Part 7

Suom.: Kalameri Lapin kiel.: Kalamare -- Kal'mare Nyt: Kalmar.

On huomattava, että Kalmar vielä keski-ajalla kirjoitettiin _Kalmare_.

5) Mitä ruotsiksi merkitsee kukkulan nimi: _Kinnekulle_?

6) Mitä merkitsee Hallannin maakunnassa oleva paikannimi: _Hiiskuit_? Onko "Hiisi" germanilaiseen tarustoon kuuluva nimi?

7) Mitä merkitsee järven nimi "_Venern_" (Venejärvi). Onko se ruotsinkieltä?

8) Mitä merkitsee järven nimi "_Vettern_"? Onko se ruotsinkieltä? _(Veltenjärvi)_.

9) Entä järven nimi "_Melarn_" = "Melajärvi", mitähän ruotsinkieltä se on?

10) Mitä merkitsee "_Viisby_" = "Viispyhäkkö"?

11) Mitähän _Kuikkajoki_ (nyk. Qvickjock) merkitsee? Myönnettänee, että se on puhdasta suomea.

12) Ellei suomalaisia ollut Ruotsissa, kun gotilaiset sinne saapuivat, niin minkä alkuasukaskansan mukaan ovat saaneet Ruotsissa nimensä seuraavat paikannimet: Finn-Marken, Finnveden, Finnåker, Finnerödja, Finnspång, Finnsta, Finnstaholm y.m., y.m. -- Viidennellätoista sataluvulla muuan latinalainen vielä kutsui Smålannin asukkaita nimellä: "_Finnaithae_".

Erään toisen "kielimestarin", prof. T.E. Karsten'in mielipiteen mukaan merkitsee sana _Finne_ (suomalainen) jotakin "kulkemista" ja "löytämistä", "germanilaisesta sanasta finna" (löytää), mutta...

Sanottu professori kuvittelee myös muinais-saksalaisia sanoja "funden -- fundan -- fundian" j.n.e., mikä hänelle voi olla "ge-fundenes Fressen", mutta ken haki peltoja, uudismaita tahi teitä erämaassa, sai hakea -- löytämättä! Ei tosiaan suomalainen ole ruotsalaista nimeään "Finne" saanut siitä, että hän olisi löytänyt (finna, funnit) valmiita peltoja, uudismaita ja teitä. Kyllä suomalainen sai ne itse raivata ja rakentaa Fennoskandian erämaihin.

Mutta se, joka etsi kenet hän nielisi, se oli germani. Ja kun hän löysi suomalaisen pellon, uudismaan ja tien, niin syntyivät nimet _Finnåker_ (suomalaispelto) -- _Finnrödja_ (suomal. uudismaa) ja _Finnspång_ (suomalaistie eli -polku).

Mikä näiden nimenä oli suomalaisten siellä asuessa, ei enää tiedetä.

Myöskin Englannissa ja Irlannissa, jossa "Fingal" aikanaan eli, on paljon sellaisia Finn-nimiä, kuten: _Finriver, Finton, Fintuna, Fintown_ y.m. Irlannin keltiläiset kutsuvat kieltään vielä tänäkin päivänä nimellä "Fenisch", mikä siis kielimiehen, prof. Karstenin, mielestä merkitsee, että he ovat "etsineet" ja löytäneet (funnit) itselleen kielen -- arvatenkin ilmasta.

Hra T.E. Karstenin laatima, nimeä "Finne" (suomalainen) koskeva kyhäelmä on sikäli -- hänen itsensä kaiketi arvaamatta -- leikkisä, etten saata olla huvittamatta sillä lukijaa. Julkaisen tässä näytteen hänen selitysyrityksestään. Hän kirjoittaa m.m.:

"Lukuisain ruotsalaisten paikannimien joukossa on nimi Finland merkillisimpiä. Se on muodostunut kansannimestä 'finnar' (suomalaiset), kuten esim. nimet Svealand ja Sverige (Ruotsi) sisältävät kansannimen Svear (ruotsalaiset). Jo roomalainen Tacitus mainitsi historiassa suomalaiset noin 100 vuotta Kristuksen syntymän jälkeen. Hän kutsui heitä nimellä 'Fenni'. Mutta kreikkalainen maantieteilijä, Ptolemaeus, käyttää jo 100 vuotta myöhemmin nykyäänkin käytettyä nimeä 'Finni', jossa e kirjain sanan ensi tavussa on muuttunut i:ksi. Sana 'Finne' on meidän aikanamme pohjoismainen ja germanilainen nimitys sille, mikä suomeksi on 'suomalainen'. Professori O.T. Hultmanin vuonna 1896 antaman selityksen mukaan, joka nyttemmin lienee yleisesti hyväksytty, on tällä nimityksellä yhteistä sangen laajalle levinneen germanilaisen sanaryhmän kanssa, m.m. muinaissaksalaisten 'fendo' (kävelijä) ja 'funden' (etsiä) sanain kanssa, sekä muinaissaksilaisen 'fundon' (koettaa saavuttaa) ja muinaisenglantilaisen sanan 'fundian' (mennä, kiiruhtaa, saavuttaa y.m.) kanssa. Mutta erittäinkin on sillä yhteisyyttä yleisgermanilaisen sanan 'finna', saksalaisen 'finden', kanssa, mikä alkujaan merkitsee 'käydä ja etsiä'. Nimi 'finne' ei kuitenkaan ole välitön johto sanasta finna, vaan sen täytyy, kuten sen muoto ilmaisee, olla syntynyt jo germanilaisesta alkukielestä. Alkuperäisen merkityksensä johdosta soveltuu tämä nimitys erittäin hyvin paimentolaiskansalle, niin alkuperäisellä asteella oleville ihmisille, että he elävät siitä, mitä he kulkiessaan löytävät, eli n.s. 'kokoojille' ja 'muuttajille', kuten jotkut uudemmat tutkijat ovat tahtoneet heitä nimittää. Nimitys 'Finnar' ei siis tarkoita vakinaisia maanviljelijöitä tahi paimentolaiskansaa, vaan kuljeksivia metsästäjiä tahi kalastajia..."

Hiljentäkää jo vauhtia, hyvä herra Karsten!

Elleivät suomalaiset tunteneet maanviljelystä, niin mistä on sitten tullut Ruotsiin nimi "_Finnåker_" ja mistä on tullut Kalevalaan kertomus Sampsa Pellervoisesta? Kun suomalaiset, maata viljelläkseen, ensin _polttivat kasken_, on sanasta _poltto_ tullut sana _pelto_, josta ruotsalaiset ovat saaneet sanan _felt_, sillä p muuttuu helposti kielissä f kirjaimeksi (mutta f ei muutu p:ksi). Esim. Parsistan nimestä sittemmin Farsistan. -- Ja sitäpaitsi oli pelto muinaissaksankielessä vielä _Feldo_,[60] mutta _poltto_ on sama kuin _pelto_ ja poltto sanasta on myös syntynyt slaavilaisten _polje_. -- Näin ollen ovat, päinvastoin kuin hra Karsten kuvittelee, sekä germanit että slaavit saaneet peltonsa (maanviljelystaidon) suomalaisilta.

Siten käsitteet siirtyvät. Ensin poltetaan kaskea, siitä tulee pelto ja lopuksi pellolla syntyy _bellum_, kenttätaistelu, sota, kun "rodut" eivät enää tunne toisiaan.

Edelleen kertoo hra Karsten:

"Mutta kansannimen 'finne' ohella esiintyy sekä Ruotsissa, Norjassa että Tanskassa jo muinaisaikoina henkilönimenä 'Finn', myöskin yhdyssanoissa, kuten Finnvid ja Dagfinn, ja tämä muinaispohjoinen henkilönimi on säilynyt sukunimessä Finne, jota tavataan sekä Ruotsissa että Suomessa, jopa talonniminä maaseuduillakin. Ennen luultiin, että näillä nimillä oli yhteyttä kansannimen, Finne, kanssa. Mutta kun on vaikeata käsittää miksikä muinoin niin halveksittuja (!) lappalaisia ja suomalaisia olisi paljoa useammin kuin svealaisia ja tanskalaisia kunnioitettu nimenannon kautta, niin tämä vanha käsitys, lausuu ruotsalainen kielentutkija Noreen, voinee tuskin olla oikea. Ja nyttemmin on tuo vanha käsitys näistä finn-nimistä tarpeetonkin. Uudempi (!) paikannimien tutkimus Ruotsissa on nimittäin saattanut uskottavaksi, että vielä niinkin myöhään kuin viikinkiajan alussa (noin v. 700 j.Kr.) myös ruotsalaisten joukossa Ruotsissa oli n.s. 'muuttelijoita', ihmisiä, jotka eivät vielä olleet asettuneet vakinaisiin asuinpaikkoihin. Näitä paimentolaisia käsittivät (!) heidän vakinaisilla asuinsijoilla olevat naapurinsa suomalaisiksi (finnar), sanan varsinaisessa merkityksessä ja nimittivätkin heitä siten. Nimitys finne tuli sittemmin, kuten monet muutkin vanhat ruotsalaiset sukunimet, etunimeksi. Vertaa: Karl, Jarl, Knut, Sven y.m. -- Vanhimmassa sukunimimuodossaan sisältyy sana finne, prof. Noreenin mukaan, myös muutamiin paikannimiin Ruotsissa, esim. Finnveden, Smålannissa, aijemmin Finnheden, jonka asukkaita latinalainen kirjailija Jordanes (500-luvulla) kutsuu Finnaithae. Tämän nimen ei siis enää voida katsoa todistavan Smålannissa muinaisina aikoina olleen suomalaista asutusta.

"Mutta jos vielä viikinkiajan alussa, noin v. 700-800 e.Kr., Ruotsissa oli n.k. 'finnar' ruotsalaista sukua, niin on luonnollista, että ne 'finnar' (suomalaiset) meidän maassamme, joista islantilaiset sadut niin paljon puhuivat, eivät nekään aina kuuluneet suomalaiseen kansanheimoon.

"_Näillä Suomen 'Finnar'-ihmisillä tarkoitettiin epäilemättä sangen usein maamme silloisia ruotsalaisia_..."

Tämä on tosiaankin niin nerokasta ja "tieteellistä", ettei tiedä onko tarkoitettu leikkiä vaiko totta. Tällä tavalla voi "todistaa" aivan mitä tahansa ja parhaiten sellaista, joka ilmeisesti on totuuden vastaista.

Johtopäätökset ovat sangen hauskoja! Ehkäpä Eerikki pyhä ja Henrikki-piispa olivatkin Ruotsinmaan "Finnar"-heimoon kuuluvia, jotka "kulkivat" ja "hakivat" kenenkä he nielisivät. Ehkäpä suomalainen Lalli Suomessa oikeastaan olikin sen ajan "ruotsalainen viikinki", jonka nimenä olisi pitänyt olla Dagfinn (dag = päivä), koskapa hän eräänä päivänä löysi Henrikki-piispan reestä jäällä ja löi kuoliaaksi tämän "muuttajan", josta ei jäänyt jälelle muuta kuin ruumis, joka kuljetettiin Turun tuomiokirkkoon.

Eiköhän olisi syytä antaa professori Karstenin kirjoittaa uudelleen Pohjoismaiden historia. Johonkinhan "ruotsalaisen sivistysrahaston" miljoona-markkaset ovat käytettävät. Olisihan sekin sivistystehtävä: kääntää nurin Pohjoismaiden historia.

Mitähän nuo "muinoin niin halveksitut suomalaiset" ovatkaan tehneet?

Wilhelm Thomsen ottaa heiltä heidän kielensä; Suomen yliopiston Kalevalan edustaja pyrkii heiltä ottamaan Kalevalan; ja T.E. Karsten ottaa heiltä paikannimet ja heidän oman nimensäkin. -- Lopuksi kaiketi todistetaan, ettei _suomalaisia_ ole olemassa, eikä ole koskaan ollutkaan -- muualla kuin helsinkiläisen "kansanpuolueen" pelästyneessä mielikuvituksessa...

Herra Karstenin todistustapa muistuttaa autuaasti nukkuneen O. Rudbeck'in todistusta siitä, että Aatami todella oli tehty maan tomusta:

Aatami, nuori mies, Hän seisoi tomussa -- Siis ol' hän -- tomua.[61]

Tästäpä muistuu mieleen, että ruotsalaiset eivät ole ruutia keksineet. Mutta he eivät ole keksineet tomuakaan, -- _damm_-sanaa. Sillä saksalaisten tomu on _Staub_.

Damm-sanan ovat ruotsalaiset, kuten ennen mainittu saksalainen tiedemies Jakob Grimm sanoo, "deriveranneet" (johtaneet) itselleen suomalaisesta _tamppu-jauhosta_.

_Tamppu_ johtuu sanasta tammipuu, jonka _terhoista_ suomalaiset muinoin tekivät hätäjauhoja. -- Tammipuu = tam'puu = tamppu'-jauhoja.

Sellaista oppivat he tammenterhoista tekemään silloin, kun he vielä oleskelivat Keski-Europassa ja Ruotsin eteläosissa. Kun heidät sitten työnnettiin tänne Pohjolaan, oppivat he täällä tekemään hätäleipää petäjän sisäkuoresta, mutta entinen nimi, "tamppu-jauhot", pysyi sellaisenaan. Tästä tamppu-sanasta muodostui sitten Ruotsissa sana _damm_ merkitsemään tomua.

Suomalainen "_tomu_"-sana on toista juurta. Samaa juurta _on tomahdus_. Kun _tomahdus_ yhtyy _hakkaus_-sanaan, saadaan Amerikan "intiaanien" kuuluisa sotakirves: _Tomah-hauk'_. -- Syvällä tammen juuret!

Muinaistiede ei vielä ole verrannut Amerikan alkuasukkaitten kivikirveitä -- esim. British Museum'issa Lontoossa -- muinaissuomalaisten kivikirveisiin. Kunhan se tapahtuu, saavat ehkä jonkun verran valaistusta kaikki epäilijätkin ja tulevat huomaamaan mikä kansa oikeastaan on vanhin maailmassa.

Mutta niitä aikoja odotellessamme saatamme taas luoda silmämme meidän pikku-piiperoisiimme täällä ja heidän epätoivoiseen taisteluunsa maan, mutta erittäinkin Pohjolan maan henkivoimaa vastaan.

Muinaistutkimuksesta kirjoittaa hra C.A. Nordman "Svenskt i Finland" teoksessa m.m. seuraavaa:

"Mutta, eittää ehkä joku, mitä muinaistutkimus tietää itse kansasta? Se voi tosin todistaa, että samoja muinaisesineiden muotoja tavataan täällä kuin Ruotsissakin; se voi osottaa hautarakenteiden ja taiteen yhteisyyttä tahi erilaisuutta eri maissa. Mutta tämä ei riitä. Yhtäläisyydet voivat riippua paljosta muustakin kuin rotu- ja heimoyhteydestä, esim. kaupasta, sivistysvaikuttimista tahi sattumuksesta. Ei voida väittää, että jonkun erityisen hautamuodon tuntisi ainoastaan yksi kansa, tahi että joku erikoismuotoinen ase olisi ominainen ainoastaan jollekin erikoiselle kansalle. _Ei, muinaistutkimuksella ei pitkälle päästä_. Pikemmin näyttää päästävän päämäärään antropologian[62] avulla. Se antaa meille tietoja itse ihmisistä, siitä rodusta, johon he kuuluvat. Antropologia ei kuitenkaan ole täysin luotettava apukeino. Muuan esimerkki: venäläisissä muinaishaudoissa esiintyvän pitkäkalloisen ihmisrodun väittävät muutamat tutkijat suomalaiseksi, toiset taasen germanilaiseksi! Ja mitä erikoisesti meihin tulee, on meidän otettava huomioon surkea antropologisten ainesten puute. Suomen kivi- ja pronssikaudelta on jälellä tuskin mitään, ja se, mitä rautakaudelta on löydetty, on sangen köyhää.

"_Mutta muinaistutkimus tosiaan antaa meille arvokkaita tietoja_. Tosin ei yksityisistä aseista tahi työaseitten muodosta, eikä samanlaisten hautamuotojen tahi koristemuotojen esiintymisestä eri maissa voida päätellä, että niissä olisi asunut samaa kansaa, mutta jos tavataan useita samanlaisia muotoja, jos sivistys-, maantieteelliset ja muut olosuhteet viittaavat kansojen yhteisyyteen, silloin voidaan tehdä johtopäätöksiä. Harvoin sattuu niin onnellisesti; harvoin voidaan täydellä varmuudella tehdä väitöksiä. Mutta mitä Suomeen tulee, ovat muinaistutkijat lausuneet ajatuksensa sangen suurella varmuudella muutamista aikakausista; toisista taasen aivan varmasti. Yksimielisyyteen ei kaikissa kohdissa vielä ole päästy, mutta useissa. Ja muinaistutkimuksen tuloksia kannattavat myöskin kielimiehet, jotka omalta kannaltaan ovat asiata käsitelleet."

Tämäpä kuulostaa toisin paikoin oikein järkevältä, mutta toisin paikoin on ajatusten sotku tuottanut -- sanasotkua.

Voidaanko muinaistutkimukselta odottaa jotakin, vai eikö voida odottaa mitään? Herra C.A. Nordman on kuin muinaisajan orakeli eli ennustaja. Hän vastaa samaan kysymykseen sekä kieltävästi että myöntävästi. Ensiksi hän sanoo: "_Ei, muinaistutkimuksella ei pitkälle päästä_". Vähän sen jälkeen hän kääntää viittansa tuulen mukaan ja sanoo: "_Muinaistutkimus sen sijaan antaa meille arvokkaita tietoja_."

Mitenkä on tällainen kaksinaamaisuus selitettävissä? -- Ellei ole painovirhettä tullut paperille, niin on se päässä.

Mutta ehkäpä asia onkin ymmärrettävä näin:

_Muinaistutkimuksella_, joka on osottanut, että suomalaisia on asunut sekä Suomessa että Ruotsissa ennen germaneja, "_ei pitkälle päästä_". Tahi selvemmin sanoen: sellaiset tunnetut tiedemiehet kuin professorit G. Kossinna ja O. Almgren saavat mennä hiiteen! Sen sijaan meidän "finländariemme" pikkumuinaistutkimus, joka koettaa vääntää teorian ja tieteen totuudet ylösalaisin, on se muinaistutkimus, "_joka tosiaan antaa meille arvokkaita tietoja_".

Tällainen päätteleminen tuntuu ikävältä, mutta nähtävästi on hra Nordmanin tarkoitus ollut sellainen, sillä T.E. Karstenin lausunnosta teoksesta "_Ruotsalaisten asutukset Suomessa_" ("Svenskarnas bosättningar i Finland") käy selville, että helsinkiläisen kansanpuolueen johtavissa piireissä on päätetty antaa korvapuusti totuudelle, silloinkin kun se tulee Saksasta ja itse Ruotsistakin.

T.E. Karsten lausuu nimittäin -- vaikka hänellä, kuten seuraavissa teokseni vihkoissa tulen näyttämään, ei ole aavistustakaan muinaistutkimuksesta -- seuraavaa:

"_Kaikkein uusimpiin, saksalaisen G. Kossinnan, ruotsinmaalaisen O. Almgrenin ja suomalaisen J. Ailion muinaistutkimuksellisiin päätelmiin, että suomalaisia oli muuttanut Suomeen jo kivikaudella, ei toistaiseksi oikeastaan voi panna huomiota_".

Siten siitä päästään! Aitosaksalainen professori Kossinna saapi aitoruotsinmaalaisen professori Almgrenin kanssa mennä -- nukkumaan, sillä "outo" professori Karsten, Helsingistä, on sanonut, "_ettei heidän tutkimuksiinsa toistaiseksi oikeastaan voi panna huomiota_".

No, miksikä? Siksi, että jotkut kieliniekat ovat keksineet väitteen, että "suomalaisiin olisivat ennen Kristuksen syntymää (!) kauvan ja väkevästi (!) kielellisesti vaikuttaneet Itämeren rannoilla asuvat liettualais-lättiläiset kansat."

Suomen kansaparka! Eiköhän kohta väitetä itse paholaisenkin väkevästi vaikuttaneen suomenkieleen. Suomen yliopistossa ainakin on merkkejä sellaisista juonitteluista.

Mitenkä kieleemme olisivat voineet vaikuttaa liettualais-lättiläiset kansat, jotka aikanaan itse olivat suomalaisia, niin suomalaisia, että tasangolla, _letto_ eli _lättö_, asuvina saivat siitä suomalaisen nimensäkin! Vastaisuudessa vielä palaan tähänkin asiaan.

Se kiukku, jolla kaikenlaiset "kielimiehet" ovat ryhtyneet vastustamaan muinaistieteen tuloksia (Kossinnaa, Almgrenia ja Ailiota), osottaa, että on käymässä taistelu elämästä ja kuolemasta. Sillä totuuden kokonaisuudessaan astuessa esiin, lankeavat "kielimiehemme" kumoon ja heidän lankeemuksensa on suuri, -- niin suuri, että he tulevat vetämään samaan lankeemukseen koko "filologiansa" ja kaikki Thomsenin lainausteoriat.

Tämä tapahtuma, jahka se kerran tulee, ei ole iloinen tapaus niille, jotka ovat kielten professoreja Suomen yliopistossa.

C.A. Nordmaninkin täytyy myöntää, että: "_nyttemmin useat muinaistutkijat ovat taipuvaiset olettamaan Suomessa löytyneen suomalaista asutusta jo kivikaudella, ja kielimiehetkin ovat lausuneet mielipiteitä samaan suuntaan_."

Mutta kun _tämä suunta_ nähtävästi ei ole hänen puolueensa puoluehallinnon mieleinen, on hänen pakko lisätä: "_Mutta tämä on uskon asia_".

Miksikä ei -- makuasia? -- Jos hra Nordman luulee muinaistieteen perustuvan "uskoon", niin tunteepa hän sangen vähän tämän tieteen työtapoja. -- Hän jatkaa:

"Että Suomen asukkaat myöskin nyt (pronssikaudella) olivat kahta rotua, näyttää olevan selvää; lännen ja idän vastakohta oli suuri."

Tätä vastaan en väitä; vielä tänä päivänäkin on lännen (hämäläisten), ja idän (karjalaisten) vastakohta suuri.

"Eikä voida epäillä sekä Ruotsissa että Länsi-Suomessa asuneen samaa kansaa", -- sanoo hra Nordman edelleen.

En tätäkään epäile. Samaahan professorit Kossinna ja Almgren ovat todistaneet, että nimittäin länsisuomalaisia vielä silloin (pronssikaudella) asui Ruotsissa. Asuuhan niitä siellä vielä nytkin sekä Vermlannissa että Taalainmaassa!

Vastaisuudessa tulen näyttämään, että Taalainmaan asukkaat ovat germanisoituja lappalaisia, vanhaa, suurikasvuista jotunheimoa.

Näiden, Ruotsin suomalaisten keskuudessa on, kuten tunnettua, tohtori Väinö Salminen suorittanut tarkkaa ja syvää tutkimustyötä. Tähän tutkimustyöhön ja tohtori Salmisen myös Itään tehtyihin tutkimusmatkoihin palaan niin ikään seuraavissa vihkoissa.

Mutta hra C.A. Nordman jatkaa yhä:

"Kaikki viittaa länteen. Ja mitä pronssikauteen tulee, ei ole olemassa epäilystäkään siitä, kutka silloin asuivat Ruotsissa."

Tässä piilee kaksinkertainen erhetys. Ensiksikään ei pronssikaudella löytynyt Ruotsissa mitään "kansallisuutta"; ja toiseksi on prof. Montelius osottanut jo aikoja sitten, että pronssikauden kultuuri tuli Ruotsiin, ei suinkaan lännestä, vaan päinvastoin kaakosta; toisin sanoen Veikselin jokilaaksosta, jossa vielä Tacituksen aikana asui "Aestui", Estejä (virolaisia), siis suomalais-keltiläisiä kansoja.

Koko Itä-Preussissa on tänäkin päivänä viljalti supisuomalaisia paikannimiä, kuten tuonnempana tulemme osottamaan. Tässä ainoastaan muutamia esimerkkejä.

Ne, jotka mistä hinnasta tahansa koettavat selitellä muiksi joitakin fenno-keltiläisten paikannimien muuttuneita muotoja, selittelevät ja vääntelevät niitä sinne jos tännekin, saadakseen niistä germanilaisia tahi slaavilaisia.

Mutta, kuten sanottu, ovat monet Itä-Preussin paikannimet vielä nytkin puhdasta Suomea. Kukapa uskoisi löytävänsä Suomen ulkopuolella seuraavia paikannimiä: "Ohra", "Leipen", "Lahna", "Jänisken" (Jäniskenttä), "Janova" (Janovaara) ja "Quicka" (Kuikka). Kuitenkin ovat nämät paikat kaikki Itä-Preussissa.

Preussilainen nimi "Quicka" on täydellisempänä säilynyt; ruotsalaiset kun ovat tehneet nimestä "kuikkajoki" nimen "Qvick-jock'".

Jotta "oppineet" taasen eivät rupeaisi puhumaan "satunnaisista yhtäläisyyksistä", esitämme vielä joitakin paikannimiä mainituilta paikoilta:

Vehkaselkä Vehk'sel'(än joki) Nyt: Veiksel.

Epäilemättä kutsuivat muinaiset suomalaiset nykyistä Frischehaff'ia, johon Veiksel laskee, Vehkaseläksi.

Niemenjoki Nyt: Niemen-(joki)

laskee Kurische-Haff'issa olevan niemen lähelle.

Suom.: Peräkyl'(än joki) Peregile Nyt: P(e)regel.

Tällä joella on ollut toinenkin nimi: "Tapionjoki", lapinkielellä Tapiojaur, josta preussilainen nimi _Tapiau_ on jäännös.

Sillä varmasti on preussissa aikanaan asunut myös lappalaisia ("Samelaisia"), koskapa Preussin "Haff'ien" välisen maan nimenä vieläkin on _Sameland_ ja siellä on paikannimet _Lapinen_ ja _Laponen_. -- Myöskin lienee nykyinen _Lablau_, entinen _Lapinjaur_ (Lapinjoki).

Nimi "Stalupönen" taasen selvästi muistuttaa lappalaista satua, jossa esiintyy jättiläinen "Stalu". -- Lappalainen on myös preussilainen nimi "Porosken'" = Porokenttä.

Ikivanha on tietenkin myös sikäläinen nimi:

Ukontalo Nyt: Uk'ta' (myös Alt-Ukta).

Ettei "satunnaisuus" voi tulla kysymykseenkään, osottavat vielä esim. seuraavat Preussissa esiintyvät nimet:

Varpuhnen = Varpunen. Trahenen = Tarhanen. Koschelo = Koskelo. Mokainen = Mukainen. Voriienen = Vuoriainen. Kivitten = Kivi, Kivitten tahi kivitenho. Voitovos = Voittovastus. Zaine (joki) = Säynäsjoki. Aulavöhnen = Ouluvyönen. Kallinoven = Kallionovi (Kallionoven suu?). Traponen = Tarponen. Kulm = Kulma(järvi), kolmikulmainen järvi; Culm (Kulm) kaupunki Veikseljoen eräässä kulmakkeessa. Dargainen = Tarkkainen (tahi Tarkiainen). Kujan = Kujan(kylä). Mehlauken = Meht'laukaa. Passenheim = Passinheimo. Mällinen = Miilunen. Mulleinen = Multeinen. Mayer'(järvi) = Maajärvi.

Preussissa on vielä kymmeniä samanlaatuisia nimiä, mutta ehkäpä nämät riittävät tällä kerralla näytteeksi siitä, mitä kieltä siellä pronssikaudella puhuttiin.

Sitäpaitsi pronssikausi pohjoismaissa loppui noin v. 500 ennen Kristuksen syntymää ja viikinkien rautakausi alkaa vasta noin 700 vuotta jälkeen Kristuksen. Missähän otaksuttu "ruotsalainen" pronssikauden asutus oli näiden vuosilukujen eroituksen aikana. _Tässä on 1,200 vuotta käsittävä aukko!_

Tämän tuhatkunnan vuotta sivuuttaa hra Nordman olkain kohauttamisella. Hän väittää "maataviljeleväin germanien" tänä aikakautena väistyneen ilmastonmuutosta (!)

Tämä on taasen oikein _moninkertainen erhetys!_

_Ensiksikin_: viikingit eivät olleet maanviljelijöitä, vaan merirosvoja.

_Toiseksi_: nämät merirosvot olivat toki niin karaistut, että on alentavaa otaksua heidän pelästyneen "ilmaston muuttumista".

_Kolmanneksi_: ovat "finländarimme" väittäneet germanien jo kivikaudella asuneen pohjoismaissa. Tottapahan he näin ollen olisivat sen verran ilmastosuhteisiin tottuneet, etteivät he olisi säikähtäneet ilmastomuutosta myöhäisempänä aikana; ja

_Neljänneksi_: sellaista ilmastomuutosta siihen aikaan ei ole voitu todeta koskaan tapahtuneen. Onhan, päinvastoin, esim. tammi ennen kasvanut pohjoisempana kuin nyt.

On päivänselvää, ettei hra Nordman itsekään usko laatimaansa otaksumaan, etta muka "maataviljeleväin germanien" olisi ollut vetäydyttävä etelään päin "pohjoisemmilta ja kylmemmiltä seuduilta".

Minun täytyy sanoa hra Nordmanille Goethen sanoilla:

"_Die Filologen, sie haben Dich und sich selbst betrogen_" ("Kielitieteilijät ovat pettäneet sinua ja itse pettyneet").

Totuushan on se, että pronssikaudella ei germaneja vielä oltu ajateltukaan kylmän ilmanalan asukkaiksi, jotenka heidän ei myöskään tarvinnut "vetäytyä takaisin".

Herra Nordman huomaa itse aukon todistelussaan; 1,200 vuotta käsittävän aukon! Hän katkaisee sen vuoksi solmun, jota hän ei voi avata ja lausuu:

"Olkoonpa tämän asian laita miten tahansa; tosiasiana pysyy kuitenkin, että me vanhemmalla rautakaudella voimme todeta suuria muutoksia sekä mitä asutuksen leviämiseen että mitä asukkaiden kansallisuuksiin tulee."

Tästähän juuri onkin kysymys! Asukkaiden kansallisuuden muuttuminen sanottuna aikana täällä Pohjolassa oli juuri siinä, että kesti noin 1,000 vuotta ennenkuin Ruotsiin tunkeutuneet germanit saivat maahan poljetuksi ikivanhan fenno-keltisen pronssikauden kultuurin. Mutta lopuksi rauta voitti -- "miehensurmaaja rauta".

Kultuuriin nähden merkitsi se taaksepäin menoa.

Ne keltiläiset ja druidiperheet,[63] jotka pääsivät hengissä, pakenivat Suomeen. Heistä ovat länsisuomalaiset lähtöisin.