Chapter 25

"Tunnen vallan hyvin -- sinun ei tarvitse ollenkaan hymyillä noin ivallisesti, ystäväni -- tiedän hyvin sankarini heikkoudet ja huonot puolet.

"Mutta siinä onkin sydämen hulluuden suloisuus: se rakastaa suosittunsa virheitäkin enemmän kuin muiden ihmisten hyveitä.

"Minä -- kertoakseni asian lyhyesti -- varoitin taas viime persialaissodassa miestä, jolla on jalopeuran rohkeus ja lapsen sydän, lähtemästä pienen joukon saattamana erään epävarman metsän läpi.

"Se tapahtui Daran luona.

"Tietysti tuo tyhmä, rakas hullu teki vasta silloin uhkauksestaan toden.

"Ja tietysti Prokopius, tuo viisas hullu, lähti mukaan retkelle.

"Ja tietysti kävi kaikki niin kuin olin edeltäpäin jo sanonut.

"Koko metsä vilisi äkkiä pelkkiä persialaisia.

"Oli aivan kuin tuuli olisi puistellut puista kaikki kuivat lehdet.

"Mutta lehdet olivat nuolia ja keihäitä. Kävi aivan samalla tavalla kuin silloin kerran Tiburtiuksen portilla.

"Hänen uskollinen päistärikkö-oriinsa Balan jäi tälle matkalle.

"Se kaatui keihäiden lävistämänä.

"Nostin sankarin omalle ratsulleni.

"Samassa suuntasi eräs persialaisruhtinas, joka oli yhtä pitkä kuin nimensä -- tuon rakastettavan miehen nimi oli Adrastaransalanes -- magister militumia kohti iskun; jonka kiireessä saatoin torjua vain oikealla kädelläni.

"Vasemman käden kilvellä suojelin päällikköä erään saraseenin hyökkäystä vastaan.

"Isku oli navakka. Jos se olisi sattunut Belisariuksen kypärättömään päähän, olisi se haljennut kuin simpukka.

"Mutta minun kyynärvarteni se leikkasi pois aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan."

"Belisarius pääsi tietysti pakoon ja Prokopius joutui tietysti vangiksi", jatkoi vieras päätään pudistellen.

"Oikein arvasit kumpaisenkin seikan, oi älyn valtias, kuten ystäväni Adrastaransalanes olisi sinua kutsunut.

"Mutta tuo samainen mies, jolla oli pitkä vartalo, miekka ja nimi -- sitä sinä et pystyisi lausumaan -- oli niin liikutettu 'elefantintapaisesta jalomielisyydestäni', -- kuten hän sanoi -- että laski minut vapaaksi ilman lunnaita. Hän pyysi vain minulta muistoksi sormuksen, joka oli eräässä entisen oikean käteni sormessa.

"Siihen päättyivät minun sotaretkeni", jatkoi Prokopius totisena.

"Pidän kirjoituskätenikin menettämistä jonkinlaisena rangaistuksena.

"Olen kirjoittanut sillä paljon hyödytöntä ja joskus väärääkin.

"Vaikka, jos samanlainen rangaistus kohtaisi kaikkia Bysantin kirjailijoita, ei täällä kohta olisi ainoatakaan kaksikätistä, kirjoitustaitoista ihmistä.

"Nyt on kirjoittaminen paljon hitaampaa ja vaivalloisempaa.

"Mutta siitä on hyötyäkin.

"Silloin tulee ajatelleeksi joka sanasta, onko se kirjoittamisvaivan arvoinen ja voiko se puolustaa paikkaansa kirjassa."

"Olen lukenut todellisella nautinnolla", virkkoi vieras, "kertomuksesi vandaalisodasta, persialaissodasta ja goottisodastakin, mikäli viime mainittu on jo valmis.

"Se oli hitaan toipumiseni aikana lempikirjani.

"Mutta se minua ihmetyttää, ettei sinua ole lähetetty ystävämme Petroksen luo ultziagristen hunnien alueelle tai Kersonin kaivoksiin.

"Kun Justinianus rankaisee niin ankarasti asiakirjojen väärentämisen, niin ankarammin kai hänen vielä pitäisi rangaista tällainen historiallisten asiakirjojen totuudenmukaisuus.

"Sinä olet ruoskinut niin säälimättömästi hänen horjuvaisuuttaan ja hänen erehdyksiään sotapäällikköjen ja virkamiesten valinnassa. -- Minua ihmetyttää, että olet jäänyt rankaisematta."

"En ole jäänyt rankaisematta", sanoi historioitsija kiukuissaan.

"Keisari salli minun pitää pääni, mutta aikoo riistää kunniani.

"Hän ja varsinkin tuo kaunis naispaholainen.

"Olin näet huomauttanut, että Justinianus kulkee hänen talutusnuorassaan.

"Ja hän tahtoo edelleenkin säilyttää valtansa, mutta samalla salata sen.

"Hän kutsutti minut luokseen heti, kun kirjani oli ilmestynyt.

"Kun menin hänen huoneeseensa ja näin kirjani hänen sylissään, ajattelin: Adrastaransalanes otti käden, joka kirjoitti, tuo nainen ottaa pään, joka sen ajatteli.

"Mutta hän ojensi minulle pienen kultaisen kenkänsä suudeltavaksi, hymyili herttaisesti ja sanoi:

"'Sinä, Prokopius, kirjoitat kreikankieltä paremmin kuin kukaan aikalaisistamme.'

"'Niin kauniisti ja todenmukaisesti.

"'Minua on neuvottu heitättämään sinut Bosporon mykkien kalojen seuraksi.'

"'Mutta se mies, joka parhaiten sanoi totuuden siinä, missä se tuntui katkerimmalta, sanoo totuuden siinäkin, missä se meitä miellyttää.'

"'Justinianuksen parhaasta moittijasta tulee hänen paras kiittäjänsä.'

"'Rangaistukseksi Justinianuksen sotatoimista laatimastasi kirjasta saat kirjoittaa teoksen Justinianuksen rauhantöistä.'

"'Sinä saat keisarillisen valtuuden kirjoittaa keisarin rakennuksista.'

"'Sinä et voi kieltää, että hän on siinä suhteessa saanut suuria aikaan.'

"'Jos olisit parempi lainoppinut kuin miksi leirielämäsi suuren Belisariuksen seurassa on -- valitettavasti -- sinut tehnyt, täytyisi sinun kirjoittaa hänen suurenmoisimmasta mosaiikkirakennuksestaan, hänen pandekteistaan.'

"'Mutta siihen ei lainopillinen sivistyksesi riitä, sinä Belisariuksen urhoollinen kilvenkantaja.'

"Ja tuo kaunis paholainen on oikeassa."

"Siis sinä kirjoitat Justinianuksen rakennuksista, sinä, joka itse olet hänen jalomielisyytensä elävä muistomerkki.

"Sillä sinun täytyy myöntää, että edelliset keisarimme ovat paljon vähäpätöisemmistä syistä puhkaisuttaneet silmät tai leikkauttaneet korvat monelta kirjailijalta.

"Senkin kai myönnät, että ilman niitä on verraten ikävä elää.

"Ei yksikään keisari ole tätä ennen sallinut kirjoittaa niin suoraan, ei ainakaan palkinnut uusilla luottamustoimilla.

"Mutta _jolleivät_ Justinianuksen rakennukset mahdollisesti miellyttäisi sinua, niin vakuutan, ettet eläisi kauan osoitettuasi niin huonoa makua. -- Jumalat rankaisevat sellaisen kiittämättömyyden pikaisella kuolemalla.

"Katsos, olen saanut toimitetuksi sinulle tällaisen palkinnon, -- Justinianus aikoi vain nimittää sinut senaattoriksi -- että sinulla olisi jotakin aihetta väitteeseesi Teodoran turmiollisesta ja rajattomasta vaikutusvallasta."

"Minun täytyi vielä kerran kumartua suutelemaan hänen jalkaansa, jolloin hän piloillaan potkaisi minua vasten suuta. --

"Olin tehnyt testamenttini ennen kuin menin keisarinnan puheille.

"Nyt näen, miten tuo paholainen naisen hahmossa on kostanut minulle.

"Justinianuksen rakennuksia ei voi todellakaan moittia. Niistä on vaiettava tai niitä on kiitettävä.

"Jos olen vaiti, se maksaa henkeni.

"Jos puhun niistä enkä niitä kiitä, maksaa sekin henkeni, jota paitsi totuuden rakkauteni joutuu huonoon huutoon.

"Minun on siis kiitettävä tai kuoltava.

"Ja minä olen niin heikko", virkkoi isäntä huoaten, "että mieluummin kiitän niitä -- ja elän".

"Sinä olet nauttinut niin paljon Thukydidestä ja Tacitusta -- sekä kuivaa että nestemäistä" -- virkkoi vieras kaataen molempien pikarit täyteen -- "eikä sinusta sittenkään ole tullut Thukydidestä eikä Tacitusta".

"Antaisin mieluummin pitkänimisen ystäväni hakata pois vasemmankin käteni, ennenkuin kirjoittaisin sillä rakennuksista."

"Pidä kätesi!

"Kirjoita sillä -- laadittuasi julkisen ylistysteoksen rakennuksista -- salainen teos Justinianuksen ja Teodoran häpeällisistä töistä."

Prokopius ponnahti ylös.

"Se on pirullinen tuuma, mutta joka tapauksessa suurenmoinen. Neuvo on arvoisesi, ystäväni.

"Siitä lahjoitan sinulle yhden kellarissani asuvista Herodotoksen yhdeksästä runottaresta -- vanhimman, väärentämättömimmän ja jaloimman viinini.

"Tuo salateos tulee herättämään suurta huomiota ja -- kauhua.

"Ikävä vain, etten kykene kertomaan roskaisimmista murhista ja teoista.

"Itse tukehtuisin kirjoittaessani.

"Sitäkin, jonka aion kertoa, pidetään varmaan suunnattomasti liioiteltuna.

"Ja mitä jälkimaailma sanoo Prokopiuksesta, joka on laatinut Justinianuksesta ylistyskirjan, arvostelun ja häväistyskirjoituksen?"

"Se sanoo: hän oli Bysantin keisarikunnan suurin historioitsija, mutta samalla sen poika ja uhri.

"Kosta puolestasi!

"Keisarinna salli sinun pitää viisaan pääsi ja vasemman kätesi.

"No hyvä! Eihän vasemman kätesi tarvitse tietää, mitä oikea kätesi on aikaisemmin tehnyt.

"Piirrä tuon keisarinnan ja hänen puolisonsa kuvat jälkimaailmalle.

"Silloin he eivät ole voittaneet rakennuksillaan, vaan sinä salaisella teoksellasi.

"He aikoivat rangaista kohtuullista suorapuheisuutta; rankaise sinä heitä ja paljasta totuus säälimättä.

"Kukin kostaa omilla aseillaan; härkä sarvillaan, sotilas miekallaan ja kirjailija kynällään."

"Varsinkin, jos hänellä on vain vasen käsi jäljellä", virkkoi Prokopius.

"Minä kiitän sinua, Cethegus, ja noudatan neuvoasi.

"Minä kirjoitan kostoksi Justinianuksen rakennuksista tuon häväistysteoksen.

"Mutta nyt on sinun vuorosi kertoa.

"Olen saanut tietää asiain kulun kirjeellisesti tai suullisesti Roomasta paenneilta tai Totilan vapauttamilta legioonalaisilta siihen hetkeen saakka, jolloin sinut viimeksi nähtiin talossasi tai oikeammin -- jolloin sinun äänesi viimeksi kuultiin talossasi.

"Kerro, kaupungiton prefekti!"

"Aivan heti", vastasi Cethegus.

"Mutta sano nyt ensin, miten Belisariukselle kävi persialaissodassa?"

"Kuten ainakin.

"Miksi sitä kysytkään?

"Belisarius oli todellakin voittanut vihollisen ja olisi saanut persialaisten kuninkaan Kosroeen, Kabadeksen pojan, pakotetuksi pysyväiseen rauhaan.

"Mutta silloin simpukkaprinssi Areobindos ilmestyi hänen leiriinsä ja toi sinne Belisariuksen tietämättä Bysantissa laaditun asiakirjan, jonka mukaan aselepo oli päätetty puoleksi vuodeksi.

"Justinianus oli jo kauan ollut salaisissa keskusteluissa Kosroeen kanssa.

"Hän tarvitsi rahaa ja senvuoksi hän taas sanoi, ettei hän muka luota Belisariukseen. Viidestä sadasta sentneristä kultaa hän päästi persialaiskuninkaan verkostamme, jonka olimme kietoneet tiukasti hänen ympärilleen.

"Narses oli viisaampi.

"Kun simpukkaprinssi saapui hänen luokseen saraseenien alueen rajalle, hän selitti, että sanantuoja oli joko petturi taikka mielipuoli, otti tämän vangiksi ja jatkoi sotaa siksi, kun oli voittanut perinpohjin saraseenit.

"Sitten hän lähetti keisarillisen sanantuojan anteeksi pyyntöjen kera takaisin Bysanttiin. Hänen parhaina suosituksinaan olivat seitsemänkymmenen kaupungin ja linnoituksen avaimet ja aarteet, mitkä hän oli anastanut viholliselta sillä aikaa, kun Belisarius kuuliaisesti piti aselepoa."

"Tuo Narses on --"

"Aikamme suurin mies", sanoi Prokopius.

"Rooman prefektikin mukaan luettuna.

"Narses ei nimittäin tavoittele, kuten ystäväni Cethegus, mahdottomia.

"Mutta me, -- se on Belisarius ja raajarikko Prokopius -- me palasimme napisten ja haukkuen, mutta uskollisina kuin villakoirat ja yhtä tyhminä kuin ennenkin takaisin Bysanttiin kiristellen hampaitamme aselevon johdosta. Me odotamme taas täällä uusia tehtäviä, laakereita ja loukkauksia.

"Kaikeksi onneksi Antonina on luopunut mieltymyksestään toisten miesten kukkiin ja runoihin. Aviopari -- jalopeura ja kyyhkynen -- elää nyt täällä Bysantissa onnellisena.

"Belisarius miettii tietysti yöt ja päivät, miten hän taas saisi osoittaa keisarilliselle herralleen uskollisuuttaan ja sankarillisuuttaan.

"Justinianus on hänen hulluutensa samoin kuin minun on -- Belisarius.

"Mutta kerro sinä nyt!"

SEITSEMÄS LUKU.

Cethegus otti pitkän siemauksen edessään seisovasta kultapikarista, joka oli taottu tornin muotoiseksi.

Hän oli muuttunut sangen paljon Rooman valloitusyöstä lähtien.

Ohimoiden rypyt olivat tulleet syvemmiksi, suu oli vielä tiukemmin suljettu ja alahuuli kohosi ylöspäin. Vain harvoin leikitteli hänen huulillaan entinen ivahymy, joka häntä nuorensi ja kaunisti.

Silmät olivat tavallisuuden mukaan puoleksi kiinni.

Joskus ne vain aukenivat täydellisesti singahduttaakseen pelätyn katseen, joka oli käynyt yhä julmemmaksi ja läpitunkevammaksi.

Hän ei ollut tullut vanhemman, vaan rautaisemman, terävämmän ja säälimättömämmän näköiseksi.

"Sinä tunnet", alkoi hän, "tapaukset Rooman kukistumiseen saakka.

"Näin sinä yönä kaupungin, Kapitoliumin, taloni ja Caesarini sortuvan.

"Tuon kuvan romahdus koski sydämeeni polttavammin kuin goottien, vieläpä roomalaistenkin nuolet.

"Olin aivan suunniltani kivusta ja kiukusta.

"Aioin mennä rankaisemaan Caesarini murhaajaa.

"Kaaduin tiedottomana maahan Zeus-patsaan juurelle.

"Minut herätti tajuihini yötuulen henkäys ja Tiberin kohina, -- -- joka kerran ennenkin, kaksikymmentä vuotta sitten herätti uuteen eloon kuolettavasti haavoittuneen."

Synkkä pilvi ilmestyi mahtavalle otsalle.

"Siitä kenties toisella kertaa -- kenties ei koskaan", sanoi hän huomatessaan isäntänsä aikovan kysyä jotakin.

"Tällä kertaa pelastivat minut Lucius Licinius -- jonka veli Marcus kaatui Rooman ja minun puolestani -- ja uskollinen mauri, joka vain ihmeen kautta pelastui mustan, raivoisan Tejan käsistä.

"Kun tämä oli paiskannut hänet ulos suuresta portista, -- barbaari ei ehtinyt tappaa palvelijaa joutuakseen pikemmin isännän kimppuun -- riensi Syphax takaportille.

"Siellä hän tapasi Lucius Liciniuksen, jonka väkijoukko oli erottanut minusta ja joka nyt vasta saapui takatietä talolleni.

"Yhdessä he riensivät avonaisten ovien läpi verijälkiäni seuraten Zeus-saliin.

"Siellä he tapasivat minut tajuttomana. He saivat parahiksi hinatuksi minut kuin elottoman möhkäleen akkunasta pihalle.

"Syphax oli ensin hypännyt ulos ja ottanut minut vastaan tribuunin käsistä.

"Tämä hyppäsi myös pihalle, ja he käärivät minut vaippaani ja lähtivät kantamaan minua palavasta talosta joen rannalle.

"Kadut olivat jokseenkin autiot.

"Sillä kaikki gootit ja goottilaisystävälliset roomalaiset olivat menneet kuninkaan mukana Kapitoliumille tulipaloa sammuttamaan.

"Hän oli nimenomaan käskenyt, -- toivoakseni omaksi turmiokseen -- että sellaisia henkilöitä, jotka eivät ota taisteluun osaa, on ehdottomasti säästettävä ja suojeltava.

"Senvuoksi kantajani pääsivätkin taakkoineen rauhassa kulkemaan.

"Heidän luultiin kantavan vainajaa.

"Alussa he olivat itsekin siinä uskossa.

"Joen rannalta he löysivät kalastajavenheen, joka oli täynnä verkkoja.

"He nostivat minut siihen, -- Syphax heitti verisen vaippani, jota koristivat 'princeps senatuksen' purppuraiset merkit, rannalle pettääkseen viholliset -- peittivät minut purjekankaalla ja verkoilla ja lähtivät soutamaan jokea alas yhä palavien venheiden lomitse.

"Samassa tulin tajuihini. Syphax valeli päätäni vedellä.

"Katseeni osui palavaan Kapitoliumiin.

"He sanoivat, että huusin ensimmäiseksi: 'Kääntykää! Kapitolium!'

"Heidän täytyi käyttää kaikki voimansa hillitäkseen minua.

"Ensimmäinen selvä ajatukseni oli tietysti palaaminen, kosto ja Rooman takaisin valloittaminen.

"Portuksessa tapasimme erään italialaisen viljalaivan.

"Siinä oli seitsemän soutajaa.

"Pelastajani pysähtyivät sen luo ja pyysivät leipää ja viiniä.

"He olivat molemmat haavoittuneet.

"Soutajat tunsivat minut.

"Eräs heistä tahtoi, että minut jätettäisiin vangittuna goottien käsiin. Hän toivoi tietenkin siitä suurta palkintoa.

"Mutta kuusi muuta soutajaa olivat entisiä työmiehiäni Hadrianuksen haudan varustuksista. Olin elättänyt heitä vuosikausia.

"He iskivät kuoliaaksi seitsemännen, joka huusi gootteja paikalle, ja lupasivat pelastaa minut, jos se olisi mahdollista.

"He kätkivät minut suurten jyväsäkkikasojen lomaan, kun kuljettiin sataman suuta vartioivien goottilaivojen ohi.

"Lucius ja Syphax soutivat myös.

"Siten pääsimme pakoon.

"Mutta laivalla olin vähällä kuolla haavoihini.

"Vain maurin uskollinen hoito ja raitis meri-ilma pelastivat minut.

"Päiväkaudet olin toistanut vain sanoja: 'Rooma! Kapitolium! Caesar!'

"Me laskimme maihin Sisiliassa Panormuksen luona. Siellä bysanttilaisten turvassa toinnuin pian. Vanha ystäväni Cyprianus, joka ennen muinoin Ravennassa laski minut Teoderikin palatsiin, kun minusta tehtiin Rooman prefekti, otti minut vastaan.

"Heti kun olin hiukan tointunut, lähdin Vähään Aasiaan -- tai, kuten te sanotte, Asianaan -- tiluksilleni. -- Sinähän muistat, että minulla oli ihania maatiloja Sardeen, Filadelfian ja Tralleen tienoilla."

"Eikö sinulla ole niitä enää? -- Nuo kauniit pylväskäytävillä koristetut huvilat --"

"Olen myynyt.

"Minun täytyi saada pestatuksi uusia palkkasotureita Rooman ja Italian vapauttamiseksi."

"Tenax propositi" [Aikeessaan pysyvä], huudahti Prokopius hämmästyneenä.

"Etkö ole luopunut toivostasi?"

"Voinko luopua itsestäni?

"Kauppasumma mukanani -- se oli melkoinen, sillä Furius Ahalla ostatti Efeson ja Jasson tienoilla sijaitsevat huvilani -- menin entisten kestiystävieni luo isaurilaisten, armenialaisten ja abasgien alueilla.

"Minun täytyi tappaa eräs isaurilaisruhtinas, joka hiipi yöllä telttaani ja aikoi anastaa rahani antamatta muuta vastalahjaa kuin tikarin piston.

"Sitten pestasin suuren joukon miehiä.

"Mutta Narses on tehnyt ne kalliimmiksi. Hän hemmottelee ne pilalle ja turmelee kokonaan asiat.

"He eivät mene enää niin halvalla kuin ennen kuolemaan.

"Hän on saanut useita urhoollisia päälliköitä ystävikseen.

"Minun täytyi kääntyä muiden kansojen puoleen.

"Nykyjään asustaa harmoniassa pienenlainen, mutta hyvin villi ja urhoollinen germaaniheimo, jonka keksin vasta lukiessani sinun kuvauksiasi sen ja gepidien välisestä verisestä sodasta, ystäväiseni."

"Ahaa", huudahti Prokopius, "sinä tarkoitat villejä longobardeja.

"Jumala varjelkoon Italiaasi, jos ne pääsevät jalallaankaan sinne.

"Longobardi tulee käyttäytymään kultanahkaista lammastasi Italiaa kohtaan kuin susi verrattuna paimenkoiraan, goottiin."

"Mutta Roomasta tulee taas vanha naarassusi.

"Minä saan kyllä Alboinin barbaarit poistumaan isänmaastani.

"Olen lähettänyt Liciniuksen pestaamaan noita pitkäpartoja -- sillä heidän nimensä kai merkitsee sitä.

"Minusta on hauskaa", sanoi hän, "tuhota germaanit germaanien avulla.

"Rooma hyötyy jokaisesta haavasta, jonka longobardit ja gootit iskevät toisiinsa."

"Sinä olet oppinut Tiberiuksen viisauden lukiessasi Tacitusta.

"Mutta anna Tacituksen olla -- se on kovin karvasta.

"Tässä on erinomaista viiniä, jota minä kutsun Ammianus Marcellinukseksi.

"Se on hauska toveri."

"Mitenkähän 'Prokopiusta' kerran arvostellaan pikarin ääressä?"

"Hänen rakennuksensa -- ummehtuneet", vastasi isäntä.

"Hänen 'Persialais- ja Vandaalisotansa' -- kullankirkkaat", sanoi Cethegus.

"Hänen 'goottisotansa' -- liian hapan", jatkoi kirjailija hymyillen.

"Mutta 'salaisuudet' -- kiihoittavia, nautittavia tipottain aterian loppupuolella."

"Huh, oksennusainetta", sanoi Prokopius ja häntä puistatti.

"Mutta minä itse", jatkoi Cethegus kertomustaan, "riensin tänne -- sanoisinko -- jalopeuranne luolaan."

"Se olisi liikaa", arveli Prokopius. "Rakennuksissakaan ei sellaista valhetta tule olemaan."

"Ketun tai näädän sitten.

"Sillä en ole niin rohkea kuin suuri Belisarius, joka kuvitteli voivansa voittaa gootit yksistään palkkasoturien avulla. Noilla barbaareilla on eräs hyvä puoli; he ovat kokonainen kansa.

"Heidän kuninkaansa on kansallisuuden elävä vertauskuva.

"Vaikeata on voittaa _kansa_.

"Vaikka se olisikin niin raaka, typerä ja järjetön kuin nuo barbaarit ovat."

"Varsinkin on vaikeata", huomautti Prokopius, "voittaa kansa ilman kansaa."

"Ei bysanttikaan ole kansa, vaan valtio.

"Tämä kansaton valtio voi sentään kukistaa valtiottoman kansan.

"Sillä se, mitä gootit sanovat 'valtakunnaksi', ei ole mikään valtio.

"Se on vain kokoonpantu yhteen paikkaan asettuneista heimoista.

"Olihan Vitigeksen aikana kolme sotajoukkoa aseissa toisiaan vastaan.

"Häväistyskirjasikin Bysantti on voimakkaampi heitä, noita hulluja, kypsymättömiä barbaareita.

"Keisari Justinianus on sitä paitsi antanut sanansa pantiksi siitä, että hän vapauttaa Italian.

"Hyvä on! Häntä kyllä kehoitetaan täyttämään lupauksensa.

"Muistutan häntä siitä siksi, kunnes hän on sen täyttänyt."

"Sinä saat muistuttaa vielä sangen kauan."

"Siltä näyttää. Häneen ei näy nyt pystyvän uskonto, maine eikä kulta.

"Saammepa nähdä, eikö pelko pysty häneen?"

"Pelkoko? Ketä hän pelkäisi?"

"Cethegusta -- ja -- tuntematonta.

"Tuntemattoman pelko on suurin.

"Sitä paitsi luotan keisarinnaan.

"Me tunsimme toisemme jo nuorina.

"Osasimme jo silloin antaa arvoa toistemme ansioille.

"Hän oli kaunein nainen, jonka olin -- siihen saakka -- nähnyt.

"Ja minä -- minä --"

"Olin Cethegus", sanoi Prokopius.

"Mutta huolimatta vanhasta kiintymyksestämme, jota hän ei salannutkaan uudestaan tavatessamme, ei keisarinna ruvennut puoltamaan sotaa.

"En oikein käsitä häntä.

"Hän on äkkiä ruvennut pitämään kristillisempänä rakennuttaa kirkkoja kuin poltattaa kaupunkeja.

"Mistä tuo muutos johtuu?

"Hänhän on vielä siksi nuori, ettei vielä tarvitse pelätä hänenlaisensa kääntymystä -- sanoisinko Kyprosta Golgatalle."

"Sinä et siis tiedä sitä", virkkoi Prokopius, "minkä paitsi Justinianusta ja sinua -- suo anteeksi, Roomahan on Bysantin edellä -- minkä paitsi sinua ja Justinianusta koko Itä-Rooma tietää.

"Kaunis keisarinna on sairas. Sisällinen tauti kalvaa häntä.

"Sinä ihmettelet.

"Hän salaa sen suunnattomalla tahdonlujuudellaan Justinianukselta.

"Sillä hän, tuo suurin ja pienin kaikista itsekkäistä ihmisistä vihaa sairaita. Hän ei kärsi läheisyydessään mitään, mikä muistuttaa sairaudesta ja kuolemasta.

"Vaikka keisarinna hallitseekin häntä ehdottomasti, niin olen varma, että Justinianus, keksittyään hänen sairaalloisuutensa, lähettäisi hänet paranemaan valtakunnan etäisimpään nurkkaan.

"Samoin hän teki Germanukselle, jota hän sentään rakasti sydämestään.

"Senvuoksi keisarinna kestääkin helvetilliset kipunsa hymyssä suin.

"Yöt kuuluvat olevan kamalat.

"Mutta päivällä, keisarin läheisyydessä, ateriain aikana, kirkossa ja sirkusjuhlissa hän salaa tuskansa yli-inhimillisellä voimalla.

"Hänen kauneutensakaan ei ole sanottavasti kärsinyt siitä.

"Sillä hänen kauneudensäilyttämistaitonsa on verraton.

"Hän on tullut solakammaksi.

"Mutta hänen henkensä on tullut melkein entistään voimakkaammaksi."

"Ihmeellinen nainen."

"Niin on, ja vaikka hän pienissä asioissa turvautuukin juoniin ja viekkauteen, niin suurissa valtion asioissa hän ei luovu vakaumuksestaan."

"Ei ainakaan vähällä.

"Keisari aikoi jo hyväksyä goottien rauhanehdotuksen. Cassiodorus -- ja eräs toinen yrittivät jo voittaa minut.

"Teodora ei ollut enää sodan puolella -- ja kaikki näytti olevan hukassa.

"Viimeisellä hetkellä päätin vielä vedota hänen hurskauteensa.

"Sain kuulla häneltä, että Justinianus oli kutsunut molemmat lähettiläät palatsiin ja että hän oli rauhanteon aikeissa.

"Samana päivänä menin hänen luokseen ja sanoin:

"Sinä rakennutat rahoillasi uusia kirkkoja pyhimyksille.

"Sinä voit vielä rakennuttaa noin sata kirkkoa. Ja kun luovutat Italian gooteille, riistät ainiaaksi yli tuhat kirkkoa Kristukselta, Jumalan pojalta, ja jätät ne hänen katkerain vihollistensa, kerettiläisten areiolaisten käsiin.

"Luuletko, että sata uutta kirkkoasi vastaavat niitä?

"Se vaikutti.

"Kauhistuneena hän hypähti vuoteeltaan ja huudahti: 'Ei, sellaista syntiä en aio tehdä. Jos olemmekin liian heikot riistääksemme nuo kirkot kerettiläisten käsistä, niin emme ainakaan mielihyvällä luovuta niitä heille.'

"'Keisari ei saa koskaan mielisuosiolla luopua Italiasta.'

"'Kiitos, Cethegus! Pyhimykset antavat anteeksi monta nuoruuden aikaista yhteistä syntiämme senvuoksi, että sinä estit minut tekemästä tämän kaikkein suurimman synnin.'

"Hän kutsui puolisonsa luokseen päivälliselle. Hänen kukkansa, suudelmansa ja kyyneleensä saivat Justinianuksen taas innostumaan taisteluun Kristuksen puolesta. Hän hylkäsi rauhanehdotuksen, ja viisaan Cassiodoruksen oli palattava tyhjin toimin takaisin.

"Rauhaa ei tule.

"Sodan pikaista alkamista en kuitenkaan voi saada aikaan.

"Mutta kyllä minä keinot keksin.

"Sillä Rooman täytyy vapautua barbaareista."

Cethegus vaikeni levollisen näköisenä ja ryyppäsi pikarista. Mutta hänen sielussaan leimusivat intohimot.

KAHDEKSAS LUKU.

Prokopius laski kätensä hänen olalleen ja sanoi:

"Olen ihmeissäni, Cethegus.

"Olen ihmeissäni siitä, että meidän aikanamme on vielä olemassa niin voimakas mies kuin sinä olet ja että yksikin sydän hehkuu niin epäitsekkään päämäärän kuin Rooman vapauden vuoksi.