Part 3

_Rva Rous_: Yhtiö ei ollut vielä kolmeakaan vuotta vanha. Isä käsitteli työssään happoja ja siinä sai jalkansa myrkytetyksi. Sanoin aina hänelle: "Isä, sinä olet saanut myrkkyä jalkoihisi". "Muori", sanoi hän, "olipa myrkkyä tahi ei, minä en voi yrittääkään jäädä pois työstä". Ja kaksi päivää myöhemmin oli hän sängyn oma, eikä koskaan senjälkeen noussut ylös. Se oli niin sallittu! Eikä siihen aikaan ollut edes noita tapaturmalakeja.

_Rva Yeo_: Sinä talvena ei ollut lakkoa! (Vähän leikkisästi.) Tämä talvi on minusta tarpeeksi ankara. Rva Roberts ei varmaan kaipaa kovempaa talvea, vai mitä? Ei kai näyttäisi luonnolliseltakaan saada päivällistä, vai mitä, rva Bulgin?

_Rva Bulgin_: Meillä on syöty vain leipää ja teetä jo neljä päivää.

_Rva Yeo_: Tehän saitte sen perjantaisen pyykinpesun?

_Rva Bulgin_ (alakuloisesti): Sanoivat sen antavansa minulle, mutta kun viime perjantaina menin, oli se jo annettu toisille. Käskettiin tulemaan ensi viikolla uudelleen.

_Rva Yeo_: Oo! Siihen on liian paljon pyrkijöitä. Minä lähetin Yeon jäälle panemaan herrasväkilöiden jalkoihin luistimia ja tekemään mitä sattuu löytämään. Onhan edes pois kotoa vetelehtimästä.

_Rva Bulgin_: Välipä nyt miehistä -- on tässä jo kyllin huonosti lastenkin kanssa. Minä pidän heidät sängyssä, ett'eivät tule niin nälkäisiksi kuin juoksennellessaan. Mutta ne ovat vuoteessakin niin levottomia, että ihan niiden kanssa nääntyy.

_Rva Yeo_: Te olette onnellinen kun he ovat vielä niin pieniä. Koulua käydessään ne vasta nälkäisiksi tulevat. Eikö Bulgin anna teille mitään?

_Rva Bulgin_ (puistaa päätään, sitten ajateltuaan): Antaisi jos voisi, luultavasti.

_Rva Yeo_ (pilkallisesti): Mitä. Eikö teillä ole yhtiössä osake?

_Rva Rous_ (nousten hyvin varovasti): No niin, hyvästi, Anni Roberts! Minä lähden mukana kotiin.

_Rva Roberts_: Jääkää juomaan kuppi teetä, rouva Rous!

_Rva Rous_ (heikosti hymyillen): Roberts kyllä tarvitsee teensä kun tulee kotiin. Lähden heti makaamaan; sängyssä on lämpösempää kuin missään muualla.

(Hän kulkee hyvin tutisevana ovelle.)

_Rva Yeo_ (nousten ja ojentaen hänelle kätensä): Tulkaa pois, muori, ja ottakaa kädestäni. Meillä on kaikilla sama matka.

_Rva Rous_ (ottaen kädestä): Kiitoksia, ystäväiseni!

(He menevät rva Bulginin seuraamina.)

_Madge_ (liikahtaen ensi kerran): Siinä näette, Anni! Minä sanoin George Rousille: "Älä pyrikään minun pariini ennen kuin olet tehnyt lopun kaikista näistä rettelöistä. Saisit hävetä", sanoin, "kun oma äitisi näyttää jo aaveelta, eikä ole kalikkaakaan uuniin pistää. Niin kauan kun te saatte piippunne täyteen annatte te meidän nähdä nälkää". -- "Minä vannon, Madge", hän sanoi, "etten minä ole saanut ryyppyä eikä tupakkaa näinä kolmena viime viikkona!" -- "No, miksi sitten jatkatte lakkoa?" -- "Minä en voi perääntyä Robertsin tähden!" -- -- -- Siinä se on! Roberts, aina Roberts! Ilman häntä olisivat kaikki sen jo lopettaneet. Kun hän puhuu niin riivaa heti paholainen heidät. (Hiljaisuus. Rouva Roberts tekee tuskaisen liikkeen.) Ah! Te ette tahdo hänen kukistuvan! Hän on miehenne. Jokainenhan pitää omasta varjostaan! (Hän tekee rouva Robertsiin päin liikkeen.) Jos Rous tahtoo saada minut, täytyy hänen luopua Robertsista. Jos hän luopuu hänestä luopuvat he kaikki. He odottavat ainoastaan alkua. Isä on häntä vastaan -- he ovat kaikki sydämessään häntä vastaan.

_Rva Roberts_: Sinä et voi Robertsia kukistaa!

(He katselevat vaieten toisiinsa.)

_Madge_: Enkö voi? Pelkurit -- kun heidän omat äitinsä ja lapsensa eivät tiedä mihin turvautua.

_Rva Roberts_: Madge!

_Madge_ (katsoen tutkivasti rva Robertsia): Minä ihmettelen, että hän uskaltaa katsoa teitä silmiin. (Hän kyykistyy tulen eteen lämmitellen käsiään.) Harness on täällä taas. Heidän on määrättävä kantansa tänä iltana.

_Rva Roberts_ (pehmeällä, hiljaisella äänellä): Roberts ei koskaan hylkää lämmittäjiä ja koneenkäyttäjiä. Se ei olisi oikein.

_Madge_: Ette te voi kääntää minua. Se on vaan hänen ylpeyttään.

(Ovelta kuuluu koputus, naiset kääntyvät kun Enid astuu sisään. Hänellä on karvahattu ja oravannahkaturkit. Hän sulkee oven jälkeensä.)

_Enid_: Saanko tulla sisään, Anni?

_Rva Roberts_: Enid-neiti. Anna rouva Underwoodille tuoli, Madge!

(Madge antaa tuolin, jolla on istunut.)

_Enid_: Kiitos! -- Oletteko yhtään parempi?

_Rva Roberts_: Kyllä -- kiitoksia, hyvä rouva.

_Enid_ (katsoo yrmeesti Madgeen, kuin tahtoisi hänet poistumaan): Miksi lähetitte te hillon takasin? Minusta se oli teiltä hyvin ajattelemattomasti tehty.

_Rva Roberts_: Kiitoksia, rouva, minä en tarvinnut sitä.

_Enid_: Niinpä niin! Se oli Robertsin tahdosta, eikö ollutkin? Kuinka saattaa hän antaa näiden kärsimystenne yhä jatkua?

_Madge_ (äkkiä): Minkä kärsimysten?

_Enid_ (hämmästyneenä): Pyydän anteeksi!

_Madge_: Kuka sanoi, että he kärsivät?

_Rva Roberts_: Madge!

_Madge_ (vetäen saalin päänsä päälle): Olkaa hyvä ja sallikaa meidän olla omissa oloissamme. Me emme suvaitse teidän tulevan tänne urkkimaan meitä.

_Enid_ (kääntyen tuolillaan häneen päin): Minä en puhunut teille.

_Madge_ (matalalla, kiivastuneella äänellä): Pitäkää itse säälintunteenne. Te luulette saavanne meiltä urkittua, mutta siinä erehdytte. Menkää kertokaa tämä tehtaan johtajalle.

_Enid_ (kylmästi): Tämä ei ole teidän kotinne.

_Madge_ (kääntyen ovelle): Ei, tämä ei ole minun kotini. Pysykää kaukana minun kotoani, rouva Underwood.

(Hän poistuu. Enid koputtaa sormillaan pöytään.)

_Rva Roberts_: Antakaa anteeksi Madge Thomasille, hyvä rouva. Hän on vähän kiihottunut tänään.

(Äänettömyys.)

_Enid_ (katsoen häneen): Oh, minä luulen, että he ovat kaikki yhtä typeriä.

_Rva Roberts_ (hieman hymyillen): Niin, hyvä rouva.

_Enid_: Onko Roberts ulkona?

_Rva Roberts_: On, rouva.

_Enid_: Se on hänen työtään, että he eivät pääse sovintoon. Eikö olekin Anni?

_Rva Roberts_ (lempeästi, katse kiinnitetty Enidiin ja toisen käden sormillaan hivellen rintaansa): He sanovat, että teidän isänne, hyvä rouva --

_Enid_: Isäni vanhenee ja ymmärrättehän millaisia vanhukset ovat.

_Rva Roberts_: Minua surettaa, hyvä rouva.

_Enid_ (paljon hellemmin): Minä en odota teiltä sääliä, Anni. Tiedän, että se on yhtä hyvin hänen syynsä kuin Robertsinkin.

_Rva Roberts_: Minua säälittää kuka tahansa, joka tulee vanhaksi, rouva. On kauheaa tulla vanhaksi, ja herra Anthony on niin hieno vanha herra, minä aina ajattelin.

_Enid_ (kiihkeästi): Hän aina piti teistä, ettekö muista? Kuulkaa Anni, voinko minä mitenkään auttaa? Tahtosin niin mielelläni. Te ette saa mitä tarvitseisitte. (Menee ja ottaa kattilan tulelta, etsien hiiliä.) Ja te olette niin kärkäs lähettämään takaisin sopat ja muut!

_Rva Roberts_: Niin, hyvä rouva.

_Enid_ (huolestuneesti): No, eihän teillä ole edes hiiliä?

_Rva Roberts_: Onko rouva niin hyvä ja asettaa kattilan takasin. Robertsilla ei ole paljo aikaa odottaa teetään kun hän tulee. Hänen on oltava kello neljä miesten kanssa kokouksessa.

_Enid_ (asettaen kattilan tulelle): Siis taas hän kiihottaa heidät raivoihinsa. Ettekö te voi saada häntä talttumaan, Anni? (Rva Roberts hymyilee ivallisesti.) Oletteko yrittäneet? (Äänettömyys.) Tietääkö hän kuinka huonona te olette?

_Rva Roberts_: Se on ainoastaan sydän -- kun minulla on heikko, hyvä rouva.

_Enid_: Te olitte aina niin terve meillä ollessanne.

_Rva Roberts_ (jäykemmin): Roberts on aina minulle hyvä.

_Enid_: Mutta teidän tulisi saada kaikkea mitä tarvitsette ja teillä ei ole mitään!

_Rva Roberts_: Ihmisethän sanovat, etten minä näytä vielä kuolevalta?

_Enid_: Ette tietenkään. Jos vain saisitte oikeaa. -- Tahdotteko ottaa vastaan minun lääkärini, jos lähetän hänet luoksenne? Varmasti siitä olisi teille hyötyä.

_Rva Roberts_ (kysyvästi): Kyllä, hyvä rouva.

_Enid_: Madge Thomas ei saisi tulla tänne, hän vaan kiihottaa teitä. Niinkuin minä en tietäisi mitä kärsimyksiä heillä on! Minä tunnen ne liiankin hyvin, mutta tiedättehän, että he ovat menneet liian pitkälle.

_Rva Roberts_ (yhä hivellen rintaansa): He sanovat, etteivät he millään muulla tavalla saa palkkojaan parannettua, rouva.

_Enid_ (totisena): Mutta, Anni, sen takiahan ei ammattiliittokaan heitä kannata. Mieheni on työväelle hyvin myötätuntoinen, mutta hän sanoo, ettei heillä ole huonot palkat.

_Rva Roberts_: Eikö, -- rouva?

_Enid_: He eivät lainkaan ajattele, kuinka yhtiö voisi pysyä pystyssä, jos se maksaisi miesten vaatimia palkkoja.

_Rva Roberts_ (ponnistellen): Mutta voitto-osingot ovat olleet niin suuria, hyvä rouva.

_Enid_ (joutuen hämilleen): Te kaikki näytte luulevan osakkeenomistajia rikkaiksi, mutta he eivät ole -- enimmät heistä eivät varmaan ole paremmassa asemassa kuin työmiehet. (Rouva Roberts hymyilee.) Heidän on ylläpidettävä yhteiskunnallista asemaansa.

_Rva Roberts_: Niinkö, hyvä rouva?

_Enid_: Teillä ei ole maksettavana korkoja ja veroja, eikä satoja muita menoja, joita heillä on. Jos työmiehet eivät tuhlaisi niin paljon juomiseen ja vetojen lyöntiin, voisivat he vallan hyvin!

_Rva Roberts_: He sanovat, että työ on niin raskasta, että heillä täytyy olla joitakin huvituksia.

_Enid_: Mutta ei suinkaan tuollaisia alhaisia huvituksia.

_Rva Roberts_ (vähän kuvastuen): Roberts ei koskaan maista tippaakaan, eikä koko elämässään ole vielä lyönyt yhtään vetoa.

_Enid_: Jaa! mutta hän ei olekaan tavallinen -- tarkotan, että hän on koneenkäyttäjä -- parempia työmiehiä.

_Rva Roberts_: Niin, hyvä rouva. Mutta Roberts sanoo, ettei heillä ole mahdollisuutta saada muita huvituksia.

_Enid_ (hyvitellen): Niin kyllä minä käsitän, että se on vaikeata.

_Rva Roberts_ (hiukan pisteliäästi): Ja he sanovat että herrasväki viettää samanlaista elämää.

_Enid_ (hymähtäen): Minä elän kyllä, kuten yleensä muutkin ihmiset, mutta tiedättehän Anni, ettei se ole puolustettavaa.

_Rva Roberts_ (vaivaloisesti ponnistellen): Toiset miehistä eivät koskaan aukase kapakan ovea, mutta eivät hekään saa säästetyksi kuin hyvin vähän ja sairauden sattuessa menee sekin heti.

_Enid_: Mutta onhan heillä apukassat, eikö olekin?

_Rva Roberts_: Apukassat antavat korkeintaan kahdeksantoista markkaa viikossa, hyvä rouva, ja se ei ole paljo perheellisille. Roberts sanoo, että työläiset saavat aina elää kädestä suuhun. Viisikymmentä penniä tänään on parempi kuin huomenna markka, sanovat he.

_Enid_: Mutta sehän on kuin uhkapeliä.

_Rva Roberts_ (tavallaan kiihottuneena): Roberts sanoo, että työmiehen koko elämä on uhkapeliä, syntymästä aina hautaan saakka.

(Enid nojautuu eteenpäin tarkkaavana. Rva Roberts jatkaa yhä kiihottuen siksi kuin viimeisissä sanoissa persoonallisista tunteistaan masentuu.)

Hän sanoo, hyvä rouva, että kun työmiehen lapsi on syntynyt, on hänen elämänsä ensimäisestä viimeiseen hengenvetoon arvanheittoa siitä, eikö se koskaan muuttuisi muuksi ja sitä kestää koko hänen elämänsä. Vanhaksi tultuaan on hänellä valittavana joko vaivaistalo tahi hauta. Hän sanoo, että vaikka on kuinka tarkka, vaikka näkee lapsineen nälkää ja elää niukasti säästääkseen, ei silloinkaan jää säästöön pantavaa vanhan päivän varaksi. Sen vuoksi hän ei tahdokaan lapsia (hervahtaa taaksepäin) ei vaikka minä olen niitä niin tahtonut.

_Enid_: Niin, niin, kyllä minä käsitän.

_Rva Roberts_: Ei, ette, hyvä rouva. Teillä on lapsenne, eikä teillä ole koskaan huolta niistä.

_Enid_ (rauhallisesti): Te ette saisi puhua niin paljoa, Anni. (Siitä huolimatta jatkaa.) Mutta Robertsillehan maksettiin aika rahasumma siitä teknillisestä keksinnöstä, eikö maksettukin?

_Rva Roberts_ (puolustain): Kaikki Robertsin säästöt ovat menneet. Hän on aina katsonut tämän lakon menestymistä. Hän sanoo, ettei hänellä ole oikeutta pitää penniäkään, kun toiset kärsivät. Mutta kaikki eivät ole sellaisia! Jotkut eivät näy välittävän mistään muusta -- kunhan vain saavat pitää omansa.

_Enid_: Minä en käsitä mitä heiltä voitaisi odottaakaan, kun he tuolla tavalla kärsivät. (Muuttuneella äänellä.) Mutta Robertsin tulisi ajatella teitä! Tämä on niin kauheaa! Kattila kiehuu. Laitanko minä teen? (Hän ottaa teekannun ja nähtyään siellä olevan teelehtiä kaataa vettä.) Ettekö tahdo kuppia?

_Rva Roberts_: En, kiitoksia, rouva. (Hän kuuntelee kun kuuluisi askelia.) Toivoisin mieluummin, että te ette tapaisi Robertsia, hyvä rouva. Hän kiivastuu niin.

_Enid_: Oh! mutta minun täytyy, Anni. Se käy vallan tyynesti, minä lupaan.

_Rva Roberts_: Hän taistelee elämästä ja kuolemasta, hyvä rouva.

_Enid_ (hyvin rauhallisesti): Pyydän että hän tulee ulos puhumaan kanssani. Emme tahdo kiihottaa teitä.

_Rva Roberts_ (heikosti): Ei, rouva.

(Hän säpsähtää kovasti. Roberts on tullut huomaamatta sisään.)

_Roberts_ (käännellen hattuaan -- pisteliäästi): Pyydän anteeksi tuloni. Sinä näyt olevan keskustelussa hienon rouvan kanssa.

_Enid_: Saanko puhutella teitä, herra Roberts?

_Roberts_: Kenen kanssa minulla on kunnia puhua, arvoisa rouva?

_Enid_: Kyllähän te tunnette minut! Olen rouva Underwood.

_Roberts_ (ilkeästi kumartaen): Johtokunnan puheenjohtajan tytär.

_Enid_ (totisena): Olen tullut puhuttelemaan teitä, tahdotteko tulla hetkiseksi ulos?

(Katsahtaa rva Robertsiin.)

_Roberts_ (pannen hattunsa naulaan): Minulla ei ole mitään sanottavaa, arvoisa rouva.

_Enid_: Mutta minun täytyy puhua teille, olkaa hyvä.

(Menee ovelle päin.)

_Roberts_ (pisteliäästi): Minulla ei ole aikaa kuunnella.

_Rva Roberts_: David!

_Enid_: Rouva Roberts, olkaa niin hyvä!

_Roberts_ (riisuen palttootaan): Olen pahoillani, jos loukkaan ylhäistä rouvaa -- herra Anthonyn tytärtä.

_Enid_ (epäröiden, sitten äkkiä päättävästi): Herra Roberts, minä tiedän teillä olevan vielä kokouksen miesten kanssa. (Roberts kumartaa.) Tulin vetoomaan teihin. Olkaa, -- olkaa hyvä ja koettakaa toki päästä johonkin sovintoon. Antakaa perään edes vähän, vaikkapa vain meidän itsemme tähden.

_Roberts_ (puhuen kuin itselleen): Herra Anthonyn tytär pyytää minun perääntymään edes vähäsen, vaikkapa vain meidän itsemme tähden.

_Enid_: Kaikkien tähden! Oman vaimonnekin tähden!

_Roberts_: Vaimoni tähden, kaikkien tähden -- herra Anthonynkin tähden.

_Enid_: Miksi te olette isälleni niin katkeroitunut? Hän ei ole koskaan tehnyt teille mitään.

_Roberts_: Eikö ole?

_Enid_: Hän ei voi luopua mielipiteistään yhtä vähän kuin tekään omistanne.

_Roberts_: En todella arvannut, että minullakin saa olla mielipiteitä!

_Enid_: Hän on vanha mies ja te --

(Nähtyään Robertsin tiukasti katsovan vaikenee.)

_Roberts_ (korottamatta ääntään): Vaikka minä näkisin herra Anthonyn olevan hengen hädässä ja minä voisin hänet pelastaa kättäni kohottamalla, minä en kohottaisi pikkusormeakaan.

_Enid_: Te -- te --

(Hän vaikenee taas purren huultaan.)

_Roberts_: En nostaisi, se on varma!

_Enid_ (kylmästi): Te ette tarkota, mitä sanotte!

_Roberts_: Tarkotan sitä ihan joka sanalla.

_Enid_: Mutta miksi?

_Roberts_ (kiihkeästi): Herra Anthony tahtoo tyrannivaltaa! Siinä syy!

_Enid_: Joutavia.

(Robertsin vaimo yrittää nousta, mutta vaipuu takaisin tuoliinsa.)

_Enid_ (tehden äkkinäisen liikkeen): Anni!

_Roberts_: Älkää koskeko minun vaimooni!

_Enid_ (peräytyen tavallaan kauhistuneena): Minä uskon -- te olette hullu.

_Roberts_: Hullun talo ei sitten ole sopiva paikka ylhäiselle rouvalle.

_Enid_: En minä pelkää teitä.

_Roberts_ (kumartaen): En saattaisi odottaakaan herra Anthonyn tyttären pelkäävän. Herra Anthony ei ole pelkuri, kuten ne toiset.

_Enid_ (äkkiä): Luulen teistä olevan urhoollista tämän taistelun jatkamisen.

_Roberts_: Onko herra Anthonystä urhoollista taistella vaimoja ja lapsia vastaan? Minä uskon, että herra Anthony on rikas, onko hänestä urhoollista taistella niitä vastaan, joilla ei ole penniäkään? Onko hänestä urhoollista panna lapset huutamaan nälästä ja vaimot värisemään vilusta?

_Enid_ (kohottaen kätensä kuten iskua torjuakseen): Tiedättehän että isäni toimii periaatteittensa mukaan.

_Roberts_: Niin myöskin minä.

_Enid_: Te vihaatte meitä, ettekä voi sietää peräytymistä.

_Roberts_: Ei myöskään herra Anthony, huolimatta siitä, mitä hän ehkä sanoo.

_Enid_: Kaikessa tapauksessa teidän tulisi sääliä omaa vaimoanne.

(Rva Roberts, jolla on ollut käsi sydämellä, ottaa sen pois ja yrittää tyynnyttää hengitystään.)

_Roberts_: Arvoisa rouva, minulla ei ole enää sanottavaa.

(Hän ottaa leivän käteensä. Ovelle koputetaan ja Underwood tulee sisään, seisahtuu heitä katsomaan. Enid kääntyy häneen ja näyttää sitte epäröivältä.)

_Underwood_: Enid.

_Roberts_ (ivallisesti): Ei teidän olisi tarvinnut tulla vaimoanne noutamaan herra Underwood. Emme me ole ryövärejä.

_Underwood_: Tiedän sen Roberts. Toivon, että rouva Robertsin terveydentila on parempi. (Roberts kääntyy pois vastaamatta.) Tule, Enid!

_Enid_: Minä kehotan teitä vielä kerran, herra Roberts, teidän vaimonne tähden.

_Roberts_ (pilkallisen kohteliaasti): Jos minäkin neuvoisin teitä, arvoisa rouva -- tehkää se teidän miehenne ja isänne tähden.

(Enid pidättyen vastaamasta, menee ulos. Underwood avaa hänelle oven ja seuraa. Roberts menee tulen luokse ja lämmittää käsiään sammuvassa hiiloksessa.)

_Roberts_: Kuinka sinun tilasi on, tyttöseni. Tuntuu paremmalta vai mitä?

(Rouva Roberts hymyilee heikosti. Roberts tuo palttoonsa ja kietoo sen hänen ympärilleen. Katsoo kelloaan.)

Kymmentä vaille neljä! (Vilkastuen) Olen nähnyt heidän katseensa. Heillä ei ole yhtään taisteluhalua, paitsi tuolla yhdellä vanhalla ryövärillä.

_Rva Roberts_: Etkö tahdo jäädä syömään, David? Et ole syönyt koko päivänä mitään!

_Roberts_ (koskettaen kädellään kurkkuaan): En voi niellä ennenkuin nuo vanhat haikalat ovat lähteneet täältä. (Kävelee edestakasin.) Minun täytyy keskustella miesten kanssa -- heillä ei ole enään lainkaan rohkeutta, pelkurit. He ovat sokeita kuin yölepakot. -- Eivät näe päivää nokkansa edestä.

_Rva Roberts_: Vaimojensa tähden he, David.

_Roberts_: Äh! Niinhän ne sanovat! Vasta silloin he muistavat vaimojaan kun heidän omat vatsansa kurnuavat. Huolenpito vaimoistaan ei heitä koskaan pidätä juomasta, mutta jouduttuaan itse oikean asian vuoksi uhrautuessaan vähän kärsimään, silloin kyllä vaimot ovat esteenä.

_Rva Roberts_: Mutta ajattele lapsia, David.

_Roberts_: Äh! Jos he itse tahtovat synnyttää orjia, ajattelematta niiden tulevaisuutta, joita synnyttävät -- -- --

_Rva Roberts_ (läähättäen): Riittää, David! Älä ala taas puhua siitä -- minä en tahdo -- en voi --

_Roberts_: No, no-o, tyttöseni!

_Rva Roberts_ (hengästyneenä): Ei, ei, David minä en tahdo!

_Roberts_: Rauhotu, rauhotu! Kas niin! Se on oikein. (Katkerasti.) Eivät penniäkään he tahtoisi panna säästöön tällaisten aikojen varalle. Eivät! Kädestä suuhun -- Jumaliste! -- minä tunnen heidät. He ovat murtaneet sydämeni. Lakon alussa ei heistä kukaan ollut vastaan, mutta nyt kun nälkä uhkaa.

_Rva Roberts_: Kuinka sinä saatat sitä odottaakaan, David? He eivät ole raudasta.

_Roberts_: Odottaako sitä? Enkö minä saisi odottaa heiltä samaa, minkä itse teen? Enkö minä mieluummin näe nälkää ja vaikka näänny kuin annan perään? Minkä yksi ihminen voi tehdä, sen voi toinenkin.

_Rva Roberts_: Ja entä vaimot?

_Roberts_: Tämä ei ole vaimojen tehtävää.

_Rva Roberts_ (pahastuen): Ei, vaimot saavat kuolla, siitä te ette välitä. Se on heidän tehtävänsä.

_Roberts_ (kääntäen pois katseensa): Kuka puhuu kuolemisesta? Kukaan ei kuole, ennen kun olemme hävittäneet -- (Roberts kohtaa taas vaimonsa katseen ja koettaa välttää sitä. Kiihtyen.) Tätä juuri olen nämä kuukaudet odottanut. Saada nuo vanhat ryövärit tulemaan tänne tehtaalle ja lähettää heidät sitte samaa tietä takaisin, saamatta penninkään myönnytystä. -- Olen nähnyt heidän naamansa häviön pelon valtaamina, sen vakuutan.

(Hän menee ja ottaa hattunsa naulasta.)

_Rva Roberts_ (seuraten häntä katseillaan -- lempeästi): Ota palttoosi, David -- siellä on varmaan hyvin kylmä.

_Roberts_ (tullen vaimonsa luokse, katseensa on arka): Ei, ei! Kas niin, kas niin, ole hiljaa ja lämmittele. Minä en viivy kauan, tyttöseni.

_Rva Roberts_ (hiukan katkerasti): Parempi, että sinä ottaisit sen.

(Anni tyrkyttää palttoota, mutta Roberts asettaa sen takaisin, kietoen vaimonsa ympärille. Yrittää katsoa vaimonsa silmiin, mutta ei voi. Rva Roberts lepää palttooseen käärittynä; katseensa, joka seuraa miestään, on osittain pahastunut osittain kaipaava. Roberts katsoo kelloaan ja kääntyy menemään. Ovella tulee häntä vastaan Jan Thomas, kymmenvuotias poika, jolla on suuret vaatteet, kädessä pilli.)

_Roberts_: Hei, hei, poika!

(Roberts menee. Jan pysähtyy askeleen päähän rva Robertsista, katsoen vaijeten häneen.)

_Rva Roberts_: Kas, Jan!

_Jan_: Isä tulee, Madge-sisko tulee.

(Hän istuu pöydän ääreen leikkien pillinsä kanssa. Hän puhaltaa kolme epäselvää ääntä, sitte matkien kukkuuta. Ovelle kolkutetaan. Vanha Thomas tulee sisään.)

_Thomas_: Hyvin hyvää päivää teille, hyvä rouva. Parempaa vointia kuin ennen.

_Rva Roberts_: Kiitoksia, Thomas.

_Thomas_ (hermostuneesti): Onko Roberts kotona?

_Rva Roberts_: Juuri meni kokoukseen, Thomas.

_Thomas_ (osaaottavasti ja tullen puheliaammaksi): Tämä on hyvin onnetonta, nähkääs! Tulin sanomaan hänelle, että meidän täytyy tehdä sovinto isännistön kanssa. On kovin suuri vahinko, että hän on mennyt kokoukseen. Hän juoksee päänsä seinään, minä ajattelen.

_Rva Roberts_ (kohottautuen): Hän ei koskaan tule antamaan perään, Thomas.

_Thomas_: Te ette saa kiihottua, se on teille hyvin vaarallista. Nähkääs, heissä on tuskin yhtään miestä, joka häntä kannattaisi, paitsi koneenkäyttäjät ja George Rous. (Juhlallisesti.) Tämän lakon jatkaminen ei ole enää raamatun mukaista. Olen tarkkaavaisesti tutkinut ja punninnut sitä. (Jan puhaltaa.) Tyst! En välitä mitä toiset sanovat, minä sanon, että raamattu tahtoo meidän lopettamaan riidan ja minä teen sen sen vuoksi, ja se on minun mielipiteeni, että tämä on kaikkein parasta meille kaikille. Jos se ei olisi minun mielipiteeni, niin minä en puhuisi siitä mutta se on minun mielipiteeni, nähkääs.

_Rva Roberts_ (hilliten kiihtymystään): Minä en ymmärrä, miten Robertsin käy, jos te peräännytte.

_Thomas_: Eihän se ole mikään häpeä sittekään! Kaiken mitä kuolevainen ihminen vain voi tehdä hän on tehnyt. Hän on joutunut taistelemaan inhimillistä luontoa vastaan. Hyvin luonnollista -- kuka tahansa saattaa niin tehdä. Mutta raamattu on puhunut ja sitä vastaan hän ei saa toimia. (Jan matkii kukkuuta.) Älä tuota vinguta! (Mennen ovelle.) Täältä tulee tyttöni seuraksenne. Hyvin hyvää vointia, hyvä rouva -- ei saa kiihottua -- muistakaa se!

(Madge tulee sisään ja seisoo avoimella ovella katsellen ulos kadulle.)

_Madge_: Myöhästytte, isä. He ovat alkamassa jo. (Hän tarttuu isänsä hihaan.) Jumalan tähden, vastustakaa häntä, isä -- tämän kerran!

_Thomas_ (irrottaen hihansa, arvokkaasti): Anna minun tehdä, mikä on oikein, tyttö!

(Hän menee. Madge tulee ovelta hitaasti sisään kuten jonkun lähetessä.)

_Rous_ (ilmestyen ovelle): Madge!

(Madge seisoo selin rva Robertsiin, tuijottaen kädet selän takana Rousiin.)

_Rous_ (katse säihkyvänä): Madge! Olen kokoukseen menossa. (Madge hymyilee halveksivasti, liikahtamatta.) Kuuletko sinä?

(He puhuvat sukkelaan, hiljaisella äänellä.)

_Madge_: Kuulen! Mene ja tapa oma äitisi jos sinun niin täytyy.

(Rous tarttuu Madgen käsivarsiin. Madge seisoo jäykkänä, pää kenossa. Rous katselee häntä ja seisoo myöskin liikkumatta.)

_Rous_: Vannoin pysyväni Robertsin takana. Minä vannoin! Sinä tahdot minut peräytymään valastani.

_Madge_ (hiljaa ivallisesti): Sinäpä olet sievä sulhanen!

_Rous_: Madge!

_Madge_ (hymyillen): Olen kuullut sanottavan, että sulhaset tekevät mitä heidän tyttönsä pyytävät, (Jan puhaltaa kukkuuta) mutta nähtävästi se ei ole totta!

_Rous_: Sinä tahdot tehdä minusta rikkurin!

_Madge_ (silmänsä puoliksi suljettuna): Tee se minun tähteni!

_Rous_ (lyöden kätensä otsaansa): Kirottua! Minä en voi --

_Madge_ (kiihkeästi) Tee se minun tähteni.

_Rous_ (hampaittensa raosta): Älä viettele minua!

_Madge_ (viitaten Jania kädellään -- sukkelaan ja hiljaa): Tahtoisin sen tekemään, että lapsi saisi leipää!

_Rous_ (kiihkeästi, kuiskien): Madge! Oh, Madge!