Part 2

RISTO. (Itsekseen). Pian ratkee. No, ennemmin tai myöhemmin. Aina mies omansa ottaa! (Katsoo kelloaan). Ennenkuin liinat on purettu ja piiput sytytetty, ehdin hiihtää postin. (Menee).

Toinen kohtaus.

Moose ja Justiina.

(Tulevat ulko-ovesta. Moose puettuna entiseen tapaan, Justiina saaleilla ja liinoilla varattuna).

MOOSE. Päivää! (Huomaa tyhjän huoneen). Taas tyhjille seinille.

JUSTIINA. (Keski-ikäinen, kumarainen, puhuu tiputtavalla yksitoikkoisella äänellä). Nättihän tämä on paikka, vaikken pienet huoneet. Oletkos ennenkin tässä syöttämässä jo poikennut? (Alkaa kuoria liinojaan).

MOOSE. Joo! (Sytyttää tupakan). Ei täällä rintamailla parane juuri suurempiin paikkoihin poiketakaan.

JUSTIINA. Miksei parane, jos kellä itsellään on eväät.

MOOSE. Ovat ylpeitä kuin mitkä halavatut.

JUSTIINA. Millä ne ylpeilisivät? Lieneekö noilla suuremmat talot kuin meilläkään päin?

MOOSE. Mikä milläkin pöyhkäilee, yksi mahallaan, toinen rahallaan.

JUSTIINA. No jo on, enpä tokiisa.

MOOSE. Joo! Aika poikia ne ovat täälläpäin mökkiläisetkin. Tämäkin paikka sopisi metsineen ja muine höskineen polkkaamaan meidän kesantopellolla, mutta isäntä on sellainen pontsari että pois tieltä.

JUSTIINA. (Katselee ja tarkastelee). Varakkaalta näyttää. Ja siistinä nurkat.

MOOSE. Nuolemisesta minä viis, mutta katsos tuonnekin! (Viittaa piipullaan kirjahyllyyn). Kirjoja kuin rovastin hyllyllä. Ne maksavat rahaa!

JUSTIINA. Millähän konstilla saavat, kun tässä suuremmallakin eläjällä on työtä ja tuskaa?

MOOSE. Sanoppas! Mutta ne osaavatkin käydä markasta kiinni. Lehmää lypsävät niin paljon kuin lystäävät, ja jokainen kana tipauttaa munan ja markan joka päivä.

JUSTIINA. Älä hulluja puhu! Tiedetäänhän se, minkä verran kanoista tippuu.

MOOSE. Tippuu niistä, kun osataan puristaa. (Käy Justiinaa kädestä vieden akkunaan). Tuommoisia kirkkoja ne täälläpäin kanoilleen rakentavat. Sieltä lähti muna poikineen. Mitäs meillä!

JUSTIINA. Onkos meidän kanoilla tuommoiset palatsit, onko jo?

MOOSE. Eipä ole, ja jos olisi, niin hukkaan menisi. Kuka meillä kanat hoitaisi? Nämä löytää pienissäkin paikoissa työtä lapsilleen, kun meillä sensijaan työnnetään talojen tyttäret kaupungin kauppurien juoksutettaviksi.

JUSTIINA. Kukapa ei lapselleen toivoisi parempaa oloa... ja luuletko, ettei huushollin edessä saa juosta ja rämpästää, kyllä jo! Saa sotkea talven nietoksia ja syksyn rapakoita, saa jo!... (Itkee). Hyvänpähän sanoo olonsa nyt olevan... Kerranko on siitä kehunut ja kirjoittanut...

MOOSE. (Taputtaen olalle). Älä poraa! Hyvä kai tytöllä olo on ollut.

JUSTIINA. (Yhä nyyhkien). Lapsen parastahan minä... Tottapahan valittaisi, jos puuttuisi... Mutta kun aina kiittää oloaan ja isäntäväkeään... Tuodaan kotiin heti, jos valittaa, pianhan nähdään...

MOOSE. Pian se nähdään. (Lohdutellen). Tuodaan pois koko tyttö. Ikävä tässä jo on tullutkin.

Kolmas kohtaus.

Edelliset ja Helmi.

KELMI. (Tulee sisäovesta). Isä ja äiti! No hyvää päivää!

MOOSE. Kas, siinä se harakka jo lentää.

HELMI. (Juoksee äitinsä syliin). Noin sinua puristan. Pitkästä aikaa, äiti kulta.

MOOSE. Hatistappas minuakin noin.

HELMI. Heti kun kerkiän. (Juoksee isänsä kaulaan). Kas näin! (Puistelee kovasti).

MOOSE. Kas, kas, kas! Halaamistako olet täällä vuoden harrastanut, koska se noin täysoppineesti käy?

HELMI.. Enkä, mutta kun on jäänyt niin paljon rästiin.

JUSTIINA. (Ihmetellen). Täällä! Mitä tämä meinaa? (Helmille). Miten sinä täällä olet?

HELMI. (Menee äitinsä luo). Ethän ole vihainen, jos oikein rehellisesti kaiken kerron. Vuoden ajan olen jo kantanut valesäkkiä, ja nyt se on niin täynnä, ettei suu tahdo millään kiinni pysyä. Vaikka paljon siinä on isän keräämää. Oikeutta myöten saisi hän puolen kantaa.

MOOSE. (Piippunsa kanssa puuhaillen). Anna kaikki! Menee yksin häpein...

JUSTIINA. Sanoppas ensin, miten tänne olet joutunut! Vielähän tästä kaupunkiin on monta virstaa, tiedänmä. Ethän vain ole...

HELMI. En ole. En ole käynyt kaupungissa ollenkaan. Nyt sen kuulit!

JUSTIINA. Herra siunatkoon!

MOOSE. Ja varjelkoon! Onpas tässä nyt siunaamisen asia.

JUSTIINA. Oletko sinä tässä koko vuoden ollut? Piikana tiedänmä. Näkee sen käsistäsikin, punaiset kuin kananräpylät. (Pahoillaan). Tuon äiti palkaksi saa, kun niiden puolesta puuhaa. Oleppa ja mene piiaksi vuosikaupalla, talontyttö. Ja sitten vielä kirjoittelee ja lipottelee, että on hyvät olot. Onko tällä enää mitään laitaa.

MOOSE. (Tokevammin). Jaa laitaa? Parempi laita kumminkin kuin siinä sinun touhussasi. Mikä se kauppiaan apulainen on sitten muu kuin piika, ryökäle! Äläkä siitä tyttöä morkkaa! Minun tämä oli keksintö ja juoni. On kai minulla häneen myös jotain vanhemman valtaa ja osumia, vai mitä, häh?

JUSTIINA. (Jo leppyneemmin). On sinulla! Juonta ja kujetta täynnä mokoma äijän kuvatus. Sinuun lie tuo tyttökin tullut!

MOOSE. Sen sinä oikein sanoit. Isäänsä kuin Peltolan pukki.

JUSTIINA. Huittarulla koko mies! Ei vanhoillaankaan osaa asettua eikä vakiintua.

MOOSE. (Kivakasti). Huittarulla! Kukahan tässä on huittarulla, jos siitä kysymys tulee. Kukahan tässä on ajanut omaa lastaan kerjuukenkään ja kaiken maailman huittarullattavaksi, häh, sanoppas!....

HELMI. (Rauhoittaen). Älkää enää, isä! Ei äiti ole vihainen. Näen sen jo hänen silmistään. (Ottaa Justiinaa poskista kiinni). Naura vähän!

JUSTIINA. (Naurahtaa). Osaako tälle vihainen olla.

HELMI. Kas noin! Nyt on taas kaikki hyvin. Minullahan on ollut niin sanomattoman hyvä olo. Enkö ole sen näköinenkin? Katsokaas! Ja käsiäni ei vaivaa yhtään mikään. (Näyttää). Eihän nahan toki kämmenessä tarvitse olla niin pehmeää kuin linnun kielenpäässä. Eihän sinunkaan ole!

JUSTIINA. Silläpä olisin sinulle keveämpää työtä ja oloa toivonut.

HELMI. Mitä vielä! Tytär jaksaa siinä missä äitikin. Ja mikäpä sen keveämpää olisi kuin se työ, jota mielihaluin tekee. Olen oppinut täällä paljon uusia asioita. Tietäkääs, olen saanut hoitaa lehmiä...

JUSTIINA. (Keskeyttäen). Sitä olisit kotonakin saanut.

MOOSE. Vastako harmaa havahti!

HELMI. Niin. Hoidetaanhan lehmiä kotonakin, mutta täällä hoidetaan sillä tavalla, että saadaan paljon maitoa. Ja sitten olen oppinut hoitamaan kanoja. Ai, ai, niitä pieniä herttaisia tipusia! Tahtoisin jokaiselle lähtiäissuukon antaa.

MOOSE. Soo! Ehkä kukollekin?

HELMI. (Nauraen). No vaikka sillekin. Kun tästä kotiin päästään, niin toinen komento alkaa. (Mooselle). Saat kalliisti lunastaa valesäkkisi, isä!

MOOSE. No?

HELMI. Ensi töiksesi on sinun rakennettava hyvä kanala!

MOOSE. Oo, halavattu.

HELMI. Ei mikään halavattu. Kananhoidon täytyy kannattaa meillä, koska se täällä ja muuallakin kannattaa. Ja entä meidän navetta! On ihan synti ja häpeä, että isossa talossa on sellainen navetta.

JUSTIINA. (Mukaan käyden). Sitä minä aina olen sanonut!

MOOSE. (Puolustellen). Nyt ne käy jo yhtenä päälle kuin Pöyhösen muorin porsaat.

HELMI. Käy ne. Ei missään enää ole lantanavettoja eikä käytetä havuja kuivikkeena.

MOOSE. Ei taida olla enää monessakaan paikassa, mistä näreen näppää.

HELMI. Turvepehku on paljon parempaa kuiviketta. Mutta ensin täytyy tehdä navettaan permanto, ja akkunat on uusittava ja ainakin puolella isonnettava, ja ovetkin on uusittava. Eihän navetan ovi saa olla kuin mikä pellonveräjä, josta kaikki tuulet ja tuiskut sisälle työntyvät.

MOOSE. Sinähän saarnaat kuin paras agronoomi.

HELMI. Tämä on vasta alkua. Monta muuta paikkaa saat kohentaa ja korjata. En minä kaikkia tällä hetkellä muista, mutta kylläpähän aikanaan muistan.

MOOSE. Kuulut muistavan! (Päätään kynsien). Jos siitä vielä jotain poiskin jäi, niin tuleepa naputusta kerrakseen.

JUSTIINA. Entäs asuinrakennus? Täytyy sekin uusia ja kohentaa. Ei kehtaa enää kunnon vierasta taloon kutsua.

MOOSE. Koira huutaen tulee, kunnon vieras kutsumatta. Tehän ahdistatte minut umpiperään het kerrassa.

HELMI. (Nauraen). Navetan nurkkaan, sieltä aloitetaan. Kun saadaan karjasta tuloja, kelpaa tuvan puolella jatkaa.

MOOSE. (Kävelee lattialla). Tiedä tuloistaan. (Nostaa housujaan). Mutta tehdään vain. Uusitaan navetat ja rakennetaan kanalat, vilperi soikoon. On Laitalan liepeillä puuta. On markkanen rahaakin, jos siksi tulee.

JUSTIINA. Koetahan ruveta kovin hulluttelemaan!

MOOSE. Koetanpa niinkin. Sittenpähän riittää tyttärellekin kotona työtä.

JUSTIINA. Riittää, riittää! Älä tuosta enää vatkuta vanhasta asiasta.

MOOSE. No en. Ei minun tapani ole jauhaa.

HELMI. Ja kaikkihan kävi ihan parhain päin, paremmin kuin kukaan meistä osasi toivoakaan.

MOOSE. Joo! Meinattiin saunapyttyä ja tulikin taikinasaavi.

Neljäs kohtaus.

Edelliset ja Risto.

RISTO. (Tulee ulko-ovesta, sukset kädessään). Päivää!

MOOSE. Päivää! Päivää! Sinä vasta mies, kun ajat hevosesi tupaan asti.

RISTO. (Naurahtaen). Hoitoa tarvitsevat näin kevätpuoleen, koska hanki jo vetistellä alkaa. (Panee suksensa nurkkaan käyden kädestä tervehtimään).

MOOSE. Terveeks! Jumalan terveeks! Hyvinkö se mennä keikuttelee täällä?

RISTO. Mikäpä on mennessä!

MOOSE. Kana munii ja kukko laulaa. Mikäpä siinä. (Istuvat). Lähdettiin muorin kanssa hakemaan tuota eläväistä. On ollut vähän hiljaista ja outoa. Kaipaa kai sen kilkatusta kuin ruuna länkikelloaan.

HELMI. Ja mitähän vielä!

MOOSE. (Ristolle). Eikö se jo osaa heittää jyvää kanan eteen, vai mitä tykkäät?

RISTO. Osaa ja paljon muuta!

MOOSE. Tuumattiin tässä muorin ja tytön kanssa, että alettaisiin siellä meidänkin pihatossa vähän pöyhiä ja pykäillä. Ei näytä olevan hullumpaa tämä sinun karja- ja kanameininkisi.

RISTO. Se on oikeaa puhetta. (Itsekseen). Nyt on mentävä rohkeasti asiaan. (Mooselle ja Justiinalle). Tyttärestänne tulee innostunut ja taitava talousihminen. Äidille on hänestä ollut suuri apu ja ilo, minulle ehkä vieläkin suurempi.

JUSTIINA. (Moosea pukaten). Kuules, mitä puhuu!

RISTO. Olen tullut huomaamaan, että tyttärenne on Helmi helmien joukossa.

MOOSE. (Justiinalle). Kuulitko? Se on tullut isäänsä.

RISTO. Meistä tuntu, Helmistä ja minusta... tuota minusta ja äidistäkin niinkuin... (rohkaistuen) niinkuin emme voisi hänestä ollenkaan luopua. Siksi kysyn, ettekö antaisikin hänen jäädä ainiaaksi meille ja — minulle? (Vaitiolo).

JUSTIINA. (Mooselle). Hän näyttää hyvältä ja puhuukin niin kauniisti. Mitäs sanot? Ei suinkaan Helmillä itselläänkään mitään vastaan liene?

MOOSE. Eipä suinko.

JUSTIINA. Minun puolestani saa jäädä, jos haluttaa.

MOOSE. (Tiukanlaisesti). Mutta minun ei!

HELMI. Isä!

JUSTIINA. (Hämmästyen). Mitä sinä meinaat?

RISTO. Tosimielessä kysyin.

MOOSE. Ja minä vastasin. Juuri päästiin puhumasta, miten tehdään kanalat, uusitaan navetat. Nytkö lyötäisiin lälläksi koko meiningit? Ei meillä niin tehdä! Tyttö lähtee kotiin, selvä on. (Ristolle). Jos sinä lähdet mukaan, on se vallan toinen juttu eikä ollenkaan hullumpi juttu. (Mieliala vapautuu).

HELMI. Hyi, kuinka säikäytti. (Juoksee Moosen kaulaan). Aina sillä pitää olla mielessä joku jutku. (Puistaa).

MOOSE. Älähän nyt, kun ihan napit heltiää. Ravistele tuota! (Viittaa Ristoon). Ei taida enää pahoinkaan häppästeliä.

HELMI. Ravistelen teitä kaikkia. (Anna tulee ulkoa).

Viides kohtaus.

Edelliset ja Anna.

HELMI. Ja tätä kaikkein enimmän. (Syleilee Annaa). Vähän on tyttöjä, joilla on kaksi äitiä ja molemmat parhaimpia.

ANNA. (Ymmällään). Sinulla on aina arvoitus valmiina.

RISTO. Koeta, arvaatko oikein!

ANNA. (Katsoen molempia). Luulenpa arvaavani. Onneksi olkoon, lapsukaiseni! (Menee tervehtimään Justiinaa ja Moosea). Käykää peremmälle, hyvät vieraat ja sukulaiset. Mieluinen toivoakseni on meille kaikille tämä asia. (Ryhtyy laittamaan tulta hellaan). Rakas ja hyvä on tyttärenne minulle ensi hetkestä ollut.

MOOSE. Ja hyvällä hyvä saadaan, sokealla silmäpuoli. Mutta nyt sinä omasta hyvästäsi jäit. Poika lähtee meidän kanssa tänään väljemmille laitumille.

RISTO. (Naurahtaen). Onko niin kiire?

MOOSE. On! Ei päivääkään ritkutella, jos tuosta sätkäleestä eukkoa itsellesi meinaat. (Selittävästi). Kas se on sillä tavalla, että silloin kun tuli tuikataan, sen täytyy palaa; minä en savusta tykkää. Niitä meidän kanaloita ja muita pihattomeiningeitä aletaan heti pykätä. Sinä saat ruveta mestariksi, minä olen liian vanha niissä niskaa raapimaan.

RISTO. Ellen minä osaa?

MOOSE. Osaat! Sielläkin päin on alkanut liikuskella maitoherroja, munakonsulentteja ja muita yhteisen hyvän apostoleja. Käsitänhän minä, että niissä sitä täytyy meidänkin talon ryhtyä mukana pyristelemään. Jos minä vanha kanttura lähden, ei se pane paljon kuinkaan. Se on niinkuin kääntäisi vanhat turkkinahat ja uskoisi ostaneensa uudet. Mutta sinä! Us kiinni! Puske sinä, minä panen vastaan. Suorempi vain jälki jää.

RISTO. (Nauraen). Yhdessä panemme kaljan käymään.

MOOSE. Joo! Uutta viinaa vanhaan leiliin! Niin sanassakin neuvoo.

ANNA. Aiotteko minut yksin jättää?

MOOSE. Mikä sulla täällä hätänä, valmiiksi asutussa talossa. Lehmäsi lypsät ja munasi templaat.

ANNA. En ehdi. On ollut tarpeeksi meille kolmelle.

MOOSE. Ota apua! Ota vaikka uusi pulska isäntä, ellet palkalla palvelevaisia saa. Parina nämä varsat jo kulkevat, sen näkee silmänluonnista. Meillä on vähän isommat touhaamistanhuat.

ANNA (Alkaa puuhata hellan luona naurahdellen). Mikäpä tässä minun sitten enää auttanee. Heikomman täytyy aina alistua. (Ristolle). Vie vieraita peremmälle! (Helmille). Ja sinä, morsian, juokse maitohuoneesta kermaa! Kiehautamme ja juomme kihlakahvit.

VÄLIVERHO.