Taistelu Roomasta II Historiallinen romaani
Chapter 32
"Sama mies -- olisi ruvennut epäilemään häntä ja uhannut ottaa kiinni vakoojana. Silloin Alboin pakeni takaisin Pannoniaan. Mutta hän otti mukaansa viiniä ja maamme ihania hedelmiä ja näytti niitä isälleen ja kansalleen. Siitä lähtien longobardit ovat halunneet päästä tähän ihmemaahan. Alboin luopuu palkasta ja pyytää vain osakseen sotasaaliin, jonka longobardit hankkivat täällä. Nämä pitkäparrat ovat komeita barbaareita, paljon raaempia ja julmempia kuin gootit."
"'Niin', vastasi Alboin, kun hänelle tästä mainitsin, 'meillä on olemassa sananparsi: gootti on hirvi, longobardi susi.'
"Hänellä on pikarina taistelussa tappamansa gepidikuninkaan pääkallo.
"Tulet iloiseksi nähdessäsi hänet ja hänen ratsumiehensä -- ne ovat paljon arvokkaammat kuin isaurilaiset ja abasgit."
"Kiitoksia innostasi", sanoi Cethegus miettien, "se on liian suuri.
"Niitä on liian paljon."
"Alboin ei suostunut pienempään määrään. Hän sanoi: 'sudet juoksevat parvissa'."
"No", tuumi Cethegus, "kahden keisarillisen sotajoukon ja Italian etunenässä kykenen kai pitämään tuon petokarjan kurissa. Eivät kai he mene goottien puolelle?"
"Eivät, päällikköni. Noiden molempien kansojen välillä vallitsee monisatavuotinen viha. Uskomattomasta syystä, niin germaanien tapaisesta. Harmaassa muinaisuudessa eräs longobardikuningatar oli murhauttanut goottiruhtinaan tai päin vastoin -- kukapa niitä jaksaa niin tarkoin muistaa -- ja siitä alkaen on suvusta sukuun pidetty kunnia-asiana murhata ja vihata toisiaan.
"'Me olemme goottien haudankaivajat ja perilliset', sanoi Alboin minulle."
"Hyvä on. Perikööt vain onnettomuuden", sanoi Cethegus uhkaavasti, "sillä muuta eivät gootit voi jättää perinnökseen. He kuolevat vieraina Italiassa.
"Ja milloin nämä Pannonian sudet tulevat? Minä tarvitsisin heitä heti."
"Sitä ei Alboin voinut tarkoin määrätä.
"He ovat tehneet vielä villimpien avarien kanssa liiton, jonka päämääränä on gepidien kansan täydellinen tuho ja heidän maansa jakaminen."
"Julma, vaarallinen suku", sanoi Cethegus päätään pudistaen.
"Susi ja korppikotka metsästävät yhdessä ja jakavat saaliin", sanoi Alboinkin nauraen. -- "Kun tuo työ on tehty, tulen Dravuksen, Savuksen ja Sontiuksen yli Venetsiaan. Tunnen sen tien."
"Hän tuntee sen niin hyvin", virkkoi Cethegus puoleksi itsekseen, "ettei tätä sudenpoikasta enää uskalla laskea pois Italiasta.
"Licinius, minä tarvitsen nopeasti apuväkeä.
"Alku oli hyvä, mutta nyt on tullut pysähdys.
"Italialaiset eivät, häpeä sanoakin, ryhdy kapinaan, vaan pitävät barbaarien puolta", sanoi hän vihaisesti, "samoista syistä kuin ystäväni Balbus, joka söi itsensä kuoliaaksi.
"Goottikuningas rientää Roomasta vahvan sotajoukon seuraamana kostamaan laivastonsa puolesta.
"Minä tunnen hänet. Hän hyökkää.
"Olen lähettänyt sanansaattajan toisensa perästä Areobindoksen luo, joka on todellinen näkinkenkäprinssi, pyytämään, että hän heti toisi toisen sotajoukon avukseni ja sallisi Epiruksessa hajallaan olevien goottien toistaiseksi olla omilla hoteillaan.
"Mutta Areobindosta ei kuulu.
"Enkä voi bysanttilaisten avulla voittaa Totilaa avoimella kentällä, sillä ylivoima on hänen puolellaan."
"Entä Ravenna? Voiko se pitää puoliaan, jollei se saa apua?"
"Ravenna on vapautettu.
"Goottien laivaston hävittämisen jälkeen lähetin navarkki Justinuksen kolmenkymmenen kolmisoudun päällikkönä Classiksen satamaan. Ne tunkeutuivat piiritysjoukon läpi ja veivät kaupunkiin ruokavaroja.
"Muutamia päiviä sitten sain tietää, että Hildebrand-vanhus oli lopettanut piirityksen maan puoleltakin ja kulkenut pikamarssissa muutamiin tuhansiin nousevan joukkonsa kanssa Florentiaan ja Perusiaan.
"Syyksi sanottiin se, -- mutta se on aivan sula mahdottomuus -- että äärettömän suuri keisarillinen sotajoukko on tulossa rientomarssissa maata myöten Dalmatiasta ja Salonasta Venetsian kautta Ravennaan.
"Jospa se olisi totta.
"Valitettavasti tiedän hyvin, että 'toinen sotajoukko', joka muuten on pienempi kuin minun joukkoni, ei ole Dalmatiassa eikä Salonassa, joka kaupunki on goottien eikä keisarin hallussa, vaan kokoutuu äärettömän hitaasti Epidamnuksen tienoilla.
"Sillä prinssi Areobindos, jota ei voi nopeudesta syyttää, poimii mieluummin helppoja laakereita Epiruksessa.
"Ja kaunis suosijattaresi, Licinius, keisarinna on minulle suosiollinen, mutta hän ei tahdo enemmän kuin 'roomalaisten' keisarikaan, että minä voittaisin kovin nopeasti.
"Minun täytyy siis odottaa näkinkenkäprinssiä.
"Senogallian luo en tahtonut pysähtyä.
"Mieleni paloi Roomaan.
"Siellä ei ollut varustuksiakaan ylivoiman vastustamista varten.
"Tämän erinomaisen aseman Setiumin, Capraen ja Taginaen luona valitsin jo vuosia sitten.
"Ja minä riensin nopeasti.
"Mutta en tarpeeksi nopeasti.
"Setiumiin ehdin ensin.
"Mutta en Capraehen enkä Taginaehen, jotka ovat välttämättömät sen suojaamiseksi.
"Taginae on asemani avain. -- Ilman Capraeta ja Taginaeta on leirini linnoitus, jossa on vallit, mutta ei hautoja. Capraen ja Taginaen seudun kolme pikku jokea ovat luonnollisia hautoja.
"Heti Setiumiin saavuttuani lähdin itse saraseenilaisten ratsumiesten kanssa Taginaehen -- mutta liian myöhään.
"Kreivi Teja -- hän lienee rientänyt tänne Roomasta myrskytuulen siivillä -- kreivi Teja oli saapunut hiukan ennen minua Taginaehen lentävän joukkonsa johtajana. Vaikka saraseeneja oli seitsemän kolmea vastaan, karkoittivat kirveillä varustetut goottilaiset ratsumiehet heidät takaisin. Kun hän oli halkaissut saraseenikuninkaan Abochabarus nuoremman kirveellään turbaanista vyötäisiin saakka, ei saraseeneja enää voinut mikään pidättää. Huutaen he käänsivät hevosensa ja ratsastivat pakoon vieden minut mukanaan.
"Tänään koetin tutkia Taginaen varusväen vahvuutta -- sillä tahtoisin kukistaa tuon vihatun miehen ennen goottien pääjoukon saapumista -- mutta en enää päässyt Capraesta eteenpäin.
"Barbaarikuningas kuuluu olevan tulossa -- takajoukkoa johtaa herttua Guntaris.
"Mutta missä viipyy, milloin tulee 'toinen sotajoukkoni?'"
KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU.
Seuraavana päivänä kuningas Totila saapui todella Taginaehen mukanaan osa goottien sotajoukkoa. Valeria, joka katsoi olevansa parhaassa turvassa kuninkaan leirissä, seurasi mukana. Julius, joka aikoi palata luostariinsa Galliaan ja Cassiodorus, joka aikoi lähteä tarkastamaan sitä, olivat myös leirissä.
Sotajoukon pääosan piti tulla etelästä päin pitkin Via Flaminiaa herttua Guntariksen ja lipunkantaja kreivi Wisandin johdolla. Lännestä päin Florentiasta oli Hildebrand-vanhus tulossa.
Vasta näiden joukkojen saavuttua voitiin hyökätä prefektin lujan aseman kimppuun.
Cethegus puolestaan vastusti nuorten ritarien hyökkäysvaatimuksia.
"En ole saapunut voittamaan yhtä taistelua, vaan koko Italian.
"Kun meillä on ylivoima puolellamme, voimme ajatella taistelua."
Eräänä aamuna Julius saapui kuninkaan telttaan ja antoi hänelle kirjeen.
Totila rypisti otsaansa tunnettuaan käsialan, mutta rupesi lukemaan:
"Julius Manilius Montanukselle Cethegus, Rooman prefekti ja Magister militum per Italiam.
"Olen kuullut, että sinä oleskelet barbaarien leirissä.
"Licinius oli nähnyt sinun ratsastavan tyrannin vieressä.
"Tapahtuisiko vallan uskomattomia, sotisiko Julius Cethegusta vastaan, poika isäänsä vastaan?
"Tule tänään auringon laskiessa puheilleni Silvanuksen rappeutuneeseen temppeliin, joka on meidän ja barbaarien etuvartijain välillä.
"Tyranni on ryöstänyt minulta Italian, Rooman ja sinun sielusi.
"Minä riistän häneltä kaikki ne takaisin -- sinut ensimmäiseksi.
"Tule. Minä käsken sinua isänäsi ja kasvattajanasi."
"Minun on toteltava häntä. Olen hänelle kiitollisuuden velassa."
"Niin olet", vastasi Totila antaen kirjeen takaisin.
"Mutta sinun ja prefektin välinen kohtaus on vaarallinen.
"Olet pyytänyt, etten koskaan puhuisi sinulle 'isällisestä hyväntekijästäsi.'
"Lupasin sen ja lupaukseni olen pitänytkin.
"Mutta minun on varoitettava sinua."
"Hän ei suinkaan uhkaa henkeäni."
"Mutta kenties vapauttasi. Ota mukaasi viisikymmentä ratsumiestä!
"Ilman seuruetta en laske sinua leiristä."
Auringon laskiessa Julius saapui seurueineen rappeutuneen temppelin luo.
Vanhan Fanumin pylväistä oli vain muutamia enää pystyssä. Useimmat olivat pitkällään kukkulalla, jonka huipulla yksinkertainen monopteros kohosi. Kaarikattokin oli suureksi osaksi luhistunut.
Rehevä muratti peitti patsasten kannot.
Kivirikko ja muut rikkaruohot peittivät marmoriportaita, jotka veivät joka puolelta avonaiseen rakennukseen.
Tällä kertaa Totila oli epäillyt prefektiä aiheettomasti.
Sillä kun Julius saapui kukkulan juurelle viidenkymmenen ratsumiehen kanssa -- toiset viisikymmentä lähtivät juuri leiristä kuninkaan johdolla ja lähenivät yhtymäpaikkaa -- nähtiin Cetheguksen kävelevän yksin temppelin sisäpuolella.
Julius astui hevosen selästä ja nousi portaita.
Cethegus katseli häntä moittivasti.
"Sinä odotutit itseäsi, vaikkemme olekaan tavanneet pitkiin aikoihin.
"Onko se munkin moraalia?
"Sinä tulet hyvin vartioituna.
"Kuka sinut on opettanut epäilemään minua?
"Mitä? Seuraavatko barbaarit sinua tänne saakka?"
Hän osoitti erästä viimeksi tulleiden päällikköä, joka ruskeaan vaippaan puettuna ja hilkka pään yli vedettynä hyppäsi ratsulta ja kahdentoista seuralaisensa kanssa asettui vartijaksi temppelin portaille.
Julius aikoi käskeä heidät pois, mutta toinen päällikkö, kreivi Torismut sanoi lyhyesti:
"Kuninkaan käskystä!"
Hän itse asettui myöskin vartioimaan.
"Puhu kreikankieltä", sanoi Julius. "Sitä nuo eivät ymmärrä."
Cethegus ojensi hänelle molemmat kätensä.
"Nyt siis paljon kiertänyt Odysseus taas näkee Telemachoksensa."
Julius peräytyi.
"Synkkiä juttuja kerrotaan sinusta, Cethegus.
"Ovatko kätesi vuodattaneet verta vain taistelussa?"
Cethegus puristi nyrkkiin kätensä, johon toinen ei ollut tarttunut.
"Ovatko sydänystäväsi valheet myrkyttäneet sydämesi minua kohtaan?"
"Kuningas Totila ei valehtele.
"Hän ei ole kuukausmääriin maininnut läsnäollessani nimeäsi.
"Pyysin sitä häneltä.
"Sillä en voinut puolustaa sinua hänen hirmuisia syytöksiään vastaan.
"Onko totta, että sinä olet hänen veljensä Hildebadin --"
"En ole tullut tänne pyytämään anteeksi, vaan antamaan anteeksi.
"Vuosikausia on riehunut taistelu Roomasta pappeja, kreikkalaisia ja barbaareita vastaan. Ja minä olen yksin.
"Kohtalon aallot viskovat minua väsynyttä, haavoittunutta, puoliksi epätoivoon joutunutta milloin ylös, milloin alas.
"Ja aina yksin.
"Ja missä on poikani Julius, sieluni poika, jonka pitäisi lohduttaa rakkaudellaan?
"Galliassa munkkien seurassa, Bysantissa tai Roomassa barbaarikuninkaan kätyrinä tai vieraana. Kaukana minusta ja teistäni."
"Varoitin sinua niistä teistä. Punaisia ja mustia tahroja on niillä. En voi seurata sinua."
"Hyvä on. Mutta kun sinä olet niin viisas ja uskosi innokas palvelija, niin miksi et tullut valaisemaan ja pelastamaan minua?"
Tämä oli kauan ja huolellisesti valmistettu nuoli, jonka Cethegus oli säästänyt viimeiseksi.
"Kun sieluni yhä enemmän sulkeutui rakkaudelta ja lämmöltä, kun se yhä kivettyi ja jäätyi, missä oli silloin Julius, jonka piti pehmittää ja lämmittää minua?
"Oletko täyttänyt velvollisuutesi minua kohtaan poikana, kristittynä, pappina?"
Nuo sanat tekivät järkyttävän vaikutuksen nuoren munkin hurskaaseen mieleen ja lempeään sydämeen.
"Suo anteeksi", sanoi hän, "minä myönnän rikkoneeni sinua vastaan."
Cethegus huomasi voittavansa.
"Korjaa se sitten.
"En tahdo vähääkään, että otat osaa tähän taisteluun.
"Odota loppua.
"Mutta odota sitä minun luonani, minun puolellani, minun leirissäni, ei barbaarien luona eikä Galliassa.
"Jos minä olen Saul, joka on menettänyt Jumalan armon, niin ole sinä David ja valaise sieluani, joka usein synkistyy.
"Pyhin omantunnon velvollisuutesi pakottaa sinut puolelleni.
"Muuten saat vastata teostasi.
"Sinä olet elämäni hyvä henki.
"Minä tarvitsen rakkauttasi, muuten sorrun kokonaan vihaamiesi voimien edessä.
"Ainoa ääni, joka voi taivuttaa minut sanojesi mukaan ainoan autuaaksi tekevän opin puoleen, on sinun äänesi, Julius.
"Ratkaise nyt omantuntosi mukaan."
Innokas velvollisuudentuntoinen kristitty ei voinut vastustaa houkutusta.
"Sinä olet voittanut -- minä seuraan sinua, isäni", huudahti hän ja oli aikeissa heittäytyä voittajansa rinnoille.
"Kirottu teeskentelijä", lausui samassa kirkas, voimakas ääni.
Ratsumiesten päällikkö, joka oli asettunut ylimmälle portaalle, syöksähti temppelin sisään ja työnsi hilkan syrjään.
Hän oli kuningas Totila.
Kädessä hänellä oli paljastettu miekka.
"Haa, barbaari täällä", huusi prefekti vihansa vimmassa.
Hänenkin miekkansa välähti. Veriviholliset ryntäsivät toisiaan vastaan. Miekat kiersivät toisiaan, joskus yhteen helähtäen.
Mutta Julius syöksähti taistelijoiden väliin, tarttuen kummankin käteen.
Hetkiseksi hän sai taistelun keskeytetyksi. Miekka kädessä, uhkaavan näköisenä kumpikin seisoi varuillaan.
"Sinä olet kuunnellut keskusteluamme, barbaarien kuningas", sähisi prefekti. "Onko sekin kuninkaallista ja sankarillista?"
Totila ei vastannut hänelle mitään.
Juliukselle hän sanoi:
"En ollut huolissani yksistään ulkonaisesta vapaudestasi.
"Minä tunsin, minä aavistin hänen valheensa sielullesi. Olen luvannut sinulle, etten koskaan syytä häntä, poissa olevaa.
"Mutta nyt hän on edessämme.
"Kuulkoon hän, mitä minulla on sanomista ja puolustautukoon, jos voi.
"Tahdon tehdä sinulle selväksi, että hänen sielunsa ja jokainen hänen henkensä ajatus on musta ja petollinen kuin paholainen.
"Katso, nuokin sanat, jotka näyttivät tämän hetken lämpimän tunteen aiheuttamilta ja jotka voittivat sinut, ovat petolliset, teeskennellyt, monta vuotta sitten mietityt.
"Katso Julius, tunnetko tämän käsialan?"
Hän näytti hämmästyneelle ystävälleen täyteen kirjoitetun papyroskäärön.
"Barbaarit varastivat muinoin vain kultaa", huudahti prefekti vimmoissaan.
"Kirjeiden varastaminen on vielä pahempaa."
Hän aikoi siepata käärön pois.
Mutta Totila jatkoi:
"Kreivi Teja sai tämän käsiinsä eräästä salakomerosta hänen talostaan. Nuo päiväkirjat ovat ilmaisseet yhtä ja toista hänen pirullisuudestaan.
"En nyt puhu hänen rikoksistaan muita kohtaan.
"Mutta tässä hän kirjoittaa sinusta:
"'Juliusta en vielä pidä menetettynä.'
"'Saa nähdä, eikö sieluni pelastamisen velvollisuus tuo tuota uneksijaa luokseni.'
"'Hänen täytyy tarttua käteeni 'vetääkseen minua ristin puoleen'.'
"'Mutta minun käsivarteni on voimakkaampi. Minä vedän hänet maailmaani.'
"'Minun on vain vähän vaikea tavata oikeata äänensävyä.'
"'Minun on siksi luettava Cassiodorusta.'"
"Cethegus", huudahti Julius valittaen, "oletko sinä tuon kirjoittanut?"
"Luulin sinun tuntevan käsialan.
"Hän kyllä kieltää sen. -- Hän väittää valheeksi kaikki tietoni ja aavistukseni.
"Hän väittää valheeksi sen, että hän väärennettyjen asiakirjojen avulla sai baltiherttuan Alarikin tuomituksi kuolemaan, että hän antoi myrkkyä Atalarikille ja Camillalle, että hän murhautti Amalasuntan välityksellä kolme muuta baltiherttuaa, että hän lähetti murhaajia minun kimppuuni, että hän saattoi Amalasuntan Petroksen käsiin, Petroksen taas keisarinnan, Vitigeksen Belisariuksen ja Belisariuksen Justinianuksen käsiin.
"Hän väittää valheeksi sen, että hän on lähettänyt Boëthiuksen pojan kuolemaan, että hän on murhannut veljeni, että hän on aselevon aikana petollisesti hyökännyt laivastomme kimppuun -- kaiken tämän hän väittää valheeksi -- sillä hän hengittääkin valhetta."
"Cethegus", rukoili Julius, "sano 'ei' ja minä uskon sinua."
Mutta prefekti, joka alussa oli ottanut vastaan puoleksi suljetuin silmin Totilan sanat, ikäänkuin ne olisivat olleet nuijan iskuja, pisti lopulla miekkansa tuppeen, kohottautui pystyyn, pani käsivartensa ristiin rinnalleen ja lausui:
"Niin, minä olen tehnyt kaiken tuon ja vielä paljon muutakin.
"Minä olen sysännyt kaiken, mikä on ollut tielläni, syrjään voimakkaasti ja viisaasti.
"Sillä tielläni oli korkea päämäärä, Rooman valtakunnan loisto.
"Ja samalla maailman valtaistuin.
"Tuon maailmanvaltani perilliseksi olin aikonut -- sinut, Julius.
"Olen tehnyt kaiken tämän Rooman puolesta ja sinun puolestasi -- vähiten oman itseni vuoksi.
"Miksi sinun puolestasi?
"Siksi, että rakastan sinua, sinua yksin koko maailmassa.
"En kristillisellä lähimmäisen rakkaudella, joka käsittää koko maailman.
"Tuollaista haaleata rakkautta olen aina halveksinut.
"Minä rakastan kuumasti, intohimoisesti, tuskallisesti.
"Ihmiskunnan asemesta rakastan minä sinua.
"Niin, sydämeni on kivettynyt halveksiessani ihmisten pikkumaisuutta.
"Tässä graniittikalliossa elää vielä yksi tunne -- rakkaus sinuun.
"Sinä et ole koskaan sitä ansainnut.
"Mutta eräs olento, jonka piirteet sinä olet perinyt, jonka kuvan sinun näkemisesi loihtii esiin haudasta, nuoruuden aikaisesta menneisyydestä, on kutonut salaperäisen, pakottavan siteen sinun ja minun välille.
"Nyt saat viholliseni läsnäollessa tietää pyhän salaisuuteni, jonka olin aikonut ilmoittaa vasta silloin, kun olit kokonaan tullut pojakseni.
"Oli aika, jolloin nuoren Cethegus Caesariuksen sydän oli yhtä pehmeä ja lempeä kuin sinun nyt.
"Ja siinä eli rakkaus verrattomaan, unohtumattomaan olentoon, rakkaus pyhä ja puhdas kuin tähdet. Hänkin rakasti minua.
"Mutta vanha, vuosisatoja vallinnut viha erotti Cetheguksen ja Maniliusten suvut."
Julius kalpeni, Totila pisti miekkansa tuppeen ja kuunteli tarkkaavaisena Cetheguksen kertomusta nojaten molemmin käsin miekan kahvaan.
"He olivat olleet senaatin -- me Grakkusten puolella.
"He Sullan -- me Mariuksen.
"He Ciceron -- me Catilinan.
"He Pompejuksen -- me Caesarin.
"Olin kuitenkin vihdoin saanut isän kovan sydämen taivutetuksi. Hän näytti jo olevan valmis antamaan suostumuksensa.
"Sillä hän näki, miten me rakastimme toisiamme. Neito seurasi minua tahdottomasti kuin rauta magneettia ja minä tunsin, että hän oli hyvä hengettäreni. Silloin eräs goottiherttua, jonka sielu joutukoon Raivotarten raadeltavaksi, saapui. Hän oli kauan tuntenut minut ja vihannut minua.
"Hän varoitti Maniliusta, joka luotti häneen täydellisesti, sillä hän oli barbaarien saapuessa Italiaan suojellut Maniliusten taloa ja perhettä ryöstöltä ja väkivallalta, hän varoitti isää pahakatseiselta Cethegukselta ja herätti eloon vanhan vihan. Hän ei hellittänyt, ennenkuin isä oli luvannut tyttärensä vastustuksesta huolimatta eräälle gallialaiselle senaattorille, baltiherttuan ystävälle.
"Turhaan Manilia rukoili armoa.
"Silloin päätimme paeta.
"He asuivat eräässä Tiberin rannalla sijaitsevassa maatalossa Porta aurelian luona.
"Mutta epäluuloinen isä kiirehtikin häitä.
"Kun sovittuna yönä nousin puutarhan muurin yli ja hiivin hänen makuuhuoneeseensa, oli se tyhjä.
"Mutta atriumista kaikuivat korviini häälaulut ja huilunsoitto.
"Henkeäni pidättäen hiivin atriumin ovelle ja vilkaisin sisään.
"Siellä Maniliani lepäsi morsiuspuvussa isänsä ja sulhasensa välissä.
"Vieraita oli lukematon joukko.
"Näen vielä Manilian kalpeat kasvot, hänen kyynelistä kosteat silmänsä -- näen, miten Montanus pani kätensä hänen kaulalleen -- silloin ryhdyin epätoivoiseen tekoon -- hyökkäsin saliin ja sieppasin hänet syliini huiskien ympärilleni miekallani.
"Mutta noita sankareita oli yhdeksänkymmentä. Kauan puolustauduin heitä vastaan. Silloin tapasi minut balti Alarikin miekka. He riistivät parkuvan Manilian käsivarsiltani ja heittivät minut vertavuotavana, vainajaksi luultuna muurin yli Tiberin rannalle.
"Mutta silloinkin, kuusi lustrumia sitten -- samoin kuin hiukan toista vuotta sitten -- herätti joen jumalan henkäys minut tainnoksista.
"Kalastajat löysivät minut ja heidän hoidossaan virkistyin.
"Mutta sydämeni reväistiin sinä yönä rinnastani --
"Monta, monta vuotta kului.
"Minä vihasin maailmaa ja sen Jumalaa, jos sellaista on olemassakaan.
"Ja Maniliusten suku ja balti Alarik saivat kokea, etten minä ollut kuollut.
"Maanpakolaisina he kaikki lähtivät Italiasta kovan kostoni rankaisemina.
"Vain yksi kuva säilyi sielussani verrattomana, liikuttavan kauniina.
"Vuosien vieriessä satuin kerran Gallian matkoillani Rhodanuksen rannalle.
"Barbaarien välillä oli syttynyt sota.
"Frankit ja burgundit olivat hyökänneet goottien hallussa olevaan Galliaan ja hävittäneet erään Rhodanuksen rannalla olevan huvilan.
"Kun katselin atriumin murtuneita patsaita ja tallattua puutarhaa, juoksi sisältä pieni poika, joka huusi itkien: 'Auta, herra, sillä äitini kuolee'."
"Oi, Cethegus", huusi Julius tuskan tukahduttamalla äänellä.
"Ja minä tunkeuduin taloon, joka oli vielä täynnä savun hajua.
"Naisten huoneessa makasi kalpea nainen nuoli rinnassaan.
"Muuten koko talo oli tyhjänä. Orjat olivat paenneet tai joutuneet vangeiksi.
"Ja minä tunsin kuolevan naisen.
"Hänen poikansa nimi oli Julius.
"Hänen puolisonsa oli kuollut heti pojan syntymisen jälkeen.
"Kuoleva avasi silmänsä kuullessaan ääneni.
"Hän rakasti vielä minua.
"Minä annoin hänen juoda kypärästäni viinin sekaista vettä.
"Hän joi, suuteli minua otsalle ja kiitti minua:
"'Kiitos, rakkaani! Ole poikani isä. Lupaa se minulle!'
"Ja minä lupasin sen.
"Minä suutelin häntä ja suljin hänen silmänsä.
"Nyt saat ratkaista, olenko pitänyt pojan suhteen antamani lupauksen?"
Rautainen mies painoi molemmat kätensä kiivaasti kohoilevaa rintaansa vasten.
Julius purskahti itkuun.
"Äitini", huusi hän.
Totila käveli liikutettuna edestakaisin temppelin pyörylässä. Cethegus jatkoi:
"Valitse nyt!
"Valitse minun ja 'virheettömän ystäväsi' välillä.
"Mutta tiedä sekin, että ne teot, joita sinä suurimmassa määrässä paheksit, olen tehnyt etupäässä sinun vuoksesi.
"Jätä minut yksin -- käänny pois minusta -- mene hänen luokseen. En estä.
"Mutta jos Manilian varjo vaatii minut tilille sinusta, niin vastaan:
"'Minä olin hänelle isä -- mutta hän ei ollut minulle poika.'"
Julius peitti päänsä vaippaansa.
Silloin Totila pysähtyi prefektin eteen ja sanoi:
"Epäisällisesti sinä raastat hänen sydäntään.
"Sinä näet, että toisiaan vastaan taistelevat tunteet repivät häntä.
"Nouse, Cethegus. Minä tiedän keinon, millä tämän asian ratkaisemme.
"Nouse, Cethegus! Ratkaiskaamme kahden tämä uhkaava sota.
"Toinen goottikuningas vaatii sinut kaksintaisteluun.
"Tässä poikasi läsnäollessa haukun minä sinua valehtelijaksi, väärentäjäksi, petturiksi, murhaajaksi, kunniattomaksi konnaksi.
"Veljeni veren kostan sinulle.
"Vedä miekkasi, jos olet mies.
"Ratkaiskaamme lyhyellä taistelulla pitkäaikainen viha. Taistelkaamme elämästä, Roomasta ja Juliuksesta.
"Puolusta itseäsi!"
Vihansa vimmassa molemmat kiskaisivat miekkansa esille. Miekat alkoivat uudelleen risteillä.
Taas Julius heittäytyi vihaisten miesten väliin kädet levällään.
"Pysähtykää, te vihan ja maailman miehet.
"Jokainen isku koskee sydämeeni.
"Kuulkaa, olen tehnyt päätökseni.
"Äitini henki on antanut minulle neuvon, minä tunnen sen."
Vihoissaan taistelijat laskivat miekkansa pistämättä niitä huotriin.
"Cethegus, sinä olet ollut minulle isän asemassa yli kaksikymmentä vuotta.
"Minun ei poikanasi sovi ruveta tuomitsemaan tekojasi ja rikoksiasi.
"Minä tartun rakkaudella käteesi -- vaikka se olisi vieläkin enemmän murhia tehnyt, -- niin kyyneleeni ja rukoukseni sen puhdistavat."
Totila peräytyi vimmoissaan. Prefektin kasvoilla kuvastui voitonriemua.
"Mutta minä en", jatkoi munkki, "voi kestää hirmuista sanaasi: minun tähteni olet tehnyt tekosi ja rikkomuksesi.
"Kuule siis, en koskaan, vaikka se muuten minua houkuttelisikin, -- sillä minua miellyttää enemmän Golgatan orjantappurakruunu kuin Rooman verellä tahrittu kruunu -- ottaisi perintöäsi, johon liittyy niin monta kirousta.
"Olen omasi -- mutta liity sinäkin Jumalaan. -- Ole minun omani, ei maailman eikä helvetin.
"Jos minua todella rakastat, niin luovu rikollisista suunnitelmistasi.
"Ja enemmänkin, tee katumus.
"Ilman katumusta ei ole lunastusta.
"Ja minä tahdon rukoilla Jumalaa, kunnes hän antaa sinulle anteeksi.
"Peruuta ajatuksissasi tekosi!"
"Seis", virkkoi Cethegus.
"Mitä puhut katumuksesta, sinä poikanen miehelle, poika isällesi?
"Tulkoot minun tekoni minun päälleni. Sinun ei tarvitse niitä kantaa."