Part 6

-- Spirea on oikeassa, -- myönsi Svante, -- meillä täytyy olla toinen nimi.

-- Kutsukaamme sitten itseämme Tilhiläisiksi, -- niinkuin Spirea viimein ehdoitti, -- arveli Fritz.

-- Satuitpa nyt kerran oikeaan kohtaan, Fritz Konstantinovitsch, -- huusi Masse ja löi Fritziä veljellisesti olkapäähän.

-- Niin kyllä, Tilhiläiset on kaikkein paras nimi, -- päätti Kamilla. Ja tänä iltana perustamme jo seuran eli klubin, eikö niin? Valitsemme puheenjohtajan ja niin edespäin, niinkuin muutkin seurat.

-- Kutsummekohan muitakin toveria? -- tiedusteli Eufrosyne.

-- Ei, ei, onhan meitä kylliksi monta, hauskinta on ilman vieraita, -- vastustivat useimmat ja yksimielisesti päätettiin, että seura perustettaisiin jo samana iltana oikein juhlallisesti. Nimeksi pantaisiin "Tilhiläiset" muistoksi tämän talven hauskasta yhdessä olosta. Oli vaan enää kaksi viikkoa kesälupaan ja kaikki tunsivat tarpeelliseksi jollakin lailla vahvistaa keskinäistä väliään, ennen kuin ero tulisi.

Tädit antoivat luvan juhlallisuuden viettoon ja seurue sai kokoon markan virvoitusten ostoon. Läksyjen luettua kokoontuivat kaikki kello seitsemän tyttöjen huoneeseen, joka tilaisuutta varten oli juhlallisesti järjestetty, sinne tänne oli ripustettu pyyhinliinoja, joihin oli ommeltu värillisiä nauhoja; -- ne olivat lippuina. Perällä ikkunan luona seisoi puheenjohtajan tuoli pöydän takana, jolla oli kello, vasara ja vesikarahvi, tämän edessä oli tuoliriviä kokoukseen osaa ottajia varten.

Tuntui melkein juhlalliselta, kun puheenjohtaja soitti ja kaikki istautuivat paikoilleen. Vaan juuri sillä hetkellä, kun Svanten piti alottaa ulkoa opittua alkupuhettaan, ilmestyi Mobelle ovensuuhun, selässä yksi Dea tädin hienoista antimakasseista, ja tämän seurauksena oli niin rajaton nauru, että se uhkasi tukehduttaa kaiken juhlallisuuden. Puheenjohtaja Svante soitti yhtä mittaa kelloaan, sillä välin kun hän itse kaikin voimin koetti puristaa huuliaan yhteen, näyttääksensä arvokkaalta ja vasta sitten, kun saatiin pois tuo nelijalkainen kokoukseen tulija, väheni iloisuus hiukan ja kokous alkoi.

-- Arvoisat läsnäolijat, -- alkoi Svante, punastui, ryki ja otti arvokkaan ryhdin. -- Nuoruus on ilon ja... ja leikkien aika. Me olemme kokoontuneet tänne perustamaan... aikaan saamaan... alkuun panemaan... hm... klubin iloksi ja huviksi meille kaikille. Sen tarkoituksena tulisi olemaan koota meitä hauskoihin iltaseuroihin, joissa myöskin tulisi olemaan hyödyllisiä keskusteluja ja puheita. (Hyvä! Hyvä!) Ohjelmaamme tulisi siten kuulumaan myöskin laulua, soitantoa, lausuntoa ja sivistyttävää keskustelua...

-- Ja paljon karamelleja, -- kuiskasi Fritz Eufrosynelle.

-- Minä ehdotan, että tänä iltana, jolloin olemme kaikki kokoontuneet, valitsemme joitakuita viranomaisia, jotka... jotka tulisivat klubia eli yhdistystä johtamaan, mutta sitä ennen täytyy sille juhlallisesti määrätä sopiva nimi.

-- Puheenjohtaja! -- sanoi Masse.

-- Puheenjohtaja! -- sanoi Kasse.

-- Puheenjohtaja! -- huusivat Fritz, Kamilla ja Eufrosyne.

-- Herra Masse... Maksimilian Tähtisellä on sananvuoro, -- lausui Svante.

Masse nousi, tumman punaisena vaivalla pidätetystä naurusta.

-- Minä ehdotan, että kutsumme itseämme "Tilhiläisiksi" ja otamme tilhin siiven merkiksi.

-- Eikä, eikä, -- väittivät tytöt.

-- Hiljaa! Neiti Spirea Ärtblom'illa on sananvuoro.

Spirea nousi. -- Nimi on kyllä hyvä, mutta koska me kuulumme kevätyhdistykseen pikku lintujen suojelemista varten, emme millään tavalla voi suostua edellisen puhujan ehdotukseen merkin suhteen. Minä ehdotan pientä kirjavaa silkkitupsua...

-- Minä yhdyn! -- kuului tyttöjen puolelta. Pojatkin suostuivat jo sitten hiukan kuiskattuaan ja väiteltyään.

-- Siis on seura päättänyt, että klubin nimeksi pannaan "Tilhiläiset" ja merkiksi kirjava silkkitupsu, -- Svante heitti kysyväisen katseen läsnäoleviin ja löi vasaralla pöytään.

Nyt ryhdyttiin vaaliin suletuilla lipuilla ja niiden lukeminen uskottiin Svantelle, Spirealle ja Kasselle. Fritz oli kirjoittanut: _Puhenjohtaja, Svante Pinkälpom; vaarapuhenjohtaja Spiräa Ertplom; sihteereri Kasse Tähtine; menojen ohjaaja Masse Tähtinen._

Fritz parka, ei hänen mielestään ollut tässä maailmassa mitään niin ilkeää kuin tavaaminen.

Kaikki olivat äänestäneet samalla tavalla kuin Fritz, ja uusille virkamiehille huudettiin "eläköön!"

Sen jälkeen tarjottiin virvoituksia: pumpernikkeleita ja karamelleja ja pois ajettu seuraan tunkeilija kutsuttiin takaisin sekä nimitettiin juhlallisesti klubin "huvitusneuvokseksi". Mobelle lipoi kieltään ylpeänä osoitetusta kunniasta ja paneutui mukavasti maata Spirean syliin, aina väliin nakertaen seuran jäsenien antamia makupaloja.

Ilta kului laulun, soiton ja puheiden vaihdellessa. Puheenjohtaja piti lyhyen puheen yksimielisyydestä ja hyvästä tuulesta; sihteeri lausui runon "Vänrikki Stoolista", menojen ohjaaja ehdoitti, että pelattaisiin "englantilaisen matkaa", johon kaikki suostuivat ja sen jälkeen lauloivat Spirea ja Kamilla duo'n. Vihdoin soitti Svante viulullaan joitakuita säveleitä. Karamellit pantiin ahkerasti kiertämään, ja hauska ilta päätettiin sokkosilla olemisella, jolloin yksin vakava Spireakin tuli niin innostuneeksi, että hiipi tuolien ja pöytien alle, välttääksensä sokon pitkiä käsivarsia. Mobelle, joka ihme kyllä ei yhtään ollut unissaan, hyppeli haukkuen joka paikkaan ja piti velvollisuutenaan tavoitella lasten vaatteiden liepeitä sekä haukkua sokolle.

Kun leikit olivat loppuneet ja jokainen ähkien ja puhkien kuumuudesta ja ponnistuksista lepäsi tuolillaan, katosivat Spirea ja Kamilla hetkeksi. Palatessaan toivat he kahdeksan pientä kirjavaa silkkitupsua, jotka he salaa olivat tehneet edellisenä päivänä. Ne jaettiin riemuhuutojen kaikuessa ja kiinnitettiin mikä kellonvitjaan (niillä, joilla oli kellot), mikä napin koloon, Fritz pani omansa lakkiin, joka herätti yleistä naurua.

-- Tässähän onkin yksi liikaa! -- hoppuili Eufrosyne, kun jokainen jo oli omansa ottanut.

-- Eikä ole, -- arveli Kamilla, otti Mobellen syliinsä ja kiinnitti yhden tupsun tämän kaulavyöhön, juuri pienen pörröisen korvan kohdalle. Pitäähän kaiken mokomin herra huvitusneuvoksella olla tupsunsa myös, -- selitti hän.

-- Oikein, oikein, eläköön Mobelle! -- huusi Fritz, joka oli tullut hiukan rajuksi sokkosilla olossa.

Tädit astuivat nyt sisälle muistuttamaan, että kello oli yhdeksän ja kokous siis lopetettava.

-- Ja eläkööt Tilhis-tädit! -- huusi Masse rohkeasti.

-- Eläköön! -- huusivat kaikki.

-- Eläkööt Tilhiläiset ja Miina ja Katrina ja kaikki ihmiset! -- huusi Eufrosyne, joka oli päässyt oikein vauhtiin.

Dea täti katseli verkalleen ympäriinsä ja nosti varmuuden vuoksi Mobellen käsivarrelleen.

-- Eläköön ahkeruus ja hyvä todistus, _sen_ sanon _minä_, -- liitti Dika täti ystävällisesti. Nyt seurasi yleinen "hyvän yön" toivottaminen ja sitten lentää leksottivat tilhit itsekukin pesäänsä.

Kaksi viikkoa myöhemmin kiikkui Fritz Amatus meren lainehilla matkalla Viaporiin, taskussa kaksi kymmenikköä ja viisi seitsemikköä; Svante viuluineen "höyrysi" Lovisaan. Tähtiset tärisivät Turun kärryissä Saviniemelle ja Ärtblom'in tytöt kiitivät junalla rakasta kotia kohti. Ero tovereista, tädeistä ja Mobellesta ei tuntunut niinkään ikävältä, kun he ajattelivat syksyn tuloa ja tilhiläisten nuoriso-klubia.

JÄLKIMMÄINEN OSA.

Pieniä kahleita.

Kesä kului, syksy tuli ja iloinen seurue kokoontui jälleen Tilhis-tätien asuntoon Antinkadun varrella. Päivettyneinä, ilosilmäisinä ja lihavina kävivät he taaskin läksyjen kimppuun. Kyllähän nämä väliin maistuivat hiukan karvaalta, kun he muistelivat kotirannan veneitä ja marjaisia mättäitä maalla, mutta olipahan taas toisaalta hauskaa tavata tovereita ja opettajia sekä katsella Helsingin iloista syksyistä elämää.

Kotona "toverikunnassa" oli kaikki entisellään. Dika täti oli kesän ajalla tehnyt matkan Englantiin tutkiaksensa sikäläisiä koululaisten asuntopaikkoja, vaan oli jo palannut monilla uusilla aatteilla varustettuna, ja Dea täti, joka Mobellen kanssa oli käyttänyt kesäkylpyjä Lovisassa, oli tullut sieltä paljon nuoremman näköisenä, -- väittivät lapset.

Fritz Amatus istui eräänä iltapäivänä vihamielissään pidellen yhtä numeroa "Lasten lehteä". Siinä oli näet kirjoitettu kehoitus koululaisille, etteivät kotiin kulkiessaan astuisi taajoissa riveissä, niin että vastaan tulevien vanhojen setien ja tätien täytyi astua alas katuojaan päästäkseen tuon elävän aituuksen ohitse.

-- Onpa nyt kumma, ettei enää saa kulkea koulusta kotiin ilman muistutusta, -- harmitteli Fritz ja heitti lehden hiotaan.

-- Onpa ihan merkillistä, että vanhemmilla ihmisillä aina on niin paljon meitä vastaan sanomista!

-- Niin, kummallista se kyllä on, -- myönsi Dika täti, joka oli tullut sisälle, sill'aikaa kun Fritz purki vihaansa Masselle. -- Ja kummallista on, että minä juuri tulin tänne pyytääkseni sinua huutamaan sisälle koululaukkuasi kirjoineen etehisestä, jossa ne ovat olleet siitä lähtien, kuin tulit kotiin aamiaiseksi.

Fritziä nolostutti ja huvitti samassa. -- Sepä onkin varmaan Dika täti, joka on kirjoittanut tuon kehoituksen "Lasten lehteen", -- sanoi hän voittoriemulla, etehisestä palattuaan. -- Minusta tuntuu että se niin muistuttaa sinun puheitasi, täti.

-- Entä jos niin olisikin, -- vastasi Dika täti ja asetti silmälasejaan paremmasti nenälle, katsellen samassa Fritziä eriskummallisella puoleksi vakavalla tavallaan.

-- Eikö mitä? -- Eihän kuitenkaan!

-- Mahdotonta! -- huusivat muut tilhiläiset tätiä ympäröiden.

-- Ettäkö minä olen "Saara-täti"? On se aivan totta.

-- Mutta emmehän me...

-- Niin tekö olleet minua kaatamaisillaan? Ei, ette juuri _te_, mutta muut lapset ovat niin tehneet. Luulenpa että useampi teistäkin joku kerta on tehnyt itsensä syypääksi samanlaiseen käytökseen, -- jospa ei juuri tänään eikä eilen.

Tilhiläiset olisivat hyvin mielellään sanoneet vastaan, mutta Dika täti jatkoi: -- löytyy yksi sana, josta, näette, kaikki ihmiset ja varsinkin lapset paljon pitävät. Se sana on _vapaus_. Mutta asian laita on semmoinen, että vapaus kyllä on kallis ja hyvä, se on yksi Jumalan paraimmista lahjoista ihmisille, mutta jos ei vapautta ohjaa _rakkaus_, on se kuin kesyttämätön varsa ilman ohjia, tai niinkuin tuli, joka polttaa, vaan ei lämmitä.

Kun lapset nurisevat niistä muistutuksista, joita vanhemmat ja muut täysikasvaneet antavat heille, tarkoittavat he tietysti: -- voi, jospa nuo nyt antaisivat meidän olla rauhassa! -- Tai toisin: aivan vapaina. Ilman muistutuksia, moitteita ja kehoituksia. Kuinka hauskaa se olisi! Fritz Amatuksen koululaukku saisi seurustella kalossien kanssa, tai asuskella keittiön pöydällä pestävien astioiden välissä niinä tuntina, jolloin sen herra ja omistaja ei olisi koulussa. Kamillan kolo hameessa saisi kasvaa ja kehittyä esteettömästi, kunnes se tulisi esiliinan kokoiseksi ja alushame pilkistäisi esiin. Eufrosyne keikkuisi kaikilla tuolilla, kunnes ei koko talossa löytyisi yhtään ainoaa ehyttä. Masse pureskeli kynsiään, kunnes joka ikinen niistä tulisi kauniilla jäljillä varustetuksi...

-- Voi, voi tätiä! -- huusivat muut tilhiläiset.

-- No, pääskööt nyt muut tällä kertaa. Mutta mihin luulette joutuvanne, jos jokainen teistä saisi aivan esteettömästi viljellä huonoja tapojanne? Se veisi teidät siihen, että niistä tulisi teille itsellenne koko joukko pieniä näkymättömiä _kahleita_, jotka huomaamattanne pitäisivät teidät kiinni sidottuina, estäisivät hyvien taipumusten ja päätösten kehittymistä ja kypsymistä ja toisivat mukanaan yhä toisia pahoja tapoja ja virheitä, -- ehkä ajan mukaan oikeita syntejäkin! Poika, joka heti on valmis suuttumaan, vastaa pahasti ja kiivaasti, tulee helposti -- jos ei ajoissa koeta itseänsä voittaa, -- täysikasvuisena rajun luontonsa orjaksi. Ja tyttö, joka niin paljon pitää tavaroistaan ja on niin halpamielinen, ettei mielellään lainaa kynää tai kumia toverilleen, tai kieltäytyy menemästä asialle, jotta saisi rauhassa järjestää laatikkoaan, hän hoitaa itsekkäisyyden ja tylyyden siementä, joka kyllä itää ja kasvaa ja vähitellen vieroittaa hänestä kaikki ihmiset.

-- Enpä ymmärrä minkätähden täti panee niin paljon painoa tuommoisiin pikkuseikkoihin, -- tuumaili Kamilla.

-- No, koeta ajatella, -- lisäsi Dika täti, -- että käsivarteesi olisi pienenä ollessasi sidottu nauha. Alussa se ei yhtään sinua vaivaisi, mutta jota isommaksi ja pyöreämmäksi käsivartesi kävisi, sitä enemmän alkaisi nauha vaivata ja kiusata sinua. Se ei muodostuisi käsivarren mukaiseksi, vaan päin vastoin armottomasti puristasi sitä, kunnes koko tämä jäsen kuihtuisi ja jäykistyisi, syystä että nauha estäisi veren kiertokulkua.

Kamilla katseli miettiväisenä käsivarttaan.

-- Kaikki pienet, alussa melkein huomaamattomat tavat voivat vähitellen kasvaa oikeiksi _virheiksi_. Ja kaikki ovat he saman äidin itsepäisiä lapsia, tuon ruman, häijyn _itsekkäisyyden_. Luuletteko te ettei itsekkäisyydellä ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei Fritzin koululaukkua ole pantu paikoilleen tai että Masse järsii kynsiään? Saatte olla varmat siitä, että nekin ovat itsekkäisyyden synnyttämiä. Fritz heittää laukkunsa etehisen lattialle tai keittiön pöydälle, syystä että hänestä on ikävä kulettaa sitä huoneeseensa ja koska ei _ajattele, että jonkun muun täytyy tehdä se hänen sijassaan_. Masse järsii kynsiään, koska hän ei tahdo _vaivata itseään vastustamaan mitään halua_, olipa se kuinka pieni tahansa, ja koska _niin on mukavampi_. Kumpainenkin tahtoo tehdä vaan sitä, mitä heistä on helpointa ja miellyttävää, huolimatta muiden mukavuudesta tai siitä, mitä on oikeaa ja kohtuullista.

Kaikki olivat ääneti.

-- Paljon löytyy semmoisia pieniä kahleita, jotka pehmeinä ja notkeina kietoutuvat teidän ympärillenne. Toiset ovat itsessään vaarallisia ja eivät tarvitse muuta kuin kasvaa rinnakkain teidän kanssanne tullaksensa synneiksi ja rikoksiksi. Mutta useat muut, jotka itsessään näyttävät vähäpätöisiltä ja viattomilta, voivat yhdistyä kuin renkaat vitjassa ja muodostavat siten yhdessä virheen. Minä olen pannut mieleeni nämä erilaiset pahat tavat ja kirjoittanut ne muistiin. Luenko sen teille?

Lapset näyttivät noloilta.

Dika täti veti esille paperin taskustaan ja alkoi lukea:

_Muutamat eivät koskaan pane tavaroitaan paikoilleen_.

_Eivät tottele ensi käskemistä_.

_Nurisevat, jos käsketään pientä asiaa toimittamaan_.

_Jättävät viimeiseen hetkeen kaikki tehtävänsä_.

(Spirea näytti tulevan hiukan hämilleen.)

_Paiskaavat ovia jälkeensä, kun ovat jostakin suuttuneet_.

_Ovat niin kiintyneet hauskaan toimeen, etteivät kuule, jos joku puhuttelee tai pyytää pientä palvelusta_.

(Kasse ja Svante purivat huuliaan ja katsoivat ulos ikkunasta.)

_Puhuttelevat siskojaan ja tovereitaan tylysti ja vihaisesti_.

_Eivät syö kaikkia ruokalajia päivällispöydässä_.

_Ovat tyytymättömät vaatteihinsa ja tahtovat aina olla puettuina "niinkuin muut"_. (Kamilla katsahti alas.)

_Tahtovat aina leikissä muita hallita_. (Eufrosyne punastui.)

_Näyttävät heti "happamelta", kun pieninkin vastus kohtaa_.

_Eivät peseydy eivätkä kampaudu kunnollisesti eivätkä koskaan koeta pitää vaatteitaan hyvästi_. (Tässä punehtuivat Fritz Amatus, Masse ja Kamilla.)

_Puhuttelevat palvelijoita tylysti ja käskeväisesti_.

_Ovat ahneita makeisille ja sokurileivoksille_.

_Pureskelevat kynsiään, vetelehtivät käsivarret pöytään nojautuneina, syövät nielaisemalla ja ahneesti, eivät katso eteensä kadulla_...

-- Voi, Dika täti kulta, lopeta jo, -- huusivat kaikki tilhiset! -- Moraalikakkusi kasvaa liian isoksi, ei sitä jaksa niellä yhtaikaa.

Dika täti naurahti ja pisti paperin taskuunsa, mutta Fritz Amatus näki, että siihen vielä oli kirjoitettu paljon, ja hän huokasi syvään.

-- Täti, -- kysäsi hän, -- minkätähden minä olen itsekäs, jos loikoelen käsivarret pöydällä, syön sopimattomasti tai likaan vaatteitani?

-- Sentähden, ettet ajattele muiden epämukavuutta, vaivaa ja huolta, vaan ainoastaan omaa mukavuuttasi ja vapautta. Nämä itsessänsä vähäpätöiset pahat tavat ovat nyt pieniä kahleita, joitten et tunne painavan, mutta jos et ajoissa voita niitä, piirittävät he sinut täydellisesti jonakin päivänä ja sanovat: -- nyt me olemme _sinun_ hallitsijasi.

-- Hm! -- mietti Fritz.

-- Ja nyt olette tällä kertaa päässeet moraalikakusta, tilhis-parkani. Saa nähdä onko siitä mitään jälellä huomenna!

Kesäjuttuja.

Takkavalkea leimusi iloisesti ruokasalissa eräänä kylmänä marraskuun iltapäivänä, ja paistoi suoraan Fritz Amatukseen ja Masseen, jotka venyttelivät uunin edessä, nauttien nokisista, porossa paistetuista omenista. Kamilla, Eufrosyne ja Kasse olivat vähän aikaa huvitelleet pihassa, joka oli täynnä oivallisia luminietoksia; nyt seisoivat he keittiössä rukoillen Katrilta kynttiläpalasta.

Kamilla pisti päänsä ruokasalin ovesta, jolloin tuli näkyviin pari punaista pakkasen puremaa korvaa. -- Ei Helsingissä voikaan hyvin usein olla sotasilla lumipalloilla, -- muistutti hän, -- sentähden täytyy ottaa ajasta vaari. -- Kuulkaa pojat, me olemme rakentaneet pihalle lumilyhdyn -- visersi hän iloisesti, -- nyt sinne pannaan tulta, että Spirea ja tädit saavat sen nähdä, kun kohta tulevat. Missä Svante?

-- Hän kirjoittaa.

-- Turhia, eihän sitä pidä lauantai-iltana työtä tehdä, vai miten tytöt? -- Nämä viimeiset sanat lausuttiin Eufrosynelle keittiöön päin.

-- _Tytöt?_ -- Kasse näytti kysymysmerkiltä.

-- No, olkoon sitten "ihmiset", -- nauroi Kamilla. -- Voi, kas tuossahan saamme nyt kynttilän, -- elä unhota tulitikkuja, Kasse! Tulkaa nyt, ihmislapset!

Pihalla seisoi heidän mestariteoksensa, lumiukko, joka oloihin katsoen oli komea. Vatsa oli ontto ja laitettu lyhdyksi, johonka nyt pistettiin kynttilä ja etupuoli tukittiin pienillä sievästi tehdyillä lumipalloilla. Eufrosyne sytytti tulitikun; tuuli kauheasti ja he saivat tuulelle uhrata kuusi tulitikkua. Vihdoin aukaisi Kasse päällysnuttunsa ja levitti hellästi suojellen käsivartensa ukon ympärille, jolloin Effin onnistui sytyttää kynttiläpalan ukon vatsassa.

Kynttilä paloi hauskasti ja kirkkaasti, oikein ylenluonnollisesti, arveli Kasse, joka seisoi siinä vieressä, hieroen paljaita palelevia käpäliään. Dika tädin pojat eivät olleet raukkamaisia. Masse ja Fritz olivat nyt myös yhtyneet heihin, nuttujen napit kiinni ihan kaulaa myöten, ja nyt alkoi kiivas lumisota, jonka kestäessä tytöt pitivät puoliaan yhtä hyvin kuin urhoollisimmat pojat. Kukaan ei itkenyt, vaikka välistä sai kovan kolauksen suoraan otsaan ja vaikka lumi pitkinä rihmoina märkänä vetäytyi pitkin niskaa ja selkää. Se oli terveellistä ja vahvistavaa ja lapset löylyttivät toisiaan aika lailla.

Vihdoin alkoi heistä tuntua liian märältä. Lumiukkokin oli sodan vimmassa saanut kolauksen ja särkynyt kahtia. Tuossa makasivat nyt pää ja vatsa vähän matkan päässä toisistaan ja kynttiläkin oli sammunut lumihyhmässä. Tilhit päättivät vihdoin lentää sisälle.

Ja nyt alkoi portaissa juoksu, jalkojen töminää kuului porstuassa sekä melua kalossien ja päällysnuttujen kanssa etehisessä, niin että Mobellen täytyi tulla järjestystä ylläpitämään.

-- Emmeköhän panisi toimeen jotakin _oikein_ hauskaa tänä iltana, -- ehdoitti Fritz, kun kaikki olivat riisuneet päällysvaatteet, ja vaihtaneet kuivia vaatteita päälleen.

-- Keittäisimmekö nekkuja? -- ehdoitti Masse. Hänen ahneutensa vaati vielä muuta kuin nuo äskeiset nokiset omenat. -- Eikä, otetaan ennen esille joulutyömme, se on niin kodin tapaista ja hauskaa. -- Kasse oli viime aikoina tullut innostuneeksi tekemään lahjoja äidille ja sukulaisille.

-- Ei kuitenkaan ennen kuin Spirea tulee, -- selitti ritari Pumpenritter; tulkaa nyt ensin tänne, niin koetamme saada Svantea eleille!

20-markan viulun onnellinen omistaja katsahti hajamielisenä ylös ainekirjoituksestaan, kun kuuli ehdotuksien ja kutsumuksien satelevan päälleen. -- Jaha, -- kyllä! -- Svante kääri syvämielisenä ja perinpohjin paperinsa kokoon ja pisti ne pöytälaatikkoon, hänellekin oli kyllä ilo mieleen. Eufrosynen ruskeat silmät vilkkuivat veitikkamaisuudesta.

-- Mitä käsityötä sinä otat?

Svante joutui hämilleen.

-- Niin kyllä, käsityötä, -- sillä kaikilla muilla pojilla on, -- sanoi Effi päättäväisesti.

-- Saanen ehkä keriä lankaa jollekulle teistä, -- arveli Svante ja katseli arastellen seuraan keltaisen tukkansa alatse.

-- No, sen saat. Tule nyt. Minä kuulen, että Spirea jo on kotona ja Dika täti myös. Pidämme nyt oikein hauskaa käsityöseuraa.

Eufrosyne astui etunenässä ulos ruokasaliin. Istuttiin ison pöydän ympärille ja työt otettiin esille. Dea täti neuloi ikuista harmaan ja punaisen kirjavaa sukkaa, Fritz Amatus virkkasi äidilleen koriliinaa ja sai hyviä neuvoja Kasselta, joka juuri oli tehnyt samanlaisen. Svante keri lankaa ahkerasti ja kömpelömäisesti, sill'aikaa kun Masse piteli vyyhtiä ja alituiseen sotkeutui siihen sormillaan.

-- Minusta ovat aina lauantai-illat niin hauskoja, -- uskoi Eufrosyne Masselle, hiljaa kiikutellen tuolilla ja koukulla neuloen kiikkutuolimaton reunusta. -- Ei ole mitään läksyjä ajateltavina, ja sitten se aina tuntuu, kun kuuluisimme seuraan, kun istumme näin kaikki yhdessä ja teemme työtä.

Masse nyökäytti päätään tyytyväisenä. -- Onhan tämä seura, vastasi hän, -- Tilhiläisten käsityöseura, -- ja pudotti samassa vyyhden.

-- Minusta tuntuu, että voisimme lukea ääneen jotakin hauskaa kirjaa, -- jatkoi Eufrosyne, joka oli päättänyt nauttia niin paljon kuin mahdollista lauantai-illan vapaudesta. -- Oletko sinä, Fritz, lukenut "Mustaa Robin poikaa"? Se on semmoinen paksun paksu, täynnä kuvia ja julmia tapauksia. -- Eufrosyne oli juuri nyt sillä ijällä, jolloin enin nautitaan "indiaanijutuista".

-- Käypi niin yksitoikkoiseksi aina lukea ääneen, -- vastusti Kamilla, -- jonka vilkas luonto teki hänelle vaikeaksi kuunnella lukemista; -- minä ehdotan, että me laulamme "pukki laulaa" seitsemän-äänisesti.

-- Hyi, -- ei! Mitäpä hauskaa siinä olisi? -- ihmetteli Kasse irvistellen. Hän ompeli puukannatinta jaavakanevalle ja laski juuri pisteitä mallillaan.

-- Mitä sinä, Svante, arvelet? -- kysyi Effi hiukan viekkaasti. -- Etkö sinä ole samaa mieltä minun kanssani?

-- Kyllä, -- ja, jaha, mistä onkaan kysymys? -- Svante heräsi ikäänkuin unesta. Hänen ajatuksensa olivat eksyneet kauas kompositsiooniopin salaisuuksiin ja hän käänsi kerää niin hitaasti, että Masse hyvinkin olisi ennättänyt joka käännöksen väliin nukahtaa.

-- Emmekö voisi kertoa jotakin, jota itse olemme kokeneet, -- ehdoitti Spirea. Dika täti sanoo aina, että se on niin hyvä harjoitus.

-- Kyllä, kyllä, -- huudettiin miehissä! -- Ja Dika täti pannaan puheenjohtajaksi! riemuitsi Kamilla.

-- Ei sitä tämmöiseen tarvita mitään puheenjohtajaa, -- sanoi Masse opettavaisesti.

-- Vai niin, minä muistan vaan että meillä nyt oli oikea kokous.

-- Mitä nyt kertoisimme? -- kysyi Masse varovaisesti.

-- Jotakin, jota itse olemme kokeneet.

-- Minäpä kaaduin kadulla tänään, -- pisti Eufrosyne väliin.

-- Hyvin hauskaa kuulla, -- mutta siihen kai se juttu loppui, -- ivasi Kasse.

-- Ehkä me kerromme jotakin koulusta, -- arveli Svante, jolle vihdoin oli käynyt selväksi, mistä muut puhelivat.

-- Tai kotitapahtumista, kesäjuttuja, -- tuumasi Eufrosyne.

-- Niin, kesästä, kesästä, se on hauskinta! -- kuului useita ääniä, -- saamme siten hiukan kesäiloa kolkon syksyn ajalla.

Masse ja Kasse olivat haleta innosta päästä kertomaan. He olivat käyneet Tanskassa sisar Angelikan ja lankomiehensä Jensin luona ja olivat täpösen täynnä mitä kummallisimpia juttuja.

-- Minä ehdotan että kerromme ijän mukaan ja että täditkin yhtyvät meihin, -- sanoi Kamilla, joka hyvin tiesi kuinka Dea täti kammosi kaikkea "esiintymistä", ja tunsi ilkeän halun houkutella vanhusta hupsutuksiin.

-- Minä mieluummin kuuntelen, lapsi kulta, -- vastasi Dea täti tehden kieltävän liikkeen, -- minä olen liian vanha semmoisille. Minun nuorena ollessani ei tytöillä juuri ollut tapana puhua, enkä minä siihen kykene.

-- Kyllä te osaatte, tulkaa vaan mukaan, täti hyvä, -- intti Kamilla, mutta luopui sitten Spirean viitatessa pyynnöstään.

-- Ehkä me sen sijaan saamme Dika tädin mukaan?