Chapter 38

"Silverius aikoo riistää keisari Justinianukselta hallinto-oikeuden Rooman kaupunkiin ja suureen osaan Italiaa ja -- niin naurettavalta kuin se tuntuukin -- perustaa pappisvaltakunnan Caesarien isänmaahan.

"Hän on jo ottanut ensimmäisen askeleen tämän -- sanoisinko hullutuksensa tai petoksensa toimeenpanemiseksi.

"Tässä on sopimus, -- tässä on hänen omakätinen allekirjoituksensa -- jonka hän on tehnyt Teodahadin, goottien viimeisen ruhtinaan kanssa.

"Kuningas myy siinä tuhannesta kultanaulasta ikuisiksi ajoiksi pyhälle Pietarille ja hänen jälkeläisilleen siinä tapauksessa, että Silverius tulee Rooman piispaksi, Rooman kaupungin ja kihlakunnan sekä kaiken maan kolmenkymmenen penikulman piirissä siitä.

"Valtaoikeuksina on sopimuskirjassa lueteltu tuomio- ja lainlaadintavalta, hallinnon, verojen, tullien määrääminen, vieläpä sodan julistaminen.

"Tämä sopimus on tänään päivälleen kolmen kuukauden vanha.

"Siis samalla hetkellä, kun hurskas päädiakoni Teodahadin selän takana kutsui Italiaan keisarillisen sotajoukon, hän teki keisarin selän takana sopimuksen, joka riistäisi tältä kaikki ponnistusten hedelmät ja turvaisi joka tapauksessa paavin aseman.

"Jätän keisarin edustajan ratkaistavaksi, miten tällaista viisautta on arvosteltava.

"Herran valittujen joukossa pidetään käärmeiden siveysoppia suurena viisautena -- me maallikot pidämme sellaista tekoa --"

"Mitä häpeällisimpänä petoksena", huusi Belisarius jyrisevällä äänellä ja otti asiapaperit prefektin kädestä.

"Tässä on sinun omakätinen allekirjoituksesi, pappi. Voitko vielä kieltää?"

Tämä syytös, tämä todistus vaikutti järkyttävästi kaikkiin läsnäoleviin.

Kaikkien kasvoilla kuvastui hämmästystä ja vastenmielisyyttä ja kaikki odottivat paavin puolustuspuhetta. Eniten hämmästynyt näistä vaarallisen liittolaisensa hallitsijasuunnitelmista oli Scaevola, tuo lyhytnäköinen tasavaltalainen.

Hän toivoi, että Silverius todistaisi vääräksi tämän häpäisevän syytöksen.

Paavin asema oli todella vaarallinen. Syytös näytti eittämättömältä ja Belisariuksen vihasta hehkuvat kasvot olisivat pelästyttäneet monen urhoollisen sotilaankin.

Mutta Silverius näytti tällä hetkellä, että hän oli prefektin ja Bysantin sankarin täysin arvokas vastustaja.

Hän ei kadottanut mielenmalttiaan silmänräpäykseksikään. Vain silloin, kun Cethegus otti asiakirjat viittansa poimuista, hän loi silmänsä hetkeksi maahan kuin olisi saanut tuskallisen iskun.

Mutta Belisariuksen jyrisevän huudon ja säihkyvän katseen hän kesti levollisesti kasvonvärettäkään muuttamatta.

Hän tunsi, että hänen oli tällä hetkellä taisteltava elämänsä aatteen puolesta. Tämä antoi hänelle voimaa ja rohkeutta.

"Kuinka kauan aiot vaieta?" jatkoi Belisarius.

"Siksi, kunnes kykenet kuulemaan minua. Tällä hetkellä vallitsee mieltäsi Urchitophel, vihan henki."

"Puhu, puolusta itseäsi", sanoi Belisarius istuutuen paikalleen.

"Tuon jumalattoman miehen syytös", sanoi Silverius, "saattaa vain erään pyhän kirkon oikeuden päivän valoon aikaisemmin kuin kirkko itse olisi näinä rauhattomina aikoina tahtonut.

"Totta on, että tein sopimuksen barbaarikuninkaan kanssa."

Bysanttilaisten joukossa syntyi uhkaava levottomuus.

"En ryhtynyt goottien kuninkaan, kaupungin silloisen haltijan kanssa keskusteluihin maallisesta vallanhimosta enkä saadakseni uusia oikeuksia.

"En, kautta pyhimysten.

"Sen tein vain suojellakseni erästä pyhän Pietarin ikivanhaa oikeutta."

"Erästä ikivanhaa oikeutta?" kysyi Belisarius harmistuneena.

"Erästä ikivanhaa oikeutta", toisti Silverius, "jota kirkko ei ole tähän saakka tahtonut saada voimaan.

"Sen viholliset pakottavat sen tällä hetkellä toimimaan.

"Kuule siis, keisarin edustaja, kuulkaa, sotapäälliköt ja miekkamiehet! Se, minkä kirkko lunasti Teodahadilta, on ollut sen omaisuutta jo kaksi vuosisataa. Gootti on vain vahvistanut tämän omistusoikeuden.

"Samasta paikasta, mistä prefektin temppelin häväissyt käsi on tämän sopimuskirjan varastanut, olisi hän voinut saada käsiinsä senkin asiakirjan, johon oikeutemme alkuperäisesti nojautuu.

"Hurskas keisari Konstantinus, joka ensimmäisenä keisari Justinianuksen edeltäjistä kääntyi ainoaan autuaaksi tekevään oppiin, on autuaan äitinsä Helenan rukouksesta ja voitettuaan kaikki vihollisensa pyhimysten ja erittäinkin pyhän Pietarin silminnähtävällä avulla tunnustaakseen kiitollisuudella tämän avustuksen ja todistaakseen koko maailmalle, että kruunun ja miekan on kumarruttava kirkon ristin edessä, juhlallisella lahjoituskirjalla antanut ikuisiksi ajoiksi pyhän Pietarin omaisuudeksi Rooman kaupungin ja kihlakunnan läheisine kaupunkeineen ja maakuntineen sekä sen oikeus- ja poliisivallan, tullien ja verojen määräämisen ja kaikki maallisen hallituksen valtaoikeudet, että kirkolla olisi maallistakin valtaa voidakseen helpommin täyttää maailmallisia tarkoituksiaan.

"Tämä lahjoitus on vahvistettu kaikkia muotoseikkoja noudattaen laaditulla asiakirjalla. Gehennan kirouksella uhataan jokaista, joka sitä vastustaa.

"Ja minä kysyn kolmiyhteisen Jumalan nimessä keisari Justinianukselta aikooko hän tunnustaa tämän edeltäjänsä, Herrassa kuolleen keisari Konstantinuksen toimenpiteen vai aikooko hän maallisesta vallanhimosta kumota sen ja siten vetää päänsä päälle Gehennan kirouksen ja ikuisen kadotuksen?"

Nämä Rooman piispan sanat lausuttuina hengellisen arvokkuuden voimalla ja maailmallisen puhetaidon sääntöjen mukaan tekivät valtavan vaikutuksen.

Belisarius, Prokopius ja sotapäälliköt, jotka äsken aikoivat ryhtyä ankarasti tuomitsemaan petollista pappia, olivat nyt itse kuin. syytettynä tuon äkkiä esille tuodun oikeusvaatimuksen nojalla.

Keisari näytti auttamattomasti menettäneen Italian sydämen, joka joutuisi kirkon hallinnon alaiseksi.

Äsken vielä niin röyhkeät bysanttilaiset olivat aivan ääneti. Voiton hymy huulilla paavi seisoi heidän keskellään.

Lopuksi kysyi Belisarius, joka tahtoi siirtää toisen hartioille paavin kukistamisen tai tappion häpeän:

"Rooman prefekti, mitä sinulla on tähän sanottavaa?"

Tuskin huomattava ivanhymy huulillaan Cethegus kumarsi ja sanoi:

"Syytetty on puolustautunut erään asiakirjan perustalla.

"Luullakseni saattaisin hänet pahaan ahdinkoon, jos kieltäisin sen olemassa olon ja vaatisin häntä heti esittämään meille alkuperäisen asiakirjan.

"Mutta en tahdo käyttäytyä saivartelevan asianajajan tavoin miestä kohtaan, joka nimittää itseään kristikunnan pääksi.

"Myönnän, että asiakirja on olemassa."

Belisarius liikahti paikallaan voimattomasta kiukusta.

"Vielä enemmän.

"Olen säästänyt pyhältä isältä vaivan hankkia asiakirjan tänne -- mikä muuten olisi hänelle ollut vaikea tehtävä -- ja olen sen tuonut itse temppelin häväisseessä kädessäni."

Hän otti vaippansa poimusta esille kellastuneen pergamentin ja katseli hymyillen vuoroin sitä, vuoroin paavia ja Belisariusta nauttien näiden kasvoista kuvastuvasta jännityksestä.

"Niin, vielä enemmän.

"Olen päiväkausia tutkinut asiakirjaa niin tarkoin kuin vihollinen voi ja tarkastuttanut sen muodollisen kelpoisuuden joka kirjainta myöten terävimmillä lainoppineilla kuin itse, ikävä kyllä, olen. Muun muassa on nuori ystäväni Salvius Julianus sen tutkinut.

"Turhaan.

"Kunnioitettavan ja oppineen ystäväni Scaevolankaan tarkkanäköisyys ei voisi keksiä siinä mitään virhettä eikä vaillinaisuutta.

"Kaikki oikeudelliset muodot, kaikki asiakirjan kumoamattomuudelle välttämättömät väliehdot ovat lahjoituskirjaan hiuskarvalleen merkityt. Olisin halunnut tutustua keisari Konstantinuksen protonotariukseen, sillä hän on ollut ensi luokan lainoppinut."

Hän vaikeni katsellen ivallisesti Silveriusta, joka pyyhki hikeä ohimoiltaan.

"Siis", sanoi Belisarius kuohuksissaan, "asiakirja on muodollisesti aivan oikea -- ja niin muodoin oikeudellisesti pätevä."

"Niin on", huokasi Cethegus. "Lahjoituskirja on oikein tehty.

"Ikävä vain, että --"

"No", sanoi Belisarius.

"Ikävä vain, että se on väärennetty."

Kaikki huudahtivat.

Belisarius ja Antonina hypähtivät pystyyn, muut läsnäolijat astuivat askeleen prefektiin päin.

Silverius vain peräytyi hiukan.

"Vääräkö", kysyi Belisarius. Ääni kajahti kuin riemuhuuto.

"Prefekti -- ystävä -- voitko sen todistaa?"

"Olisin kai muuten varonut sellaista väittämästä. Pergamentissa, jolle lahjoituskirja on kirjoitettu, on kaikki vanhuuden merkit, poimut, madonsyömät ja kaikenlaiset pilkut -- kaikki mitä niin iäkkäältä pergamentilta voi vaatiakin. Onpa monin paikoin vaikea saada kirjaimista selvääkin.

"Mutta sittenkin on asiakirja vain olevinaan niin vanha. Yhtä taitavasti kuin useat naiset pysyttäytyvät nuoren näköisinä on tämä pyhyys laadittu vanhaksi.

"Se on oikeata pergamenttia vanhasta, Konstantinuksen perustamasta, vieläkin toimessa olevasta keisarillisesta pergamenttitehtaasta Bysantissa."

"Asiaan", huusi Belisarius.

"Mutta kaikki eivät tietäne -- ja ikävä kyllä näyttää pyhä piispakin jättäneen sen huomioonottamatta -- että näissä pergamenteissa merkitään valmistamisvuosi vasempaan alakulmaan leimaamalla tuskin huomattavilla kirjaimilla sen vuoden konsulien nimet.

"Katso nyt, päällikkö.

"Tämä asiakirja pitäisi olla laadittu, kuten sisällyksestä käy selville, Konstantinuksen hallituksen kuudentenatoista vuotena, samana vuonna, jona hän antoi sulkea pakanalliset temppelit, kuten tässä hurskaassa pergamentissa sanotaan, ja vuosi sen jälkeen kun Konstantinopoli koroitettiin pääkaupungiksi. Siinä mainitaankin oikeat sen vuoden konsulit, Dalmatias ja Xenofilos.

"Mutta nyt on vain ihmeen kautta selitettävissä, -- mutta tässä kai Jumala on tehnyt ihmeen kirkkonsa hyväksi -- että tuona vuonna, siis vuonna kolmesataa kolmekymmentä viisi jälkeen Kristuksen syntymän jo voitiin varmasti tietää, kuka olisi konsulina keisari Justinianuksen ja kuningas Teoderikin kuoleman jälkeisenä vuonna. Sillä katsokaa, täällä reunan alla on mainitsemani leima. Kirjoittaja ei ole sitä huomannut, -- sitä onkin vaikea huomata, jollei pergamenttia pidetä tulta vasten -- jokseenkin noin, näetkö Belisarius -- vaan maalannut päälle kolme ristiä. Olen pessyt pois nämä ristit -- kuinka se taas olikaan -- 'temppelin häväisseellä', mutta taitavalla kädelläni. Siinä on, kuten näet: 'VI Indictio: Justinianus Augustus, yksin konsuli hallituksensa ensimmäisenä vuonna'."

Silverius hoiperteli ja tarttui tuoliin, joka oli häntä varten tuotu.

"Pergamentti, jolle keisari Konstantinuksen protonotarius pari vuosisataa sitten kirjoitti lahjoituskirjan, on siis vasta vuosi sitten nyletty Bysantissa aasin selästä.

"Myönnä päällikkö, että tähän päättyy käsitettävän piiri ja yliluonnollisen alkaa, että tässä ovat pyhimykset saaneet aikaan ihmeen. Kunnioita taivaan tekoja."

Hän ojensi asiakirjan Belisariukselle.

"Tällä hetkellä olemme eläneet hyvän kappaleen maailmanhistoriaa sekä pyhää että epäpyhää", tuumi Prokopius itsekseen.

"Oikeassa olet, kautta Justinianuksen unen", huudahti Belisarius iloissaan.

"Rooman piispa, mitä sinulla on tähän sanomista?"

Suurella vaivalla Silverius oli saanut itsensä levolliseksi. Hän näki elämäntyönsä vaipuvan maahan silmiensä edessä.

Masentuneella äänellä hän vastasi:

"Löysin asiakirjan muutamia kuukausia sitten kirkon arkistosta.

"Jos niin on, kuten on sanottu, olen pettynyt samoin kuin tekin."

"Mutta me emme ole pettyneet", väitti Cethegus hymyillen.

"En tiennyt mitään leimasta, sen vannon Kristuksen haavojen kautta."

"Sen uskon vannomattasikin, pyhä isä", vastasi Cethegus.

"Sinä kai ymmärrät, pappi", sanoi Belisarius nousten seisomaan, "että tämän asian johdosta toimeenpannaan mitä ankarin --"

"Sitä toivonkin", sanoi Silverius, "oikeutenani."

"Sitä ei sinulta kielletä, ole varma siitä!

"Mutta minä en voi tuomita tässä asiassa. Vain keisarin viisaus voi tämän ratkaista.

"Vulkaris, uskollinen herulini, sinun haltuusi uskon minä piispan.

"Sinä saatat hänet heti laivaan ja viet Bysanttiin."

"Minä panen vastalauseeni", sanoi Silverius.

"Minua ei voi maan päällä tuomita muu kuin oikeauskoisen kirkon edustajain kokous.

"Minut on saatettava takaisin Roomaan."

"Roomaa et enää koskaan näe.

"Vastalauseestasi saa keisari Justinianus, oikeuden keisari, päättää yhdessä Tribonianuksen kanssa.

"Mutta seuralaisesikin, Scaevola ja Albinus, prefektin väärät syyttäjät ovat kovin epäluulonalaiset, koska prefekti on osoittautunut keisarin uskollisimmaksi ystäväksi.

"Justinianus päättäköön, missä määrin he ovat syylliset.

"Viekää heidätkin kahleissa Bysanttiin.

"Laivoille.

"Menkää takaoven kautta, ei leirin läpi.

"Vulkaris, tämä pappi on keisarin vaarallisin vihollinen.

"Sinä vastaat hänestä hengelläsi."

"Minä vastaan", sanoi jättiläiskokoinen heruli laskien kätensä piispan olkapäälle.

"Laivalle, pappi!

"Hän pääsee vain kuolleena käsistäni."

Silverius näki, että vastustus olisi vain aiheuttanut hänen arvoaan alentavaa väkivaltaa.

Hän taipui ja lähti germaanin mukana, joka piti koko ajan kättään hänen olallaan, teltan peräovelle, jonka vahtisotilas avasi.

Hänen täytyi kulkea Cetheguksen ohi.

Hän painoi päänsä alas eikä katsonutkaan tähän, mutta kuuli tämän kuiskaavan:

"Silverius, tämä hetki on korvauksena voitostasi katakombeissa. -- Nyt olemme kuitit."

KOLMASTOISTA LUKU.

Heti kun piispa oli poistunut teltasta, nousi Belisarius iloisena istuimeltaan, riensi prefektin luo sekä syleili ja suuteli tätä.

"Suuret kiitokset sinulle, Cethegus Caesarius", sanoi hän.

"Minä kerron keisarille, että olet tänään pelastanut Rooman hänelle. Hän on palkitseva sinua runsaasti."

Mutta Cethegus vastasi hymyillen:

"Tekoni palkitsevat itse itsensä."

Belisarius-sankaria oli näiden hetkien henkinen taistelu, jonka kuluessa nopeasti vaihtelivat viha, pelko, jännitys ja voitonriemu, väsyttänyt ja rasittanut enemmän kuin puolen päivää kestänyt taistelu kypärä päässä ja kilpi kädessä.

Hän toivoi virkistystä ja lepoa ja antoi sotapäälliköilleen luvan lähteä. Näistä ei yksikään poistunut teltasta, ennenkuin oli lausunut prefektille tunnustuksensa ja kiitollisuutensa.

Tämä huomasi, että kaikki, yksin Belisariuskin, tunnustivat hänen etevämmyytensä. Hänestä tuntui hyvältä, kun hän oli saanut muutamassa hetkessä viekkaan piispan kukistetuksi ja ylpeät bysanttilaiset nöyryytetyiksi.

Mutta hän ei ruvennut nauttimaan toimetonta voitoniloa.

Hän tiesi laakereilla lepäämisen vaarallisuuden. Laakeri huumaa.

Hän päätti heti täydentää voittoansa, käyttää parhaansa mukaan hyväkseen henkistä ylivaltaansa, joka hänellä tällä hetkellä kieltämättä oli Bysantin sankariin nähden, ja nyt vaikutelman tuoreimmillaan ollen suunnata kauan valmistetun, ratkaisevan iskun.

Kun hän näitä miettien tarkasti päällikköjen jonoa näiden poistuessa teltasta, ei hän huomannut, että kaksi silmää katseli häntä omituisesti.

Nämä olivat Antoninan silmät.

Edellisten hetkien tapahtumat, joiden todistajana Antonina oli ollut, olivat tehneet häneen omituisen vaikutuksen ja herättäneet sekavia tunteita.

Ensi kerran elämässään hän oli nähnyt ihaillun puolijumalansa, puolisonsa, olevan viisaan papin pauloissa kykenemättä auttamaan ja puolustamaan itseään. Vain tämän pirullisen roomalaisen etevämmyys oli pelastanut Belisariuksen.

Alussa hän oli tuntenut katkeraa vihaa tuota mahtavaa miestä kohtaan, joka oli nöyryyttänyt hänen puolisoaan ja loukannut siten hänen ylpeyttään.

Mutta tämä viha ei kestänyt kauan, ja kuta voimakkaammin Cetheguksen etevämmyys keskustelujen aikana ilmeni, sitä mukaa muuttui hänen vihastumisensa ihailuksi, peloksi ja alemmuuden tunteeksi. Hän käsitti vain yhden seikan. Kirkko oli nöyryyttänyt hänen Belisariuksensa, mutta Cethegus oli nöyryyttänyt sekä hänen Belisariuksensa että kirkon.

Hänen tunteisiinsa yhtyi erottamattomasti tuskallinen toivo, että tuo mies pysyisi hänen puolisonsa liittolaisena eikä koskaan tulisi tämän viholliseksi.

Lyhyesti sanoen, Cethegus oli Belisariuksen puolisossa tehnyt tärkeän henkisen valloituksen, jonka hän itsekin pian huomasi.

Silmät maahan luotuina tuo kaunis, muuten niin itseensä luottava nainen tuli hänen luokseen. Hän katsahti Antoninaan. Silloin tämä punastui ja ojensi hänelle vapisevan kätensä.

"Rooman prefekti", sanoi tämä, "Antonina kiittää sinua sydämestään.

"Sinä olet tehnyt Belisariukselle ja keisarille suuren palveluksen.

"Olkaamme ystäviä."

Ihmetellen katseli Prokopius, joka oli jäänyt telttaan, tätä kohtausta.

"Odysseukseni taikoo itse Kirkenkin", ajatteli hän.

Mutta Cethegus huomasi heti, kuinka Antoninan henki taipui hänen edessään ja millaisen vaikutusvoiman hän näin sai Belisariukseen.

"Kaunis magistra militum", sanoi hän kohottautuen pystyyn, "ystävyytesi on voittoni kaunein laakeri.

"Panen sen heti koetukselle.

"Minä pyydän sinua ja Prokopiusta todistajikseni, liittolaisikseni neuvotteluun, jonka nyt aion alkaa Belisariuksen kanssa."

"Nytkö?" kysyi Belisarius tyytymättömänä.

"Tulkaa, viettäkäämme ensin ruoan ja cekubaviinin ääressä papin kukistumista."

Hän meni ovelle päin.

Mutta Cethegus jäi levollisesti seisomaan keskelle telttaa ja Antonina ja Prokopius olivat niin täydellisesti hänen vaikutusvaltansa alaisia, etteivät uskaltaneet seurata Belisariusta.

Tämä kääntyi takaisin ja kysyi:

"Täytyykö tuo neuvottelu välttämättömästi pitää tänään?"

"Täytyy", vastasi Cethegus taluttaen Antoninan takaisin istumaan.

Belisariuskin palasi takaisin.

"No, puhu siis, mutta lyhyesti."

"Niin lyhyesti kuin suinkin.

"Olen aina huomannut, että hyville ystäville ja suurille vihollisille täytyy olla avomielinen, avomielisyys on varmin side tai paras ase.

"Sen periaatteen mukaan toimin minä tälläkin hetkellä.

"Kun sanoin, että tekoni palkitsee itsensä, niin tahdoin sillä huomauttaa, etten riistänyt petolliselta papilta Rooman hallinto-oikeutta yksinomaan keisarin vuoksi ja hyväksi."

Belisarius tuli tarkkaavaisemmaksi.

Prokopius antoi säikähtäen ystävänsä liian rohkeaa avomielisyyttä tälle varoittavan merkin.

Antoninan tarkka silmä huomasi sen. Hän säpsähti ja rupesi katselemaan heitä molempia epäluuloisesti.

Cethegus tajusi tämän.

"Ei, Prokopius", sanoi hän Belisariuksen ihmeeksi, "ystävämme täällä huomaavat kuitenkin pian, että Cethegus on mies, jonka kunnianhimoa ei tyydytä Justinianuksen armollinen hymy.

"En ole pelastanut Roomaa keisarin vuoksi."

"Kenen vuoksi olet sen pelastanut", kysyi Belisarius totisena.

"Ensi sijassa Rooman vuoksi.

"Olen roomalainen. Rakastan ikuista Roomaani.

"Siitä ei saanut tulla pappien palvelija.

"Mutta se ei saa joutua keisarin orjattareksikaan.

"Olen tasavaltalainen", sanoi hän heilauttaen ylpeästi päätään.

Belisarius hymyili. Prefekti tuntui hänestä nyt vähäpätöisemmältä kuin tähän saakka.

Prokopius kohautti olkapäitään ja sanoi: "Käsittämätöntä."

Mutta Antoninaa miellytti tällainen avomielisyys suuresti.

"Olen kyllä tiennyt sen, että vain Belisariuksen miekan avulla voimme päästä vapaaksi barbaarien vallasta.

"Ikävä kyllä, ei aikamme ole vielä niin kypsynyt, että unelmani tasavaltalaisesta vapaudesta voitaisiin toteuttaa.

"Roomalaisten täytyy ensin taas muuttua Catoiksi, tämän sukupolven täytyy kuolla ja minä tunnustan, että Rooma toistaiseksi vain Justinianuksen kilven suojassa saa turvan barbaareita vastaan.

"Sen vuoksi kumarrumme tämän kilven edessä toistaiseksi."

"Ei hullumpaa", ajatteli Prokopius. "Keisarin on suojeltava heitä siksi, kunnes he ovat tarpeeksi vahvoja ajaakseen hänet pois Roomasta."

"Nämä ovat unelmia, prefekti", sanoi Belisarius sääliväisesti. "Mitä käytännöllisiä seurauksia niistä on?"

"Niistä on se käytännöllinen seuraus, ettei Rooman tarvitse antautua keisarille sidotuin käsin eikä ilman ehtoja.

"Justinianuksella on muitakin palvelijoita kuin Belisarius.

"Ajattele, jos sydämetön Narses tulee seuraajaksesi."

Sankarin otsa synkistyi.

"Senvuoksi mainitsen sinulle ehdot, joilla Caesarin kaupunki laskee sinut ja sotajoukkosi muuriensa sisään."

Tämä oli Belisariuksesta liikaa.

Kiukuissaan hän hypähti ylös, hänen poskensa hehkuivat ja silmänsä salamoivat.

"Rooman prefekti", huusi hän leijonan karjumista muistuttavalla äänellä, "sinä unohdat itsesi ja asemasi.

"Huomenna vien Roomaa vastaan seitsemänkymmentä tuhatta miestä.

"Kuka minua estää tulemasta kaupunkiin ilman ehtoja?"

"Minä", vastasi Cethegus levollisesti. "Minä en houri, Belisarius.

"Katso tätä kaupungin ja sen varustusten asemakaavaa.

"Päällikönsilmäsi käsittää sen vahvuuden nopeammin kuin minun silmäni."

Hän otti esille pergamenttilevyn ja asetti sen telttapöydälle.

Belisarius silmäsi sitä välinpitämättömästi ja huudahti heti:

"Tämä asemakaava on väärä.

"Prokopius, anna meidän asemakaavamme tuolta kotelosta.

"Katsos nyt! Nuo haudat ovat täyttyneet, nuo tornit kaatuneet, nuo muurit revityt rikki, nuo portit ovat turvattomat.

"Sinun asemakaavasi esittää Rooman varustuksia niiden muinaisessa, peloittavassa kunnossa.

"Se on vanhentunut, Rooman prefekti."

"Ei, Belisarius, sinun asemakaavasi on vanhentunut. Nämä muurit, haudat, tornit ja portit ovat taas kunnossa."

"Mistä alkaen?"

"Viime vuodesta."

"Kuka ne on pannut kuntoon?"

"Minä."

Belisarius katsoi pelästyneenä asemakaavaa.

Antonina katseli huolestuneena puolisonsa kasvojen ilmettä.

"Prefekti", sanoi Belisarius vihdoin, "jos asiat ovat niin kuin sanot, olet sinä perillä sodasta, varsinkin linnoitussodasta.

"Mutta sotaan tarvitaan sotajoukkokin. Tyhjät vallisi eivät minua pidätä."

"Ne eivät ole tyhjät.

"Sinun täytyy myöntää, että kaksikymmentä tuhatta miestä voi puolustaa Roomaa, nimittäin tätä minun Roomaani, joka on kuvattu tähän asemakaavaan, toista vuotta Belisariustakin vastaan.

"Ja kun sen myönnät, niin voin ilmoittaa sinulle, että näissä varustuksissa on tällä hetkellä kolmekymmentäviisi tuhatta aseellista miestä."

"Ovatko gootit palanneet takaisin", huudahti Belisarius.

Prokopius tuli hämmästyneenä lähemmäksi.

"Ei, nuo kolmekymmentäviisi tuhatta miestä ovat minun käskettävinäni.

"Olen jo vuosikausia opettanut veltostuneita roomalaisia aseiden käyttöön ja herättänyt heissä sotaisen harrastuksen.

"Siten on minulla tällä hetkellä käytettävänäni kolmekymmentä taistelukuntoista kohorttia, joissa kussakin on lähes tuhat miestä."

Belisarius koetti salata vihastustaan ja kohautti olkapäitään.

"Minä myönnän", -- jatkoi Cethegus -- "etteivät nämä joukot voisi avonaisella kentällä vastustaa Belisariuksen sotajoukkoa.

"Mutta minä vakuutan, että he puolustavat uljaasti näitä muureja.

"Sitäpaitsi olen omilla varoillani pestannut seitsemän tuhatta isaurilaista ja abasgilaista palkkasoturia -- kaikki valioväkeä -- ja kuljettanut ne vähitellen kenenkään huomaamatta pienissä joukoissa Ostiaan, Roomaan ja Rooman ympäristölle.

"Epäiletkö sitä? Tässä on luettelo noihin kolmeenkymmeneen kohorttiin kuuluvista miehistä ja tässä on isaurilaisten kanssa tehty sopimus.

"Nyt näet selvästi, millä kannalla asiat ovat.

"Jos suostut ehtoihini, niin ovat nuo kolmekymmentäviisi tuhatta miestä puolellasi, Rooma, minun Roomani, tämä Rooma, joka on tässä asemakaavassa kuvattuna ja jota sinä sanoit peloittavan vahvaksi, on puolellasi ja Cethegus on puolellasi.

"Mutta jollet sinä hyväksy ehtojani, niin estyy koko voittokulkusi, jonka onnistuminen riippuu suuressa määrässä nopeudestasi.

"Sinun on piiritettävä Roomaa kuukausmääriä.

"Gooteilla on runsaasti aikaa kokoontuakseen.

"Me itse kutsumme heidät takaisin. He saapuvat kolme kertaa sinua voimakkaampina kaupungin avuksi, eikä sinua voi pelastaa varmasta perikadosta muu kuin ihme."

"Tai sinun kuolemasi tällä hetkellä, paholainen", huusi Belisarius kykenemättä enää hillitsemään vihaansa ja veti miekkansa tupesta.

"Keisarin nimessä, Prokopius! Ota tuo petturi vangiksi. Hänen täytyy kuolla tällä hetkellä."

Hämmästyneenä, epäröiden Prokopius meni molempien miesten väliin. Antonina riensi puolisonsa luo ja koetti tarttua hänen oikeaan käteensä.

"Oletteko te yhdessä juonessa hänen kanssaan", huusi Belisarius vimmoissaan.

"Vartijat tänne!"