Chapter 33

"Ei koskaan, Cethegus.

"Jos pysyt entisissä aikeissasi, en lähde mukaasi.

"Tee katumus -- nöyrry -- ei minun edessäni, vaan Herran Jumalan edessä."

"Haa", huudahti Cethegus pilkallisesti, "puhutko sinä lapselle?

"Kaikki mitä olen tehnyt, tekisin uudestaan, jos se olisi tekemättä jäänyt."

"Cethegus", huusi Julius kauhistuneena, "puheesi ovat hirveät."

"Etkö todella usko Jumalaan?"

Kiihtyneenä Cethegus jatkoi:

"Katumus! Katuuko tuli?

"Sinä voit sen vain tukahduttaa, et koskaan tuhota sen eläessä.

"Kiitä sitä tai ivaa sitä -- niin sittenkin se pysyy tulena.

"Samoin täytyy Cetheguksen noudattaa ajatuksia, jotka liikkuvat hänen päässään samoin kuin veri virtaa ruumiissa.

"Minä en vain tahdo, minun täytyy tahtoa.

"Samoin kuin vuoripuro virtaa vuoriston rinteeltä milloin juosten kukkaisten niittyjen läpi, milloin terävien kalliokärkien yli, milloin siunausta ja kasvullisuutta tuottaen, milloin kuolettaen ja hävittäen ilman määräämisvaltaa -- samoin minuakin kohtalo kuljettaa tietä, jonka luova voimani, nykyaika ja ympärilläni oleva maailma määräävät.

"Täytyykö minun katua sitä, että olen tielläni jotakin hävittänyt?

"Tekisin sen uudestaan."

"Kauhea ihminen! Noissa sanoissasi on helvetin henkäys.

"Miten sinä voit pelastua, kun et edes tunnusta mitään rikkoneesi?

"Ihmistahto on vapaa --"

"Yhtä vapaa kuin heitetty kivi, joka kuvittelee voivansa lentää."

"Pelkää, oi pelkää elävää Jumalaa, Cethegus!"

Mutta Cethegus nauroi vielä julmemmin ja pilkallisemmin kuin äsken.

"Haa, missä hän sitten on tuo elävä Jumala?

"Olen tutkinut taivasta, olen tutkinut tähtien kulkua, julmaa luontoa, ihmisten vielä julmempaa kohtaloa enkä ole löytänyt muuta jumalaa kuin väkevämmän oikeuden, välttämättömyyden, tuon peloittavan, ankaran jumalattaren, jonka näkeminen muuttaa kiveksi samoin kuin Gorgopään näkeminen.

"Jos kohtalon kamaluus katselee sinua Gorgosilmillään, poikani, niin sinä kätkeydyt uneksimasi Jumalan vaipanpoimuihin ja lasket pääsi hänen isälliselle povelleen.

"Tee niin, jos tahdot.

"Mutta älä soimaa miestä, joka uskaltaa katsoa kohtaloa silmiin ja sanoa: 'Jumalaa ei ole'. Vaikka hän muuttuisikin kiveksi.

"Niin, nauraminen ja itkeminen ovat molemmat suloisia nautintoja.

"Mutta Prometheus ei hymyillyt, kun Pandora tarjosi hänelle huumaavan rasian.

"Mutta hän ei myöskään itkenyt, kun väkivalta kahlehti hänen jäsenensä kallioon.

"Ja korppikotkaan, joka syö hänen sydäntään -- hän on tottunut.

"Ja kohtalo väsyi ennemmin titaanin kiusaamiseen kuin hän taipui."

"Cethegus", rukoili Julius, "älä puhu tuolla tavalla, Jumala on olemassa."

"Vai on? Missä hän sitten oli silloin, kun Manilia pakotettiin väkisin menemään naimisiin, kun Cetheguksen sydän iäksi myrkytettiin?

"Missä hän oli silloin, kun sokea kohtalo ajoi frankin nuolen Manilian sydämeen?

"Minäkin olen häntä uskonut. Niin kauan olinkin toisten leikkikaluna.

"Myöhemmin olen toiminut edellyttäen, ettei Jumalaa ole olemassa, sillä sen on kohtaloni minulle opettanut.

"Ja siitä alkaen kaikki minun laskelmani ovat onnistuneet.

"Missä oli oikeudenmukainen, kaikkivaltias, kaikkiviisas, kaikkihyvä Jumalasi silloin, kun viaton Camilla joi toiselle aiotun myrkkypikarin?

"Missä olivat silloin hänen enkelinsä?

"Mikseivät Jumalan enkelit ottaneet siipiensä varaan Vitigeksen poikaa, kun Calpurnius heitti hänet kalliolta alas, -- eihän varpusenkaan pitäisi pudota katolta ilman Jumalan tahtoa -- eivätkä tappaneet murhaajaa?

"Missä oli pelastava Jumalasi silloin, kun minä ammuin Rautgundiksen?

"Jos Jumala olisi ollut taivaassa, niin nuolen olisi pitänyt kimmota uskollisesta vaimosta ja lävistää Cetheguksen rinta.

"Mutta nuoli oli terävä ja hyvin tähdätty. Siksi Rautgundis kuoli aivan kuin hän olisi ollut Paduksen kalalokki.

"Älä siis puhu minulle elävästä Jumalasta, hassu poika."

"Cethegus", sanoi Julius, "minua kauhistuttaa. Tuo on hirmuisinta Jumalan pilkkaa, mitä minä olen koskaan kuullut."

Totila kääntyi kauhuissaan pois ja pisti miekkansa tuppeen.

"Sillä, joka ajattelee noin", huudahti hän, "on jo rangaistusta tarpeeksi.

"Mutta sinä, Rooman prefekti, et vielä tiedä tekojesi loppua.

"Odota! Kenties vielä rupeat uskomaan kostavaan Jumalaan."

"Tekojeni loppu", sanoi Cethegus nauraen, "on kuolema.

"Sen olen aikoja tiennyt.

"Kohtaako kuolema minut Länsi-Rooman tai koko maanpiirin valtaistuimella, menetetyssä tai voitokkaassa taistelussa, kirveen vai miekan kautta -- se ei koske Jumala-kysymykseen.

"Ja jos helvetti on olemassa, -- niin samantekevä.

"Pysyihän Prometeuskin itselleen uskollisena, vaikka olikin vuoreen kytkettynä.

"Mutta nyt on puhuttu tarpeeksi.

"Tule tänne, Julius, sillä sinä olet minun omani."

"Olen Herran Jumalan oma enkä sinun", vastasi Julius ristien silmänsä ja peräytyen muutamia askelia.

"Sinä olet poikani -- tottele minua."

"Sinä olet Jumalan poika samoin kuin minäkin, mutta sinä kiellät isämme, jota minä tunnustan.

"Ainaiseksi irtaudun sinusta.

"Kuten uskontomme opettaa, on olemassa Lucifer, pahojen henkien päämies, kirkas aamutähti, voimakkain, parhain Jumalan hengistä, joka ylpeyden ja Jumalan kieltämisen vuoksi vajosi alas helvettiin -- niin sinä, hirmuinen mies olet se."

"Niin, mutta Lucifer pääsi taivaan palvelijasta keisariksi, vaikkakin vain helvetin keisariksi.

"Mieluummin helvetissä ensimmäisenä kuin taivaassa toisena. Seuraa minua!"

Innoissaan hän tarttui munkin käsivarteen ja veti häntä puoleensa.

Silloin Totilan miekka välähti kolmannen kerran ja myöskin prefektin miekka.

Tällä kertaa oli tosi kysymyksessä. Nyt ei Julius saanut taistelevia erilleen.

Totila iski prefektiä päin otsaa. Isku oli liian voimakas täydellisesti väistettäväksi. Roomalaisen kypärä lensi pois päästä ja hänen poskeensa tuli verihaava.

Prefektin antama vastaisku tunki Totilan vaipan läpi, mutta pysähtyi rengaspanssariin. Iskun voimasta Totila sentään peräytyi puoli askelta.

Seuraava yhteentörmäys oli ehdottomasti verinen, sillä heillä ei ollut kummallakaan kilpeä.

Uudestaan he hyökkäsivät. Heidän väliinsä heittäytyneen munkin -- prefektin miekka oli haavoittanut hänen vasenta kättään -- hätähuudot eivät olisi estäneet heitä jatkamasta taistelua -- mutta miehet, jotka taisteluun kiintyneiden läsnäolijoiden huomaamatta olivat viime hetkessä rientäneet temppelin portaita ylös, erottivat molemmat miehet toisistaan.

Totilaan kävivät kiinni Torismut ja Visand, Cethegukseen Licinius ja Syphax.

"Apujoukot ovat saapuneet ja tärkeitä tietoja etelästä", sanoi kreivi Torismut.

"Kreivi Visand saapui juuri herttua Guntariksen lähettiläänä.

"Tule heti takaisin. Taistelu alkaa kohta."

"Lähde pian takaisin leiriin", sanoi Licinius Cethegukselle, "toinen sotajoukko on saapunut."

"Onko Areobindoskin tullut?"

"Ei, herra", huudahti Syphax, "keisarinna on äkkiä kuollut. Päällikkönä on Narses. Hänellä on satatuhatta miestä mukanaan."

"Narses", virkkoi Cethegus kalveten. "Minä tulen."

"Näkemiin, poikani Julius."

"Minä olen Jumalan poika."

"Hän on minun", huudahti Totila syleillen Juliusta.

"Hyvä on! Taistelu Roomasta ratkaisee tämänkin taistelun.

"Minä noudan sinut barbaarien leiristä."

Hän riensi portaita alas.

Yht'aikaa lähtivät Cethegus tovereineen pohjoista kohti ja Totila ja Julius seuralaisineen etelää kohti leireihinsä.

KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.

Prefekti ei telttaansa tultuaan tavannut Narsesta eikä hänen sanansaattajaansakaan, mikä seikka häntä ihmetytti. Piso ja Salvius Julianus, jotka hän oli lähettänyt Areobindoksen luo Anconaan, olivat jo Calen luona kohdanneet Narseksen etujoukon -- germaanilaisia ratsumiehiä, kuten he sanoivat -- ja saaneet tältä sekä bysanttilaiselta arkontilta Basiliskokselta tietää yhtä ja toista sellaista, että he kiireimmän kautta palasivat varoittamaan Cethegusta.

"Hän on nähtävästi tahtonut yllättää minut", tuumi Cethegus, "mutta odotahan vain, Narses.

"Belisariuksellakin oli Capuan luona ylivoima. Sittenkin pidin häntä kurissa hänen Italiassa ollessaan ja vihdoin karkoitinkin hänet täältä.

"Katsokaamme, onko raajarikko voimakkaampi kuin jalopeuramainen sankari."

"Ole varovainen, päällikköni", varoitteli Piso.

"Ilmassa on kaikenlaista -- ukkosilma kohoaa sinun ylitsesi.

"Tuo Basiliskos, joka on Narseksen uskottu, -- tunnen hänet Bysantin ajoilta -- oli hyvin salaperäinen minua kohtaan."

"Niin", puuttui Salvius Julianus puheeseen, "hän oli kovin harvasanainen. Hän kertoi vain sen, minkä itse hyväksi näki."

"Orjamme saivat hänen orjiltaan enemmän tietoja."

"Mutta kun germaanilaisten ratsumiesten päällikkö saapui paikalle ja kuuli orjien lörpöttelyt, hän iski erään Basiliskoksen palvelijoista kuoliaaksi."

"Silloin elävätkin tulivat yhtä mykiksi kuin heidän kuolleet toverinsa."

"Saamamme tiedot olivat hajanaisia, vastakkaisia ja epäjohdonmukaisia."

"Se vain on varma, että Bysantissa on tapahtunut suuria muutoksia!"

"Ja ne ovat tapahtuneet heti sieltä lähdettyäsi."

"Muutamat kertoivat keisarinnan lopettaneen päivänsä hiilihä'ällä."

"Juttu Belisariusta vastaan", tokaisi lainoppinut väliin, "on saanut uuden käänteen. Keisarin sanotaan kumonneen senaatin päätöksen Tribonianuksen tai Prokopiuksen vaikutuksesta."

"Nimiä Narses, Antonina, Anicius ja Prokopius mainitaan toistensa yhteydessä."

"Prinssi Areobindos kuuluu sairastuneen ja Narses on komennettu sijaan."

"Minä luulen, että siihen tautiin kuolee joku muu kuin näkinkenkäprinssi."

"Entä minun neljätoista sanansaattajaani", kysyi Cethegus otsaansa rypistäen.

"Minä luulen", sanoi Licinius, "Narseksen otattaneen ne kaikki kiinni."

"Germaanit nauroivat pirullisesti, kun mainitsin tästä'" sanoi Julianus.

"Narses on todella saanut komennettavakseen sellaisen joukon, jollaista ahne keisari ei ole koskaan ennen lähettänyt Bysantin porteista."

"Totta on siis kaikki, mitä olet pitänyt mahdottomana, päällikkö."

"Narses ei lähtenyt Epidamnukseen. -- Siellä ja muualla olleet Areobindoksen joukot, jotka ovat vähäpätöisiä hänen suunnattomaan armeijaansa verraten, ovat saaneet mennä pitkin rantaa Polaan Istriaan.

"Hän itse kulki pikamarssissa maanteitä myöten goottilaiseen Dalmatiaan, hajoitti kuin myrsky kuivat lehdet ne muutamat tuhannet barbaarit, joita siellä oli, ja valloitti Salonan, Sardonan ja Jaderan."

"Niin, ja hän noudattaa julmaa menettelytapaa.

"Hän ei jätä jälkeensä ainoatakaan goottia. Kaikki, vaimot ja lapsetkin, hän otattaa kiinni ja lähettää heti laivoilla Bysanttiin orjuuteen. Hän kulkee musertavan rautajyrän tavoin goottikansan yli. Missä Narses on liikkunut, siellä ei ole ainoatakaan goottia elossa ei maalla eikä kaupungeissa."

"Se on oikein", sanoi Cethegus, "se on suurenmoista."

"Hän on vannonut Justinianuksen valtikan kautta, -- sanotaan -- ettei hän lepää, ennenkuin keisarin valtakunnasta on viimeinenkin vapaa gootti tuhottu."

"Taistelussa hän ei koskaan ota vankeja."

"Se on oikein", sanoi Cethegus.

"Polassa hän yhtyi 'toiseen sotajoukkoon', tunkeutui goottilaiseen Venetsiaan ja kulki läpi koko maan äärettömän leveässä rintamassa. Oikea siipi kulki eteenpäin vasemman pysytellessä napana. -- Rintama kulki merestä etelänpuolelta vuoristoon pohjoiseen, ja kuparisen muurin tavoin mursi alleen tai ajoi varustamattomilta alueilta kaupunkeihin kaikki gootit. Kaupungit hän valtasi nopeasti yhden toisensa jälkeen.

"Sillä piirittäjänä Narses on etevämpi kuin kukaan muu, sanoi Basiliskos, joka ei ollenkaan salaa heidän saavuttamiaan voittoja.

"Ne saa prefekti kuitenkin pian tietää", sanoi hän ilkeästi hymyillen, "samoin kuin suuren Narseksen sotilaallisen menettelytavankin.

"Narses sanoi: Italia on saapas, joka on kuljettava ylhäältä alaspäin.

"Tulinen virkatoverini Belisarius oli hullu lähtiessään kulkemaan sitä ylöspäin pikkuvarpaasta alkaen.

"Jos goottilaiskirput ajetaan veden rannalta vuoristoon kuivalle, niin ne eivät huku.

"Ne ovat päinvastoin vähitellen ajettavat vuoristosta, kuivalta alkaen vettä kohden. Lopuksi, kun saavutaan kapeaan niemeen, on kaikki ajettava veteen, missä ne hukkuvat.

"Sillä laivaston heiltä on ottanut -- pikemmin varastanut kuin valloittanut -- oivallinen magister militum per Italiam."

"Kuiskailtiin", sanoi Julianus, "että tuo arvonimi on jo peruutettu".

"Tottapa minä, tämän arvonimen kantaja, siitä jotakin tietäisin."

"Kukapa tiennee. Kerrotaan, että sinut olisi erotettu toimestasi.

"Narses on saanut keisarilta salaiset, sinetillä suljetut toimiohjeet, jotka hän saa avata ja toimeenpanna vasta tuhottuaan kuningas Totilan."

"Kuka sitä kertoi", kysyi Cethegus nopeasti. "Basiliskos itsekö?"

"Ei, hän puhuu vain sodasta.

"Eräs orja siitä kertoi.

"Tämän kuultuaan germaanipäällikkö löi hänet kuoliaaksi nuijallaan."

"Se oli vahinko", virkkoi Cethegus miettiväisenä. "Se on, hän löi liian aikaisin."

"Tuo kaiken musertava marssi oli erittäin ihana näytelmä", jatkoi Basiliskos kertomustaan.

"Vasen sivusta seisoi etelässä vahvana tukipisteenä meren luona, jonka vahva laivasto sulki. Oikea, joka pohjoisessa ulottui vuorensoliin, -- niihin pantiin voimakkaat vartiostot -- siirtyi vähitellen oikealta vasemmalle etelään päin samoin kuin linnustaja vetää verkkonsa levottomasti räpyttelevine lintuineen kokoon. Niistä ei yksikään pääse häneltä karkuun.

"Ainoastaan Tridentumin ja Bolzanumin kautta pohjoiseen sekä Atesiksen ja Passaran laaksoihin päin muutamia tuhansia gootteja pääsi vaimoineen ja lapsineen pakenemaan. He vielä voittivatkin Mansio Majaen luona Teriolis-linnan varusväen avulla heitä takaa-ajavan arkontti Zeuxippoksen, joka yhtyi nopeasti pääjoukkoon.

"Mutta lukuunottamatta noita vuoristoon paenneita parvia ja Veronaan sulkeutuneita joukkoja ei ole ainoatakaan goottia elossa niillä paikoin, missä Narses on kulkenut tähän saakka. Aqvileja, Concordia, Forum Julii, Ceneta, Tridentum, Tarvisium ja Comaclum joutuivat Narseksen käsiin.

"Hän riensi Ravennaan.

"Goottilainen piiritysjoukko luopui heti piirityksestä ja väistyi niin tavattoman apujoukon edestä länteen päin. Ravennassa verinen Johannes yhtyi häneen --"

"Sitä en usko", keskeytti Cethegus. "Johannes oli Belisariuksen uskollinen puoluelainen. Hän vihaa Narsesta tulisemmin kuin Belisarius."

"Samoin mekin epäilimme. Mutta Basiliskos sanoi nauraen: 'Narses on voittanut hänet. Te roomalaiset ritarit ja sotatribuunit saatte vielä nähdä monta Narseksen tekemää ihmettä.'"

"Varmaa on, että Johannes on nyt Narseksen palveluksessa. Hän on henkivartijain ja hunnien päällikkönä."

Cethegus pudisti päätään.

"Ikävä kyllä" -- jatkoi Piso Basiliskoksen kertomusta, -- "ampumamestarimme Martinus tuhoutui heti Ravennasta lähdettyämme."

"Mitä", kysyi Cethegus ihmeissään. "Martinuskin, Belisariuksen kätyri, juhta ja laskumestari oli Narseksen palveluksessa?

"Tähän on kätkettynä salaisuus, kuten te jo sanoitte --"

"Ravennan luona", kertoi Basiliskos, "kohtasi meitä ensimmäinen vastus.

"Ei minkään sotavoiman, vaan barbaarikuninkaan laitosten taholta.

"Tämä on sotapäällikkönsä Tejan avulla pannut toimeen erittäin nerokkaasti laaditun puolustusjärjestelmän, jonka piti suojella Italiaa pohjoisesta päin tulevilta hyökkäyksiltä. Aemiliassa on järjestelmä jo toteutettu, Venetsiassa laitokset eivät vielä olleet valmiit -- meidän onneksemme. Muuten ei Narseksen suunnaton ylivoimakaan olisi päässyt niin nopeasti etenemään. Totila oli varustanut murroksilla ja haudoilla kaikki vuoripolut ja solat niin taitavasti, että pienet varusväet saattoivat pidättää päiväkausia suurimpienkin sotajoukkojen marssia.

"Ihmetellen Narses katseli näitä laitoksia.

"'Tuo Totila on paljon nerokkaampi päällikkö kuin Antoninan puoliso', huudahti hän.

"Hän oli Aemiliankin läpi kulkiessaan aikonut muodostaa leveän rintaman etelään päin ja hävittää tieltään kaikki gootit.

"Hänen täytyi luopua aikeestaan marssia Ravennasta länteen, sisämaahan päin, kun Martinus oli salaperäisesti kuollut koettaessaan salaperäisellä tavalla hävittää kuningas Totilan varustuksen Imolan luona.

"Kun Narses seisoi neuvottomana linnoituksen edustalla ja sanoi, että koko hänen suunnitelmansa saattaisi tuhoutua näiden esteiden vuoksi sekä sai -- ensimmäisen kerran koko tämän sotaretken aikana -- mielipahasta kaatumatautikohtauksen, tuumi Martinus Johannekselle, joka oli saanut suuren haavan rintaansa yrittäessään valloittaa linnoituksen:

"'Belisariuksen kostajaa eivät nuo kivet saa pidättää, jos Martinus on laskenut oikein. Tosin viimeinen, pieni kokeeni epäonnistui ja oli viedä pääni, mutta kun kysymys on Belisariuksen kostamisesta, uskallan päänikin.'

"Yöllä Martinus hiipi muutamain kivimiesten kanssa kallioseinän luo ja porasi siihen pienen reiän.

"Äkkiä ankara pamaus, jonkamoista emme olleet koskaan kuulleet, säikähdytti meidät kaikki ulos teltoista.

"Riensimme kallion luo.

"Tämä oli haljennut aivan kuin salaman vaikutuksesta, mutta ei ylhäältä alaspäin, vaan alhaalta ylöspäin. Valleilla oleva goottilainen varusväki oli kokonaan tuhoutunut, mutta kamalasti runneltuina ja aivan mustina makasivat myöskin Martinus -- hänen viisas päänsä oli kahdentoista askeleen päässä pienestä ruumiista -- ja hänen apulaisensa."

"Arvoituksellista", sanoi Cethegus. "Onko keksintö tunnettu?"

"Ei, hän on vienyt sen mukanaan.

"Hän sanoi, ettei se vielä ollut aivan valmis.

"Hänen teltastaan löydettiin pieni kasa mustia jyväsiä, -- mustan suolan tapaista -- jotka Narses käski heti yöllä tuoda telttaansa. Mutta matkalla kantajan pikisoihdusta kipuna putosi avonaiseen astiaan. Heleän valkeana myrkky välähti hiukan puhahtaen ylös ilmaan. Tällä kertaa se ei pamahtanut eikä tehnyt mitään vahinkoa."

"Jos minulla olisi tuota mustaa suolaa", huokasi Cethegus, "niin Narses ja Bysantti saisivat varoa itseään."

"Niin, samaa lienee Narseskin ajatellut", sanoi Piso nauraen, "sillä Basiliskoksen kertomuksen mukaan hän tutki kaikki tuhoutuneen maljat ja kirjoitukset, mutta tuloksetta."

"Imolan saimme siten haltuumme", jatkoi Salvius Julianus Basiliskoksen kertomusta, "mutta heti lähellä, Castrum Brintumin luona oli taas samanlainen este.

"Eikä meillä enää ollut Martinusta, joka olisi räjäyttänyt sen.

"Narses pysähtyi neuvottomana.

"'Johannes', kysyi hän vihdoin, 'tunnetko tarkoin Ravennasta Anconaan vievän rantatien?'

"'Tunnen', vastasi tämä, 'sillä siellä saavutin parhaat voittoni Belisariuksen aikana.'

"'Eikä siellä ole näitä esteitä', sanoi Narses iloissaan, 'sillä barbaarikuningas luuli voivansa vartioida luonnollisia esteitä, Jonian mereen laskevia jokia, laivastollaan. Rooman prefekti on ystävällisesti poistanut tieltämme hänen laivastonsa.'

"'Kääntykää! Purkakaa leiri! Me lähdemme pitkin rantaa kaakkoon.'

"'Miten aiot kulkea sillattomien jokien yli', kysyi Basiliskos.

"'Sillat kannamme mukanamme, ystäväni', vastasi Narses."

"Olen utelias tietämään, miten se tapahtui", tuumi Cethegus.

"Ja me lähdimme", päätti Basiliskos kertomuksensa, "ensin itään päin rannikkoa kohti ja sinne saavuttuamme pitkin rantaa melkein suoraan etelää kohti Johanneksen johdolla. Laivasto purjehti myöskin pitkin rantaa yhtä rintaa sotajoukon kanssa. Siellä, missä joki tuli maajoukon eteen, lähetettiin laivastosta lukemattomia pieniä laivoja jokeen ja näillä vietiin joukko toiselle rannalle.

"Jos kahden joen välillä oli vain kapea maakaistale, ottivat miehet keveät venheet hartioilleen ja kantoivat ne joelta joelle tai kannattivat ne hevosilla.

"Siten kuljimme Sapiksen yli vanhaan Ficocleen, sitten Caesarin kuuluisaksi tekemän Rubiconin kolmen haaran yli, erään minulle tuntemattoman joen poikki sekä Arminiuksen yli Ariminumiin, missä goottien urhoollinen johtaja Usdrila kaatui hyökätessään meitä vastaan.

"Mutta Via Flaminiaa pitkin oli mahdoton päästä eteenpäin. Vahva Petra pertusana suojeli sitä. Me käännyimme sen vuoksi lounaaseen ja kuljimme Metauruksen kautta Apenniineja kohti. Me tulimme auttamaan Rooman prefektiä ja Italian valtionhoitajaa, -- vaikka tämä maa onkin toisten käsissä -- suurta magister militumia per Italiam, jolla on mukanaan vain pieni sotajoukko. Me tulimme auttamaan, etteivät kuningas Totila ja Tarentumin kreivi Teja musertaisi häntä sekä teitä kaikkia, jalot roomalaiset ritarit, kuten myllynkivet ohranjyviä."

"Mutta sanansaattajasi", jatkoi Piso, "pidätettiin Epidamnuksessa --"

"Jokainen jäi sille tielleen, ei ainoakaan ole palannut takaisin. Eivät nekään, jotka saivat määräyksen heti palata, ole tulleet takaisin", tuumi Cethegus miettivän näköisenä.

"Päätän heidän kohtalonsa osaksemme tulleesta kohtelusta. Viekas bysanttilainen tahtoi nimittäin pidättää meidätkin, vaikkakin hyvin kohteliaalla tavalla.

"Hän tahtoi välttämättömästi saattaa meidät Narseksen luo, siis yhä kauemmaksi sinusta. Telttojemme ympärille hän pani germaaneja 'kunniavahdiksi'. Kun me, aavistaen hänen aikomuksensa, lähdimme yöllä teltoistamme ja hiivimme leiristä, ampui kunniavahti jälkeemme kunnialaukauksiksi nuolisateen, joka tappoi kaksi orjistamme ja haavoitti hevoseni."

"Suuri kaatumatautinen aikoi siis täydellisesti yllättää minut -- salata minulta viimeiseen silmänräpäykseen saakka aikomuksensa. --

"Hyvä on! Hevoseni, Syphax. Me lähdemme jo tänä yönä Narsesta vastaan."

"Herra", kuiskasi Syphax, joka oli myöskin ollut kuuntelemassa tribuunien kertomusta, "miksi et lähettänyt minua Epidamnukseen, kuten pyysin?"

"Silloin ne olisivat vanginneet sinutkin samoin kuin muutkin sanansaattajat."

"Herra, Afrikassa on meillä sananlasku: jos vuoren tuli ei tule luoksesi, niin ole iloinen äläkä mene laavaa vastaan."

Piso virkkoi hymyillen:

"Sen voisi kääntää kristilliseksikin lauseeksi: 'Jollei piru nouda sinua, niin älä hae häntä käsiisi'. Kukapa itsestään meneekään helvettiin?"

"Minä. Olen ollut sinne matkalla jo kauan aikaa", sanoi Cethegus. "Voikaa hyvin, roomalaiset sotatribuunit. Licinius edustaa minua täällä leirissä palaamiseeni saakka.

"Barbaarikuningaskin tietänee jo Narseksen saapumisesta ja hänen sotajoukkonsa suuruudesta. Hän ei hyökkää tänä yönä kimppuuni, kuten silloin kerran Roomassa."

Kun roomalaiset ritarit olivat lähteneet teltasta, sanoi Cethegus Syphaxille:

"Ota haarniska yltäni!"

"Kuinka, herra? Olet nyt lähdössä Narseksen etkä Belisariuksen leiriin."

"Juuri senvuoksi jätänkin pois ulomman rintahaarniskan.

"Anna minulle suomuspaita, jota pidän tunikan _alla_."

Syphax huokasi.

"Nyt on tosi kysymyksessä.

"Ole nyt varuillasi, Hiempsalin poika."

KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.

Läpi yön Cethegus ratsasti Narsesta vastaan. Hän mietti herkeämättä koko matkan.

Hänellä oli vain muutamia miehiä mukanaan.

Tribuunit olivat kehoittaneet, että hän ottaisi suuremman seurueen mukaansa.

Cethegus vastasi:

"En voi kuitenkaan ottaa mukaani sataa tuhatta miestä."

Aamun sarastaessa hän tapasi Fossa novan luona Narseksen etujoukot.

Tulijat olivat villinnäköisiä ratsumiehiä, joiden teräväkärkisistä kypäröistä mustat hevosenhännät valuivat selässä olevien sudennahkojen päälle. Varuksina heillä oli rengaspanssarit, leveät lyömämiekat ja pitkät keihäät. Käsivarret ja jalat olivat paljaat. Vasempaan jalkaan oli hihnoilla sidottu kannus. Satuloitta he istuivat vahvojen hevostensa selässä.

Ratsumiesten johtaja -- hänellä oli runsaasti kullattu levypanssari ja hevosen hännän asemesta kaksi korppikotkan siipeä kypärässään -- karautti nuolennopeasti punaisella oriillaan vastaantulijoita kohti pysähtyen aivan Cetheguksen eteen, joka ratsasti pienen seurueensa etunenässä.

Ratsumiehen punainen, pitkä tukka, joka oli pään päällä pantu jakaukselle, hulmusi poskilla ja parta riippui kahtena kapeana suikaleena rinnalle. Vaaleanharmaista silmistä loisti rohkeus ja nerokkuus.

Hetken molemmat ratsumiehet katselivat tutkivasti toisiaan.

Vihdoin korppikotkan sulkain kantaja huudahti:

"Sinä olet varmaankin Cethegus -- Italian suojelija."

"Niin olen."

Toinen pyöräytti äkkiä hevosensa ja ajoi vielä nopeammin kuin oli saapunut miestensä rintaman ohi erästä metsikköä kohti, jonka reunasta nyt rupesi purkautumaan jalkaväkeä tiheinä joukkoina.

"Keitä te olette? Kuka on johtajanne", kysyi Cethegus goottien kielellä ratsumiehiltä, jotka nyt olivat saapuneet hänen luokseen.