Chapter 31

"Kun me saavuimme Midilgardin mereen, kuulimme merenkulkijoilta, että teidän hätänne oli poistanut uusi kuningas, jota kuvailtiin Baldur-jumalan tapaiseksi. Hän oli taas valloittanut Rooman linnan ja koko Gardarikin valtakunnan ja voitokkaasti käynyt ryöstöretkillä Kreikanmaalla.

"Ja me näemme nyt omin silmin, ettei meidän apuamme tarvita.

"Te vietätte ihanaa ja suloista elämää näissä simasaleissa. Kaikkialla on täällä runsaasti punaista kultaa ja valkoista kiveä.

"Mutta sittenkin toistan isäni sanat ja neuvon. Totelkaa sitä, sillä hän on viisas. Jokainen joka on halveksinut kuningas Froden neuvoa, on saanut sitä katua."

Kuningas Totila pudisti vain hymyillen päätään ja vastasi:

"Me kiitämme sydämestämme kuningas Frodea ja teitä jalosta, harvinaisesta uskollisuudesta.

"Unohtumattomana säilyy goottien lauluissa tuo Pohjolan sankarien veljellinen uskollisuus.

"Mutta, kuningas Harald, seuraa minua ja katsele hiukan ympärillesi --."

Hän nousi seisomaan, tarttui vieraansa käteen ja vei hänet teltan ovelle työntäen oviverhot syrjään. Siinä heidän silmiensä edessä välkkyi virta ja kaupunki laskevan auringon hohteessa.

"Katso tuota maata, jonka taivas, maa ja taide ovat vertaa vailla.

"Katso tuota Tiber-virtaa, joka nyt on mustanaan onnellisia, juhlivia, kauniita ihmisiä. Katso noita laakeri- ja myrttilehtoja, katso pylväspalatseja, jotka ilta-auringon hohteessa näkyvät Roomasta, katso noiden portaiden korkeita marmorikuvapatsaita.

"Sano sitten itse, luopuisitko sinä tästä maasta, jos se olisi omasi? Vaihtaisitko tämän ihanuuden Pohjolan petäjiin ja kuusiin, sen hyiseen kevääseen, sen savun mustuttamiin hirsimajoihin ja sen sumuisiin nummiin?"

"Sen tekisin, kautta Torin vasaran.

"Täällä on tosin hyvä ryöstää, mässätä ja hankkia voittoja, mutta täältä on nopeasti purjehdittava voittosaaliin kera kotiin.

"Te olette joutuneet tänne, kuten vesipisara kuumalle raudalle.

"Ja jos kerran me Odinin pojat hallitsemme etelämaata, niin täytyy täällä olijoiden saada tukea muilta Odinin pojilta.

"Mutta te -- te olette muuttuneet aivan toisenlaisiksi kuin me.

"Teidän isoisänne, teidän isänne ja te itsekin olette menneet naimisiin italialaisten kanssa. Jos sitä edelleen jatkuu, muututte te muutamissa sukupolvissa italialaisiksi. Te olette jo nytkin pienempiä kuin me, teillä on jo tummempi iho, silmät ja tukka kuin meillä. Ainakin hyvin usealla.

"Minä ikävöin tästä kuumasta, veltostuttavasta ilmasta pohjoistuulen pakinoille, joka suhisten kulkee metsiemme ja aaltojemme yli.

"Niin, minä kaipaan savun mustuttamaan hirsihalliinkin, missä jumal-runoja on poltettu seinähirsiin ja runoilijain harput riippuvat puukeihäissä ja pyhä takkavalkea aina vieraanvaraisesti leimuaa.

"Minä ikävöin takaisin Pohjolaamme -- sillä se on meidän kotimme."

"Salli sitten meidänkin rakastaa kotiamme, tätä Italian maata."

"Se ei ole teidän kotinne, vaan kenties hautanne.

"Te olette vieraita täällä ja vieraina pysyttekin.

"Tai menetätte kansallisuutenne.

"Mutta Odinin poikina te ette pysy tässä maassa."

"Veljeni Harald", vastasi Totila hymyillen, "salli meidän ainakin koettaa.

"Totta on, että olemme muuttuneet näiden kahden miespolven aikana, jotka kansamme on asunut laakerien alla.

"Mutta olemmeko huonontuneet?

"Täytyykö välttämättömästi olla puettu karhunnahkaan ollakseen sankari?

"Täytyykö ryöstää kultaisia jumalankuvia ja lyödä säpäleiksi marmoripatsaita? Eikö niistä voi muutenkin nauttia?

"Täytyykö olla barbaari tai italialainen?

"Emmekö voi säilyttää germaanien hyveitä, luopua heidän vioistaan ja omaksua italialaisten hyveet ilman heidän vikojaan?"

Mutta Harald pudisti päätään.

"Minua ilahduttaa, jos onnistutte.

"Mutta en sitä usko.

"Kasvi omistaa sen maan ja sen taivaan tavat, jonka alla se kasvaa.

"Enkä tahtoisi muuttua sillä tavalla, vaikka koe onnistuisikin minulle ja kansalleni.

"Minusta ovat meidän vikamme paremmat kuin italialaisten hyveet -- jos heillä niitä ollenkaan onkaan."

Totilan mieleen välähtivät samanlaatuiset sanat, jotka hän itse oli aikoinaan sanonut Juliukselle.

"Pohjolasta lähtee kaikki voima -- Pohjolan kansoille kuuluu maailma."

"Sano se heille lempilaulusi sanoilla", virkkoi hänen sisarensa.

Hän ojensi veljelleen harpun. Harald soitti ja lauloi tavuriimirunon, jonka Adalgot tulkitsi Valerialle seuraavasti:

"Tor seisoi keskiyön päässä maailmaa. Hän heitti raskaan sotakirveensä ja lausui: Niin laajalle kuin suhiseva vasarani putoo, ovat maat ja meret minun omaisuuttani.

"Ja vasara lensi hänen kädestään, lensi yli kaiken maan ja putosi kaukaisimman etelän ääreen. Kaikki tämä tuli hänen omaisuudekseen.

"Siitä alkaen on germaaneilla ollut oikeus aseella maata valloittaa. Me olemme vasara-jumalan sukua ja tahdomme hänen perintönsä valloittaa."

Goottilaiset kuulijat kiittivät äänekkäin suosionosoituksin kuninkaallista laulajaa, joka näytti voivan toteuttaa ylpeän laulunsa.

Harald tyhjensi vielä kerran syvän kultapikarin.

Sitten hän huudahti:

"Nyt lähdemme, pikku sisareni Haralda, nyt lähdemme, te muutkin toverini.

"Meidän on oltava Midgardkäärmeen kannella ennen kuun nousua.

"Pitkäaikainen ystävyys -- äkillinen lähtö, sellainen on Pohjolan tapa."

Totila tarttui vieraansa käsivarteen.

"Onko todella niin kiire?

"Pelkäätkö sinäkin muuttuvasi?

"Jää vielä tänne. Eihän teillä niin kiirettä ole. Ja hyvää sinä vain viipymiselläsi saat aikaan."

"Olet oikeassa, roomalaisten kuningas", virkkoi jättiläinen nauraen, "ja kautta Torin vasaran, kunnia-asianani sen pidän.

"Meidän täytyy lähteä.

"Meillä on täällä kuningas Froden käskyn mukaan kolme asiaa toimitettavana.

"Autettava teitä taistelussa.

"Mutta te ette tarvitse apuamme.

"Vai tarvitsetteko vielä meitä? Jäämmekö tänne odottamaan uutta taistelua?"

"Ette", sanoi Totila hymyillen. "Me odotamme parhaillaan rauhantekoa emmekä uutta taistelua.

"Ja jos vielä sota syttyisikin -- niin pitäisikö minun myöntää, veli Harald, että me gootit olemme liian heikot pitääksemme Italiaa yksin hallussamme? Emmekö ole voittaneet vihollisiamme ilman kenenkään apua? Emmekö me gootit enää jaksaisi yksin voittaa heitä uudestaan?"

"Sen kyllä uskon", vastasi Harald.

"Toinen tehtävämme oli tuoda teidät mukanamme Pohjolaan.

"Siihen ette suostu.

"Ja kolmanneksi käskettiin meitä hävittämään Kreikanmaan keisarin saaria.

"Se on erittäin hauskaa työtä, josta emme ole vielä saaneet tarpeeksemme. Tulkaa mukaan auttamaan meitä ja samalla kostamaan."

"Ei, kuninkaan sana on pyhä. Meillä on vielä kuukausi aselepoa.

"Kuule, Harald ystäväni.

"Älä vain erehdy ja sekoita meidän saariamme keisarin saariin.

"Minusta olisi ikävää --"

"Älä ole huolissasi", vastasi Harald hymyillen.

"Me olemme huomanneet erotuksen.

"Teidän satamanne ja rannikkonne ovat hyvin vartioidut.

"Siellä täällä on rannoilla korkeita hirsipuita, joihin kiinnitetyissä tauluissa on latinankielinen kirjoitus. Panormuksen merikreivi selitti meille sen sisällyksen seuraavasti:

"'Maarosvot hirtetään, merirosvot hukutetaan. Se on rosvojen osa Totilan valtakunnassa.'

"Silloin merimieheni saivat huomattavan vastenmielisyyden hirsipuihisi, tauluihisi ja määräyksiisi.

"Voi hyvin goottien roomalaiskuningas. Olkoon onnesi pitkäaikainen. Voi hyvin sinäkin, tumma kuningatar.

"Hyvästi, kaikki sankarit. Valhallassa tavataan, jollei aikaisemmin."

Jättäen nopeasti jäähyväiset pohjoismaalaiset lähtivät tiehensä.

Haralda heitti haukkansa ilmaan.

"Lennä edellä laivaan, Snotr!"

Nuolen nopeana viisas lintu lähti lentoon suunnaten kulkunsa Portusta kohti.

Kuningas ja Valeria saattoivat vieraita viimeisen edelliselle portaalle saakka, missä vielä vaihdettiin viimeiset kädenpuristukset.

Pohjolan neitonen loi vielä kerran silmänsä kuninkaaseen.

Harald huomasi sen ja kuiskasi, kun he olivat jääneet kahden kesken:

"Pikku sisareni, sinun tähtesi lähdin juhlista niin pian.

"Älä sure tuota kaunista kuningasta.

"Sinä tiedät, että olen perinyt isäni kyvyn tuntea kuolemaan merkityt miehet.

"Minä sanon sinulle. Tuon kuninkaan päivänpaisteisilla kulmilla oli kuoleman merkki.

"Hän ei enää näe kuun vaihdetta."

Uljaan, sotaisan neitosen silmiin kohosi kyyneleitä.

Kreivi Teja, herttua Guntaris ja herttua Adalgot saattoivat vieraita rantaan saakka ja odottivat siellä, kunnes venheet laskivat vesille.

Totisena Teja katseli vieraiden jälkeen.

"Niin, kuningas Frode on viisas", sanoi hän.

"Mutta usein on hulluus paljon suloisempaa kuin totuus ja viisaus.

"Ja suurenmoisempaa.

"Mene edellä takaisin telttaan, herttua Guntaris.

"Minä näen kuninkaan sanansaattajalaivan rientävän jokea ylös.

"Odotan sen tietoja."

"Minä jään luoksesi, opettajani", lausui Adalgot huolissaan. "Sinä olet peloittavan totisen näköinen. Mikä sinulla on?"

"Aavistus, Adalgot", vastasi Teja laskien kätensä nuorukaisen kaulalle.

"Katso, miten nopeasti aurinko laskeutuu.

"Minua puistattaa.

"Menkäämme sanansaattajalaivaa vastaan. Se laskee maihin alapuolellamme, tuonne vanhojen, luhistuneiden marmoripatsaiden luo."

Totila ja Valeria olivat sillä välin saapuneet takaisin telttaan.

"Koskivatko muukalaisen sanat sinuun, rakkaani", kysyi Valeria huolissaan.

"Se oli hyvin vakavaa -- Guntaris ja Teja ovat minulle selittäneet sen."

Totila kohotti nopeasti päänsä, jonka hän oli ajatuksissaan taivuttanut.

"Ei, Valeria, se ei ole säikyttänyt minua.

"Olen ottanut hartioilleni suuren Teoderikin suuren työn.

"Tahdon elää ja kuolla nuoruuden-unelmani, ihannevaltakuntani puolesta.

"Tule! -- Missä viipyy juomanlaskijani Adalgot?

"Tule! -- maistakaamme vielä kerran pikarista, Valeria. -- Juokaamme goottivaltakunnan onneksi."

Hän kohotti pikarinsa.

Mutta hän ei ehtinyt vielä viedä sitä huulilleen, kun hän näki Adalgotin juoksevan huutaen portaita ylös ja Tejan seuraavan hänen kantapäillään.

"Kuningas Totila", huusi Adalgot hengästyneenä, "valmistaudu kuulemaan kamalia sanomia, rohkaise --"

Totila laski pikarin pöydälle ja kysyi kalveten:

"Mitä on tapahtunut?"

"Sanansaattajalaivasi on tuonut tietoja Anconasta.

"Keisari on rikkonut aselevon -- hän on --"

Samassa oli Tejakin perillä. Hänen pitkä, musta tukkansa liehui tuulessa. -- Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat ja hänen silmistään hehkui kamala tuli:

"Toimeen, kuningas Totila", huusi hän. "Heitä seppele päästäsi ja ota kypärä sijaan.

"Senogallian kohdalla lähellä Anconaa keisarillinen laivasto on hyökännyt meidän laivastomme kimppuun, joka luottaen aselepoon ei ollut mitenkään varustautunut.

"Meillä ei ole enää laivastoa.

"Neljästäsadastaseitsemästäkymmenestä laivastamme on vain yksitoista pelastunut.

"Suuri sotajoukko on laskenut maihin.

"Päällikkönä on -- prefekti Cethegus."

KAHDESKYMMENES LUKU.

Prefekti Cetheguksen leirissä Setiumin luona -- Apenninivuoriston juurella muutamia peninkulmia pohjoiseen Taginaesta -- Lucius Licinius, joka äsken juuri oli saapunut meritietä Epidamnuksen kautta paikalle, käveli sotapäällikön teltan edustalla edestakaisin keskustellen innokkaasti Syphaxin kanssa.

"Herrani odottaa kärsimättömästi tuloasi, sotatribuuni.

"Hän on jo kauan odottanut.

"Hän ihastuu suuresti nähdessään sinut leirissä", puheli numidialainen.

"Hän palaa aivan pian tiedustelumatkaltaan."

"Minne hän ratsasti?"

"Taginaehen päin yhdessä Pison ja muiden sotatribuunien kanssa."

"Niin, sehän on lähin goottien varustettu paikka etelässä päin.

"Mutta kerro nyt minulle, viisas mauri, viimeisistä Bysantin tapahtumista.

"Kuten tiedät, isäntäsi lähetti minut longobardien luo värväämään sotaväkeä jo ennen ratkaisun tapahtumista Bysantissa.

"Kun sangen vaarallisen matkan jälkeen longobardien ja gepidien maan läpi saavuin taas onnellisesti Novaen luona kuohuvan Isterin yli Justinianuksen valtakuntaan ja menin Nikopolikseen erään kestiystäväni luo saamaan sopimuksen mukaan uusia toimiohjeita prefektiltä, sain vain lakonisen käskyn saapua hänen luokseen Senogalliaan.

"Minä hämmästyin.

"Sillä en uskaltanut toivoakaan, että hän voittajana taas astuisi Italian mantereelle keisarin sotajoukon ja laivaston päällikkönä.

"Senogalliasta seurasin niin nopeasti kuin mahdollista teitä.

"Ne päälliköt, joita olen tähän saakka tavannut leirissä, ovat kertoneet osapuilleen tapaukset Belisariuksen vangitsemiseen saakka.

"Mutta tämän tapauksen kulusta ja myöhemmistä tapahtumista ei heillä nähtävästi ole tarkempaa tietoa. Mutta sinähän --"

"Niin, minä kyllä tiedän asiat melkein yhtä hyvin kuin isäntänikin.

"Sillä olin itse mukana."

"Aivanko todella? Olisiko se mahdollista? Olisiko Belisarius ollut salaliitossa Justinianusta vastaan? Sitä en olisi uskonut."

Syphax hymyili viekkaan näköisenä.

"Siitä seikasta ei Syphaxilla ole oikeutta", virkkoi hän, "sanoa mielipidettään, mutta tapauksen kulun voin kertoa.

"Kuule siis.

"Mutta tule ensin telttaan ja virkistä itseäsi sillä, mitä talo voi tarjota. Isäntäni toruisi minua, jollen pitäisi sinusta huolta. Sitäpaitsi voimme täällä varmemmin keskustella."

Hän veti teltan oviverhot kiinni. Hän pyysi isäntänsä vieraan istumaan telttatuolille, hankki hänelle hedelmiä ja viiniä ja kertoi tarjoillessaan hänelle seuraavaa:

"Ratkaisupäivän iltana hiivin yön tullessa Belisariuksen vapautetun Photiuksen simpukkatalolle ja kätkeydyin seinäkomeroon erään kristittyjen pyhimyksen patsaan taakse. Sen nimeä en tiedä, mutta tavattoman leveä selkä sillä oli.

"Pyhimyksen selän peitosta voin rauhassa vakoilla eräästä muurinraosta, joka oli tehty ilmanvaihdon vuoksi.

"Heikosta valaistuksesta huolimatta tunsin Photiuksen ja joukon ylhäisiä miehiä, joita olin ennen usein nähnyt keisarin palatsin, Belisariuksen tai Prokopiuksen talojen luona.

"Ensimmäinen, minkä tajusin -- sillä isäntäni on opettanut minulle 'roomalaisiksi' itseään kutsuvien kreikkalaisten kieltä -- oli isännän tervehdys sisääntulijoille:

"'Iloitse, Belisarius tulee.'

"'Eilisaamuna varhain hän suvaitsi tuskin katsoakaan minua, kun kunnioittavasti odotin häntä Zenon painikoulun luona, mutta iltapäivällä hän kutsui minut puheilleen, kun tiedustelumatkalla kuljin hänen avonaisen porttinsa ohi.'

"'Sillä minä tiesin hänen iltapäivällä palaavan metsästysretkeltä leopardeineen.'

"'Hän pisti käteeni vahataulun samalla silmäten varovaisesti ympärilleen...'

"'Taulussa oli seuraavat sanat: En vastusta enää kutsuanne. Uudet syyt pakottavat minua. Tulen tänään kokoukseen.'

"'Mutta missä on Piso, missä Salvius Julianus, missä muut nuoret roomalaiset?'

"'Tuskin he tulevatkaan', virkkoi eräs äsken saapunut.

"'Näin heidät melkein kaikki venheissä Bosporuksella.'

"'He olivat kai menossa pitoihin prefektin huvilaan Konstantinuksen portin luona.'

"'Olkoot missä tahansa. Me emme tarvitsekaan noita raakoja latinalaisia emmekä ylpeää, petollista prefektiä. Belisarius on enemmän arvoinen kuin he kaikki yhteensä.'

"Samassa Belisarius saapuikin.

"Hänellä oli pitkä, koko vartaloa peittävä vaippa

"Talon isäntä riensi häntä vastaan ja kaikki tervehtivät häntä kunnioittavasti.

"'Suuri Belisarius', virkkoi vapautettu, 'me osaamme antaa tälle teollesi arvon.'

"'Olet saapunut joukkoomme -- siis suostut meidän johtajaksemme.'

"Hän antoi Belisariukselle pienen norsunluusauvan, joka oli kokouksen johtajan merkkinä ja saattoi hänet puheenjohtajan korkealle istuimelle, josta hän itse oli juuri lähtenyt.

"'Puhu -- käske -- toimi -- olemme valmiit.'

"'Minä toimin kyllä aikanaan', sanoi Belisarius synkkänä istuutuen kunniapaikalle.

"Samassa nuori Anicius juoksi sisään hajalla hapsin ja vaatteet epäkunnossa. Miekka hänellä oli kädessä.

"'Paetkaa', huusi hän, 'salaliittomme on tullut ilmi, me olemme petetyt.'

"Belisarius nousi seisomaan.

"'Talooni on murtauduttu. Orjani ovat vangitut. Teidän aseenne, jotka olivat luonani kätkössä, ovat löydetyt. Ja mikä pahinta, kirjeenne ja asiakirjanne, jotka olivat varmassa, vain minun tietämässäni piilopaikassa, ovat kadonneet samalla kuin kirjeenikin.'

"'Mutta vieläkin minulla on kertomista. Kun kuljin tämän talon luona olevan Konstantinuksen puutarhan läpi, luulin kuulevani pensastoista aseiden helinää ja miesten kuiskauksia. Minua ajetaan takaa. Pelastautukaa!'

"Salaliittolaiset riensivät ovelle.

"Vain Belisarius seisoi levollisena puheenjohtajan paikalla.

"'Rohkaiskaa mielenne', kehoitteli isäntä, 'ja ottakaa johtajastamme esimerkkiä'.

"Mutta samassa tuuban ääni kajahti talon portilta. Se oli merkkinä, että minun oli lähdettävä vakoilupaikaltani ja liityttävä isäntääni, joka keisarillisten keihäsmiesten ja kultakilpien etunenässä sekä yhdessä Bysantin prefektin ja palatsivartijaston arkontin Leon kanssa hyökkäsi taloon, jonka kaikkien ovien ja akkunain taa asetettiin vartijat.

"Komealta näytti hallitsijani", huudahti Syphax innostuneena, "kun hän hyökkäsi huoneeseen punertava soihtu vasemmassa ja miekka oikeassa kädessään purppuranpunaisen kypärätöyhdön hulmutessa ilmassa. Samanlaiselta varmaankin tulenhaltija näyttää, kun se Afrikassa syöksyy ylös palavasta vuoresta.

"Vedin miekkani esille ja astuin hänen vasemmalle puolelleen kilveksi.

"Hän oli määrännyt, että minun oli heti tehtävä nuori Anicius vaarattomaksi.

"'Kuolema jokaiselle, joka vastustaa', huusi Cethegus, 'Justinianuksen nimessä'.

"Hänen miekkansa oli aivan punainen verestä, sillä hän oli omin käsin auttanut niiden henkivartijain teurastamisessa, jotka Belisarius oli asettanut puiston portille.

"'Antautukaa', huusi hän pelästyneille salaliittolaisille. 'Sinä, palatsin arkontti, vangitset _kaikki_ läsnäolijat. Ymmärrätkö? Kaikki.'

"'Onko se mahdollista? Katala petturi', huusi nuori Anicius ja hyökkäsi miekka ojolla herraani vastaan.

"'Niin, tuossa on purppurainen kypärätöyhtö. Kuolema veljeni murhaajalle.'

"Mutta hän vaipui pahasti haavoittuneena jalkojemme juureen. Vedin miekkani hänen rinnastaan ja riistin aseen Photiukselta, joka yksin vielä ajatteli vastarintaa.

"Muut antautuivat aivan kuin ukkosilman säikähdyttämät lampaat.

"'Hyvä, Syphax! Tutki hänen vaatteensa, jos sieltä löytyisi joitakin asiakirjoja.'

"'No, joko olet valmis, arkontti?'

"Arkontti oli neuvottomana pysähtynyt Belisariuksen eteen, joka levollisena seisoi paikallaan.

"'Kuinka', kysyi arkontti, 'onko magister militum --'

"'Minähän sanoin _kaikki_. Etkö sinä enää ymmärrä kreikankieltä.'

"'Sinähän näet -- te kaikki näette -- hän on salaliiton johtaja. Hänellä on puheenjohtajan sauva, hän seisoo kunniapaikalla.'

"'Haa', huusi Belisarius, 'niinkö ovat asiat? Vartijat tänne. Auttakaa, henkivartijani Marcellus, Barbatio, Ardaburius!'

"'Kuolleet eivät kuule, magister militum.'

"'Antaudu vain! Keisarin nimessä! Tässä on hänen suuri sinettisormuksensa! Hän on nimittänyt minut täksi yöksi sijaiseksensa. Tuhat keihäsmiestä vartioi tätä taloa.'

"'Uskollisuus on hulluutta', huusi Belisarius, heitti pois miekkansa ja ojensi väkevät käsivartensa arkontille, joka pani ne kahleisiin.

"'Viekää kaikki vangit pois.'

"'Photius ja Belisarius viedään palatsiin Anastasiuksen torniin, erilleen toisistaan.'

"'Minä riennän keisarin luo, vien hänelle takaisin sormuksensa ja tämän miekan', -- hän nosti Belisariuksen miekan maasta -- 'ja ilmoitan hänelle, että hän voi nukkua rauhassa.'

"'Salaliitto on tehty vaarattomaksi. Valtakunta on pelastettu.'

"Heti seuraavana aamuna alkoi oikeudenkäynti tässä jutussa. Useita todistajia kuulusteltiin, muun muassa minuakin.

"Minä vannoin, että olin nähnyt Belisariusta tervehdittävän salaliiton johtajana.

"Vahataulun olin itse hakenut käsiini Photiuksen taskuista.

"Belisarius pyysi todistajikseen henkivartijansa, mutta ne olivat kaikki kuolleet.

"Piinapenkissä Photius ja muut vangitut tunnustivat, että Belisarius oli lopuksi taipunut salaliiton johtajaksi.

"Antoninaa vartioitiin tarkasti punaisessa talossa.

"Keisarinna kieltäytyi päästämästä häntä puheilleen.

"Hyvin raskauttavana seikkana sekä häntä itseään että Belisariusta vastaan oli se, että keisarinnan vakoojat vannoivat nähneensä nuoren Aniciuksen, jonka luota oli löydetty ja vain väkivaltaa käyttämällä saatu salaliittolaisten aseet ja asiakirjat, useiden viikkojen aikana melkein joka yö hiipineen Belisariuksen taloon. Tämän Anicius itse, Antonina ja Belisarius kielsivät kivenkovaan. Kun tämä sittenkin voitiin sitovasti todistaa, suututti heidän kieltämisensä tuomareita.

"Sain heti Belisariuksen vangitsemisen jälkeen isännältäni toimeksi mennä Antoninalle ilmoittamaan, että isäntäni oli mitä suurimmassa määrässä hämmästynyt tavatessaan Belisariuksen salaliittolaisten _todellisena_ johtajana ja löytäessään Aniciuksen kirjeiden joukossa useita, joissa ei yksistään puhuttu _vihasta_.

"Kuullessaan nämä sanat, joita itsekään en ymmärtänyt, tuo kaunis rouva pyörtyi.

"Lähdimme Bysantista ennenkuin Belisariuksen tuomio julistettiin. Photius ja useimmat muut salaliittolaisista olivat jo tuomitut kuolemaan, kun lähdimme keisarillisen laivaston mukana Epidamnukseen, missä isäntäni sotatribuunit ja palkkasoturit sekä voimakas, alkuaan persialaissotaa varten aiottu keisarillinen sotajoukko odottivat meitä.

"Isännälleni oli nimittäin annettu vasta perustettu sotilasarvo magister militum per Italiam ja hänet oli nimitetty 'ensimmäisen sotajoukon' päälliköksi.

"Toisen tuo prinssi Areobindos jälkeen päin saatuaan suoritetuksi helpon tehtävänsä, jona on muutamien Epiruksessa olevien goottivartiostojen voittaminen viisinkertaisella ylivoimalla sekä muutamien saarien valloittaminen. Se on pian tehty."

"Minkä rangaistuksen luultiin Belisariusta uhkaavan? En olisi koskaan luullut, että tuo mies --"

"Hänet tuomitaan varmasti kuolemaan, sillä todistukset ovat siksi sitovat.

"Yleensä ollaan epätietoisia, voittaako sitten keisarin vanha armo vai uusi viha.

"Mahdollisesti hän lieventää kuolemanrangaistuksen sokaisemiseksi ja maanpakoon ajamiseksi.

"Belisariuksen tuhosi, sanoo isäntäni, uppiniskainen valehteleminen.

"Eikä ole nyt häntä auttamassa ystävänsä Prokopiuskaan, joka on nykyään tutkimassa keisarin rakennuksia Aasian puolella.

"Cethegus toimitti sotajoukon laivoihin viennin Epidamnuksessa niin salaperäisesti, etteivät tyhmät gootit, jotka olivat Anconan luona, siitä mitään tietäneet.

"He luottivat aselepoon ja odottivat pikaista rauhantekoa.

"Laivaston varustamisen tekosyyksi mainittiin keisarin saarien suojeleminen Thulemaasta saapuneiden laivojen ryöstöltä.

"Eräänä yönä herrani hyökkäsi goottien laivaston kimppuun, jonka miehistö oli nukkumassa maalla ja valtasi, poltti tai upotti yli neljäsataa laivaa melkein ilman verenvuodatusta.

"Kuule -- herrani tulee -- minä tunnen hänen askeleensa -- niin kulkee vain Auraan jalopeura kotimaassani."

KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.

"Terve tuloa, Licinius, Italiaan ja voittoon", huudahti Cethegus tullessaan.

"Missä longobardit ovat?"

"Terve, laivaston hävittäjä", vastasi tribuuni.

"Longobardeja tulee kaksikymmentätuhatta."

"Liian paljon", sanoi Cethegus totisena.

"Toivoin saavani seitsemäntuhatta -- en tiedä, mistä saan rahaa niin suurelle joukolle.

"Sillä tahdon palkata ne omaani enkä keisarin laskuun."

Ilosta loistavin silmin nuori ritari sanoi:

"Toivoakseni olet tyytyväinen minuun, magister militum.

"Longobardit tulevat Italiaan ilmaiseksi."

"Ilmaiseksiko? Ja niin paljon!"

"Niin, heidän kuninkaansa Audoinin poika -- Alboin on hänen nimensä, jota germaanien sankarilaulajat ylistävät, ja Oenuksen luona asuviin bajuvareihin ja Visurgiksen luona asuviin saksoneihin saakka. -- Hän on erittäin urhoollinen ja germaaniksi tavattoman viisas nuorukainen."

"Olen kuullut hänestä, hän on ollut Narseksen palveluksessa", sanoi Cethegus epäluuloisena.

"Tämä rohkea ja viekas barbaari oli viime vuonna hiipinyt Italiaan hevoskauppiaana ja kulkenut ristiin rastiin koko maan Roomaan ja Napoliin saakka, tutkinut tiet ja goottien varustukset.

"Hän olisi viipynyt kauemminkin, jollei sama gootti, joka tappoi veljeni --"

"Musta Tejako?"