Chapter 35

"Isäni! Saatoin Valerian tänne goottilaisen suojelusjoukon turvissa. Tulen palavasta Napolista."

"Vai niin", sanoi Cethegus. "Olet taistellut vaaleaverisen ystäväsi puolesta Italiaa vastaan. Se sopii roomalaiselle. Vai mitä, Lucius?"

"En ole taistellut enkä aio taistellakaan tässä turmiota tuottavassa sodassa. Voi niitä, jotka ovat sen sytyttäneet."

Cethegus silmäili häntä kylmästi.

"Arvolleni on alentavaa eikä minulla ole kärsivällisyyttäkään selittää roomalaiselle tuollaisen ajatuksen häpeällisyyttä.

"Voi, että Juliuksestani on tullut sellainen luopio. Etkö häpeä näitä ikätovereitasi? Katsokaa, roomalaiset ritarit. Tässä on roomalainen, joka ei halua vapautta eikä vihaa barbaareita."

Mutta Julius pudisti levollisena päätään.

"Sinä et ole vielä nähnyt Belisariuksen hunneja etkä massageetteja, joiden pitäisi tuoda teille vapaus.

"Missä ovat ne roomalaiset, joista puhut? Onko Italia noussut kapinaan katkaistakseen ikeensä? Voiko se nousta kapinaan?

"Justinianus taistelee gootteja vastaan, emmekä me.

"Voi sitä kansaa, jonka tyranni vapauttaa."

Cethegus myönsi itsekseen, että Julius oli oikeassa, mutta vierasten läsnä ollessa ei hän tahtonut sitä myöntää.

"Minun täytyy puhua kahden kesken tämän filosofin kanssa.

"Ilmoittakaa minulle, jos pyhän miehen luona jotakin tapahtuu."

Sotatribuunit lähtivät katsellen halveksivasti Juliusta.

"En haluaisi kuulla heidän arvosteluaan sinusta", sanoi Cethegus.

"Minusta on yhdentekevää, miten he minua arvostelevat. Noudatan omia mielipiteitäni enkä muiden."

"Hänestä on tullut mies", sanoi Cethegus itsekseen.

"Ja syvimmät ja puhtaimmat ajatukseni, jotka kiroavat tätä sotaa, ovat saattaneet minut tänne.

"Tulen pelastamaan sinua ja noutamaan sinut pois tästä tukahduttavasta ilmasta, tästä petollisuuden ja valheen maailmasta. Minä pyydän sinua, ystäväni, isäni: lähde mukanani Galliaan."

"Etpä pyydäkään vähää", vastasi Cethegus hymyillen. "Minun pitäisi lähteä Italiasta hetkellä, jolloin vapauttajat saapuvat. Tiedätkö sinä, että minä olen heidät kutsunut, että minä olen sytyttänyt tämän sodan, jota sinä kiroat?"

"Olen sitä aavistanut", vastasi Julius alakuloisena. "Mutta kuka vapauttaa meidät vapauttajista? Kuka lopettaa tämän taistelun?"

"Minä", sanoi Cethegus levollisena ja majesteetillisena.

"Ja sinä, poikani, autat minua siinä.

"Niin, Julius, isällisellä ystävällä, jota sinä olet aina pitänyt niin kylmänä ja tunteettomana, on korkealle tähtäävät unelmansa, mutta ne eivät koske kauniita tyttöjä eivätkä goottilaisia ystäviä.

"Lopeta nuo lapsenleikit nyt. Sinä olet jo aikamies.

"Suo minun tyhjälle elämälleni viimeinen ilo. Ole toverinani taisteluissa ja rupea voittoni perijäksi.

"Nyt on kysymyksessä Rooma, vapaus, valta.

"Nuorukainen, eivätkö nämä sanat voi sinua liikuttaa? Ajattele", jatkoi hän lämpimämmin, "ajattele, että gootit ja nämä bysanttilaiset -- vihaan heitä kuten sinäkin -- väsyttävät ja silpovat toinen toisensa ja että heidän valtansa pirstaleille kohoaa Italia, Rooma entisessä loistossaan.

"Kapitolin kukkulalla istuu taas Länsi- ja Itä-Rooman hallitsija. Uusi roomalainen maailmanvalta, komeampi kuin mitä kaimasi Caesar osasi uneksiakaan, levittää järjestystä, siunausta ja pelkoa ympäri koko maan piirin --"

"Ja tämän maailmanvallan hallitsija on nimeltään -- Cethegus Caesarius!"

"Niin -- ja hänen jälkeensä Julius Montanus! Herää, Julius! Sinä et ole mies, jollei tämä päämäärä sinua houkuttele."

Julius sanoi ihaillen:

"Minua pyörryttää. Tuo päämäärä on korkealla kuin tähdet. Mutta sinun tiesi -- ne eivät ole suorat!

"Jos ne olisivat suorat, niin, kautta Jumalan, lähtisin mukaasi.

"Kutsu roomalainen nuoriso aseisiin, sano molemmille barbaarijoukoille: 'Lähtekää tiehenne pyhästä Latiumista', aloita julkinen sota barbaareja ja tyranneja vastaan, niin rinnallasi seison ja kaadun."

"Sinä tiedät itsekin hyvin, että se tie on mahdoton."

"Kuten siis -- päämääräsikin."

"Hullu! Kai sinä tunnustat, että hyvin tavallista on valmistaa kuvia hyvästä aineesta, mutta että on jumalallista luoda uusi maailma tyhjästä vain oman luovan työnsä avulla."

"Jumalallista! Viekkauden ja valheen avulla! Ei koskaan!"

"Julius!"

"Salli minun puhua suoraan, sillä sitä varten minä olen tänne tullut.

"Jospa voisin palauttaa sinut tältä tieltä, joka varmasti vie yöhön ja turmioon.

"Sinä tiedät, kuinka kunnioitan ja rakastan sinua.

"Tähän kunnioitukseen ei tahdo oikein soveltua se, mitä kreikkalaiset, gootit ja roomalaiset sinusta kuiskailevat."

"Mitä he kuiskailevat?" kysyi Cethegus ylpeästi.

"Minun ei pitäisi sitä ajatellakaan, mutta kaiken yhteydessä mitä on tapahtunut -- Atalarikin, Camillan ja Amalasuntan tuho, bysanttilaisten maihinnousu -- mainitaan sinun nimeäsi paholaisena, joka on kaiken tämän saanut aikaan. Sano minulle suoraan ja rehellisesti, että olet syytön näihin synkkiin --"

"Poika", huudahti Cethegus, "aiotko pyrkiä rippi-isäkseni ja tuomarikseni?

"Opi ensin tuntemaan päämäärä, ennenkuin tuomitset keinot.

"Luuletko sinä, että maailmanhistoriaa tehdään ruusuista ja liljoista?

"Joka tavoittaa suurta, hänen täytyy tehdä suuria tekoja, sanokoot pikkumaiset ihmiset niitä hyviksi tai pahoiksi."

"Ei, kolme kertaa ei, huutaa koko sydämeni vastaan.

"Kirottu olkoon päämäärä, johon täytyy kulkea rikosten polkuja.

"Tässä eroavat tiemme."

"Julius, älä mene! Sinä halveksit osaa, jota tuskin kellekään kuolevaiselle on tarjottu.

"Rupea pojakseni, jonka edestä voin taistella, jolle jätän perinnöksi elämän työni."

"Johon liittyy kirouksia, valhetta ja verta. Vaikka saisin sen heti -- niin en sittenkään sitä ottaisi.

"Minä lähden, ettei kuvasi sydämessäni himmentyisi enempää.

"Mutta minä rukoilen sinulta yhtä: kun se päivä tulee, ja se tulee varmasti, jolloin sinä alat inhota verenvuodatusta ja rikoksellista himoasi, vieläpä päämäärääsikin, joka vaatii sellaisia tekoja -- -- niin kutsu silloin minua. Minä riennän luoksesi olinpa missä tahansa, ja taistelen, kunnes olet vapautunut noista hornan voimista, vaikka menettäisin henkeni taistelussa."

Prefektin huulilla väreili ensin pilkkahymy, mutta sitten hän ajatteli:

"Hän rakastaa vielä minua. -- Hyvä on, minä kutsun hänet, kun työ on päättynyt. Sitten saadaan nähdä, voiko hän silloinkin vastustaa, voiko hän hylätä maailmanvallan."

"Hyvä on", sanoi hän, "minä kutsun sinut tarvittaessa. Voi hyvin."

Välinpitämättömästi hän viittasi kädellään jäähyväiset liikutetulle Juliukselle.

Mutta kun ovi hänen jälkeensä oli sulkeutunut, otti jäinen prefekti eräästä kotelosta kuparista pakotetun korkokuvan, jota hän katseli kauan. --

Sitten hän aikoi suudella sitä.

Mutta äkkiä pilkallinen piirre taas ilmestyi suun ympärille.

"Häpeä Caesaria, Cethegus", sanoi hän ja pani kuvan takaisin koteloon.

Kuva oli naisenpää, joka oli hyvin Juliuksen näköinen.

KAHDEKSAS LUKU.

Sillä välin oli tullut pimeä.

Orja toi siron korinttilaisen pronssilampun, jonka muodosti aurinkoa nokassaan kantava kotka. Lamppu oli täynnä hyvänhajuista persialaista öljyä.

"Herra, ulkona on goottisoturi, joka tahtoo puhutella sinua kahden kesken. Hän näyttää hyvin vaatimattomalta. Onko hänen riisuttava aseensa?"

"Ei tarvitse", vastasi Cethegus, "me emme pelkää barbaareita. Tuo hänet sisään."

Orja meni. Cethegus pani oikean kätensä tunikan rintapoimuun, jossa hänellä oli tikari.

Sisään tuli komea gootti vaipan hilkka pään päällä. Hän heitti sen syrjään.

Cethegus astui hämmästyneenä askeleen eteenpäin.

"Mikä tuo goottien kuninkaan luokseni?"

"Hiljaa", sanoi Vitiges. "Kenenkään ei tarvitse tietää, mistä keskustelemme.

"Sinä tiedät, että eilen ja tänään siirtyi joukkoni Regetasta Roomaan.

"Mutta sinä et tiedä, että lähdemme huomenna Roomasta."

Cethegus vavahti.

"Ihmetyttääkö se sinua?"

"Kaupunki on luja", sanoi Cethegus levollisesti.

"Mutta roomalaisten uskollisuus ei ole luja. Beneventum on jo joutunut Belisariuksen käsiin.

"En halua joutua Belisariuksen ja teidän väliinne musertumaan."

Cethegus oli varovaisuudesta ääneti. Hän ei tietänyt, mitä toinen aikoi.

"Miksi olet tullut luokseni, goottien kuningas?"

"En ainakaan kysymään, missä määrin roomalaisiin voi luottaa.

"En tullut myöskään pahoittelemaan sitä, ettemme voi ollenkaan luottaa teihin, joita Teoderik ja hänen tyttärensä niin suuresti suosivat. Olen tullut neuvottelemaan ja päättämään kanssasi avomielisesti ja rehellisesti muutamista asioista molempien kansojen eduksi."

Cethegus hämmästyi.

Tämän miehen ylpeässä avomielisyydessä oli jotakin, jota Cethegus kadehti.

Hän olisi mielellään halveksinut sitä.

"Me lähdemme Roomasta ja roomalaiset laskevat pian Belisariuksen kaupunkiin.

"Niin käy varmasti.

"En voi sitä estää.

"Minua on neuvottu viemään ylhäisimmät aatelismiehet mukanani panttivankeina."

Cethegus pelästyi ja sai sen vain vaivoin salatuksi.

"Sinut kaikkein ensiksi, princeps senatus."

"Minut", sanoi Cethegus hymyillen.

"Minä jätän sinut tänne.

"Tiedän aivan hyvin, että sinä olet Rooman sielu."

Cethegus loi katseensa maahan.

"Tuo on kuin ennustus", ajatteli hän.

"Mutta juuri sen vuoksi jätän sinut tänne", sanoi Vitiges.

"Sadat, jotka sanovat itseään roomalaisiksi, haluavat bysanttilaisia herroikseen -- sinä et sitä tahdo."

Cethegus katsoi häneen kysyvästi.

"Älä koetakaan pettää minua.

"Siihen et pysty.

"Minä en ole teeskentelijä.

"Mutta silmäni näkee ihmisten luonteen.

"Sinä olet liian ylpeä palvellaksesi Justinianusta.

"Minä tiedän, että sinä vihaat meitä.

"Mutta sinä et rakasta kreikkalaisiakaan etkä siedä heitä täällä kauemmin kuin välttämätöntä on.

"Sen vuoksi jätän sinut tänne. Puolusta kaupunkia tyranneja vastaan. Minä tiedän, että sinä rakastat tätä kaupunkia."

Tässä miehessä oli jotakin, joka ihmetytti Cethegusta.

"Goottien kuningas", sanoi hän, "sinä puhut selvästi ja jalosti kuin kuningas. Minä kiitän sinua.

"Cetheguksesta ei pidä sanottaman, ettei hän ymmärrä jaloa puhetta.

"On, kuten sanoit. Minä koetan voimieni mukaan säilyttää Roomani roomalaisena."

"Hyvä on", sanoi Vitiges. "Tiedätkö, että minua on varoitettu viekkaudestasi. Minä tiedän useita viekkaista suunnitelmistasi. Aavistan vielä useampia ja tiedän, ettei minulla ole aseita petollisuutta vastaan. Mutta sinä et ole valehtelija.

"Minä tiesin, että sinä pidät miehen sanaa peruuttamattomana.

"Ja luottamus riistää aseet viholliselta, jos hän on mies."

"Sinä kunnioitat minua, goottien kuningas.

"Ansaitakseni sen varoitan sinua. Tiedätkö, ketkä ovat Belisariuksen hartaimmat ystävät?"

"Tiedän, Silverius ja papit."

"Aivan oikein. Ja tiedätkö, että Silverius nousee paavinistuimelle heti, kun vanha paavi Agapetus on kuollut?"

"Niin kerrotaan.

"Minua neuvottiin viemään hänetkin panttivankina.

"Mutta sitä en tee.

"Italialaiset vihaavat meitä kyllin katkerasti muutenkin.

"En aio koskea paavien vaapsahaispesään. Minä pelkään marttyyrejä."

Mutta Cethegus olisi mielellään tahtonut päästä papista eroon.

"Hän tulee vaarallisemmaksi Pietarin istuimella", varoitteli hän.

"Anna hänen olla. Tämän maan omistusoikeutta eivät papit ratkaise."

"Olkoon sitten", vastasi Cethegus ottaen esille papyruskäärön, "mutta olen sattumalta saanut luettelon hänen hartaimmista ystävistään. He ovat mahtavia miehiä."

Hän aikoi tunkea Vitigekselle väkisin tämän luettelon toivoen, että gootit veisivät hänen vaarallisimmat vihollisensa mukanaan panttivangeiksi.

Mutta Vitiges ei ottanut sitä.

"Jätä tämä juttu! En ota ollenkaan panttivankeja.

"Mitä hyötyä siitä on, että heidät mestautan. Sinä, sinun sanasi saa taata Rooman minulle."

"Mitä tarkoitat? En voi estää Belisariusta tulemasta."

"Ei sinun tarvitsekaan.

"Belisarius tulee, mutta saat olla vakuutettu siitä, että hän meneekin.

"Silloin on ratkaistava toinen taistelu Roomasta."

"Toinenko taistelu?" kysyi Cethegus levollisena. "Kenen kanssa?"

Vitiges laski kätensä hänen olkapäälleen ja katsoi häntä terävästi silmiin.

"Sinun kanssasi, Rooman prefekti."

"Minun kanssani!"

Hän aikoi hymyillä, mutta ei voinut.

"Älä kiellä lempituumaasi, mies! Se ei sovi sinun arvollesi.

"Minä tiedän, ketä varten sinä olet rakennuttanut tämän kaupungin tornit ja varustukset. Et meitä etkä kreikkalaisiakaan varten, vaan itseäsi varten. Ole levollinen! Minä tiedän, mitä aiot. Ainakin aavistan. Mutta ei sanaakaan siitä.

"Taistelevatko kreikkalaiset ja gootit Roomasta ilman roomalaisia?

"Mutta kuule!

"Älä salli toisen vuosia kestävän taistelun raastaa kansojamme.

"Kun olemme voittaneet bysanttilaiset ja karkoittaneet heidät Italiastamme -- silloin, Cethegus, odotan sinua Rooman muurien ulkopuolella. En tule vaatimaan kansojamme taisteluun, vaan sinua kaksintaisteluun. Sinä ja minä, mies miestä vastaan, me ratkaisemme sitten Rooman kohtalon."

Ja kuninkaan katseessa ja äänessä ilmeni sellainen suuruus, arvokkuus ja ylevyys, että prefekti joutui aivan hämilleen.

Hän olisi mielellään salaa nauranut barbaarin yksinkertaisuudelle.

Mutta hänestä tuntui, ettei hän voisi enää kunnioittaa itseään, jollei hän kykenisi tajuamaan, kunnioittamaan eikä vastaamaan tätä jaloutta.

Niinpä hän sanoikin ilman pilkkaa:

"Vitiges, sinä uneksit kuin goottipoikanen."

"En, minä ajattelen ja menettelen kuin goottilainen mies.

"Cethegus, sinä olet ainoa roomalainen, jota kunnioitan voidakseni puhua näin.

"Olen nähnyt sinun taistelevan gepidisodassa. Sinä olet miekkani arvoinen.

"Sinä olet minua vanhempi. Niinpä minä annan sinulle kilven etua."

"Te, germaanit, olette omituista väkeä", sanoi Cethegus tahtomattaan. "Millaisia kuvitelmia!"

Mutta nyt ilmestyi Vitigeksen sileälle otsalle ryppyjä.

"Kuvitelmiako? Voi sinua, jollet sinä kykene tajuamaan tunteitani.

"Voi, sinua, jos Teja on oikeassa.

"Hän nauroi suunnitelmalleni ja sanoi: 'Tuota ei roomalainen ymmärrä'.

"Ja hän neuvoi minua viemään sinutkin panttivangiksi.

"Minulla on paremmat käsitykset sinusta ja Roomasta.

"Tiedätkö, että Teja on piirittänyt talosi. Jos sinä olet liian halpamielinen tai arka käsittääksesi minua, -- niin viemme sinut kahleissa pois Roomastasi.

"Saat hävetä, jos sinut täytyy pakottaa kunniaan ja jalouteen."

Tämä suututti Cethegusta.

Hän häpesi.

Tuollainen ritarillisuus oli hänelle vierasta, ja häntä suututti, ettei hän voinut sitä ivatakaan.

Häntä suututti, että häntä aiottiin pakottaa väkivalloin, että hänen vapaata valitsemistaan epäiltiin. Häntä vimmastutti sekä Tejan halveksuminen että kuninkaan raaka avomielisyys.

Kaikki nuo vaikutelmat taistelivat hänen sielussaan. Hän olisi mielellään iskenyt tikarin germaanin leveään rintaan.

Hänen sotilaallinen kunniantuntonsa oli ollut vähällä saada hänet antamaan sanansa.

Nyt hän tunsi päinvastoin alhaista vahingoniloa.

Barbaarit eivät olleet luottaneet häneen, he olivat halveksineet häntä. Nyt hän heidät varmasti pettäisi.

Katsoen terävästi kuningasta silmiin hän tarttui tämän käteen.

"Päätetty", huusi hän.

"Päätetty", toisti Vitiges puristaen lujasti hänen kättään.

"Mieleni on hyvä, että olin oikeassa, eikä Teja.

"Voi hyvin! Suojele Roomaamme!

"Vaadin sen sinulta takaisin tasapäässä taistelussa."

Hän lähti.

"Miten on", kysyi Teja tullen muiden goottien kanssa esille, "ryntäänkö taloon?"

"Et", sanoi Vitiges, "hän on antanut sanansa".

"Kunpahan hän sen pitäisikin."

Vitiges peräytyi kiivaasti.

"Teja! Synkkä luonteesi tekee sinut epäoikeudenmukaiseksi.

"Sinulla ei ole oikeutta epäillä sankarin sanaa. Cethegus on sankari."

"Hän on roomalainen. Hyvää yötä!" sanoi Teja pistäen miekkansa tuppeen.

Hän lähti goottiensa kanssa omia teitään.

Mutta Cethegus heittelehti sinä yönä levottomasti vuoteellaan.

Hän oli tyytymätön itseensä.

Hän oli vihainen Juliukselle.

Hän oli katkera Vitigekselle, mutta vielä enemmän Tejalle.

Mutta eniten itselleen.

* * * * *

Seuraavana päivänä Vitiges vielä kerran kutsui kaupungin kansan, senaatin ja papiston kokoon Tituksen termeihin.

Tämä komea rakennus oli täynnä sotapäälliköitä. Sen marmoriportaiden ylimmältä astuimelta kuningas piti yksinkertaisen puheen roomalaisille.

Hän selitti luopuvansa vähäksi aikaa kaupungista ja peräytyvänsä.

Mutta hän sanoi pian palaavansa.

Hän muistutti goottilaisen hallituksen lempeyttä, Teoderikin ja Amalasuntan hyviä töitä ja vaati heitä vastustamaan miehuullisesti Belisariusta, kunnes gootit ehtisivät avuksi. Roomalaisten aseiden käyttämiseen tottuneet legioonat ja kaupungin vahvat muurit tekivät pitkällisenkin vastarinnan mahdolliseksi.

Viimeksi hän vaati uskollisuusvalan ja antoi heidän vielä juhlallisesti vannoa, että he puolustaisivat henkeen ja vereen asti kaupunkia Belisariusta vastaan.

Roomalaiset epäilivät, sillä heidän ajatuksensa olivat jo nyt Belisariuksen leirissä eivätkä he tahtoneet tehdä väärää valaa.

Silloin kaikui kumea, juhlallinen laulu Via sacralta päin ja Flaviuksen amfiteatterin ohi kulki suuri saattue pappeja, jotka veisasivat virsiä ja suitsuttivat pyhää savua.

Edellisenä yönä paavi Agapetus oli kuollut ja hänen seuraajakseen oli heti valittu päädiakoni Silverius.

Hitaasti ja juhlallisesti pappien saatto aaltoili eteenpäin. Etumaisina kannettiin Rooman piispan arvomerkkejä. Pojat lauloivat hopeankirkkailla äänillään kauniita, vaikka valittavia lauluja.

Vihdoin paavin avonainen, leveä, runsaasti kullattu, laivaa muistuttava kantotuoli saapui.

Kantajat kulkivat hitaasti askel askeleelta soiton tahdissa. Kantotuolin ympärillä tunkeilivat suunnattomat kansanjoukot, jotka tahtoivat uuden piispansa siunausta. Silverius luki lakkaamatta siunauksia nyökäten päätään oikealle ja vasemmalle.

Iso pappisaattue ja joukko keihäillä varustettuja palkkasotureita päättivät kulkueen.

Kulkue pysähtyi keskelle toria.

Ääneti, uhmailevina katselivat areiolaiset goottisoturit, jotka vartioivat kaikkia torille vieviä katuja, heille vihamielisen kirkon ylpeää, loisteliasta esiintymistä. Roomalaiset sitä vastoin tervehtivät piispansa saapumista sitäkin iloisemmin, kun hänen sanansa vapauttaisi heidät omantunnon vaivoista, joita kohta tehtävä vala aiheutti.

Silverius aikoi juuri alkaa puheensa kokoutuneelle kansalle, kun jättiläiskokoinen gootti pisti kätensä kantotuolin eturistikon läpi ja nykäisi paavin kullalla kirjaillusta vaipasta.

Vihoissaan tästä epäkunnioittavasta häiriöstä Silverius katsahti taakseen, mutta gootti nykäisi huolettomana toistamiseen ja sanoi:

"Pappi, tule kuninkaan luo!"

Silverius olisi mieluummin suonut, että kuningas olisi saapunut hänen luokseen. Hildebad näytti aavistavan sen hänen kasvoistaan.

Mutta hän huudahti: "Ei tässä muu auta. Taivu vain, pappi."

Samalla hän laski kätensä erään kantotuolia kantavan papin olkapäälle. Kantajat laskeutuivat polvilleen ja huoaten Silverius nousi maahan lähtien Hildebadin mukana portaita ylös.

Kun Silverius oli saapunut Vitigeksen luo, tarttui tämä hänen käteensä, kulki hänen kanssaan portaiden reunalle ja sanoi:

"Rooman miehet! Tämän ovat papit valinneet piispaksenne.

"Minä vahvistan vaalin. Hän nouskoon paavin istuimelle heti, kun on vannonut minulle kuuliaisuutta ja vannottanut teillä minulle uskollisuudenvalan. Vanno, pappi!"

Hetken aikaa Silverius näytti hämmästyneeltä.

Mutta pian hän toipui ja kääntyi kansan puoleen tekopyhästi hymyillen.

"Sinä käsket", sanoi hän.

"Vanno", huusi Vitiges, "että sinä poissa ollessamme teet kaiken voitavasi säilyttääksesi Rooman kaupungin uskollisena gooteille, joille se on niin suuressa kiitollisuuden velassa. Vanno valvovasi meidän etujamme kaikin tavoin ja vastustavasi vihollisiamme. Vanno uskollisuutta gooteille."

"Minä vannon", sanoi Silverius kääntyen kansan puoleen.

"Ja minä, jolla on valta sitoa teidän sielunne, roomalaiset, vaadin teitä, jotka olette goottilaisten aseiden ympäröimät, vannomaan samassa mielessä kuin minäkin olen vannonut."

Papit ja muutamat aatelisista näyttivät käsittävän hänet ja kohottivat epäröimättä kätensä vannoakseen.

Silloin ei kansanjoukkokaan enää kauempaa miettinyt ja torilta kajahti äänekäs huuto: "Me vannomme uskollisuutta gooteille."

"Hyvä on, Rooman piispa", sanoi kuningas. "Me luotamme valaanne. Voikaa hyvin, roomalaiset. Pian näemme taas toisemme."

Hän asteli leveitä portaita alas.

Teja ja Hildebad tulivat hänen jäljessään.

"Nyt olen utelias", sanoi kreivi Teja.

"Nähdäksesi, aikovatko he pitää valansa", tuumi Hildebad.

"En. En ollenkaan. Vaan nähdäkseni, kuinka he rikkovat sen. No, kyllä kai pappi keinot keksii."

Liehuvin lipuin gootit marssivat Porta flaminian kautta Roomasta jättäen sen paavin ja prefektin haltuun. Belisarius läheni sitä pikamarssissa pitkin Via latinaa.

YHDEKSÄS LUKU.

Florentian kaupungissa vallitsi vilkas, sotainen elämä.

Portit olivat suljetut. Muureilla ja torneissa oli lukuisia vartiostoja. Kaduilla näkyi joukottain jättiläiskokoisia gootteja ja asestettuja palkkasotureita. Völsungit Guntaris ja Arahad olivat nimittäin leiriytyneet kaupunkiin ja toistaiseksi määränneet sen pääkortteerikseen Vitigestä vastaan nostetun kapinan kestäessä.

Veljekset asuivat kauniissa huvilassa, jonka Teoderik oli rakennuttanut Arnus-joen rannalle. Huvila oli etukaupungissa, mutta kuitenkin kaupungin muurien sisäpuolella.

Vanhempi veli, Tuscian herttua Guntaris, oli pelätty sotilas. Hän oli jo vuosikausia ollut Florentian kreivinä. Kaupungin lähimmässä ympäristössä olivat tämän mahtavan aatelissuvun tilukset, joita tuhannet uudisasukkaat ja maamiehet viljelivät. Heillä oli rajaton valta kaupunkiin ja sen ympäristöön, ja herttua Guntaris oli päättänyt nyt sitä käyttääkin.

Täysissä varusteissa, kypärä päässä tämä komea mies käveli tyytymättömänä erään huvilan huoneen marmorilattialla edestakaisin. Nuorempi veli oli sitä vastoin puettuna komeaan juhlapukuun ja oli aseeton. Äänetönnä ja mietteissään hän nojasi pöytää vasten, joka oli täynnä kirjeitä ja pergamentteja.

"Tee vihdoinkin päätös, poikani", sanoi Guntaris. "Tämä on viimeinen sanani.

"Tänään on sinun tuotava myöntävä vastaus tuolta itsepäiseltä tytöltä tai minä -- kuuletko -- minä itse menen sitä noutamaan.

"Mutta varokoon hän silloin itseään.

"Osaan paremmin kuin sinä kohdella oikullista tyttöä."

"Veljeni, älä tee sitä!"

"Teen kyllä, kautta salaman.

"Luuletko, että minä panen pääni alttiiksi ja sallin sukumme onnen luistaa käsistäni sinun riutuvan rakkautesi ja hellämielisyytesi vuoksi.

"Nyt on tilaisuus saada völsungeille ensimmäinen sija kansamme keskuudessa. Tämä paikka kuuluu meille, vaikka amalit ja baltit ovat vuosituhansia syrjäyttäneet meidät siltä.

"Jos viimeinen naispuolinen amelungi tulee vaimoksesi, ei kukaan voi riidellä sinulta kruunua, ja minun miekkani suojelee sitä päässäsi talonpoikaiskuningasta Vitigestä vastaan.

"Mutta emme saa enää viivytellä. Minulla ei ole vielä mitään tietoja Ravennasta, mutta pelkään, että kaupunki antautuu vain Matasuntalle eikä meille, toisin sanoen ei meille yksin. Sillä, jonka hallussa on Ravenna, on koko Italiakin, kun Napoli ja Rooma ovat joutuneet viholliselle. _Meidän_ täytyy saada haltuumme tämä mahtava linnoitus.

"Senvuoksi täytyy hänen tulla vaimoksesi, ennenkuin lähdemme korppikaupungin muurien edustalle, muuten leviää pian huhu, että hän on pikemmin vankimme kuin kuningattaremme."

"Kuka sitä toivoo hartaammin ja tulisemmin kuin minä, mutta en voi häntä pakottaa."

"Miksi et?

"Hae hänet käsiisi ja taivuta hänet hyvällä tai pahalla. Minä menen valleille vartioita lisäämään.

"Palatessani tahdon vastauksen."

Herttua Guntaris poistui, ja huoaten Arahadkin lähti puutarhaan hakemaan Matasuntaa käsiinsä.

Puutarha oli Vähästä Aasiasta kotoisin olevan vapautetun orjan laatima.

Puutarhan takaosa oli metsäntapainen eikä siellä ollut penkereitä eikä kukkasarkoja, vaan rehevä, ihmeen kaunis ruohokko.

Kirkas puro virtasi hauskasti solisten näiden kukkaisten ruohokenttien ja tiheäin oleanderpensastojen läpi.

Aivan puron rannalla pehmeässä ruohossa loikoili nuori nainen.

Hän oli paljastanut oikean käsivartensa ja leikitteli vuoroin solisevien aaltojen, vuoroin puron rannalla nuokkuvien kukkien kanssa.