Chapter 27

"Hän valloittaa ihmisten sydämet viekkaudella. Hänen erittäin onnistunut teeskentelynsä voittaa kuuluisan ja moititun kreikkalaisen viisaudenkin.

"Tuo barbaari näyttelee armeliaan ihmisystävän osaa niin erehdyttävän luonnollisesti, että hän aikoi pettää minutkin. Mutta minä selitin itselleni, ettei maailmassa ole olemassakaan sellaista, mitä tuo gootti esittää -- näyttelijänä.

"Hän uskottelee, että hän todella säälii voitettuja vihollisiaan.

"Hän ruokkii nälkäisiä, hän on jakanut verorahastojesi säästöt, keisari, maalaisille, joiden maat ovat sodan jaloissa turmeltuneet.

"Hän antaa miehille koskemattomina takaisin vaimot, jotka ovat lähetetyt pakoon metsiin, mutta joutuneet hänen kaikkialla läsnäolevien ratsumiestensä käsiin.

"Hän ratsastaa kaupunkeihin kauniin pojan soittaessa harppua ja taluttaessa hänen ratsuaan.

"Tiedätkö, mitä siitä seuraa?

"Omat alamaisesi, roomalaisten keisari, menevät hänen puolelleen, tuovat hänelle tietoja ja antavat hänen haltuunsa kahleissa ne virkamiehet, jotka ovat totelleet ankaraa verolakiasi.

"Niin tekivät minulle itselleni Dodonan talonpojat ja siirtolaiset.

"Tuo barbaari on ehdottomasti vuosisadan parhain näyttelijä.

"Sillä se ei voi olla totta.

"Mutta tuo viisas teeskentelijä osaa muitakin sotatemppuja.

"Hän on tehnyt sopimuksen kaukaisten persialaisten, perivihollisesi Kosroen kanssa keskinäisestä avustuksesta sinua vastaan käytävässä sodassa.

"Me itse näimme persialaiset lähettiläät, jotka lähtivät hänen leiristään itää kohti ratsastamaan."

Makedonialaisten päällikkö puhui:

"Roomalaisten hallitsija! Sen jälkeen kun kreivi Teja sai haltuunsa Tessaloniken sotatien, ei valtaistuimesi ja hänen sotakirveensä välillä ole muuta kuin tämän kaupungin muurit.

"Hän, joka teki 'uusia muureja' vastaan kahdeksan rynnäkköä ja valloitti ne yhdeksännellä, nousee kymmenennellä rynnäköllä Bysantin valleille.

"Vain seitsemänkertaisella ylivoimalla saat gootit karkoitetuksi.

"Jollei sinulla ole sellaista sotajoukkoa, niin tee rauha.

"Rauhaa, rauhaa rukoilemme sinulta vapisevien maakuntiesi Epiruksen, Tessalian ja Makedonian nimessä.

"Lähetä gootit maasta!

"Älä salli Alarikin ja Teoderikin päivien kamalalla tavalla uudistua.

"Rauha goottien kanssa! Rauha! Rauha!"

Ja kaikki lähettiläät, piispat, virkamiehet ja sotilaat lankesivat polvilleen ja huusivat rukoillen:

"Rauha!"

Tämä kohtaus vaikutti peloittavasti keisarin neuvoskuntaan.

Usein sattui kyllä, että Itä-Rooman kaukaisimmilla rajoilla idässä persialaiset ja saraseenit, etelässä maurit, luoteessa bulgarit ja slaavit hyökkäsivät ryöstäen valtakunnan rajan yli, voittivat läheisimmät joukot ja palasivat rankaisematta omille alueilleen saaliineen.

Mutta ennen kuulumatonta oli, että viholliset pitivät pitkät ajat hallussaan kreikkalaisia saaria, että barbaarit valloittivat ja hallitsivat kreikkalaisia rannikkokaupunkeja ja että germaanit valtasivat Bysanttiin vievät tiet.

Senaattorit ajattelivat kauhulla päivää, jona goottilaivat ja goottien sotajoukot valtaisivat kaikki Kreikan saaret ja ryntäisivät Bysantin valleille. Vain kaikkiin heidän vaatimuksiinsa suostuminen pelastaisi kaupungin valloitukselta. He olivat jo kuulevinaan mustan Tejan hirmuiset kirveeniskut.

Kaikkien kasvoilla kuvastui avutonta pelkoa.

Levollisena Justinianus katseli sekä vasemmalla että oikealla puolellaan olevia senaattoreja.

"Te olette kuulleet", alkoi hän, "mitä kirkko, valtio ja armeija toivovat.

"Minä pyydän neuvoanne.

"Aselevon olemme jo saaneet.

"Onko siitä tuleva sota vai rauha?

"Rauha saadaan helpolla. Luovuttamalla jo menetetty Italia.

"Se teistä, joka kannattaa sotaa, nostakoon kätensä."

Ei yksikään nostanut kättään.

Senaattorit, näet, pelkäsivät Bysantin puolesta. Eikä ollut epäilystäkään siitä, että keisari puolusti rauhaa.

"Senaattini puolustaa yksimielisesti rauhaa.

"Aavistin sen edeltä päin", virkkoi Justinianus omituisesti hymyillen.

"Olen aina tottunut seuraamaan viisaiden neuvonantajieni ohjeita.

"Entä keisarinna?"

Silloin Teodora hypähti raivostuneen käärmeen tavoin paikaltaan ja heitti lyhyen, norsunluisen valtikkansa luotaan niin kiivaasti, että se lensi kauas lattialle.

Kaikkien senaattorien kasvoilla kuvastui hämmästystä ja pelkoa.

"Niin menköön", huusi hän voimainsa takaa, "uskoni Justinianukseen ja hänen keisarilliseen korkeuteensa, mikä vuosikausia on ollut ylpeyteni.

"Niin menköön huoli valtakunnasta ja sen kunniasta.

"Voi, Justinianus, voi minua ja voi sinua, joka päästät sellaisia sanoja suustasi."

Hän peitti päänsä purppuravaippaansa salaten siten tuskansa, joka oli aiheuttanut tämän kohtauksen.

Keisari kääntyi häneen päin.

"Kuinka, Augusta, puolisomme, joka Belisariuksen kotiin tulosta saakka aina on puoltanut rauhaa -- lukuunottamatta pientä poikkeusta -- hän puoltaa nyt tällaisena vaaran aikana --"

"Sotaa", huusi Teodora pudottaen vaipan kasvoiltaan.

Vakava totisuus teki hänen kasvonsa kauniimmiksi kuin leikkisä hymy koskaan oli tehnyt.

"Täytyykö minun, vaimosi, muistuttaa sinua kunnian vaatimuksista?

"Sinäkö sallisit barbaarien asettua asumaan valtakuntaasi, sinäkö taipuisit heidän uhkauksistaan?

"Sinä, joka olet uneksinut Konstantinuksen valtakunnan saattamista uuteen loistoon.

"Sinäkö Justinianus, jonka kunnia on Persicius, Vandalicus, Alanicus ja Gothicus, sallisit tuon goottinuorukaisen vetää itseäsi parrasta, minne hän haluaa?

"Silloin et ole se Justinianus, jota maailma ja Teodora ovat vuosikausia ihailleet.

"Kunnioituksemme oli erehdystä."

Silloin Bysantin patriarkka -- hän luuli yhä vielä, että keisari oli järkähtämättömästi päättänyt suostua rauhaan -- uskalsi nousta vastustamaan keisarinnaa, joka ei aina ollut turhan tarkkaan noudattanut hänen edustamansa oikeauskoisuuden kaikkia hienoja vivahduksia.

"Kuinka", virkkoi hän, "korkea hallitsijatarko kehoittaa veriseen sotaan?

"Pyhällä kirkolla ei ainakaan ole minkäänlaista syytä puolustaa kerettiläisiä.

"Mutta kun nuori kuningas on erittäin lempeä Italian katolilaisille, niin voimme odottaa soveliaampaa aikaa, jolloin --"

"Ei, pappi", tiuskaisi Teodora, "tämän valtakunnan häväisty kunnia ei voi odottaa.

"Oi, Justinianus" -- tämä oli yhä vaiti ja sulki silmänsä, etteivät ne ilmaisisi hänen oikeata mielipidettään.

"Oi, Justinianus, älä salli minun, älä salli maailman pettyä suhteesi.

"Sinä et voi häpeällisesti sallia itseäsi pakotettavan sellaiseen, johon et pyydettäessä suostunut.

"Täytyykö minun muistuttaa sinua siitä, miten jo kerran ennenkin vaimosi neuvot ja rohkeus pelastivat kunniasi ja valtaistuimesi?

"Oletko jo ennättänyt unohtaa Niken kamalan kapinan?

"Oletko jo unohtanut, miten yhtyneet sirkuksen puolueet, miten Bysantin raivoisa roskaväki vyöryi tätä taloa kohti?

"Liekit ja huudot 'alas tyranni' nousivat tämän talon katon tasalle.

"Pakoa tai myöntymistä kaikki nämä pyhät piispat ja viisaat senaattorit, vieläpä sotapäällikkösikin neuvoivat silloinkin.

"Narses oli silloin Persiassa ja Belisariuksen olivat kapinoitsijat pakottaneet peräytymään meripalatsiin.

"Kaikki miehet vapisivat.

"Silloin vaimosi Teodora oli ainoa sankari rinnallasi.

"Jos olisit myöntynyt tai paennut, olisivat luultavasti valtaistuimesi ja henkesi olleet hukassa. Ainakin olisi kunniasi ollut mennyttä.

"Sinä horjuit ja aioit paeta.

"'Pysy ja -- jos siksi käy -- kuole Justinianuksena', sanoin sinulle silloin, 'mutta kuole ainakin purppuravaatteissa.'

"Sinä noudatit neuvoani, ja rohkeutesi pelasti sinut. Sinä odotit kanssani kuolemaa valtaistuimellasi -- ja Jumala lähetti Belisariuksen avuksi ja me voitimme.

"Samoin puhun nytkin.

"Älä väisty, roomalaisten keisari. Älä myönny barbaarien vaatimuksiin.

"Pysy lujana. Hautaudu kultaisen porttisi raunioihin, jos raivoavan gootin sotakirves murtaa sen...

"Mutta kuole keisarina.

"Germaanien määrätön röyhkeys on häväissyt tätä purppuraa.

"Näin heitän sen luotani ja vannon, etten pane sitä ennen hartioilleni, ennenkuin joka ainoa gootti on poissa tämän valtakunnan alueelta."

Hän repäisi yltään purppuravaipan ja heitti sen valtaistuimen portaille. Sitten hän aikoi taas istuutua tuolilleen.

Mutta Justinianus veti hänet luokseen ja painoi rintaansa vasten.

"Teodora", huudahti hän säkenöivin silmin, "kallis vaimoni!

"Sinä et tarvitse purppuraa hartioillasi. Henkesi on purppuraan puettu.

"Sinä yksin ymmärrät Justinianusta.

"Sota ja tuho barbaareille."

Senaattorit vapisivat pelosta katsoessaan tuota omituista näytelmää.

"Niin", lausui keisari kääntyen heidän puoleensa, "viisaat isät. Te olitte liian viisaita ollaksenne urhoollisia miehiä.

"On tosin suuri kunnia olla Konstantinuksen jälkeläinen.

"Mutta ei ole suurikaan kunnia olla teidän hallitsijanne.

"Pelkään vihollisteni olevan oikeassa. Konstantinus istutti tänne vain Rooman nimen, kuolleen muumion. Rooman sielu on jo paennut.

"Voi tätä valtakuntaa!

"Jos se olisi vapaa, jos se olisi tasavalta, olisi se tänään vaipunut häpeään.

"Sillä täytyy olla hallitsija, joka sen vetää ylös, kuten suohon vaipuvan ratsun, ankara ratsumies, joka käyttää piiskaa, suitsia ja kannuksia."

Silloin saapui ovelle pieni kumaraharteinen mies, joka kainalosauvan nojassa nilkutti salin läpi valtaistuimen juurelle.

"Roomalaisten keisari", sanoi hän noustuaan tervehdysasennostaan lattialta, "tautivuoteelleni sain epämääräisiä tietoja barbaarien röyhkeydestä ja täällä tällä hetkellä päätettävistä asioista.

"Silloin nousin ylös ja raahasin itseni vaivoin tänne, sillä minun täytyy nyt sinun suustasi saada varmuus siitä, olenko aina ollut narri pitäessäni sinua useista pikkumaisuuksista huolimatta suurena hallitsijana, ja täytyykö minun heittää päällikkösauvani syvimpään kaivoon vai voinko vielä sitä kunnialla kantaa?

"Sano vain yksi sana.

"Sotako vai rauha?"

"Sota, magister militum", vastasi Justinianus ilosta loistavin kasvoin.

"Voitto, Justinianus", huudahti päällikkö heittäen kainalosauvansa pois.

"Salli minun suudella käsiäsi, imperator."

Hän linkutti pitkin valtaistuimen portaita keisarin luo.

"Mutta, patricius", ivaili Teodora, "sinähän olet kerrassaan mies.

"Sinähän olet tähän saakka aina vastustanut goottisotaa.

"Oletko äkkiä tullut kunnianhimoiseksi?"

"Kunnianhimoiseksiko?" vastasi Narses.

"Sen kauniin saippuakuplan perässä, jota kunniaksi sanotaan, juoskoon Belisarius, tuo suuri lapsi.

"En ole kunnianhimoinen, mutta valtakunta on nyt vaarassa.

"Niin kauan kuin idästä päin vaara uhkasi, puolustin sotaa persialaisia vastaan. Goottien taholta ei ollut mitään pelättävää.

"Mutta nyt ovat sinun hurskautesi, keisarinna, ja Belisariuksen sankarimiekka niin kauan sohineet tuota vaapsahaispesää, että koko parvi lentää meille päin silmiä.

"Nyt vaara uhkaa sieltä päin ja siksi Narses kannattaa goottisotaa.

"Gootit ovat lähempänä Bysanttia kuin Kosroes itärajaamme.

"Se, joka tuon Totilan tavoin voi pelastaa valtakuntansa varmasta perikadosta, voi paljon helpommin syöstä toisen valtakunnan turmioon.

"Tuo nuori kuningas tuntuu olevan ihmeitten tekijä, joka pystyy mihin hyvänsä."

"Tällä kertaa on osakseni tullut se harvinainen ilo", lausui Justinianus, "että keisarinna ja Narses ovat olleet samaa mieltä."

Hän aikoi tämän sanottuaan lähteä pois kokoussalista.

Silloin keisarinna tarttui hänen käsivarteensa ja sanoi:

"Pysähdy, puolisoni.

"Olen tänään toisen kerran osoittautunut parhaaksi neuvonantajaksesi.

"Myönnäthän sen.

"Kuule siis, mitä minulla on vielä sanottavana ja seuraa neuvoani.

"Pidä koko tuo viisas joukko, paitsi Narsesta, huomiseen saakka vankina.

"Älkää vapisko, illustrissimi, tällä kertaa ei henkenne ole vaarassa.

"Te ette osaa pitää suutanne kiinni, jollei teiltä leikata kieltä.

"Tällä kertaa tyydymme sen sijaan sulkemaan teidät tänne.

"On olemassa salaliitto henkeäsi tai ainakin vapaata päätösvaltaasi vastaan, Justinianus.

"Sinua on tahdottu pakottaa sotaan gootteja vastaan.

"Nythän sota on tosin päätetty, mutta ensi yönä tai huomisaamuna on salaliiton määrä puhjeta.

"Nyt on pääasia, että salaliittolaisten annetaan toimia vapaasti.

"He eivät saa tietää, että heidän tarkoitusperänsä jo on saavutettu, sillä silloin he varmaankin luopuisivat aikeestaan.

"Vaarallisia, hyvin epäilyttäviä ja -- oi, Justinianus -- hyvin, hyvin _rikkaita_ henkilöitä on osallisina salaliitossa.

"Olisi suuri vahinko, jos he pääsisivät pakoon virittämästäni verkosta."

Justinianus ei näyttänyt erityisesti säikähtyvän salaliitosta kuullessaan.

"Minäkin tiesin siitä", sanoi hän.

"Mutta onko se jo niin pitkälle kehittynyt?

"Joko huomenna varhain?

"Teodora", huudahti hän, "sinä olet valtakunnalleni tärkeämpi kuin Belisarius ja Narses.

"Kuule, kultakilpien päällikkö. Sinä pidät kaikki täällä koossa olevat vankeina siksi, kunnes Narses tulee heitä päästämään.

"Muistelkaa tätä hetkeä, hurskaat ja viisaat isät, ja mitä se ehkä voi teille opettaa.

"Narses tulee mukanamme."

Hän lähti salista.

Oviaukkoihin ilmestyi heti sen jälkeen henkivartijain joukko.

KYMMENES LUKU.

Keisari pyysi keisarinnan ja Narseksen mukaansa huoneisiinsa.

Saavuttuaan sinne hän syleili uudestaan, kolmannesta henkilöstä huolimatta, hellästi ja sydämellisesti puolisoaan.

"Innostuksesi ilahduttaa minua.

"Minä olen ylpeä vaimostani.

"Oi, miten jalo vihasi kaunisti sinua, Teodora.

"Miten voin sinut palkita?

"Saat itse määrätä suosioni ja kiitollisuuteni osoituskeinon, paras neuvonantajani ja kanssahallitsijani."

"Jos minä, heikko nainen, uskallan todella uskoa, että saan ottaa osaa tämän sodan suunnittelemiseen, niin pyydän ensin sinun ilmaisemaan, miten olet aikonut sodan johdon järjestää?"

"Joka tapauksessa lähetän Italiaan kaksi sotapäällikköä. En uskalla enää ketään lähettää yksin sen jälkeen, kun Belisarius leikki siellä kruunulla. Hänet minä kuitenkin taas lähetän sinne, se on varma päätökseni."

"Siinä tapauksessa", sanoi Teodora, "pyydän sinulta armon, että sallisit minun ehdottaa toisen sotapäällikön --

"Narses", jatkoi hän, ennenkuin Justinianus ehti mitään vastata, "tahdotko sinä lähteä toiseksi päälliköksi?"

Hän tahtoi heti tehdä tämän Italiaan lähdön mahdottomaksi.

"Kiitän", vastasi tämä katkerasti.

"Sinä tiedät, että olen itsepäinen, vanha sotaratsu. En osaa vetää toisen kanssa samaa kuormaa.

"Sotapäällikön sauvaa ja vaimoa, Justinianus, on miehen hallittava samalla tavalla."

"Kuinka sitten?"

"Joko yksin tai ei ollenkaan."

"Silloin et ainakaan _sinä_ sitä pitele", virkkoi Justinianus kuivasti.

"Sinun ei tarvitse suinkaan pitää itseäsi korvaamattomana, magister militum."

"_Kukaan_ ei täällä maan päällä ole korvaamaton, Justinianus.

"Lähetä siinä tapauksessa taas Italiaan suuri Belisarius.

"Koettakoon hän kolmannen kerran onneaan tuossa maassa, jossa laakereita kasvaa tiheässä.

"Minunkin aikani tulee.

"Avio-onnenne todistajanakaan ei minua kai enää täällä tarvita.

"Kotona, sairasvuoteeni jalkapäässä on levällään kartta, joka tarkasti näyttää kaikki Italian tiet. Salli minun päästä jatkamaan sen tutkimista. Se on nyt paljon mieltäkiinnittävämpi kuin Persian rajamaiden kartta.

"Vielä yksi neuvo.

"Loppujen lopuksi on sinun kuitenkin lähetettävä Narses Italiaan.

"Kuta aikaisemmin sinä hänet lähetät sinne, sitä enemmän säästyy sinulta tappioita, harmia, huolia ja -- rahaa.

"Ja jos nyt luuvalo tai odottamaton halvauskohtaus lopettaisi Narseksen päivät, ennenkuin kuningas Totila makaa kilvellään, niin kuka sotapäälliköistäsi sitten voittaisi kuningas Totilan?

"Sinähän uskot ennustuksiin.

"Tiedä siis, että Italiassa on jo kauan ollut sananpartena:

"'T. voittaa B:n, N. voittaa T:n.'"

"Merkitsisikö tämä kenties sitä, että Teodora voitti Belisariuksen, mutta Narses voittaa Teodoran", ivaili keisarinna.

"_Minä_ en ole siten selittänyt _tätä_ sananlaskuarvoitusta.

"Sinä sen siten selitit.

"Samapa se, minä hyväksyn tämänkin selityksen.

"Tiedätkö, Justinianus, mikä on viisain monista laeistasi?"

"Mikä?"

"Se, joka säätää kuolemanrangaistuksen Teodoran syyttämisestä.

"Se olikin ainoa keino, millä saat hänet säilytetyksi rinnallasi."

Hän lähti.

"Hävytön", tiuskaisi Teodora heittäen hänen jälkeensä myrkyllisen katseen.

"Hän uhkailee.

"Kun Belisarius on saatu vaarattomaksi, tulee Narseksen vuoro."

"Mutta toistaiseksi tarvitsemme heitä molempia", sanoi Justinianus.

"Ja sinä todennäköisesti ehdotat toiseksi Italiaan lähetettäväksi sotapäälliköksi saman miehen, josta oli kysymys ennen kuin Cassiodorus häädettiin hovista."

"Saman."

"Mutta olen saanut yhä enemmän vahvistusta epäluuloilleni tuota kunnianhimoista miestä ja hänen aikeitaan kohtaan."

"Oletko unohtanut, kuka paljasti ja teki vaarattomaksi Silveriuksen ja kuka ensiksi ilmoitti sinulle Belisariuksen vaarallisesta leikistä kruunulla?"

"Mutta hän seurustelee täällä juuri noiden miesten kanssa, jotka suunnittelevat salaliittoa minua vastaan."

"Niin, Justinianus, mutta vain minun käskystäni, heidän turmiokseen."

"Sehän jotakin olisi. Mutta entä jos hän pettää sinutkin?"

"Uskotko minua ja häntä ja lähetätkö hänet Italiaan, jos hän huomenna tuo kahleissa luoksesi salaliittolaiset, niiden joukossa heidän salaisen johtajansakin, jota et sinäkään vielä tiedä?"

"Minäpä tiedän sen. Johtajana on Belisariuksen vapautettu Photius."

"Ei ole, Justinianus.

"Johtajana on juuri se henkilö, jonka aioit lähettää uudestaan Italiaan, jollen olisi varoittanut sinua -- Belisarius."

Silloin keisari kalpeni, horjui ja tarttui valtaistuimen käsipuuhun.

"Luotatko silloin tuon ihmeellisen roomalaisen uskollisuuteen ja lähetätkö hänet sotajoukkoinesi Italiaan petturi Belisariuksen sijasta?

"Varmasti luotan", vastasi Justinianus. "Belisarius on siis sittenkin petturi.

"Siinä tapauksessa on kiire.

"Meidän on toimittava."

"Olen jo toiminut.

"Minun verkkoni ovat varmasti viritetyt, Justinianus.

"Anna minulle valtakirja niiden vetämiseen maalle."

Keisari teki myöntävän merkin.

Poistuessaan Teodora sanoi sisään kutsutulle ovenvartijalle:

"Nouda heti huoneisiini Rooman prefekti Cethegus.

"Tiedät kai hänen asuntonsa."

YHDESTOISTA LUKU.

Pian Cethegus olikin yhä hurmaavan kauniin nuoruudenystävänsä edessä, joka lepäsi sohvallaan meille hyvin tutussa huoneessa.

Galathea ojensi hänelle tuon tuostakin pienessä onyxmaljassa rohtoa, jota persialainen lääkäri -- kreikkalaiset lääkärit eivät enää voineet hänelle mitään -- oli määrännyt.

"Kiitän sinua, Teodora", sanoi Cethegus.

"Ja kun minun on kiitettävä muita kuin itseäni, niin kiitän mieluimmin nuoruudenystävätärtäni."

"Kuule, prefekti", virkkoi Teodora katsellen häntä tarkasti, "sinussa voisi olla miestä -- sanoisinko sitä barbaarin vaiko roomalaisen ominaisuudeksi -- ensin suutelemaan Kleopatraa, jota Caesar ja Antonius ovat jumaloineet, ja sitten kuitenkin viemään hänet mukanaan riemusaatossa Roomaan, kuten Oktavianus lienee aikonutkin menetellä.

"Ellei tuo käärmekuningatar olisi tehnyt aietta tyhjäksi.

"Kleopatra on aina ollut esikuvani. Caesaria en ole tavannut. Mutta käärmettä täytyy kenties käyttää. Sinun ei tarvitse kiittää minua. Olen puhunut ja toiminut täydestä vakaumuksesta. Tuo goottien taholta tullut vaara ja häväistys on upotettava vereen.

"En ole kenties aina ollut uskollinen puoliso Justinianukselle.

"Mutta hänen viisain ja uskollisin senaattorinsa olen aina ollut.

"Belisariusta ja Narsesta ei voi lähettää yhdessä Italiaan ja vielä vähemmän jompaakumpaa yksin.

"Sinun on lähdettävä. Sinä olet sankari, sotapäällikkö ja valtiomies. Mutta sittenkin olet sinä voimaton vahingoittamaan Justinianusta."

"Kiitän suosiollisesta arvostelustasi", vastasi Cethegus.

"Ystäväiseni, sinä olet sotajoukoton päällikkö, valtakunnaton keisari, laivaton perämies.

"Mutta jättäkäämme tämä asia. Sinä et kuitenkaan usko minua.

"Lähetän sinut Italiaan vakaumuksesta. Sinähän vihaat noita barbaareita.

"Toinen sotapäällikkö, jonka epäluuloinen keisari tietysti lähettää jälkeesi, on simpukkaprinssi Areobindos. Hänestä ei sinulle liene suurta haittaa.

"Minusta on hauskaa auttaa samalla nuoruudenystävää ja valtakuntaa.

"Ah, Cethegus, nuoruus!

"Teille miehille se on kultainen toive tai kultainen muisto. Meille naisille se on -- elämä.

"Toivon saavani takaisin edes yhden päivän siitä ajasta, jolloin annoin sinulle ruusuja ja sinä kirjoitit minulle runoja."

"Ruususi olivat kauniita, Teodora, mutta minun runoni eivät."

"Minusta ne olivat kauniita. Nehän olivat minulle omistetut.

"Mutta samoin kuin vanha rakkaus sulostuttaa vanha ja uusi vihakin äsken tekemääni päällikön valintaa, mikä sitäpaitsi hyödyttää valtakuntaa.

"Belisarius ei saa enää kohota kunnian kukkuloille.

"Ei, hänen on kukistuttava, tällä kertaa syvälle ja ainiaaksi.

"Niin totta kuin minä hallitsen Bysanttia."

"Entä Narses? Minusta olisi parempi, että sinä tuhoaisit tuon kädettömän pään kuin tuon päättömän käden."

"Kärsivällisyyttä -- yksi kerrassaan."

"Mitä on tuo hyväsydäminen sankari sitten tehnyt?"

"Hänkö? Ei mitään, vaan hänen vaimonsa Antonina, jonka voitto perustuu vain terveeseen vereen."

Kiukuissaan hento keisarinna puristi pienen, valkoisen kätensä nyrkkiin.

"Oi, miten minä vihaan häntä. Kadehdin. Tyhmät pysyvät aina terveinä.

"Mutta hän ei saa iloita kärsimyksistäni."

"Naisen kateudesta siis riippuu Kapitoliumin kohtalo", mietti Cethegus itsekseen. "Kuolkoon Kleopatra."

"Tuo narri on hurmautunut miehensä maineesta. Siihen kohtaan voin antaa kuolettavan iskun. Odota."

Hänen kauniit kasvonsa vavahtivat ankarasta kivusta. Hän heittäytyi pitkälleen vuoteelle.

"Voi kyyhkyläiseni", kehoitteli Galatea, "älä kiihoita mieltäsi.

"Tiedäthän, mitä persialainen sanoo. Jokainen rakkauden tai vihan aiheuttama --"

"Haa, viha ja rakkaus on elämää.

"Ja viha on ihmisen vanhentuessa vieläkin suloisempaa kuin rakkaus.

"Rakkaus on uskoton, viha uskollinen."

"Minä olen kummallakin alalla", sanoi Cethegus, "oppipoika rinnallasi.

"Olen aina kutsunut sinua 'Kypron sireeniksi.'

"Millä hetkellä tahansa voisit sinä suudellessasi repiä uhrisi palasiksi -- rakkaudesta tai vihasta.

"Mutta mikä on äkkiä muuttanut vihaksi rakkautesi Antoninaan?"

"Tuo teeskentelijä on tullut siveelliseksi.

"Vai olisiko hän todella heikkopäinen?

"Sekin on mahdollista.

"Hänen kalanverensä ei ole koskaan päässyt oikein kiivaaseen liikkeeseen. Hän pelkää voimakasta intohimoa ja rohkeata rikosta.

"Hän on liian itserakas luopuakseen rakkaudenosoituksista, liian pelkuri vastatakseen rakkauteen.

"Hän on taas tullut siveäksi ruvettuaan seuraamaan miestään sotaretkillä.

"Ha, ha, haa, pakosta. Samoin kuin pirukin paastoaa ruoan puutteessa.

"Olen näet pitänyt hänen ihailijaansa väkisin luonani."

"Boëthiuksen poikaako Aniciusta? Kuulin siitä puhuttavan."

"Niin. Antonina taas on Italiassa täydellisesti sopinut miehensä kanssa ja jakanut hänen maineensa ja onnettomuutensa.

"Ja siitä alkaen hän on ollut siveä aviovaimo, aivan kuin Penelope.

"Mutta mitä luulet tuon hanhen tekevän kotiin palattuaan?

"Hän moittii minua siitä, että olen houkutellut hänet siveyden tieltä.

"Ja vannoo riistävänsä Aniciuksen rinnoiltani.

"Ja tuo käärme onnistuikin.

"Hän herättää tuon hullun omantunnon. Riistää uskottoman kamariherrani yhä kauemmaksi luotani -- tietysti pitääkseen hänet itse."

"Sinä et siis usko", virkkoi Cethegus, "naisen voivan hankkia taivaalle ainoatakaan sielua --"

"Ottamatta pelastajan palkkiota päältäpäin. En usko.

"Mutta Antonina pettää itsensä ja hänet hurskailla puheillaan.

"Ja nuorukainen sallii niin mielellään nuoruutta uhkuvan kaunottaren pelastaa itsensä minun rinnoiltani, sillä minähän olen kuihtunut ja sairas, minut on aika jo kalvanut.

"Haa", huudahti hän intohimoisesti ja hypähti vuoteeltaan, "surkeata on, että ruumiin täytyy väsyneenä ruveta maata, ennenkuin sielu on saanut tuhannennen osan elämänjanoaan tyydytetyksi.

"Elämä on hallitsemista, vihaa, rakkautta."

"Tuollaisten nautintojen nälkäsi näyttää olevan pohjaton?"

"Niin on.

"Mutta pian on minun luovuttava olemisen runsaasta pitopöydästä, tästä valtaistuimesta, vaikka polttava sieluni isoaa ja janoaa iloja ja valtaa.

"En saa enää nauttia kuin muutamia pisaroita.

"Ah, luonto on kurja, kelvoton hutilus.