Chapter 41

"Tämähän on halpamaista, kurjaa, hirveätä, koiramaista" -- joka sanalle hän iski vasaralla -- "en usko sellaista rakkaasta Jumalasta. Täytyykö tuhansien kunnon vaimojen, kauniiden tyttöjen, leikkivien lapsien ja heikkojen vanhusten syöksyä tuohon helvetilliseen tuleen, tuohon loihdittuun vuoreen, ikäänkuin se olisi juhannustuli ja ikäänkuin sieltä tultaisiin terveinä ja eheinä takaisin.

"Olisinhan minä voinut antaa sinun palaa Faesulaen luona Vitigeksen talossa.

"Nyt siis sinun täytyy palaa ja sitäpaitsi tulevan lapsemme, jota olin jo edeltäkäsin kutsunut Vitigekseksi."

"Tai Rautgundikseksi", lisäsi Liuta punastuen, hiipien aivan miehensä luo ja tarttuen hänen moukariinsa.

"Muistele Rautgundiksen nimeä.

"Muista emäntääni.

"Eikö hän ollut tuhat kertaa kauniimpi kuin Liuta, halpa palvelijatar.

"Luulisitko hänen kieltäytyvän kuolemasta samana päivänä kansansa kanssa?"

"Olet oikeassa, vaimo", virkkoi Vakis iskien kilpeä niin, että kipinät lensivät.

"Olen talonpoikaista perua. Me emme kuole mielellämme.

"Mutta jos taivas romahtaa alas, niin talonpojatkin kuolevat.

"Ja sitä ennen -- hassa -- isken vielä monta miestä kuoliaaksi.

"Sen teen herrani Vitigeksen ja emäntäni Rautgundiksen kostamiseksi.

"Heidän kunniakseen elämme urhoollisesti ja -- jollei mikään muu auta -- urhoollisesti kuolemme."

YHDEKSÄS LUKU.

Iloisina, vaikkakin hämmästyneinä tribuunit Licinius ja Julianus palasivat Narseksen luota prefektin telttaan.

"Taas olet voittanut, Cethegus", huusi Licinius riemuissaan.

"Sinä olit oikeassa, Rooman prefekti", sanoi Salvius Julianus. "En oikein tajua sitä, mutta Narses luovuttaa Rooman sinulle."

"Haa", huudahti Piso, joka oli saapunut samaan aikaan prefektin telttaan, "Cethegus, tämä on muinoista, caesarillista onneasi.

"Tähtesi, joka rupesi laskeutumaan tuon ramman ilmestyttyä näyttämölle, on taas kohonnut korkealle.

"Minusta tuntuu siltä, että hänen henkensäkin saa joskus kouristuskohtauksia.

"Ei ole tervejärkinen se mies, joka vastustamatta laskee sinut Roomaan -- ei -- Jumala sokaisee sen, jonka hän aikoo tuhota. Nyt saa Qvintus Piso taas kävellä Forumilla ja katsella kirjakauppiasten myymälöissä, ovatko gootit uutterasti ostaneet hänen 'epistolas ad amabilissimum, carissimum pastorem Adalgothum et eius pedum' (kirjeitä erittäin rakastettavalle ja rakastetulle paimenpojalle Adalgotille ja hänen sauvalleen).

"Olet siis runoillut maanpaossa ollessasi, kuten Ovidius", sanoi Cethegus hymyillen.

"Olen kyllä", vastasi Piso. "Kuusijalkaiset säkeet onnistuivat paljon paremmin, kun silmieni edessä ei enää ollut gootteja, jotka ovat yhtä jalkaa pitemmät.

"Goottien juomingit häiritsivät sitä paitsi aina rauhaani ja estivät minua pitämästä ajatuksiani koossa."

"Hän on tehnyt siitä hullunkurisen laulun, johon on pistetty joukkoon goottilaisia sanoja", virkkoi Salvius Julianus. "Mitenkä se alkaakaan: Inter hails gothicum skapja --"

"Älä tee syntiä runoani vastaan. Ei saa väärin lausua kuolemattoman sanoja."

"Miten runo kuuluu?" kysyi Cethegus.

"Näin", sanoi Piso:

"De conviviis barbarorum. Inter: 'hails Gothicum! skapja matjan jah drinkan!' Non audet qvisqvam dignos educere versus: Calliope madido trepidat se iungere Baccho, Ne pedibus non stet ebria Musa suis."

(Raakalaisten pidoista. Goottien huutaessa: "terve! tuokaa ruokaa ja juomaa", ei kukaan osaa tehdä kunnollista runoa. Calliope pelkää päihtynyttä Bacchusta eikä viiniä nauttinut Musa pysy jaloillaan.)

"Se on hullunkurista runoutta", tuumi Salvius Julianus.

"Kuka tietää", sanoi Piso nauraen, "kenties tämä runo ikuistaa goottien janon."

"Ilmoittakaa nyt vähän tarkemmin, mitä Narses vastasi teille."

"Hän oli aluksi hyvin epäröivän näköinen", virkkoi Licinius.

"'Ovatkohan varovaiset roomalaiset pyytäneet kaupunkiinsa isaurilaista henkivartiostoa ja prefektiä, jota he saavat kiittää nälänhädästä sekä pakollisesta urhoollisuudestaan', sanoi hän epäluuloisena.

"Mutta minä vastasin, että hän pitää roomalaisten roomalaisuutta liian vähäpätöisenä.

"Sitä paitsi on sinun asiasi, jos olet roomalaisista erehtynyt.

"Jolleivät roomalaiset laske meitä vapaaehtoisesti muuriensa sisälle, niin eivät seitsemäntuhatta miestä pysty valloittamaan kaupunkia väkivoimin.

"Tämä näytti rauhoittavan häntä.

"Hän vaati vain meiltä lupauksen, että palaisimme takaisin tänne emmekä ryhtyisi väkivaltaisuuksiin, elleivät roomalaiset päästäisi meitä vapaaehtoisesti kaupunkiinsa."

"Katsoimme voivamme suostua siihen sinun nimessäsi", täydensi Salvius Julianus toverinsa kertomusta.

"Voitte kyllä", sanoi Cethegus hymyillen.

"'Hyvä on', tuumi Narses, 'minulla ei ole mitään lähtöänne vastaan.'

"Ja hän luottaa niin suuresti itseensä", jatkoi Licinius, "ettei hän tahdo edes pidättää sinua panttivankina, sillä hän kysyi, milloin aiot lähteä matkaan.

"Hän oletti siis, että sinä itse johtaisit isaurilaisesi Roomaan.

"Eikä hän vastusta sitäkään.

"Hän näytti kovin hämmästyneeltä, kun ilmoitin sinun jäävän tänne näkemään goottien lopullista tuhoamista."

"No, missä on siis tuo peloittava Narses, etevä valtiomies? Ystäväni Prokopiuskin on pitänyt häntä liian etevänä sanoessaan häntä aikakautemme suurimmaksi mieheksi."

"Aikakautemme suurimman miehen nimi on -- toinen", huusi Licinius.

"Prokopiuksen mielestä tietysti palmu on annettava hänen Belisariuksensa voittajalle ennen muita maan poikia.

"Mutta tuon 'suurimman miehen' tavatonta tyhmyyttä, hänen laskiessaan minut vapaasti Roomaan, pitäisi melkein käyttää hyväkseen", jatkoi Cethegus mietteissään.

"Jumalat voisivat vihastua, jollemme käyttäisi heidän tarjoamaansa ihmettä. Minä peruutan päätökseni -- mieleni palaa Kapitoliumille -- minä lähden mukananne Roomaan. Syphax, me lähdemme heti -- satuloi ratsuni."

Silloin Syphax teki tuskin huomattavan merkin isännälleen.

"Jättäkää minut yksikseni, tribuunit", virkkoi Cethegus.

"Kutsun teidät pian takaisin."

"Oi herrani", huudahti Syphax innokkaasti, kun he olivat jääneet kahden kesken, "älä lähde vielä tänään.

"Lähetä miehesi edeltäkäsin.

"Huomisaamuna varhain aion onkia merestä kaksi suurta salaisuutta.

"Puhuin tänään mainitsemani kalastajan kanssa merellä.

"Hän ei ole kalastaja.

"Hän on Prokopiuksen kirjuriorja."

"Mitä sanot", huudahti Cethegus hiljaa.

"Me saatoimme vaihtaa vain muutaman sanan keskenämme.

"Pitkäparrat seisoivat rannalla katsellen minua.

"Prokopius on lähettänyt sinulle seitsemän kirjettä, mitkä salaa, mitkä julkisesti, mutta ne eivät ole saapuneet käsiisi.

"Siksi hän valitsi kahdeksanneksi sanansaattajaksi tämän orjan.

"Ensi yönä hän aikoo tuulastaa lohia.

"Samalla hän antaa minulle Prokopiuksen kirjeen.

"Hänellä ei ollut sitä nyt mukanaan.

"Huomisaamuna varhain -- tänään oli sairaus esteenä -- Narses aikoo taas kylpeä meren liejussa.

"Olen löytänyt kaislikosta hyvän piilopaikan aivan kylpykojun vierestä. -- Osaan puhaltaa saukon tavoin, jos he mahdollisesti huomaisivat vedestä nousevat kuplat. Näin keisarillisen postin saapuvan. Basiliskos otti sen vastaan.

"Odota siis huomisaamuun. Narses keskustelee varmaankin Basiliskoksen ja Alboinin kanssa Bysantin viimeisistä salaisuuksista.

"Tai anna minun jäädä yksin --"

"Ei siitä tule mitään. Silloin sinua tietysti pidettäisiin vakoojana.

"Sinä olet minulle arvokkaampi kuin kymmenkertainen painosi kultaa.

"Jään tänne huomiseen saakka", sanoi hän tribuuneille, jotka juuri tulivat telttaan.

"Oi päällikköni", rukoili Licinius, "tule meidän mukanamme".

"Lähde pois tuon Narseksen läheisyydestä", varoitteli Julianus.

Cethegus rypisti otsaansa.

"Vieläkö hän säikyttelee teitä.

"Tuo hullu, joka päästää Cetheguksen longobardiensa käsistä Roomaan, joka heittää pyydystämänsä kalan takaisin veteen.

"Hän on liiaksi peloittanut teitä.

"Huomisiltana lähden.

"Minulla on täällä vielä tehtävä, jonka vain minä voin suorittaa.

"Te voitte ilman minuakin saada käsiinne Rooman, joka ei tee vastarintaa.

"Saavutan teidät luultavasti jo puolitiessä Terracinan luona.

"Jollen tavoita teitä, niin jatkakaa rauhassa matkaanne.

"Sinä, Licinius, vastaat Kapitoliumista."

Loistavin silmin vastasi Licinius:

"Sinä pidät minua suuressa arvossa, päällikköni. Uhraan vaikka sydänvereni puolestasi.

"Salli minun sentään tehdä pieni pyyntö."

"No?"

"Älä asettaudu niin uhkarohkeasti goottikuninkaan heittokeihäiden maalitauluksi. Toissa päivänä hän heitti sinua kohti kaksi keihästä yhtaikaa.

"Jollen olisi saanut kilvelläni torjutuksi vasemman käden --"

"Niin olisi Kapitoliumin Jupiter puhaltanut sen syrjään, Licinius. Hän tarvitsee minua vielä. Mutta sinä olet täälläkin osoittanut uskollisuuttasi."

"Älä salli Rooman jäädä leskeksi", pyyteli Licinius.

Cethegus loi häneen rakkautta ja kiitosta uhkuvan katseen.

Hän jatkoi:

"Salvius Julianus, sinä valtaat Hadrianuksen haudan ja sinä, Piso, Tiberin vasemmalla rannalla sijaitsevan osan kaupunkia Porta latinaa myöten.

"Minä tulen kaupunkiin sitä tietä.

"Narses yksin ei kykene avaamaan niitä paremmin kuin Belisariuskaan.

"Voikaa hyvin ja tervehtikää Roomaani.

"Sanokaa sille, että viimeinen taistelu sen omistamisesta, taistelu Narseksen ja Cetheguksen välillä on päättynyt Cetheguksen voittoon.

"Näkemiin Roomassa! Roma eterna!"

"Roma eterna!" toistivat innostuneina tribuunit ulos mennessään.

"Oi, miksi ei tuo Licinius ole Manilian poika", sanoi Cethegus katsellen nuorukaisen jälkeen.

"Sydämen hulluus! Sinä olet sitkeä. Licinius, sinä tulet perillisekseni Juliuksen jälkeen. Oi, jospa olisit poikani Julius."

KYMMENES LUKU.

Prefektin Roomaan lähtö myöhästyi useita päiviä.

Narses, jonka luona hän usein oli päivällisellä, ei häntä pidättänyt. Hän päinvastoin ihmetteli, ettei Rooma vetänyt voimakkaammin puoleensa hallitsijaansa.

"Vaikka voinhan sen käsittää", sanoi hän hymyillen: "sinä olet nähnyt niin kauan noiden barbaarien hallitsevan Italiaasi, että tietysti tahdot nähdä niiden kaatuvankin täällä.

"Mutta en voi sinulle sanoa, miten kauan sitä saat odottaa.

"Solaa vastaan on turha rynnätä niin kauan kuin kuninkaan kaltainen mies on sitä puolustamassa.

"Toista tuhatta longobardia, alemannia, burgundia, herulia, frankkia ja gepidiä on jo kaatunut solan edustalla."

"Lähetä kerran urhoolliset bysanttilaisesikin gootteja vastaan", sanoi Alboin.

"Herulit Vulkaris ja Wilmut ovat saaneet surmansa kuningas Tejan kirveestä, gepidi Asbad Adalgot-poikasen keihäästä, serkkuni Gisulf on vielä sairaana herttua Guntariksen miekan iskusta. Frankkikreivi Butilinin lipunkantaja Visand pisti lipunvarrella kuoliaaksi, burgundi Gernotin tappoi vanhan asemestarin kivikirves. Kreivi Grippa kaatoi alemanni Liutharin ja eräs goottisoturi kilvenkantajani Klasson.

"Ja kunkin mainitsemani sankarin seurassa on kaatunut tusinoittain heidän miehiään.

"Jollei viime yönä laavakallio, jolla seisoin, olisi murtunut samassa kun kuningas Teja heitti pelätyn keihäänsä, ei Rosamunda olisi Longobardivaltakunnan kaunein rouva, vaan kaunein leski.

"Sain vain pari naarmua, joita sankaritaru ei maininne, mutta jotka olivat minusta mieluisemmat kuin kuningas Tejan keihäs vatsassani.

"Mielestäni on nyt toisten vuoro. Anna nyt makedonialaistesi ja illyrialaistesi hyökätä. Me olemme jo kyllin usein näyttäneet heille tietä."

"Ei, sutoseni. Timantti hioo timantin", sanoi Narses hymyillen. "Aina germaanit germaaneja vastaan. Niitä on liian paljon maailmassa."

"Isaurilaisistakin -- nimittäin minun palveluksessani olevista -- tunnut sinä, magister militum, pitävän isällistä huolta", sanoi Cethegus.

"Vähän ennen heidän Roomaan lähtöään komensit sinä isaurilaiseni joukkorynnäkköön rotkoa vastaan -- ensimmäiseen joukkorynnäkköön, mitä on ollutkaan. Seitsemänsataa miehistäni makaa nyt noilla kallioilla, ja monessa taistelussa koeteltu alipäällikköni Sandil huomasi mustan Tejan sotakirveen liian teräväksi kypärälleen. Pidin häntä suuressa arvossa."

"No, ovathan loput isaurilaisista nyt hyvässä turvassa Roomassasi.

"Mutta noita gootteja ei heidän viimeisestä kolostaan karkoita kuin tuli, jos maa rupeaisi minun mielikseni sylkemään, kuten kerran Belisariuksen hyväksi Ravennassa --"

"Eikö ole vielä tullut tietoja Belisariuksen jutun päättymisestä", kysyi Cethegus viekkaasti. "Äskenhän saapui Bysantin posti."

"En ole vielä lukenut sitä kokonaan.

"Tai, jollei tuli -- niin nälkä.

"Ja kun he ryntäävät sitten viimeiseen taisteluunsa, kuuntelisi moni luultavasti mieluummin Gangeksen kuin Dracon pauhua.

"Et sinä, prefekti! Tiedän, että sinä voit katsoa rohkeasti kuolemaa silmiin."

"Odotan täällä asiain kehittymistä. On kovin huono matkailma.

"Sataa ja tuulee herkeämättä. Ensimmäisenä tai toisena lämpimänä kesäpäivänä lähden minä Roomaan."

Hän oli oikeassa.

Ilma oli isaurilaisten lähdön jälkeisenä yönä äkkiä muuttunut.

Kalastaja, joka asui muutamassa kylässä Stabiaen luona, ei uskaltanut lähteä merelle. Hän ei kuitenkaan niinkään paljon pelännyt myrskyä kuin longobardeja, jotka olivat jo kauan epäilleet häntä, vieläpä kerran vanginneetkin hänet. Vasta kun hänen vanha isänsä oli rientänyt paikalle ja todistajien avulla saanut selitetyksi, että Agnellus todella oli hänen poikansa, longobardit laskivat, vaikkakin vastenmielisesti, hänet irti.

Mutta hän ei uskaltanut lähteä merelle nyt, kun muutkin kalastajat pysyttelivät maissa. Kaukana meressä vain saattoi Syphax, jota niinikään vartioitiin ankarasti, tavata häntä.

Longobardit vartioivat yötä päivää kaikkien leirien portteja, Cetheguksenkin leirin, johon Narses oli isaurilaisten sijaan lähettänyt kolmetuhatta trobialaista ja persialaista.

Narseksen kylpykin täytyi siirtää lämpimämpään päivään.

Cethegus odotti taas molempien salaisuuksien selviämistä, se on Prokopiuksen kirjettä ja Narseksen kylpykeskustelua.

YHDESTOISTA LUKU.

Prefektin vanha onni näytti saavan ilmankin muuttumaan mielensä mukaan.

Narseksen ja Cetheguksen edellä mainitun keskustelun jälkeisenä päivänä aurinko valaisi kirkkaasti Bajaen lahden sineltä kimaltelevaa pintaa, ja sadat kalastajavenheet riensivät merelle käyttämään hyväkseen ilman muutosta.

Syphax oli hävinnyt päivän koittaessa jätettyään paikkansa herransa oven edustalla neljän jäljelle jääneen isaurilaisen vartioitavaksi.

Kun Cethegus oli päättänyt aamukylpynsä sivuteltassa, meni hän takaisin päätelttaan aamiaiselle.

Samassa hän kuuli Syphaxin huutaen juoksevan pitkin leirikatua.

"Ei", huusi hän. "Tämä kala on prefektille. Olen sen maksanut.

"Suuri Narses ei varmaankaan tahdo syödä toisten ihmisten kaloja."

Samassa hän riuhtaisi itsensä irti Alboinin, muutamien longobardien sekä erään Narseksen orjan käsistä.

Cethegus meni telttansa ovelle.

Hän tunsi Narseksen orjan.

Hän oli tuon sairaalloisen ja samalla hyvin kohtuullisen miehen keittäjä. Hänelle tuottivat työtä melkein yksinomaan Narseksen vieraat, isäntä tuskin ollenkaan.

"Herra", virkkoi tämä hienosti sivistynyt kreikkalainen prefektille, anteeksi pyytäen äidinkielellään, "älä soimaa minua tästä selkkauksesta.

"Mitä välitän muutamasta kalasta.

"Mutta nuo pitkäparrat pakottivat minut millä hinnalla tahansa vaatimaan Narseksen laskuun kalakorin, jonka orjasi toisi mereltä tullessaan."

Cethegus katsahti Syphaxiin.

Tämä vastasi katseellaan.

Longobardit eivät olleet ymmärtäneet kreikankielistä keskustelua.

Cethegus antoi Syphaxille aimo korvapuustin ja virkkoi latinankielellä:

"Häpeämätön, hyödytön orja. Etkö sinä koskaan opi ihmistapoja?

"Sairaan sotapäällikön on tietysti saatava parhaat palat."

Hän repäisi rajusti korin maurilaisen kädestä ja antoi sen orjalle.

"Tässä on tämä kori. Maistukoot siinä olevat kalat Narsekselle."

Orja otti korin vastaan päätään pudistellen. Hän ei tajunnut mitään.

"Mitä tuo näytelmä oikeastaan merkitsi", kysyi hän lähtiessään latinaksi.

"Se merkitsi sitä", vastasi hänen mukanaan kulkeva Alboin, "ettei paras kala ollutkaan korissa, vaan jossakin muualla."

Saavuttuaan telttaan Syphax avasi nopeasti krokodiilinnahkaisen, vedenpitävän vyönsä. Hän otti sen kätkössä olleen papyrusrullan ja antoi sen innokkaan näköisenä herralleen.

"Sinusta vuotaa verta, Syphax."

"Mitättömän vähän. Longobardit luulivat minua delfiiniksi, kun he näkivät minun uivan meressä, ja ampuivat kilpaa nuoliansa minua kohti."

"Hoida itseäsi. Saat soliduksen jokaisesta veripisarastasi.

"Tuomasi kirje on kaikesta päättäen sekä kullan että veren arvoinen.

"Hoida itseäsi. Sano isaurilaisille, ettei ketään saa laskea sisään."

Jäätyään yksikseen telttaan prefekti alkoi lukea kirjettä.

Hänen kasvonsa synkistyivät. Mahtavan otsan keskimmäinen ryppy tuli yhä syvemmäksi.

Huulet sulkeutuivat yhä tiukemmin.

"Cornelius Cethegus Caesariukselle, entiselle kaupunginprefektille ja entiselle ystävälleen viimeisen kerran Prokopius Caesareasta:

"Tämä on surullisin kirjoitus, johon koskaan olen käyttänyt entistä tai nykyistä kirjoituskättäni.

"Ja antaisin mielelläni tämän vasemmankin käteni, kuten annoin oikeani Belisariuksen puolesta, ellei minun tarvitsisi kirjoittaa tätä kirjettä.

"Tämä on nimittäin jäähyväiskirje, heti kolmikymmenvuotisen ystävyytemme peruuttamiskirje.

"Olin uskonut tänä epäsankarillisena aikana kahteen sankariin: miekan sankariin Belisariukseen ja hengen sankariin Cethegukseen.

"Viime mainittua täytyy minun nyt vihata, melkein halveksia --."

Lukija viskasi kirjeen sohvalle, jolla hän makasi. Sitten hän otti sen taas synkännäköisenä ja luki edelleen:

"Olisi vain puuttunut, että Belisarius olisi todella ollut petturi, kuten sinä yritit maailmalle uskotella.

"Mutta Belisariuksen viattomuus on keksitty samoin kuin sinun musta viekkautesi.

"Kauan olin tietämätön mutkallisten polkujesi päämäärästä, vaikka sinä kuljetit minuakin hyvän matkaa mukanasi.

"Uskoin epäitsekkääksi, jaloksi päämääräksesi Italian vapauttamisen. Mutta nyt olen huomannut, että mahtavin yllyttäjäsi oli määrätön, rajaton, häikäilemätön vallanhimosi.

"Päämäärä, jota varten tarvitaan käyttämiäsi keinoja, on turmiollinen.

"Sinä aioit tuhota urhoollisimman miehen, jolla on viaton lapsen sielu, apunasi hänen oma, nyt parantunut vaimonsa sekä rikollinen ystävättäresi Teodora, ja uhrata hänet vallanhimollesi. Se oli pirullinen tuuma. Minä eroan sen vuoksi iäksi sinusta."

Cethegus ummisti silmänsä.

"Eihän se ole kovinkaan ihmeellistä", virkkoi hän hetken kuluttua itsekseen.

"Hänen epäjumalansa on Belisarius. Jokainen, joka ahdistaa Belisariusta, on hänen mielestään yhtä hirmuinen kuin kristittyjen mielestä se, joka pitää ristiä vain puupalasena.

"Tämä ei siis voi minua haavoittaa -- mutta se on tuskallista.

"Se johtuu kolmekymmenvuotisesta tottumuksesta. Niin kauan on nimi Prokopius tuonut lämpimän tunteen tämän haarniskan alle. Tottumus heikentää!

"Juliuksen riisti minulta gootti -- Prokopiuksen otti Belisarius.

"Kukahan ottaa minulta Cetheguksen, vanhimman, viimeisen ystäväni?

"Ei kukaan.

"Ei Narses eikä kohtalokaan.

"Pois tieltäni, Prokopius.

"Sinä katoat elämäni polulta.

"Sinä olet kuollut.

"Sinulle pitämäni hautapuhe oli melkein liikuttava, ainakin liian pitkä.

"Mitä vainajalla on vielä kertomista."

"Mutta minä kirjoitan sinulle tämän kirjeen, koska tahdon puolestani lopettaa hyvällä työllä pitkän ystävyytemme, jonka salakavala hyökkäyksesi ihannettani Belisariusta vastaan murskasi.

"Minä tahdon varoittaa sinua ja pelastaa sinut, jos olet pelastettavissa.

"Et ole nähtävästi saanut käsiisi ainoatakaan aikaisemmin lähettämistäni seitsemästä kirjeestä, koska olet vielä Narseksen leirissä hänen tiedonantojensa mukaan.

"Uskon nyt tämän kahdeksannen kirjeen viisaan Agnellukseni haltuun. Hän on kalastajanpoika Stabiaesta, missä leirinne nykyään sijainnee. Lahjoitan hänelle vapauden ja annan tämän kirjeen tuomisen hänen viimeiseksi tehtäväkseen.

"Sillä minä rakastan sinua vielä, Cethegus -- vaikka minun pitäisi vihata sinua -- ja pelastaisin sinut mielelläni.

"Kun saavuin Bysanttiin heti sieltä lähtösi jälkeen -- jo puolimatkassa sain ukkosiskuna tiedon Belisariuksen vangitsemisesta (hän oli muka tehnyt salaliiton Justinianusta vastaan) -- luulin ensin, että sinä olit kai yhtä hämmästynyt kuin keisarikin.

"Turhaan pyrin keisarin puheille. Hän oli vihoissaan kaikille syyttömillekin, jotka vain olivat Belisariuksen ystäviä.

"Turhaan koetin kaikkia mahdollisia keinoja päästäkseni Antoninan puheille. -- Häntä vartioitiin erinomaisesti punaisessa talossa. Aivan sinun suunnitelmiesi mukaan.

"Turhaan koetin todistaa Tribonianukselle syytöksen mahdottomuutta.

"Hän kohautti vain olkapäitään ja sanoi:

"'En minäkään voi käsittää sitä! Mutta todistukset ovat sitovia.'

"'Miksi hän niin järkähtämättömästi kieltää Aniciuksen öiset käynnit.'

"'Hän on hukassa.'

"Hän oli hukassa.

"Tuomio oli jo julistettu.

"Belisarius oli tuomittu kuolemaan ja Antonina maanpakoon.

"Keisari oli armossaan peruuttanut kuolemantuomion ja määrännyt, että rikollinen sokaistaisiin, ajettaisiin maanpakoon erilleen Antoninasta -- ja hänen omaisuutensa riistettäisiin.

"Bysantti oli kuohuissaan tuon tuomion johdosta.

"Ei kukaan muu uskonut häntä syylliseksi kuin keisari ja tuomarit.

"Mutta kukaan ei voinut todistaa hänen viattomuuttaan eikä muuttaa hänen kohtaloaan.

"Olin päättänyt lähteä hänen mukaansa; yksikätinen sokean mukaan.

"Silloin -- siunattu olkoon hän senvuoksi -- hänet pelasti -- -- hänen suuri vihollisensa Narses, jota jo kerran ennenkin sanoin keskustellessani kanssasi vuosisadan suurimmaksi mieheksi."

"Tietysti", hymähti Cethegus. "Nyt hän on sitäpaitsi jaloinkin."

"Sairas Narses oli heti asiasta tiedon saatuaan rientänyt Bysanttiin Nikomedian kylpylaitoksesta, missä hän oli terveyttään hoitamassa.

"Hän kutsutti minut luokseen ja sanoi.

"'Sinä tiedät, että mielihyvin kukistaisin Belisariuksen perinpohjin julkisessa taistelussa, mutta Narseksen suuri vastustaja ei saa kukistua näin kurjasti, valheen vuoksi.'

"'Tule mukaani. Sinä olet hänen paras ystävänsä, minä hänen pahin vastustajansa. Me yhdessä pelastamme tuon onnettoman miehen.'"

KAHDESTOISTA LUKU.

"Hän pyrki keisarin puheille ja Belisariuksen vastustajana tietysti heti paasikin.

"Hän puhui Justinianukselle:

"'Belisarius ei voi olla petturi.'

"'Hänen sokea uskollisuutensa sinua kiittämätöntä kohtaan on hänen ainoa vikansa.'

"Justinianus pysyi kuurona.

"Silloin Narses laski päällikönsauvansa keisarin eteen ja sanoi:

"'Hyvä on.'

"'Joko sinä kumoat tuomarien julistaman päätöksen ja suostut ottamaan jutun uudestaan esille tahi menetät samana päivänä _molemmat_ sotapäällikkösi.'

"'Sillä Narses lähtee maanpakoon samana päivänä kuin Belisariuskin.'

"'Kuka sitten suojelee valtakuntaasi gootteja, persialaisia ja saraseeneja vastaan?'

"Tämä sai keisarin horjumaan. Hän pyysi kolme päivää ajatusaikaa.

"Sillä aikaa Narses saisi tarkastaa kaikki jutun asiakirjat ja puhutella Antoninaa ja kaikkia syytettyjä.

"Huomasin heti asiakirjoista, että pahimpana todistuksena Belisariusta vastaan -- sillä Photiuksen huostasta löydetyn vahataulun toivoin voivani selittää toisin kuin tuomarit -- olivat Aniciuksen salaiset öiset käynnit hänen talossaan sekä se, että Belisarius, Antonina ja Anicius itsekin kielsivät ne vastoin inhimillistä järkeä.

"Kun pääsin epätoivoisen Antoninan puheille, sanoin minä:

"'Nuo käynnit ja niiden kieltäminen kääntyvät hänen turmiokseen.'

"'Siinä tapauksessa', huudahti hän loistavin silmin, 'uhraan itseni Belisariuksen pelastamiseksi.'

"'Belisarius ei todellakaan tiennyt mitään näistä käynneistä, sillä Anicius ei ollut hänen luonaan, vaan minun luonani.'

"'Koko maailma saakoon sen tietää -- Belisariuskin. -- Hän tappaa tietysti minut, mutta hän pelastuu.'

"Hän antoi minulle joukon Aniciuksen kirjeitä, jotka tosin selittivät keisarille asian täydellisesti, mutta samalla -- olivat kamala syytös keisarinnaa vastaan.

"Ja keisari luotti niin ehdottomasti Teodoraan.

"Vein kirjeet Narsekselle.

"Luettuaan ne sanoi hän:

"'Hyvä on.'

"'Nyt ei ole kysymyksessä ainoastaan Belisariuksen perikato. Nyt joko me kaikki kukistumme tai tuo kaunis paholainen kaatuu.'

"'Nyt alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta. Lähde mukanani Antoninan luo.'