Chapter 4

Tänään aiottiin pitää hyvin tärkeä sotaneuvottelu kuninkaan teltassa.

Tieto oli tullut viimeisten apujoukkojen saapumisesta, ja Guntariksen ja Hildebadin odotettiin myös palaavan ja tuovan vastauksen Belisariukselle tehtyyn rauhanehdotukseen.

"Tärkeä päivä", sanoi Vitiges kuningattarelle.

"Rukoile taivaalta rauhaa."

"Minä rukoilen sotaa", sanoi Matasunta tuijottaen eteensä.

"Toivooko naisen sydän niin suuresti kostoa?"

"Toivoo. Kostoa, yksin kostoa toivon -- ja varmasti saankin."

Samassa he saapuivat telttaan, joka oli täynnä goottipäälliköitä.

Matasunta vastasi ylpeästi päätään nyökäten kumarruksiin.

"Ovatko lähettiläät saapuneet", kysyi kuningas istuutuessaan Hildebrand-vanhukselta. "Tuo heidät sitten tänne."

Vanhuksen viittauksesta vedettiin sivuoven verhot syrjään, ja herttua Guntaris ja Hildebad astuivat sisään syvään kumartaen.

"Mitä te tuotte? Rauhan vai sodan", kysyi Vitiges innokkaasti.

"Sodan, sodan, kuningas Vitiges", huusivat molemmat yhtä aikaa.

"Kuinka? Belisarius hylkää siis tarjoamani uhrauksen. Esitit kai hänelle ehdotukseni ystävällisesti ja vakuuttavasti."

Herttua Guntaris astui esiin ja vastasi:

"Tapasin päällikön Kapitoliumissa prefektin vieraana ja sanoin:

"'Goottien kuningas Vitiges lähettää sinulle tervehdyksensä.'

"'Kolmenkymmenen päivän kuluttua hän voi saapua näiden muurien edustalle sadanviidenkymmenen tuhannen sotakuntoisen gootin kanssa.'

"'Tästä kunnianarvoisesta kaupungista syntyy silloin taistelu, jollaista nämä kentät, joita tuhannen vuoden aikana on verellä kostutettu, eivät ole vielä nähneet.'

"'Goottien kuningas rakastaa enemmän rauhaa kuin voittoa. Hän lupaa luovuttaa keisari Justinianukselle Sisilian saaren ja auttaa häntä kaikissa hänen sodissaan kolmella tuhannella gootilla, jos hän heti luopuu Roomasta ja Italiasta, joka on omamme sekä valloituksen oikeudella että keisari Zenon kanssa tehdyn sopimuksen nojalla, jonka mukaan Italia kuuluu Teoderikille, jos tämä kukistaa Odovakarin.'

"Näin minä puhuin käskysi mukaan.

"Mutta Belisarius nauroi ja sanoi:

"'Vitiges on hyvin armollinen luovuttaessaan minulle Sisilian saaren, joka on jo hallussani ja jota hänellä ei enää ole.'

"'Minä lahjoitan hänelle sen sijaan Thulen saaren.'

"'Teoderikin ja Zenon välinen sopimus oli tehty pakosta ja valloituksen oikeus -- se on nyt meidän.'

"'Rauhaan suostun vain seuraavilla ehdoilla: koko goottien sotajoukko laskee aseensa ja koko kansa siirtyy Alppien yli ja lähettää kuninkaan ja kuningattaren Bysanttiin panttivankeina.'"

Kiukun murinaa kuului joka puolelta.

"Lähdimme pois vihastuneina, vastaamatta sanaakaan sellaiseen ehdotukseen."

"Näkemiin asti Ravennassa", huusi hän jälkeemme.

"Silloin minä käännyin", sanoi Hildebad, "ja huusin:

"Näkemiin asti Rooman edustalla.

"Aseisiin, kuningas Vitiges!

"Sinä olet rauhan toivossa ryhtynyt viimeiseen keinoon ja saanut siitä pilkkaa.

"Liikkeelle! Sinä olet tarpeeksi aprikoinut ja varustautunut. Vie meidät taisteluun."

Teltan ulkopuolelta kuului torventoitotusta ja lähestyvien ratsujen kavionkopsetta.

Pian vedettiin teltan esirippu syrjään ja sisään astui Totila kiiltävissä varusteissa, valkoinen vaippa hartioille heitettynä.

"Terve, kuninkaani, terve, kuningattareni", hän lausui ensiksi.

"Olen suorittanut tehtäväni, tuon rauhansanoman frankkien kuninkaalta.

"Hän oli jo varustanut sotajoukon bysanttilaisten avuksi sinua vastaan.

"Sain hänen mielensä muuttumaan.

"Hänen sotajoukkonsa ei hyökkää Italiaan gootteja vastaan.

"Mediolanumin kreivi Markja, joka tähän saakka on vartioinut cottilaisia alppeja frankkeja vastaan, pääsi siten joukkoineen vapaaksi. Hän rientää tänne pikamarssissa.

"Paluumatkalla kokoilin minä kaikki asekuntoiset miehet ja otin mukaani linnoitusten varusväet.

"Edelleen:

"Meillä on tähän saakka ollut puute ratsuväestä. Ole huoleton, kuninkaani. Tuon lisäksi kuusi tuhatta, erinomaisilla hevosilla varustettua ratsumiestä.

"He haluavat päästä temmeltämään Rooman lakeuksille.

"Eräs toivo elähdyttää meitä kaikkia: vie meidät taisteluun Rooman edustalle."

"Kiitos, ystäväni, sanomistasi ja ratsumiehistäsi.

"Sano, Hildebrand, kuinka sotajoukkomme nyt on jaettu?

"Sanokaa, päälliköt, kuinka monta miestä teillä kullakin on johdettavana?

"Kirjurit, merkitkää ne muistiin."

"Minun johdossani on kolmetuhatta jalkamiestä", huudahti Hildebad.

"Minulla neljäkymmentätuhatta kilvin ja keihäin varustettua jalka- ja ratsumiestä", sanoi herttua Guntaris.

"Minulla neljäkymmentätuhatta jalkamiestä: jousimiehiä, linkoojia ja keihäsmiehiä", vastasi Ravennan kreivi Grippa.

"Minulla seitsemäntuhatta puukko- ja nuijamiestä", mainitsi Hildebrand.

"Ja sen lisäksi Totilan kuusituhatta ratsumiestä ja Tejan neljätoista tuhatta valittua, kirveillä varustettua jalkamiestä -- mutta missä hän itse on? En ole huomannut häntä täällä! --

"Ja minä olen lisännyt oman joukkoni viideksikymmeneksituhanneksi jalka- ja ratsumieheksi", sanoi kuningas lopuksi.

"Kaikkiaan siis satakuusikymmentätuhatta miestä", mainitsi protonotarius ojentaen kuninkaalle pergamenttikäärön.

Kuninkaan totisille kasvoille ilmestyi iloinen välähdys.

"Satakuusikymmentätuhatta goottisoturia. Pitäisikö niiden taistelematta laskea aseensa Belisariuksen edessä?

"Kuinka pitkän ajan kuluttua olette lähtövalmiit?"

Silloin musta Teja syöksyi telttaan.

Hän oli kuullut kuninkaan viimeisen kysymyksen.

Hänen silmänsä salamoivat, hän vapisi vihasta.

"Nyt ei ole enää aikaa tuhlattavana. Kostamaan, kuningas Vitiges!

"On tapahtunut rikos, joka huutaa kostoa. Vie meidät heti taisteluun."

"Mitä on tapahtunut?"

"Eräs Belisariuksen alipäälliköistä, hunni Ambazuch, on jo, kuten tiedät, kauan piirittänyt hunneineen ja armenialaisineen lujaa Petran linnaa.

"Apua ei saatu mistään.

"Vain nuori Arahad -- hän haki kai kuolemaa -- hyökkäsi pienen seurueensa kanssa piirittäjien kimppuun. Hän kaatui sankarin tavoin.

"Linnan pieni goottivartiosto teki epätoivoista vastarintaa.

"Sillä tänne oli paennut vihollista Tuscian, Valerian ja Picenumin tasangoilta useita tuhansia turvattomia gootteja: vanhuksia, sairaita, vaimoja ja lapsia.

"Vihdoin heidän täytyi nälän pakottamina suostua luovuttamaan linnoitus. Hunni vannoi, ettei hän vuodattaisi pisaraakaan kaupungissa olevien goottien verta.

"Hän saapui kaupunkiin ja käski goottien kokoutua suureen pyhän Zenon basilikaan.

"Gootit -- yli viisituhatta vanhusta, naista ja lasta sekä pari sataa soturia -- tottelivat.

"Ja kun he olivat kaikki koolla --"

Teja vaikeni.

"Mitä sitten?" kysyi Matasunta kalveten.

"Silloin hunni sulki ovet, piiritti kirkon joukkoineen ja -- sytytti sen tuleen polttaen kaikki viisi tuhatta goottia."

"Entä sopimus", huudahti Vitiges.

"Sopimukseen gootitkin vetosivat savun ja liekkien keskellä."

"Sopimusta on noudatettu", sanoi hunni nauraen. "Ei ole pisaraakaan verta vuodatettu.

"'Gootit ovat hävitettävät Italiasta polttamalla kuten peltohiiret ja syöpäläiset.'

"Ja bysanttilaiset katselivat, kuinka viisituhatta vanhusta, naista, sairasta ja lasta -- kuuletko, kuningas Vitiges -- tukehtui ja paloi poroksi.

"Sellaista tapahtuu ja sinä -- sinä ryhdyt keskustelemaan rauhasta.

"Lähde liikkeelle, kuningas Vitiges!" huusi kiukustunut Teja vetäen miekkansa tupestaan, "jos olet mies. Lähde kostamaan!

"Murhattujen henget johtavat sotajoukkoa -- Vie meidät taisteluun, vie meidät kostoon!"

"Vie meidät taisteluun, vie meidät kostoon", huusivat teltassa olevat gootit.

Vitiges nousi levollisena seisomaan.

"Tapahtukoon tahtonne, sillä nyt on mitta täysi. Parhain varustuksemme on oikeutemme. Nyt, taisteluun!"

Hän ojensi kuningattarelle kädessään olleen pergamenttikäärön ja tarttui siniseen kuninkaanlippuun, bandumiin, joka oli hänen tuolinsa selustalla.

"Te näette kädessäni Teoderikin vanhan lipun, joka on kulkenut voitosta voittoon.

"Se on tosin nyt huonommassa kädessä kuin silloin, mutta älkää pelätkö.

"Te tiedätte, ettei ylpeä itseluottamus ole luonteeni mukaista, mutta tällä kertaa minä ennustan: tässä lipussa suhisee pikainen voitto, suuri, kostoa tuottava voitto.

"Seuratkaa minua.

"Sotajoukko lähtee heti liikkeelle. Päälliköt, järjestäkää joukkonne! Roomaan!"

"Roomaan", kaikui joka taholta.

"Roomaan."

KUUDES LUKU.

Samaan aikaan Belisarius lähti pääjoukkoineen Roomasta, jonka vartioimisen hän oli uskonut Johannekselle. Hän oli päättänyt hakea gootit käsiinsä Ravennasta. Hänen voittokulkuaan ei ollut tähän saakka häirinnyt mikään ja hänen lähettämänsä partiojoukot olivat italialaisten luopioiden avustamina valloittaneet koko Italian tasangon, vieläpä linnat, linnoitukset ja kaupungitkin Ravennan läheisyyteen saakka. Kaikki nämä seikat olivat lisänneet hänen itseluottamustaan niin, että hän piti sotaretkeä melkein päättyneenä. Hänen oli vain annettava neuvottomille gooteille surmanisku heidän viimeisessä piilopaikassaan. Sen jälkeen, kun Belisarius oli itse valloittanut koko eteläosan niemimaata: Bruttian, Lucanian, Calabrian, Apulian ja Campanian sekä sitten Rooman, Samniumin ja Valerian, olivat hänen alipäällikkönsä Bessas, Konstantinus, armenialainen Zanter, persialainen Chanaranges ja massageetti Aeschman lähteneet valloittamaan Tusciaa apunaan ylipäällikön henkivartioston keihäsmiehet.

Bessas ryhtyi ensin piirittämään lujasti linnoitettua Norniaa, jota oli melkein mahdoton valloittaa sen aikaisten piirityskoneiden avulla. Se oli korkealla vuorella, jonka juurta Nar-joki huuhtelee.

Ainoat paikat, mistä linnoitusta voi lähestyä, ovat idässä ahdas vuorisola ja lännessä korkea, vanha, keisari Augustuksen rakennuttama, linnoitettu silta.

Mutta roomalainen väestö hyökkäsi pienen goottilaisen varusväen kimppuun ja avasi portit Bessaksen traakialaisille.

Konstantinus sai taistelutta haltuunsa Spoletiumin ja Perusian.

Jonian meren itäpuolella oli Belisariuksen alipäällikkö comes sacri stabuli Konstantinus kostanut kahden bysanttilaisen sotapäällikön illyrialaisen Munduksen ja hänen poikansa Mauriciuksen puolesta, jotka olivat sodan alussa kaatuneet Dalmatiassa Salonan edustalla, valloittanut Salonan ja pakottanut pienet goottijoukot perääntymään Ravennaan päin. Koko Dalmatia ja Liburnia olivat joutuneet bysanttilaisten käsiin.

Tusciasta päin Justinianuksen hunnit tekivät partioretkiä Picenumiin ja Aemiliaan saakka.

Belisarius piti senvuoksi goottikuninkaan rauhantarjousta heikkouden merkkinä.

Hänen mieleensä ei johtunut, että barbaarit voisivat ryhtyä hyökkäämään.

Sitä paitsi hän lähti mielellään Roomasta, jossa hänen täytyi vastoin tahtoaan olla Cetheguksen vieraana. Avoimella kentällä hän toivoi taas saavansa ylivoiman.

Prefekti uskoi Kapitoliumin Lucius Liciniuksen huostaan ja liittyi Belisariukseen.

Turhaan hän varoitteli tätä liiasta itseluottamuksesta.

"Jää Kapitoliumin vallien suojaan, jos pelkäät barbaareita", tämä oli vastannut.

"En jää", hän sanoi. "Belisariuksen tappio on siksi harvinainen, että sitä täytyy olla katsomassa."

Cethegus olisikin suonut nöyryytyksen päällikölle, jonka maine oli houkutellut italialaisia bysanttilaisten joukkoon.

Belisarius oli vienyt joukkonsa kaupungin pohjoisten porttien kautta ja asettanut sen leiriin vähän matkaa kaupungin ulkopuolelle tarkastaakseen ja järjestääkseen sen uudestaan.

Italialaisiakin oli häneen liittynyt niin paljon, että sotajoukko oli uudestaan jaettava.

Ambazuch, Bessas ja Konstantinus olivat myöskin palanneet takaisin leiriin tuoden mukanaan suurimman osan joukoistaan. He jättivät valloittamiinsa kaupunkeihin vain muutamia kymmeniä miehiä.

Leirissä kierteli epämääräisiä huhuja goottien lähestymisestä.

Mutta Belisarius ei uskonut niitä.

"He eivät uskalla", hän vastasi Prokopiuksen varoitukseen. "He ovat Ravennassa ja vapisevat pelosta."

Cethegus virui telttavuoteellaan saamatta unta. Hän antoi lampun palaa.

"En voi nukkua", sanoi hän. "Ilmassa on aseiden kalsketta ja veren hajua.

"Gootit ovat tulossa. He kai saapuvat Sabinan kautta Via casperiaa ja salaraa myöten."

Silloin kahahtivat oviverhot ja Syphax syöksyi hengästyneenä hänen vuoteensa ääreen.

"Tiedän mitä aiot sanoa", huudahti Cethegus hypähtäen vuoteeltaan. "Gootit tulevat."

"Niin, herra, huomenna he ovat täällä. He hyökkäävät salarialaista porttia vastaan. Minulla oli kuningattaren paras hevonen, mutta Totila, joka on etujoukkojen päällikkönä, kiitää kuin erämaan tuuli.

"Leirissä ei kukaan aavista mitään."

"Suuri sotapäällikkö ei ole asettanut etuvartioita", sanoi Cethegus hymyillen.

"Hän luotti kai Aniussillan vahvaan torniin, mutta --"

"Entä sitten? Onhan torni vahva."

"Niin on, mutta vartiosto, jona oli Napolin asukkaita, meni goottien puolelle, kun Totila puhutteli heitä.

"Belisariuksen henkivartijat, jotka vastustivat antautumista, otettiin kiinni ja heidät annettiin päällikkönsä Innocentiuksen kanssa Totilan käsiin. Torni ja silta ovat goottien hallussa."

"Tästäpä syntyy hauska juttu! Onko sinulla aavistustakaan vihollisten lukumäärästä?"

"Minun ei tarvitse aavistaa. Tiedän sen yhtä tarkoin kuin kuningas Vitiges.

"Tässä on luettelo hänen joukoistaan.

"Kuningatar Matasunta lähettää sen."

Cethegus katsoi häneen tutkivasti.

"Tapahtuuko ihmeitä barbaarien tuhoamiseksi?"

"Niin, herra, ihme on tapahtunut.

"Tuo kaunis nainen tahtoo tuhota kansansa yhden ihmisen vuoksi.

"Puolisonsa vuoksi."

"Erehdyt", vastasi Cethegus, "hän rakasti Vitigestä jo tyttönä ollessaan ja osti hänen kuvapatsaansa."

"Niin, hän rakastaa kuningasta.

"Mutta kuningas ei rakasta häntä.

"Ja Ares-patsaan hän murskasi hääyönä."

"Tuskinpa hän on itse näitä sinulle kertonut."

"Ne on kertonut hänen orjattarensa Aspa, kansani tytär.

"Hän kertoo minulle kaiken. Hän rakastaa minua.

"Ja hän rakastaa hallitsijatartaan kuten minä sinua.

"Ja Matasunta aikoo avullasi tuhota goottien valtakunnan.

"Hän kirjoituttaa Aspalla kaiken heimomme salamerkeillä.

"Minä ottaisin tuon auringonkuningattaren vaimokseni, jos olisin Cethegus."

"Niin minäkin, jos olisin Syphax.

"Mutta tietosi ovat kruunun arvoiset.

"Viekas, kostonhimoinen nainen on legioonain arvoinen. Nyt voin uhmata Belisariusta, Vitigestä ja Justinianusta.

"Pyydä minulta suosionosoitusta, mitä tahansa paitsi vapauttasi, sillä minä tarvitsen sinua vielä."

"Vapauteni on -- palvella sinua. Suosionosoituksena pyydän: salli minun huomenna taistella rinnallasi."

"Ei, pantterini. Kynsiäsi en vielä voi käyttää, vaan pehmeitä käpäliäsi.

"Älä ilmoita kenellekään goottien lähestymisestä eikä lukumäärästä.

"Ota varukseni esille ja anna tuolta kotelosta salarisen tien kartta.

"Kutsu puheilleni Marcus Licinius ja isaurilaisteni päällikkö Sandil."

Syphax katosi.

Cethegus silmäsi karttaa.

"He tulevat siis kukkuloita alas lounaasta päin.

"Voi niitä, jotka koettavat pidättää heitä.

"Kukkuloiden vieressä on syvä laakso, jossa leirimme sijaitsee. Siinä taistelemme ja joudumme tappiolle.

"Takanamme, kaakossa, on syvä puro, johon meidät ajetaan. Sillat eivät kestä.

"Sitten laaja tasanko -- siinä goottilaisen ratsuväen sopii erinomaisesti ahdistaa meitä!

"Vielä taampana on tiheä metsä ja ahdas sola Hadrianuksen rappeutuneen linnoituksen vieressä.

"Marcus", sanoi hän telttaan tulleelle nuorukaiselle, "joukkoni lähtevät liikkeelle.

"Me marssimme puron yli metsään. Kaikille, jotka sinulta kyselevät, vastaat meidän palaavan takaisin Roomaan."

"Kotiinko? Taistelematta? Etkö tiedä, että taistelua odotetaan joka hetki", sanoi Marcus hämmästyneenä.

"Senvuoksi juuri."

Hän meni herättämään Belisariusta.

Mutta tämä oli jo valveilla. Prokopius oli hänen luonaan.

"Joko tiedät, prefekti? Maalaiset kertovat, että goottilaisia ratsumiehiä lähestyy. Nuo uskalikot syöksyvät perikatoon. He luulevat, että tie Roomaan on vapaa."

Hän jatkoi pukeutumistaan.

"Mutta talonpojat kertovat, että ratsumiehet ovat vain etujoukko. Sen jäljessä kuuluu tulevan hirmuinen barbaarilauma", varoitteli Prokopius.

"Turhaa hälytystä. Gootit pelkäävät. Vitiges ei uskalla hyökätä kimppuuni.

"Sitä paitsi olen varustanut neljäntoista stadion päässä Roomasta olevan Aniussillan tornilla, -- Martinus on sen rakennuttanut laatimani suunnitelman mukaan -- joka yksin pidättää goottien jalkaväkeä toista viikkoa -- vaikkakin joitakuita ratsumiehiä pääsisi uimalla yli."

"Erehdyt, Belisarius", vastasi Cethegus. "Tiedän varmasti, että goottien koko sotajoukko on tulossa."

"Mene kotiin, jos pelkäät."

"Käytän lupaustasi hyväkseni.

"Olen saanut kuumeen.

"Isaurilaiseni ovat niinikään kuumeessa -- luvallasi palaan Roomaan."

"Minä tunnen tuon kuumeen", sanoi Belisarius, "olen nimittäin nähnyt sitä muissa.

"Se katoaa, kun on saatu valli suojaksi vihollista vastaan.

"Mene, en tarvitse isaurilaisiasikaan."

Cethegus kumarsi ja lähti.

"Näkemiin, Belisarius!

"Käske isaurilaisteni lähteä liikkeelle", sanoi hän Marcukselle ulos tultuaan.

"Ja bysanttilaisten myös", lisäsi hän hiljaa.

"Mutta Belisarius on --"

"Minä olen heidän Belisariuksensa. Syphax, hevoseni!"

Kun hän nousi hevosen selkään, ajoi paikalle joukko roomalaisia ratsumiehiä soihdut käsissä.

"Kuka siellä? Sinäkö, Cethegus? Lähdetkö pois? Joukkosi menee joelle päin. Et kai sinä hylkää meitä vaaran suurimmillaan ollessa."

Cethegus kumartui.

"Calpurniusko? Olet niin kalpea, etten tuntenut sinua.

"Mitä tietoja tuot?"

"Pakenevat talonpojat kertovat", Calpurnius vastasi peloissaan, "että tulossa on suuri sotajoukko barbaarien kuninkaan Vitigeksen johdolla. He tulevat Sabinan kautta ja ovat jo Tiberin vasemmalla rannalla. Vastustus on -- hulluutta -- turmiollista. Minä lähden mukaasi."

"Et lähde", sanoi Cethegus jyrkästi. "Olen taikauskoinen. Kartan raivotarten ahdistaman miehen seuraa.

"Saat varmasti rangaistuksen pojanmurhasta.

"Enkä halua joutua sinun kanssasi rangaistavaksi."

"Roomassa kuiskaillaan, ettei Cetheguskaan aina halveksi murhaa", vastasi Calpurnius vimmoissaan.

"Calpurnius ei ole Cethegus", sanoi prefekti ratsastaen tiehensä. "Vie Manalaan terveisiä."

SEITSEMÄS LUKU.

"Huono enne", sanoi Calpurnius hampaitaan kiristellen.

Hän riensi Belisariuksen luo.

"Käske joukkojen heti peräytyä, magister militum", sanoi hän.

"Miksi, ystäväni?"

"Itse goottien kuningas on tulossa."

"Ja minä olen Belisarius itse", vastasi tämä painaen päähänsä komean, valkealla hevosen hännällä koristetun kypärän. "Miksi poistuit paikaltasi etujoukossa?"

"Tulin tuomaan sinulle tätä sanomaa."

"Eikö sitä olisi kukaan muu voinut tuoda?

"Kuule, roomalainen! Te ette ole vapauttamisen arvoisia.

"Sinä vapiset pelosta, mies.

"Takaisin etujoukkoon.

"Sinä johdat ratsuväkeämme ensimmäiseen rynnäkköön. Henkivartijani Antallas ja Kuturgur, ottakaa hänet keskellenne. Hänen täytyy olla urhoollinen, kuuletteko?

"Jos hän pakenee, tappakaa hänet. Siten opetetaan roomalaisia rohkeiksi.

"Kuuluttaja ilmoittaa juuri yön viimeisen hetken olevan kulumassa.

"Tunnin perästä aurinko nousee.

"Silloin täytyy koko sotajoukkomme olla laakson tuolla puolen sijaitsevilla kukkuloilla.

"Olkaa valmiit! Ambazuch, Bessas, Konstantinus, Demetrius! Käskekää koko leirin lähteä vihollista vastaan."

"Päällikkö, asianlaita on, kuten talonpojat ilmoittivat", sanoi Maxentius, henkivartioista uskollisin. "Suunnaton goottijoukko on tulossa."

"Niitä on kaksi kertaa enemmän kuin meitä", ilmoitti Salomon, hypaspistien päällikkö.

"Jo vain Belisarius vastaa yhtä sotajoukkoa."

"Millainen on taistelusuunnitelma", kysyi Bessas.

"Vihollisen näkyvissä teen sen sillä aikaa, kun Calpurniuksen ratsumiehet pidättävät sitä.

"Eteenpäin! Antakaa lähtömerkki! Tuokaa Phalion esiin!"

Hän lähti teltasta. Päälliköt, kilpimiehet, pretoriaanit, protektorit, keihäänkantajat lähtivät kukin taholleen ottaen vastaan ja jaellen käskyjä.

Neljännestunnin kuluttua kaikki olivat liikkeellä kukkuloita kohti.

Ei ollut enää aikaa purkaa leiriä. Mutta äkillinen lähtö aikaansai monenlaisia häiriöitä. Jalkaväki ja ratsumiehet törmäsivät tuontuostakin pimeässä yhteen.

Tieto lähestyvän vihollisen ylivoimasta lamautti myös mieliä.

Leiristä vei kukkuloille päin vain kaksi verraten kapeaa tietä. Se aiheutti myöskin pysähdyksiä ja hämminkiä.

Paljon myöhemmin kuin Belisarius oli laskenut, joukot saapuivat kukkulain juurelle, ja kun ensimmäiset auringonsäteet valaisivat niitä, näki Calpurnius, joka johti etujoukkoja, goottien aseiden välkkyvän kaikilla kukkuloilla.

Barbaarit olivat siis olleet nopeampia kuin Belisarius.

Pelästyneenä Calpurnius pysähtyi ja lähetti tiedon Belisariukselle.

Tämä huomasi, ettei Calpurnius voisi ratsuväkineen tehdä hyökkäystä.

Hän käski Ambazuchin ja Bessaksen hyökätä armenialaisen jalkaväen ydinjoukon kanssa leveämpää tietä pitkin.

Vasenta siipeä johti Konstantinus ja oikeata Demetrius. Itse hän oli asettunut keskustaan henkivartioineen, jotka olivat määrätyt varaväeksi.

Calpurnius -- iloisena suunnitelman muutoksesta -- asetti ratsumiehensä kukkulan jyrkimmän kohdan alle tien vasemmalle sivulle, missä ei näyttänyt tarvitsevan pelätä hyökkäystä, odottamaan Ambazuchin ja Bessaksen rynnäkön tulosta ryhtyäkseen sitten ajamaan takaa pakenevia gootteja tai rientääkseen peräytyvien armenialaisten avuksi.

Gootit asettuivat kukkuloille pitkään taistelurintamaan.

Totilan ratsumiehet olivat saapuneet ensimmäisinä. Niihin oli liittynyt taisteluinnosta vapiseva Teja ratsain. -- Hänen kirveillä varustettu jalkaväkensä oli vielä kaukana jäljessä. -- Hän oli hankkinut itselleen vapautuksen päällikkyydestä ja luvan mielensä mukaan ryhtyä käsikähmään missä milloinkin parhaaksi näki.

Sitten oli saapunut Hildebrand ja hänen jälkeensä kuningas ja pääjoukko.

Vielä odotettiin herttua Guntarista joukkoineen ja Tejan miehiä.

Nuolennopeasti Teja riensi takaisin Vitigeksen luo.

"Kuningas", sanoi hän, "noiden kukkulain juurella on Belisarius.

"Hän on hukassa, kautta koston jumalan. Hän on hurjuudessaan lähtenyt leiristään.

"Älä salli joukkojesi kärsiä sitä häpeää, että viholliset saisivat hyökätä ensin."

"Eteenpäin", komensi kuningas Vitiges, "goottilaiset miehet, eteenpäin!"

Muutamassa minuutissa hän saapui kukkulan reunalle ja tarkasti asemaa.

"Hildebad -- vasemmalle siivelle! Sinä, Totila, hyökkäät ratsumiehinesi pitkin tätä tietä. Minä olen tien oikealla puolella valmiina seuraamaan tai tukemaan sinua."

"Ei tarvitse", vastasi Totila paljastaen miekkansa. "Minä takaan, etteivät he pysähdytä minua ratsastaessani tätä kukkulaa alaspäin."

"Me syöksemme viholliset takaisin leiriin, valloitamme leirin, tungemme heidät puroon, joka kimaltelee tuolla aivan leirin takana. Jäljelle jääneet voivat ratsumiehenne, Totila ja Teja, ajaa tasankoa myöten Roomaan saakka."

"Niin, kun olemme ensin miehittäneet tuon metsänlaidassa, puron toisella puolella olevan solan", sanoi Teja osoittaen miekallaan.

"Se näyttää olevan miehittämätön. Kai ehditte sinne ennen pakolaisia."

Silloin sotajoukon lipunkantaja, Vulsiniin kreivi Wisand saapui kuninkaan luo.

"Herra kuningas, olette luvannut täyttää yhden pyyntöni."

"Niin olen, sillä sinä tuhosit Salonan luona Illyrian sotilasten päämiehen Munduksen ja hänen poikansa."

"Olen ruvennut pitämään taistelusta sotapäälliköiden kanssa. Koettelisin mielelläni peistäni Belisariukseen.

"Ota vain täksi päiväksi lippu käsistäni ja salli minun hakea Belisarius käsiini. Hänen ratsujaan Phalionia ja Baliania kiitetään erinomaisiksi. Minun oriini jalat alkavat kangistua.

"Tunnethan vanhan goottilaisen ratsumiesoikeuden: 'heitä mies maahan ja ota hevonen'."

"Se on vanha goottilainen oikeus", murahti Hildebrand-vanhus.

"Minun on suostuttava pyyntöösi", sanoi Vitiges ottaen lipun Wisandilta.

Tämä ratsasti nopeasti tiehensä.

"Koska Guntaris ei ole vielä saapunut, niin sinä, Totila, saat kantaa tätä."

"Herra kuningas", vastasi tämä, "en voi sitä kantaa, jos minun on näytettävä ratsumiehilleni tietä vihollista vastaan."

Vitiges viittasi Tejan luokseen.

"Suo anteeksi", sanoi tämä, "tänään aion käyttää molempia käsiäni."

"Entä sinä, Hildebad."

"Kiitän kunniasta, mutta en aio olla muita huonompi."

"Kuinka", huudahti Vitiges melkein suutuksissaan, "täytyykö minun olla oma lipunkantajani, eikö kukaan ystävistäni kunnioita luottamustani?"