Part 6

_Wilder_: Meidän hartioillemme? Ei minun, minä en sitä tahdo!

_Edgar_: Meitä on viisi jäsentä johtokunnassa. Jos meitä neljä on ollut sitä vastaan, miksi annoimme asioiden ajella noin pitkälle. Te tiedätte vallan hyvin miksi -- koska luulimme saavamme miehet nälällä taivutettua. No niin, kaikki mitä olemme voittaneet, on yhden vaimon nälkäkuolema.

_Scantlebury_ (hermostuneena, melkein itkien): Minä protesteeraan, minä protesteeraan! Minä olen inhimillinen mies -- kaikki olemme inhimillisiä!

_Edgar_ (pilkallisesti): Meidän inhimillisyydessämme ei ole mitään vikaa. Ainoastaan käsityskyvyssämme, hra Scantlebury.

_Wilder_: Joutavia. Minun käsityskykyni on yhtä hyvä kuin teidänkin.

_Edgar_: Jos niin on, niin silloin se ei ole kyllin hyvä.

_Wilder_: Minä näin jo edeltäpäin tämän.

_Edgar_: Miksi ette sitte asettunut vastaan!

_Wilder_: Paljonkohan siitä olisi ollut apua.

(Katsoo Anthonyhin.)

_Edgar_: Jos te ja minä ja jokainen meistä täällä, joka sanoo, että hänen käsityskykynsä on niin hyvä --

_Scantlebury_ (hätäisesti): En minä ole koskaan sitä sanonut.

_Edgar_ (Scantleburystä välittämättä): Olisimme olleet vastaan, niin lakko olisi loppunut aikoja sitten, eikä tuo onneton nainen olisi tullut tuolla tavalla hengiltä kuristetuksi. Ja kaikesta päättäen voi sanoa, että saattaa olla vielä kymmeniä toisia vaimoja nälkään nääntymässä.

_Scantlebury_: Jumalan tähden, herra, älkää käyttäkö tuota sanaa johtokunnan ko-ko-uksessa -- se on -- se on hirvittävää.

_Edgar_: Minä käytän sitä, herra Scantlebury.

_Scantlebury_: Sitte minä en kuuntele teitä. En kuuntele! Se piinaa minua.

(Hän tukkii korvansa.)

_Wanklin_: Kukaan meistä, paitsi isänne, ei ole sovintoa vastaan.

_Edgar_: Olen varma, että jos osakkeenomistajat tietäisivät --

_Wanklin_: Ettehän luule heidän käsityskykynsä olevan yhtään paremman kuin meidän. Jollain naisella sattuu olemaan heikko sydän --

_Edgar_: Tällainen taistelu etsii jokaisesta heikot paikat. Jokainen lapsikin sen tietää. Jollei oltaisi harjotettu tällaista kuristusmenettelyä, ei hänen olisi tarvinnut tuolla tavalla kuolla. Ja eikä olisi olemassa kaikkea tuota kurjuutta, jonka jokainen, joka ei ole hullu, näkee vallitsevan.

(Anthony on koko edellisen ajan katsellut poikaansa. Hän liikahtaa noustakseen, mutta jää paikoilleen, kun Edgar jatkaa.)

Minä en puolusta työmiehiä, tahi itseäni tahi ketään.

_Wanklin_: Saisi riittää jo. Ruumiinavauksessa läsnäolevat puolueettomat sääliväiset valamiehet saattavat puhua joitain hyvin ilkeitä juttuja. Me emme saa jättää huomioonottamatta asemaamme.

_Scantlebury_ (yhä tukkien korviaan): Ruumiinavaus, valamiehistö! Ei, ei, eihän se ole sellainen asia?

_Edgar_: Minä olen saanut tarpeekseni pelkuruudesta.

_Wanklin_: Pelkuruus on vastenmielinen sana, herra Edgar Anthony. Se näyttäisi juuri pelkäämiseltä, jos me yhtäkkiä tällaisen tapauksen satuttua hyväksyisimme miesten vaatimukset. Meidän täytyy olla varovaisia.

_Wilder_: Tietysti meidän täytyy. Meillä ei ole mitään varmuutta tästä asiasta, ainoastaan huhua. Oikea menettely on antaa koko juttu meidän puolestamme Harnessin käsiin. Se on luonnollista ja siihen me lopultakin tullaan.

_Scantlebury_ (arvokkaasti): Aivan niin! (Kääntyen Edgariin.) Ja teille nuori herra, minä en voi kyllin ilmaista minun -- minun paheksumistani, siitä tavasta, jolla te olette käsitelleet asiaa. Teidän tulisi peruuttaa sananne. Puhua nälkiinnyttämisestä, puhua pelkuruudesta! Arvailla meidän näkökantojamme! Lukuunottamatta omaa isäänne olemme kaikki myöntäneet, että ainoa menettelytapa on on hyvä tahto -- se on säädytöntä, se on mitä suurinta vääristelyä -- ja kaikki mitä voin sanoa, se on -- se on, minua piinaa --

(Hän panee kätensä naamalleen.)

Edgar (jäykästi): Minä en peruuta mitään.

(Hän aikoo sanoa jotakin kun Scantlebury taas tukkii korvansa. Tench tekee torjuvan liikkeen muistikirjallaan. Kaikki huomaavat joutuneensa pois järjestyksestä ja palaavat istuimilleen. Edgar yksin jää seisomaan.)

_Wilder_ (kuin koettaisi jotakin haihduttaa mielestään): Minä en välitä vähääkään siitä, mitä nuori herra Anthony sanoi. Ruumiinavaus ja valamiehistö! Se ajatus on mieletön. Minä -- minä ehdotan puheenjohtajan äänestettäväksi tämän: Että työriita jätetään heti hra Simon Harnessin sovitettavaksi, hänen tänä aamuna esittämiensä ehdotusten mukaan. Kannattaako tätä kukaan.

(Tench kirjottaa)

_Wanklin_: Minä kannatan.

_Wilder_: Hyvä; sitte minä pyydän puheenjohtajan esittämään sen johtokunnan äänestettäväksi.

_Anthony_ (raskaasti huokaisten -- hitaasti): Me olemme joutuneet hyökkäyksen alaisiksi. (Katsoen ivallisen ylenkatseellisesti Wilderiin ja Scantleburyyn.) Minä otan sen omille hartioilleni. Minulla on ikää 76 vuotta. Olen ollut esimiehenä tässä yhtiössä sen perustamisesta lähtien, kolmekymmentäkaksi vuotta. Olen ollut tässä hyvinä ja huonoina aikoina. Minun toimintani alkoi yhtiössä sinä vuonna kun tämä nuori mies syntyi.

(Edgar painaa päänsä alas. Anthony pidellen tuolistaan jatkaa.)

Olen ollut tekemisissä "miesten" kanssa jo viisikymmentä vuotta. Olen aina seisonut heitä vastaan. En koskaan ole vielä joutunut häviölle. Olen tämän yhtiön puolesta taistellut työväkeä vastaan neljä kertaa ja neljä kertaa olen heidät kukistanut. On sanottu, etten ole enää sama mies kuin ennen. (Katsoo Wilderiin.) Miten sen laita lieneekään, on minussa kuitenkin kyllin miestä pysymään tykkieni ääressä.

(Äänensä paisuu. Johtokunnan jäsenet, kukin tavallaan osottavat hänen sanojensa vaikutuksen heihin.)

Työväkeä on kohdeltu oikeuden mukaisesti, heillä on ollut kohtuulliset palkat, me olemme aina olleet valmiit kuulemaan heidän valituksiaan. On sanottu, että ajat ovat muuttuneet; jos ovatkin, en minä ole muuttunut niiden mukana. Enkä tahdokaan. On sanottu, että herrat ja työmiehet ovat tasa-arvoisia! Mahdotonta! Talossa voi olla ainoastaan yksi herra! Missä kaksi ihmistä joutuu yhteen, parempi on hallitseva. On sanottu, että pääomalla ja työllä ovat edut yhteiset. Mahdotonta! Niiden edut ovat toisistaan kaukana kuin itä lännestä. On sanottu, että johtokunta on ainoastaan osa koneesta. Mahdotonta! Me olemme kone, sen aivot ja vieterit. Meidän on johdettava ja päätettävä, mitä on tehtävä ja tehtävä se pelkäämättä ja suosiota tavottelematta. Peljätä työmiehiä! Peljätä osakkeenomistajia! Peljätä omaa varjoamme! Ennen kuin minä sellaiseksi tulen, toivon kuolevani.

(Hän pysähtyy ja kohdattuaan poikansa katseen jatkaa.)

On ainoastaan yksi tapa, jolla voi kohdella "miehiä" -- rautaisella kädellä. Nuo puolinaiset ja puolinaiset kaupat ja tämän aikakauden puolinaiset ja puolinaiset tavat, ovat kaikki nämä meille aiheuttaneet. Tunteellisuus ja hellyys, niitä epäilemättä tämä nuori mies kutsuu yhteiskunnalliseksi menettelytavakseen. Ette voi leivästä syödä ja säilyttää sitä! Tuo keskiluokan tunteellisuus, tahi sosialismi, tahi mitä se lieneekään, on mätää. Herrat ovat herroja, työmiehet työmiehiä. Myöntykää yhteen vaatimukseen ja he esittävät kymmenen. He ovat (hymyilee jurosti) kuten Oliver Twist, tahtovat yhä enemmän. Jos minä olisin heidän asemassaan, olisin minä samallainen. Mutta minä en ole heidän asemassaan. Huomatkaa minun sanani. Jonakin kauniina aamuna kun olette antaneet perään täällä ja antaneet perään tuolla -- huomaatte te, että olette kaivaneet maan jalkojenne alta ja olette syvällä suossa, häviön partaalla; ja teidän kanssanne ovat rehkimässä tuossa suossa juuri ne samat miehet, joiden vaatimuksiin olitte suostuneet. Minua on syytetty itsevaltiaaksi tyranniksi, joka ajattelen vain omaa ylpeyttäni -- mutta minä ajattelen tämän maan tulevaisuutta, jota uhkaavat kansan kapinat, roskajoukon hallitus ja monet muut seuraukset, joita kaikkia en voi arvatakaan. Jos minä vain jollakin tavalla avustan niiden valtaanpääsyä, häpeän minä katsoa tovereitani silmiin.

(Anthony tuijottaa eteensä. Vallitsee täydellinen hiljaisuus. Frost tulee eteisestä, kaikki, paitsi Anthony, katsovat häneen levottomasti.)

_Frost_ (isännälleen): Miehet ovat täällä, herra. (Anthony tekee poiskäskevän liikkeen.) Tuonko heidät sisään!

_Anthony_: Odota! (Frost menee ulos, Anthony kääntyy poikaansa päin.) Minä tulen nyt siihen hyökkäykseen, joka on tehty minua vastaan. (Edgar anteeksipyytävän liikkeen tehtyään, on liikkumatonna, pää vähän alas vaipuneena.) Yksi vaimo on kuollut. Minulle on sanottu, että hänen verensä on minun vastuullani; minulle on sanottu, että minun vastuullani on toistenkin, naisten ja lasten nälkiintyminen ja kärsimykset.

_Edgar_: Minä sanoin "meidän vastuullamme", puheenjohtaja.

_Anthony_: Se on samaa. (Hänen äänensä yhä painuu ja tunteensa käyvät yhä huomattavimmiksi.) Minä en käsitä, että minun vastustajaini kärsimykset rehellisessä taistelussa, jota minä en ole alkanut, ovat _minun_ syytäni. Jos minä kaadun hänen jalkoihinsa -- kuten saattaa käydä -- en minä valita. Se on oleva _minun_ kohtaloni ja tämä on -- hänen. Minä en voi eroittaa, kuten tahtoisin, noita miehiä heidän vaimoistaan ja lapsistaan. Suora taistelu on suoraa taistelua. Antaa heidän oppia ajattelemaan ennenkuin alkavat rettelöimään!

_Edgar_ (hiljaa): Mutta onko se suoraa taistelua, isä? Katso heitä ja katso meitä! Heillä on ainoastaan tämä yksi ase!

_Anthony_ (jäykästi): Ja sinä olet kyllin herkkämielinen opettaaksesi heille sen käyttöä. Näyttää olevan nykyään muodissa ihmisillä asettua vihollisensa puolelle. Minä en ole oppinut sitä taitoa. Onko sekin minun vikani, että he riitaantuivat liittonsa kanssa?

_Edgar_: On olemassa sellaistakin, jota sanotaan armoksi.

_Anthony_: Mutta oikeus käy sen edellä.

_Edgar_: Mikä näyttää yhdestä oikeudelta, puheenjohtaja, näyttää toisesta vääryydeltä.

_Anthony_ (hillityllä kiihkolla): Sinä syytät minua vääryydestä -- kaikesta epäinhimillisyydestä -- julmuudesta --

(Edgar tekee kauhistusta ilmaisevan eleen -- toiset liikahtelevat pelästyneinä.)

_Wanklin_: So so, puheenjohtaja.

_Anthony_ (jurolla äänellä): Nämä ovat oman poikani sanoja. Ne ovat sellaisen aikakauden sanoja, jota minä en ymmärrä, heikon sukupolven sanoja.

(Yleistä mutinaa. Kovasti ponnistellen Anthony saa taas hillityksi itseään.)

_Edgar_ (tyynesti): Minä sanoin samaa myös itsestäni, isä.

(He katsovat hetken toisiaan silmästä silmään ja Anthony tekee liikkeen, kuin tahtoisi lopettaa personallisuuksiin menon; asettaa sitte kätensä otsalleen huojutellen kun pyörryttäisi. Häntä lähestytään, mutta hän viittaa heidät pois.)

_Anthony_: Ennenkuin minä esitän tämän ehdotuksen äänestettäväksi on minulla vielä yksi sana sanottavana. (Hän katsoo kaikkia vuorotellen.) Jos se hyväksytään, merkitsee se, että luovumme päämäärästä, jonka olemme ottaneet. Se merkitsee että lyömme laimiin velvollisuutemme pääomaa kohtaan. Se merkitsee, että luovumme velvollisuuksistamme itseämme kohtaan. Se merkitsee, että antaudumme alttiiksi alituisille hyökkäyksille, joissa meidän on yhtä alituisesti peräännyttävä. Älkää antautuko harhaluulojen valtaan -- paetkaa tällä kertaa, niin ette koskaan voi enää pysähtyä! Te saatte paeta kuin rakkikoirat omien työmiestenne ruoskan edessä. Jos te tuollaista kohtaloa toivotte, niin voitte äänestää tämän ehdotuksen puolesta.

(Hän katsoo taas heitä naamasta naamaan, lopulta kiinnittäen katseensa Edgariin; kaikki istuvat katseet maahan luotuna. Anthony viittaa ja Tench ojentaa hänelle kirjan. Hän lukee.)

"Herra Wilder ehdotti ja herra Wanklin kannatti: Että työmiesten vaatimukset jätetään heti herra Simon Harnessin sovitettavaksi, hänen tänä aamuna tekemiensä ehdotustensa mukaan." (Äkkinäisellä tarmolla.) Ne jotka kannattavat, äänestävät, kuten tavallisesti!

(Hetkeen ei kukaan liikahda, sitte äkkiä, juuri kuin Anthony aikoo puhua, Wilder ja Wanklin nostavat kätensä, sitte Scantlebury ja viimeisenä Edgar, joka ei nosta päätään.)

Jotka vastustavat? (Anthony nostaa kätensä. Selvällä äänellä.) Ehdotus on hyväksytty. Minä jätän paikkani tässä johtokunnassa.

(Kuoleman hiljaisuus. Anthony istuu liikkumatta, päänsä hiljaa vaipuessa. Äkkiä hän kuohahtaa kuin koko elämänsä olisi kysymyksessä.)

Viisikymmentä vuotta! Te olette häväisseet minut, hyvät herrat. Tuokaa miehet sisään.

(Hän istuu liikkumatta tuijottaen eteensä. Johtokunnan jäsenet vetäytyvät kiireesti yhteen ja muodostavat ryhmän. Tench puhuu peljästyneenä eteiseen. Wilder vetää Wanklinin erilleen.)

_Wilder_ (hätäisesti): Mitä heille sanotaan? Miksi ei Harness ole täällä? Otammeko vastaan miehiä ennen kun hän tulee? Minä en --

_Tench_: Tulkaa sisään, olkaa hyvät!

(Thomas, Rous, Green ja Bulgin tulevat asettuen riviin pikkupöydän sivuun. Tench istuu kirjottamaan. Kaikkien katseet ovat kiinnitetyt Anthonykin, joka ei ole heitä huomaavinaan.)

_Wanklin_ (astuen pikkupöydän ääreen -- hermostuneella ystävällisyydellä): No, Thomas, miten on asiat? Mikä oli tulos kokouksestanne?

_Rous_: Simon Harnessilla on vastauksemme. Hän sanoo teille, mikä se on. Odotamme häntä. Hän puhuu puolestamme.

_Wanklin_: Onko asia niin Thomas?

_Thomas_ (jurosti): Kyllä. Roberts ei tule, hänen vaimonsa on kuollut.

_Scantlebury_: Niin, niin! Vaimo raukka! Niin niin!

_Frost_ (tullen eteisestä): Herra Harness!

(Kun Harness tulee, Frost poistuu. Harnessilla on paperi kädessään, kumartaa johtokunnalle, nyökäyttää miehiin päin ja asettuu seisomaan pikkupöydän taakse, aivan keskelle huonetta.)

_Harness_: Hyvää iltaa, hyvät herrat.

(Tench kirjottamansa paperi kädessään tulee hänen luokseen. He puhuvat hiljaa.)

_Wilder_: Olemme odottaneet teitä, Harness. Toivotaan että voidaan päästä johonkin --

_Frost_ (tullen eteisestä): Roberts! (Hän poistuu.)

(Roberts tulee hätäisesti sisään ja seisottuu tuijottaen Anthonyhin. Hänen naamansa on rasittuneen ja vanhentuneen näköinen.)

_Roberts_: Herra Anthony, pelkään, että olen vähän myöhästynyt, olisin ollut täällä aikanaan, ellei olisi -- jotakin tapahtunut. (Miehille): Onko jo jotakin sanottu?

_Thomas_: Mutta mies, mikä sinut tänne saattoi?

_Roberts_: Te sanoitte meille tänä aamuna, hyvät herrat, että menkää ja harkitkaa uudelleen asemaanne. Me olemme sitä harkinneet; olemme tuomassa nyt miesten vastausta. (Anthonylle.) Menkää te takasin Lontooseen. Meillä ei ole teille mitään myönnettävää. Emme rikkuakaan tule helpottamaan vaatimuksistamme, emmekä taivu ennen kuin kaikki nuo vaatimukset on hyväksytty.

(Anthony katsoo häneen, mutta ei puhu. Miehet näyttävät hämmästyneiltä.)

_Harness_: Roberts!

_Roberts_ (katsoo kiivaasti häneen, sitte Anthonyhin): Onko asia teille kyllin selvä? Onko se kyllin lyhyesti ja sattuvasti sanottu? Te erehdyitte suuresti luullessanne meidän tulevan armoille. Te voitte ruhjoa ruumiimme, mutta ette murtaa mieltä. Menkää takasin Lontooseen, miehillä ei ole teille mitään sanottavaa!

(Pysähtyen, levottomana ottaa askeleen liikkumattomana istuvaan Anthonyhin päin.)

_Edgar_: Meitä surettaa onnettomuutenne, Roberts, mutta --

_Roberts_: Pitäkää säälinne, nuori mies. Antakaa isänne puhua!

_Harness_ (paperiarkki kädessään, puhuu pikkupöydän takaa): Roberts!

_Roberts_ (Anthonylle hyvin kärsimättömästi): Miksi ette vastaa!

_Harness_: Roberts!

_Roberts_ (kääntyen äkkiä): Mitä niin?

_Harness_ (vakavasti): Te puhutte ilman valtuuksia, asiat ovat menneet teidän edellenne.

(Hän viittaa Tenchiin, joka antaa paperin johtokunnan jäsenille. He allekirjoittavat sukkelaan sopimuspaperin.)

Katsokaa tätä, hyvä mies! (Kohottaen paperiaan.) "Vaatimukset hyväksytään, _paitsi koneenkäyttäjiä ja lämmittäjiä koskevat_. Lauvantain ylityöstä kaksinkertainen palkka. Työvuorot entiselleen." Näihin ehtoihin on suostuttu. Miehet menevät aamulla jälleen työhön. Lakko on loppunut.

_Roberts_ (lukee paperia ja kääntyy miehiin. He vetäytyvät taapäin, paitsi Rousia, joka pysyy paikoillaan. Ihan tyynesti): Te olette pelanneet minun selkäni takana? Minä seisoin rinnallanne kuolemaan saakka; te odotitte sitä, hyljätäksenne minut!

(Miehet vastaavat kaikki yht'aikaa.)

_Rous_: Se on vale!

_Thomas_: Teitä oli mahdoton sietää, hyvä mies!

_Green_: Jos minua olisi kuultu --

_Bulgin_ (hengästyneesti): Tuki kitasi!

_Roberts_: _Sitä_ te odotitte!

_Harness_ (ottaen johtokunnan allekirjoittaman sopimuksen ja antaen omansa Tenchille): Jo riittää, miehet. Teidän on parasta poistua.

(Miehet poistuvat hitaasti ja kömpelösti.)

_Wilder_ (hermostuneella, hiljaisella äänellä): Luultavasti ei ole enää mitään esteitä. (Seuraa ovelle.) Minun on yritettävä tähän junaan! Tuletteko, Scantlebury?

_Scantlebury_ (Wanklinin kanssa seuraten): Jaa, jaa. Odottakaa minua.

(Hän seisahtuu kun Roberts puhuu.)

_Roberts_ (Anthonylle): Mutta te ette ole hyväksyneet noita ehtoja! Eiväthän he voi tehdä sopimusta ilman esimiestään! Te ette koskaan hyväksyisi noita ehtoja! (Anthony katsoo häneen vaieten.) Sanokaa herran tähden että ette ole hyväksyneet! (Varmasti.) Näen sen teistä!

_Harness_ (ojentaen johtokunnan hyväksymää sopimusta): Johtokunta on allekirjottanut!

(Roberts katsoo tyrmistyneenä allekirjotuksia -- työntää paperin pois ja peittää silmänsä.)

_Scantlebury_ (kämmenensä suojassa Tenchille): Pitäkää huolta puheenjohtajasta. Hän ei voi hyvin, hän ei voi hyvin -- hän ei syönyt puolista. Jos vaimoille ja lapsille toimitetaan avunkeräystä, merkitkää minun puolestani -- puolestani viisisataa markkaa.

(Hän menee eteiseen vaivaloisen hätäisesti ja Wanklin, joka on tähystellyt Robertsia ja Anthonyä värähtelevin ilmein, seuraa perästä. Edgar jää istumaan sohvaan katsoen maahan. Tench palaten paikoilleen kirjottaa pöytäkirjaansa. Harness seisoo pikkupöydän ääressä katsellen vakavasti Robertsia.)

_Roberts_: Sitte te ette ole enää tämän yhtiön esimiehenä. (Purskahtaen hurjanlaiseen nauruun.) Ah-ha, ha-ha, ha-ha! He ovat hyljänneet teidät -- hyljänneet esimiehensä: Ah ha-ha! (Äkkiä pelottavan synkästi.) Siis -- ovat syösseet meidät molemmatkin alas, herra Anthony?

(Enid tulee kiireesti pariovesta isänsä luokse ja kumartuu hänen ylitsensä.)

_Harness_ (tullen ja tarttuen Robertsin hihaan): Hävetkää, Roberts! Menkää kauniisti kotiinne, mies; menkää kotiinne!

_Roberts_ (tempaisten kätensä pois): Kotiin? (Lyyhistyen -- kuiskaten.) Kotiin!

_Enid_ (tyyneesti isälleen): Tule pois rakas isä! Tule omaan huoneeseesi!

(Anthony ponnistautuu ylös. Hän kääntyy Robertsiin, joka katsoo häneen. He seisovat useita sekuntteja silmäillen toisiaan tiukasti. Anthony nostaa kätensä tervehtiäkseen, mutta antaa sen vaipua. Vihainen ilme Robertsin kasvoissa muuttuu ihmetteleväksi. Molemmat taivuttavat päätään kunnianosotukseksi. Anthony kääntyy ja kävelee hitaasti verhotulle ovelle. Äkkiä hän horjahtaa kuin kaatuisi, tointuu, Enidin ja Edgarin, joka on huoneen poikki rientänyt apuun, tukemana menee pois. Roberts seisoo liikkumatta useita sekuntteja, tuijottaen tiukasti Anthonyn jälkeen ja menee sitte eteiseen.)

_Tench_ (läheten Harnessia): On suuri paino pois sydämeltäni, herra Harness! Mutta mikä järkyttävä kohtaus, herra!

(Hän pyyhkii ohimoitaan. Harness on kalpea ja päättävä, katsellen hieman jäykästi hymyillen vapisevaa Tenchiä.)

Tämä kaikki on ollut niin ankaraa! Mitähän hän tarkoitti sanoessaan: "He ovat syösseet meidät molemmatkin alas?" Vaikka hän on menettänyt vaimonsa, mies raukka, ei hänen olisi tarvinnut puheenjohtajalle noin sanoa!

_Harness_: Yksi vaimo kuollut ja kaksi parasta miestä murtunut!

(Underwood tulee äkkiä.)

_Tench_ (tuijottaen Harnessiin -- äkkiä): Tiedättekö, herra -- nämä ehdot, ne ovat juuri samat, jotka yhdessä laadimme, te ja minä ja esitimme molemmille puolille ennen taistelun alkua. Kaikki tämä -- kaikki tämä ja -- ja minkä tähden?

_Harness_: (matalalla jäykällä äänellä): Sepä siinä merkillisintä onkin!

(Underwood kääntymättä ovelta tekee hyväksyvän viittauksen.)

Esirippu.