Taistelu Roomasta II Historiallinen romaani
Chapter 16
"Lähden noutamaan Vakiksen vahdista."
"Älä mene! En saa päähäni sitä, ettemme voi häntä nyt pelastaa.
"Kenties tuo paholainen tulee itsestään takaisin,
"Kenties" -- sanoi hän miettien.
"Haa", huusi hän äkkiä, "se on varma.
"Hän aikoo murhata hänet.
"Hän aikoo hiipiä yksin turvattoman vangin luo.
"Mutta varokoon hän itseään.
"Minä vartioin tuota ovea kuin pyhättöä, paremmin kuin lapseni elämää.
"Varokoon hän tulemasta."
Hän nojautui ovea vasten ja kohotti kirveen ilmaan.
Mutta hän erehtyi.
Prefekti ei ollut ottanut avaimia murhatakseen kuninkaan.
Hän meni ne mukanaan palatsin vasempaan, eteläiseen osaan.
Myöhään iltapäivällä Cethegus saapui -- hän tuli suoraan kuninkaan vankilasta -- Matasuntan huoneeseen.
Kuoleman kaltainen levollisuus ja kuumehoureet vaihtelivat niin usein sielultaan sairaassa kuningattaressa, että Aspa vuodatti kyyneliä joka kerta, kun hän katsoi emäntäänsä.
"Poista pilvet valkealta otsaltasi, germaanien kaunein tytär, ja kuuntele minua levollisesti", sanoi Cethegus.
"Miten on kuninkaan laita", kysyi Matasunta.
"Sinä et anna minulle tietoja.
"Sinä lupasit saattaa hänet Alppien yli.
"Sinä et pidä lupaustasi."
"Minä lupasin -- kahdella ehdolla.
"Sinä tiedät molemmat etkä ole omaasikaan täyttänyt.
"Huomenna palaa keisarillinen prinssi Germanus Ariminumista. Hän aikoo viedä sinut Bysanttiin. Sinä annat hänelle toiveita siitä, että rupeat hänen morsiamekseen.
"Sinun ja Vitigeksen välinen avioliitto oli pakollinen ja siis mitätön."
"Minä sanoin sinulle silloin: ei, ei koskaan."
"Minun käy sääliksi -- vankiani.
"Sillä hän ei näe auringon valoa, ennenkuin sinä olet Germanuksen kanssa matkalla Bysanttiin."
"Sinne en lähde koskaan."
"Älä ärsytä minua, Matasunta.
"Tyttömäinen hulluutesi niiltä ajoilta, jolloin ostit Ares-pään, on toivottavasti jo haihtunut.
"Sinä olet saattanut goottien Areksen petoksella vihollistensa valtaan.
"Mutta jos vielä muistelet unelmaasi, niin pelasta se, jota kerran rakastit."
Matasunta pudisti päätään.
"Olen tähän saakka kohdellut sinua kuningattarena.
"Mutta muista, että olet, kuten hänkin, vallassani.
"Sinusta tulee tämän jalon prinssin puoliso -- pian hänen leskensä -- ja Justinianus, Bysantti, koko maailma on jalkojesi juuressa.
"Etkö sinä -- Amalasuntan tytär -- rakasta valtaa?"
"Minä rakastan vain --! Ei koskaan."
"Sinut täytyy siis pakolla taivuttaa."
Matasunta naurahti.
"Minutko pakolla taivuttaa?"
"Niin juuri, pakolla."
(Hän rakastaa yhä kuningasta, jonka hän saattoi perikatoon.)
"Toinen ehto on: Vangin on täytettävä tämä nimen paikka -- goottien aarrelinnan nimi -- ja allekirjoitettava tämä selitys.
"Hän kieltäytyy niin itsepintaisesti, että minua alkaa suututtaa.
"Seitsemästi olen ollut hänen luonaan -- minä voittaja -- eikä hän ole vastannut mitään kysymyksiini.
"Ensi kerralla hän katsoi minuun. Vain sen katseen vuoksi hänen pitäisi menettää päänsä."
"Hän ei myönny koskaan."
"Siitä nyt onkin kysymys.
"Vesipisarat kuluttavat kovan kallionkin.
"Mutta minä en voi enää odottaa.
"Tänä aamuna saapui tieto, että hurja Hildebad oli hyökännyt Bessaksen kimppuun ja saattanut tämän joukolle sellaisia vaurioita, että tämä tuskin voi jatkaa piiritystä.
"Gootit tulevat kaikkialla levottomiksi.
"Tästä on tehtävä pikainen loppu ja nämä kipinät on sammutettava mieluummin pettymyksen vedellä kuin verellä.
"Mutta siksi minun on saatava kuninkaan selitys ja tieto aarrelinnasta.
"Minä sanon siis sinulle: jollet sinä huomispäivänä ole prinssin seurassa matkalla Bysanttiin etkä ole sitä ennen tuonut minulle vangin allekirjoitusta, jonka sinä takaat oikeaksi, niin vanki -- -- minä vannon sen Manalan nimessä -- -- niin vanki --"
Pelästyen prefektin kasvojen uhkaavaa ilmettä Matasunta hypähti istuimeltaan ja laski kätensä prefektin olalle.
"Et kai sinä tapa häntä?"
"Varmasti sen teen.
"Ensin häntä kidutetaan.
"Sitten hänet sokaistaan.
"Ja sitten tapetaan."
"Ei, ei", huusi Matasunta.
"Niin olen päättänyt.
"Pyövelit ovat jo valmiina.
"Kerro tämä hänelle. Silloin hän varmaankin uskoo, että nyt on tosi kysymyksessä.
"Sinä saat kenties hänet heltymään. Minut nähdessään hän kovettuu.
"Hän luulee kenties vielä olevansa pehmeän Belisariuksen käsissä.
"Kerro sinä hänelle, kenen vallassa hän on.
"Tässä ovat asiakirjat.
"Tässä ovat hänen vankilansa avaimet. Ajan voit itse määrätä."
Matasuntan sielussa välähti toivon salama, joka kuvastui silmissäkin. Cethegus huomasi sen. Mutta hän lähti ulos levollisesti hymyillen.
KAHDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.
Heti kun prefekti oli lähtenyt kuningattaren luota, tuli pimeä.
Taivaan peittivät repaleiset pilvet, joita raju tuuli ajeli. Tuon tuostakin välähti niiden lomasta uusi kuu, jonka lyhytaikainen, epävarma valo peittyi yhä synkempään pimeyteen.
Dromon oli tehnyt iltakierroksensa muiden vankien kopeissa ja palasi väsyneenä ja surullisena etuhuoneeseen.
Sisällä oli aivan pimeätä.
Vasta hiukan siellä oltuaan hän huomasi Rautgundiksen, joka seisoi yhä liikkumattomana nojaten oveen kirves kädessä ja katseli herkeämättä vankilan käytävän suuta.
"Salli minun sytyttää kynttilä ja tehdä takkaan valkea. Tule syömään illallista. Sinä odotat turhaan."
"Ei saa tehdä valkeaa huoneeseen. Näin näen paremmin ulkona liikkuvat."
"Tule ainakin sisään ja istuudu rahille. Tässä on leipää ja lihaa."
"Pitäisikö minun syödä, kun hän näkee nälkää?"
"Sinä menehdyt.
"Mitä sinä mietit koko illan?"
"Mitäkö mietin", toisti Rautgundis katsellen ulos.
"Muistelen häntä.
"Muistelen, miten lukemattomia kertoja istuimme kauniin talomme edustalla pylväskäytävässä, kun suihkulähde lorisi puutarhassa, heinäsirkat sirisivät ruohikossa ja viileä yötuuli hiveli hänen rakasta päätään.
"Nojasin hänen olkapäähänsä.
"Me emme puhuneet mitään.
"Ylhäällä tähdet kulkivat äänettöminä tietään.
"Kuuntelimme lapsemme syvää, tasaista hengitystä, kun se oli nukahtanut syliini kiertäen kätösensä pehmeän kahleen tavoin isän käsivarren ympäri.
"Nyt hän on toisenlaisissa kahleissa.
"Rautakahleissa -- jotka syöpyvät -- --"
Hän painoi otsaansa rautaristikkoa vasten yhä kovemmin, kunnes itse tunsi tuskaa.
"Miksi kidutat itseäsi.
"Eihän asiantilaa saa muutetuksi."
"Minä tahdon saada sen muutetuksi.
"Minun _täytyy_ pelastaa hänet ja --
"Haa Dromon! Tule tänne!
"Mitä tuo on", kuiskasi hän viitaten pihalle.
Vanhus syöksähti äänettömänä akkunan luo.
Pihalla näkyi pitkä, valkea olento, joka hiipi pitkin muurin sivua.
Kuutamo valaisi sitä.
"Se on lemuri.
"Täällä murhatun varjo", kuiskasi vanhus vavisten.
"Jumala ja pyhimykset suojelkoot minua."
Hän risti silmänsä ja peitti kasvonsa käsiinsä.
"Ei", sanoi Rautgundis, "kuolleet eivät palaa enää takaisin.
"Nyt se katosi --
"Pimeä on --
"Haa, kuu tuli esille -- tuolla se on.
"Se menee vankilan ovea kohti.
"Mitä punaista sieltä näkyy?
"Haa -- kuningatarhan se on! Hänen punainen tukkansa!
"Hän on jo ovella.
"Hän avaa sen.
"Hän aikoo murhata nukkuvan kuninkaan."
"Kautta Jumalan, se on kuningatar.
"Mutta murhaisiko hän hänet?
"Ei hän voi."
"_Hän_ voisi.
"Mutta hän ei saa sitä tehdä, niin kauan kuin Rautgundis elää.
"Nopeasti hänen jälkeensä.
"Ihme avaa kuninkaan vankilan.
"Mutta hiljaa!
"Hiljaa!"
Hän meni pihalle kirves oikeassa kädessään ja hiipi pitkin muurin sivua hakien varjoisimpia paikkoja.
Dromon seurasi jäljessä.
Sillä välin Matasunta oli avannut käytävän oven ja kulkenut ensin alaspäin vieviä portaita ja sitten käsillään hapuillen kapeaa käytävää pitkin.
Hän saapui vankilakomeron ovelle.
Hän avasi senkin hiljaa.
Tornista poistetun tiilikiven aukosta hieno kuutamojuova pääsi ahtaaseen koppiin.
Sen valossa hän näki vangin...
Tämä istui liikkumattomana kuin kivi selkä oveen päin käännettynä ja pää käsien varassa.
Vavisten Matasunta nojautui oven pieleen.
Jääkylmä ilma tulvahti kopista häntä vastaan.
Häntä vilutti.
Hän ei saanut sanaakaan suustaan -- kauhusta.
Silloin Vitiges tunsi ilmanvedosta, että ovi oli avattu.
Hän nosti hiukan päätään, mutta ei katsonut taakseen.
"Vitiges -- kuningas Vitiges" -- Matasunta aloitti vihdoin -- "minä täällä olen, kuuletko?"
Vitiges ei liikahtanutkaan.
"Minä tulen pelastamaan sinua -- pakene! Vapauteen!"
Vangin pää vaipui alemmaksi.
"Puhu toki! -- Katso minuun!"
Hän meni sisään.
Hän olisi mielellään koskenut häntä, tarttunut hänen käteensä.
Hän ei uskaltanut vielä.
"Hän aikoo tappaa sinut -- kiduttaa sinua.
"Hän tekee sen, jollet pakene."
Epätoivo antoi hänelle rohkeutta mennä lähemmäksi.
"Sinun on paettava.
"Sinä et saa kuolla.
"Sinä pelastut -- minun avullani.
"Minä rukoilen -- pakene!
"Sinä et kuuntele minua.
"Aika rientää!
"Kerran saat kaiken tietää.
"Pakene nyt.
"Minulla on kopin ja vankiläkäytävän avaimet. Pakene!"
Hän tarttui hänen käsivarteensa nostaakseen hänet pystyyn.
Silloin vangin käsissä ja jaloissa olevat kahleet helähtivät.
Hänet oli kahlehdittu kivilohkareeseen.
"Oi, mitä tämä on", huusi Matasunta langeten polvilleen.
"Kiveä ja rautaa", vastasi Vitiges synkästi.
"Anna minun olla.
"Olen kuoleman oma.
"Enkä seuraisi sinua, vaikkei näitäkään siteitä olisi.
"Takaisinko maailmaan?
"Maailma on suuri valhe.
"Kaikki on valhetta."
"Olet oikeassa. Kuolo on parempi.
"Salli minun kuolla kanssasi.
"Ja anna minulle anteeksi, sillä minäkin olen sinulle valehdellut."
"Niin kai olet.
"Ei se minua ihmetytä."
"Mutta sinun on annettava anteeksi, ennenkuin kuolemme.
"Olen vihannut sinua -- olen riemuinnut vastoinkäymisistäsi -- minä olen -- oh, sitä on liian vaikea sanoa.
"Minulla ei ole voimaa tunnustaa.
"Minun täytyy saada sinulta anteeksianto, vaikka minun pitäisi se varastaa.
"Anna anteeksi -- ojenna kätesi anteeksiannon merkiksi."
Mutta Vitiges oli vaipunut taas ajatuksiinsa.
"Minä rukoilen -- anna minulle anteeksi kaikki rikokseni."
"Mene -- miksi en antaisi anteeksi.
"Sinä olet toisten kaltainen, et parempi etkä huonompi."
"Ei, ei! Minä olen huonoin kaikista."
"Ja sittenkin parempi."
"Ainakin kurjempi.
"Olen vihannut sinua vain siitä syystä, että sysäsit minut luotasi.
"Sinä et sallinut minun jakaa elämääsi -- anna anteeksi. --
"Minähän tahdon vain kuolla kanssasi.
"Ojenna minulle toki kätesi anteeksi annon merkiksi."
Hän ojensi polvistuen ja rukoillen molemmat kätensä häntä kohden.
Kuningas kohotti päätään.
Hänen olemuksensa peruspiirre, hänen hyvä sydämensä tunkeutui hänen synkän surunsakin läpi.
"Matasunta", sanoi hän kohottaen kahlehditun kätensä, "mene -- minä tunnen sääliä sinua kohtaan.
"Salli minun kuolla yksin.
"Annan anteeksi kaiken, mitä lienetkin tehnyt! -- Mene!"
"Oi, Vitiges", kuiskasi Matasunta yrittäen tarttua hänen käteensä.
KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
Mutta joku repäisi hänet taaksepäin.
"Ei hän koskaan anna anteeksi murhapolttajalle.
"Tule Vitiges, oma Vitigekseni.
"Seuraa minua! Sinä olet vapaa."
Kuningas hypähti pystyyn. Tämä ääni oli herättänyt hänet välinpitämättömyydestä.
"Rautgundis!
"Vaimoni! Sinä et koskaan valehdellut.
"Sinä olet uskollinen.
"Sinä olet taas omani."
Huokaisten syvään ja ilosta huudahtaen hän levitti kätensä.
Rautgundis lensi hänen syliinsä, ja he itkivät molemmat jälleennäkemisen ilosta.
Matasunta, joka oli noussut seisoalleen, meni seinän viereen.
Hän pyyhki hitaasti punaiset, irtautuneet kiharansa otsaltaan ja katseli paria, jota akkuna-aukosta tuleva kirkas kuutamo valaisi.
"Miten hän rakastaa häntä.
"Häntä, niin _häntä_ hän seuraisi vapauteen ja elämään.
"Mutta hänen täytyy jäädä tänne.
"Ja kuolla -- kanssani."
"Älkää viivytelkö enää", virkkoi Dromon kopin ovelta.
"Niin, pois täältä, elämäni", huusi Rautgundis.
Hän otti poveltaan pienen avaimen ja haki lukon aukkoa.
"Mitä? Pääsenkö todellakin täältä pois", sanoi vanki, käyden taas puolittain välinpitämättömäksi.
"Pääset. Ulos raittiiseen ilmaan ja vapauteen", huusi Rautgundis heittäen käsiraudat maahan.
"Tässä on sinulle ase, Vitiges! Kirves!
"Ota!"
Innokkaana goottikuningas tarttui kirveeseen ja nosti sen ylös sanoen:
"Oi, miten ase tekee hyvää kädelle ja mielelle."
"Sen tiesinkin, urhoollinen Vitiges", sanoi Rautgundis polvistuen maahan ja avaten kahleen, joka kiinnitti kuninkaan vasemman jalan kallionlohkareeseen.
"Lähde nyt ulos.
"Sinä olet vapaa."
Vitiges astui askeleen ovea kohti kohottautuen pystyyn ja tarttuen lujasti kirveeseen.
"_Hän_ sai päästää hänen kahleensa", kuiskasi Matasunta.
"Niin, vapaa", lausui Vitiges huoaten syvään.
"Minä tahdon päästä vapaaksi ja lähteä kanssasi."
"Hänen kanssaan hän lähtee", huusi Matasunta mennen heidän tielleen.
"Vitiges -- hyvästi -- mene! --
"Mutta sano vielä kerran, että annat minulle anteeksi."
"Sinulleko anteeksi", huusi Rautgundis.
"Ei koskaan!
"Hän on syössyt valtakuntamme perikatoon.
"Hän on pettänyt sinut.
"Vilja-aittojasi ei polttanut taivaan salama, vaan hänen kätensä."
"Ole siis kirottu", huusi Vitiges. "Pois tuon helvetin käärmeen luota."
Hän paiskasi hänet tieltään ja poistui Rautgundiksen kanssa kopista.
"Vitiges", huusi Matasunta nousten pystyyn.
"Pysähdy! Pysähdy!
"Kuule minua!
"Vitiges."
"Vaikene", sanoi Dromon tarttuen hänen käsivarteensa.
"Sinä saatat hänet perikatoon."
Mutta Matasunta riistäytyi irti ja syöksyi käytävään.
"Pysähdy, Vitiges", huusi hän.
"Sinä et saa mennä tuolla tavalla.
"Sinun täytyy antaa anteeksi."
Hän kaatui taintuneena maahan.
Dromon riensi hänen ohitseen pakenevien jälkeen.
Mutta kimeät huudot olivat jo herättäneet maailman herkkäunisimman miehen.
Cethegus riensi miekka kädessä puolipukeissaan makuuhuoneestaan käytävään, jonka akkunoista näki neliskulmaiselle palatsinpihalle.
"Vahdit, aseisiin", huusi hän.
Sotamiehetkin olivat kuulleet jotakin.
Tuskin Vitiges, Rautgundis ja Dromon olivat päässeet pihan yli Dromonin huoneeseen, kun kuusi isaurilaista palkkasoturia riensi vankilan käytävään. Rautgundis juoksi nopeasti ovelle, iski sen kiinni, väänsi lukkoon ja otti avaimen mukaansa.
"Nuo ainakin ovat hyvässä tallessa", kuiskasi hän.
Puolisot riensivät nopeasti Dromonin huoneesta suureen käytävään, joka vei palatsin pihalta kadulle.
Keihäs tanassa tuli täällä vastaan vahtijoukon seitsemäs mies, joka oli jäänyt muista jälkeen.
"Mikä tunnussana", kysyi hän. "Rooma ja --
"Kosto", vastasi Vitiges iskien häntä kirveellä.
Palkkasoturi kaatui huutaen, mutta heitti vielä viimeisillä voimillaankin keihäänsä pakenevien perään. Se tappoi jälkimmäisen heistä -- Dromonin.
Juostessaan pitkin palatsin marmoriportaita kadulle puolisot kuulivat sotamiesten jyskyttävän rautaovea ja kovaäänisen komennuksen:
"Syphax, hevoseni!"
Sitten he katosivat pimeyteen.
Muutaman minuutin perästä tulisoihtuja välkkyi palatsin pihalle ja ratsumiehiä kiiti kaikille kaupungin porteille.
"Kuusi tuhatta solidia saa se, joka tuo hänet elävänä ja kolme tuhatta se, joka tuo hänet kuolleena", huusi Cethegus hypätessään mustan oriinsa selkään.
"Liikkeelle, tuulen lapset, Ellak ja Mundzuk, hunnit ja massageetit."
"Minne, herra", kysyi Syphax ajaessaan isäntänsä rinnalla palatsin portin läpi.
"Sitä on vaikea arvata.
"Kaikki portit ovat kiinni.
"He ovat voineet päästä vain muurinaukon läpi ulos."
"On kaksi suurta muurinaukkoa."
"Katsos, tuolla idässä Jupiter ilmestyi pilven peitosta.
"Se viittaa minulle.
"Onhan siellä --?"
"Aetiuksen tornin muuriaukko."
"Hyvä! Sinne siis!
"Minä seuraan tähteäni!" -- --
* * * * *
Puolisot olivat sillä välin rientäneet Dromonin pojan Pauluksen päästäminä puoliksi täytetyn muurinaukon läpi ja löytäneet läheisestä Dianan lehdosta Vakiksen kahden hevosen kera.
Puolisot nousivat Valladan selkään.
Vapautettu ratsasti nopeasti edellä tässä kohdassa leveän joen rannalle.
Vitiges nosti Rautgundiksen eteensä hevosen kaulalle.
"Vaimoni! Sinun mukanasi menetin kaiken. Elämän ja elämänhalun.
"Mutta nyt uskallan taas elää valtakunnan vuoksi. Miten voinkaan laskea sinut, sieluni sielun, menemään."
"Kätesi on kahleiden raastama.
"Pane se kaulaani, kaikkeni."
"Eteenpäin, Vallada! Nopeasti! Nyt on elämä kysymyksessä."
He pääsivät metsiköstä avonaiselle kentälle.
He saapuivat joen rannalle.
Vakis ajoi vapisevan hevosensa synkkiin aaltoihin.
Eläin pelkäsi eikä tahtonut mennä.
Vapautettu hyppäsi maahan.
"Joki on kovin syvä.
"Kolme päivää se on tulvinut.
"Kaalamoa ei voi käyttää.
"Hevosten täytyy uida ja virta vie meidät pitkän matkan alas päin.
"Joessa on kallioita.
"Kuu on milloin peitossa milloin näkyvissä ja vaikeuttaa näkemistä."
Hän kulki neuvottomana pitkin rantaa.
"Kuunnelkaa! Mitä se oli", virkkoi Rautgundis.
"Se ei ollut tuulen suhinaa."
"Siellä on hevosia", sanoi Vitiges.
"Ne lähestyvät nopeasti.
"Meitä ajetaan takaa.
"Aseet kalisevat.
"Tuolla -- tulisoihtuja.
"Nyt virtaan hengen uhalla.
"Mutta hiljaa!"
Hän ajoi hevosensa virtaan.
"Jalat eivät enää tapaa pohjaan.
"Hevosten täytyy uida.
"Pidä harjasta kiinni, Rautgundis.
"Eteenpäin, Vallada!"
Korskuen ja vavisten hevonen katseli mustia aaltoja. -- Harja lensi pään yli -- hevonen seisoi etujalat ojennettuina ja pinnisti takajaloillaan virtaan menemistä vastaan.
"Eteenpäin, Vallada!"
Ja Vitiges kuiskasi ratsun korvaan:
"Didrik berniläinen!"
Silloin jalo eläin syöksyi vapaaehtoisesti kuohuihin. Samassa takaa-ajajatkin karauttivat metsiköstä. Etumaisena oli Cethegus, jonka rinnalla Syphax ratsasti soihtu kädessä.
"Täällä joen rannalla katoavat pakolaisten jäljet, herra."
"He ovat vedessä.
"Eteenpäin, hunnit!"
Mutta ratsumiehet tiukensivat ohjaksiaan eivätkä liikahtaneetkaan.
"No, Ellak! Mitä te viivyttelette?
"Heti virtaan!"
"Herra, me emme uskalla.
"Ennenkuin me ajamme yöaikana virtaavaan veteen, täytyy meidän pyytää anteeksi vedenjumalalta Pfugilta. Meidän täytyy ensin rukoilla."
"Rukoilkaa virran yli päästyänne niin kauan kuin haluatte, mutta --"
Samassa voimakas tuulen puuska sammutti kaikki soihdut.
Virtakin kohahti kovasti.
"Näetkö, herra? Pfug suuttuu."
"Hiljaa! Ettekö näe mitään?
"Tuolla alhaalla päin."
Kuu tuli esille pilvien lomasta.
Sen valossa näkyi Rautgundiksen valkea puku -- ruskean vaippansa hän oli menettänyt.
"Ampukaa tuonne!"
"Ei, herra! Ensin on rukoiltava."
Kuu meni taas pilveen. --
Kiroten Cethegus repäsi hunnien päällikön jousen ja nuolikotelon.
"Nyt nopeasti eteenpäin", huudahti Vakis, joka oli päässyt aivan lähelle toista rantaa, "ennenkuin kuu tulee tuon kapean pilven takaa."
"Seis, Vallada", huusi Vitiges hypäten kuormaa keventääkseen hevosen selästä ja pitäen kiinni harjasta.
"Siinä on kallio.
"Älä loukkaa itseäsi, Rautgundis. --"
Ratsu, mies ja vaimo seisahtuivat hetkeksi korkean kiven viereen, jonka ympärille virta muodosti kohisevan pyörteen.
Kuu tuli esille.
Se valaisi kirkkaasti joen pintaa ja kallion luona olevaa joukkoa.
"Siellä ne ovat", huusi Cethegus, jolla oli jousi kädessä. Hän tähtäsi ja ampui.
Sähisten pitkä, mustilla sulilla varustettu nuoli lähti lentoon.
"Rautgundis", huudahti Vitiges kauhistuneena.
Sillä tämä lysähti kokoon ja vaipui hevosen kaulalle, vaikkakaan ei valittanut.
"Sattuiko se sinuun?"
"Luullakseni.
"Jätä minut tänne.
"Pelasta itsesi."
"Ei koskaan. Anna minun tukea sinua."
"Jumalan tähden, herra, kumartukaa, sukeltakaa! Ne tähtäävät."
Hunnit olivat rukoilleet.
He ratsastivat virtaan ja rupesivat ampumaan jousillaan.
"Jätä minut, Vitiges. Pakene! Minä kuolen täällä."
"Ei! Minä en jätä sinua enää koskaan."
Hän yritti nostaa vaimonsa satulasta kivelle.
Joukkoa valaisi kirkas kuutamo.
"Antaudu vangiksi, Vitiges", huusi Cethegus kannustaen hevostaan, joka menikin veteen lapojaan myöten.
"Ollos kirottu, valehtelija ja konna."
Kaksitoista nuolta singahti yhtaikaa.
Teoderikin ratsu hypähti pystyyn ja vaipui sitten iäksi veteen.
Vitigeskin oli haavoittunut.
"Luonasi", kuiskasi Rautgundis.
Vitiges tarttui häneen vankasti molemmin käsin. --
"Kanssasi!"
Syleillen toisiaan he katosivat aaltoihin.
Joen rannan kaislikossa Vakis huusi kolmesti heidän nimiään.
Hän ei saanut vastausta.
Hän lähti ajamaan yön pimeyteen.
"Tuokaa ruumiit rannalle", käski Cethegus synkkänä kääntyen kaupunkiin päin.
Hunnit uittivat hevosensa kivelle saakka ja etsivät ruumiita.
Mutta he etsivät turhaan.
Vuolas virta oli vienyt ne mukanaan ja kuljettanut yhtyneet puolisot syvään, vapaaseen mereen.
* * * * *
Samana päivänä prinssi Germanus oli palanut Ariminumista Ravennan satamaan viedäkseen Matasuntan ensi tilassa Bysanttiin.
Tämän herättivät tainnoksista vasaraniskut, jotka johtuivat siitä, että käytävän oven viereiseen muuriin puhkaistiin reikä sotamiesten ulos päästämistä varten.
Ruhtinatar löydettiin kopin ovelta kokoon lyyhistyneenä.
Hänet kannettiin kuumehoureissa kamariinsa, jossa hän makasi äänettömänä ja liikkumattomana purppurapatjalla. Silmät tuijottivat yhteen kohtaan.
Puolen päivän tienoissa ilmoitettiin Cetheguksen tulevan.
Hänen katseensa oli synkkä, uhkaava ja jäisen kylmä.
Hän meni aivan vuoteen ääreen.
Matasunta katsoi häntä silmiin.
"Hän on kuollut", virkkoi ruhtinatar levollisesti.
"Hän halusikin sitä.
"Hän -- ja sinä.
"Turha on sinua soimata.
"Mutta nyt näet, mikä seuraa, kun menettelet vastoin tahtoani. Kertomus hänen kuolemastaan saattaa heti barbaarit raivoon.
"Sinä olet hankkinut minulle kovan työn.
"Sillä vain sinä saatoit hänet pakenemaan ja kuolemaan.
"Jossakin määrin voit tekoasi sovittaa suostumalla toiseen toivomukseeni.
"Prinssi Germanus on jo saapunut sinua noutamaan.
"Sinä lähdet hänen mukaansa."
"Missä ruumis on?"
"Sitä ei ole löydetty.
"Virta on vienyt hänet.
"Hänet ja -- hänen vaimonsa."
Matasuntan huulet vavahtivat.
"Kuolemassakin. Hän kuoli hänen kanssaan."
"Anna vainajien olla rauhassa.
"Kahden tunnin perästä tulen tänne takaisin prinssin seurassa.
"Oletko silloin valmis ottamaan hänet vastaan?"
"Olen."
"Hyvä! Me olemme täsmällisiä."
"Niin minäkin.
"Aspa, kutsu tänne kaikki orjattaret.
"He saavat koristella minut diadeemilla, purppuralla ja silkillä."
"Hän on menettänyt järkensä", tuumi Cethegus ulos mennessään.
"Mutta naiset ovat sitkeitä.
"Hän tulee taas järkiinsä.
"Naiset voivat elää, vaikka sydän onkin reväisty rinnasta."
Hän lähti lohduttamaan levotonta prinssiä.
Ennen sovitun ajan päättymistä kuningattaren orjatar saapui kutsumaan heitä.
Germanus riensi nopein askelin Matasuntan kamariin.
Mutta hän jäi hämmästyneenä seisomaan ovelle.
Hän ei ollut nähnyt goottikuningatarta koskaan niin kauniina.
Korkea, kultainen diadeemi oli asetettu hänen välkkyville kutreilleen, jotka valtoiminaan, kahtena mahtavana laineena valuivat hartioille ja pitkin selkää.
Alusvaippa oli kultakukkaisesta, valkoisesta silkistä. Se näkyi vain polven alapuolelta saakka, sillä rintaa peitti laaja purppuraviitta.
Hänen kasvonsa olivat marmorinvalkeat ja hänen silmänsä loistivat omituisesti.
"Prinssi Germanus", huudahti hän tulijalle, "sinä olet puhunut minulle rakkaudesta.
"Mutta tiedätkö, mitä olet puhunut?
"Rakkaus on kuolema."
Germanus katsoi kysyvästi Cethegukseen.
Tämä tuli esille.
Hän tahtoi puhua.
Mutta Matasunta jatkoi:
"Prinssi Germanus! Sinua kehutaan hienoimmin sivistyneeksi viisaassa hovissa, jossa harjoitetaan nerokkaiden arvoituksien arvaamista.
"Minäkin annan sinulle arvoituksen. Arvaatkohan senkin?
"Pyydä avuksesi viisas prefekti, joka ymmärtää niin hyvin ihmissydämen.
"Ratkaise tämä:
"Vaimo ja sittenkin neito.
"Leski eikä koskaan vaimo.
"Etkö arvaa sitä?
"Olet oikeassa.
"Vain kuolema selittää kaikki arvoitukset."
Hän heitti nopeasti purppuravaipan syrjään.
Leveä, vahva miekka välähti.
Molemmin käsin hän pisti sen syvälle rintaansa.
Kauhusta huutaen Germanus ja Aspa riensivät hänen luokseen.
Cethegus otti kaatuvan syliinsä.
Matasunta kuoli heti, kun hän oli vetänyt miekan haavasta.
Cethegus tunsi miekan.
Hän oli sen kerran lähettänyt Matasuntalle.
Se oli kuningas Vitigeksen miekka.
KUUDES KIRJA
TOTILA I
ENSIMMÄINEN LUKU.