Part 7

-- Dika täti lukee vaatteita pesuun pantaviksi keittiössä, eikä jouda tulla, -- ilmoitti Spirea. Minä ehdotan, että heitämme arpaa siitä, missä järjestyksessä meidän tulee kertoa ja sitten ulotamme vasta ensimmäisenä vapaana iltana, kun Dika tätikin saattaa olla mukana. Täytyyhän meillä jokaisella olla hiukan valmistusaikaa.

Huudettiin: -- hyvä, hyvä! --

Arpa laukesi seuraavassa järjestyksessä: Kamilla, Fritz, Masse, Svante, Eufrosyne, Spirea ja Kasse.

-- Voi kuinka tulee hir--r--ve--än hauskaa riemuitsi Eufrosyne. -- Aber was soll ich beretten? --

-- Minun vuoroni on ensimmäiseksi, valitti Kamilla.

-- Tiedätkö Effi, minäpä kerron siitä... tuosta... arvaathan, kun me sinä kertana...

Effi nyykäytti päätään.

-- Se on kyllä hauskaa kuulla!

Kamillan kertomus.

Oli taaskin lauantai ja esitelmien piti alkaa. Tilhiläiset olivat aika lailla ponnistelleet läksyjen kanssa koko viikon ja katsoivat itsensä sentähden nyt oikeutetuiksi hauskuuttelemaan ja olemaan hiukan vallattomina. Siksi oli Spirea kaikessa hiljaisuudessa toimittanut kotiin vähän "ylioppilaskauroja" ja toiset olivat illan kunniaksi koristaneet itseään mikä milläkin. Masse oli tehnyt itselleen liikanenän paperista ja kiinnittänyt sen laastarilla. Fritz Amatus kantoi päässään paukutuskaramellin sisällön silkkipaperisen yömyssyn muodossa. Eufrosyne komeili, turhaan koettaen nauruaan tukehduttaa, Dika tädin vanhoilla silmälaseilla. Spirea esiintyi päässä vanhanaikuinen "négligé-myssy" viheriäisillä ruseteilla varustettuna. Kamillalla oli Svanten sininen, vähän nuhraantunut lakki päässä. Svante oli paremman puutteessa pukeutunut valkeisiin käsineihin ja Kasse ilvehti Dika tädin isoon harmaasen huiviin käärittynä. Kun kello löi kuusi, kokoontuivat he kaikki ruokasaliin, jokaisella käsityö mukanaan ja suut liikkuivat ihmeteltävän ahkerasti.

Ikävä kyllä olivat tädit sinä iltana kutsutut soittajaisiin ja Dea täti oli hellällä varovaisuudella uskonut Mobellen ja "muut lapsikullat" Spirean äidilliseen huostaan. Kun "lapsikullat" kuulivat etehisen oven pantavan lukkoon tätien mentyä, puhkesivat he kaikki ikäänkuin komennosta yhteiseen rajuun ihastuksen huutoon ja Spirea yllytti heitä vielä pistämällä Mobellen, jota hän oli kantanut käsivarrellaan etehisestä, keskelle pöytää ompelukorien ja työaseiden väliin!

-- Hiljaa! -- huusi hän sitten, mutta nauroi itse niin innokkaasti pöydän ympärillä istuville kummituksille, että myssy päässä meni kallelleen. -- Hiljaa! eihän tässä kuule omaa ääntään! Järjestystä kaikessa, -- sanoo Dika täti. Sentähden ehdotan minä, että me hiukan koetamme rauhoittua, ennenkuin Kamilla alottaa kertomustaan.

Spirealla oli yhä vielä suuri vaikutus toveriinsa ja melu hiljeni heti, mutta kuitenkin kului melkoinen aika, ennen kuin seurue valmistautui rauhassa kuuntelemaan Kamillan kesätarinaa. Heillä oli sitä ennen niin paljon toisilleen kerrottavaa edellisen viikon tapahtumisista.

-- Ajatelkaapa, minä sain tänä päivänä 24 sivun pituisen kirjeen Perpetua Petterkvist'iltä, joka on tätinsä luona Oulussa, -- kertoi Kamilla ja veti esille kuusitoista kertaa luetun kirjeen, varustettuna useoilla mustepilkuilla.

-- Vai niin, sentähden olitkin niin antelias, että kutsuit minua Löfström'iin sokurileivoksen syöntiin, -- nauroi Eufrosyne. Mutta Spirea ei näyttänyt tätä oikein hyväksyvän.

-- Lupasimmehan Dika tädille, ettemme kovin usein antaisi halumme vietellä meitä makeisten syöntiin, -- muistutti hän -- ja nyt on jo toinen kerta tällä viikolla Kamilla, kun sinä sen teet.

-- Mutta _minäpä_ en antanut itseäni vietellä, -- kehui Fritz tyytyväisenä. Minä kulin syrjin Löfström'in ohi, vaikka vatsaa kiristeli makeishimo. Ja kun näin Selim Rundelin'in poikkeavan Addens'iin, läksin minä käpälämäkeen, ett'en tarvitsisi nähdä häntä tulevan ulos sieltä karamellipussi kourassa.

Kasse istui ääneti ja laski vapaamerkkisaalistaan, jonka tänään oli koulussa saanut. Hän oli aikonut seuraavana kesänä päällystää Saviniemen uimahuoneen seinät paljailla vapaamerkeillä ja unhotti väliin sekä ruuan että juoman kalliin kokoelmansa tähden. Hänellä oli nyt 2,599 ja hän tarttui ahneesti Perpetuan kirjeessä olevaan merkkiin täyttääksensä sataluvun.

Masse laitteli tanssijaa kankeasta paperista Angelika sisaren pikku Jensille ja leikkasi väliin erehdyksestä nenäänsä. Svante vuoli kummallisen näköistä puupalaa, josta selitti tulevan kerinpuut Saara tädille. Valkoiset käsineet olivat nyt jotenkin hankalat, mutta Svante arveli ehkä kärsivällisyyden kasvavan siitä, kun piti niitä kädessään.

Hetkeksi keskeytyi vilkas pakina ja silloin otettiin "ylioppilaskaurat" esille, ja vastaanotettiin riemuhuudoilla.

-- Nyt on minusta aika ryhtyä esitelmän pitoon, -- päätti Spirea, heittäen katseen Kamillaan, jonka noella tehdyt viikset olivat tahranneet koko posken korvia myöten.

-- Paikalla, minä olen valmis. Jos läsnäolevilla on jotakin muistutettavaa, niin olen minä taipuvainen kallistamaan korviani viisaasti puhuvien puoleen.

Seurue oikaisi itsensä pystyyn, ja kuunteli tarkkuudella seuraavaa, mantelien hiljaa rätisten sormien välissä.

-- No niin, -- alkoi Kamilla, -- minä vietin, kuten läsnäolevat tietävät, osan kesäluvasta Eufrosyne ystävän luona Saviniemen suuressa herraskartanossa...

Kasse mumisi jotakin, joka oli olevinaan liiallisen kiitoksen estämistä.

... Täti ja setä Tähtinen soivat meille kaiken vapauden, minkä toivoa saatoimme. Meillä oli lupa tehdä kaikkea, mitä ikinä tahdoimme, paitse hukuttaa itseämme lahteen tai tappaa itseämme ajamalla rajuilla hevosilla...

-- Tai katkoa kaulamme tallin ylisellä, jossa olimme nuoralla tanssijoita, -- liitti Eufrosyne.

... Niin, ja me nautimmekin vapaudestamme täysin määrin. Onneksemme olivat herrat Masse ja Kasse pistäytyneet Tanskassa käymään sisarensa Angelikan luona.

-- Kiitoksia! -- lausui Kasse ja pudotti samassa nenänsä syliin, koko seuran suureksi huviksi.

... Ja me koetimme korvata tätä tädin ja sedän korvaamatonta vahinkoa, keksimällä tuhansia kepposia ja vallattomuuksia. Muun muassa oli meillä lupa ratsastaa Pollella ja Piijulla, hiljaisimmat elukat koko tallissa. Minä en ollut koskaan sitä ennen yrittänyt nousta hevosen selkään, mutta Effi oli taitava ratsastaja, enkä minäkään ollut aivan mahdoton oppimaan...

-- Ensi kerralla asetit satulan takaperin, -- nauroi Eufrosyne.

... Mitäpä siitä! -- Eräänä päivänä olivat setä ja täti kylässä. Tulossa oli iso vaatteiden pesu, eikä kenelläkään ollut aikaa huomata meidän vehkeitämme. Me olimme hirveän vallattomalla tuulella ja kävimme ensin viattoman Maija Liisan kimppuun, joka paikkasi verkkoja rantakodassa...

-- Mutta sitten pisti Kamillan päähän, että meidän piti ratsastaa...

-- Hiljaa, sinä! Niin, sitten tunsin itsessäni hirveän halun päästä kiitämään yli maiden mantereiden ja sanoin Effille: tule, niin lainaamme poikien vaatteita ja ratsastamme hiukan "korkeamman koulun" tavan mukaan, niinkuin sirkuksessa sanotaan.

Effi oli heti valmis siihen ja niin me kohta pukeuduimme komeiksi nuorukaisiksi Massen ja Kassen vaatteiden avulla ja hiivimme talliin. Polle oli poissa, mutta Piiju seisoi siellä sekä Into, se suloinen korskuva varsa-hevonen, jolla ei kukaan uskaltanut ratsastaa. -- Minä otan Innon, -- huusin minä paikalla, eikä Effissä -- ollut kieltäjää. Hän kiipesi Piijun selkään ja minä talutin Intoa tallista päästäkseni aitan portailta sen selkään. Into oli hyvällä tuulella ja pysyi hiljaa...

-- Hän tunsi kai hajun minun saappaistani ja pelkäsi, -- arveli Masse.

-- Minulla oli näet sokuripala, jolla houkuttelin häntä. Ja me ratsastimme hiljaa portista ulos maantietä myöten. Ihmiset, jotka tulivat meitä vastaan, luulivat meitä "patruunan pojiksi".

Mutta sittenpä sattui meitä vastaan iso majanmuutto-kuorma, joka näytti oikein kummalliselta, kun tuolin jalat pistivät siitä ulos ja kaapit liikkuivat sinne tänne. En tiedä mitä Into ajatteli, mutta se nousi pystyyn eikä tahtonut mennä eteenpäin. Minä varomattomasti lätkäytin sitä ruoskalla ja -- olisittepa nähneet sitä silloin! Se nousi pystyyn yhä hurjemmasti, pudisti päätään ja heittäysi sitten nelistämään niin rajusti, että Effi jäi kauas, -- kauas. Minä sitä taputtelemaan ja rauhoittamaan, mutta ei siitä mitään apua. Pitelin kiinni niin hyvin kuin taisin, mutta tunsin jo käsivarsieni raukenevan ja etten kauan enää jaksaisi estää itseäni putoamasta. Silloin tuli vastaan aita ja portti. Minä säpsähdin. Kuinkahan käynee, -- ennätin ajatella ja samassa vastasi Into kysymykseen heittäytymällä yks kaks yli aidan, niin että minä romahdin maahan naapurin apilas-niitylle...

-- Ja kun minä vihdoin hengästyneenä ja kauhistuneena saavuin paikalle, -- jatkoi Eufrosyne, -- niin mitä luulette hänen sanoneen: -- tässä on niin mainion hyvä olla, jospa olisin hevonen! Siellä hän loikoi selällään ilman pienintäkään naarmua ja haisteli apilasta, minäpä olin niin hirveän iloinen, että rupesin itkemään.

-- Niin, Effi oli niin hyvillään siitä, ettei tapahtunut suurta onnettomuutta, -- jatkoi Kamilla hiukan vakavammasti. Ja kiitollinenhan minäkin olin, vaikk'en ollut yhtään pelännyt.

-- Sitten otimme kiinni Innon, joka aivan tyyneenä maisteli apilaa ja läksimme kotiin. Olipa Massen nuttu saanut emä kolon aidassa...

-- Ja me saimme aika läksytyksen äidiltä, joka juuri oli tullut kotiin ja sitä me kuuntelimme katuvin sydämin.

-- Olkoon onneksi! -- huusi Masse ja aivasti niin, että nenä lensi Spirean ompelukoriin ja Mobelle murisi suloisesti levätessään Effin keskentekoisella sukalla.

Fritz Amatuksen kertomus.

Teen juotua tuli Fritz'in vuoro kertoa kesästään. Hän asettui hiukan ujostellen tuolin taakse, jonka selkälautaa hän ahkeraan hypisteli sekä katseli kuuntelijoita. Svante vuoli uutteraan kerinpuuta, josta kuitenkin näytti syntyvän iso kiekka. Kamilla parsi sukkia ja Masse oli asettunut mukavaan asemaan sekä näytti taipuvan hiljaiseen kuuntelemiseen.

-- Kesälupa on hyvin hauska aika, -- alkoi Fritz ja oli jo joutua hämille, kun näki Massen tähän nyökäyttävän suostumusta. -- Se on kauhean hyvä vaihtelu läksyjen päähän takomisen perästä ja kaiken semmoisen, ja jokainen teistä käsittää tätä niin ihmeen hyvästi...

-- No, kerrassaan! -- huokasi Masse ja tavoitteli peukalollaan liivin taskusta unhottunutta lakritsipalasta.

-- Ne, jotka asuvat maalla, -- jatkoi Fritz enenevällä rohkeudella, voivat ehkä kaikkein parhaiten huvitella, mutta luulenpa että joka paikassa voi olla oikein hauska, jos vaan ei tule tautia tai muuta surkeutta. Koko kesän asuin minä Kaivopuistossa täällä Helsingissä, ja aioinkin oikeastaan kertoa muutamista mainioista seikkailuista ja ilveilemisistä, joita me keksimme.

-- Kutka me? -- urkki Kamilla. -- Sinä kai ja venäläiset? Eihän siellä asu kuin venäläisiä kesällä Kaivopuistossa.

-- Ole hiljaa. Ei, -- meitä oli noin lähes puoli tusinaa poikia siellä, lähellä toisiamme asuvia, ja me heittelimme palloa aika lailla iltasin. Monesti olimme myös indiaaneina ja rosvoina, ja silloin oli oikein hirvittävän hauskaa...

-- Siellähän olisi pitänyt Massen olla, -- keskeytti Eufrosyne, -- hän oli kesällä musta kuin nokinen kahvipannu.

-- No, no, sisko rukka, et sinäkään suinkaan ollut liinavaatteen näköinen, -- vastasi Masse suopeasti.

Fritz Amatus ojentihe ja jatkoi:

-- Eräänä päivänä olimme päättäneet jakaantua tasan kahteen puolueeseen ja olla indiaaneina...

-- Se tekee 2 1/2 miestä kummallakin puolella, -- kuiskasi Kasse Spirealle.

-- Eipä niinkään, -- keskeytti Fritz sekaantumatta, -- meitä oli sinä päivänä tavallista enemmän, neljä kummallakin puolella. Edvin Ryynänen oli ruskeanahkaisten päällikkönä ja sai nimen _ryntäävä_ päällikkö, muut indiaanit olivat _Ketteräjalka, Pitkähius ja Täplikäs Pantteri_. Minä kuuluin kalpeakasvoisten joukkoon ja meillä oli olevinaan puulinnoitus juuri vallien alla.

-- Kuka oli teidän johtaja? -- kysyi Svante ja leikkasi samassa sormeansa.

-- Kalle Stenström uudesta ruotsalaisesta opistosta, selvitti Fritz.

-- Se on aika poika, tiedättekö?

...No niin, ruskeanahkaiset olivat ryöstäneet, meiltä koko karjamme, ja nyt meidän piti ajaa niitä takaa. Aseita ei ollut meillä kummallakaan puolella, se voima, jota enin kysyttiin, oli kintuissa. En ikänäni ole juossut niin kuin niinä päivinä! Ruskeanahkaiset olivat viekkaita ja vikkeliä, kuten semmoisen joukon olla täytyy ja vähän oli meillä toivoa saada rosvot käsiimme ja karjan takaisin.

Vihdoin sai joku meistä kiinni Pantterin nutun liepeistä. Tämä koetti irtautua ja kiskoa irti vaatteensa, mutta me pidimme kiinni miehen ja pakoitimme tunnustamaan itsensä voitetuksi. Hän sai nyt valita joko heti tulla tapetuksi, se on jäädä pois leikistä, tai jättää kansansa ja tulla meidän puolelle. Mutta Pantteri oli niin toimessaan, ettei hän kuolemankaan uhalla tahtonut tovereistaan luopua, ja silloin olimme me hirttävinämme hänen siten, että vähäksi aikaa asetimme puuta vasten. Sitten sai hän kuleksia vapaana, sillä nyt pidettiin Pantteri tapettuna ja se oli vaan hänen haamunsa, joka kummitteli metsässä ja väliin näyttäytyi sureville tovereilleen.

Tässä vaikeni Fritz hetkeksi, mutta kun huomasi kaikkien silmät itseensä kääntyneiksi, jatkoi hän rohkeasti:

-- Ainoa tapa, jolla ruskeanahkaiset saattoivat meistä päästä, oli se, että sieppasivat meiltä lakit. Sen oli Stenström päättänyt merkitsevän samaa, kuin jos nahka vedettäisiin päästä tai indiaanien kesken, että myrkytetty nuoli oli ammuttu läpi sydämen. Itse oli hän ensimmäinen, jolle tämä sattui, ja sai nyt "autuailla metsästysmailla" tehdä ystävyyden liittoa _Täplikkään Pantterin_ kanssa. Me olimme julman äkäiset _Pitkähiukselle_ sen jälkeen ja kohta sai hänkin matkapassin varjojen maailmaan. _Ryntäävä päällikkö_ lensi kuin nuoli sillä erotuksella, että hän juoksi koukeroissa ja monta mutkaa tehden, mutta vihdoin tuli hänkin saaliikseni, -- olihan meidän puolella useita yhtä vastaan. Häntä pidimme me vankeudessa. Rolf Bergman nimitettiin vartijaksi ja haamut pitivät heille uskollisesti seuraa. He saivat levätä, he. _Ketteräjalka_ oli oikein nimensä arvoinen. En ikänäni ole nähnyt semmoista sisilisko-juoksijaa! Me muut olimme ihan väsyneet ja hengästyneet ja aloimme ikävöidä voileipiämme ja limonaadia, joka oli meillä puulinnoituksessa. "Kuolleilla" näkyi sitäpaitse olevan niin hauskaa. Sentähden päätimme tehdä sovintoa. Nenäliina kiinnitettiin keppiin ja Sven heilutti sitä loppumattomasti, Ketteräjalka ymmärsi merkin, vastasi, ja rauha tehtiin. Me päätimme antaa hänen jäädä eloon ja saada toverinsa ruumiit takaisin, -- hänen taas piti jättää meille karjamme vahingoittumatta. Indiaanilaisen taikakeinon kautta sai hän toverinsa taas elämään. Stenström tointui myöskin ja pian istuimme me kaikki niin indiaanit kuin kalpeakasvoiset kaikessa ystävyydessä eriskummallisen mainion voileipäkasan ympärillä vallien luona. Se oli raju ja hauska leikki. -- Seuraavana päivänä olivat jalat jäykkinä, enkä olisi ruvennut kirkontorniin kiipeämään, vaikka olisin palkaksi saanut indiaanin päänahan.

Fritz Amatus teki syvän kumarruksen merkiksi, että esitelmä oli päätetty, kaasi itselleen lasillisen vettä ja kuunteli äänetönnä tilhiläisten sekä kiitoksia että moitteita.

-- Sinä potkit koko ajan toisella jalalla, -- sanoi Eufrosyne.

-- Sinä niistit nenääsi kuusi kertaa esitelmän kestäessä, -- muistutti Masse.

-- Etpä yhtäkään kertaa sotkeutunut, ihmetteli Svante kiittäen, -- et silloinkaan, kun minä leikkasin sormeani.

-- Ei, Fritz'in esitelmä oli _oikein_ hyvä, -- sanoi Spirea päättäväisesti, -- soisinpa että me kaikki voisimme kertoa yhtä vilkkaasti ja luonnollisesti.

-- Mutta nyt on minun vuoroni kertoa, -- pöyhisteli Masse, -- ja nyt saatte kuulla kerrottavan seikkailusta, joka on oikein tosi.

Hän katsahti Kasseen ja kumpaisetkin purskahtivat salaperäiseen nauruun.

Massen kertomus.

Masse asettui tuolin taakse, kaasi itselleen lasillisen vettä, oli korjaavinaan huivin rusettia, jota hänellä ei ollut, rykäsi ja alkoi:

-- Hyvät naiset ja herrat! Me elämme aikakaudessa, jolloin... jolloin... matkat ovat muodissa... hm. Niin veljeni Kasimir ja minä myös päätimme tehdä... hm... tutkimusretken herttaiselle Tanskanmaalle.

-- Tutkiaksenne marjapuuroa kerman kanssa, vai mitä? -- urkki Kamilla.

-- No, siihen suuntaan. Meillä on onneksi läheisiä sukulaisia Tanskassa, herrasväki Glitterup, jotka vastaanottivat meidät, niin kuin korkeasti oppineille suomalaisille lyseolaisille sopii...

-- Hyi, jos tuolla tavalla jatkuu, niin en minä suinkaan viitsi kuunnella, -- sanoi Eufrosyne haukotellen. Etkö voi aivan yksinkertaisesti sanoa, että te asuitte sisar Angelikan ja Jens langon luona ja olitte oivallisina setinä heidän pienille Jensilleen ja Jepilleen?

-- Olkoon menneeksi. Jättäkäämme siis korkeampi stiili ja sovittakaamme puheemme tavallisten ihmisten tavan mukaan! Sisar Angelika ja Jens lanko asuivat ulkona "Salmen" luona, jos tiedätte mitä sillä tarkoitetaan, te merta näkemättömät sisämaalaiset!

-- Kyllä kai, se oli kai "Furusund-salmi", josta Funtus oli kotoisin, [tarkoittaa erästä Topeliuksen satua] -- vastasi Fritz Amatus sukkelasti.

-- Se meni päin mäntyyn! Se oli Juutinrauma, -- tuo kaikkialla kiitetty ihana, kimalteleva, purjeita vilisevä, "det overordentlig henrivende Öresund"...

-- Nyt sitä ruvetaan taas taivastelemaan! -- kuiskasi Kasse Svantelie.

-- En tahdo nyt vaivata teitä kertomalla kaikista niistä juhlallisuuksista ja pidoista, joihin tulomme antoi aihetta, -- jatkoi Masse vaatimattomasti, -- vaan aion kertoa eräästä tapauksesta, jossa minä tulin esiintymään todellisena keskiajan ritarina.

-- Eräänä päivänä, jolloin veljeni Kasimir tutkimuksiensa tähden oli estetty tekemästä minulle seuraa, menin minä yksin ulos seikkailulle komeaan _Dyrehaveniin_, jossa puoleksi kesyt metsävuohet, hirvet, pukit ja muut eläimet katselivat minua mielihyvällä. Kuljeskellessani siellä kukka-säilytin olkapäällä, ajoivat vaunut minua vastaan leveällä tiellä. Vaunuissa istui kaksi naista ja pieni tyttö valkoisissa pitsissä, höyhenissä ja muussa semmoisessa koreassa. Lapsi saattoi olla noin kolmen vuoden vanha. Vaunujen ohitse ajaessa huusi pieni tyttö jotakin, jota en kuullut. Hän kallistui minun puoleeni ja huusi täyttä kurkkua, kun ajuri ei heti seisahtunut. Vihdoin näin minä vaunujen pysähtyvän ja tunsin äärettömän halun piiloutua pensaihin. Ja se olisi kyllä ollut parasta, jos niin olisin tehnyt, -- huokasi Masse salaperäisesti. -- Mutta toisaalta taas olisi se saattanut näyttää lapselliselta ujostelemiselta ja sentähden jatkoin matkaani mistään huolimatta.

Kun minä lähestyin vaunuja, viittasi toinen rouvista minua luokseen ja sanoi: "min kjaere Dreng, vil De ikke sidde her hos Line, hun er saa frygtelig nysgjaerrig paa den grönne Kasse De baerer?" --

-- Mitä, kannoitko sinä Kassea? -- huudahti Fritz Amatus kummastuneena.

-- Oliko hän aivastamaisillaan, tai mitä sinä sanoit? -- kysyi Kamilla ja katsoi pois sukan kolosta.

-- Kuinka tuhmia te olette, -- ettehän ymmärrä rahtuakaan tanskan kieltä, -- sanoi Masse ylvästellen. -- Hän tarkoitti tuo rouva, että Line oli utelias näkemään sitä viheriäistä säilytintä tai koteloa, jota kannoin olkapäällä... No, mitä minä muuta taisin, pentu vaunuissa näytti hirveän itsepintaiselta, -- niin minä arvelematta istahdin peräistuimelle hänen viereensä ja hän heittäytyi heti sanomattomalla innolla minun säilytintäni sekä itseäni tutkimaan.

Hetken kuluttua seisahtuivat vaunut erään puistossa olevan kesäasunnon luo. Rouvien piti mennä vieraskäynnille ja pyysivät minua olemaan Linen kanssa sen ajan. Minä kumarsin ja kiitin luottamuksesta, sekä toivoin ettei palvelusaikani tulisi kauan kestämään.

Kun me vähän aikaa olimme käännelleet säilytintä ylös ja alas, ripustaneet sitä vuoroon minun ja vuoroon Linen kaulaan, ehdoitti tämä että meidän piti nousta pois vaunuista ja poimia kukkia, -- plukke blomster siihen. (Sen kai olisittekin ymmärtäneet.) Minkätähden ei? -- arvelin minä, ja niin me kiipesimme alas ja aloimme etsiä kukkia. Mutta uskotteko, -- emme löytäneet yhtään ainoaa, tuolla poletulla, paljaaksi järsityllä nurmikolla ei ollut enemmän kukkia kuin kauppatorilla täällä Helsingissä.

-- Siellä on aina kukkia, -- hymyili Spirea.

Masse ei ollut kuulevinaan.

-- Line poimiskeli sen sijaan kaikenkarvaista roskaa, mitä ikinä löysi, ja pisti säilyttimeen. Siihen tuli nyt paperikaistaleita, paperossin päitä, puikkoja, kiviä... sanalla sanoen vaikka mitä. Hän hyppeli sinne tänne kuin valkoinen kananpoika ja me etenimme yhä enemmän vaunuista. Minä tein useita kokeita saada hänet sinne palaamaan, mutta tuo vapautta rakastava otus potki minua, kun koetin ottaa hänet käsivarrelle. Hetken kuluttua onnistui hänen löytää rapakko täynnä jotain viheriäistä moskaa. Siitäkös ilo syntyi! Hän otti puikon ja rupesi sillä hämmentelemään rapakossa olevaa likaa, sillä välin kun minä rupesin saamaan pahoja aavistuksia.

Isällisellä hellyydellä koetin minä taluttaa häntä pois tuosta viehättävästä paikasta, mutta hän oli huonosti kasvatettu ja löi minua tuolla likaisella puikolla. Voi, voi sentään, kun valkoiset pitsit kohta olivat muuttuneet viheriäisiksi kuin spenaatti! "Line sviner ned sig", sanoin minä hyvällä tanskan kielellä, nimittäin "Line on porsaan näköinen", mutta hän heitti minuun autuaan katseen ja sanoi: "nu maa Line putte Gröd i Lommen til mamma!"

Ja niin hän rupesikin "pistämään puuroa" taskuunsa pienillä kourillaan. Kun koetin häntä siitä estää, sain korvalle, ja samassa runsaasti sitä samaa likaa, että olin ihan tukehtua.

Alkoi käydä yhä vähemmin hauskaksi. Pentu rupesi näyttämään jauhopussilta, joka olisi pistetty viheriäiseen suopaan ja mahdotonta oli saada hänet luopumaan ihanasta rapakosta. Minä koetin kaikki maailman keinot, mutta hän teki ne kaikki tyhjiksi ja löi minua, kun tulin lähelle. Ajattelin kauhulla sitä hetkeä, jolloin tultaisiin meitä hakemaan ja mitenkä silloin vastaisin luottamustoimestani. Entä kun päivällinen odotti siellä kotona ja minä olin _forfaerdeligt sulten_, -- kauheasti nälissäni, sivumennen sanoen.

Vihdoin tuli vapautuksen hetki pienokaisen mamman muodossa, joka tuli meitä hakemaan. Kun hän näki pennun, seisahtui hän äkkiä ja purskahti hillitsemättömään nauruun. Hän nauroi... niin, hän nauroi _niin_ että... Ja pentu nauroi myös ja löi itseään vatsaan likaisilla käpälillään. Minä olin punastunut hämmästyksestä ja harmista sekä koetin mumista jotakin selitykseksi. Mutta äiti taputti minua vaan ystävällisesti olkapäähän ja sanoi: "_ja, Line hun er nu ikke saa let at passe, hun er et lille Asen, det söde Barn_", että se nimittäin oli semmoinen otus että...

Sitte he kutsuivat minua päivälliseksi ja likainen Line kiersi käsivartensa minun kaulaani ja...

-- Vai niin! -- nyökäytti Kamilla, -- kyllä ymmärrän!

... Ja semmoinen oli sen jutun loppu. Mutta minä tulen aina hyvälle tuulelle, kun satun muistamaan, kuinka olin paimentamassa tanskalaista kanan poikaa.

-- Arvelet kai itseäsi täysikasvaneeksi kukoksi, -- sanoi Effi terävästi.

Masse kiipesi esille tuolin takaa ja teki suuren kumarruksen. Kolme kertomusta yhtenä iltana pidettiin riittävänä määränä ja toiset jätettiin vastaiseksi.

Teen juotua päätettiin seuraavana iltapäivänä lähteä Töölölahdelle luistinretkelle. Kahvia piti otettaman mukaan ja Svante tarjoutui vapaaehtoisesti kokiksi, hänellä oli liian pitkät sääret voidaksensa luistella kauniisti. Mobelle kutsuttiin juhlallisesti mukaan, mutta Dea täti pelkäsi, että sille tulisi yskä ja oli kylliksi ankara kieltämään häneltä tätä huvia.

Svanten löytö.

Oli kirkas ja tarpeeksi kylmä sunnuntai-iltapäivä joulukuun alussa. Se vähäinen lumi, mikä marraskuun loppupuolella oli ilahduttanut lasten sydämiä, oli nyt suurimmaksi osaksi poissa. Ainoastaan siellä täällä pimennossa oli sitä vielä vähän, hienon sokurin näköistä.

Mutta joskin lunta oli vähän, niin oli sen sijaan oivallinen luistinjää satamissa ja Kaisaniemellä olivat lammit aamusta iltaan täynnä luistelevaa nuorisoa. Töölönlahdelle eivät niin monet menneet ja sentähden olivat tilhiläiset suunnanneet sinne matkansa.