Chapter 25

"Jääkylmän ylpeytesi aiheuttama suru surmasi hänet ennen aikojaan. Sinä, sinä olet ryöstänyt minulta rakastettuni ja saattanut hänet hautaan -- kostoa, kostoa hänen puolestaan."

Ja laajassa, korkeassa holvissa kaiku vastasi: "Kostoa, kostoa".

"Apua", huusi Amalasunta ja juoksi, takoen epätoivoisesti käsillään marmorilevyjä, ympäri huoneen parveketta.

"Niin, huuda vain, täällä ei ääntäsi kuule muu kuin koston jumala.

"Luuletko, että olen turhaan vihaani hillinnyt kuukausimääriä.

"Hyvin usein ja helposti olisin voinut Ravennassa tuhota sinut myrkyllä tai tikarilla, mutta minä houkuttelin sinut tänne.

"Serkkujeni hautapatsaan luona ja äsken vuoteesi ääressä oli minulla täysi työ saada jo koholla oleva käsivarteni estetyksi antamasta sinulle kuoliniskua. -- Sinun täytyy kuolla tuuma tuumalta ja minä tahdon nauttia nähdessäni kuolemantuskan kasvavan hetki hetkeltä."

"Hirviö!"

"Mitä ovatkaan nämä hetket niihin vuosikymmeniin verrattuina, joiden kuluessa olet kiduttanut minua rumentamalla kasvoni, ryöstämällä rakastettuni ja itse säilyvän kauniina. Mitä ovat hetket vuosikymmeniin verrattuina. Mutta nyt saat siitä rangaistuksen."

"Mitä aiot tehdä?" huudahti kiusattu ruhtinatar kulkien kerran toisensa perästä parvekkeen ympäri löytääkseen pakotien.

"Aion hukuttaa sinut hitaasti, hitaasti tämän kylpytornin vesilaitoksiin, jonka ystäväsi Cassiodorus on rakennuttanut.

"Sinä et tiedä, millaisia mustasukkaisuuden ja voimattoman raivon tuskia olen saanut tässä talossa kärsiä, kun sinä vietit täällä hääsi Eutarikin kanssa ja minun täytyi olla mukana palvelijanasi.

"Tässä kylpyhuoneessa, sinä kopea, olen päästänyt sandaalit jaloistasi ja kuivannut jäsenesi -- tässä huoneessa sinä kuolet."

Hän painoi erästä jousta.

Ylemmän kerroksen lattia, pyöreä metallilaatta, jakautui kahteen puoliympyrään, jotka katosivat vasemmalle ja oikealle muurin sisään. Kauhistuneena Amalasunta katseli kapealta parvekkeelta torninkorkuiseen aukkoon jalkojensa juuressa.

"Muista silmääni", huusi Gotelindis.

Yht'äkkiä avautuivat pohjakerroksen sulkuportit, ja järven vesi syöksyi sisään pauhaten ja sähisten ja kohoten ylemmäksi peloittavan nopeasti.

Amalasunta näki varman kuoleman edessään. Hän huomasi mahdottomaksi päästä pakoon ja vielä mahdottomammaksi taivuttaa pirullisen vihollisensa armoa antamaan. Silloin hän sai takaisin amelungien vanhan, ylpeän rohkeuden. Hän tuli levolliseksi ja mukautui kohtaloonsa.

Hän huomasi helleeniläisaiheisten korkokuvien joukossa aivan lähellä oven oikealla puolella Kristuksen kuolemaa esittävän kuvan. Tämä virkisti hänen sieluaan. Hän lankesi polvilleen marmoriin hakatun ristin eteen, tarttui siihen molemmin käsin ja rukoili rauhallisesti suljetuin silmin. Vesi nousi sillä välin ylemmäksi ja huuhteli jo parvekkeen portaita.

"Aiotko sinä rukoilla, murhaaja?

"Pois ristin luota", huusi Gotelindis vimmoissaan. "Muista kolmea herttuaa!"

Äkkiä kahdeksankulmion oikealla puolella olevat delfiinit ja tritonit alkoivat pursuttaa kuumaa vettä. Valkea savu kumpusi torvista.

Amalasunta hypähti ylös ja riensi parvekkeen vasemmalle reunalle.

"Gotelindis, minä annan sinulle anteeksi! Tapa minut, mutta anna sinäkin sielulleni anteeksi."

Ja vesi nousi yhä ylemmä. Se aaltoili jo ylimmällä portaalla ja lainehti vähitellen parvekkeen lattialle.

"Minäkö antaisin sinulle anteeksi? En koskaan. Ajattele Eutarikia!" --

Sihisten räiskähtivät vasemmalta tulikuumat suihkut Amalasuntan päälle.

Hän pakeni nyt keskelle huonetta, vastapäätä medusanpäätä, ainoaan paikkaan, mihin vesisuihkut eivät vielä ulottuneet.

Jos hän nousisi tämän lähellä olevalle ponnahdussillalle, voisi hän suojella henkeänsä vielä muutaman hetken. Gotelindis näytti odottavan sitä ja aikoi nauttia toisen tuskista. Vesi kohisi jo parvekkeen marmorilattialla ja huuhteli Amalasuntan jalkoja. Tämä riensi kiiltävänruskeita portaita ylös ja nojasi sillan marmorikaiteeseen.

"Kuule, Gotelindis, viimeinen pyyntöni. Se ei koske minua -- kansani, kansamme puolesta rukoilen -- Petros aikoo tuhota sen ja Teodahad --"

"Niin, minä tiesin, että tämä valtakunta on sielusi viimeinen huoli.

"Kuule! Se on hukassa!

"Nuo hullut gootit, jotka vuosisatoja ovat pitäneet amaleja balteja parempina, on nyt amalien suku myynyt ja pettänyt. Belisarius lähenee sotajoukkoineen, eikä kukaan ole heitä varoittanut."

"Sinä erehdyt, paholainen, he ovat saaneet varoituksen.

"Minä, heidän kuningattarensa, olen varoittanut heitä.

"Eläköön kansani!

"Turmio goottien vihollisille! Jumala armahtakoon sieluani!"

Nopeasti hän hyppäsi korkealta sillan kaiteelta kuohuviin aaltoihin, jotka kohisten sulkivat hänet syliinsä.

Gotelindis tuijotti yhä siihen paikkaan, jossa hänen uhrinsa oli seisonut.

"Hän on kadonnut", sanoi hän.

Sitten hän katsoi veteen. Pinnalla ui Amalasuntan rintaliina.

"Kuollessaankin tämä nainen voitti minut", sanoi hän hitaasti. "Kuinka pitkä oli vihani ja kuinka lyhytaikainen koston ilo."

SEITSEMÄS LUKU.

Muutamia päiviä edellä kerrottujen tapausten jälkeen tapaamme Ravennassa bysanttilaisen lähettilään huoneessa joukon ylhäisiä roomalaisia sekä maallikkoja että kirkonmiehiä. Myöskin itä-roomalaiset piispat Hypatius ja Demetrius olivat läsnä.

Kaikkien kasvoilla näkyi ankara mielenliikutus, sekä vihan että pelon aiheuttama, kun tottunut kaunopuhuja päätti kertomuksensa seuraavin sanoin:

"Senvuoksi olen kutsunut teidät tänne, te arvoisat Länsi- ja Itä-Rooman piispat ja te jalot roomalaiset.

"Julkisesti ja juhlallisesti panen teidän läsnäollessanne keisarini nimessä vastalauseen kaikenlaisia viekkauden ja väkivallan tekoja vastaan, joita salaisuudessa harjoitetaan tuota ylhäistä naista kohtaan.

"Yhdeksän päivää sitten hän katosi Ravennasta. Hänet on varmaankin väkivallalla viety pois keskeltämme, hänet, joka on aina ollut ystävättärenne ja italialaisten innokas suojelija.

"Samana päivänä katosi kuningatar, hänen katkerin vihollisensa.

"Olen lähettänyt pikalähettejä kaikille ilmansuunnille, mutta en ole vielä saanut mitään tietoja. Mutta, voi, jos --"

Hän ei saanut sanottavaansa loppuun.

Herkuleen torilta kuului kumeaa jyrinää, pian kaikui eteisestä nopeita askeleita, oviverho kiskaistiin syrjään ja huoneeseen riensi tomuisena eräs lähettilään bysanttilaisista orjista.

"Herra", huusi orja. "Hän on kuollut! Hänet on murhattu!"

"Murhattu", toistivat läsnäolijat.

"Kuka on murhaaja?" kysyi Petros.

"Gotelindis murhasi hänet huvilassaan Bolsena-järven saarella."

"Missä on Amalasuntan ruumis? Missä on murhaaja?"

"Gotelindis sanoo, että ruhtinatar oli hukkunut kylpyhuoneeseen leikkiessään vesisuihkuilla, joita hän ei osannut hoitaa.

"Mutta hän kuuluu seuranneen uhriaan täältä saakka.

"Roomalaisia ja gootteja rientää sadoittain huvilaan, josta ruumis aiotaan tuoda tänne juhlallisessa saatossa.

"Kuningatar pakeni kansan raivoa lujaan linnaansa Feretrin luona."

"Riittää jo", sanoi Petros suutuksissaan. "Minä riennän kuninkaan luo ja vaadin teitäkin, jalosukuiset roomalaiset, tulemaan mukanani. Minä pyydän teitä todistajikseni keisari Justinianusta varten."

Hän riensi heti kokoontuneiden etunenässä palatsiin.

Kaduilla he näkivät kiihtyneen ja hämmästyneen ihmisjoukon aaltoilevan edestakaisin. Tieto oli saapunut kaupunkiin ja levisi kulovalkean tavoin talosta taloon. Kun väkijoukko tunsi keisarin lähettilään ja kaupungissa asuvat ylhäiset roomalaiset, antoi se heille tietä, mutta sulkeutui taas heidän jälkeensä ja riensi hyökyaallon tavoin palatsia kohti. Töin tuskin se saatiin pysymään palatsin porttien ulkopuolella.

Joka silmänräpäys kasvoi kansan luku ja melu. Honoriuksen torilla tunkeilivat ravennalaiset, jotka samalla kun surivat suojelijatartaan toivoivat, että tämän tapauksen johdosta barbaarivalta kukistuisi. Keisarillisen lähettilään näkeminen vahvisti tätä toivoa ja palatsin edustalle kokoontunut väkijoukko tuntui uhkaavan muutakin kuin Gotelindista ja Teodahadia.

Sillä välin Petros riensi seurueineen avuttoman kuninkaan huoneeseen. Teodahad oli kadottanut kaiken vastustusvoimansa puolisonsa lähdettyä. Hän vapisi akkunoidensa alla aaltoilevan väkijoukon vihan ilmauksia ja lähetti noutamaan Petrosta saadakseen tältä apua ja neuvoja, koska tämä oli yhdessä Gotelindiksen kanssa päättänyt ruhtinattaren surmaamisen, vieläpä tehnyt sitä varten suunnitelmankin. Petroksen pitäisi nyt olla mukana teon seurauksiakin kestämässä.

Kun bysanttilainen ilmestyi huoneen kynnykselle, riensi kuningas kädet levällään häntä vastaan, mutta seisahtui hämmästyneenä. Hän hämmästyi Petroksen seuruetta, mutta vielä enemmän lähettilään synkkiä, uhkaavia kasvonpiirteitä.

"Minä vaadin sinut tilille, goottien kuningas", huusi Petros jo ovelta, "tilille Bysantin nimessä Teoderikin tyttären vuoksi.

"Sinä tiedät, että keisari Justinianus on erityisesti luvannut hänelle suojelusta. Jokainen hänen hiuksistaan on sen vuoksi pyhä ja jokainen hänen veripisaransa on pyhä.

"Missä on Amalasunta?"

Kuningas katseli häntä hämmästyneenä.

Hän ihmetteli toisen teeskentelemistaitoa.

Mutta hän ei käsittänyt hänen tarkoitustaan.

Hän oli ääneti.

"Missä on Amalasunta?" kysyi Petros toistamiseen lähestyen kuningasta uhkaavasti. Hänen seuralaisensa tekivät samoin.

"Hän on kuollut", sanoi Teodahad, joka alkoi pelätä pahinta.

"Murhattu hän on", huusi Petros, "niin huutaa koko Italia. Sinä olet vaimoinesi hänet murhannut.

"Justinianus, korkea keisarini, oli tämän rouvan suojelija. Hän kostaakin hänen puolestaan. Minä julistan hänen nimessään sodan, sodan teitä vastaan, veriset barbaarit, sodan teitä ja koko teidän sukuanne vastaan."

"Sodan teitä ja koko teidän sukuanne vastaan", toistivat italialaiset antaen hetken tunteen hurmaamina vapaan vallan vanhalle, kauan kyteneelle vihalleen. Uhkaavina he ryntäsivät vapisevaa kuningasta kohti.

"Petros", änkytti tämä hämmästyneenä, "muistele sopimustamme, muistele --"

Mutta lähettiläs sieppasi papyruskäärön vaippansa alta ja repi sen palasiksi.

"Nyt ovat kaikki siteet katkaistut keisarini ja tämän verentahraaman suvun välillä.

"Te olette itse hirveällä rikoksellanne saaneet aikaan sen, ettei teitä kohtaan voi enää osoittaa sääliä. Sopimukset ovat mitättömät. Sota!"

"Jumalan tähden", vaikeroi Teodahad, "ei sotaa eikä taistelua. Mitä sinä vaadit, Petros?"

"Antautumista! Italian vapauttamista barbaareista!

"Sinut itsesi ja Gotelindiksen haastan oikeuteen Bysanttiin Justinianuksen eteen, siellä --"

Mutta hänen puheensa keskeytti goottilaisen sotatorven räikyvä ääni ja huoneeseen syöksähti paljain miekoin vankka joukko goottisotureita kreivi Vitigeksen johdolla.

Goottilaiset päälliköt olivat heti saatuaan tiedon Amalasuntan kuolemasta kutsuneet kansansa kelvollisimmat miehet neuvotteluun Ravennaan Porta romanan luo ja keskustelleet siellä, mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä yleisen turvallisuuden ja heidän oikeuksiensa säilyttämiseksi.

Oikeaan aikaan he ilmestyivät Honoriuksen torille, jossa ravennalaisten käytös oli muuttunut yhä uhkaavammaksi. Siellä täällä välähti jo tikari ja tuon tuostakin kuului huuto: "voi, barbaareita!"

Mutta julkisen väkivallan merkit ja huudahdukset lakkasivat heti, kun vihatut gootit marssivat hyvässä järjestyksessä Herkuleen torilta Via palatinaa myöten Honoriuksen torille. Vastustusta kohtaamatta sotilaat marssivat kiihtyneen kansanjoukon läpi. Sillä aikaa, kun kreivi Teja ja Hildebad valtasivat palatsin ovet ja korokkeet, olivat kreivi Vitiges ja Hildebrand saapuneet kuninkaan huoneeseen parhaiksi kuulemaan lähettilään viimeiset sanat.

Heidän seurueensa asettui riviin oikealle puolelle kuninkaan valtaistuinta, jolle tämä oli peräytynyt. Vitiges meni pitkään miekkaansa nojaten aivan kreikkalaisen eteen ja katsoi häntä terävästi silmiin.

Syntyi hiljaisuus.

"Kuka uskaltaa", kysyi Vitiges lopuksi levollisesti, "näytellä täällä, goottien kuninkaanpalatsissa, herraa ja mestaria?"

Vähitellen toipuen hämmästyksestään vastasi Petros hänelle:

"Kreivi Vitiges! Sinun ei sovi ruveta murhaajaa puolustamaan. Olen haastanut hänet bysanttilaisen tuomioistuimen eteen."

"Etkö sinä siihen voi mitään vastata, amelungi?" kysyi Hildebrand-vanhus vimmastuneena.

Mutta kuninkaan paha omatunto esti häntä vastaamasta.

"Niinpä meidän on puhuttava hänen sijastaan", sanoi Vitiges. "Tiedä se, kreikkalainen, ja ottakaa huomioon tekin petolliset ja kiittämättömät ravennalaiset, että goottien kansa on vapaa, eikä tunnusta tämän maan päällä ketään herrakseen eikä tuomarikseen."

"Eikö murhan tai verenrikoksenkaan vuoksi?"

"Jos meidän seassamme tapahtuu rikoksia, tuomitsemme ja rankaisemme ne itse. Me emme jätä sitä vieraan, kaikkein vähiten vihollisemme, bysantin keisarin tehtäväksi."

"Keisarini kostaa tämän jalon naisen puolesta, kun hän ei voinut häntä pelastaa. Antakaa murhaaja Bysantin tuomittavaksi."

"Me emme anna goottilaista palvelijaakaan Bysantin tuomittavaksi, vielä vähemmän kuningastamme."

"Siinä tapauksessa saatte tekin rangaistuksen hänen rikoksestaan. Julistan teille sodan hallitsijani nimessä. Vaviskaa Justinianuksen ja Belisariuksen edessä."

Iloinen liikehtiminen goottisoturien joukossa oli vastauksena.

Hildebrand-vanhus meni akkunan ääreen ja huusi ulkona oleville gooteille:

"Kuulkaa, gootit! Ilmoitan ilosanoman. Sota, sota Bysanttia vastaan alkaa."

Silloin kuului ulkoa jyrinä ikäänkuin meri olisi särkenyt sulkunsa ja päässyt virtaamaan viljavainioille. Aseiden kalinaa kuului ja tuhannet äänet huusivat riemuissaan:

"Sota, sota Bysanttia vastaan."

Tällainen vastaus sodanjulistukseen vaikutti masentavasti Petrokseen ja italialaisiin. Tuo hurja innostus säikäytti heitä. Ääneti he katselivat eteensä lattiaan.

Sillä aikaa kun gootit kättä puristaen onnittelivat toisiaan, meni Vitiges totisena aivan Petroksen viereen ja sanoi juhlallisesti:

"Siis sota!

"Me emme sitä pelkää -- itse olet kuullut.

"Parempi julkinen sota kuin monivuotinen, salainen, vaaniva vihollisuus.

"Sota on hyvä, mutta voi sitä roistoa, joka ilman oikeutta ja syytä alkaa sodan.

"Minä näen hengessäni useita vuosia eteenpäin, veren, murhan ja palon vuosia, minä näen tallattuja viljapeltoja, savuavia kaupunkeja, lukemattomia ruumiita, joita virrat kuljettavat mukanaan.

"Kuulkaa sanamme: teidän syyksenne tulkoon tuo veri, tuo kurjuus!

"Te olette tuoneet vihollisuutta ja ärsyttäneet meitä monta vuotta -- me olemme sen kaiken levollisesti kärsineet.

"Ja nyt olette te tuoneet sodan maahamme tunkeutumalla tuomariksi sellaisessa asiassa, joka ei ole teidän tuomittavanne. Te olette suotta sekautuneet sellaisen kansan elämään, joka on yhtä vapaa kuin tekin. Syylliset olette te!

"Tämä on vastauksemme Bysantille."

Ääneti Petros kuunteli näitä sanoja, ääneti hän kääntyi poistuen italialaisten ystäviensä kanssa.

Muutamat näistä saattoivat häntä hänen asunnolleen saakka, niiden joukossa Florentian piispa.

"Kunnioitettava ystäväni", sanoi Petros tälle heidän hyvästellessään, "kaikki Teodahadin kirjeet siinä jutussa, jonka jätitte minun valvottavakseni, täytyy teidän antaa minulle. Minä tarvitsen niitä, mutta kirkollenne ovat ne aivan tarpeettomat."

"Oikeusjuttu on aikoja sitten päättynyt", vastasi piispa, "ja tilukset ovat peruuttamattomasti hallussamme. Sinä saat asiakirjat." --

Sitten lähettiläs sanoi jäähyväiset ystävilleen, jotka toivoivat pian näkevänsä hänet taas Ravennassa mukanaan keisarillinen sotajoukko, ja riensi huoneeseensa. Ensiksi hän lähetti Belisariukselle käskyn ryhtyä heti hyökkäykseen.

Sitten hän kirjoitti keisarille laajan kertomuksen, joka päättyi seuraavasti:

"Ja kuten huomaat, hallitsijani, on sinulla täysi syy olla tyytyväinen uskollisimman palvelijasi toimiin ja nykyiseen asiain tilaan.

"Barbaarien kansa on jakautunut useihin puolueihin. Valtaistuimella on vihattu, toimeton ja epäluulonalainen ruhtinas. Viholliset ovat varustautumattomat hyökkäykseen. Italialainen väestö on kaikkialla sinun puolellasi. Jollei ihmettä tapahdu, kukistuvat barbaarit melkein ilman vastarintaa.

"Ja kuten usein ennenkin, esiintyy suuri keisarini, jonka ylpeytenä on oikeudellisuus, nytkin oikeuden suojelijana ja kostajana. -- Omituinen sattuma muuten on, että kolmisoudulla, joka on käytettävänäni, on nimenä 'Nemesis'.

"Yksi seikka minua huolettaa suuresti, nimittäin se, etten ponnistuksistani huolimatta saanut pelastetuksi Teoderikin onnetonta tytärtä.

"Minä rukoilen sinua, että ainakin vakuuttaisit ylhäiselle hallitsijattarelleni, keisarinnalle, joka ei ole kovin suosiollinen minulle, että koetin mitä tarkimmin noudattaa hänen käskyjään ruhtinattareen nähden, jonka suojelemisen hän vielä viimeiseksi tavatessamme erityisesti laski sydämelleni.

"Korkean keisarinnan kysymykseen Teodahadista ja Gotelindiksesta, joiden avulla goottien valtakunta joutuu käsiimme, tahtoisin vastata viisauden ensimmäisellä säännöllä: on vaarallista pitää hovissa henkilöitä, jotka tuntevat syvimmät salaisuutemme."

Tämän kirjeen Petros lähetti edeltäpäin piispojen Hypatiuksen ja Demetriuksen mukana.

Näiden piti rientää Brundusiumiin, sieltä yli Epidamnukseen ja sitten maata myöten Bysanttiin.

Itse hän aikoi lähteä vasta muutaman päivän perästä kulkien hitaasti pitkin Joonian meren goottilaista rantaa tutkiakseen kaikkialla satamakaupungeissa väestön mielialaa ja kiihoittaakseen sitä.

Sitten hän purjehtisi Peloponneson ja Euboean ympäri, sillä keisarinna oli määrännyt hänen palaamaan meritietä ja antanut hänen toimitettavakseen muutamia asioita Ateenassa ja Lampsakossa.

Hän muisteli jo ennen Ravennasta lähtöään usein mielihyvin toimiaan Italiassa ja ajatteli sitä palkintoa, jonka hän Bysanttiin palattuaan varmasti saisi.

Hän palasi Bysanttiin toista vertaa rikkaampana kuin oli sieltä lähtenyt.

Sillä hän ei ollut ilmaissut kuningatar Gotelindikselle sitä, että hänen varsinainen tehtävänsä oli Amalasuntan tuhoaminen.

Päinvastoin hän oli useita kertoja vastustanut sitä huomauttamalla, että hän voisi joutua keisarin ja keisarinnan epäsuosioon. Suurella rahasummalla oli Gotelindis saanut vihdoin ostetuksi puolelleen Petroksen, joka itse asiassa käytti häntä välikappaleenaan.

Petros odotti varmasti saavansa Bysantissa luvatun patriisiarvon ja iloitsi jo pääsevänsä samanarvoiseksi kuin ylpeä serkkunsa Narses, joka ei ollut auttanut häntä ylenemään.

"Kaikki on siis onnistunut toivon mukaan", sanoi hän tyytyväisenä itsekseen järjestäessään asiapapereitaan, "ja tällä kertaa, ylpeä ystäväni Cethegus, on viekkaus ollut suureksi hyödyksi.

"Pieni Tessaloniken kaunopuhuja on päässyt pitemmälle lyhyillä, hiljaisilla askeleillaan kuin sinä ylpeillä, ärsyttävillä harppauksillasi.

"Nyt on huolehdittava siitä, etteivät Teodahad ja Gotelindis pääse Bysantin hoviin. Kuten sanottu, se olisi vaarallista. Kenties oli keisarinnan viisaan kysymyksen tarkoituksena varoittaa häntä tässä suhteessa.

"Ei, tämän kuningasparin täytyy kadota pois tieltämme."

Hän kutsui luokseen kestiystävänsä, jonka luona hän oli asunut, ja sanoi hänelle jäähyväiset.

Samalla hän antoi hänelle tumman, kapean, omituisenmuotoisen maljakon, jollaisia tavallisesti käytettiin asiapaperien säilyttämiseen. Hän lukitsi kannen sinettisormuksellaan, joka esitti hienosti tehtyä skorpionia, ja kirjoitti nimen maljakkoon kiinnitettyyn vahatauluun.

"Hae tämä mies käsiisi", sanoi hän kestiystävälleen, "goottien kansankokouksesta, joka piakkoin pidetään Regetan luona, ja anna hänelle tämä maljakko. Sen sisässä olevat paperit kuuluvat hänelle. Voi hyvin, toivottavasti näemme pian toisemme täällä Ravennassa."

Hän lähti orjineen talosta ja meni suoraan lähettilään laivaan. Ylpeisiin unelmiin vaipuneena hän lähti Ravennasta "Nemesiksellä". --

Ja kun hänen laivansa lähestyi Bysantin lahtea, -- Lampsakosta hän oli keisarinnan toivomuksen mukaan lähettänyt keisarillisen pikapurjehtijan, joka lähti samaan aikaan kuin "Nemesiskin", ilmoittamaan tulostaan -- silmäili lähettiläs ilomielin kauniita maataloja, jotka marmorinvalkeina loistivat aina viheriöivien puutarhojen lomasta.

"Täällä minäkin asun vastaisuudessa valtakunnan senaattorien joukossa", tuumi Petros itsekseen.

Sataman suulla tuli heitä vastaan keisarinnan upea huvialus "Thetis". Heti, kun se tunsi lähettilään kolmisoudun, se nosti purppuralippunsa ja käski heitä pysähtymään.

Pian saapui kolmisoudun kannelle keisarinnan lähettiläs. Hän oli Aleksandros, joka ennen oli ollut lähettiläänä Ravennan hovissa.

Hän antoi kolmisoudun päällikölle keisarin kirjelmän, johon tämä säikähtyneenä silmäsi, ja kääntyi sitten Petroksen puoleen.

"Keisari Justinianuksen nimessä!

"Sinut on useita vuosia harjoittamasi asiakirjojen väärentämisen ja väärän veronkannon vuoksi tuomittu elinkautiseen pakkotyöhön Kersonin vuorikaivoksiin ultziagirilaisten hunnien alueella.

"Sinä olit jättänyt Teoderikin tyttären hänen vihollistensa käsiin.

"Keisari olisi pitänyt sinua kirjeesi johdosta syyttömänä, mutta keisarinna, joka on aivan lohduton kuninkaallisen sisarensa kadottamisesta, on ilmaissut keisarille entiset rikoksesi.

"Ja Rooman prefekti ilmoittaa kirjeessään, että olit yhdessä Gotelindiksen kanssa laatinut suunnitelman kuningattaren surmaamiseksi.

"Keisarinna on siten saanut todistetuksi syyllisyytesi siinäkin suhteessa. Omaisuutesi on siirretty valtion omaksi. Keisarinna käskee sanoa sinulle", -- kuiskasi lähettiläs murtuneen miehen korvaan -- "että olit itse viisaassa kirjeessäsi antanut neuvon, että ne henkilöt, jotka tietävät syvimmät salaisuutemme, ovat tuhottavat.

"Päällikkö, sinä saat heti viedä tuomitun rangaistuspaikkaansa."

Aleksandros meni takaisin alukseensa.

Mutta "Nemesis" muutti suuntansa, käänsi Bysantin satamalle selkänsä ja vei pakkotyöhön tuomitun pois ihmisten ilmoilta.

KAHDEKSAS LUKU.

Cethegusta emme ole nähneet sen jälkeen, kun hän lähti Ravennasta Roomaan.

Viimeksi kerrottujen tapausten jälkeisinä viikkoina hän oli ollut innokkaassa puuhassa, sillä hän huomasi, että ratkaisu oli nyt lähellä. Hän voi sen levollisesti vastaanottaa.

Koko Italia vihasi yksimielisesti barbaareita. Ja kukapa muu kuin katakombien salaliiton päämies ja Rooman hallitsija, voi lietsoa tämän vihan voimaa ja antaa sille päämäärän.

Hän oli nykyjään Rooman hallitsija täydellisesti harjoitettujen ja hyvillä aseilla varustettujen legioonalaisten sekä kaupungin melkein valmiiden varustusten tukemana, joita hän oli viime kuukausina rakennuttanut yötä päivää.

Ja nyt viimeksi oli hänen onnistunut, kuten hän itse luuli, estää bysanttilaisen sotajoukon äkillinen tulo Italiaan, suurin vaara, mikä hänen suunnitelmiaan uhkasi. Luotettavan tiedustelijan avulla hän oli saanut tietää, että bysanttilainen laivasto, joka tähän saakka oli ollut ankkurissa Sisilian luona, todellakin oli lähtenyt Italiasta ja mennyt Afrikan rannikolle, jossa se muka ahdisteli merirosvoja.

Tosin Cetheguksen oli pakko myöntää, että kreikkalaisten täytyisi lopuksikin laskea maihin Italiassa, mutta hän tarvitsi heitä satunnaisina avustajina.

Hänestä oli tärkeätä saada asiat sille kannalle, että keisarin esiintyminen oli luettava vain satunnaiseksi avuksi. Senvuoksi oli välttämätöntä saada italialaiset nousemaan kapinaan omin voimin, ennenkuin ainoakaan bysanttilainen saisi tulla Italian mantereelle, joten kreikkalaisten avustus olisi vain sivuasia, joka voitaisiin palkita siten, että keisarille nimellisesti myönnettäisiin Italian yliherruus.

Tätä tarkoitusta varten hän oli laatinut huolellisesti suunnitelmansa.

Niin pian kuin viimeinen Rooman varustuksista oli saatu katon alle, hyökättäisiin samana päivänä koko Italiassa goottien kimppuun ja koetettaisiin saada yhdellä iskulla vallatuiksi kaikki varustetut paikat, linnat ja kaupungit, Rooma, Ravenna ja Napoli ennen kaikkea.

Ja jos barbaarit kerran karkotettaisiin linnoituksista avoimelle kentälle, ei tarvitsisi enää pelätä -- kun otetaan huomioon heidän huono piiritystaitonsa sekä italialaisten linnojen lukumäärä ja lujuus -- että he pystyisivät valloittamaan niitä takaisin ja ottaisivat taas valtaansa niemimaan.