Taistelu Roomasta II Historiallinen romaani
Chapter 36
"Vihdoin hän huusi Zoelle ja kysyi, asettiko hän vanhempansa etusijalle ja rakastiko hän enää häntä.
"Tuo näytti jo katumiselta.
"Hän uhkasi ja haukkui, ja lapsiparka itki yhä katkerammin.
"Lopuksi hän ärjäisi raivoissaan morsiamelle, että hänen oli heti paikalla lakattava itkemästä, tultava hänen puolelleen laivaa ja vanhan merimiestavan mukaan -- kun häät vietettiin laivalla -- katkaista ankkuriköysi kirveellä, jota hän jo piti kädessään.
"Zoe totteli ja riistäytyi isänsä syleilystä.
"Samassa hän sattui katsahtamaan äitinsä kyyneleisiä silmiä ja kääntyi -- sen sijaan, että olisi mennyt Furiuksen luo -- hänen puoleensa ja syleili häntä ääneen itkien.
"Raivostuneena Furius juoksi heidän luokseen, hänen kirveensä välähti morsiamen pään päällä.
"Hän olisi tappanut tytön --"
"Hirmuista", huudahti Valeria.
"Ellen minä olisi tarttunut hänen käsivarteensa ja riistänyt häneltä kirvestä.
"Eniten häntä sentään hillitsi katseeni.
"Mutta Lysikrates kantoi verta vuotavan tyttärensä laivasta kotiinsa ja purki koko naimiskaupan.
"Hän ei halunnut tyttärelleen niin raivoisaa aviomiestä."
"Mitä tytöstä tuli?"
"Hän kuoli.
"Ei suorastaan korsikalaisen iskemästä haavasta, vaan säikähdyksestä ja ristiriitaisten tunteiden raastamana.
"_Sinua_ hän havitteli tuon tyttöparan seuraajaksi."
Valeriaa puistatti.
"Hän on arvoitus.
"Hän muistuttaa puoleksi kesytettyä petoeläintä, johon ei koskaan voi täydellisesti luottaa.
"Millä hetkellä tahansa hänen synnynnäinen viileytensä voi puhjeta."
"Anna hänen olla.
"Hänen perusluonteensa on jalo.
"Nyt hän raivoaa.
"Kuuletko, miten hurjasti hän ratsastaa vuoren rinnettä alas?
"Huomenna hän taas korvaa kaiken taistelussa.
"Annan hänelle mielelläni anteeksi. Hän ei ollut täydessä tajussaan.
"Mutta palatkaamme nyt omiin asioihimme, onneemme, rakkauteemme."
"Onkohan rakkautemme tuottanut sinulle onnea", mietti Valeria.
"Paljon voimakkaampi olisit huomenna taistelussa, jos olisit mennyt naimisiin länsigoottien kuninkaan tyttären kanssa tai tuon Haraldan kanssa, joka piti sinusta niin --"
Totila painoi hänet rintaansa vasten.
"Kuka voi Valerian korvata?"
"Onni", vastasi tämä.
"Pääsemmekö koskaan yhteen?
"Kerrotaan, että vihollinen on kahta vertaa voimakkaampi kuin gootit.
"Taistelu on huomenna.
"Etkö ole huolissasi?"
"En ole vielä koskaan odottanut niin iloisena taistelua.
"Siitä tulee historiallinen merkkipäivä.
"Suunnitelmani on hyvä.
"Minua ilahduttaa, että saan kukistetuksi suuren taistelujen järjestäjän Narseksen hänen omilla keinoillaan.
"Minä menen tähän taisteluun kuin juhlaan.
"Sinun on sen vuoksi koristettava kypäräni, ratsuni ja keihääni kukkaköynnöksin ja nauhoin."
"Kukkaköynnöksin ja nauhoin.
"Siten koristetaan vain uhreja."
"Ja voittajia, Valeria."
"Huomenna auringon noustessa lähetän minä leiriin aseesi koristettuina kukilla, joissa aamukaste vielä kimaltelee."
"Niin koristettuna tahdon ajaa ihanimpaan voittoisaan taisteluuni.
"Huomenna on se päivä, jolloin yhdellä taistelulla voitan itselleni Italian ja morsiamen.
"Te olette minulle yhtä.
"Olen aina rakastanut sinua, marmori-ihana morsiameni, Italian perikuvana."
KOLMASKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
Kun kuningas tähtien tuikkeessa saapui Taginaehen, pieneen taloon, jossa hän asui, hän tapasi pihalla vesisäiliön reunalla tummaan vaippaan puetun miehen, jolla oli harppu polvillaan.
Se kimalteli kuutamossa ja mies näpäytteli hiljaa sointuja.
"Sinäkö, Teja, olet täällä? Eikö sinulla enää ole sivustallasi tekemistä?"
"Olen järjestänyt kaiken.
"Täällä tahdoin tavata sinua."
"Käy sisään.
"Onko Julius sisällä?"
"Hän meni Pyhän Paavalin basilikaan rukoilemaan Jumalalta sinulle voittoa.
"Hän palannee pian.
"Olen tuonut mukanani varusteen, jota pyydän sinun pitämään ylläsi huomisessa taistelussa -- minun mielikseni --.
"Se on kestävä."
Totila pysähtyi liikutettuna.
"Tuota voi sanoa huolehtivaksi ystävyydeksi."
Käsi kädessä he menivät nyt sisään kuninkaan huoneeseen.
Siellä oli marmoripöydällä täydellinen varustus kypärästä suomuspeitteisiin kenkiin saakka.
Se oli laadittu parhaasta Espanjan teräksestä ja oli kevyt, mutta samalla läpitunkematon.
Se oli mestarillisesti tehty, vaikkakin ilman koristeita -- ei edes kypärätöyhtöä ollut. Silmikko oli tarkasti suljettava. Varuste oli kokonaan tummansinistä terästä.
"Kuka loihtutaitoinen seppä on takonut tämän ihmevarusteen", kysyi Totila hämmästyneenä.
"Minä", vastasi Teja.
"Sinähän tiedät, että minulla on lapsesta saakka ollut taipumusta taidetaontaan. Ja minä olen -- minähän nukun yleensä hyvin vähän -- tehnyt nämä suomukset sinua varten. Sinun on pantava se huomenna yllesi."
"Otan sen ylleni vasta hautajaisiin", sanoi Totila hymyillen.
"Hautajaissaattoon tuo on omiaan.
"Mutta huomenna, Teja, lähden taisteluun täydessä kuninkaan puvussa.
"Italia ei saa sanoa: hänen kuninkaansa ja sulhasensa piilottautui kunniapäivänään.
"Ei. Se, joka huomenna etsii goottien kuningasta, löytää hänet helposti."
"Tuota olen pelännyt", huokasi Teja. "Anna minun ainakin taistella huomenna vieressäsi. Vapauta minut oikean sivustan päällikkyydestä."
"Ei, se on erittäin tärkeä paikka. Voin kai itse suojella itseäni. Mutta noita vuoria ja Roomaan vievää tietä on sinun suojeltava. Jos jokin onnettomuus sattuisi, niin sinun sivustallasi on ainoa pelastuksen tie."
Silloin Julius, kreivi Torismut ja herttua Adalgot saapuivat sisään.
Palvelijat -- niiden joukossa Vakis, joka nyt oli Tejan kilvenkantajana -- toivat sisään illallisen: lihaa, hedelmiä, leipää ja viiniä.
"Ajattele, Julius", sanoi Totila hymyillen, "goottileirin rohkein sankari on ruvennut pelkäämään."
"En omasta puolestani", sanoi Teja.
"Minun uneni käyvät tavallisesti toteen.
"Ja ne ovat aina synkkiä."
"_Teidän_ unenne", virkkoi Totila leikkiä laskien nuorelle Adalgotille, joka oli istuutunut hänen viereensä, ja Vakikselle, joka täytti juuri kuninkaan pikaria, "_teidän_ unenne, te vastanaineet, eivät liene synkkiä."
"Ei minulla ole valittamiseen syytä", muhoili Vakis. "Sentään toivoisin --"
"Mitä muita toiveita sinulla on paitsi Liutaa", tuumi Totila.
"Minä toivoisin, että pitkä olisi täällä."
"Mikä pitkä?"
"No, se hyvin pitkä, hän, joka olisi ollut päätään pitempi urhoollista veljeäsi Hildebadia; hän, jolla oli karhunnahka yllään ja haukan heittäjätär mukanaan.
"Mikä hänen nimensä nyt olikaan?"
"Harald", sanoi Teja.
"Niin, häntä tarkoitan.
"Olisi hyvä, että hän olisi huomenna täällä väkevine jättiläisineen."
"Emme me häntä tarvitse."
"Mutta parempi on aina parempi, herra kuningas.
"Jos minä olisin ollut herra kuningas, niin olisin kutsunut hänet takaisin, ennenkuin sota syttyi."
"Me emme tarvitse häntä", toisti kuningas ankarammin.
"Olen samaa mieltä kuin kilvenkantajani, kuningas", virkkoi Teja, "ja olen omalla vastuullani -- minä pelkäsin, ettet sinä antaisi suostumustasi -- lähettänyt sanansaattajan hänen luokseen.
"Sinä et olisi lähettänyt häntä poiskaan, jos hän olisi tänne saapunut.
"Minäkin pidin tuosta pohjoismaalaisesta sankarista ja hänen uskollisuudestaan.
"Hänen jättiläisensä olisivat olleet pitkäpartojen hyviä vastustajia.
"Valitettavasti ei pieni laivani saanut käsiinsä hänen laivastoaan."
"Kiitos, Teja. Se oli sinun tapaistasi.
"Mutta olen hyvilläni, ettet saanut hänelle sanaa.
"Me taistelemme ja voitamme yksin.
"Suunnitelmani on aivan pettämätön, jos vain --"
Kuninkaan otsalle lensi pilvi.
"Jos korsikalainen täyttää velvollisuutensa.
"Sano, Torismut, -- minähän lähetin sinut vielä luostarista, jossa olin hiukan riidellyt korsikalaisen kanssa, hänen luokseen kysymään, pysyikö hän entisessä sopimuksessamme -- mitä hän vastasi?"
"Hän antoi minulle tämän avonaisen kirjeen tuotavaksi sinulle."
"Missä tapasit hänet", kysyi kuningas ottaen vahataulun häneltä.
"Taginaen edustalla. Hän järjesti parhaallaan ratsumiehiään väijyksiin. Hän on tarkoin täyttänyt kaikki määräyksesi."
Totila luki:
"Huomenna teen sen, mitä minulta odotit.
"Taistelun jälkeen et enää moiti minua."
"Hän lisäsi vielä", mainitsi Torismut, "että parisataa hänen ratsumiehistään, jotka merimatkasta väsyneinä olivat kulkeneet hitaammin, saapuisivat varmasti varhain huomisaamuna.
"Ne kuuluivat jo olevan Septempedan luona tulossa. Hän pyysi, että myöhästyttäisit taistelun alkua, jos se on suinkin mahdollista, siksi kun he ovat saapuneet."
"Miksi hän ei itse tule tänne", kysyi Teja.
"Hän on, kuten omin silmin näin, innokkaassa työssä", vastasi Torismut, "osoittaakseen ratsumiehilleen tarkoin paikat, joissa ratkaisu huomenna tapahtuu.
"Hän on vielä kuutamossa tehnyt hyökkäysharjoituksia kukkuloilta käsin tielle."
Totila sanoi:
"Minä tiedän, miksi hän ei tule illalliselle, mutta se ei merkitse mitään."
He istuutuivat nyt pöydän ympärillä oleville telttatuoleille ja penkeille ja alkoivat yksinkertaisen illallisensa.
"Kuningas ei salli minun huomenna taistella rinnallaan", sanoi Teja.
"Siksi käsken minä sinua, Torismut. Suojele sinä hänen henkeään."
"Tuskinpa hän voi täyttää käskyäsi", myhähti Totila juodessaan.
"Torismuthan on Taginaehen sijoitettujen keihäsmiesten päällikkönä."
"Niin kauan kuin minä olen kuninkaan vieressä ei hänelle mitään tapahdu", vastasi Torismut levollisena. "Lähden vielä kerran katsomaan Capraen luona olevia etuvartijoita."
Hän lähti ulos.
"Niin", huudahti Totila, "Napolissa porta Capuanan luona hän oli pelastajani."
"Ja Roomassa Tiberin rannalla tämä nuori harppuherttua pelasti sinut", virkkoi Teja. "Missä hän on huomenna? Hänen on taas suojeltava sinua."
"Ei", huusi tämä, "olen saanut luvan ratsastaa edellä huomisessa hyökkäyksessä ja kantaa domna Valerian uutta lippua."
"No, hurskas Julius", sanoi Teja. -- "Sinä et kai taistele. -- Suojele sinä kuninkaan henkeä. -- Se ei liene syntiä.
"Minä tiedän, että sinä rakastat kuningasta omalla tavallasi."
"Olen hänen luonaan. Mutta vielä paremmin kuin heikko käsivarteni tai kuin sinun väkevä käsivartesi, Tarentumin kreivi, suojelevat häntä Jumalan luo kohottamani rukoukset."
"Rukoukset", sanoi Teja.
"Ei ainoakaan rukous ole vielä päässyt tunkeutumaan pilvien läpi.
"Jos se pääsisikin läpi, niin se tapaisi taivaan tyhjänä."
KOLMASKYMMENESTOINEN LUKU.
"Mitä", huudahti munkki, "kiellätkö sinä, synkkä mies, rakkauden Jumalan samoin kuin Cethegus.
"Kiellätkö sinä Jumalan, joka kaikkiviisaana, kaikkivaltiaana ja rakastavana johtaa ihmisen tiet taivaasta käsin?"
"Kiellän", huudahti Teja tarttuen miekan kahvaan, "minä kiellän hänet.
"Ja jos tuolla ylhäällä olisi elävä olento, joka tietää mitä hän tekee ja mitä hän sallii tapahtua, niin täytyisi meidän tarun jättiläisen tavoin latoa vuoret vuorten ja kalliot kallioiden päälle ja valloittaa hänen taivaansa.
"Ennen ei pitäisi levätä, ennenkuin tuo pirullisen julma aave olisi kukistettu veriseltä pääkallonvaltaistuimeltaan tai ryntääjät tuhoutuneet hänen salamoistaan."
Kauhistuneena Julius hypähti paikaltaan.
"Onko jumalankieltämisen, jumalanpilkkaamisen henki tarttunut maailman voimakkaimpiin miehiin? En jaksa kuunnella sellaista puhetta."
Hämmästyneenä kuningaskin katseli tavallisissa oloissa niin vaiteliasta ystäväänsä, jonka tarkoin suljetusta rinnasta kauan polttanut, kamala tuska äkkiä leimahti esille.
"Te hämmästytte", jatkoi Teja, "nähdessänne haudanhiljaisen Tejan näin äkkiä leimahtavan kuin tuleen.
"Minä itsekin ihmettelen sitä.
"Mutta huomenna on kesäpäivänseisaus, huomenna on se päivä, jolloin kerran onneni aurinko kääntyi minusta.
"Joka kerta sen päivän palatessa vanhat, tuskaiset haavat aukenevat."
"Käsitän nyt synkkämielisyytesi, kamala mies", sanoi Julius.
"Mutta en käsitä, miten sinä voit elää. Minä en voisi hengittääkään -- ilman Jumalaa."
"Kuka sinulle on sanonut, munkki, ettei Tejalla ole jumalaa.
"Oletat sen siitä, etten kuvittele häntä samanlaiseksi kuin sinä, etten kuvittele häntä ihmismäisenä, vihan, rakkauden ja mustasukkaisuuden vääristelemänä.
"En voi kuvitella, että hän -- tuo kaikki edeltä päin tietävä -- loisi olentoja, jotka tuottavat vain tuskia muille ja itselleen, jotka hän tuomitsee ja jotka hän sitten ihmeen kautta, jaloimman, viattoman veren kautta vapahtaa.
"En voi kuvitella häntä taitamattomaksi puusepäksi, joka on huonosti laatinut talonsa ja joka nyt sitä tuon tuostakin paikkailee ihmeitä tekevällä kädellään.
"Sanon sinulle: minun Jumalani majesteetti on niin peloittava, että sinun raukkamainen enkelikuninkaasi häviää hänen suuruutensa ja hänen järkähtämättömän peloittavuutensa edessä, kuten kirkkojesi kupu maailmankaikkeuden kaarikattoon verraten.
"Ei, jos pilvissä olisi todellakin Kaikkeuden isä ja jollei hän voisi hallita kohtalon kamalaa kulkua, niin hänen itsensäkin täytyisi kauhistua.
"Hänen pitäisi kärsiä kamalasti lastensa tuskista, kuten lempeä Jeesuksenne kärsi, -- se kertomus on aina syvästi liikuttanut minua -- kun hän Öljymäellä kärsi koko ihmiskunnan syntien tähden.
"Ja kun olen luvannut sinulle, Totila, vielä kerran antaa näytteen harpunsoitto- ja laulutaidostani -- niin kuule nyt lauluni, jonka olen asettanut Kaikkeuden-isän Odinin suuhun."
Hän tarttui pieneen harppuunsa, joka oli hänen vieressään yhdessä aseiden kanssa, ja lauloi sen säestyksellä kauniilla äänellään:
_Kaikkeuden-isän laulun_.
"Minun sieluni huokaa sanomattomasta tuskasta, tuskan suvun, ihmissuvun kohtalosta.
"Sillä kaikkeen tuskaan, mitä kukin rinta tuntee, täytyy minun ottaa osaa -- kaikkeen, kaikkeen, kaikkeen -- sillä minähän olen 'Kaikkeuden-isäksi' kutsuttu.
"Milloin voittaa paha mies paremman, jalon, silloin polttavasti puree sieluun, kun urho uljas kauheissa kuolontuskissa kohtaloa kiroo.
"Milloin rakastavainen kuolettavissa tuskissaan tyhjää ilmaa tapaa asemasta armaan. Silloin kuolematon, kalvava kaiho iät kaiket raukkaa raastaa.
"Ja lesken tuskanhuudot, orpoin itkut, sammuvan sielun turha toivo -- kaikki kurjuus, laaja, loppumaton, Kaikkeuden-isään kovin koskee.
"Hiukan tuottavat vain huojennusta harvat auvon, onnen osat, jotka riistettyjen ruusunlehtien tavoin tuskan määrättömän meren aavoilla aalloilla ajelehtivat.
"Surijalla yksi vain on lauha lohtu. Loppu lienee tuimilla tuskilla, rauha annettaneen raastetulle.
"Päivää siunaan, jona tulinen Surtur armossaan viimeisen ihmisen maan kera murtaa, jona vihdoin tuiman tuskan loppumaton lähde, viimeinen inehmon sydän sykkämästä lakkaa.
"Tervetulleeksi toivotan sen päivän ja -- jos viisaat olisivat -- tulisemmin toivoisivat inehmot itse sitä."
"Sellaisiksi ennen kuvailin hyväntahtoisen Jumalan tunteet.
"Mutta sittemmin -- kauan mietittyäni -- olen löytänyt toisen jumalan -- kamalan jumalani.
"Mutta onneksi tämän minun jumalani löytää vain kuolemantuskissa sykkivä sydän."
KOLMASKYMMENESKOLMAS LUKU.
Julius pudisti päätään.
Kuningas kysyi:
"Kuinka olet tullut tuntemaan tuon kamalan jumalan?"
"Totila, kuninkaani ja ystäväni!
"Nyt on tullut hetki, jolloin saat tietää sen, minkä olen kauan salannut. Elämäni salaisuuden, varjon, joka laskeutui elämääni ja joka yhä synkentää sitä.
"Ei, jää vain tänne, kristitty.
"Kuuntele sinäkin kertomustani ja koeta se sitten sovittaa Jumalan tutkimattomiin teihin, siihen, että hän kurittaa sitä, jota hän rakastaa, ja muihin munkkien viisasteluihin.
"Ajattele itseksesi.
"Mutta älä sano mitään.
"Tänään en voi kuulla mitään.
"Sinä, Totila, tunnet vanhempieni elämän kirouksen, sillä mehän olimme yht'aikaa Regiumissa kuningas Teoderikin asekoulussa Hildebrand-vanhuksen kasvatettavina."
"Niin olimme ja rakastimme toisiamme kuin veljekset", sanoi kuningas.
"Alussa olin minä vanhempieni kohtalon vuoksi arka, umpimielinen ja alakuloinen.
"Mutta sinun päivänpaisteinen olentosi valaisi minunkin mieleni.
"Silloin keisarin sotalaivat -- hän oli vihoissaan kuninkaallemme Sirmiumin rajariitojen vuoksi -- tekivät rauhan aikana hyökkäyksen Regiumia vastaan ja veivät mukanaan, paitsi muita kaupunkilaisia, meidät neljäkymmentä asekoululaista jakaen meidät eri laivoihin.
"Sinä vältit tämän kohtalon.
"Kuningas oli nimittäin kutsuttanut sinut edellisenä päivänä Ravennan Palatiumiin juomanlaskijakseen.
"Hildebrand-vanhus ja kreivi Uliaris lähtivät heti tästä tiedon saatuaan Sisilian laivastolla ajamaan kreikkalaisia takaa, saivat heidät kiinni Catanan tienoilla, valtasivat heidän laivansa ja vapauttivat vangit.
"Yksi ainoa laiva pääsi nopeutensa avulla vapauttajien käsistä pakoon -- kolmisoutulaiva 'Naus Petru', jossa olin kahden toverini kanssa.
"Trierarkki Lykos ei vienytkään meitä sotavankeina Bysanttiin, vaan möi meidät orjiksi ja pisti hintamme omaan taskuunsa.
"Hän vei meidät Paros-saarelle.
"Siellä hän möi meidät saaren rikkaimmalle kauppiaalle Dresokselle, joka oli hänen kestiystävänsä.
"Siten tuli Teja, kreivi Tagilan poika, vapaa gootti kreikkalaisen orjaksi.
"Minä päätin tappaa itseni heti, kun minut oli vapautettu kahleista ja olin päässyt jäsenteni isännäksi.
"Mutta kun meidät vietiin laivasta maihin pienissä venheissä, silloin -- ystäväni -- silloin --"
Hän keskeytti kertomuksensa ja painoi kätensä silmilleen.
"Teja", sanoi kuningas laskien kätensä surevan olkapäälle.
"Silloin sattui katseeni runsaasti kullattuun, avonaiseen kantotuoliin, joka oli pysähtynyt Dresoksen viereen -- ja tyttöön -- erinomaisen kauniiseen tyttöön.
"Saavuimme pian Dresoksen huvilaan, joka oli lähellä kaupunkia.
"Dresos kohteli huonosti orjiaan.
"Niitä piestiin ja niillä teetettiin ylenmääräisesti työtä.
"Hän rääkkäsi holhottiansa Myrtiaakin, tuota hentoa, ihanaa tyttöä.
"Minun osani oli parempi.
"Kun hän sai kuulla, että olin tottunut valmistamaan aseita ja muutakin taidetaontaa, -- minähän olin tehnyt sitä pikku pojasta alkaen -- rupesi hän kohtelemaan minua paremmin.
"Hän rakennutti huvilansa viereen minulle pajan ja määräsi minut siinä työskentelevien orjiensa päälliköksi.
"Kahleenikin poistettiin -- päiviksi.
"Vain yöksi kahlehdittiin minut molempien goottitoverieni kanssa pajan alasimeen.
"Olisin voinut hyvin paeta päivällä.
"Mutta -- en paennut.
"Myrtia pidätti minua.
"Suurin onneni oli saada nähdä häntä ja puhua hänen kanssaan.
"Hän tulikin usein pajaan tilaamaan taide-esineitä ja koruja, korjauttamaan entisiä tai vain katselemaan työntekoa tai kuuntelemaan lauluani ja harpunsoittoani.
"Ja, oi te ikuiset tähdet, mikä autuus!
"Aluksi kauniin kreikkalaislapsen rinnassa oli herännyt sääli minua kohtaan, mutta sitten se muuttui rakkaudeksi.
"Näin sen, en voinut enää epäillä sitä.
"Hän tunnustikin sen autuaaksi tekevällä suudelmalla.
"En voi kuvailla häntä.
"Kultainen oli hänen tukkansa, kultaiset hänen silmänsä, kultainen hänen sydämensä. -- --
"Tejakin oli kerran onnellinen ja uskoi onneen ja hyväntahtoiseen jumalaan tähtien tuolla puolen.
"Eräänä iltana rakkaani saapui epätoivoisena sovittuun kohtaukseemme pajaani.
"Hänen holhoojansa oli kihlannut hänet, antanut hänet trierarkki Lykokselle, joka oli myynyt meidät vankeuteen.
"Hän oli itkenyt, pyytänyt, polvillaan rukoillut armoa.
"Turhaan.
"Häät oli määrätty hänen seitsemänneksitoista syntymäpäiväkseen.
"Se oli muutaman viikon perästä.
"Olimme kauan miettineet pakoa ja tuuma kypsyi äkkiä.
"Olin aikoja sitten takonut itselleni viilan kahleittemme katkaisemista varten. Taoin avaimenkin pajan oveen.
"Toverini olivat tuumassa mukana.
"Me emme tietysti voineet kätkeytyä pienelle Paros-saarelle.
"Meidän täytyi paeta merelle.
"Puutarhan alla lähellä pajaa oli huvilan viereisessä lahden poukamassa ankkurissa Dresoksen pieni purjealus, joka oli aina valmis huvimatkojen varalta.
"Me päätimme anastaa sen ja paeta sillä Italiaan.
"Evästä olimme säästäneet päiväannoksistamme, aseita meillä oli.
"Syntymäpäivä ja siksi määrätty hääpäivä oli heinäkuun kalendena.
"Edellisenä yönä piti minun viilata kahleet poikki, avata ovi.
"Toverieni piti sitten rientää huvilan päärakennuksen oikealta puolen lahdelle laivaa kuntoon panemaan.
"Minun piti sillä aikaa hiipiä huvilan vasemmalla puolen oleviin naisten huoneisiin, joissa Myrtia nukkui.
"Lyhyet nuoraportaat ulottuivat alemmasta kerroksesta maahan.
"Niitä myöten hän tulisi luokseni.
"Sitten rientäisimme yhdessä tällä välin purjehduskuntoon laitetulle laivalle.
"Kaikki oli huolellisesti mietitty ja valmistettu."
KOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU.
"Mutta jo kahta viikkoa ennen häitä vihattu Lykos saapui.
"Hän oli myynyt minut orjaksi ja aikoi nyt ryöstää rakkaanikin.
"Vihasin häntä tulisesti.
"Jaksoin tuskin hillitä itseäni, kun hän saapui Dresoksen ja häävierasten kanssa pajaan ja kun minun oli näytettävä heille taitavuuttani. Mieleni teki tappaa hänet vasaralla.
"Minä hillitsin itseni -- Myrtian vuoksi.
"Tämä valitti minulle, että vihattu sulhanen joudutti yhä innokkaammin häiden viettämistä.
"Töin tuskin hän oli saanut holhoojansa pysymään alkuaan määrätyssä hääpäivässä.
"Hänen vapauttaan rajoitettiin, hänen tekojaan vartioitiin yhä ankarammin.
"Me valitsimme pakoyöksi kesäpäivänseisahduksen, jolloin huvilassa -- kuten edeltäpäin jo tiesimme -- miehet aikoivat viettää valon juhlaa suurilla juomingeilla.
"Toivoimme pääsevämme varmimmin pakoon, kun juopot nukkuivat sikeästi.
"Kun tähdet osoittivat puoliyötä, oli minun noudettava Myrtia huoneestaan.
"Tuona päivänä Lykos tuli taas Dresoksen kanssa pajaan ja osti kalliin kultakoristeen, jota parhaallaan tein.
"'Tiedätkö, orja, kenelle minä sen ostan', kysyi hän nauraen.
"'Vaimolleni Myrtialle!'
"'Sen sanon sinulle, goottikoira, että jos vielä katselet häntä yhtä häpeämättömän innokkaasti kuin eilen hänen tänne tullessaan, -- te ette nähneet minua taksuspensaston takaa, mutta minä näin sinut -- niin minä pyydän, että Dresos lahjoittaa sinut minulle ja sitten --'
"Hän löi minua keihäänsä varrella kasvoihin.
"Minä kiljahdin ja tartuin raskaaseen moukariin -- mutta serkkuni Aligern, joka oli mukanani vankeudessa, tarttui käsivarteeni.
"Kiroten trierarkki syöksähti ulos.
"Vihasta vavisten katselin hänen jälkeensä, hänen töyhtöistä kypäräänsä, jonka harjana oli hopeainen susi, ja hänen keltaista vaippaansa.
"Vihdoin tuli yö ja pimeä.
"Me kuulimme pajaamme saakka huvilassa juopottelevain miesten huudot. Me näimme valojuhlan tulien välkkyvän.
"Nähtävästi Dresos, Lykos ja muut vieraat olivat hyvällä juomatuulella.
"Ei ollut aivan keskiyö.
"Mutta minä olin jo vapauttanut toverini.
"He olivat jo menneet puutarhan oikeata puolta laivalle.
"Villin joutsenen huuto, Aligernin kanssa sopimani merkki, oli jo kaikunut kolmesti.
"Minä itsekin lähdin hiljaa pajasta ja riensin vasemmalle naisten huoneeseen päin.
"Samassa kuulin selvästi huvilan ja puutarhan välisen rautaisen ristikkoportin avautuvan.
"Seisahduin epäluuloisena ja asettauduin väijyksiin.
"Todellakin. Taksuspensasten välillä hiipi sotilaspukuinen mies varovaisesti ja äänettömästi.
"Hän oli Lykos. -- Tunsin kuutamossa hänen kypäränsä hopeaisen suden ja hänen keltaisen vaippansa. Keihäskin oli hänellä kädessä.
"Tuon tuostakin kuunnellen hän tuli lähemmäksi -- katsoi jälkeensäkin nähdäkseen olevansa yksin ja lähti sitten pajaa kohti, jonka varjossa seisoin.
"Ei ollut epäilystäkään. Hän oli epäillyt jotakin. Hän aikoi vartioida minua tänä yönä. Pakosuunnitelma oli hukassa.
"Vihasta kiljaisten hyppäsin häntä kohti ja työnsin miekkani hänen rintaansa.
"Samassa kuului kiljahdus -- minun nimeni -- se ei ollutkaan Lykos.
"Avasin kypärän silmikon -- kuoleva Myrtia makasi edessäni."
Hän vaikeni ja peitti kasvonsa vaipallaan.
"Onneton ystävä-parkani", sanoi Totila yrittäen tarttua hänen käteensä.
Julius virkkoi aivan hiljaa:
"Kosto on _minun_", sanoo Herra.
Teja kohotti päätään ja jatkoi:
"Minä pyörryin.
"Kun taas tulin tuntoihini, tunsin viileän meri-ilman hivelevän kasvojani.
"Toverini, Aligern etupäässä, olivat hiipineet pajaan takaisin, huolissaan minun viipymisestäni. He löysivät sieltä meidät.
"Ennen kuolemaansa rakkaani kertoi lyhyesti, että Dresos ja Lykos olivat humalapäissään äkkiä päättäneet viettääkin häät jo sinä yönä.
"Vähän ennen puolta yötä vastusteleva Myrtia oli noudettu naisten huoneesta ja puoliväkisin raahattu huvilan puolelle.