia vastaan Belisariuksen saattamisen helpottamiseksi.

Mutta he eivät olleet saaneet tietää, että kuningas oli peruuttanut tämän aikomuksensa ja salaisesti tehnyt toisen, päällikön poissaololle perustetun suunnitelman. Hän koettaisi vielä kerran, eikö goottien uskollisuus voittaisi Belisariuksen taitoa ja prefektin muureja.

Kuninkaan neuvottelussa kaikki tajusivat yrityksen tärkeyden. Jos se epäonnistuisi, kuten kaikki edellisetkin -- kuusikymmentäkahdeksan taistelua, hyökkäystä ja rynnäkköä oli Prokopius laskenut tähän saakka olleen -- ei väsynyt, kovin harventunut sotajoukko enää voisi mitään tehdä.

Senvuoksi kaikki olivat Tejan neuvosta valallaan sitoutuneet olemaan ilmoittamatta kellekään yrityksestä.

Senvuoksi Matasunta ei ollut saanut kuninkaalta mitään tietää. Ei maurinkaan nenä voinut vainuta muuta kuin että sinä päivänä piti tapahtua ihmeellisiä asioita. Goottisoturitkaan eivät tienneet, mitä oli tulossa.

Totila, Hildebad ja Teja olivat jo keskiyön aikana hiljaa lähteneet ratsumiehineen leiristä ja asettuneet väijyksiin Via valerian eteläpuolelle Fulviusten haudan lähistölle, jonka ohi Belisariuksen täytyi kulkea. He toivoivat saavansa pian työnsä suoritetuksi ja pääsevänsä vielä taistelemaan Rooman edustalla.

Sillä välin, kun kuningas Hildebrandin, Guntariksen ja Markjan avulla järjesti joukot leirin sisäpuolella, lähti Belisarius aamun koittaessa ulos tiburtisesta portista mukanaan osa henkivartijoitaan.

Prokopius ja Severinus ratsastivat hänen vieressään, edellinen oikealla, jälkimmäinen vasemmalla puolella. Massageetti Aigan kantoi lippua, jonka aina piti olla magister militumin mukana.

Constantinus, jolle oli uskottu kaupungin belisarisen osan päällikkyys, asetti joka paikkaan muureille kaksinkertaiset vahtijoukot ja käski vapaana olevienkin miesten leiriytyä aivan muurien lähelle. Hän lähetti samanlaisen käskyn prefektille tämän komennettavina olevien bysanttilaisten varalta.

Sanantuoja tapasi hänet valleilla Paavalin ja Appiuksen porttien välillä.

"Belisarius arvelee siis", ivaili Cethegus kuullessaan tämän, "että Roomani ei ole turvassa, ellei hän sitä suojele. Minä luulen, ettei _hän_ ole turvassa, ellei Roomani häntä suojele.

"Tule, Lucius Licinius", kuiskasi hän. "Meidän on ryhdyttävä toimiin sellaisenkin tapauksen varalta, ettei Belisarius palaa sankariretkeltään. Silloin on toisen ryhdyttävä hänen joukkojaan komentamaan."

"Minä tunnen tuon toisen."

"Kenties syntyy lyhyt taistelu hänen Roomaan jääneiden henkivartijainsa kanssa Diokletianuksen kylpylaitoksessa tai Tiburtiuksen portilla. Heidät täytyy tuhota omassa leirissään, ennenkuin he ehtivät nousta vastarintaan. Ota kolme tuhatta isaurilaistani ja sijoita ne huomiota herättämättä kylpylaitoksen ympärille. Ota haltuusi myöskin Tiburtiuksen portti."

"Mistä nuo miehet otan?"

"Hadrianuksen haudalta", vastasi Cethegus hiukan mietittyään.

"Entäs gootit, päällikkö?"

"Mitä vielä! Hauta on luja. Se puolustaa itse itseään.

"Ensin hyökkääjien on kuljettava etelästä päin virran yli ja sitten heidän on kiivettävä Paroksen marmorista tehtyjä, sileitä seiniä pitkin.

"Ja sitäpaitsi", sanoi hän hymyillen, "katso tuonne ylöspäin. Siellä on kokonainen sotajoukko marmorijumalia ja sankareita. Suojelkoot he temppeliänsä barbaareilta.

"Katso nyt -- sanoinhan sen jo -- rynnäkkö koskee vain pyhän Paavalin porttia", virkkoi hän lopuksi viitaten goottien leiriin päin, josta suuri joukko-osasto marssi mainittua paikkaa kohti.

Licinius totteli ja vei heti kolmetuhatta isaurilaista -- melkein puolet varusväestä -- haudalta joen yli ja pitkin Viminalista Diokletianuksen kylpylaitokseen.

Belisariuksen armenialaisten sijalle hän määräsi Tiburtiuksen portille kolmesataa isaurilaista ja legioonalaista.

Cethegus puolestaan meni salariselle portille, jossa Belisariuksen sijainen Constantinus parhaallaan oleili.

"Minun on saatava hänet pois tieltä, ennenkuin tieto saapuu", ajatteli hän.

"Kun sinä olet karkoittanut barbaarit", sanoi hän tälle, "hyökkäät kai ulos kaupungista. Nyt päällikön poissa ollessa on erinomainen tilaisuus laakerien niittämiseen."

"Niin on", myönsi Constantinus. "He saavat nähdä, että voitamme heidät ilman Belisariustakin."

"Mutta teidän täytyy tähdätä levollisemmin", sanoi Cethegus ottaen jousen eräältä persialaiselta jousimieheltä.

"Katsokaa tuota ratsastavaa goottia, joka on joukon johtajana. Hän kaatuu."

Cethegus ampui, ja gootti kaatui kuoliaana ratsultaan.

"Ja valleilla olevia jousia te käyttelette huonosti.

"Näettekö tuota tammea. Sen luona on rautapukuinen gootti, tuhantisen päällikkö.

"Katsokaa!"

Hän tähtäsi vallijousella ja ampui. Gootti tarttui keihään lävistämänä puuhun.

Silloin saraseenilainen ratsumies ajaa karautti paikalle.

"Arkontti", sanoi hän Constantinukselle, "Bessas pyytää apuväkeä vivariumin luo praenestiniselle portille. Gootit ryntäävät sinne."

Constantinus katseli epäillen Cethegusta.

"Turhaa puhetta", sanoi tämä. "Hyökkäys tarkoittaa ainoastaan pyhän Paavalin porttia ja siellä on voimakas varusväki. Tiedän sen varmasti. Sanokaa Bessakselle, että hän pelkää liian aikaisin.

"Sitäpaitsi on minulla vielä vivariumissa kuusi jalopeuraa, kymmenen tiikeriä ja kaksitoista karhua ensi sirkusjuhlaani varten.

"Lasketaan ne barbaarien kimppuun!

"Silloin roomalaiset saavat oikean sirkusnäytelmän."

Mutta samassa eräs henkivartija saapui Pinciuksen sillalta huutaen:

"Apua, herra, apua! Constantinus, omalle portillesi, Flaminiuksen portille! Lukemattomia barbaareita! Ursicinus pyytää apua."

"Sielläkin", mietti Cethegus epäröivän näköisenä.

"Apua murretun muurin luo Flaminiuksen ja Pinciuksen porttien välillä", huusi toinen Ursicinuksen lähetti.

"Tätä linjaa teidän ei tarvitse suojella. Kuten tiedätte, on se pyhän Pietarin erityisessä suojassa, se riittää", rauhoitteli Constantinus.

Cethegus hymähti.

"Niin, ainakin tänään, sillä sinne ei rynnätäkään."

Silloin Marcus Licinius ajoi hengästyneenä paikalle.

"Prefekti, pian Kapitoliumille, josta juuri tulen. Vihollisen kaikki seitsemän leiriä pursuavat jokaisesta portistaan barbaareita. Nähtävästi aiotaan tehdä yleinen rynnäkkö kaikkia Rooman portteja vastaan."

"Tuskin", vastasi Cethegus hymyillen.

"Lähden sinne joka tapauksessa. Mutta sinä, Marcus Licinius, vastaat minulle Tiburtiuksen portista.

"Sen täytyy olla minun hallussani, eikä Belisariuksen.

"Älä viivyttele! Vie sinne kaksisataa legioonalaistasi!"

Hän hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti Kapitoliumia kohti Viminaliksen juuritse.

Täällä hän tapasi Lucius Liciniuksen isaurilaisineen.

"Päällikkö", sanoi tämä hänelle, "siellä näyttää olevan tosi kysymyksessä. Mitä isaurilaisilla tehdään? Onko entinen käskysi voimassa?"

"Olenko peruuttanut sen", kysyi Cethegus ankarasti. "Lucius ja te muut tribuunit tulette mukaani. Isaurilaiset, menkää te päällikkönne Asgareen johdolla Diokletianuksen kylpylaitoksen ja Tiburtiuksen portin välille."

Hän el luullut vaaran uhkaavan Roomaa.

Hänhän luuli tietävänsä, mikä goottien todellinen aikomus oli.

"Tämä yleinen valeryntäys", hän ajatteli, "on pantu toimeen vain senvuoksi, etteivät bysanttilaiset muistaisi vaarassa olevaa päällikköään."

Hän nousi erääseen Kapitoliumin torniin, josta oli vapaa näköala koko Rooman tasangolle.

Se oli täynnä goottisotureita.

Näky oli valtava.

Leiriporteista virtasi koko goottien sotajoukko ympäröiden kaupungin täydellisesti joka puolelta.

Hyökkäys oli nähtävästi aiottu tehtäväksi yht'aikaa kaikkia portteja vastaan yhtenäisen suunnitelman mukaan.

Etumaisina suljetussa piirissä kulkivat jousimiehet ja lingonheittäjät pienissä ryhmissä. Heidän oli ammuttava muureilla ja porteilla olevat puolustajat.

Sitten tulivat kaikenlaiset muurinmurtajat, jotka olivat peräisin roomalaisista asevarastoista tai valmistetut roomalaisten mallien mukaan, joskin usein kömpelösti. Näitä vetivät hevoset ja juhdat, joiden vieressä kulki kilvillä varustettuja miehiä suojelemassa niitä piiritettyjen ampumiselta.

Aivan näiden jäljessä kulkivat varsinaiseen hyökkäykseen määrätyt sotilaat tiheissä ryhmissä. Heillä oli aseina kirveet ja suuret puukot. He kuljettivat mukanaan ryntäysportaita.

Hyvässä järjestyksessä ja levollisesti nämä kolme hyökkäyslinjaa etenivät rinnatusten joka paikassa. Aurinko kimalteli kypäreissä. Määrättyjen väliaikojen päästä kajahtivat goottilaisten sotatorvien pitkäveteiset toitotukset.

"He ovat meiltä oppineet yhtä ja toista", huudahti Cethegus.

"Se mies, joka on järjestänyt nuo rivit, on etevä sotapäällikkö."

"Kuka se lienee", kysyi Kallistratos, joka seisoi komeassa asepuvussa Lucius Liciniuksen vieressä.

"Epäilemättä kuningas Vitiges itse", vastasi Cethegus.

"Sitä ei olisi uskonut tuosta vaatimattoman näköisestä miehestä, jonka ulkomuoto on niin jokapäiväinen."

"Barbaareissa on paljon selittämätöntä."

Hän ratsasti nyt Kapitoliumista joen yli sekä sitten pitkin vallitusta Pankratiuksen portille, johon ensimmäinen hyökkäys näytti kohdistuvan, ja nousi seurueineen kulmatorniin.

"Kuka on tuo pitkäpartainen vanhus, joka kulkee miestensä edellä kivikirves olalla?

"Hän näyttää jättiläiseltä, jonka Zeus unohti tuhota."

"Hän on Teoderikin vanha asemestari. Hän ryntää Pankratiuksen porttia vastaan", sanoi prefekti.

"Ja kuka on tuo komeavarusteinen mies ruskean hevosen selässä? Hän, jolla on sudenpää kypärässä ja joka ryntää portuensista porttia vastaan."

"Hän on völsungi, herttua Guntaris", vastasi Lucius Licinius.

"Katsokaa, tuollakin kaupungin itäpuolella joen tuolla puolen, niin pitkällä kuin silmä kantaa, rientävät barbaarien joukot kaikille kaupungin porteille", sanoi Piso.

"Mutta missä on kuningas itse", tiedusteli Kallistratos.

"Näetkö goottien päälipun tuolla keskellä kenttää? Siellä hän on Pankratiuksen portin kohdalla", selitti prefekti.