Part 18

"Sinun tähtesi, sen huolenpidon tähden, jota hän sinulle on osottanut, tahdon tehdä, mitä voin. Se riippuu kammarikollegiosta ja on ehkä kyllä vaikea saada sitä hänelle, koska tuo hyvä mies ennen on saanut sakkoa virassaan. Hän on tuonut muassaan pöytäkirjat Karjasta. Siinä on tullut kolme uutta todistusta oikeuden tutkinnossa. Vaimo Dorothea Juhantytär muistelee, että hän kuolleen paidassa oli nähnyt vierailla kirjaimilla merkityn nimen, joka oli sen heprealaisen Jahvehin tahi Jehovahin näköinen, joka on hänen raamattunsa nimilehdellä, ja tämäkin vahvistaa juutalaisen puhetta. Eräs vanha sotamies on kuolinvuoteellaan tunnustanut, että kun hän sinä yönä oli kyydinnyt raskasta rekeä Karjaan Grabbakasta Bengsnoran taloon Mustioon, oli toisessa reessä lähtiessä istunut kaksi naista kuskin kanssa, mutta perille tullessa ainoastaan yksi nainen. Ja kun sotamies tästä oli ollut ihmeissään, oli hän saanut, pysyäksensä vaiti, neljä puolalaista kultarahaa, joissa oli kuningas Sigismundin kuva. Vielä lisäksi on yksi herra Aake Tottin ratsumiehistä tunnustanut, että hänen herransa sinä yönä oli kumoon ratsastanut erään yksinäisen naisen maantiellä, vähän matkaa Uuskylän talosta, mutta koska he ratsastivat kovaa vauhtia pakkasen takia, niin ratsumiehen ei ollut aikaa katsoa taaksensa, jäikö nainen sinne makaamaan tahi nousiko hän jaloilleen. Näistä sekä muista todistuksista lähetetään todistetut kopiat Ruben Zeville."

"Onko teidän armonne saanut tietoja veljestäni?"

"Tyhjät sanomat parhaat sanomat. Sinun iso-isäsi on taitava laskumies: hän on tasan jakava, pitää pojan ja suo tytön hänen risti-isälleen. Ole varovainen, lapsi, palveluksessasi kuningattaren luona! Se päivä tulee, jolloin hän sinun jättää niiden huomaan, jotka ovat sinua lähimpänä."

21. Kuka on maankavaltaja.

Jos tuhkimus oli prinsessa, niin kuningatarkin jäi kuningattareksi.

Ruotsalaisen neuvoston huolet heidän valtiosalaisuutensa ilmitulosta saattoi päivä päivältä heille enemmän levottomuutta. Tarpeellisia ohjeita valmistuksiin mahdollisesti tapahtuvaa rauhanrikkomista varten oli lähetetty ulkomaisissa hoveissa oleville lähettiläille, salavihkaa keskusteltiin Alankomaitten ja Hampurin kanssa; tahdottiin edeltäkäsin asettua varmalle kannalle Warsovassa ja Berlinissä, Wibeä imarreltiin, kuningas Kristianille koetettiin vakuuttaa, ei juuri ystävyyttä, mutta kuitenkin, että Ruotsi oli kykenemätön alkamaan uutta sotaa. Kaikessa hiljaisuudessa varustettiin Skånen ja Norjan varustamattomilla rajoilla. Neuvoteltiin, mitenkä Torstenson, jonka ryhtymisestä asiaan kaikki riippui, saisi kauas Saksanmaalle tietoa tuumasta, ja katso, silloin havaittiin Wiben ilmoituksista, että kaikki oli tullut ilmi tahi oli tulemaisillaan. Vielä Wibe epäili, mutta hän oli tarkkanäköinen ja oli tullut varoitetuksi; hän tietäisi kyllä hankkia itsellensä varmempia tietoja. Nyt tiettiin, että hänellä siihen oli keinoja.

Kuka oli pettäjä? Neuvoskunnan jäsenet katselivat toisiansa epäilyksellä, jota he turhaan kokivat salata. Yhdenhän heistä oli täytynyt juorutella... ei tahalla, sitä koetettiin olla luulematta niin kauan kuin mahdollista, mutta ehkä puhumisen halusta, kevytmielisyydestä. Oxenstjernalla oli vastustajia: olisiko joku heistä...? Nämät vastustajat arvelivat taas, että valtiokanslerin sukulaiset tahi palveliat sen olisivat tehneet. Syyllinen oli kiinni saatava. Kaikki nuuskiat oli pantavat liikkeelle.

Valtiokansleri kutsui eräänä aamuna vakoojansa luoksensa.

"Olavi", sanoi hän, "sinua on petetty toukokuun 12 päivänä. Kerro minulle vielä, mitä nähnyt olet sekä mitä et ole nähnyt. Anna minulle jälki, niin minä täytän sen kullalla."

Skånelainen toisti ilmoituksensa veitikkamaisen muotoisena. Hän ei saattanut olla kaikkialla, mutta hän oli varma siitä, jota häntä oli käsketty seuraamaan. Tungel oli mennyt ulos iltapäivällä lankonsa luo, joka asui Itäisen pitkänkadun varrella. Yhdeksän aikaan illalla oli siitä talosta lähtenyt länsigöötalainen, joka oli kadonnut pimeään Bouchtin talon kohdalla. Olavi epäili Wiben taloa, joka oli lähimmäisessä korttelissa, ja vartioitsi taloa kello yhteentoista, jolloin sieltä lähti Wiben kammaripalvelia ja taalaintyttö hänen muassaan; tämä suuntasi matkansa linnaan päin ja katosi siellä porttikäytävän varjoon. Sitten oli Olavi vartioinnut Wiben asuntoa koko yön ja nähnyt kynttilän palavan siellä kello kolmeen, havaitsematta ketään muuta kuin kammaripalvelian, joka yksin palasi kotia.

"Kuka oli länsigöötalainen?"

Olavi ei saattanut olla monessa paikkaa yhtä haavaa. Jos länsigöötalainen oli Tungel, olisi hänen pitänyt olla Wiben luona koko yön. Mutta Olavi oli aamun koittaessa tehnyt tikusta asiaa ja mennyt Tungelin taloudenhoitajan luo sekä saanut tietää, että hänen isäntänsä nukkui vanhurskaan unta omassa kodissaan.

"Ja kuka oli tuo taalain tyttö?"

Olavi tuumasi, että taalaalaiset yleensä ovat siivoksi tunnettuja, mutta saattoihan kuitenkin löytyä poikkeuksia.

"Tyhmyyksiä!" Sivutulo ei tällä kertaa tullut niin runsaaksi, kuin vaakoja oli toivonut.

Tungelia oli kentiesi syyttömästi epäilty. Täytyi etsiä uutta jälkeä. Valtiokansleri ajoi linnaan ja meni sisarensa rouva Beata Oxenstjernan luo. Jotakin oli juolahtanut hänen mieleensä, se oli kyllä uskallettu tuuma, mutta muuta neuvoa tuskin löytyi. Hän uskoi ylihovimestarittarelle niin paljo, kuin hän luuli sisarensa voivan valtiosalaisuudesta säilyttää takanansa.

"Olen epäillyt Skytteä, joka on kettu, ja Gyllenhjelmiä, joka on lörpötteliä, mutta nuo hyvät herrat ovat asiasta enemmän pelästyneet, kuin minä. Luuleeko rakas sisareni, että asia olisi saattanut tulla ilmi erään ylhäisen henkilön kautta, joka neuvostossa oli läsnä?"

"Varjelkoon meitä!" huudahti Beata rouva pelästyneenä. "En koskaan minä sitä voi uskoa, että röökinä, joka on niin viisas ja vakainen..."

"Sen kyllä tiedän, mutta jos hän olisi sattunut nuoruuden ajattelemattomuudessa sanomaan jotakin? Hän ehkä ei mitään salaa Ebba Sparrelta?"

"Hän ei ole Ebballe eikä minulle koskaan ilmoittanut mitään valtiota koskevaa."

"Ei, rakas sisareni ei ole valtiosalaisuudesta osallinen, mutta kaksi nuorta lörppähuulta ei punnitse tarkasti sanojansa. Eiköhän röökinä olisi saattanut sanoa Ebballe esimerkiksi näin: kun nyt saamme sotaa lähemmällä taholla, niin saamme odottaa sukulaistani Kaarle Kustaata tänne, ja mitenkä minun tulee häntä ottaa vastaan?"

"Mitä sanoo teidän lemmellisyytenne!" huudahti Beata rouva, joka maltittomuudesta melkein oli halkeamaisillaan, kun oli niin tuskissaan siitä, mitenkä saisi selkoa noin pelottavasta juonesta, joka valtakunnan menestystä vastaan oli tehty. "Mahdotonta se ei ole. Olen aina sanonut, että niin viisas kuin Kersti röökinä onkin, ei hän rakkaudentuumissa ole jääpalastakaan parempi ikäisiänsä. Ja Ebbakin välistä on vähän hölläsuinen minua kohtaan; en nyt tahdo puhua röökinästä, mitenkä hän tekee elämäni sellaiseksi, että sitä saattaisi verrata karttapiikkien päällitse kiipeämiseen. Olisikohan nyt Ebba... ei, teidän lemmellisyytenne, ei, sen on täytynyt tulla ilmi toisen hammasrivin kautta, ja täällä löytyy toinen..."

"Onko röökinällä joku muu uskottu kuin Ebba?"

"Uskottu? No, niin, niin uskottu kuin koirarakkikin saattaa olla, jolle sokeria antaa. Täällähän on uusi lempisilmä, kuten teidän lemmellisyytenne tietää."

"Lukia?"

"Niin, tuo suomalainen noidanpenikka. Olen nyt kärsivällisesti odottanut yhdeksän kuukautta, että korpinsiivet kasvaisivat ulos lapaluusta, kuten ihmiset sanovat, mutta vielä ei voi havaita mitään muuta, kuin että röökinä päivä päivältä joutuu paremmin ansaan ja nyt tahtoo tuon pahan korottaa aatelisten vertaiseksi Hänessä sanotaan olevan juutalaisverta. Antaa hänen saada valtaa, niin pääsemme pian sekä papeista että kirkosta."

"Hulluudella pitää myöskin olla aikansa. Kertokaa minulle, mitä rakas sisar luulee kammaripiiasta Hagar Ringistä. Olisikohan röökinä ilmoittanut hänelle jotakin, mitä valtakuntaa koskee?"

"Ei, sitä minä en tahdo sanoa, mutta antakaa minun ajatella... röökinällä on pöydällään muistikirja, jolla on viheriäiset safiaanikannet, siihen kirjaan hän joka päivä muistiinsa kirjoittaa jotakin, joka on hänen mielestään erinomaista. Siihen kirjaan hän mahdollisesti on kirjoittanut jotakin neuvoston päätöksestä, ja koska hän on kovin huoleton vaatteittensa ja kirjojensa kanssa, on saattanut tapahtua, että hän on jättänyt kirjansa pöydälle, kun hän on mennyt pois. Jos nyt kammaripiika Hagar, joka usein pitkin päivää työskentelee röökinän huoneessa, on saanut nähdä sen kirjan, on hän siinä saanut lukea..."

"Ei suinkaan rakas sisar kuitenkaan tarkoita, että hän sillä on mennyt tanskalaisen lähettilään luo?"

"Sitä en minä uskalla väittää", sanoi Beata rouva jotenkin hämillään ollen, "mutta siellä lienee toisia välikuljettajia. Helatuorstaina illalla on piika Hagar puhunut venäjää tahi lapinkieltä epäiltävän miehen kanssa täällä alhaalla linnassa."

Valtiokansleri pani muistiin tämän sekä muut tiedot, joita oli saanut.

"Onko rakas sisareni kentiesi joskus nähnyt kammaripiian taalaintytöksi puettuna?" kysyi hän vielä.

"Viime laskiaisena näin. Kaikki hovineidet olivat puettuna taalaalaisiksi."

"Minun täytyy puhua röökinän kanssa."

* * * * *

Kersti röökinän ja valtiokanslerin keskustelua tästä asiasta ei ole muistiin kirjoitettu. Todenmukaista on, että hän arassa ylpeydessään oitis oli kieltänyt syyttämästä palvelioitaan. Jäätyänsä yksin, aukaisi hän viheriäkantisen muistiinpanokirjansa, ja luki siitä, mitä oli kirjoittanut toukokuun 12 päivänä: "Tänään olin läsnä neuvostossa, enkä sanaakaan siellä puhunut. Kaikki he kuitenkin yksimielisesti tahtoivat sotaa Tanskanmaata vastaan. Tästä lähtein ei pidä yhteenkään sotaan ryhdyttämän minun tahdostani eikä minun myöntymykselläni, ellei kunnia ole vaarassa. Se, minkä luullaan valtakuntaa hyödyttävän, saattaa hyvinkin huonosti loppua. Minä tahdon olla niin voimakas, ett'ei kukaan uskalla minua hätyyttää, ja minun aikanani pitää valtakuntani nauttiman jatkuvaa, onnellista rauhaa."

Kristiina kävi miettiväiseksi, luki uudestaan muistiinpanonsa ja sanoi sitten Hagarille, joka viereisessä huoneessa teki luetteloa äsken saapuneista kirjoista. "Onko sinulla ystäviä Suomessa?"

"Ne lienevät harvat", vastasi Hagar, joka velvollisuuden mukaisesti astui sisälle. "Köyhä torpan väki on minulle rakkautta osottanut."

"Asuvatko he Karjalassa?"

"Ei, vaan Uudellamaalla."

"Se on heidän onneksensa. Venäläinen on mennyt 50,000 miehen joukolla Nevajoen yli, hävittänyt Inkerinmaan ja piirittää Viipuria."

"Mikä onnettomuus! Voi, armollinen röökinä, pelastakaa Suomenmaa, joka aina on kruunulle osottanut uskollisuutta!"

"Minä puhun neuvostolle asiasta. Ovatko Cartesiuksen _Meditationes_ noitten uusien kirjojen joukossa?"

"Ovat, armollinen röökinä."

"Hyvä. Älä laiminlyö työtäsi!"

Linnan ankaraan järjestykseen kuului, että kaikki ovet lukittiin poismenneen jälkeen. Mutta Kristiina oli äsken saattanut valtiokanslerin etuhuoneeseen, keskustellut vilkkaasti hänen kanssaan, ja unohtanut auki oven, joka nyt oli puoleksi raollaan. Juho Holm oli tavallisuuden mukaan etuhuoneessa vartiana ja koetti kuunnella, mitä puhuttiin. Ennen kuin päivä loppuun oli kulunut, kulki yleinen huhu linnanpalvelus-väen joukossa, että venäläinen oli valloittanut koko Suomen sekä oli laivaston kanssa matkalla Tukholmaan. Illalla tuli tämä huhu Kristiinalle, jolla lapsuuden ajoista asti oli ollut tapa kuunnella kammaripiikojensa juorupuheita, kun he häntä palvelivat hänen pukiessaan tahi riisuessaan. Hän lähetti neitsyet pois ja kutsui luokseen Hagarin; siinä kun hän istui puoleksi riisuttuna makuukammarissaan.

"Fiken kertoo minulle, että venäläinen on valloittanut Suomen ja rientää 100,000:nen miehen kanssa Tukholmaan", virkkoi hän teeskennellyllä levollisuudella.

Hagar huomasi jotakin erityistä äänessä. Hän oli kuullut juorupuheet ja liioittelut.

"Sinäkö tuon olet kertonut?"

"En, armollinen röökinä."

"Sinä olet sen tehnyt. Muistatko, mitä kerran sinulle sanoin? Tähdet ovat unia, mutta salavehkeet todellisuuksia. Sanoin sinulle: ole aina minulle uskollinen, niin minä sinun koroin korkeammalle, kuin sinä koskaan olet voinut uneksiakaan. Jos tulet minulle uskottomaksi, niin minä sinun syöksen niin syvään, että se maantie, jonka loassa olet virunut, näyttää sinusta kuninkaan valtakunnalta myöhäisemmän kohtalosi rinnalla!"

Hagar oli vaiti. Hänen sisällinen kapinannostajansa nousi täyteen voimaansa, mutta ei löytänyt sanaa. Yölamppu laski kalpean loisteensa alkovin yli, jossa oli neitseellinen vuode tumman viheriäisine verhoineen, sekä hienosti veistetty yöpöytä soitinkelloineen, rukouskirjoineen, joka siinä oli vanhan tavan vuoksi, mutta aukaisematta, tuo vihasta punastuva syyttäjä ja puolustuksekseen puhumaton syytetty, jonka kalpeaksi käyneet posket näyttivät ilmaisevan, että hän tiesi rikoksen ilmi tulleen.

Vaasan-veri, joka oli tunnettu myrskyileväksi vihan tullessa, se nyt kuohahti hirveästi.

"Sinä kurja mateliainen suomalaisesta kaskimaasta", ärjäsi Kristiina, "sinä, joka olet sammakkoa pienempi ja tahdot kuitenkin olla kotkanpoikanen, sinä uskallat olla minua vastaan tottelematon, sinä! Enkö ole sinua suosta vetänyt sellaiseen asemaan, josta Ruotsin jalosukuisimmatkin neidet sinua kadehtivat? Etkö ollut köyhin, kurjin piikivi, jota ihmisjalka tallaa? Ja minä olen sinun hionut kultaisen kehyksen sisään. Etkö tiedä, että minä voin sinun jälleen heittää auttamattomampana, enemmän tallattuna kuin milloinkaan olet ollut, pimeyteen ja unhotukseen? Ja sinä uskallat minua pettää, sinä, sinä, joka saat minua kiittää kaikesta, joka minutta olisit mitätön! Miksikä olet vaiti?... Vastaa!"

"Minä häpeän..."

"Niin, häpeä! Siihen sinulla on syytä. Häpeä minun yksinkertaisuuttani, joka uskoin sinun kiitollisuuteesi! Häpeä kiittämättömyyttäsi, kun sillä tavoin olet minua palkinnut! Tunnusta, niin tahdon katsoa, voinko kentiesi vielä tehdä jotakin puolestasi, jota et ole ansainnut!"

"Minä häpeän, kun armollinen röökinä, joka minulle on ollut erin hyvä, noin helposti saattaa tuomita minua tiesi mistä, kuulematta puolustustani. Röökinä on sanonut minulle: ne, jotka Jumala on aateloinnut, eivät saa alentaa itseänsä, ja nyt häpeän minä, kun röökinä nimittää minua piikiveksi ja mateliaksi. Niin arvoton en ole, ja sen verran olen röökinältä itseltä oppinut, ett'en koskaan tule toisen kahle-orjaksi. Minua ei kukaan saa sitoa eikä tallata. Minä olen niin vapaana syntynyt kuin joku kuninkaan lapsikin. Lyökää minua, tappakaa minut, mutta älkää minua häväiskö! Mistä minua syytetään?"

Noissa ynseissä sanoissa oli jotakin, joka, samalla kuin se miellytti kuningatarta, myöskin hirveästi häntä suututti. Hän nousi istualta ja tarttui kiireisellä liikkeellä soitinkelloon, punnitsi sitä muutaman hetken kädessään soittamatta ja laski sen sitten äänettömänä takaisin yöpöydälle. Nämät kaksi yhden-ikäistä, jotka nykyään olivat niin tuttavalliset keskenään, seisoivat siinä enemmän vihamielisinä toisiansa vastapäätä, kuin Björnsnäsin metsässä, jolloin toisen ratsuraippa veti punaisen naarmun toisen kaulaan.

"Näetkö tämän kellon?" jatkoi Kristiina, ja hänen oikeanpuolinen varpaansakärki löi vasten pehmeätä lattiapeitettä ikään kuin linnun-noukka. "Tiedätkö, että pieninkin liike kädelläni, saattaa viskata sinut alas linnan, syvimpään vankilanholviin?"

"Tiedän", oli Hagarin rohkea vastaus; "olen jo kerran istunut Norrköpingin kellariholvissa, syystä, ett'en tahtonut antaa ilmi röökinän salaisuutta."

"Ota soitinkello, piilota se! Saattaisin unohtaa, että velvollisuuteni on olla sinua jalomielisempi."

Hagar otti kellon, joka liikuttaessa äännähti, ja Fiken Lång astui sisään.

"Sinua ei tarvita!" kuului käsky. Fiken meni.

"Mistä sinua syytetään?" toisti kuningatar, jonka äkkinäinen luonto vuoroin tyyntyi ja jälleen kuohahti. "Olenko minä viskaali, joka sinun kanssasi olisin velvollinen oikeutta käymään? Eikö sinulla ole omaatuntoa, joka sinua soimaa? Täytyykö minun sinulle sanoa, että olet juossut kaupungilla levittelemässä valtion salaisuuksia, samati kuin sinä aamulla juoksit puhumassa satua venäläisistä? Etkö ole yksinkertainen lörppö, joka et ole huomannut noin selvää ansaa? Minä sinua puolustin valtiokanslerin luona tärkeämmässä asiassa, mutta mieleeni juolahti keotella sinua, osaisitko olla vaiti, ja sinä annoit viedä itseäsi ansaan kuten tyhmä hanhi. Se on toki hullunkurista: luet Tacitusta ja juoruttelet piikojen kanssa!"

"Juho Holm saattaa vakuuttaa, että kun armollinen röökinä puhui venäläisistä, oli etuhuoneeseen vievä ovi auki valtiokanslerin jälkeen, joka vähän ennen oli lähtenyt ulos."

"Juho Holm? Verukkeita vain! Kerro minulle, mitä muistiinpanokirjassani seisoo toukokuun 12:ta päivältä!"

"En minä tunne armollisen röökinän muistiinpanokirjaa, mutta siihenpä varmaankin noin ylhäinen kuningatar on joka lehdelle kirjoittanut sanan: oikeutta."

"Mitä? sinä rupeat ynseäksi, sinä, joka olet juossut Pietari Wiben luo yöllä, viemässä varastettua kalua minun muistiinpanokirjastani! Mitä hän sinulle tarjosi tuosta kalliista uutisesta? Vähemmän, kuin minä, hän ei sinulle saattanut tarjota. Mitä hän tarjosi, sano! Lupasiko hän naittaa sinua jollekulle Kristian IV:nen jalkalapselle? Hänellä on koko tusina käytettävänä. Taikka eikö siinä ollut kylliksi? Myitkö sinä Ruotsin korkeammasta hinnasta? Tunnusta, että hän tarjosi sinulle Tanskanmaan kruunun, noin vasemmalta puolen! Kuinka saatoit sinä olla niin kurjan tyhmä, että jätit minun palvelukseni, jossa sinulla on kaikkea ja jossa saat kaikkea ja voit tehdä kaikkea, tuollaisesta vanhasta elähtäneestä kuninkaasta, joka tulevana vuonna lahjoittaa sinun jollekkin kaljupäälle amiraalillensa? Mene, sinä et edes kelpaa maankavaltajaksi; sinä kelpaat ainoastaan petturin piiaksi!"

"Onko minulle nyt suotu puhumisen vuoro?" kysyi Hagar, sillä välin kuin kuningatar kaatoi itsellensä vettä lasiin vesikarahviinista niin kiivaasti, että puolet meni pitkin yöpöytää.

"Puhu! Tunnusta! Ole lyhyt! Vielä sinulla on soitinkello."

"Uskallanko kysyä päivää ja tuntia, jolloin salaisuus ilmoitettiin tanskalaiselle lähettiläälle?"

"Toukokuun 12 päivänä kello 9 ja 12 välillä yöllä." Kristiina muisti, että Wiben tiedonannot, joista rajalla oli kopiat otettu, olivat kirjoitetut toukokuun 12 päivänä illalla, jonka vuoksi hän silloin eikä myöhemmin oli saanut tietoa neuvoston päätöksestä. Aikaisemmin ei hän myöskään olisi voinut saada salaisuudesta tietoa.

Hagar mietti, hänen hyvä muistinsa oli hänelle apuna. "Toukokuun 12 päivä oli keskiviikko", sanoi hän, hitaasti laskien, ikään kuin antaen jokaisen sanan olla todistajanaan. "Armollinen röökinä oli ollut neuvostossa aamupäivällä, aterioitsi myöhään ja lähti sitten ratsastamaan, katsellaksensa ylipäällikön uudestaan järjestämää Kuningattarenkatua. Illallisen jälkeen antoi armollinen röökinä tuoda esiin Delavarejoen ja Uudeksi Ruotsiksi nimitetyn uutisasunnon kartat, jonka jälkeen minä sain käskyn, röökinän varalle kirjoittaa muistiin tärkeimmät sieltä tulleet tiedot. Kello 11 illalla oli minulla kunnia jättää ote valmiina röökinän omaan käteen, jonka jälkeen röökinä vielä hetken puhui neiti Ebban kanssa asiasta. Kello oli yli puoli kaksitoista, kun röökinä soitti ja minä autoin Fiken Långia riisumistoimessa. Vaatiiko röökinä, että Fiken Lång kutsutaan sisään? Hän muistanee tuon illan siksi, että röökinä niin myöhään pani maata."

"Anna olla! Sitä ei tarvita." Ja tuon nuoren kuningattaren vilkkaassa sydämmessä taistelivat ristiriitaiset tunteet. Hän muisti nyt pienimmätkin seikat tuosta toukokuun 12 päivän illasta. Hän tunsi, että hänen syytöksensä olivat täydelleen kumotut. Ja nöyryyttävältä tuntui ottaa takaisin sellaisia sanoja, joita hän oli sanonut, mutta Kristiina ei ollut se, joka nöyryyttämistä kärsi, vaan yhtä vähän hän tahallaan tahtoi vääryyttä suosia. Syytetyn täytyi saada hyvitystä: mutta minkälaista? Hän oli muutaman hetken ääneti. Hänen uusi suuttumuksensa kääntyi nyt alkusyyn tekiään.

"Semmoisia ne ovat! Ovat kruunun neuvon-antajia, eivätkä ole enemmän luotettavia, kuin Juho Holm, joka lähettää 100,000 venäläistä Tukholmaan!... Sinä siellä, pane soitinkello takaisin paikoilleen. Sinä et ole se, jota sen tulee kutsua kyseltäväksi ja tutkittavaksi."

Hagar asetti soitinkellon jälleen yöpöydälle. Hänen kovaan suljettujen huuliensa takana liikkui jotakin, joka sanoja etsi. He olivat osaa vaihtaneet. Nyt oli tuhkimus prinsessa, ja kuningattaren täytyi pyytää häneltä anteeksi. Hän pettyi. Jos tuhkimus oli prinsessa, niin kuningatarkin jäi kuningattareksi.

Kristiina seisoi siinä valkoisessa yöpuvussaan, hiukset vapaasti liehumassa ja sinisilmät loistavina, niin kuninkaallisena kuin milloinkaan ja kurkoittaen kätensä palvelialleen suudeltavaksi.

"Isot portit", sanoi hän, "käyvät usein pienillä saranoilla. Älä ihmettele, että ne välistä kitisevät. Sinua on viattomana syytetty, saat pyytää minulta armon osotusta."

Kapinoitsia suuteli tarjottua kättä: sydämmensykintä vaati mukaantumaan, toinen sykintä vastustamaan. Tuo jokin, joka etsi sanoja, kuului nyt: en pyydä armoa, pyydän oikeuttani. Mutta kun sanat saivat äänen, kuuluivat ne toisin:

"Minä pyydän armollisen röökinän lupaa päästä virastani."

"Mitä?" vastasi Kristiina, jonka veri jälleen kuohahti. "Oletko sinä niin pöyhkeä, ett'et voi kärsiä ansaitsematonta nuhdesanaa? Oletko jo väsynyt olemasta niin kadehdittavan onnellinen, kuin ennen sanoit olevasi ja jota muut vieläkin sanonevat? Oletko saanut kylläsi asemastasi minun rinnallani ja kunniakkaasta tulevaisuudesta? Täytyykö minun toisen kerran sanoa, että sinä olet yksinkertainen hanhi, joka kaikkine oppinesi et ole oppinut sitä, mikä on suurin viisaus, et ole oppinut elämisen taitoa? Vapautta virastasi? Lähtisit minun luotani juutalaiselle, sinun iso-isäsi luo, ennenkuin edes olet nimeä saanut kristittyjen joukossa? Lähtisit minun palveluksestani tähtien luo, jotka eivät huoli siitäkään, että köyhä pyrstötähti menee hukkaan ja vielä vähemmän siitä, että tuollainen tomunhiukkanen tyhjään tuuleen viskataan? Ja lähteä minun luotani? Mikä sinä olet ilman minua?"

"Saanko minä, tarpeellista kuuliaisuutta noudattaen, puhua vapaasti, tahi täytyykö minua orjan kielellä valehdella?"

"Mene metsään orjinesi! Koska olen muuta vaatinut, kuin totuutta."

"Armollisin röökinä, älkää suuttuko, jos niin suuri kuninkaallinen suosio ja armo, joka minun osakseni on tullut, painaa minua alas, aivan mitättömäksi. Minä luulen, että se ei ole mitään kiittämättömyyttä, vaan jokaisen vapaasyntyisen ihmisen oikeus, että hän, niin halpa kuin onkin, tahtoo olla jotakin itsepuolestaan. Minä pyydän eroa sen vuoksi, että tahdon osottaa osaavani seurata armollisen röökinän omaa kuninkaallista esimerkkiä: tahdon olla rohkeamielinen, enkä odottaa käskyä siinä, missä voin jotakin tehdä tahi jotakuta palvella. Saattaa myöskin tapahtua, että vihamiehet toisella kertaa työntävät minun pois röökinän armollisesta suosiosta, ja parempi on, että nyt menen syyttömäksi todistettuna, onnellisena röökinän suosiosta, kun että minua, jahka vihamiehet vallalle pääsevät, epäsuosiosta erotetaan. Armollisen röökinän luvalla palaan takaisin sinne, josta olen tullut tähän suureen kunniaan. Presidentti Kurki ottaa minua suosiollisesti vastaan."

"Ja sinä tahdot ennen olla Kurjen kammaripiika, kuin minun hovineitoni?"

"Hän on suvainnut ottaa minut kasvattityttärekseen." Kristiina nauroi; lyhyen, ylenkatseellisen hymyilyn, joka osotti, kuinka vähän hän piti siitä, että häntä alammaiseen vertailtiin.

"Mene", sanoi hän, "sinulla on huomen aamusta vapaus. Minä en saata sinua vasten tahtoasi pitää. Sinä tulet ehkä tekoasi katumaan, mutta huomaa, että silloin se on myöhäistä. Se, jota Jupiterin kotka kerran on kantanut, ja joka on astunut alas veräjänpylvään luona, älköön luulko jälleen saavansa kiinni kotkansiivistä. Hyvää yötä."