Chapter 6

Sitä paitsi pakolaiset olivat tuoneet kaupunkiin taistelusta sellaisia tietoja, että päällikkö oli kaatunut ja kaikki oli menetetty.

Vihdoin Antonina, joka oli odottanut valleilla, tunsi hänet.

Hänet laskettiin kaupunkiin Pinciuksen portin kautta. Sitä kutsuttiin siitä lähtien Porta belisariaksi.

Tulisoihdut Flaminiuksen ja Pinciuksen porttien välisillä valleilla olivat prefektille merkkinä siitä, että Belisarius oli päässyt joukkoineen Roomaan. Hän lähti hyvässä järjestyksessä, väsyneiden voittajain laimeasti ahdistaessa, kaupunkiin päin, jonne hän onnellisesti pääsikin yön turvissa.

Vain Teja tunkeutui muutamain ratsumiesten kanssa sille kukkulalle, jolla Villa Borghese nykyjään sijaitsee, ja Aqva Acetosaan saakka.

KAHDEKSAS LUKU.

Seuraavana päivänä goottien lukuisa sotajoukko saapui ikuisen kaupungin edustalle ja piiritti sen seitsemästä kohdasta.

Nyt alkoi merkillinen piiritys, jonka aikana kävi ilmi sekä Belisariuksen päällikkönero ja kekseliäisyys että piirittäjien urhoollisuus.

Pelosta vavisten roomalaiset katselivat muureiltaan saapuvaa goottien laumaa, josta ei näyttänyt loppua tulevankaan.

"Katso, prefekti, tuo joukko valtaa muurisi."

"Niiden ympäristön, mutta niiden yli se ei tule.

"Ilman siipiä ei näille muureille päästä."

Vitiges oli jättänyt Ravennaan vain kaksituhatta miestä. Kahdeksantuhatta hän oli lähettänyt Urbssalvian kreivin Uligiksen ja Asculumin kreivin Ansan johdolla Dalmatiaan valloittamaan tätä maakuntaa ja Liburniaa bysanttilaisilta sekä valtaaman takaisin tärkeää Salonaa. Heidän piti pestata avukseen palkkasotureita Saviasta.

Goottien laivastokin lähetettiin sinne vastoin Tejan neuvoa. Hän ehdotti, että se olisi tuotu Portukseen, Rooman satamaan, piirittävän sotajoukon avuksi.

Maan puolelta kuningas piiritti Roomaa ja sen laajoja valleja sekä Marcus Aureliuksen ja prefektin rakennuttamia muureja sadallaviidelläkymmenellätuhannella miehellä,

Rooman muureissa oli siihen aikaan viisitoista pääporttia sekä sitäpaitsi joitakuita pienempiä.

Gootit pystyttivät muurien heikompien paikkojen edustalle kuusi leiriä. Kaikki nämä kuusi leiriä olivat joen vasemmalla rannalla.

Mutta koska oli pelättävissä, että piiritetyt hävittäisivät Milviuksen sillan ja siten katkaisisivat piirittäjiltä kulkutien joen oikealle rannalle sekä saisivat vapaasti hallittavakseen koko alueen joen oikealta rannalta mereen saakka, gootit rakensivat Tiberin oikealle rannalle, "Neron kentälle", seitsemännen leirin, joka ulottui Vatikanin kukkulalta Milviuksen siltaan saakka.

Tämä silta suojeli siis Milviuksen siltaa ja uhkasi Hadrianuksen siltaa sekä Pyhän Pietarin porttiin päättyvää Roomaan johtavaa tietä. Porttia kutsuttiin Prokopiuksen tietojen mukaan jo silloin myöskin sisemmäksi Aureliuksen portiksi.

Se oli lähinnä Hadrianuksen hautaa.

Gootit vartioivat tarkasti myöskin Pyhän Pankratiuksen porttia Tiberin oikealla rannalla.

Tämän Neron kentällä, Pankratiuksen ja Pietarin porttien välillä olevan leirin päälliköksi Vitiges määräsi Mediolanumin kreivin Markjan, joka oli ollut cottilaisten alppien vartijana frankkeja vastaan.

Mutta kuningas kävi usein itse täällä tarkasti silmäillen Hadrianuksen hautaa.

Hän ei ruvennut minkään erityisen leirin päälliköksi, vaan pidätti itselleen ylipäällikkyyden määräten kuuden muun leirin päälliköiksi Hildebrandin, Totilan, Hildebadin, Tejan, Guntariksen ja Gripan.

Kaikkien seitsemän leirin ympäri kuningas kaivatti syvät haudat ja teetätti siten saadusta mullasta muurit haudan ja leirin välille ja vahvistutti ne paalutuksilla, suojaten siten leirit mahdollisilta hyökkäyksiltä.

Belisarius uskoi praenestinisen (nykyinen Porta maggiore) portin kaupungin itäosassa Bessakselle sekä kovasti uhatun Flaminiuksen portin, jonka läheisyydessä oli Totilan leiri, Constantinukselle. Tämä rakennutti sen melkein umpeen roomalaisista temppeleistä ja palatseista otetuilla marmorilohkareilla.

Belisarius oli sijoittanut pääleirinsä kaupungin pohjoisosaan.

Tämä oli heikoin Cetheguksen hänelle luovuttamista paikoista.

Prefekti oli pidättänyt itselleen kaupungin länsi- ja eteläosat, joista kukaan ei voinut häntä karkoittaa ja joissa hänen läsnäolonsa oli välttämätön.

Mutta täällä pohjoisessa oli Belisarius isäntänä. Hän asettui Flaminiuksen ja Pinciuksen -- taikka nyt "Belisariuksen" -- porttien välille, linnoituksen heikommalle paikalle ja suunnitteli hyökkäyksiä barbaareita vastaan.

Muut portit hän uskoi jalkaväenpäälliköiden Peraniuksen, Magnuksen, Enneen, Artabaneen, Azaretaan ja Chilbudiuksen huostaan.

Prefekti oli luvannut puolustaa kaikkia portteja Tiberin oikealla rannalla, nimittäin uutta Porta aureliaa Hadrianuksen haudan luona, Porta septimianaa, vanhaa Porta aureliaa, jota siihen aikaan kutsuttiin Pankratiuksen portiksi, ja Porta portuensista sekä näiden lisäksi vasemmalta rannalta pyhän Paavalin porttia.

Vasta seuraava portti itäänpäin -- ardeatininen -- oli Belisariuksen suojeltavana. Täällä oli päällikkönä Chilbudius.

Sekä piirittäjät että piiritetyt osoittautuivat yhtä väsymättömiksi ja kekseliäiksi hyökkäys- ja puolustussuunnitelmien tekemisessä.

Kauan aikaa gootit koettivat keksiä keinoja saadakseen Rooman antautumaan ilman rynnäkköä, ja piiritetyt taas koettivat saada nuo tuumat turhiksi.

Gootit, jotka olivat campagnan herroja, koettivat näännyttää piiritettyjä janolla. He katkaisivat kaikki neljätoista komeaa vesijohtoa, jotka varustivat kaupungin juomavedellä.

Belisarius muurautti heti, kun hän oli tämän huomannut, vesijohtojen kaupunginpuoleiset päät kiinni.

"Sillä", oli Prokopius sanonut hänelle, "kun sinä, sankari Belisarius, kömmit vesijohtoa myöten Napoliin, voisi barbaarien mieleen johtua ryömiä samanlaista sankaritietä Roomaan. Tuskinpa he sitä häpeänäkään pitäisivät."

Kylvyistä piiritettyjen täytyi kokonaan luopua, sillä kauempana joesta olevissa kaupunginosissa saatiin tuskin juomavettä.

Katkaisemalla vesijohdot barbaarit olivat ottaneet roomalaisilta leivänkin suusta.

Siltä ainakin näytti.

Sillä Rooman kaikki vesimyllyt seisahtuivat nyt.

Viljaa, jonka Cethegus oli ostanut Sisiliasta ja Belisarius väkisin koonnut Rooman ympäristöstä vuokralaisten ja maanviljelijäin murinasta huolimatta, ei saatu enää jauhetuksi.

"Antakaa aasien ja härkien pyörittää myllyjä", komensi Belisarius.

"Useimmat aasit ja härät olivat siksi viisaita, Belisarius", vastasi Prokopius, "etteivät ne tulleet tähän loukkuun meidän mukanamme.

"Meillä on härkiä vain teurastusta varten.

"Jos ne pannaan myllyjä pyörittämään, ei niissä sitten enää ole lihaa niin paljon, että niitä voisi teurastaa."

"Kutsu sitten Martinus tänne.

"Sain eilen Tiberin rannalla kävellessäni ja goottien telttoja laskiessani aatteen --"

"Joka Martinuksen on sen mahdottomuudesta huolimatta toteutettava.

"Mies parka!

"Noudan hänet joka tapauksessa."

Mutta kun Belisarius ja Martinus saman päivän iltana näyttivät yhteenliitettyjen venheiden päälle laaditun maailman ensimmäisen laivamyllyn, sanoi Prokopius ihastuneena:

"Laivamyllyissä jauhettu leipä ilahduttaa ihmisiä kauemmin kun suurimmat urotyösi. Täten jauhetussa viljassa on -- kuolemattomuuden maku."

Belisariuksen keksimät ja Martinuksen laatimat laivamyllyt suorittivat todellakin koko piirityksen ajan kuiville jääneiden vesimyllyjen tehtävän.

Sen sillan alapuolella, jota nykyjään kutsutaan Ponte San Sistoksi, Janiculus-kukkulan juurelle Belisarius, näet, kiinnitti köysillä kaksi laivaa ja rakennutti niiden päälle myllyn, jonka ratasta sillan arkkujen väliin pusertunut vesi pyöritti kovalla vauhdilla.

Piirittäjät koettivat saada tuhotuiksi nämä laitokset, joista karkulaiset olivat heille kertoneet.

He heittelivät sillan yläpuolella olevilta rannoilta jokeen palkkeja, tukkeja ja puita, jotka todellakin yhdessä yössä tuhosivat kaikki joessa olevat myllyt.

Mutta Belisarius rakennutti myllyt uudestaan ja jännitti sillan yläpuolelle joen yli vahvan ketjun, johon kaikki myllyjä uhkaavat esineet tarttuivat.

Tällä rautaisella virransululla oli toinenkin tarkoitus kuin myllyjen suojeleminen. Sen piti myöskin estää gootteja pääsemästä kaupunkiin veneillä ja lautoilla jokea pitkin.

Sillä Vitiges oli nyt ryhtynyt kaikkiin toimiin rynnäkön varalta.

Hän rakennutti puisia torneja, jotka olivat korkeampia kuin kaupungin muurit. Tornit olivat rattailla ja niitä kuljetettiin vetojuhtien avulla.

Hän teetti lukemattomia ryntäysportaita sekä neljä hirmuista muurinsärkijää, joita kutakin hoitamaan tarvittiin viisikymmentä miestä.

Lukemattomilla risu- ja kaislakimpuilla täytettäisiin syvät vallihaudat.

Belisarius ja Cethegus puolestaan -- edellinen pohjoisessa ja idässä, jälkimmäinen etelässä ja lännessä -- valvoivat kaupungin puolustusta. He sijoittivat valleille ballisteja ja heittokoneita, jotka sinkosivat pitkien matkojen päähän hirrentapaisia keihäitä sellaisella voimalla, että ne puhkaisivat täydessä rautavaruksessa olevan miehen.

Portteja suojeltiin "susilla", s.o. rautapiikein varustetuilla palkeilla, jotka pudotettiin hyökkääjien päälle, kun nämä olivat saapuneet aivan portin viereen.

Lopuksi he sirottelivat paljon jalkarautoja ja piikkikuulia muurien ja barbaarien leirin väliselle aukealle paikalle.

YHDEKSÄS LUKU.

Kaikesta tästä huolimatta gootit olisivat päässeet muureille, ellei prefektillä olisi ollut Egariaa, sanoivat roomalaiset.

Sillä se oli todellakin merkillistä. Joka kerta, kun barbaarit suunnittelivat hyökkäystä, meni Cethegus Belisariusta varoittamaan ja ilmoitti edeltäkäsin hyökkäyspäivän.

Joka kerta, kun Teja tai Hildebad aikoivat tehdä äkkihyökkäyksen jotakin porttia tai varustusta vastaan, Cethegus ilmoitti sen edeltäkäsin ja hyökkääjät tapasivat uhatussa paikassa puolustajia kaksi kertaa enemmän kuin tavallisesti.

Joka kerta, kun barbaarit aikoivat tehdä yöllisen hyökkäyksen joen yli jännitettyä ketjua vastaan, Cethegus näkyi aavistaneen sen ja lähetti vihollisia vastaan polttolaivoja.

Näin kului kuukausia.

Goottien täytyi myöntää itselleen, etteivät he huolimatta lukuisista hyökkäyksistä olleet vähääkään edistyneet piirityksen alusta.

Kauan he kestivät masentumatta nämä vastoinkäymiset ja kaikkien suunnitelmiensa ilmitulemisen ja tuhoamisen.

Mutta vähitellen alemmat kansankerrokset rupesivat napisemaan, varsinkin kun elintarpeet alkoivat vähetä. Jopa kuninkaankin kirkas otsa synkkeni, kun hän näki pahan haltijan tekevän turhaksi kaiken hänen voimansa, kestävyytensä ja sotataitonsa.

Ja kun hän tuli jonkin epäonnistuneen yrityksen jälkeen kuninkaalliseen telttaan väsyneenä ja kumarahartiaisena, katseli vaitelias kuningatar häntä niin arvoituksellisesti ja kammottavasti, että hän kauhistuen käänsi katseensa toisaalle.

"Näin asiat nyt ovat", sanoi hän synkkänä Tejalle.

"Johan edeltäkäsin sanoin, että näin kävisi.

"Rautgundiksen mukana pakeni onneni, samoin sieluni rauha.

"Kruununi tuntuu olevan kirottu.

"Ja tuo amelungien tytär kiertelee ympärilläni vaiteliaana ja synkkänä kuin onnettomuuteni ilmi elävänä."

"Olet kenties oikeassa", sanoi Teja.

"Mutta saan mahdollisesti tämän taikavyyhdin selvitetyksi.

"Anna minulle lomaa täksi yöksi."

Samana päivänä, melkein samalla hetkellä verinen Johannes pyysi Rooman muurien sisällä Belisariukselta lomaa seuraavaksi yöksi.

Belisarius ei suostunut.

"Nyt ei ole sopiva aika öisiin huvitteluihin", sanoi hän.

"Ei taida tuottaa kovinkaan suurta huvia kymmenen kertaa meitä molempia viekkaamman ketun seuraaminen yöaikaan kosteiden muurien välissä ja goottien aseiden uhalla."

"Mitä oikein puuhaat", kysyi Belisarius tarkkaavaisempana.

"Mitäkö puuhaan?

"Aion tehdä lopun tästä kirotusta asemasta, jossa me -- sinä, päällikköni, -- nykyjään olemme.

"Kuukausimääriä barbaarit ovat olleet näiden muurien edustalla mitään voittamatta. Me ammumme heitä väijyksistä kuten pojat pikku lintuja ja nauramme heille.

"Mutta kuka tämän kaiken oikeastaan saa aikaan?

"Et sinä, keisarillinen sotapäällikkö, kuten oikeastaan pitäisi, eikä keisarillinen sotajoukko, vaan tuo jäinen roomalainen, joka ei naura muulloin kuin ivatessaan.

"Hän istuu Kapitoliumissa ja nauraa keisarille ja gooteille ja meille ja -- luvalla sanoen -- sinulle eniten.

"Mistä tuo mies, joka on kuin Odysseus ja Ajax samalla kertaa, tietää goottien suunnitelmat niin tarkoin kuin istuisi hän läsnä kuningas Vitigeksen neuvotteluissa.

"Pahan henkensä avulla sanovat jotkut.

"Egariansa avulla sanovat toiset.

"Hänellä on korppi, joka osaa puhua kuin ihminen ja joka ymmärtää ihmisten puhetta, sanovat jotkut. Hän lähettää korppinsa yöksi goottien leiriin.

"Uskokoot näitä puheita akat ja roomalaiset, mutta ei äitini poika.

"Luulen tuntevani sen korpin ja pahan hengen.

"Varmaa on, että hän saa tietonsa vain goottien leiristä. Katsokaamme, emmekö voisi itse käyttää tuota lähdettä."

"Olen kauan epäillyt samaa, mutta en ole keksinyt mitään keinoa."

"Olen antanut hunnieni vartioida hänen askeleitaan.

"Se on perin vaikeaa, sillä tuo ruskea mauripiru seuraa häntä joka paikassa kuin varjo.

"Mutta joskus on Syphax päiväkausia poissa ja silloin vakoileminen onnistuu paremmin.

"Olen saanut tietää, että Cethegus on useana yönä mennyt ulos kaupungista milloin Porta portuensiksen kautta Tiberin oikealla rannalla, milloin pyhän Paavalin portin kautta Tiberin vasemmalla rannalla. Vakoojani eivät uskaltaneet seurata häntä kauemmaksi kaupungin ulkopuolelle, sillä molemmat mainitut portit ovat hänen hallussaan.

"Mutta tänä yönä -- sillä nyt hän taas varmasti lähtee kaupungista -- aion itse lähteä häntä vakoilemaan.

"Minun täytyy odottaa häntä portin ulkopuolella, sillä hänen isaurilaisensa eivät laske minua portista ulos. Jään tarkastusmatkallani johonkin vallihautaan odottamaan."

"Hyvä! Mutta sanojesi mukaan on kaksi porttia vartioitavana."

"Sen vuoksi olenkin ottanut veljeni Perseuksen toverikseni. Hän vartioi pyhän Paavalin, minä portuensista porttia. Saat olla varma, että ennen auringonnousua huomenna toinen meistä tuntee prefektin pahan hengen." --

Aivan vastapäätä pyhän Paavalin porttia noin kolmen jousenkantaman päässä kaupungin uloimmista vallihaudoista oli mahtava, vanhanaikainen rakennus, Basilica Sancti Pauli extra muros (pyhän Paavalin basilika muurien ulkopuolella), jonka viimeiset jäännökset hävisivät vasta silloin, kun Bourbonin tallikreivi piiritti Roomaa.

Alkujaan se oli Jupiter Statorin temppeli, mutta pari vuosisataa takaperin oli se pyhitetty apostolille. Siitä huolimatta oli vieläkin pystyssä partaisen jumalan suuri pronssipatsas. Sen oikeasta kädestä oli vain riistetty vasama ja pantu sijaan risti. Leveä, partainen patsas sopi mainiosti uudenkin nimensä kuvaksi.

Oli yön kuudes hetki.

Kuu paistoi kirkkaana ikuisen kaupungin yläpuolella ja valoi hopeaista hohdettaan muurien harjoihin sekä Rooman varustusten ja basilikan väliselle kentälle.

Pyhän Paavalin portilla oli juuri vaihdettu vahteja.

Mutta portista oli tullut seitsemän miestä ja takaisin palasi vain kuusi. Seitsemäs lähti taivaltamaan kentälle päin.

Varovaisesti hän kulki eteenpäin karttaen lukuisia jalkarautoja, sudenhautoja ja itsestään laukeavia myrkytettyjä nuolia, joita täällä oli kaikkialla ja jotka tuottivat monelle gootille kuoleman hyökkäyksien aikana.

Mies näytti tuntevan ne tarkoin ja osaavan väistää niitä.

Mutta hän vältti huolellisesti kuutamoakin, kulkien, mikäli mahdollista, muurin varjossa ja juosten puulta puulle.

Kun hän nousi viimeisestä haudasta, katseli hän ympärilleen ja jäi seisomaan erään heittokoneiden karsiman sypressin varjoon.

Hän ei nähnyt missään päin ketään ja riensi nopein askelin kirkkoa kohden.

Jos hän olisi vielä kerran katsellut ympärilleen, ei hän olisi niin huolettomana jatkanut matkaansa.

Sillä heti, kun hän oli lähtenyt puun luota, nousi haudasta toinen haamu, joka kolmella askeleella hyppäsi vuorostaan sypressin varjoon.

"Nyt jouduit häviölle, Johannes, ylpeä veljeni! Tällä kertaa olikin onni nuoremmalle veljelle suosiollinen.

"Nyt on Cethegus ja hänen salaisuutensa käsissäni."

Ja hän seurasi varovaisesti edellä kulkevaa.

Mutta äkkiä tämä katosi hänen näkyvistään, ikäänkuin maa olisi hänet niellyt. Tämä tapahtui kirkon uloimman muurin ääressä. Mutta kun armenialainen saapui paikalle, ei hän löytänyt minkäänlaista porttia tai aukkoa.

"Kohtaus on nähtävästi kirkossa", sanoi hän itsekseen. "Minä menen sinne."

Mutta tässä paikassa oli mahdoton päästä muurin yli.

Etsien ja koetellen vakooja kiersi muurin kulman ympäri.

Turhaan. Muuri oli joka paikasta yhtä korkea.

Häneltä meni noin neljännestunti aikaa turhaan hakemiseen.

Vihdoin hän löysi kivien välissä pienen aukon, jonka lävitse hän vaivoin pääsi.

Hän oli nyt vanhan temppelin esipihassa, johon leveät doorilaiset patsaat loivat syviä varjoja. Niiden suojassa hän livahti pihan oikeasta päästä päärakennuksen viereen saakka.

Hän tirkisteli sisään muurinraosta, jonka hän oli huomannut ilmanvedosta.

Sisällä oli aivan pimeää.

Mutta äkkiä kirkas valo häikäisi hänen silmänsä.

Kun hän ne taas avasi, näki hän valojuovan pimeässä kirkossa. Se tuli salalyhdystä, joka juuri oli otettu esille.

Hän näki selvästi kaiken, mikä oli lyhdyn valaistuspiirissä, mutta lyhdyn kantajaa hän ei voinut nähdä. Prefekti Cetheguksen hän sitä vastoin näki hyvin. Tämä seisoi aivan apostolin kuvapatsaan vieressä ja näytti nojaavan siihen. Hänen edessään seisoi toinen henkilö, hoikka nainen, jonka tummanpunainen tukka kimalteli lyhdyn valossa.

"Kaunis goottikuningatar, kautta Eroksen ja Anteroksen", ajatteli vakooja. "Ei ole hullumpi kohtaus, olipa kysymys rakkaudesta tai valtiollisista asioista.

"Mitä he puhuvat?

"Ikävä kyllä tulin niin myöhään, etten kuullut keskustelun alkua."

"Siis muista tarkoin: ylihuomenna tapahtuu Tiburtiuksen portin edustalla kauheita asioita."

"Hyvä on, mutta mitä", kysyi prefekti.

"En saanut niistä tarkempaa tietoa enkä voi enää sinulle siitä ilmoittaa, vaikka saisinkin vielä jotakin tietää. En uskalla enää tavata sinua täällä, sillä --"

Hän puhui nyt hiljaisemmalla äänellä.

Perseus painoi korvansa tiukasti rakoon. Silloin hänen miekkansa tuppi putosi kiveykselle.

Valo kääntyi häntä kohden.

"Kuunnelkaa", huudahti kolmas ääni. Se oli naisen ääni, lyhdynkantajan, joka vasta nyt tuli näkyviin lyhtynsä valossa, kun hän sen äkkiä käänsi ääntä kohti.

Perseus näki, että lyhdynkantaja oli maurilaispukuinen orjatar.

Hetken aikaa täydellinen hiljaisuus vallitsi temppelissä.

Perseus pidätti hengitystään.

Hän tunsi, että henki oli kysymyksessä.

Cethegus oli tarttunut miekkaansa.

"Kaikki on taas hiljaista", sanoi orjatar. "Ulkona kai putosi kivi katosta."

"En uskalla enää saapua portuensisen portin edustalla olevaan hautaankaan. Pelkään, että meitä seurataan."

"Kuka meitä seuraa?"

"Hän, joka ei näytä koskaan nukkuvan, kreivi Teja."

Prefektin huulet vavahtivat.

"Hänkin on yhtynyt arvoitukselliseen valaliittoon, jonka tarkoituksena on Belisariuksen surmaaminen. Pyhän Paavalin porttia vastaan tehdään vain valehyökkäys."

"Hyvä on", sanoi prefekti ajatuksissaan.

"Belisarius ei pääse leikistä hengissä, jollei häntä varoiteta. He ovat jossakin -- mutta en tiedä missä -- väijyksissä ylivoimaisina. Kreivi Totila johtaa heitä."

"Varoitan häntä varmasti", sanoi Cethegus vitkaan.

"Jospa se onnistuisi!"

"Ole huoleti, kuningatar! Minulle on Rooma ainakin yhtä kallis kuin sinulle.

"Ja jos ensi rynnäkkö epäonnistuu, täytyy heidän luopua piirityksestä, vaikka he ovatkin tavattoman sitkeitä.

"Ja se on sinun ansiotasi, kuningatar.

"Salli minun tänä yönä -- kenties viimeisenä, jolloin tapaamme toisemme -- avata sinulle koko sydämeni.

"Cethegus ei vähästä hämmästy, ei ainakaan myönnä hämmästyneensä.

"Mutta sinua, kuningatar -- minä ihailen.

"Verrattomalla, kuolemaa pelkäämättömällä rohkeudella ja tavattomalla viekkaudella olet tehnyt barbaarien suunnitelmat turhiksi.

"Todellakin: paljon on Belisarius tehnyt -- enemmän vielä Cethegus, -- mutta eniten Matasunta."

"Puhutko totta?" kysyi Matasunta säkenöivin silmin.

"Ja jos kruunu putoaa tuon valapaton päästä --"

"Niin _sinun_ kätesi pelasti Rooman.

"Mutta et kai aio siihen tyytyä, kuningatar?

"Mikäli minä olen sinua oppinut näinä kuukausina tuntemaan, et lähde Bysanttiin vangittuna goottikuningattarena.

"Tuon kauneuden, tuon sielun, tuon voiman täytyy hallita Bysantissa eikä palvella.

"Mieti siis -- kun tyrannisi on kukistettu -- lähdetkö vaeltamaan tietä, jonka sinulle osoitan?"

"En ole ajatellut hänen kukistustaan pitemmälle", Matasunta vastasi synkästi.

"Mutta minä olen -- sinun vuoksesi. Todellakin, Matasunta" -- hän katseli ruhtinatarta ihaillen -- "sinä olet ihmeellisen kaunis.

"Olen ylpeä siitä, ettet edes sinä saanut minua rakastumaan ja luopumaan suunnitelmistani.

"Mutta sinä olet liian kaunis, liian ihana, elääksesi vain vihalle ja kostolle.

"Kun päämäärämme on saavutettu, lähdemme -- Bysanttiin.

"Siellä olet sinä korkeammalla kuin keisarinna -- keisarinnan voittaja."

"Kun olen päämääräni saavuttanut, on elämäni lopussa.

"Luuletko sinä minun jaksavan sietää sellaista ajatusta, että pelkästä vallanhimosta ja itsekkäiden tarkoitusten vuoksi syöksisin kansani perikatoon?

"Teen sen vain pakosta.

"Kosto on nyt elämäni ja rakkauteni ja --"

Silloin rakennuksen etuosasta, muurin sisäpuolelta kajahti kova ja kimeä pöllön rääkynä, ensin kerran ja sitten kahdesti aivan peräkkäin.

Perseus hämmästyi nähdessään prefektin painavan kuvapatsaan kaulaa ja tämän äänettömästi jakautuvan kahtia.

Cethegus pujahti aukeamaan. Patsas painui taas eheäksi.

Matasunta ja Aspa lankesivat polvilleen alttarin portaille kuin rukoilemaan.

"Se oli siis merkki! Vaara uhkaa", ajatteli vakooja. "Mutta mistä päin vaara tulee ja missä on varoittaja?"

Hän kääntyi, astui esille ja katseli goottien leiriin päin.

Silloin hän joutui kuutamoon ja mauri Syphaxin näköpiiriin. Tämä oli nimittäin ollut päärakennuksen sisäänkäytävän edustalla tyhjässä seinäkomerossa vahtina. Hän oli tähän saakka pitänyt silmällä yksinomaan gootteja.

Sieltä päin tuli verkalleen mies kirkkoa kohti.

Hänen sotakirveensä välähteli kuutamossa.

Mutta Perseuskin näki nyt aseen välkkeen. Mauri oli vetänyt hiljaa miekkansa tupestaan.

"Hah", hymähti Perseus, "sillä aikaa kun nuo kaksi ovat toisensa tuhonneet, ehdin minä viedä salaisuuden Roomaan."

Kiireesti hän riensi muuriaukolle päin, josta oli tullut sisään.

Epätietoisena Syphax katseli hetken milloin oikealle, milloin vasemmalle.

Oikealla oli kuuntelija, jonka hän vasta nyt huomasi.

Vasemmalta tuli goottisoturi kirkkoon päin.

Hän ei voinut toivoakaan ehtivänsä tappaa molempia.

Äkkiä hän rupesi huutamaan:

"Teja, kreivi Teja! Apua! Apua! Roomalainen! Pelastakaa kuningatar! Tuolla oikealla muurin luona! Roomalainen!"

Silmänräpäyksessä Teja oli Syphaxin luona.

"Tuolla", huusi tämä. "Minä suojelen naisia, jotka ovat kirkossa."

Hän riensi sisään.

"Seisahdu, roomalainen", huusi Teja juosten Perseuksen jälkeen.

Mutta Perseus ei seisahtunut. Hän juoksi muurin vierustaa pitkin. Hän pääsi raolle, jonka kautta oli tullut pihamaalle, mutta nyt kiireessä hän ei voinut ajatellakaan siitä pujottautumista. Silloin hän heilahdutti epätoivon lisäämillä voimilla itsensä muurin harjalle. Hän nosti jo toisen jalkansa muurin yli ja aikoi heittäytyä toiselle puolelle, kun Teja sinkautti kirveensä hänen päähänsä. Hän putosi takaperin maahan salaisuuksineen.

Teja kumartui katsomaan kuollutta. Hän tunsi hänet.

"Arkontti Perseus", sanoi hän, "verisen Johanneksen veli".

Hän meni kiireesti kirkkoon.

Ovella tulivat häntä vastaan Matasunta ja tämän perässä Syphax ja Aspa, jälkimmäinen kantaen salalyhtyä.

Hetken he molemmat katselivat epäluuloisesti toisiaan.

"Minä kiitän sinua, Tarentumin kreivi", sanoi ruhtinatar vihdoin.

"Hartaudenharjoitukseni yritti päättyä pahasti."

"Olet valinnut omituisen paikan ja ajan rukouksillesi.

"Katsotaan, oliko tuo roomalainen ainoa vihollinen."

Hän otti lyhdyn Aspan kädestä ja meni kirkon sisään.

Vähän ajan perästä hän tuli takaisin kädessään kullalla kirjailtu nahkasandaali.

"En löytänyt sieltä kuin tämän sandaalin alttarin luota, Apostolin vierestä. Tämä on miehen jalkine."