# Sylvi; Kovan onnen lapsia

## Part 12

Book page: https://www.cyberlibrary.org/fi/books/sylvi-kovan-onnen-lapsia-13174/index.md

MATLENA. Matlena minä olen. Mehtolan Matlena, Savion kylästä, Kuopion pitäjää. Tuo, joka uunin luona seisoo, on veljeni, Mikko. Ja tämä tässä on Topra-Heikki, Pohjanmaalta. Tuli viime talvena tänne rautatientyöhön ja on kerrassa mies semmoinen, ettei hänen vertaistaan monta olekaan. Antaisi toiselle vaikka silmän päästään. Kysykää keneltä hyvänsä, niin saatte kuulla.

SILTAVOUTI. Omansa kunkin hyvä, sammakonkin nuijapää.

VALLESMANNI. Vaiti!--Missä olette--

MATLENA. Työhönkin pystyy, jos mihin. Eikä surkeile voimiaan, on aina ensimmäinen ja viimeinen. Siinä häntä mainitaan vallan ihmeenä, ja sen vuoksi kait' hänelle on annettukin nimi Topra-Heikki, ei hän Topra ole, papinkirjassa--

VALLESMANNI. Missä olette viettäneet nämä viimeiset päivät? Vastatkaa ensin te, Vaaranen.

SILJA (hiljaa). Tunnusta kaikki rehellisesti. Elä salaa mitään.

ANTTI. Keskiviikkona läksimme Matlenan kanssa näitä hakemaan, Mikkoa ja Topraa. Lauvantai-iltana ne löysimme Suonenjoelta.

VALLESMANNI. Metsästä jonkun matkaa Ruohomäen talosta?

TOPRA-HEIKKI. Kotkakallion juurelta, valkean äärestä. Vieläkö pitää tarkemmin selittää?

ANTTI. Lienee ollut likellä Ruohomäen taloa, en tunne niitä paikkoja.

VALLESMANNI. Olitteko metsässä koko sen yön?

TOPRA-HEIKKI. Yhtä varmaan kuin te haudoitte itseänne lämpimässä sängyssä höyhentyynyillä.

JAHTIVOUTI. Ole ääneti, kun ei sinulta kysytä.

TOPRA-HEIKKI. Lupa puhua, koska minulla on yhtä hyvä suu kuin sinullakin.

MATLENA (puoliääneen). Topra, malta mieltäsi, onneton!

TOPRA-HEIKKI. Saako tietää, mitä tämä tutkiminen oikeastaan merkitsee? Mistä meitä epäillään? Mistä syytetään? Sanoo hänet kerrassaan suoraan, ilman verukkeita ja kiertelemisiä.

VALLESMANNI. Teitä epäillään syyllisiksi murhapolttoon, varkauteen ja murhaan.

SILJA. Voi armollinen Jumala!

MIKKO. Murhaan--!

TOPRA-HEIKKI. Todistuksia! Todistuksia vaaditaan, ennenkuin miestä vangitaan. Tunnetaan mekin tapojanne sen verran. Noh, joutuun, te lainvalvojat ja hyvän järjestyksen ylläpitäjät! Millä näytätte toteen, että olemme tehneet kaiken tuon?

VALLESMANNI. Mies, joka löydettiin murhattuna, kävi yöllä minua tavoittamassa. Rengit, tomppelit eivät tulleet minulle ilmoittamaan, mutta--.

TOPRA-HEIKKI. Antoivat teidän nukkua rauhassa peittojen alla. Siinä tekivät pahasti. Nyt jäi koko asia peittoon.

VALLESMANNI. Eipähän jäänyt. Elä ilku vielä! Hän oli puhunut tuvassa siksi paljon, että sinut otamme kiinni kaikessa tapauksessa. Ymmärrätkös? Vai pitääkö yhä selvemmästi puhua?

MATLENA. Armoa, herra vallesmanni, elkää tehkö häntä onnettomaksi. Antakaa hänen olla vapaana, me lähdemme Amerikkaan yhdessä, ijäksi päiviksi pois koko maasta, ei tarvise peljätä, meistä ei ole haittaa kenellekään. Kuulkaa minua, hyvät herrat! Mitä hyötyä siitä on, jos panette hänet linnaan, ei hän muuta kuin paatuu siellä ja kovettuu, ja sitten kun pääsee vapaaksi, hän ehkä todenperästä on paha, jota hän ei nyt ole, jos häntä oikein tuntisitte--

VALLESMANNI. Jo riittää--

MATLENA. Vaikka hän kyllä on rajuluontoinen ja kiivas, varsinkin nyt, kun rautatiellä työt lopetettiin ja miehet jäivät leivättömiksi eikä minkäänlaista ansion toivoa koko talvena. Onko kumma, jos silloin meneekin sekaisin pää, ettei enää voi hillitä luontoansa. Menkää itseenne, hyvä herra, jos teiltä äkkiä otettaisiin virka pois ja te joutuisitte mieron tielle, eiköhän kävisi mieli karvaaksi. Tulee silloin sanoneeksi ja tehneeksi, jota ei ajattelekaan ja jota jäljestäpäin kyllä katuu--

SILTAVOUTI. Sen kieli kun laulaa.

MATLENA. Täytyyhän ihmisten antaa anteeksi toisilleen, antaa Jumalakin anteeksi ja armahtaa ja auttaa, ei pane kuormaa kuorman päälle eikä paina yhä alemmaksi. Mitä suurempi syntinen, sitä enemmän Jumala rakastaa ja holhoo ja hoitaa, tehkää samoin, hyvä herra, sen Jumala teille palkitsee viimeisenä tuomiopäivänä, ellei ennen--

VALLESMANNI. Jo riittää, jo riittää, minä sanon! Ihme, kumma, ettei pidä saaman tottelemaan.

TOPRA-HEIKKI. Puhu seinälle tuossa! Siitä ehkä ennemmin löydät sydäntä, kuin tuommoisen virkanutun alta.

VALLESMANNI. Tämän lompakon löysimme metsästä. Mihinkä on joutunut sisältö?

TOPRA-HEIKKI. Mitä se sisälsi? Sanokaapa sekin.

VALLESMANNI. Ruohomäen isännän rahat.

TOPRA-HEIKKI. Erehdys. Se ei sisältänyt Ruohomäen isännän rahoja.

VALLESMANNI. Vaan mitäs sitten? Ilmoita, koska tiedät paremmin.

TOPRA-HEIKKI. Köyhän väen hikipisarat siinä oli kultamarkoiksi muutettuina.

VALLESMANNI. Reuhaa nyt oikein uhalla. Kyllä tukitaan suusi pian.

JAHTIVOUTI. Emmeköhän saisi noita käsiä edes pysymään alallaan?

VALLESMANNI. Panee heidät rautoihin.

TOPRA-HEIKKI. Tehkää hyvin! Tässä molemmat ketarani. Asettakaa vihkisormukset paikoilleen. Missä pappi, että lukisi siunauksen.

SILTAVOUTI. Kyllä me sinut papittelemme.--Mutta sitä on huikari, yhtäkaikki. En mokomaa ole ennen tavannut.

MATLENA. Minut kiinni myös! Raudat käsiin niinkuin hänellekin. Kuuletteko! Minä tahdon seurata häntä. Viekää meidät molemmat. Hän on mieheni, Jumalan edessä. Jotka Jumala on yhteen luonut, ei niitä pidä ihmisten eroittaa. Onhan teillä rautoja vielä? Tuokaa! Tuokaa pian!

VALLESMANNI. Tunnustatteko itsenne syylliseksi samoihin rikoksiin? Murhaan, murhapolttoon, varkauteen?

TOPRA-HEIKKI. Häpiä! Sun musta sielusi niitä tekee, ei hän.

VALLESMANNI. Muuten en voi teitä vangita.

MATLENA. Miks'ette voi? Yhtä hyvin kuin hänenkin. Sanoinhan teille jo, että olen hänen vaimonsa, samaa sielua, samaa ruumista. Ettekö tiedä, meidän tulee jakaa kaikki, surut ja murheet, vaivat ja vastukset--

TOPRA-HEIKKI. Elä heitä rukoile, turhaa se on. Tule tänne, että saamme puhella vielä viimeisen kerran,--istumme tähän--kirjoitelkaa sitä rotokollaanne siellä sen aikaa.

VALLESMANNI. Ilmoittaako Vaaranen, mihinkä Ruohomäen rahat ovat joutuneet?

SILJA (hiljaa). Pysy totuudessa, Antti, käyköön kuinka hyvänsä!

VALLESMANNI. Antakaa suora vastaus. Kieltäminen ei teitä hyödytä, asiasta otetaan selvä kumminkin.

MIKKO. Elä hämmenny, ajattele ennenkuin vastaat.

VALLESMANNI. Vaiti siksi kuin teiltä kysytään.--Antti Vaaranen, missä ovat Ruohomäen isännän rahat?

ANTTI. Tässä.

VALLESMANNI. Ovatko siinä kaikki?

ANTTI. Niin luulen.

VALLESMANNI. Tekö ne otitte?

ANTTI. En.

VALLESMANNI. Mukana olitte kumminkin?

ANTTI. En.

VALLESMANNI. Kuka teistä sen teki?

ANTTI. Sitä en tiedä.

VALLESMANNI. Miettikää tarkkaan.

ANTTI. En tiedä.

VALLESMANNI. Mutta sen tiesitte, että varastettuja ne olivat?

MIKKO. Kuuntele, Topra!

TOPRA-HEIKKI. Mitä, mitä?--Josko Antti tiesi? Miks'et vastaa, pöllö? Eihän sinulla ollut aavistustakaan. Minä ne pistin hänen taskuunsa, enkä tehnyt selkoa, ajoin hänet tiehensä, kun rupesi ällistelemään ja utelemaan. Sinä olit läsnä, Matlena. Eikö ole asia niinkuin kerroin?

MATLENA. Aivan niin, Antti on syytön. Metsässä olimme yhdessä koko ajan, ja luulimme näiden olevan tulipaloa sammuttamassa. Eikä hän olisi lähtenyt koko matkalle ilman minun houkutuksiani.

VALLESMANNI. Mitä sanoo Vaaranen itse?

SILJA (hiljaa). Mutta arvasit sinä sen kumminkin. Puhu totuutta, elä kiertele.

ANTTI. Silloinpa viedään minut linnaan.

SILJA. Kärsitään mitä olemme ansainneet.

ANTTI. Kuinka käy sinun ja noiden lasten?

SILJA. Se on Jumalan tahdossa.

TOPRA-HEIKKI. Mitä ne siellä supattavat. Eihän siinä ole arvelemista. Selvä asia.

ANTTI. Kyllä minä tiesin, että ne olivat varastettuja.

TOPRA-HEIKKI. Sen valehtelet, ruoja. Oletko sekaisin päästäsi, vai mikä sinut huilaa? Kun tapotahallaan menee tekemään itsensä onnettomaksi. Ja vallan suotta. Mieletön sinä olet, järkiään. En osaa muuta sanoa. Pöllö! Ethän sinä tiennyt mitään. Et, saakeli vie, tiennytkään. Mitä höpöttelet turhia? Mokoma vehnänen!

MIKKO. Siljan työtä tuo.

TOPRA-HEIKKI. Onko totta? Te häntä kehoititte siihen? Herra tule ja puserra! Sielullenneko luulitte sillä autuuden voittavanne?

MATLENA. Voi Silja, minkä teitte. Parhain keino saada häntä todenperästä pahantekijäksi.

TOPRA-HEIKKI. Ettekö ymmärrä sen vertaa? Minä kysyn, ettekö ymmärrä, missä tilassa hän on, kun sieltä palajaa. Kuka huolii vankina ollutta työhönsä semminkään? Kuka ottaa häntä huoneihinsa asumaan? Kuka pitää häntä enää ihmisenä? Kuka uskaltaa tulla likelle? Ettekö ymmärrä tätä kaikkea, ettekö--

ANTTI. Elä Siljalle intoile, itsehän minä tunnustin.

TOPRA-HEIKKI. Ota sanasi takaisin. Kiellä! Sinä olit säikähdyksestä sekaisin--

ANTTI. En ollut.--Minä tiesin, että rahat olivat varastetut.

TOPRA-HEIKKI. Ja minä tiedän että sinä olet pöllö.

VALLESMANNI (katseltuaan protokollaa). Hyvä on!--Ja nyt olemme sitten valmiit. Lähtekääpä matkaan kaikki kolme.

MIKKO. Kuka kolmas?

SILTAVOUTI. Vielä häntä kysyy.--Sinä tietysti, kukas muu.

MIKKO. Eipä minua ole tutkittukaan.

VALLESMANNI. Sinun ansioitasi tunnetaan sen verran ilman tutkimattakin. Samoin kuin tämänkin miehen.

TOPRA-HEIKKI. Minun tähteni he vangitaan. Minä, kurja, olen heidät onnettomiksi tehnyt. Voi, ettei maa minua niellyt sitä ennen! Ettei salama iskenyt kuoliaaksi! Etten sitä aavistanut! Kovimman kosken olisin hakenut ja sinne hypännyt. Voi, kurjaa matoa, mikä olen!

MATLENA. Topra, rakas ystävä--

TOPRA-HEIKKI. Mene pois! Elä tule likelle kirottua miestä! Pois, ettei onnettomuus sinuakin tapaa--

MATLENA. Syöksetkö minut luotasi nyt, viimeisellä hetkellä?--Semmoisetko jäähyväiset sinulta saan--?

TOPRA-HEIKKI. Mitäs välität minusta, jonka taivaskin on hyljännyt?-- Lähtekää, elkää viivytelkö enää!

MATLENA. Jumalan haltuun, Topra! Vielä yhdymme kerran. Ellei täällä, niin toisessa elämässä. Siellä ei eroiteta. Jumalan haltuun, Topra! Voi hyvin! Jumalan haltuun!

MIKKO. Hyvästi, Matlena!

MATLENA. Hyvästi, veljeni! Lohduta Topraa. Pysykää yhdessä (vaipuu penkille).

(Menevät; Jahtivouti ja Topra edellä, Mikko ja rengit jäljessä.)

VALLESMANNI. Nouskaapa ylös, Vaaranen! Ne meidät jättävät muuten.

MAIJU. Vievätkö ne isän meiltä pois, äiti?

SILJA. Pääsetköhän sinä milloin vapaaksi?

ANTTI. Kukapa sen edeltäpäin osaa sanoa. Ehkä vallesmanni voisi tietää?

VALLESMANNI. Miksi oikeus hänet katsoo. Aikaa ei voi niin määrätä, mutta vankeutta siitä teille tulee, ja Mehtolalle samoin. Topra-Heikki luultavasti tulee saamaan kuolemanrangaistuksen.

MATLENA. Taivaan vallat!--Kuolemanrangaistuksen!

ANTTI. Hyvästi, Silja! Eipähän tässä auttane muu kuin lähteminen.

SILJA. Eläs vielä. Minua niin pyörryttää. Ajatukset hämmentyvät. Eläs mene, Antti.

ANTTI. Täytyyhän mun.

MAIJU. Elkää jättäkö meitä, isä, meille tulee niin kovasti ikävä. Kuuletteko, elkää jättäkö!

ANTTI. Ehkä hyvät ihmiset auttavat, että saat tuon ruumiin maahan.

SILJA. Unta? Pahaa unta taikka hourausta?... Minä kun valvoin niin paljon Villen kanssa. Enkä ole syönyt moneen aikaan ... niin kummako, jos heikkoudesta menee sekaisin... Kun pääsisin selviämään taas... On niin vaikeata tämä. Niin kovin vaikeata.

ANTTI. Se tuli liian äkkiä. Et saa sitä vielä tajuntaasi.

SILJA. Ettäkö sinua viedään linnaan? Vangiksi?

MAIJU. Isääkö linnaan? Äiti, isääkö linnaan? (Itkee.) En minä anna, en, en!... Voi, en minä anna... Nuoko herrat ne vievät?... Mitä varten?... Viekää muita, elkää isää. Hyvä, rakas herra, elkää viekö isää... Minä poimin teille marjoja ensi kesänä (polvilleen). Rakas Jumala taivaassa! Sano heille, etteivät saa viedä isää linnaan! Lähetä enkelit meitä suojelemaan. Rakas Jumala taivaassa, opeta minua rukoilemaan, että kuulisit ääntäni, etteivät veisi isää linnaan...

VALLESMANNI. Oletko valmis?

ANTTI. Olen.

VALLESMANNI. Sitten lähdemme.

MATLENA. Kuolemanrangaistuksen? Niinkö sanoitte?

VALLESMANNI. Sehän se tulee tahallisesta murhasta. Muita suuria rikoksia kun vielä on lisäksi.

MATLENA. Nuori hän on, parhaassa voimassaan ja nyt jo päivät lopetetaan. Ei ole ihmisillä enää sääliä eikä Jumalalla armoa.

VALLESMANNI. Tulettekos, Vaaranen?

ANTTI. Hyvästi jääkää!

MAIJU (tarttuu häneen kiinni). Minä en laske teitä, isä, en laske--

ANTTI. Päästä irti, lapseni, ei se siitä parane kuitenkaan (irroittaa itsensä ja menee vallesmannin ia siltavoudin seurassa).

MAIJU (juoksee jonkun askeleen ovea kohti). Isä! Isä--! (Ovi paiskataan kiinni. Maiju saa vetotaudin ja kaatuu lattiaan.)

SILJA. Taivaallinen isä! Maiju, lapseni, mikä sinun on? (Kumartuu hänen ylitsensä.) Matlena, avuksi, hän kuolee.

MATLENA. Vieläkö täytyy teidän tätäkin kestää?

SILJA. Herra, Herra, Herra! Minä uskon, auta epäuskoani!

(Esirippu laskee.)

[1888.]

End of Project Gutenberg's Sylvi; Kovan onnen lapsia, by Minna Canth