Part 10

MATLENA. Pankaa pois. Mitä pitelette sitä kädessänne?

JAARA. Helvetissä polttaa kauheammin. Paljon kauheammin. Ja ikuisesti. Ei sammu tuli koskaan. Siellä ritisee ja ratisee, ja poukat lentelevät, kun piru sieluparkoja sinne viskelee. Ooh sitä itkua ja valitusta, sitä hammasten kiristystä.--Matlena, koetelkaas tuota paikkaa sormellanne. Tuota noin!

MATLENA. Koetelkaa itse. En minä halua sormeani kärventää.

JAARA. Polttaa, polttaa! Ooh!

MATLENA. Mutta johan te olette hullu. Patahullu suorastaan. Heittäkää menemään se kekäle. Taikka antakaa tänne. Noh, nyt ei polta enää.

JAARA. Nepä vetävät meitä köysillä, kiskovat ja repivät. Ja vievät sinne, ikuiseen tuleen.

MATLENA. Ketä vetävät? Ja ketkä vetävät?

JAARA. Pahat henget vetävät. Ei teitä. Mutta Mikkoa ja Topraa ja Kunnaria ja minua. Minua varsinkin. Eivät jättäneet kirkon portaillakaan rauhaan, vaikka polvillani rukoilin, itkin ja luin virsiä.

MATLENA. Heretkää! Mitä puhetta tuo on? Rupean jo pelkäämään teitä.

JAARA. Papin luokse olisin mennyt, mutta hän asuu kaukana, järvien takana. Eikä ole venettä.

MATLENA. Hyvä Jaara, te olette varmaankin sairas. Te houritte.

JAARA. Mutta vallesmanniin?--Miksi en sitä ennen älynnyt?

MATLENA. Sielullenneko luulette vallesmannin rauhaa antavan?

JAARA. Kun kiusattaisiin ajassa. Ruoskittaisiin. Pidettäisiin vedellä ja leivällä. Vankina, rautakahleissa. Eikö sillä syntivelkaansa maksaisi että saisi sitten armoa haudan tuolla puolen? Matlena, sanokaa? Kun kituisi, kärsisi aina kuolemaan saakka, eikö viimein jo lauhtuisi kaikkivaltiaan viha?

MATLENA. Menkää johonkin taloon, Jaara. Pyytäkää yösijaa ja ruvetkaa levolle. Onko likellä semmoista sopivaa?

JAARA. Ettei kadotukseen joutuisi, vaan saisi armon...

MATLENA. Ruumiinne vapisee. Te olette kovin kipeä. Menkää, hyvä Jaara, jos suinkin vielä jaksatte. Menkää!

JAARA. Minä menen, minä menen. Annan ilmi kaikki ja pyydän rangaistusta. Niin minä teen. Hyvästi!

MATLENA. Ei hänen laitansa ollut oikein. Saattaa häntä ehkä pitäisi. Antti, nouskaa ylös. Antti, kuuletteko, Antti! Suuri luoja, eikö hänessä enää ole henkeä (pudistaa ja kiskoo häntä). Antti, hoi, Antti!

ANTTI. Ota pois lapset, Silja. Ne jäivät sinne tuleen. Juokse, juokse!

MATLENA. Herätkää, Antti!

ANTTI. Tupa ilmivalkeassa ja lapset sisässä, kaikki kolme.

MATLENA. Antti, Antti! Voi, että hänen pitää nukkua noin sikeässä.

ANTTI. Silja makaa kuin kuollut. Eikä nouse auttamaan. Ooh, tuo hirsi painaa ... en pääse ylös... Mitä nyt? Mitä, mitä?

MATLENA. Joko nyt viimeinkin selviätte unestanne?

ANTTI. Ku-ku-kuka se on?

MATLENA. Minä,--Matlena. Ettekö enää tunne?

ANTTI. Jaha! Jaa, Matlena. Niin, niin, jo minä. Mehän olemme matkalla.

MATLENA. Oletteko nyt ihan valveilla? Ymmärrättekö, mitä puhun?

ANTTI. Kyllä. Puhukaa vaan.

MATLENA. Jaara hoippuroitteli tässä äsken niin sairaana, että hourasi. Käskin häntä yösijaa hakemaan jostain talosta. Mutta nythän te nukutte taas,--ettekä kuule mitään. Antti!

ANTTI (torkkuen). Kyllä, kyllä... Yösijaa talosta... Niin ... hyvähän se oli...

MATLENA. Meidän pitäisi mennä viemään häntä, jos saisimme hänet kiinni, hän oli niin huono. Mitä arvelette? Antti, vastatkaa!

ANTTI. Mitäkö arvelen? En mitään. En yhtikäs mitään.

MATLENA. Niin, te ette tiedä, mistä on kysymyskään. Sama jos puhuisin kalliolle tuossa.

ANTTI. Sanokaas uudestaan.

MATLENA. Olkoon. Ennenkuin teitä saisin liikkeelle, on hän ehtinyt niin kauvas, ettemme häntä enää löytäisi kumminkaan.

ANTTI. Eikös ole tulipalo jo vähenemään päin, vai kuinka?

MATLENA. On, luulemma, kosk'ei kajasta taivas niinkuin äsken. Lähtäänkö rannalle päin katsomaan?

ANTTI. Ei häntä viitsitä.--Surma, kuinka minua yhä nukuttaa (pitkälleen).

MATLENA. Elkää ruvetko maata. Valvotaan yhdessä ja odotetaan... Siellä risahtelee, kuuletteko?... Topra!... Hyvä, että tulit. Nyt en pelkää enää.

TOPRA-HEIKKI (tulee kiireesti). Missä Antti?

ANTTI. Täällä.

TOPRA-HEIKKI. Joutuun kotiapäin. Tässä lompakko. Osta rohtoja, ruokaa niin paljon kuin tahdot. Ei--rahat vaan sinulle, lompakko pois (heittää sen metsään). Tuonne menköön! Nyt pistät povitaskuusi nämä.

ANTTI. Rahoja--? Noin paljon? Kuule, minä en ymmärrä--

TOPRA-HEIKKI (kiukkuisesti). Pistä povitaskuusi, minä sanon. Tuhannen tuhatta, mitä sinun pitäisi ymmärtää sitten?

ANTTI. No noh! Herra siunaa, saanhan ne sinne vähemmälläkin.

TOPRA-HEIKKI (tyyneemmin). Ja nyt luista tielle. Niinkuin olisit jo.

ANTTI. Entä Matlena? Ja Mikko ja sinä?

TOPRA-HEIKKI. Me tulemme sinne myöskin, päivän päästä tai parin. Mene suoraan kotia, elä poikkea mihinkään.

ANTTI. En, en. Mutta olisin minä yhtäkaikki halunnut tietää...

TOPRA-HEIKKI (tekee kärsimättömän liikkeen).

ANTTI. No, sama se. Olkoon, siksi kuin tapaamme. Hyvästi, niin kauvaksi.

TOPRA-HEIKKI (jää katsomaan hänen jälkeensä).

MATLENA (tukehtuneella äänellä). Topra!

TOPRA-HEIKKI (ei kuule).

MATLENA (kovemmin, tuskallisesti). Topra!

TOPRA-HEIKKI (kääntyy äkkiä). Matlena!... Niin, olethan sinä täällä... Sinä olit levoton meidän tähtemme ... et saanut unta, läksit hakemaan... Istutaan tänne, Matlena, elä pelkää, en minä tee sinulle mitään pahaa. En tule varsin likellekään: täällä kauvempana istun täällä näin... Katselen sinua ja lepään ja unohdan koko maailman ... jätän mielestäni pois kaikki... Matlena, uskotko että Ville nyt paranee, kun saa rohtoja? Ja uskotko että Silja tulee iloiseksi?... Eikö se pikku Maijukin ole kipeä? Laiha hän ainakin on ja nälkiintynyt, raukka, mutta nyt hän saa ruokaa, saa syödä vatsansa täyteen ... ehkä ensi kerran elämässä. Eikö se ole onnellista, Matlena? Etkö sinäkin ole siitä iloinen? Sinä et vastaa mitään. Mikä sinun on, kun sinä et vastaa mitään?

MATLENA. En tiedä. Tulin äkkiä niin kauhean levottomaksi... Tämä pimeys ja tämä yksinäisyys täällä metsässä... Emmekö lähde pois?... Etsitään ylös ihmisiä ja taloja, mistä vaan löydämme.

TOPRA-HEIKKI. Ihmisiä, taloja? Vai niihin sinun mielesi palaa. No, mene sitten. Mene, mene. Mene sukkelasti, juokse! Mitä sinä viivyttelet?

MATLENA. Topra, kuinka voit äyskiä noin? Enhän minä sinua jätä.

TOPRA-HEIKKI. Ooh, jätät kyllä. Vallan halusta. Noin siivo ja sävyisä tyttö, mitä se välittää tämmöisestä rutjusta, maankulkijasta, roistosta. Pois hän haluaa, oikeitten ihmisten luokse. Elää ja olla niinkuin muutkin lämpöisessä kammarissa... Rehellisellä tavalla hankkia elatuksensa. Esimerkiksi sillä tavalla, että koettaa päästä rikkaasen naimiseen. Panee sitten köyhän tekemään työtä, mutta itselleen ottaa ansion ja sylkee työntekijää vasten silmiä. Niin tekee siivo ja rehellinen ihminen. Mutta tämmöiselle miehelle kuin minä, hän nyrpistää nenäänsä ja sanoo: pois tieltä. No niin, hyvä fröökinä, mitä te odotatte? Enhän minä ole tiellänne, nouskaa vaan ylös ja menkää suoraan tuohon suuntaan, niin maantielle pääsette vallan pikaa. Tulisin saattamaan, mutta ettehän te tämmöisen kanssa ilkiä pimeässäkään kulkea...

MATLENA. Mitä varten minua noin kiusaat, Topra?--Ehkä sinut todenperään jätänkin, koska noin häijyksi rupeat.

TOPRA-HEIKKI. Siitäkö syystä muka jätät, että olen häijy? E-ei! Elä uskottele semmoisia. Sinä tahdot vaan päästä minusta, siinä koko asia. Mutta vika, tietysti, kumminkin on minussa. Ymmärrän, ymmärrän! Sinä olet itse viattomuus, eikö niin? Noh, mitä siinä viivyttelet vielä? Pelkäätkö, että tulee minulle ikävä? E-ooho! Ei ikävä, ei pikkuistakaan. Tuommoisia tyttöjä on maailmassa yltäkyllin minun varaltani, riittää vielä toisillekin antaa... Matlena ... itketkö sinä?... Kuule, Matlena... Niinkö olen pahoittanut sinun mielesi?

MATLENA (hiljaa). Mitäpä sinä siitä välität.

TOPRA-HEIKKI. Voi, mikä kelvoton ihminen minä olen. Ilkeä, pahasisuinen, semmoinen. Anna anteeksi, Matlena, anna anteeksi. Minä teen, mitä tahdot, saatan sinut taloon, muiden ihmisten luokse, käännyn sitten takaisin.

MATLENA. Ei, ollaan täällä. En minä sinne mene, ilman sinua, sanoinhan sen jo.

TOPRA-HEIKKI. Miks'et menisi, Matlena? Parempi on sinulle, kun eroat minusta ajoissa. Jätät minut oman onneni nojaan. Sanon sen suoraan. Näes, minä olen tuommoinen rauhaton tuittupää. Voi, jospa olisi siinä kaikki. Mutta minä olen ehkä vaarallinen ihminen, pahantekijä, jota jahdataan korvesta korpeen kuin sutta ikään. Minä vetäisin sinutkin onnettomuuteen, Matlena. Ei, ennemmin kärsin yksin--tulkoon mitä tuli! Lähde nyt, minä vien sinut lähimpään taloon.

MATLENA. En lähde, en jätä sinua, sanon sen vielä kolmannen kerran. Jos olet onneton, silloin juuri ystävää tarvitsetkin. Minä seuraan sinua, Topra, minne menet, eipähän minua mikä sido. Se on päätetty! Nyt en sinusta erkane, paitsi jos väkisin ajat minut luotasi.

TOPRA-HEIKKI. Matlena, sinä et tiedä, mitä puhut. Seuraat minua, sanot! Et erkane minusta? Ja se on luja päätöksesi? Ei, minä vallan hämmennyn. Missä minä olen? Ja mikä minä olen? Sanoitko sinä, Matlena, että rakastat minua? Että tahdot tulla minulle? Minulle? Ikuiseksi toveriksi?

MATLENA. Niin, jos huolit.

TOPRA-HEIKKI. Jos huolin? Siitäkö se vaan riippuu?--Ei muusta? Sinä tulisit minulle, vaikka olen niin köyhä, ettei ole muuta kuin kaksi tyhjää kättä? Ja vaikka olen tämmöisenä hylkynä, tarpeettomana miehenä maailmassa?

MATLENA. Mitä minä siitä välitän. Eihän se ole sinun syysi.

TOPRA-HEIKKI. Ei tosin olekaan. Tiedäthän sinä että olin kova työntekijä. Etten säästänyt voimiani, enkä laiskotellut.

MATLENA. Ja että kykenit mihin toimeen hyvänsä. Sen sanoivat kaikki yhdestä suusta. Enkö sitä tietäisi! Ennenkuin tunsinkaan ja ennenkuin meidän paikkakunnalle tulitkaan, kuulin sinua jo mainittavan parhaimmaksi työmieheksi koko maassa.

TOPRA-HEIKKI. Eikä suotta, sen uskallan sanoa. Näillä käsillä on tehty työtä. Ja ne vielä työhön pystyvät. Ellei niitä Suomessa tarvita, niin tarvitaan ehkä muualla. Matlena, tiedätkös mitä? Me lähdemme Amerikkaan. Sen teemme. Kuinka tyhmä olen ollut, kun en sitä ennen tullut ajatelleeksi. Niin, Amerikkaan me lähdemme. Siellä ei puutu työtä, eikä siellä tekevä käsi tyhjäksi jää. Matlena, kevättalvella me jo lähdemme. Kärsitäänhän sinne asti. Eikö niin? Kevättalvella me lähdemme?

MATLENA. Amerikkaan? Vieraalle maalle? Kauvas pois ystävistä ja tutuista. Voi, Topra, mistä nyt tuo pisti päähäsi?

TOPRA-HEIKKI. Mitä pahempi se on vieras maa kuin kotoinenkaan? Paistaa siellä Jumalan päivä ehkä lämpöisemmin kuin täällä. Ja siellä pääsemme elämään, ajattele sitä. Minä sinulle vielä näytän, että onko minussa kuntoa, vai ei. Ja onko minussa miestä vaimoani elättämään. Totta vie! Nälkää hänen ei pidä näkemän, niinkauvan kuin noissa käsivarsissa voimaa lienee. Mutta pois täältä! Pois maasta, jossa työntekijä on kuin koira,--ei, mitä sanon, pahempi kuin koira, sillä koirallekin jo annetaan enemmän arvoa. Koetellaan, minkälainen on muualla maailma.

MATLENA. Mutta matkarahaa? Mistä sitä saisit?

TOPRA-HEIKKI. Niin, matkarahaa?... Minulla jo on.

MATLENA (vetäantyy vähän kauvemmaksi). Sinulla jo on?... Kuinka?

TOPRA-HEIKKI. Niistä, joita Antille annoin, riittää hyvin meillekin.

MATLENA (hiljaa, tuhahdetulla tuskalla). Oliko niitä niin paljon?

TOPRA-HEIKKI. Oli.

MATLENA. Ja ne... Elä suutu, Topra, minä tiedän, että sinä olet rehellinen mies... Mutta ... olivatko ne oikeita rahoja?--Tarkoitan, olivatko ne ... oikealla tavalla ansaittuja?

TOPRA-HEIKKI. Tiliäkö vaadit?

MATLENA. Ei, en minä vaadi mitään... Minä vaan kysyn. Ellet tahdo sanoa, tyydyn siihen. Tiedänhän, että sinä olet rehellinen mies ... että sinulla on oikeuden tunto selvempi ja varmempi kuin kellään...

TOPRA-HEIKKI. Ole vaiti, sinä kiusaat minua. Mikä on oikeata, mikä väärää? Mikä rehellistä, mikä epärehellistä? Sano se, jos voit.

MATLENA. Eikös Jumalan sanassa--?

TOPRA-HEIKKI. Sotaa ei kielletä Jumalan sanassa. Ja sodassa on luvallista, mikä muuten katsotaan vääräksi.

MATLENA. Nytpä ei ole sota.

TOPRA-HEIKKI. Eikö ole sota rikkaitten ja köyhäin välillä? Eikö siinä meikäläinen taistele henkensä edestä?

MATLENA. Topra ... mitä tällä kaikella tarkoitat?

TOPRA-HEIKKI. Minä selitän sinulle ... tulee sinun se tietää kumminkin... Mutta ole järkevä, Matlena. Ota asia siltä kannalta kuin se on otettava.

MATLENA. Minä koetan.

TOPRA-HEIKKI. Äskeinen tulipalo...

MATLENA. Jota olitte sammuttamassa--

TOPRA-HEIKKI. Jota emme olleet sammuttamassa. Mutta se ei kuulu tähän. Sitä tahdoin vaan sanoa, että se oli sytytetty.

MATLENA. Sytytetty--?

TOPRA-HEIKKI. Tahallaan sytytetty. Se oli murhapoltto, niinkuin sanotaan. Ja tiedätkö, ketkä sen tekivät?

MATLENA. En--?

TOPRA-HEIKKI. Me kolme: Kunnari, Mikko ja minä.--Minä siihen oikeastaan olen alkuna ja juurena.

MATLENA. Herra Jumala!... Mitä varten? Herra Jumala, mitä varten?

TOPRA-HEIKKI. Saadaksemme asuinhuoneesta siepata rahoja, sillä välin kuin väki oli sammuttamassa.

MATLENA. Ooh, teitä onnettomia! Ja noin tyyneesti sitä kerrot ... ikäänkuin ei se mikään ... rikos ... olisikaan.

TOPRA-HEIKKI. Rikos--? Että ottaa yhdeltä liikoja varoja pois ja antaa hätääntyneelle?... Se ei ole mikään rikos.

MATLENA. Hyvä Jumala, onhan se kumminkin rikos... Elä kiellä, se on rikos. Rikos sitä kohtaan, jolta otitte.

TOPRA-HEIKKI. Ole huoletta. Hänellä on vielä paljon omaisuutta jäljellä. Ei hän nälkään kuole.

MATLENA. Taivaan nimessä, kuinka tämä kaikki on mahdollista!--Semmoisen työn he tekevät eivätkä pidä sitä pahana. Ja te olette kuitenkin rehellisiä, hyviä ihmisiä. Mutta hyvätkin erehtyvät joskus. Me erehdymme kaikki, kun järkemme on pimitetty. Armollinen Jumala, anna heille anteeksi. Auta heitä oikealle tielle jälleen!

TOPRA-HEIKKI. Sinä olet herttainen tyttö, Matlena. Rakastan sinua enemmän kuin omaa henkeäni.

MATLENA. Mitäs teemme nyt, Topra? Ne ottavat teidät kiinni, ja panevat teidät vankeuteen. Moneksi vuotta, ehkä ijäksi?

TOPRA-HEIKKI. Vankeuteen?... Linnaan muurien sisään ja vahvojen lukkojen taakse?... Ei! Siihen kiusaukseen minä en lähde. Pannaan kova kovaa vastaan, viekkaus viekkautta vastaan. Vai linnaan! Kivisten muurien, rautakiskojen ja lukkojen sulkuun? Minua?... Ei ikinä!

MATLENA. Niin, eihän tehtyä sillä tekemättömäksi saa. Mutta kuinka voimme sitä välttää?... Amerikkaan? Paetaan Amerikkaan, nyt heti. Miksi kevättalvella vasta? Mennään heti! Mennään kaikki kolme, Mikko, sinä ja minä--

TOPRA-HEIKKI. Ja Kunnari.

MATLENA. Hän myöskin. Mennään kaikki. Ja siellä alamme uutta elämää. Heitämme mielestä pois nämä asiat. Emme puhu niistä, emmekä muistele. Teemme vaan kovasti työtä...

TOPRA-HEIKKI. Kuule!... Tänne tulee joku. Piiloon, puiden taakse! Sukkelaan!

MATLENA. Elä hätäile. Se on Jaara. (Jaara tulee.)

TOPRA-HEIKKI. Tuhat tulimmainen! Hittoako sinä siellä kuhnustelet ja säikyttelet ihmisiä suotta? Sen vietävä!

JAARA. Tule, Topra! Parin tunnin kuluttua pääsemme vallesmannin puheille.

TOPRA-HEIKKI. Vouhka! Mitä tekemistä siellä? Sinä pässi!

JAARA. Tunnustamaan ja saamaan rangaistusta.--Ottakaamme ristin kuorma päällemme ja vaeltakaamme sitä kaitaista tietä, joka ijankaikkiseen elämään vie. Tule, Topra! Päivän valetessa hän nousee, sanoivat rengit.

MATLENA. Voi, sitäkö se olikin. Nyt minä vasta käsitän.

TOPRA-HEIKKI. Hän on hullu! Ja hän tekee meidät onnettomiksi. Millä tavalla voimme sen estää? Matlena, sano, neuvo.--Kuule, Jaara, toveri, käytä järkeäsi. Meidät pannaan kiinni, vankeuteen, jos menet puhumaan sanaakaan. Etkö sitä ymmärrä?

JAARA. Vankeuteen? Niin, vankeuteen! Kahleisin! »Niin kurit' tääll', Vaan säästä siell'--»

TOPRA-HEIKKI. Kiusa ja kuolema! Minä olen hukassa hänen kanssaan (pudistelee häntä). Pöllö, rahjus, kutale, sinä! Ijänikuinen hölmö! Koetapas mennä meistä jaarittelemaan. Koetapas! Minä sinut tapan. Totta totisesti, minä ammun sinut kuoliaaksi--

MATLENA. Topra--!

TOPRA-HEIKKI. Niinkö luulet, etten saa sinua tottelemaan? Sinua? Matoa, tomuläjää--

JAARA (hiljaa veisaillen).

»En pelkää vaikka piirittäis' Monta sataa tuhatta miestä--»

TOPRA-HEIKKI. Tuki suusi, minä sanon. Tuki suusi! Tee se ajoissa! Muuten käy hullusti.

JAARA. »Ja verkkons' kaikki virittäis', Sillä herra päästää heistä--»

TOPRA-HEIKKI. Saatana, kyllä minä opetan sinua--! (Ottaa revolverin taskustaan ja ampuu.)

MATLENA. Topra! Onneton, mitä teit? Herra, taivaan' luoja, hän on kuollut!--Topra, Topra! Hän on kuollut!

TOPRA-HEIKKI (viskaa revolverin kädestään).

MATLENA. Topra, mihin joudumme nyt, poloiset?... Miksi et virka mitään? Puhu edes. Topra, kuule, sano jotain. Sinä tuijotat niin pahasti. Voi, armaani, elä anna järkesi hämmentyä. Katso minuun. Kuuletko, Topra--

TOPRA-HEIKKI. Missä olet, Matlena?

MATLENA. Tässä, luonasi aivan. Sinussa kiinni. Etkös näe minua, ystäväni.

TOPRA-HEIKKI. Elä minua jätä.

MATLENA En jätä, en. Ole huoletta, en jätä. Voi, omani, kuinka olet onneton. Kuinka kauheasti onneton!... En jätä, elä pelkää. Mutta pois täältä, Topra. Täällä on niin jylhää. Puut ja kivet meitä syyttävät. Pois pian. Rakas, onneton toverini--minä seuraan sinua vaikka kuolemaan, elä sure! (Vie häntä pois.)

KOLMAS NÄYTÖS.

(Entinen tupa. Ville makaa vuoteella. Silja laulaa virsikirjasta. Maiju tuudittaa hiljaa lasta.)

SILJA (laulaa).

»Pois makia maailma jää. Mun sielun päänänsä Täält' pyrkii ylös vielä. Kanss' mielen etsii siellä Ain' ijäist' menoo taivaass' Juur' Herran pyhäin seurass'!»

»Taivaass' on kunnia Mull' valmis korkia, Sin' kirjaan elävitten On nimen pantu, tiedän, Siell' iloss' parhaass' pauhaan Ja Herrall' kiitost' laulan.»

VILLE. Äiti, minä näen Jesuksen.

SILJA (painaa kätensä ristiin ja katsoo hartaasti samaan suuntaan kuin Villekin). Rakas lapseni!

VILLE. Hän tulee minua noutamaan... Pyytää syliin... Elä itke, äiti... Taivaassa on hyvä olla.

SILJA. Tiedän sen.

VILLE. Tulen, tulen... Auta Jesu, en pääse ... en jaksa ... voi äiti, äiti, äiti, hän katosi ... en näe enää mitään.

SILJA. Hän palajaa jälleen. Odota vähän aika vielä. Ei hän kauvan viivy.

VILLE. Äiti, äiti!... Mihinkä äiti meni?

SILJA. Tässähän minä olen, lapsi. Mitä tahtoisit?

VILLE. Pitele kiinni, äiti.

SILJA. Joko tuskat alkavat taas?

VILLE (valittaa ja huhtoo käsillään).

SILJA. Lapsi raukkani, kun täytyy kärsiä noin paljon. Rakas, laupias isä, huojenna kipua, anna loppua pikemmin... Maiju, tuo vettä, että saan kostuttaa huulia edes... Voi, raukkani! Näin kovia vaivoja ei hänellä ole vielä ollutkaan... Koeta panna lusikalla suuhun, minun täytyy pidellä käsiä, muuten hän hakkaa niitä sängynlaitaan...

MAIJU. Ei niele; se jää kurkkuun korisemaan.

SILJA. Eikö niele?... Silloin on loppu lähellä.

MAIJU. Äiti, elkää antako Villen kuolla. Elkää äiti. Minulle tulee niin ikävä.

SILJA. Hyvä lapsi, onko se minun vallassani.

MAIJU. Minä juoksen Mäki-Mattiin hakemaan apua. Ehkä saisimme sieltä rohtoja.

SILJA. Ei hän enää rohtoja tarvitse. Aikaisemmin olisivat ehkä avun tehneet.

MAIJU. Olipahan yksikin sairas parantunut, vaikka ihan jo kuoletettiin. Ettekös muista äiti, kun Matlena siitä kertoi.

SILJA. Mene, Maiju kulta, heiluttamaan kätkyttä, ettei Anna edes herää.

VILLE. Ajakaa pois, ne tekevät minulle pahaa.

SILJA. Elä pelkää, lapseni, ei tässä ole kuin äiti vaan... Oma, rakas Ville poikani... Kun voisi sinua auttaa. Sydänvereni antaisin...

MAIJU (polvillaan, rukoilee ensin hiljaa, sitten ääneen). Hyvä, rakas Jumala taivaassa. Että Ville eläisi ja tulisi terveeksi. Että hän jaksaisi kävellä ja leikkiä niinkuin ennenkin...

SILJA. Sillä lailla ei saa rukoilla lapseni... Herran tahto tapahtukoon.

MAIJU. Tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa. Mutta elä ota häntä pois, minä niin itken jos Ville kuolee ja äitikin itkee eikä meillä sitten enää ole yhtään iloa...

SILJA. Hiljaa, Maiju, hän menee uneen. Jumalan kiitos, että viimein kumminkin helpoitti.--Tules katsomaan, kuinka hiljaa ja rauhallisesti hän nyt makaa.

MAIJU. Hän ihan varmaan rupeaa paranemaan, äiti, Jumala kuuli minun rukoukseni. Siinä näette, äiti, osasinpas rukoilla oikein.

SILJA. Kun hymyileekin unissaan.

MAIJU (tarttuu molemmin käsin äidin kaulaan). Äiti kulta, hän paranee, hän paranee. Ja meille tulee taas niin hauska.--Äiti, kuulkaa, ei Villen koskaan tarvitse hoitaa Annaa, ei koskaan kantaa puita, eikä lattiaa lakaista, kyllä minä teen kaikki. Ja annan leipäosastani hänelle aina puolet, enemmänkin kuin puolet, että pääsee, raukka, voimiinsa, eikös niin, äiti? Mutta mistä saisimme hänelle vehnästä, edes jonkun kerran, mistä äiti? Sanokaa!

SILJA. Elä, hyvä lapsi, kurista minua. Menisit nyt tuutimaan pikku Annaa, niinkuin äsken jo pyysin.

MAIJU. Kyllä, kyllä, jahka vähäisen vielä katson Villeä. No, nyt! Minä tuudin oikein kahden käden, ettei herää. Näinikään. Näettekö, äiti, näinikään.

SILJA. Hyvä, hyvä. Ei, elä laula, että Ville saa nukkua.--Ohho, nytpä hän jo aukaiseekin silmänsä taas.

VILLE. Äiti!

SILJA. Mikä on, lapseni?

VILLE. Ei koske enää mihinkään.

SILJA. Eikö koske? Rakas, oma poikani, olisiko se mahdollista. Jumala ehkä auttaa sinua terveeksi vielä... Voisitkohan syödä vähäisen? Että vahvistuisit.

MAIJU. Minulla on sokeripala taskussa. Ville, tahdotko?

SILJA. Kuuletko, lapsi, mitä Maiju sinulle antaa? Semmoista makeata kun hän on säästänyt Ville pojalle.

MAIJU. Ja siitä asti, kun viimeksi kävin Mäki-Matissa. Edes kaksi viikkoa, taikka enemmänkin. Iitan kanssa leikittiin silloin vieraisilla... Siinä on, ota, Ville!

SILJA. Annapas olla, mitä hän katsoo taas noin kummasti? Mene, mene, lapseni, vie pois sokurisi, näethän sinä, ettei se meistä enää tiedä laisinkaan. Ville, rakas poikani, osaatko puhua vielä? Tunnetko äitiä?

VILLE. Siellä on ... niin kirkasta ... ja kaunista...

SILJA. Missä, armaani?

VILLE. Taivaassa... Enkelit laulavat ... palmut kädessä... Ja urut ... soivat...

MAIJU (vavisten). Äiti!

SILJA. Hiljaa, hiljaa.

MAIJU (kuiskaa). Kuoleeko hän, äiti?

SILJA. Kuolee.

VILLE. Tulen ... äiti ... auta... Jeesu... (Hengittää harvaan ja raskaasti. Kuolee.)

SILJA (nousee). Hän on päättänyt. Herra antoi, Herra otti, Herran nimi kiitetty olkoon. (Painaa kuolleen silmät kiinni ja kädet ristiin rinnalle.)

MAIJU (heittäytyy itkien lattiaan).

SILJA (kääntyy häneen vitkalleen). Elä itke, Maiju. Emme saa kadehtia hänen onneaan. Nouse ylös, lapseni, ja tule katsomaan. Niin kauniina ja hiljaisena hän nyt lepää tuossa... Päässyt on, Ville, maailman vaivoista ijäiseen iloon taivaassa... Ei tunne kipua eikä tuskaa enää... Hänen tähtensä ei surra tarvitse...

MAIJU. Mutta kun hän viedään pois ... kirkon multaan ... sitähän minä itken ... kun ei milloinkaan enää saa häntä nähdä ... ei milloinkaan ... vaikka eläisi kuinka kauvan...

SILJA. Elä itke, elä itke!

MAIJU. Miks' pannaan hautaan, äiti?... Kylmään, pimeään hautaan ... jossa paleltaa ja pelottaa...

SILJA. Hyvä lapsi, ruumis sinne vaan pannaan. Ville on itse taivaassa... kirkastetulla ruumiilla. Jos tulet Jumalan lapseksi, niin tapaatte kerran toisianne Jesuksen luona.

MAIJU (pyyhkii silmiään ja katsoo äitiin). Minä koetan, äiti. Luen rukouksia joka aamu ja ilta, enkä ole koskaan tottelematon. Ottaako Jumala minua sitten samaan taivaasen, johon Villenkin? Ottaako, äiti?

SILJA. Ottaa, lapseni, ottaa, ottaa...

MAIJU. Ihanko heti sitten kun kuolen?

SILJA. Ihan heti.

MAIJU. Ja antaako semmoisen kirkastetun ruumiin?

SILJA. Antaa.

MAIJU. Mutta eipäs antanut Villellekään. Enpäs minä nähnyt. Näittekö te, äiti?

SILJA. Eihän sitä kuolevaiset silmät--Ole nyt rupattamatta, hyvä lapsi, en minä jaksa kuunnella... Juoksisit ennemmin Mäki-Mattiin sanomaan, että Ville on kuollut. Ja kysy, jos emäntä voisi tulla minua vähän auttamaan. Pitäisi käydä ilmoittamassa papille ja toimittaa hautaan. Enkä minä pääse täältä mihinkään, kun ei isä ole kotona.

MAIJU. Sanonko minä, että Villeltä terveisiä?

SILJA. Sano vaan. Mutta elä viivy, muista tulla takaisin samaa päätä.

MAIJU. Kyllä, kyllä. (Menee, kääntyy porstuasta takaisin.) Äiti, minua pelottaa.

SILJA. Mikä sinua pelottaa, lapsi?

MAIJU. Että jos siellä kummittelee, metsässä.

SILJA. Ole nyt joutavia. Keskellä päivää.

MAIJU. Mutta kuolleet eivätkös näyttäänny välistä?

SILJA. Eivätkä näyttäänny. Ja Villekö sinulle sitten pahaa tekisi?

MAIJU. Jos panisin katkismuksen povelleni. Mitä, äiti?

SILJA. Pane, pane. Voi, kuinka olet lapsellinen.