Chapter 3

Omituisimpia laatuansa on marimba niminen soittokalu, jolla Balondat, tämän seudun asukkaat, soittavat. Tämä on tehty sillä tavoin, että kahden kaaren tapaisesti taivutetun kepin poikki on sovitettu useita puu-lastoja, joiden kantin alle on asetettu vähäinen ontelo kumiseva astia; lastojen ja niiden alla olevien pikku astioiden suuruus vaihettelee sen mukaan mimmoinen ääni tahdotaan saada. Ääni herätetään siten, että puiseen lastaan lyödään vähäisellä kapulalla. Sellaisia soittokoneita kuuluvat Portukalilaisetkin Afrikassa käyttävän tansseissansa, ja sitä, joka on saavuttanut suuren taidon tämmöisessä soitossa, pidetään hyvinkin suuressa arvossa.

Livingstonea kummastutti suuresti se suuri kohtelijaisuus, jota Balondat osoittavat käytöksessään. Kun joku alhaisempi henkilö kadulla kohtaa esimiehensä, heittäytyy hän heti polvillensa ja hieroo tuhkaa tai hiekkaa käsivarsiinsa ja rintaansa ja taputtaa käsiänsä kunnes tuo ylhäisempi on mennyt ohitse. Näin on hän siis osoittanut kunnioituksensa ylhäisempää kohtaan.

Sade-aika pakoitti Livingstonea viipymään useita päiviä Shinten kaupungissa ja tällä ajalla hän saavutti ruhtinaan erinomaisen suosion, niin että tämä viimein merkiksi ystävyydestänsä salaisesti antoi hänelle simpukasta tehdyn kaulakoristeen, jonka antamista pidetään siellä hyvin suurena kunniana ja itse koristetta niin kallis-arvoisena, että kahdella semmoisella voi ostaa orjan, ja viisi sellaista pidettäisiin erittäin runsaana palkkiona puolenkolmatta sataa markkaa maksavasta elefantin hampaasta. Lopuksi antoi Shinte Livingstonelle luotettavia miehiä oppaiksi ja toivotti hänelle suurinta menestystä matkalle, varustettuansa hänelle runsaan määrän evästä. Livingstone oli hänelle lahjoittanut härän, joka hänellä oli mukanansa Sekeletun maasta, ja kehoitti Shinteä kaupan kautta sieltä hankkimaan itselleen karjaa, jota neuvoa tämä seurasikin, ja jonkun aikaa sen jälkeen, kun Livingstone palasi samaa tietä, näki hän raavaseläimiä, jotka olivat niin hyvin menestyneet, että ne olivat kuin parhaimman palkinnon saaneet suuressa eläin-näyttelyssä.

Lähdettyänsä Shinten maasta sai Livingstone kärsiä paljon hankaluuksia ja vastuksia erittäinkin kuumetaudista. Dilolo-nimisen järven luona huomasi hän veden jakautuvan kahdelle eri haaralle, nimittäin Sambesi-virtaan ja Atlantin mereen päin. Veden jakajana ei siis ollutkaan mikään vuoriselänne, vaan monta peninkulmaa laaja tasanko. Toisesta päästä tasankoa nimittäin alkoi Liba, joka laskee Liambey'hin, toisesta Kasai, joka taas on Kongo-virran lisävirta.

Kasai on sangen kaunis virta ja juoksee viehättävien seutujen läpi. Sitä ympäröivät mäenrinteet ovat tuuheilla metsillä peitetyt ja kohoavat noin tuhannen jalan verran virran yläpuolelle. Virta on noin sata kyynärää leveä ja suikertelee monessa mutkassa viheriän kauniin laakson halki koillista kohti. Sen rantamilla nähdään vuoroin kauniita metsikköjä, vuoroin reheviä niittyjä, joissa kasvaa erittäin runsas heinä. Asukkaat osoittivat virran suuntaa ja sanoivat Livingstonen seuralaisille, että vaikka nämä kuukausmääriäkin kulkisivat virtaa pitkin, niin eivät he sittenkään näkisi sen loppua. Vaikka Kasai-virran ympäristöt ovatkin ihania ja varsin hedelmällisiä seutuja, niin olivat ne vielä asumattomia, jota seikkaa Livingstonen seuralaisetkin suuresti ihmettelivät.

Kauan kestettyänsä monenlaisia kiskomisia maan asukkaiden puolelta saapui Livingstone seuralaisineen viimeinkin syvään Kvilos-laaksoon. Hänen ilmestymisensä täällä vaikutti suurta kummastusta asukkaissa, jotka parvittain tulivat häntä ja hänen seuralaisiansa ammossa suin katselemaan. Kylät laaksossa olivat hyvin tiheässä ja väkiluku runsas. Lapsiparvia vilisi kaikkialla ja missä kyläkunnan asukkaat olivat ystävällisempiä, siellä seurasivat heidän lapsensakin matkustajia pitkät matkat. Maanlaatu tässä laaksossa on niin hedelmällistä, ettei sitä koskaan lannoiteta. Kun yhtä paikkaa on viljelty jo niin kauan, ettei maissi enää kauemmin siinä anna runsasta satoa, niin muuttaa maanviljelijä vähän matkaa etemmäksi metsään, hävittää suuremmat puut siten, että virittää tulen palamaan niiden juurelle, ja pienemmät hän hakkaamalla raivaa pois; raivattuun paikkaan jäävät suuret puut usein seisomaan kuivettuneina ja kuorettomina. Niiden väliin kylvetään maissi, ja kohta on mitä runsain sato korjattavana. Entinen viljelysmaa kasvaa vielä kauan sen jälkeen maniokkia, jonka juuri kuivattuna ja hienoksi jauhettuna on tärkeä elatusaine näillä seuduin. Asukkaat täällä ovat siisteytensä puolesta monenlaiset. Muutamia kyliä kehuu Livingstone niin siistiksi, että kelpaisivat malliksi siinä suhteessa, toiset taas olivat niin rikkaruohon peitteessä, että härän selässä ratsastaja taisi niistä nähdä ainoastaan katot, vaikka hän oli keskellä kylää. Toisissa kylissä taas ei ole rikkaruohoa laisinkaan, pumpulia, tupakkaa ja monellaisia höystekasvia on istutettu huoneiden ympäri; häkkiä on kanoja täynnä ja puutarhoissa kohtaa silmää miellyttävä näky kun useampaa lajia viljaa niissä rehoittaa eri lailla kukin tuleentuneena.

Kauan oli Livingstone ilmanalan vaikutuksesta kärsinyt kuumetautia ja samalla hänellä oli sanomattomat vastukset kärsittävänä varsinkin seudun asukkaiden puolelta, jotka röyhkeästi vaativat lahjoja siitä, että he sallivat hänen kulkea maansa kautta. Hän saapui maaliskuun 30 p. 1854 syvän laaksomaan reunalle, jossa matka muuttui niin luisuksi alamäeksi, ettei hän enää voinut ratsastamalla kulkea, vaan hänen täytyi lähteä astumaan, joka hänelle tuntui hyvin vaivaloiselta koska hän oli niin voimaton, että hänen toverinsa täytyi pidättää häntä suin päin jyrkkyyttä myöten alas syöksemästä. Nyt oli hän tullut suuren Kvango-laakson partaalle. Maiseman ulkomuodosta kertoo hän seuraavasti:

"Joka istuu sillä paikalla, josta Skottlannin kuningatar Maria katseli Langsiden tappelua, ja katselee Clyde-virran laaksoa, hän saapi vähäisen kuvan siitä ihanasta maisemasta, joka monta vertaa hedelmällisempänä ja laajempana aukeni silmiemme eteen. Se on noin sadan (engl.) peninkulman laajuinen ja tumman metsän peitteessä, paitse missä heleän vehreä heinä verhoo niityt Kvango-virran partailla, jotka siellä täällä kimaltelevat auringon valossa kun se kulkee rataansa pohjoisella taivaanpuoliskolla.[5] Laakson vastakkainen reuna näyttää korkealta vuori- ja kukkula-jonolta, jonka rinne on noin peninkulman pituinen, vaikk'ei vuori näytä olevan kuin noin 1,000 jalan korkuinen. Tultuamme Londan synkistä metsistä, vaikutti tämä oivallinen näky meihin aivan kuin paino olisi otettu pois silmäluomistamme. Pilvi kulki laakson halki ja salamat leimahtelivat siitä, mutta meidän yläpuolellamme loisti kaikki heleimmässä auringon valossa. Kun tulimme alas sinne, missä ukkoispilvi oli kulkenut, huomasimme, että rankka sade oli pudonnut pilvestä ja laakson pohjalla, joka ylhäältä näytti meistä aivan tasaiselta, löysimme koko joukon virtoja, jotka juoksivat syvissä uomissaan. Kun alhaalta katselimme takaisin ylöspäin, näytti rinne ylätasangon reunalta, jossa on paljo rotkoja ja esiin pistäviä kallioita, ja nämä antoivat sille sahalaitaisen vuorenharjanteen muodon. Sekä vuorenharjanne, että sen rinteet ovat metsäiset, mutta suuret paikat jyrkemmistä osista ovat paljaat ja näyttävät katsojalle sen punasen maanlaadun, joka on yleinen sillä seudulla, johon nyt olimme tulleet".

Tavallisuuden mukaan tuli täälläkin kylän hallitsija vaatimaan veroa ja rupesipa väkivallalla estämäänkin Livingstonea virran yli kulkemasta, mutta kun hän näki, että matkustajat olivat tuskastuneet hänen hävyttömyyteensä ja aikoivat käyttää väkivaltaa häntä vastaan, niin jätti hän heidät rauhaan. Kuljettuansa Kvango-virran poikki, joka on noin 150 kyynärän levyinen ja hyvin syvä, matkusti Livingstone rikkaiden heinämaiden kautta, jossa heinä oli noin kyynärän verran korkeammalla kuin ratsastajan pää, ja saapui Kassandje-nimiseen kylään, joka jo oli Portukalilaisten aluetta, ja tästä alkaen oli kiusat ja vastukset matkalla viimeinkin loppuneet, sillä Portukalilaiset olivat erittäin ystävälliset ja vierasvaraiset sekä Livingstonea, että hänen seuralaisiansa Makololoja kohtaan. Heitä kestittiin kaikkialla ja autettiin kaikin tavoin.

Asukkaat täällä ovat, kuten muissakin Portukalilaisten maissa, katolisen uskon tunnustajia, mutta ovat niin peräti tietämättömiä kristinuskon opinkappaleista, että ovat pakanuuden rajalla. He käyttävät tinasta tehtyjä pyhimysten kuvia taikakaluinaan aivan kuin pakanat.

Pääsiäisjuhlaa vietettiin Kassandjessa ilojuhlana, vaikka Portukalilaisilla ei täällä olekkaan pappia. Kylän asukkaat tekivät miehen kuvan, joka oli olevinaan Juudas Iskariot; ja tätä kuljetettiin ratsastushärän selässä ympäri kyläkuntaa. Pilkkasanoja ja kirouksia kaikui joka taholta tuota tuolla kuvalla edustettua pahantekijää vastaan. Livingstone ihmetteli, että asukkaat täällä osaavat lukea ja kirjoittaa. Tämä taito oli hyvin yleinen ja on jäänyt perinnöksi jesuiitoilta, jotka viime vuosisadalla karkoitettiin samalla kuin itse emämaasta Portukalista, myöskin kaikista sen siirtomaista. Sitten kun jesuiitat eivät enää ole olleet opetusta jakamassa, ovat asukkaat opettaneet toisiansa ja luku- ja kirjoitustaito on siten säilynyt, mutta kuitenkin on kansa uskonnolliselta kannalta huonossa tilassa, sillä raamatun lukeminen on heiltä kielletty.

Suurimmalla kiitollisuudella ja mielenliikutuksella kertoo Livingstone sitä suurta ystävyyttä ja huolenpitoa, jota asukkaat Loandassa osoittivat häntä ja hänen kumppaneitansa kohtaan. Kassandjessa tapasi Livingstone ensimmäiset valkoiset kauppiaat ja täällä hänen seuralaisensa Makololot möivät osan siitä elefantin luusta, jonka Sekeletu oli heidän mukanansa lähettänyt kaupaksi, saadakseen tietää eroitusta hintojen väliltä Kap-kaupungissa ja Loandassa. Yhdestä elefantin hampaasta saivat he Loandassa kaksi kivääriä, kolme pientä ruuti-tynnyriä sekä englantilaista vaatetta sen verran, että koko seurue tuli sillä vaatetuksi ja vielä päätteeksi ison joukon helminauhoja. Tämä oli erinomaisen edullinen kauppa Makololojen mielestä, joiden sitä ennen oli täytynyt yhdestä pyssystä antaa kaksi elefantin hammasta.

Loanda on erittäin hedelmällistä maata, mutta Livingstonen aikana siellä puuttui kelvollinen tie, jota myöten olisi päässyt kulkemaan rattailla. Oli näet ennen ollut tapana, että kauppiaat kaupparetkillänsä sisämaahan ostivat suuren joukon orjia, ja kuljetuttivat näillä tavaransa kantamalla rantamaalle, jossa he möivät sekä tavaransa, että orjansa; mutta kun v. 1845:stä alkaen englantilaiset sotalaivat ovat alkaneet risteillä näillä vesillä estäen orjakauppaa, niin on tullut mahdottomaksi viedä ulos orjia maasta ja sen jälkeen ovat kauppiaat ruvenneet käyttämään sitä keinoa, että he hallituksen välityksellä palkkaavat kantajia tavaroitansa kuljettamaan.

Kassandjen ja rantamaan välillä on kaunis ja erittäin hedelmällinen vuorimaa nimellä Golungo Alto. Sen halki kulkee monta pienempää virtaa, jotka muodostavat useita koskia ja putouksia, mutta vaikka näistä toimelijaisuudella voitaisiin saada hyvinkin suuri hyöty, on niissä juoksevan veden voima suurimmaksi osaksi käyttämättä. Suuret ja runsaat metsät, joissa kasvaa jättiläis-suuria puita, on täällä äärettömänä rikkautena, mutta melkein kokonaan käyttämättöminä niinkuin maahan kaivettu leiviskä. Livingstone tapasi parven kirvesmiehiä, jotka kokivat yhtä yksinkertaisella tavalla kuin ennen Robinpoika Kruuse käyttää näitä luonnon rikkaita tuotteita hyväkseen. Neljä- tai viisikymmentä jalkaa korkea puu, joka oli noin kolme tai neljä jalkaa paksu läpimitaten, kaadettiin ja hakattiin lyhyiksi pölkyiksi, jotka taas halaistiin paksuiksi lankuiksi, ja näistä miehet veistivät suurella vaivalla tuuman paksuisia lautoja, joista valmistivat arkkuja kaupaksi maan asujamille. Sellaiset olivatkin neekereille erittäin mieluisia. Golungo Alton hedelmällisyyttä osoittaa se seikka, että siellä varsin vähällä vaivalla viljellään maniokkia, kahvia, pumpulipensaita, maapähkinöitä, bananeja, ananasta ja suuri paljous muitakin hedelmälajia, joita lähetyssaarnaajat ovat tänne tuoneet Etelä-Amerikasta. Korkeat kukkulat, joilla monenlaisia palmupuita kasvaa, tekevät maan ulkomuodoltaankin ihanan näköiseksi. Palmuista on huomattava erittäinkin eräs laatu, josta saadaan se öljy, josta Euroopassa valmistetaan hienoa saipuaa, ja saman puun mehusta saadaan myös väkeviä juomia.

Livingstonea ihastutti kaunis näky, kun hän tuli erään ala-päällikön taloon, jonka tämä oli kauniilla tavalla koristanut istutetuilla puilla ja kukkatarhalla. Molemmin puolin tietä oli talon läheisyydessä istutettu puita pitkiin riveihin ja niiden väliin kukkia ja ananas-kasvia. Kaikellaiset puut kasvavat täällä hyvin helposti kun vaan pidetään huolta siitä, ettei rikkaruoho niitä tukehduta. Tämän talon oli sen nykyinen omistaja hankkinut itselleen raivaamalla sen paikan asumattomassa metsässä muutamia vuosia sitten; ja koko talo oli hänelle tullut maksamaan noin 4 tai 500 markkaa. Hän oli maallensa istuttanut noin 900 kahvipensasta ja kun tämä kasvi kolmivuotiaana alkaa antaa hedelmää ja kuusivuotiaana on parhaimmallaan, niin arveli Livingstone että talon omistaja oli saanut omansa ainakin 60-kertaisesti takaisin. Kaikellaiset hedelmäpuut ja viiniköynnökset kantavat täällä hedelmän kahdesti vuodessa, ilman että niiden viljelemiseen tarvitsee tehdä mitään työtä, eikä niitä tarvitse kastellakaan. Samoin saadaan kaksi satoa kaikista vilja-lajeistakin kun ne kerran ovat kylvetyt ja jos talvi-ajan[6] kosteita sumuja käytetään hyväksensä, voipi vuodessa saada korjata eloa kolmestikin.

Toukokuun viimeisenä päivänä 1854 tuli Livingstone seuralaisineen Portukalilaisten siirtomaan pääkaupunkiin S:t Paul de Loandaan. Makololoille oli eräs toinen neekeriheimokunta koettanut vakuuttaa, että valkoihoiset ihmiset oikeastaan asuvat meressä ja ryöväävät mustia sinne heitä viedäksensä. Tätä juttua he levittivät sen vuoksi, ettei heidän käsistänsä joutuisi pois se edullinen välikauppa, joka sitä ennen oli jo kauan ollut sisämaiden asukkaiden ja rantamaalla asuvien välillä. Jos Makololot alkaisivat itse käydä rantamaalla kauppaa tekemässä, niin jäisi tietysti voitto noille välittäjöille tulematta.

Ensikerran nähdessään äärettömän meren pinnan hämmästyivät Livingstonen seuralaiset sitä suuresti. Itse he jälestäpäin kertoivat hämmästyksestään seuraavasti: "Me kuljimme isämme (Livingstonen) seurassa siinä luulossa, jota vanhat ihmiset meille aina olivat vakuuttaneet, ettei maailmalla olekkaan loppupäätä; mutta yhtäkkiä maailma sanoi meille: minä olen lopussa; minua ei ole tämän enempää!" He olivat aina ajatelleet maata loppumattomaksi tasangoksi.

S:t Paul de Loandassa ei asunut kuin yksi ainoa Englantilainen, hra Gabriel, joka oli Englannin asiamies orjakaupan poistamista varten, ja hän otti Livingstonen luoksensa kohdellen häntä ystävällisimmällä tavalla. Livingstone oli kauan jo ollut sairas matkallansa ja saapui Loandaan uupuneena, voimatonna. Hän kertoo suurimmalla kiitoksella siitä avusta, joka hänelle osoitettiin ja vakuuttaa, ettei hän koskaan unhota sitä nautintoa, jonka hän tunsi levätessään hyvällä englantilaisella vuoteella kun hänen sitä ennen oli täytynyt ma'ata paljaalla maanpinnalla.

Vaikka hän nyt oli päässyt lepoon ja nautti huolellista hoitoa, ei Livingstone kuitenkaan tullut terveeksi ennenkuin parin kuukauden kuluttua. Koska hänen tultuansa kaupunkiin tuli monta Portukalilaista ylhäistä miestä häntä tervehtimään ja Angolan piispa, joka sillä kertaa myös toimitti kuvernörin virkaa, lähetti sihterinsä Livingstonen luokse tarjoamaan hallituksen palkkaaman lääkärin apua.

Muutamat englantilaiset sotalaivain päälliköt, jotka olivat tänne saapuneet, tarjoutuivat viemään Livingstonen joko S:t Helenaan tai Englantiin, mutta vaikka tämä tarjous olikin hänelle hyvin houkutteleva, niin ei Livingstone tahtonut sitä hyväksensä käyttää, sillä hän oli mukanansa tuonut Sekeletun alamaisia rantamaalle ja tahtoi johdattaa heidät takaisin, sillä he eivät olisi omin neuvoin kotiinsa päässeet. Tässäkin ilmautuu Livingstonen jalomielisyys ja tarkkatuntoisuus kun hän ennen lähti vaivaloiselle matkalle takaisin, kuin olisi oman terveytensä ja mukavuutensa vuoksi eronnut kumppaneistaan. Hänen tarkoituksensa oli palata Sekeletun maahan ja seuraten Liambeyta sieltä etsiä tie Afrikan itäpuoleiselle rantamaalle. Jo kesäkuun 14 p:nä oli hän lääkärin avulla parantunut sen verran, että hän taisi käydä seuralaistensa kanssa tervehtimässä piispaa. Herra Gabriel oli Makololoille lahjoittanut vaatetta niin paljon, että he jokainen olivat vaatetetut juovaisiin pumpulivaatteisiin ja punaiset lasit päässä. Piispa vastaanotti heidät kuvernörinä, hallituksen palatsissa. Kyseltyänsä Livingstonelta älykkäästi kaikellaisia seikkoja Makololojen oloista, antoi hän näille rajattoman luvan käydä Loandassa niin usein kuin he vaan tahtoivat. Makololot olivat tästä vastaanotosta varsin hyvillänsä.

Yleisesti huomattiin Loandassa Makololojen käytös hiljaiseksi ja siivoksi. He eivät voineet kylliksensä ihmetellä suuria eurooppalaisten tapaan rakennettuja kaksinkertaisia kivirakennuksia ja kirkkoja äärettömän valtameren rannikolla. Kaksinkertaisia kivirakennuksia he eivät voineet käsittää huoneiksi, vaan selittivät niiden olevan vuoria, joissa oli monta luolaa. Huoneeksi he käsittivät samallaisen pyöreän oljista ja seipäistä rakennetun majan kuin heidän omat asumuksensa ovat. Suuret laivatkin olivat heille jotakin ennen aavistamatonta ja he arvelivat niistä, ettei ne mitään pursia olekkaan, vaan kaupunkeja, ja kummoisia kaupunkeja, joihin piti kiipeämän köyttä myöten!

Laivaväestön ystävällisyys, kun he Makololoille jakoivat ateriansa, aivan samoin kuin nämäkin olisivat samallaisissa oloissa tehneet, miellytti heitä suuresti, ja erittäinkin se seikka, että laivan väestön päälliköt, upserit, jotka he saivat tietää Livingstonen kansalaisiksi ja olevan täällä estämässä mustien ihmisten myymistä, osoittivat Livingstonea kohtaan suurta kohtelijaisuutta ja ystävyyttä, vaikutti heissä hyvin edullisen tunteen Livingstonea kohtaan. He olivat matkalla Linyantista Loandaan osoittaneet Livingstonea kohtaan suurta uskollisuutta ja nyt hän nousi heidän silmissään vielä suurempaan arvoon, sillä he näkivät nyt sen, jota itse olivat aavistaneet, että Livingstone kansalaistensa kesken nautti tavallista suurempaa kunnioitusta ja arvoa, ja tämän jälkeen Makololot kohtelivat häntä suurimmalla kunnioituksella.

Elokuun alussa uudistui Livingstonen tauti ja hän oli kauan sairaana ennenkun hän toistamiseen parani. Sillä välin olivat hänen toverinsa Makololot keksineet sen elatuskeinon, että rupesivat kaupunkilaisten kanssa tekemään polttopuun kauppaa. Joka aamu lähtivät he varhain ulos kaupungista ja keräsivät asumattomilta seuduilta polttopuita jotka he kantamalla toivat kaupunkiin, jakoivat ne pienempiin kimppuihin ja saivat ne helposti kaupaksi koska he antoivat suurempia kimppuja kuin tavalliset puun kantajat. Kun satamaan tuli kivihiilillä lastattu laiva Englannista tuoden varoja englantilaisille sotalaivoille, niin hra Gabriel toimitti Makololoille työ-ansiota, että he saivat olla laivaa tyhjentämässä. Kuukauden päivät he tekivät tätä työtä uutterasti aamusta iltaan, eikä mikään heitä niin suuresti ihmetyttänyt kuin se suuri tavaran paljous, joka yhteen laivaan mahtui. He kertoivat sittemmin kuinka he puolitoista kuun kiertoa olivat niin ahkeraan kuin taisivat aamusta iltaan purkaneet laivasta ulos "poltettavia kiviä" mutta kuitenkin jäi pian saman verran jäljelle. Ansaitsemillansa rahoilla he ostivat vaatteita, kaulahelmiä ja muita tavaroita viedäksensä ne kotiansa.

Livingstone julkaisi muutamia kirjoituksia Angolan sanomalehdissä, kertoen niissä matkoistansa ja tarkoituksestansa saada sisämaa avatuksi kaupalle, ja nämä kirjoitukset saavuttivat Loandan hallituksen ja kauppiaiden suosion siinä määrässä, että yleisten töiden toimisto (Junta da Fazenda publica) hänen ylhäisyytensä piispan kehoituksesta päätti antaa kauniin lahjan Sekeletulle. Lahjaksi määrättiin täydellinen everstin puku ja hevonen, sekä useita pukuja jokaiselle Livingstonen seuralaiselle. Kauppiaat puolestaan kokosivat yhteisellä keräyksellä lahjoitukseksi koko joukon näytteitä kaikista heidän tavaroistansa, sekä kaksi aasia, toivoen että tämä eläinrotu sikiäisi Sekeletun maassa, sillä aasi ei kuole tsetse-kärpäsen puremisesta niinkuin hevoset ja raavas-eläimet. Samalla antoivat piispa ja kauppiaat Livingstonelle suosituskirjeitä Portukalilaisille virkamiehille Itä-Afrikassa.

III.

Livingstone lähti nyt palausmatkalle ja myytyänsä jäljellä olevan elefantin luun, jonka Sekeletu oli lähettänyt, osti hän runsaan määrän pumpulivaatetta, ampumavaroja, kaulahelmiä ja pyssyn jokaiselle seuralaisellensa. Makololot olivat itsellensä hankkineet niin paljon tavaraa, etteivät he voineet kantaa Livingstonen tavaroita ja sen vuoksi piispa antoi hänelle 20 miestä kantamaan hänen tavaroitansa ja lähetti hänen edellensä, niin pitkälle kuin hänen matkansa ulottui, käskyn kaikille päälliköille, että he auttaisivat Livingstonea kaikella tavoin voimiensa mukaan. Ystäviltänsä Philomela-laivalla sai Livingstone uuden oivallisen teltan, jonka he olivat hänelle valmistaneet purjekankaasta. Häntä seurasi pitkän matkaa hänen ystävällinen isäntänsä ja kansalaisensa h:ra Gabriel, joka väsymättömällä huolenpidollaan Livingstonesta sekä antelijaisuudellaan Makololoja kohtaan oli tullut heille kaikille rakkaaksi. Koko palausmatkalla Linyantiin puhuivat Makololot hänestä suurella kunnioituksella. Kaikkialla Portukalilaisten alueella vastaanotettiin Livingstone seuralaisineen suurella vierasvaraisuudella ja hän kehuukin sekä maata että kansaa suuresti. Maa on, kuten hän sanoo, erittäin hedelmällistä, kahvi- ja pumpuli-pensas kasvaa täällä varsin hyvin ja pumpulista kehräävät vaimot lankaa, josta miehet kutovat vaatteita. Kahvi on jesuittain tänne tuoma ja on oivallista Mokka-laatua. Vaikka Portukalilaiset eivät likimainkaan hyvin täällä viljele maata eivätkä käytä hyväksensä sen suuria rikkauksia, varsinkaan sen runsaita metalli-aarteita, niin on teollisuus kuitenkin tyydyttävällä kannalla ja parempi kuin yleinen luulo siitä on Euroopassa. Käsityöläisiä saa siellä hyvin helposta palkasta työhön ja maanviljelijöitä vielä helpommasta. Kuitenkin on siellä paljo epäkohtia ja kaikellaisia ennakkoluuloja poistettavana ja pääsyy maassa vallitseviin epäkohtiin on se, etteivät siellä asuvat Portukalilaiset tahdo asettua sinne vakinaisesti asumaan, vaan kerättyänsä siellä rikkauksia, muuttavat tavallisesti takaisin kotomaahansa.