Part 2

(Alperttiina on äkäisenä mennyt tupaan, palannut ja portailta kuunnellut keskustelua. Tapani silmäilee äänetönnä eteensä.)

ALPERTTIINA. Hulluja te olette kaikki, pehmeämielisiä kuin paistetut nauriit. Ei tuota tuollaista viitsi nähdä.

TAPANI (nöyrästi Alperttiinalle). Kyllä sinä, Alperttiina, yksin taidat saada lähteä sille retkelle. En minä saa lähdetyksi, kun tämä kesäkin tuli näin herttainen...

ALPERTTIINA (kiivaasti). Sinäpä vasta mies olet! Houkuttelee minua myymään kaikki vaatteeni ja sitte...

TAPANI. Itsehän sinä houkuttelit minua myymään mullikkani.

ALPERTTIINA. Niin, kun sinulla oli sellainen villi kaupunkiin, ettei sinua mikään olisi pidätellyt.

TAPANI. Kun et sinä antanut hengenrauhaa ennenkuin lupasin lähteä.

ALPERTTIINA. Hanki takaisin silkkini!

TAPANI. Ja sinä mullikkani!

(Tytöt ja pojat ovat salaa naureskelleet keskustelulle. Selma ja Antti ovat kadonneet. Mattila keskeyttää riidan.)

MATTILA. Rakkaat lapset, jääkää kaikki Suomeen. Koti on aina koti eikä se aurinko meille vieraalla maalla näin lempeästi paista.

TAPANI. Kyllä se niin on.

AHOKANGAS. Kun tuli näin korea kesäkin ja vedet ne aleni niin ettei ymmärrä minne ne joutuivatkaan.

ANNA. Ja viljat kasvaa jotta kaikaa.

LAURI (kuiskaa, mutta niin ääneen että kaikki kuulevat). Selma, missä minun saappaani ovat? Kun kaikilla muilla on kengät, minä vain olen paljasjaloin. Selma, missä sinä olet?

(Selma ja Antti tulevat käsi kädessä.)

ANTTI (Mattilalle). Me olemme tässä Selman kanssa sopineet, että niinkuin syksystä rupeaisimme yksiin leipiin, jollei isännällä ole mitään sitä vastaan...

MATTILA (katsoo heihin pitkään. Ankarasti). Onko teillä aikomus lähteä yhdessä? En minä ole kouluuttanut tytärtäni Amerikkaa varten.

ANTTI. Ei, mutta täällä Suomessa.

MATTILA (katsoo pitkään). Jäättekö siis tänne? (Kirkastuen.) Se on toinen asia. (Ojentaa heille kätensä.)

LAURI. Hei, häitä tulee! Onneksi olkoon!

(Ahokangas, tytöt ja pojat kerääntyvät Selman ja Antin ympärille kättelemään heitä.)

KAIKKI. Eläköön! Onneksi olkoon!

LEENA (tulee kiireesti, läähättäen, niiaa, miltei itkuäänellä). Hyvää päivää, hyvää päivää, jaa, jaa, joko täällä nyt jäähyväisiä otetaan!... (Hymyillen.) Kun juoksin niin että sydän kurkussa... Joudutin emäntäkullalle tätä sukkalankaa. (Kaivaa esiin nyytistään.) Kun annoitte minulle niin hyvän hameen... Jaa, jaa, niin hyvän hameen (levittelee lievettään).

ALPERTTIINA. Kiitoksia vaan. Minä olenkin päättänyt jäädä tänne Suomeen...

LEENA (hämmästyneenä). Jaa, tänne Suomeenko?

MUUT. Kaikki me tänne jäämme.

ANTTI. Täällä kuitenkin paras on.

LEENA. Jaa, jaa... Sanoinhan minä paikalla, että mitäs sinne niin kauvas lähtee: oma maa mansikka, muu maa mustikka.

(Kaikki nauravat.)

1:N POIKA. Ette arvon taitanut ehtiä rukkianne polttaa?

LEENA. Rukkianiko? Polttaakko? Enhän toki! Jonka mä vallesmannin rouvavainajalta sain ja joka onkin sellainen rukki, ettei niitä enään tähän mailman aikaan tehäkkään.

LAURI. Mutta Leena ei tiedä, että täällä tänään on monenkertaiset juhlapäivät. Paitsi että nämät kaikki nyt ovat palanneet Amerikasta kotiin, niin vietetään täällä vielä kihlajaisia...! Mutta Selma, missä minun saappaani ovat?

SELMA (nauraen). Tuvassa, tuvassa. (Lauri lähtee tupaan.) Niin, Leena, onnitelkaa nyt!

LEENA (Niiaa. Makeasti). Jaa, jaa, kuinka korea pariskunta siitä tulee. Onnea nyt vaan hyvä Jumala antakoon!... Johan siitä koko kylä puhui, että niin ne ovat kuin toisilleen luodut. Koskas sitte häät vietetään?

SELMA. Ei nyt vielä tiedä.

ANTTI. Tiedetäänhän se. Syksyllä.

LEENA. Jaa, jaa, vai jo syksyllä!

(Mattila yskäsee, astuu juhlallisesti esiin. Lauri, saappaat jalassa, törmää tuvan portaille, mutta seisahtuu, nähdessään isänsä.)

MATTILA. Rakkaat ystävät! Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Vielä viikko sitte asui meidän joukossamme halla ja pakkanen ja vedet tekivät tuhotöitään. Vielä eilispäivänä asui meidän rinnoissamme vilu, ja paha henki houkutteli luopumaan isänmaasta ja etsimään onnea muualta. Mutta aurinko alkoi meille loistaa, vedet kuivuivat, vainiot alkoivat vihannoida, rinnoista suli halla ja tänään olemme kaikki valmiina eteenpäinkin tekemään työtä synnyinmaallemme. Se on oikein. Kiitos Jumalalle, joka niin käänsi meidän sydämmemme ajatukset oikeuteen niinkuin hän vesiojat johti pois vainioiltamme. Täällä Suomessa olemme nähneet onnea, täällä tulee meidän kärsivällisesti kantaa vastoinkäymisenkin päivät.

Sillä vastoinkäymisiä meillä on edessämme, Jumala yksin tietää, miten paljon. Meidän vapauttamme uhataan. Amerikkaan, vapauden maahan sentähden monen mieli palaa. Mutta meidän täytyy jäykkinä seisoa alallamme, tehdä henkemme vapaaksi, s.o. poistaa itsestämme kaikki mikä on pimeää ja pahaa. Silloin totisesti vapaat olemme ja silloin eivät mitkään mahdit meitä kaada.

(Hetken äänettömyys.)

LAURI (portailta). Ja mitä jos nyt pistettäisiin hiukan tanssiksi, koska tässä on niin moninkertaiset juhlat. Niinhän teaatterikappaleissakin aina kihlajaiset päättyy...

MATTILA (vakavasti). Ei, poikaseni. Ei ole nyt tanssin aika. Säästetään tanssi iloisempiin päiviin. Mutta jos te laulaisitte. Vaikkapa sen "Maamme laulun".

(Tytöt ottavat ääntä, pojat paljastavat päänsä, kaikki alkavat laulaa. Yleisö yhtyy. Esirippu lankee.)