Chapter 2

Livingstone päättikin asettua tänne asumaan ja vaikuttamaan lähetyssaarnaajana, ja hänen seuraajansa h:ra Oswell aikoi täällä ruveta tarkempia maantieteellisiä tutkimuksia tekemään. Mutta aivan kohta hänen tulonsa jälkeen sairastui Sebituane keuhko-tulistukseen ja kuoli lyhyen ajan kuluttua. Hallitus jäi hänen tyttärellensä, Ma-mochisane'lle, joka kyllä lupasi Livingstonelle asuinpaikan ilmaiseksi, missä hän vaan tahtoi, mutta kun korkeammat seudut, jotka ovat terveellisimmät, olivat vaikeammat puolustaa virran eteläpuolella asuvien vihollisten hyökkäyksiä vastaan kuin virran rantamaat, jotka taas olivat terveydelle varsin vahingolliset, niin lähtivät Livingstone ja Oswell matkustamaan etemmäksi ja löysivät silloin Sambesin keski-juoksun, keskeltä mannermaata. Tämä keksintö oli tärkeä, sillä sitä ennen ei tiedetty Sambesin siellä olevankaan. Virta oli silloin kuivimmallaan ja kuitenkin oli siinä kolmesta kuudensadan kyynärän leveydeltä syvää vettä. Oswell sanoi, ettei hän missään, ei edes Intiassa, ollut nähnyt niin komeata virtaa. Tulvan aikana se nousi ainakin kymmenen kyynärää ja muutti silloin laakeat rannat ympärillänsä parinkymmenen engl. peninkulman laajuudelta järveksi. Sambesin ja sen oikealta puolelta tulevan lisävirran Tshoben mäkinen maa on alhaista suomaata, ja sen tiheitä kaisilistoja käyttivät Makololot luonnollisina suojinansa vihollisiansa vastaan. Livingstone ei kuitenkaan tahtonut asettua asumaan näin terveydelle vahingolliselle seudulle, vaan päätti lähettää perheensä Englantiin kunnes hän itse olisi etsinyt jonkun terveellisen ja muutoin edullisen seudun asuaksensa. Hän matkusti sen vuoksi Kap-kaupunkiin, oltuansa jo 11 vuotta erillään sivistyneiden ihmisten seurasta. Hän tuli Kap-kaupunkiin huhtikuussa 1852, jolloin sota oli paraillaan Kafferien ja Englantilaisten välillä. Kuitenkin pääsi hän kulkemaan aivan rauhallisesti uudisasuntojen kautta, yhtä turvallisesti kuin jos hän olisi matkustanut Englannissa. Saatuansa perheensä lähetetyksi laivalla Englantiin, lupasi hän itse palata heidän jäljessään parin vuoden kuluttua, kun hän ensin oli etsinyt ja löytänyt sopivan ja terveellisen seudun työ-alaksensa.

Livingstone oli jo viettänyt yksitoista vuotta Afrikassa, jolla ajalla hän oli oppinut maan-asukasten kieltä ja tehnyt useita matkustuksia; niiden ohessa hän oli tieteellisillä tutkimuksilla hankkinut monenlaisia uusia tietoja, mutta hänen suurimmat keksintömatkansa alkavat vasta vuodesta 1852 ja niitä aiomme tästälähin tarkastella.

II.

Kesäkuussa v. 1852 lähti Livingstone Kap-kaupungista varsinaiselle tutkimusmatkalle Sisä-Afrikaan. Tämä on ensimmäinen suurempi matkustus, jonka hän teki, ja se kesti vuoteen 1856. Hänellä oli tällä matkalla mukanansa ainoastaan muutamia seuraajia. Hän matkusti vaunuissa, joiden eteen valjastettiin maan tavan mukaan härkiä. Kun moinen matkustustapa ei juuri ole mukavinta eikä nopeatakaan laatuansa, niin kävi matka hitaasti ja vaivaloisesti. Mutta kuitenkin saapui Livingstone ilman erinäisiä suurempia vastuksia Kolobeng'iin, entiseen asuntoonsa. Ennen tänne tuloansa oli hän tullut tarkemmin tuntemaan Grika-kansan oloja. He asuvat Oranje-virran pohjoispuolella ja ovat syntyneet hollantilaisten uudisasukasten ja hottentottien sekoittumalla. Livingstonen matkustaessa tässä maassa oli siinä erittäin selvästi nähtävänä mitä yhden miehen nero voipi aikaan saada. Grikojen valitsema ruhtinas Waterboer, oli heitä hallinnut jo monta vuotta, ja jo heti hallituksensa alussa oli hän julistanut kaikki ryöstöretket maassansa kielletyiksi. Kap-maan hallituksen kanssa oli hän tehnyt liiton, jonka nojalla hän vuosittain sai määrätyn rahasumman koulujen kustantamista varten maassansa. Kun monet Kap-maan pohjoispuolella asuvat kansat olivat usein hävitysretkillä hätyyttäneet rajoja, asettui nyt Waterboer maan suojelijaksi tällä puolella ja piti omia alamaisiansakin niin hyvin laillisessa kurissa, että kun muutamat heistä olivat lähteneet ryöstöretkelle Oranje-virran eteläpuolelle, hän heti otti päämiehet vangiksi ja tutkittuansa heidän asiansa oman neuvoskuntansa kanssa, mestautti heidät muille varoitukseksi. Vähällä oli tämä työ kuitenkin aikaansaattaa hänen oman perikatonsa, sillä muutamat hänen valtansa alaiset alaruhtinaat nostivat häntä vastaan ankaran kapinan, mutta sen hän kumminkin sai kukistetuksi. Sittemmin hallitsi hän kenenkään vastustamatta ja kun hän huomasi sen turmion, joka väkevien juomain kauppaamisesta rupesi yleensä leviämään hänen alamaisissaan, kielsi hän kaiken viinan tuonnin maahan, ja tätä sääntöä noudatettiin niin tarkoin, että jos joku keksittiin kuljettavan viinaa maakuntaan, kaadettiin koko hänen varastonsa maahan. Näin lujat keinot olivat viimein aikaan saaneet, että Grikat muuttuivat raittiiksi, rehelliseksi kansaksi ja ovat nyt joltisellakin sivistyksen kannalla; heidän pääkaupunkina Klaarwater on säännöllisesti rakennettu, siellä on kirkko ja koulu ja sen asukkaita pidetään luotettavina ihmisinä. Heillä on myöskin raamattu käännettynä omalla kielellänsä. Sen käänsi toht. Moffat, Livingstonen appi. Omituinen seikka on, että Grikan kieli, kun se on puhdasta, on niin runsasvaraista, että esim. Moffatin kääntämässä viidessä Mooseksen kirjassa kaikki lauseet ovat täydellisesti lausutut yhtä harvoilla sanoilla kuin Septuaginta-käännöksessäkin[3] ja paljon lyhyemmästi kuin Englannin kielellä.

Grikojen maan läpi kuljettuansa tuli Livingstone Kolobeng'iin, Betshuanien maassa, josta jo olemme edellisessä puhuneet. Sattumalta olivat erityiset esteet viivyttäneet häntä pari viikkoa Kuruman'issa ja siten hän ei joutunut näkemään sitä hyökkäystä, jonka boerit sillä välin olivat tehneet Bakuaneja vastaan. Siitä tuli Livingstonelle tieto kirjeessä, jonka ruhtinas Sitshelin vaimo Masebele toi mieheltänsä toht. Moffatille. Kirjeessään lausuu ruhtinas Sitsheli seuraavasti:

"Sydämmestäni rakastettu ystäväni, jolla on koko sydämmeni luottamus, minä olen Sitsheli; boerit ovat minut peräti kukistaneet, he hyökkäsivät minua vastaan vaikka en ole heille mitään pahaa tehnyt, He vaativat minua rupeamaan heidän alamaiseksensa ja minä sen kielsin. He tahtoivat, että minä estäisin englantilaisia ja Grikoja matkustamasta maani kautta (pohjoiseen). Minä vastasin: he ovat ystäviäni, enkä voi heistä ketään estää. He tulivat lauantaina ja minä pyysin, etteivät he sunnuntaina taistelisi, ja siihen he suostuivat. Maanantaiaamuna he alkoivat taistelun päivän valetessa ja ampuivat kaikin voimin, polttivat kaupungin ja hajoittivat meidät. He tappoivat kuusikymmentä miestä minun väestäni, ja ottivat vangiksi lapsia, vaimoja ja miehiä. He veivät pois kaiken karjamme ja tavaramme; ja myöskin Livingstonen talon he ryöstivät tyyten. Heillä oli 84 vaunua ja yksi kanuuna, ja ryöstettyään meidän vaunumme oli heillä 88. Metsästäjäin (muutamain englantilaisten, jotka metsästelivät ja tutkivat pohjoisempana olevia maita) kaikki tavarat hävisivät kaupungin palossa ja boer'eja kuoli kahakassa 28. Niin, rakastettu ystäväni, vaimoni lähtee nyt lapsia tervehtimään ja Kobus Hae johdattaa häntä teidän luoksenne.

Minä olen Sitsheli Machaaselin potka".

Tämä kertomus oli aivan todenperäinen eikä boeritkaan sitä valheeksi väittäneet, kertoivat vaan Kap-kaupungissa ilmestyville sanomalehdille syyn hyökkäykseensä olleen sen, että Sitsheli oli muka "yltynyt liian röyhkeäksi". Bakuaneille seurasi tuosta ryöstöretkestä kova nälänhätä. Sitsheli lähti Kap-kaupunkiin valittamaan ja apua anomaan englantilaisilta; hän aikoi lähteä Englantiin saakka, mutta varojen puutteessa hän ei sinne päässyt eikä Kap-maallakaan saanut apua. Tätä seikkaa moitti Livingstone suuresti, että nimittäin Kap-maan erikoishallitus jätti alku-asukkaat pahasti mahtavampain naapuriensa sorron alaisiksi. Sitsheli kosti myöhemmin vihollisilleen ja valloitti uusia maita, joten hänen valtansa ja mahtavuutensa kasvoi suuremmaksi kuin ennen ja useat heimokunnat antausivat mielivaltaisesti hänen hallituksensa alaisiksi.

Näiden rauhattomuuksien aikana ei Livingstone tahtonut viivytellä Bakuanein maassa, vaan kiiruhti pohjoista kohti Kalihari-erämaan kautta. Erämaan asukkaat, jotka aikaisemmin olivat osoittainneet vastahakoisiksi ja olivat rakentaneet kaikellaisia esteitä Livingstonen edellisellä matkalla heidän maansa kautta, olivat nyt erittäin avulijaat ja heidän hallitsijansa Sekomi auttoi Livingstonea kaikin tavoin niin että hän saapui Tsuga-virran alavarsilla oleville suolalakeuksille. Nämä lakeudet ovat aivan tasaiset kuin meren pinta ja niin laajat, ettei silmä eroita reunoja. Maa on kalkkiperäinen ja ainoastaan ohut multakerros on päälliimmäisenä. Ilman-ala on terveydelle hyvin turmiollinen, ja monet Livingstonen seuralaisista olisivat peräti nääntyneet, jollet hän olisi saanut oppaiksi maan asukkaita, jotka heidät johdattivat terveydelle vähemmin turmiollisille seuduille. Livingstone kertoo täällä tavanneensa suuria aarniometsiä, joissa kasvoi erittäinkin runsaassa määrässä sitä puunlajia, jota eurooppalaiset nimittävät baobab'iksi mutta Bakuanit movana'ksi. Tämä puu on erittäin merkillinen monen ominaisuutensa vuoksi. Kun näet muutamat puun lajit Afrikassa ovat hyvin arkoja jos niiden kuorta vahingoitetaan, niin että voivat siitä kuollakin, jota vastoin ne keskeltä voivat olla lahoja ja voipi kovertaa niiden keskuksen pois ilman että puu siitä näyttää ollenkaan kärsivän, ovat toiset aivan päinvastaiset ominaisuuksiensa puolesta, niin että esim. sen voi kuoria aivan paljaaksi ilman että puu siitä kuolee, mutta jos sisusta loukataan, kuolee se auttamattomasti, niin on movana-puulla molempain edellämainittujen puunlaatujen sitkeähenkisyyden ominaisuudet. Sen voi nimittää kuoria alastomaksi ja kovertaa onteloksi ilman että se lakkaa kasvamasta. Movanan kuorista tekevät alkuasukkaat lujia köysiä. Sen vuoksi nähdään tämä puu useimmiten aivan paljaaksi kuorittuna niin ylhäälle kuin ihminen ylettää. Tavallinen puu siitä heti kuivuisi, mutta movana kasvattaa vaan uuden kuoren. Tuli ei kuoleta tätä puuta ja Livingstone kertoo nähneensä Angolassa poikki hakatun movanan, joka vielä pitkänänsäkin kasvoi. Usein tavataan se mahdottoman suurena, jopa niinkin suurena, että sen ympärys on 100 jalkaa; suurimpain näiden puiden ikä arvataan pariksi tuhanneksi vuodeksi. -- Matkustettuaan suurten tasamaiden halki, jossa tällaisia puita kasvoi varsin runsaassa määrässä antaen metsiköissään suojaa erittäin suurille metsäeläinjoukoille, joissa nähdään leijonia, nälkäkurkia, elefantteja, sebroja ja monilukuisia antilooppilajeja, saapui Livingstone Tshobe-virran rannalle, jonka yli hän suurten vaivojen perästä pääsi suureksi hämmästykseksi toisella puolella asuville Makololo'ille, jotka arvelivat Livingstonen pudonneen taivaasta heidän joukkoonsa, sillä he eivät luulleet kenenkään voivan kulkea virran yli heidän tietämättänsä.

Makololot vastaan ottivat Livingstonen ystävällisesti saattaen hänet pääkaupunkiinsa Linyantiin.

Kun Livingstone ensimmäisen kerran kävi Makololojen maassa, kuoli heidän lempeä ja jalo hallitsijansa Sebituane, jättäen hallituksen tyttärellensä perinnöksi. Mutta tyttären ei tehnyt mieli hallita ja sen vuoksi hän jätti hallituksen veljellensä Sekeletu'lle, joka nyt siis hallitsi heimokuntaa ja vastaanotti Livingstonen ystävällisesti. Makololot olivat tehneet hänelle puutarhan, johon he kylvivät maissia, että hänellä, kuten he sanoivat hänen lähtiessään Kap-kaupunkiin, olisi palatessaan syötävää niinkuin muillakin. Vaimoväki survoi nyt maissin puisissa huhmareissa hienoksi jauhoksi. Tämän jauhovaraston lisäksi lahjoitti Sekeletu kymmenkunnan astiata mettä, joissa kussakin oli kolmen kannun verta. Kerran viikossa tai joka toinen viikko sai Livingstone häneltä härän teurastaaksensa ja kaksi lehmää lypsettiin aina häntä varten aamuin illoin. -- Sekä heimokunnan hallitsija, että alaruhtinaatkin ovat hyvin vierasvaraisia ja kestitsevät aina tuttaviansa ystävällisesti. Tämä seikka on myös yksi syy monivaimoisuuteen, sillä kun maanviljelys on vaimojen työ, niin ei ylhäinen mies, jolla vaan on yksi vaimo, voi kylliksi arvokkaasti vastaanottaa vieraitansa.

[Kuva: Maata kuokkivia naisia.]

Makololot ovat tottuneet hallitsemaan eivätkä mielellään ryhdy itse maanviljelykseen, vaan teettävät sen alamaisillaan. Sitävastoin on toinen heimokunta nimeltä Makalaka, jonka edelliset ovat laskeneet valtansa alaiseksi, maata viljelevä heimo. Se viljelee durra-viljaa, maissia, papuja, maapähkinöitä, vesimeloneja, kurkkuja, sokuriruohoa, imeliä perunoita ja maniokkia. Muutamin paikoin, jossa kuivuus on liian haitallinen, ovat Makalakat ruvenneet viljelyksiänsä kastelemaan keinollisesti. Maanviljelyskaluna täällä on kuokka, johon rauta saadaan malmista sulattamalla, Tämä teollisuus on niin suuri, että Linyantissa käytettävät kuokat pää-asiallisesti ovat tuodut verona alamaisilta heimokunnilta.

Makololojen maassa viipyi Livingstone kuukauden ajan, jonka kuluttua hän lähti hallitsijan Sekeletun kanssa Liambey-virtaa myöten ylöspäin Sesheke nimiseen suureen kylään, joka on vähän matkaa ylempänä Tshobe- ja Liambey virtojen yhdyntäpaikkaa. Täältä lähti Sekeletu, Livingstone seurassaan ylöspäin virtaa myöten. Makololot ovat tottumattomat kulkemaan vesillä, mutta sitä vastoin ovat heidän veronalaisensa Barotset erittäin taitavat kulkemaan pienillä kapeilla venheillään, jotka useimmiten ovat yhdestä puusta tehdyt ja litteäpohjaiset, niin että niillä voidaan kulkea hyvinkin matalalla vedellä. Barotse-heimon jäsenet nimittävät virtaa Liambeyksi, joka merkitsee "suuri virta". Samalla virralla on alempana toiset nimet Luambeji, Luambesi, Ojimbesi ja Tsambesi y.m. jotka merkitsevät samaa, ja osoittavat, että asukkaat pitävät tätä mahtavaa virtaa kulkuväylänä maassansa. Livingstone kertoo tästä virrasta suurella ihastuksella, kuinka kauniit sen ympäristöt ovat ja kuinka sen leveys muutamin paikoin on toista englannin peninkulmaa. Virrassa on kauniita saaria, jotka enimmäkseen ovat metsäisiä. Metsän eläviä on summattomissa laumoissa virran rantamailla ja vähän etempänä siitä olevilla mäkirinteillä, varsinkin elefantteja ja muita suuria eläviä, niinkuin virtahepoja, sarvikuonoja, puhveleja, antilooppeja y.m. Muutamat seudun asukkaat, niinkuin Manyekit ovat erittäin taitavat valmistamaan halkaistuista puun juurista somia vakkasia, toiset ovat eteviä saviastioiden tekijöitä ja rautaseppiä. Luonteeltaan ovat he rauhallisia, eikä sotia ollut koskaan ennenkun orjakauppa tuli tunnetuksi, muutoin kuin karjalaumojen tähden, mutta senkin tiesivät he välttää siten, etteivät pitäneet karjaa ollenkaan, etteivät nämä houkuttelisi vihollisia ryöstöretkiin. Asukkaat ovat Sekeletun ja Makololojen alamaisia ja kussakin kylässä asuu pari Makololo-heimoon kuuluvaa miestä, jotka alaruhtinaina heitä hallitsevat. Heidän hallituksensa on kuitenkin lempeä, sillä ankara hallitus vaikuttaisi, että alamaiset pakenisivat jonkun mahtavamman heimokunnan turviin.

Livingstone oli tullut Sekeletun maahan kuivain aromaiden halki Etelä-Afrikan suuren erämaan Kaliharin ympäri ja löysi kuumemman kostean ilmanalan, jossa kasvullisuus ja eläinkunta olivat paljoa rikkaammat, mutta seutu terveydelle vahingollinen, ja hän kärsi paljon kuumetautia, joka näillä suomailla on hyvin tavallinen. Kun hän siis huomasi, ettei nämä seudut olleet soveliaat uudis-asuntopaikaksi eurooppalaisille, päätti hän etsiä toisen tien meren rantamaalle ja lähteä kulkemaan länttä kohti Portukalilaisten pääkaupunkiin länsirannikolla, S:t Paul de Loandaan. Tähän aikomukseen yhtyivät Makololotkin mielellänsä, sillä heidän hartain toivonsa oli saada avatuksi itselleen joku kauppatie valkoisten ihmisten luo. Sekeletu valitsi sen vuoksi 27 miestä seuraamaan Livingstonea, ja tämän entiset seuralaiset lähetettiin takaisin kotoseuduillensa Betshuanien maahan.

Marraskuun 11 p, 1853 lähti Livingstone niiden seuralaisten kanssa, jotka Sekeletu oli hänelle antanut, kulkemaan länteen päin. Hän supisti ruokavaransa ja muut matkatarpeensa niin vähäisiksi kuin suinkin, voidakseen sitä vähemmällä vaivalla kulkea. Sitäpaitse luotti hän siihen seikkaan, että hän tulisi kulkemaan seutujen kautta, joissa oli viljavalta metsänriistaa ja toivoi siis voivansa olla huoleti ainakin lihaeväästä. Makololoilla oli sitäpaitse mukanansa elefantin hampaita, jotka heidän piti myymän rantamaalla valkoisille. Livingstonella oli koneittensa joukossa myöskin laterna magica[4] eli taika-lyhty, josta hänellä oli suuri hyöty oleskellessaan alku-asukkaiden seurassa.

Matkalle lähdettiin ensin Tshobe-virtaa myöten kunnes se laski Liambey'hin ja sitte kuljettiin tätä virtaa ylöspäin ihanan Barotselaakson kautta ja jokaisessa kylässä, jossa noustiin maalle, annettiin matkamiehille Sekeletun käskyn mukaan runsaasti ruokavaroja. Suureksi ikäväkseen kuuli Livingstone, kun hän oli tullut Nariele-nimiseen kaupunkiin, että vähän aikaa sitä ennen oli tehty ryöstöretki pohjoisempiin osiin ja sen vuoksi oli hänestä varsin ikävä kulkea samoja matkoja kuin hänen edelläkävijänsä rosvot, ja kun Sekeletu tahtoi noiden pohjoisempien heimojen kanssa säilyttää rauhaa, niin pakoitettiin hänen käskyläisensä Mpololo antamaan takaisin kaikki ryöstämänsä vangit ja sovittaa naapurien kanssa rauha entiselleen.

Makololojen seassa ollessaan kertoo Livingstone tapahtuneen tapauksen, joka osoittaa, että heidän seassansa ei vielä ollut tunnettu tapa antaa rikkojan työllänsä sovittaa pahan työnsä. Eräs muukalainen kauppias oli kulkiessaan heidän maassaan joutunut rosvojen käsiin ja kadotti kaiken tavaransa. Makololoja suututti suuresti, että tällainen kohtelu muukalaista kohtaan oli loukannut heidän mainettansa. Rosvo saatiin kiini, mutta hän oli jo ennättänyt antaa saaliinsa toiselle, joka sen vei piiloon, ja heimokunta oli neuvotonna miten sen piti menetellä asiassa, sillä jos tavallinen kuoleman rangaistus olisikin käytetty varasta vastaan, niin ei olisi tavarat kuitenkaan tulleet takaisin. Asia lykättiin Livingstonen ratkaistavaksi ja hän maksoi itse kauppiaan vahingon, mutta tuomitsi pahantekijän kuokkimaan maata puutarhassa niin kauan kunnes hänen työnsä oli palkinnut sovitus-summan. Tämä rangaistustapa otettiin heti seurattavaksi Makololojen seassa ja sen jälkeen piti pahantekijöiden rikoksensa sovittamiseksi viljelevän vissin määrän viljaa, siinä suhteessa kuin hänen rikoksensa oli suurempi tai pienempi.

Makololojen joukossa ei vietetä mitään määrättyä lepopäivää paitse ensimmäistä uuden kuun jälkeistä päivää, jolloin kansa ei mene työhön puutarhoihinsa. Betshuanien pohjoispuolella olevien kansojen seassa on tapana tarkoin pitää vaaria siitä milloin ensimmäinen reuna uudesta kuusta rupeaa näkymään, ja kun he sen ensikerran huomaamat, tervehtivät he sitä huutaen kohtikurkkua: "Kuä!" ja rukoilevat sitä suurella äänellä. Niin huusivat esim. Livingstonen seuralaiset: "Anna matkamme valkoisen miehen kanssa tulla onnelliseksi! Anna vihollistemme hukkua ja tee Naken lapset rikkaiksi! Anna minun saada runsaasti lihaa tällä matkalla!" j.n.e.

Matkustaessaan Liambey'tä ylöspäin tuli Livingstone tarkemmin tuntemaan kasvi- ja eläinkuntaa tämän virran ympäristöllä ja kertoo siitä suurella ihastuksella. Virta on niin rikas kaloista, että kun se tulvan aikana paisuu kauas yli äyräittensä, hajoaa kauas niittymaille summattomat kalaparvet, jotka jäävät asukkaiden saaliiksi kun vesi taas laskee tasaisin ja kalansaalis on silloin niin runsas, etteivät asukkaat voi kaikkea kuivaamallakaan saada talteen säästetyksi, vaan suuret joukot jäävät mätänemään ja turmelevat ilmaa. Liambey eli Sambesi on myös rikas suuremmista eläimistä, joista mainittavimmat ovat virtahevot ja alligatorit. Virtahevot ovat venheellä kulkijoille vaaralliset, sillä jos sellainen elävä nostaa ruumistansa vedestä, kykenee se samalla nostamaan seljässänsä venheen, jossa kymmenkunta miestä soutaa, kaataen sen kumoon; onpa usein niinkin äreä, että hyökkää ihmisten kimppuun, varsinkin jos se on ärsytetty jollain tavoin. Asukkaat tuntevat sen tavat jotenkin tarkoin ja välttävät sen kanssa riitaan joutumista siten, että he keskipäivällä karttavat virran keskikohtaa, jossa virtahepo silloin asuu, ja yöllä taas rantoja. Suurimman osan aikaansa viettää virtahepo virrassa, jossa sitä ei koskaan pyydetä. Yöllä se nousee virrasta maalle syömään rannoilla kasvavaa mehukasta nurmea. Virtahepo ei ylipäänsä ole ihmiselle vaarallinen eläin, paitse vanhat koirakset, jotka tavallisesti ovat kiukkuisemmat muita, eivätkä mene pois tieltä vaan hyökkäävät päinvastoin venettä vastaan ja ovat silloin hyvinkin vaarallisia. Sellainen hävitti yhden Livingstonenkin venheistä. Sekeletun matkakunta loppuu vähän matkaa Libonta-kaupungin yläpuolella ja Livingstone kulki muutamia päiviä asumattomia seutuja kunnes hän tuli Balondain maahan. Hän poikkesi pois pää-virrasta Liambey'stä sen lisävirtaa Libaa myöten ja tuli tasaisille seuduille, jossa metsänriistaa oli varsin vähän, niin että ruoka rupesi häneltä ja hänen seuralaisiltansa loppumaan. Sen lisäksi oli metsän elävät täällä paljon arempia ja kun Livingstone ampuessa tunsi vielä suurta haittaa kipeästä käsivarrestansa, johon leijona oli purrut, niin alkoi hänen tilansa käydä jotenkin tuskalliseksi. Livingstonea vaivasi myöskin suuresti kuumetauti, joka täälläpäin on aivan tavallinen. Kun sadeaika myöskin sattui tähän aikaan, niin oli hänen matkansa hyvin hankala. Häntä ilahutti kuitenkin luonnon ihanuus, ja etenkin runsas kasvullisuus. Sade-ajalla vallitsevat pilvet ja tiheät puut vaikuttavat metsissä hyvin synkän varjon, joka on erittäin jyrkkä vastakohta Kaliharissa vallitsevaa loistavaa auringonpaistetta vastaan. Ilma oli niin kostea, että pyssyt ruostuivat yhä, vaikka niitä rasvattiin joka päivä.

Ulkopuolella Sekeletun maan rajoja tapasi Livingstone ensi kerran naisen kansan hallitsijana, nimittäin Manenkon, jonka alueella hänen täytyi jättää venheet jälkeensä ja jatkaa matkaansa maata myöten. Uljas Manenko seurasi Livingstonea enonsa Shinten luokse, joka myös oli hallitsija pohjoisempana asuvan kansakunnan keskuudessa. Tämä ruhtinas vastaanotti Livingstonen hyvin ystävällisesti ja kestitsi häntä useita päiviä, mutta täällä osoitti Portukalilaisten harjoittama orjakauppa jo huonot seurauksensa, ja vierasvaraisuus oli tästälähin lopussa. Jo Shinten tykönä oli Livingstone tavannut muutamia orjakauppiaita ja missä nämä kerran ovat kulkeneet, siellä ovat myös neekerien hallitsijat oppineet röyhkeiksi ja kiukkuisiksi, sillä orjakauppiaiden on täytynyt nöyrtyä heidän tahtonsa mukaan kun he eivät voi luottaa omaan väkeensä. Joka seudulla, mihin matkalaisemme tästä lähtien tulivat, vaadittiin heiltä maksua sekä ruoka-aineista, että siitä, että heidän sallittiin maan kautta kulkea. Usein täytyi Livingstonen panna kaikki keinonsa liikkeelle voidakseen tyydyttää noiden ahnaiden hallitsijoiden vaatimuksia, ja monta kertaa täytyi hänen ruoan puutteessa teurastaa joku omista veto-juhdistansa.

Tammikuussa v. 1855 tuli Livingstone Shinten kaupunkiin, jolla myös on toinen nimi Kabompo. Tämä sijaitsee erittäin ihanassa puolentoista peninkulman levyisessä laaksossa, jonka keskitse vähäinen virta mutkistellen juoksee. Tullessaan kaupunkiin löysi hän sen melkein kokonaan bananien ja muiden leveälehtisten puiden peitteessä. Ensikerran nähtiin täällä Afrikalaisten rakentamia nelikulmaisia huoneita, joiden katot olivat pyöristetyt. Kadut olivat erittäin suorat ja samoin aituukset eri talojen ympärillä. Jokaisen talon pihamaalla oli istutettuna tupakkaa, banania, viikunapuita ja muita tarpeellisia kasvia. Asukkailla oli jotenkin hyvä kauneuden aisti ja heidän asumuksensa olivat siistimmät kuin muut neekerien asumukset, joissa Livingstone sitä ennen oli käynyt.