Chapter 19

Cethegus itse riensi pienen seurueensa mukana Aemilian läpi Italian länsirannalle. Populoniumissa hän nousi nopeakulkuiseen sotalaivaan, jonka voimakas pohjoisluoteinen -- minkä hänen sanojensa mukaan Latiumin vanhat jumalat olivat lähettäneet -- vei Rooman satamaan Portukseen.

Maantietä myöten hän ei enää olisi päässytkään Roomaan, sillä Paduksen sillan luona tapahtuneen Totilan voiton jälkeen koko Tuscia ja Valeria olivat joutuneet goottien käsiin, linnoittamattomat paikat ja kaupungit, joissa ei ollut voimakasta bysanttilaista varusväkeä, järjestään.

Mucellan luona, päivämatkan päässä Florentiasta, kuningas voitti toisen suuren bysanttilaisjoukon, joka oli koottu Tuscian kaupunkien varusväestä ja jota yksitoista erimielistä päällikköä komensi. Töin tuskin ylipäällikkö Justinus pääsi pakoon Florentiaan.

Kuningas kohteli lukuisia vankejaan niin hyvin, että useat italialaiset ja keisarilliset palkkasoturit rupesivat hänen palvelukseensa.

Kaikki Keski-Italian tiet olivat tulvillaan uudestaan aseisiin rientäneitä gootteja ja uudisasukkaita, jotka marssivat Totilan jäljessä Roomaa kohti goottien johdolla.

Cethegus oli Roomaan saavuttuaan ryhtynyt tarmokkaisiin puolustuspuuhiin.

Se olikin välttämätöntä, sillä kaupunkia lähestyi kiireesti kuningas Totila, jota Mucellan luona saavutetun voiton jälkeen pidättivät vain tien varressa olevien kaupunkien ja linnoitusten kunnianosoitukset. Kaikki kilpailivat saadakseen vastaanoton mahdollisimman komeaksi ja melkein joka paikassa olivat portit hänen tullessaan seppelöidyt.

Niiden harvojen linnojen ympärille, joissa oli voimakas varusväki ja jotka sen vuoksi tekivät vastarintaa, jätettiin pienet, Totilan italialaisista muodostamat joukko-osastot, joissa oli ytimenä pienet määrät gootteja.

Hän saattoi tehdä tämän, sillä matkan kuluessa hänen sotajoukkonsa paisui virran tavoin joka taholta rientävistä, suuremmista ja pienemmistä italialais- ja goottijoukkueista.

Tuhansittain italialaiset uudisasukkaat, jotka hän oli julistanut vapaiksi, riensivät hänen lippujensa ympärille.

Vieläpä Belisariuksen palkkasoturitkin, jotka eivät tämän poistuttua olleet saaneet palkkojaan keisarillisilta logoteteilta, tarjoutuivat rupeamaan goottien palvelukseen.

Totilalla oli siis saapuessaan Rooman edustalle muutamia päiviä prefektin tulon jälkeen melkoinen, gooteista ja italialaisista kokoonpantu sotajoukko.

Suurella riemulla toivotettiin pian sen jälkeen goottien leirissä tervetulleiksi urhoollinen völsungi, herttua Guntaris, bandalarius Visand, kreivi Markja ja vanha Grippa, jotka Totila oli vaihtanut Ravennan päälliköiltä Constantinukselta ja Johannekselta Paduksen sillan luona vangittua keisarillista ylipäällikköä ja useita alipäällikköjä vastaan.

Cetheguksen ratkaistavaksi jäi melkein mahdoton tehtävä, tarpeellisten miesten hankkiminen suurenmoisiin varustuksiin.

Häneltä puuttui koko Belisariuksen sotajoukko sekä suuri osa palkkasotureitaankin, jotka vasta vähitellen saapuivat meritse Ravennasta Portukseen.

Saadakseen edes välttämättömimmän varusväen laajoille valleille ja moniin linnoituksiin täytyi Cetheguksen pakottaa roomalaiset legioonalaiset tavattomiin ja odottamattomiin ponnistuksiin raskaan vahtipalveluksen suorittamisessa ja ryhtyä pakkokeinoihin niiden määrän lisäämiseksi.

Hän kutsui "kaikki Romuluksen, Camilluksen ja Caesarin pojat aseisiin isien pyhättöjen suojelemiseksi barbaareita vastaan". Kutsua oli kuudentoista ja kuudenkymmenen vuoden välillä olevien miespuolisten roomalaisten toteltava.

Mutta hänen kuulutustaan tuskin luettiinkaan ja vapaaehtoisia saapui kovin vähän. Hän näki päinvastoin, että goottikuninkaan julistuskirjaa, jota lensi joka yö muurien yli, luettiin hartaasti. Vimmastuneena hän määräsi silloin, että jokaista, joka korjasi maasta, luki tai levitti sitä, rangaistaisiin omaisuuden menettämisellä.

Mutta sitä luettiin sittenkin kaikkialla ja hänen listansa vapaaehtoisten merkitsemistä varten olivat yhtä tyhjät kuin ennenkin.

Silloin hän lähetti isaurilaisensa käymään talosta taloon ja antoi raastaa väkisin valleille pojat ja ukot. Pian pelättiin ja vihattiinkin häntä enemmän kuin rakastettiin.

Vain hänen rautainen kovuutensa ja vähitellen saapuvat isaurilaiset palkkasoturit pitivät tyytymättömiä roomalaisia kurissa.

Ilosanoma toisensa jälkeen saapui goottileiriin.

Teja ja Hildebrand olivat ajaneet bysanttilaisia takaa melkein Ravennan edustalle.

Kaupunkia ja Classista puolustivat Demetrius, verinen Johannes ja Constantianus Hildebrandia vastaan, joka oli ohimennen saanut Ariminumin haltuunsa. Kaupungin asukkaat olivat näet riistäneet aseet Artasineen armenialaisilta ja avanneet portit hänelle.

Teja voitti ja tappoi kaksintaistelussa urhoollisen bysanttilaisen päällikön Veruksen, joka pisidialaisten ja kilikialaisten palkkasoturien valiojoukon kanssa koetti estää häntä menemästä Santernuksen yli, ja kulki koko Pohjois-Italian halki Totilan manifesti vasemmassa ja uhkaava miekka oikeassa kädessä. Muutamassa viikossa kaikki kaupungit ja linnat Mediolanumiin saakka olivat antautuneet hänelle.

Totila ei ensimmäisestä piirityksestä viisastuneena tahtonut panna sotajoukkoaan alttiiksi hyökätessään prefektin suurenmoisia varustuksia vastaan, sitäpaitsi hän tahtoi säästää tulevaa pääkaupunkiaan väkirynnäköltä.

"Puusilloilla, pellavasiivillä menen Roomaan", huudahti hän eräänä päivänä herttua Guntarikselle, jolle hän jätti piiritysjoukon ylipäällikkyyden ja lähti ratsumiehineen Napoliin.

Täällä oli heikosti miehitetty keisarillinen laivasto.

Totilan marssi Etelä-Italiaan oli riemukulkua eikä sotaretki.

Nämä seudut, jotka olivat kauimmin kärsineet bysanttilaisten ikeestä, olivat halukkaimmat ottamaan vastaan gootit vapauttajina.

Terracinan neitoset tulivat kaunista goottikuningasta vastaan kukkakiehkurat käsissä.

Miturnaen väestö saapui häntä vastaan mukanaan kultaiset vaunut, nosti hänet ratsulta ja veti riemuhuudoin vaunuissa kaupunkiin.

"Katsokaa", huudettiin Casiliumissa, campanian Dianan vanhassa pyhätössä, "Phoebus Apollo on tullut taivaasta ja saapuu sisarensa kaupunkiin."

Capuan porvarit pyysivät, että hän lyöttäisi ensimmäisen kuvansa heidän kultarahoihinsa, joihin tulisi kirjoitus: "Capua revindicata".

Siten mentiin Napolia kohti samaa tietä, jota hän oli saapunut pakolaisena ja haavoittuneena.

Armenialaisten palkkasoturien päällikkö, urhoollinen Phaza, Arsakeen poika, ei voinut luottaa väestöön, jos piiritys syntyisi.

Hän vei palkkasoturinsa ja Napolin asestetut porvarit avoimelle kentälle kuningasta vastaan.

Ennen taistelun alkua ratsasti goottien rivistä mies valkoisella hevosella, otti kypärän päästään ja huusi:

"Ettekö enää tunne minua, Napolin miehet?

"Olen Totila.

"Te piditte minusta, kun olin satamanne merikreivi.

"Siunatkaa minua kuninkaanannekin.

"Ettekö enää muista, miten kuljetin laivoillani vaimonne ja lapsenne Belisariuksen hunneja pakoon?

"Ottakaa huomioon: vaimonne ja tyttärenne ovat taas käsissäni. He ovat vankejani eivätkä suojattejani.

"Te olitte lähettäneet ne lujaan Cumaen linnaan suojellaksenne niitä bysanttilaisilta, kenties minultakin.

"Mutta nyt on Cumae antautunut minulle ja kaikki pakolaiset joutuivat käsiini.

"Minua neuvottiin pitämään niitä panttivankeina pakottaakseni teidät ja muutkin kaupungit antautumaan. Mutta se ei miellyttänyt minua. Vapautin heidät kaikki. Rooman senaattorien vaimot ja tyttäret lähetin Roomaan.

"Vain teidän vaimonne ja lapsenne, Napolin miehet, ovat minun leirissäni, eivät panttivankeina, vaan vierainani.

"Katsokaa, tuolta he tulevat.

"Avatkaa sylinne heitä vastaanottaaksenne. -- He ovat vapaat.

"Tahdotteko vielä taistella minua vastaan.

"Sitä en usko.

"Kuka teistä heittää ensimmäisen keihään rintaani?"

Hän avasi valkoisen vaippansa.

"Terve, hyvä kuningas Totila", oli riemuisa vastaus.

Kuumaveriset napolilaiset viskasivat aseensa maahan, riensivät tervehtimään vaimojaan ja lapsiaan ja suutelivat Totilan vaipan lievettä.

Palkkasoturien päällikkö ratsasti hänen luokseen.

"Keihääni ovat liian heikot yksin taistelemaan. Tässä, kuningas, on miekkani. Olen vankisi."

"Ei suinkaan, urhoollinen Arsakeen poika.

"Sinua ei ole voitettu, siis et ole vankikaan. Mene joukkoinesi minne tahdot."

"Sydämesi ylevyys ja silmiesi ihana loiste ovat minut vanginneet ja voittaneet. Salli meidän tästä lähtien taistella sinun puolestasi."

Totila oli näin saanut puolelleen valiojoukon, joka pysyi hänelle uskollisena.

Kukkassateessa Totila ajoi kaupunkiin Porta nolanan kautta.

Ennenkuin satamassa olevan laivaston amiraali Aratius ehti nostaa sotalaivojen ankkurit, hyökkäsivät niiden vieressä olevien kauppalaivojen lukuisat matruusit, jotka olivat Totilan vanhoja ihailijoita ja suojatteja, sotalaivojen miehistön kimppuun ja valtasivat laivat.

Goottikuningas oli ilman verenvuodatusta näin saanut haltuunsa laivaston ja valtakunnan kolmannen kaupungin.

Mutta hän poistui huomaamatta juhlapäivällisiltä, jotka kaupunkilaiset samana iltana toimeenpanivat hänen kunniakseen.

Ihmeekseen goottivahdit näkivät yön hiljaisuudessa kuninkaansa menevän ilman seuraa vanhaan, melkein kaatuneeseen muuritorniin lähellä Porta capuensaa. --

Seuraavana päivänä ilmestyi Totilan julistuskirja, jossa Napolin juutalaisten vaimot ja tyttäret vapautettiin ainaiseksi pääverosta ja oikeutettiin kunniamerkkinä kantamaan rinnallaan kultaista sydäntä. -- Tähän saakka oli heiltä korujen pitäminen ollut kiellettyä. --

Umpeen kasvaneeseen puistoon, missä villiruusut ja viiniköynnökset melkein peittivät korkean kiviristin ja syvälle vajonneen hautakiven, ilmestyi pian parhaasta mustasta marmorista hakattu muistokivi, jossa oli kirjoitus "Mirjam Valeria."

Napolissa ei kukaan voinut selittää sen merkitystä.

KUUDES LUKU.

Joka taholta, Campaniasta, Samniumista, Bruttiasta, Lucanista, Apuliasta ja Calabriasta saapui Napoliin kaupunkien lähetystöjä, jotka pyysivät goottikuningasta vapauttajakseen.

Tärkeä, lujasti varustettu Beneventum antautui, samoin läheiset Asculumin, Canusian ja Acheruntian linnoitukset.

Näissä maakunnissa sattui tuhansittain sellaisia tapauksia, että uudisasukkaat saivat omikseen kaatuneiden, paenneiden ja Bysanttiin tai Roomaan muuttaneiden isäntiensä maatilat.

Paitsi Roomaa ja Ravennaa oli suurista kaupungeista bysanttilaisten käsissä vain Florentia Justinuksen, Spoletium Bonuksen ja Herodianuksen sekä Perusia hunni Uldugutin komennossa.

Muutamassa päivässä meritaitoinen kuningas, johon oli liittynyt paljon italialaisia niemimaan eteläosasta, oli miehittänyt bysanttilaisilta valloitetun laivaston ja vienyt sen lipuilla koristettuna satamasta. Ratsuväki lähti maitse (Via appiaa myöten) pohjoiseen.

Rooma oli sekä laivaston että ratsuväen päämäärä. Teja marssi Cetheguksen kaupunkia kohti Via flaminiaa myöten kolmannen sotajoukon johtajana.

Hän oli valloittanut ja saanut haltuunsa Ravennan ja Tiberin välisen osan Italiaa, -- Petran ja Caesenan lujat linnat antautuivat ilman miekan iskua -- nimittäin Aemilian ja molemmat Tusciat -- annonarisen ja suburbicarisen.

Prefekti huomasi, että nyt oli tosi kysymyksessä.

Hän aikoi puolustautua hurjasti kuin lohikäärme luolassaan.

Ylpeänä ja tyytyväisenä hän katseli varustuksiaan ja vallejaan ja taistelutovereilleen, jotka olivat huolissaan goottien tulosta, hän sanoi:

"Olkaa huoleti! Heidän voimansa murtuu toistamiseen näitä valleja vastaan."

Mutta sisimmässään hän ei ollut yhtä levollinen kuin puheissaan.

Hän ei suinkaan katunut tekojaan eikä vieläkään pitänyt yritystään mahdottomana.

Mutta Cetheguksenkin rautaisiin voimiin vaikutti se seikka, että hänen päämääränsä, jonka hän jo oli aivan saavuttamaisillaan, taas Totilan kuninkaaksi tulon johdosta näytti siirtyvän kauemmaksi.

"Pisara kaivaa lopuksi kallioon kolon", vastasi hän, kun Licinius kerran kysyi hänen synkkämielisyytensä syytä.

"Ja sitä paitsi -- en voi enää nukkua yhtä hyvin kuin ennen."

"Mistä alkaen?"

"Siitä alkaen, kun Totila tuli kuninkaaksi.

"Tuo vaaleaverinen kuningaspoikanen on vienyt uneni."

Cethegus oli tuntenut olevansa varmempi ja etevämpi kuin kaikki hänen vihollisensa ja vastustajansa, mutta tuon nuorukaisen aurinkoinen, avomielinen luonne, Sigfrid-luonne ja leikkien saavutettu menestys kiihoittivat hänen vihaansa niin, että hänen jäinen levollisuutensa monesti suli intohimojen tulesta.

Totila meni tuota kaikkien pelkäämää miestä vastaan voiton varmana, ikäänkuin hänen kukistumisensa olisi ollut edeltä päin taattu.

"Maitoparralla on hyvä onni", sanoi Cethegus vimmoissaan saadessaan tiedon Napolin omituisesta valloituksesta.

"Hyvä onni kuten Akilleksella ja Aleksanteri Suurella.

"Mutta nuo ikuiset nuorukaiset eivät onneksi elä kovin vanhoiksi.

"Heidän sielujensa pehmeä kulta hajoaa tuhkaksi -- me kuparimöhkäleet kestämme paljon kauemmin.

"Olen nähnyt tuon uneksijan ruusut ja laakerit, toivottavasti näen pian hänen sypressinsäkin.

"En voi kukistua tuon tyttömäisen ihmisen edessä.

"Onni kohottaa hänet nopeasti huimaavan korkealle.

"Äkkiä hän sieltä putoaakin.

"Kuljettaakohan se hänet Rooman muurien yli? --

"Lennä vain, nuori Ikarus, vaivatta kuumimmassa auringonpaisteessa.

"Minä hiivin askel askeleelta varjossa veren ja taistelun tietä.

"Mutta riemuiten seison korkealla silloin, kun onnen petollinen auringonpaiste sulattaa vahan rohkeista siivistäsi.

"Lentotähden tavoin sammut allani."

Mutta tämä ei näyttänyt tapahtuvan aivan pian.

Levottomasti Cethegus odotti vahvan laivaston saapumista Ravennasta. Sen mukana piti nimittäin tulla runsaasti ruokatavaroita ja loput palkkasotureita sekä niin paljon legioonalaisia ja muita joukkoja kuin Demetrius saattoi luovuttaa.

Kun nuo apujoukot saapuisivat, voisi hän laskea viimekerralla puoliväkisin palvelukseen kutsutut, napisevat roomalaiset koteihinsa.

Viikkomääriä hän oli lohduttanut vihastuneita roomalaisia tällä laivastolla.

Vihdoin pikapurjehtija saapui Ostiasta ilmoittamaan laivaston tulosta.

Cethegus käski torventoitottajien ja julistajien ilmoittaa kaduilla ilosanomaa, että ensi lokakuun iduksena laskettaisiin kahdeksan tuhatta porvaria valleilta koteihinsa, sekä lähetti muureilla oleville roomalaisille kaksinkertaiset viiniannokset.

Lokakuun iduksena sakea sumu peitti Ostian ja meren.

Seuraavana päivänä pieni purjevene saapui Ostiasta Portukseen.

Sen vapiseva miehistö, jona oli Ravennan legioonalaisia, ilmoitti:

Kuningas Totila oli hyökännyt Napolin laivastolla sumun suojassa ravennalaisten kolmisoutujen kimppuun sekä polttanut ja upottanut kahdeksastakymmenestä laivasta kaksikymmentä ja vallannut kuusikymmentä sotajoukkoineen ja ruokavaroineen.

Cethegus ei uskonut tätä.

Hän lähti Tiberiä alas nopealla purjeveneellään "Sagittalla".

Töin tuskin hän pelastui kuninkaan laivojen tieltä, jotka sulkivat parhaillaan Portuksen sataman ja lähettivät pieniä risteilijöitä pitkin Tiberiä.

Kiireimmän kautta prefekti viritti Tiberin yli kaksi virran sulkua nuolenkantaman päähän toisistaan, toinen oli katkaistuista mastoista, toinen rautaketjuista tehty, kuten Belisariuksenkin aikana.

Näiden sulkujen välisen alan hän täytti pienillä venheillä.

Tämä oli Cethegukselle hyvin ankara isku.

Hänen hartaasti odottamansa apujoukot ja ruokavarastot olivat joutuneet vihollisen käsiin.

Hän ei voinut myöntää kiroaville roomalaisille lupaamaansa helpotusta, vaan hänen täytyi päinvastoin lisätä palvelusvuoroja, sillä nyt oli joen puoleistakin osaa suojeltava goottilaisten laivojen alituisilta rynnäköiltä.

Sitä paitsi Cethegus näki kauhukseen vaarallisimman vihollisen -- nälän -- hitaasti, mutta varmasti lähestyvän.

Vesitie, jota myöten ensimmäisen piirityksen aikana saatiin runsaasti ruokatavaroita, oli nyt suljettu.

Italiassa ei ollut kolmatta laivastoa.

Napolin ja Ravennan laivastot piirittivät goottien apuna Roomaa.

Viimeiset ratsumiehet, jotka Marcus Licinius oli lähettänyt tiedusteluretkelle ja ruokaa hankkimaan flaminilaisen tien varsilta, palasivat kauhistuneina ja ilmoittivat, että kaupunkia lähestyi rientomarssissa suuri goottijoukko pelätyn Tejan johdolla.

Hänen etujoukkonsa olivat jo Reatsessa.

Seuraavana päivänä Rooma oli piiritetty täydellisesti pohjoispuoleltakin.

Sen puolustajina olivat vain kaupungin porvarit.

Nuo voimat olivat heikot, vaikkakin prefektin muurit olivat vahvat.

Viikkoja, jopa kuukausiakin piti Cetheguksen rautainen pakko niskoittelevia roomalaisia vastoin heidän tahtoaan valleilla.

Odotettiin, että nälkä ennemmin kuin rynnäköt lopettaisi piirityksen.

Silloin sattui odottamaton tapaus, joka herätti piiritetyissä toiveita ja pani nuoren kuninkaan taidon ja onnen kovalle koetukselle.

Sotanäyttämölle ilmestyi taas -- Belisarius.

SEITSEMÄS LUKU.

Kun Bysantin keisarien kultaiseen palatsiin saapuivat sanomat tappioista Paduksen sillan ja Mucellan luona, Rooman uudesta piirityksestä, Napolin ja melkein koko Italian menettämisestä, heräsi keisari Justinianus, joka jo luuli yhdistäneensä Länsi-Rooman Itä-Roomaan, säikähtyneenä ihanista unelmistaan.

Belisariuksen ystävien oli silloin helppo saada todistetuksi, että sankarin poiskutsuminen oli ollut onnettomuuksien syynä.

Päivän selvää olikin, että niin kauan kuin Belisarius oli Italiassa, oli saatu voitto voiton jälkeen, mutta kun hän sieltä lähti, tuli onnettomuuden sanoma toisensa jälkeen.

Italiassa olevat bysanttilaispäällikötkin myönsivät julkisesti, etteivät he voineet korvata Belisariusta.

"En voi", kirjoitti Demetrius Ravennasta, "lähteä Totilaa vastaan avoimella kentällä. Tuskin voin puolustaa tätä suolinnaa.

"Napoli on menetetty.

"Rooma voi milloin tahansa antautua.

"Lähetä meille taas mies rohkea kuin jalopeura, vandaalien ja goottien voittaja, jonka veroiset luulimme ylpeydessämme olevamme."

Ja Belisarius, joka tosin oli juhlallisesti vannonut, ettei koskaan enää palvelisi kiittämätöntä keisaria, oli unohtanut kaiken vääryyden heti, kun Justinianus taas hymyili hänelle.

Ja kun Justinianus Napolin antauduttua syleili häntä ja sanoi "uskolliseksi miekakseen" sekä vakuutti, ettei hän todella ollut epäillyt hänen uskollisuuttaan, hän ei muka vain ollut kärsinyt hänen kuninkaan tapaista asemaansa, eivät Antonina eikä Prokopius saaneet enää häntä pidätetyksi.

Mutta kun keisari pelkäsi toisen Italiaa vastaan suunnattavan sotaretken kustannuksia, -- varsinkin kun Narseksen menestyksellinen taistelu persialaisia vastaan nieli suuria rahasummia -- taistelivat kunnianhimo ja ahneus hänen rinnassaan ja olisivat kai taistelleet kauemminkin kuin Rooma ja Ravenna barbaareita vastaan, jolleivät prinssi Germanus ja Belisarius olisi yhteisesti tekemällään ehdotuksella saaneet sitä päättymään.

Jaloa Germanus-prinssiä veti sydän Ravennaan Matasuntan haudalle kostaakseen tämän puolesta barbaarikansalle.

Cethegus oli nimittäin selittänyt Matasuntan surullisen lopun aiheutuneen siitä, että pakollinen avioliitto Vitigeksen kanssa oli himmentänyt hänen järkensä.

Belisariusta taas harmitti se, että Totilan menestys himmensi hänen Italiassa saavuttamiensa voittojen loisteen.

Hänen kadehtijansa hovissa kyselivät nimittäin pilkallisesti, oliko kansa, joka vuoden kuluttua oli niin uljaasti noussut kapinaan, kukistettu.

Hän oli luvannut kukistaa gootit ja lupauksensa hän aikoi täyttää.

Germanus ja Belisarius lupasivat sen vuoksi keisarille valloittaa Italian omalla kustannuksellaan tämän hyväksi.

Prinssi tarjosi koko omaisuutensa laivaston varustamiseksi ja Belisarius taas täysilukuisen henkivartiostonsa ja keihäsmiehensä.

"Se on Justinianukselle mieluinen ehdotus", huudahti Prokopius, kun Belisarius kertoi hänelle tuumasta.

"Hänen ei tarvitse maksaa solidiakaan, mutta mahdollisesti hän saa kokonaisen maakunnan ja maallista kunniaa sekä suorittaa Jumalalle otollisen teon kukistamalla kerettiläiset ja saavuttaen Teodoran ja taivaan suosion.

"Hän hyväksyy varmasti ehdotuksenne ja antaa isällisen siunauksensa.

"Mutta ei mitään muuta.

"Minä tiedän, ettei sinua voi nyt pidättää sen paremmin kuin orittasi Balania, kun sotatorvi on soinut, mutta minä en lähde katsomaan surullista tappiotasi."

"Tappiotaniko? Mitä sanot, sinä onnettomuuden korppi?"

"Tällä kertaa sinun on taisteltava sekä italialaisia että gootteja vastaan.

"Ethän sinä saanut gootteja kukistetuksi, vaikka koko Italia oli puolellasi."

Belisarius haukkui toisen pelkuruutta ja lähti Germanuksen seurassa merelle.

Keisari ei todellakaan antanut heille kuin siunauksensa ja pyhän Mazaspeen isonvarpaan.

Italiassa olevat bysanttilaiset hengittivät vapaammin saadessaan tiedon keisarillisen laivaston saapumisesta Salonaan Dalmatiaan.

Cetheguskin, jolle vakoilijat toivat tiedon laivaston tulosta, huokasi: "Parempi Belisarius Roomassa kuin Totila."

Goottikuningas oli levoton.

Hänen täytyi ennen kaikkea saada tarkat tiedot Belisariuksen joukkojen suuruudesta voidakseen sitten tehdä päätöksensä Rooman piirityksen jatkamisesta tai lopettamisesta.

Salonasta Belisarius purjehti Polaan, missä laivat ja miehistö tarkastettiin.

Siellä kaksi miestä, jotka sanoivat olevansa herulilaisia palkkasotureita, saapui hänen luokseen. He osasivat siis goottien kieltä, mutta puhuivat sitä paitsi puhtaasti latinaa.

He olivat Spoletumin toisen päällikön Bonuksen lähettiläitä.

He olivat onnellisesti päässeet pujahtamaan goottien piiritysjoukon läpi ja kehoittivat Belisariusta joutumaan nopeasti avuksi.

He pyysivät häneltä tarkkoja tietoja laivojen, ratsumiesten ja jalkaväen määrästä voidakseen kertoa niistä piiritetyille ja siten pitää vireillä heidän rohkeuttaan.

"Niin, ystäväni", sanoi Belisarius, "teidän täytyy kaunistella kertomustanne.

"Sillä totta puhuen keisari on jättänyt minut omien joukkojeni varaan."

Kokonaisen päivän Belisarius näytteli miehille laivastoaan ja joukkojaan.

Seuraavana yönä he katosivat.

Miehet olivat Torismut ja Aligern, jotka uskollisesti saattoivat kuningas Totilalle tarvittavat tiedot.

Tämä oli huono alku.

Koko sotaretki tuotti sangen vähän kunniaa urhoolliselle päällikölle.

Hän pääsi Ravennan satamakaupunkiin ja toi sinne runsaasti ruokavaroja.

Siellä prinssi Germanus, joka oli saanut vanhan tautinsa puuskan, kaatui kaupunkiin tulopäivänään Matasuntan sarkofagin ääreen.

Matasunta oli haudattu palatsin hautaholviin nuoren veljensä, kuningas Atalarikin viereen.

Germanus kuoli.

Viimeisen toivomuksensa mukaan hänet haudattiin rakastettunsa viereen.

Mutta eräässä hautaholvin syrjäkomerossa lepäsi toinenkin sydän, joka oli ollut uskollinen kaunokaiselle ruhtinattarelle.

Numidialainen Aspa ei ollut elänyt rakasta hallitsijatartaan kauemmin.

"Kotimaassani", hän oli sanonut, "menevät auringon jumalattaren palvelijattaret usein roviolle, jonne jumaluus laskee.

"Aspankin kaunis, loistava, hyvä auringonjumalatar on laskenut.

"Aspa ei elä kylmässä ja pimeässä. Aspa seuraa aurinkoaan."

Hän oli koonnut kasottain väkevätuoksuisia kukkia hallitsijattarensa kuolinhuoneeseen -- paljon enemmän kuin samassa huoneessa oli hääyönä -- ja sytyttänyt palamaan oudon afrikkalaisen pihkalajin, jonka tukahduttava haju pakotti toiset orjattaret pois huoneesta.

Aspa viipyi koko yön pienessä kammiossa.

Seuraavana aamuna Syphax, jonka vanhastaan tuttu, mutta vaarallinen, kotoisia uhrijuhlia muistuttava haju oli houkutellut paikalle, hiipi hiljaa tähän palatsin osaan.

Viimein hän osui kuolinhuoneeseenkin, jossa vallitsi haudan hiljaisuus.

Hän löysi Matasuntan jalkapuolesta kukkien keskeltä tuon antiloopin kuolleena.

"Hän kuoli jumalattarensa mukana", sanoi Syphax Cethegukselle. "Nyt ei minulla ole enää maan päällä muita kuin _sinä_." --

Germanuksen hautajaisten jälkeen Belisarius lähti laivastoineen Ravennasta.

Mutta heti ensimmäinen yritys, hyökkäys Pisaurumia vastaan, lyötiin verisesti takaisin.

Päin vastoin valloittivat partiojoukot, jotka kuningas Totila oli lähettänyt kreivi Wisandin johdolla itärannikolle, saatuaan tiedon Belisariuksen joukkojen pienuudesta, muutamain laivain avustamana melkein Belisariuksen silmien edessä Firmumin linnan.