Part 6

Mutta maisteri Eklund ja hänen joukkonsa ovat ruvenneet uskottomiksi pohjalaisten perinnöllisille tehtäville, niille aatteille, joiden pelottomina esitaistelijoina me pohjalaiset aina olemme olleet, olemme ja -- jollaisina meidän tulee olla.

Me opimme Amerikassa englannin kieltä, saksaa Saksassa, ranskaa Ranskassa ja -- suomea Suomessa.

Uusmaalaisten täällä liehtoma kieliriita on kuin myrsky vesilasissa.

Ellei muu auta, niin lyömme lasin palasiksi, sillä sellainen myrsky on asetettava!

Herra Eklund, Vaasan Osakunnan kuraattorina, Upsalan ylioppilaiden ollessa vierailulla Helsingissä vuonna 1910, lausui avoimesti ruotsinmaalaisille, että "_Runebergin ja Topeliuksen asettamat ihanteet olivat toista laatua, eivätkä he tietäneet mitään kieli- ja rotuvastakohdista, mutta ne ajat ovat olleet ja menneet_!"

Mutta minä sanon Teille: Se aika on vielä tuleva takaisin! Ja tuleepa se seitsemän kertaa lujempana, sillä vielä löytyy pohjalaisia, joilla on samaa verta suonissa kuin Runebergillä, Topeliuksella, Snellmannilla ja Yrjö-Koskisella. Saattekin olla vakuutettu siitä, että heidän "yhteensoittamisensa" oli vaan alkusoittoa ja että pääosa tulee vasta jälkeenpäin.

Antakaahan uusmaalaisen "rodun", antakaahan vanhojen nuorukaisten ja lapsellisten vanhusten hoidella ja laastaroida "uhattua äidinkieltään", kuponkivihkojaan ja lompakoitaan. Uskokoot, että ruotsalaisuus on jokin päämäärä; uskokoot, että ihminen on olemassa kielen vuoksi, eikä päinvastoin. -- Mitä tuo meihin koskee.

Sillä aikaa kun uusmaalainen hoitelee kihtiään ja suruaan, lyömme me pohjalaiset hämäläisten kanssa kädet kätehen, sormet sormien lomahan, niin että sormiluut natisevat. Tästä kädenlyönnistä riippuu Suomen henkinen tulevaisuus. Sillä, jos uusmaalainen heittää kirveensä järveen, niin meidän asiamme on nostaa se sieltä.

Valitteleva ruotsalaisuus, joka vaatii ruotsalaisuuden säilyttämistä sen itsensä vuoksi, ei ole minkään arvoinen. Uusmaalaisen kykenemättömyys oppia suomen- tahi venäjänkieltä selitetään useinkin muka germanilaisuuden merkiksi; hänen mielestään näiden kielten oppiminen on hänelle "alentavaa".

Tällainen kykenemättömyys on seurauksena henkisestä laiskuudesta, -- mutta germanilaista se ei ole, sillä sekä Ruotsin ruotsalaiset että saksalaiset oppivat kieliä, jopa venäjän, persian ja kiinankin kieliä.

Kaikkein vaarallisin henkiselle viljelykselle Suomen pääkaupungissa on ruotsinkielinen juutalais-sanomalehdistömme, joka kalastelee sameassa vedessä ja hakee kannatustaan varatuomarien ja torieukkojen keskuudesta.

Samainen sanomalehdistö, jota ennen luki ainoastaan paikkain hakijat ja jonka "torikertomukset" liukuivat kuin sula voi torieukkoihin, on nyttemmin n.k. sivistyneittenkin uusmaalaisten ainoana henkisenä ruokana.

Kirjoja näet eivät ruotsalaiset enää lue. Kaikki kirjainkustantajat sanovat kuin samasta suusta, ettei kannata kustantaa muita ruotsinkielisiä teoksia kuin koulukirjoja. -- Kirjainkustantaja Bonnier Tukholmassa kertoi minulle, etteivät ruotsalaiset yleensä lue niin paljon kuin muut kansat. Tämä tapahtui vuonna 1910. Tuskinpa asianlaita sittemmin on parantunut.

Se, että ruotsalaiset ovat lakanneet lukemasta omaa kieltään, aivan kuin sekin, että he ovat laanneet käymästä omissa kirkoissaan, on todistuksena siitä, ettei ole kovinkaan paljon pantava arvoa heidän puheeseensa "meidän kielestämme", "meidän uskonnostamme", "meidän laistamme" y.m.

Tämähän kaikki oli suuren Meklenburgilaisen juutalaisen ulkolukua. Itse hän -- vaikkapa kristityksi olikin kastettu -- harvoin kävi kirkossa, mutta "Suomen uskonto" oli aina huulilla.

Jumala suojelkoon tuota "Kolmikulman" varrella olevaa pientä isänmaata, jossa tuulta kylvänyt henkilö niittää myrskyä, pannaan arkkuun ja saa osakseen "kuninkaalliset hautajaiset".

Mutta täytyyhän uusmaalaisillakin olla jotakin juhlittavaa. Kun heillä ei ole hautaan saatettavana Runebergiä, Topeliusta, Snellmania, eikä Yrjö-Koskista, niin täytyyhän heidän tyytyä hautaamaan pankkitirehtöörejä, viina-asessoreja ja mannaryynilähettiläitä.

Todelliset _suurmiehet_ haudataan useinkin omasta pyynnöstään kaikessa hiljaisuudessa.

Suuret hautajaiset Helsingissä kuvaavat paljoa suuremmassa määrässä Uudenmaan talonpoikaiskultuuria kuin "Bragen" renkien ja piikojen esittämä vanhojen herrastanssien jäljittely.

Täten annettuamme pienen silmäniskun Helsingin kansanpuolueen "vanhalle talonpoikaiskultuurille" ja "ruotsalaisuustunnelmalle", lähdemme nyt tarkastelemaan "Svenskt i Finland" teoksessa julkaistua toista kirjoitusta, joka sekin on rakennettu vanhoille ennakkoluuloille ja ennen omaksuttujen mielipiteitten pohjalle, mutta jonka silti saattaa mielellään lukea.

Tarkoitamme _C.A. Nordman'in_ kirjoitusta "Förfäder och fornfinnar" ("Esi-isät ja muinaissuomalaiset").

Jo kirjoituksen esipuheesta käy selville, että kirjoittaja haluaa täysin puolueettomasti kertoa tieteen eri tuloksista.

Tässä hän onnistuukin paremmin kuin olisi voinut odottaakaan. Sillä eihän ole hänen vikansa, jos "oppineet", joiden mielipiteitä hän kertoo, eivät ole yksimieliset. Oppineethan eivät voi tulla yksimielisyyteen; sen vuoksi on järkevien ihmisten astuttava väliin.

"Oppineiden" kesken vallitseva, valitettava epäsopu johtuu siitä tosiasiasta, että kukin heistä tavallisesti tuntee vaan oman erikoisalansa. -- Jotkut kaivelevat vanhoja kumpuja, jotkut tutkivat vanhoja pergamentteja ja toiset taasen kompastelevat Thomsenin lainausteoriassa. Mitenkä he voisivat päästä yksimielisyyteen, kun heidän tutkimustensa tulokset ovat toisilleen vastakkaisia?

Herra C.A. Nordmanin kirjoituksessa sanotaan muun muassa:

"Koska saapuivat ruotsalaiset Suomeen? Kuka ensiksi metsästi metsissämme, kuka ensiksi laski verkkonsa järviimme ja merenlahtiimme? Tekikö sen ruotsalainen, vaiko suomalainen? Ja olemmeko me, jotka nyt elämme, niiden germanien jälkeläisiä, jotka kerran, kauvan sitten, aikana, johon historia ei ylety, nousivat maalle Suomen rannoille? Vai ulottuuko sukumme täällä taaksepäin ainoastaan Eerikki pyhän ja Birger Jarlin ristiretkeläisiin -- vaiko ehkä myöhempien aikain uutisasukkaisiin?

"Nämät kysymykset nousevat ehtimiseen tieteellisissä keskusteluissa ja kansanomaisissa väittelyissä, sekä tyynesti keskusteltaessa että valtiollisessa kiihotuksessakin. Voimmeko siis odottaa niihin vastausta, vastausta, joka ei olisi ainoastaan otaksuma, vaan joka perustuisi tosiasioihin, mitkä puhuisivat selvää kieltä, jotenka ei niitä voitaisi väärin selittää?"

Kyllä me annamme vastauksen kaikkiin näihin kysymyksiin, yhteen kerrallaan.

"Kuka metsissämme ensiksi metsästi, suomalainen, vaiko ruotsalainen?" -- Ei kumpikaan näistä. Siitä yksinkertaisesta syystä, ettei sellaista sekakansaa, jota nyt kutsutaan "ruotsalaisiksi", silloin vielä ollut olemassakaan. Ja suomalaiset, tahi oikeammin länsisuomalaisten esi-isät, saapuivat vasta myöhemmin Pohjois-Europaan. Itäsuomalaisten esi-isät kaiketi vielä silloin asuivat Mustanmeren rannoilla ja tunnettiin nimellä Skytit = Kytät.

Mutta se kansa, joka ensiksi harjoitti metsästystä Suomessa, oli sama kansa, joka metsästeli koko Europassa ja Aasiassa; se kansa, joka kutsuu itseään _Same_ (Lappalaiset) ja jota Aasiassa kutsutaan _Samo-jäd_ sekä Japanin pohjoissaarilla _Aino_.[56]

Samaa, muinoin Ranskassa asunutta kansaa kutsuvat ranskalaiset oppineet vielä nyt, viisaasti kyllä, vaan: "_Nos chasseurs de rennes_" (meidän peurametsästäjämme). Mutta Taylor on todistanut, että se oli samaa _Same-kansaa_. Ja hra Nordman kumppanineen voi Taylorin teoksesta "On the origin of Aryans" havaita, että Taylor puhuu "lappalaisista pääkalloista", joita on löydetty Ranskan vanhimmista hautapaikoista, erittäinkin Auvergnen maakunnassa.

Hra Nordman sanoo, että kysymys: "suomalainen, vaiko ruotsalainen ensiksi j.n.e." ehtimiseen nousee tieteellisessä keskustelussa; mutta sellainen keskustelu, jolla ei ole pohjaa (kun "ensiksi" ei ollut kumpikaan), ei ole tieteellinen, vaan korkeintaan "valtiollista kiihotusta", kuten hän itsekin sanoo.

Tästä riippuu, että esim. professori T.E. Karstenin lentokirjasessa "Ruotsalaisten asutuksesta Suomessa", ei ole paljoakaan tieteellistä pohjaa. Hän puhuu siinä m.m. ruotsalaisesta kansallisuudesta 2,500 vuotta ennen Kristusta; toisin sanoen 1,700 vuotta ennen Rooman perustamista! Se on tusinatyötä ja lisää vaan käsitteiden hämmennystä opiskelevan nuorison keskuudessa.

Ruotsalainen kansallisuus on peräisin verrattain myöhäisiltä ajoilta. Mitenkä tämä sekakansa on syntynyt lappalaisista, suomalaisista, itä- ja länsigöteistä y.m., siitä kerron vastaisuudessa.

Kun aivan kainostelematta kutsutaan kaikkia skandinavilaisia muinaisesineitä "ruotsalaisiksi", niin tarkoitetaan tietenkin, että ruotsinkieli, tahi kaikessa tapauksessa jokin samansuuntainen germanilainen kieli olisi ollut Skandinavian niiden alkuperäisten asukkaiden kielenä, jotka ovat käyttäneet noita esineitä.

Minulle on käsittämätöntä, kun ainoastaan turhamaisuudesta -- jotta keinotekoisella tavalla voitaisiin esittää oma kansallisuus tahi "rotu" vanhemmaksi kuin mitä se todellisuudessa on -- vääristellään tosiasioita ja salataan sellaisia seikkoja, mitkä saattaisivat selvittää asiaa.

Jos Skandinavian vanhimmat riimukirjoitukset ovat ruotsalaisten piirtämät, niin tehkää hyvin, herrat "ruotsalaiset", ja sanokaa mitä e.o. riimukirjoitukset merkitsevät ruotsiksi.

Vasta sitten, kun nämät riimut voidaan tulkita "germanilaisiksi", -- jota ne eivät ole --, vasta sitten voidaan puhua ruotsalaisesta tahi germanilaisesta kansallisuudesta Skandinaviassa pronssikaudella.

Mutta niin kauvan kuin tällainen riimukirjoitus jää ruotsiksi tulkitsemattomaksi, niin kauvan on pötyä väittää muinaista pohjoismaista kieltä germaniseksi. -- Eräästä C.A. Nordmanin lausunnosta selviää, että hän on taipuvainen ottamaan professori T.E. Karstenin vakavalta kannalta kielentutkijana; mutta siinä hän menee harhaan, sillä professori Karstenilla ei esim. ole aavistustakaan siitä, mitä edellä kuvatut riimut merkitsevät.

T.E. Karstenin ja hänen heimolaistensa harjoittama kielitutkimus ei voi kumota saksalaisen professorin, muinaistutkijan _G. Kossinna'n_ eikä ruotsinmaalaisen professori O. Almgrenin yhteisesti tekemää väitettä että:

_Ruotsin alkuasukkaat kuuluivat suomalais-ugrilaiseen kansanheimoon_.

Näiden tiedemiesten lausunto nojautuu tavattuihin esineisiin ja löytöihin, kun sen sijaan kieliniekkailijat pitävät omia hurskaita toivomuksiaan tosiasioina, asiakirjojen luonnollisesti puuttuessa nyt kysymyksessä olevalta aikakaudelta: _kivikaudelta_.

Sitä paitsi ovat mainittu saksalainen muinaistieteen professori ja hänen ruotsinmaalainen virkaveljensä vieraita maamme kieliriidalle. Kun he puhuvat suomalaisista, Ruotsin ensimäisinä asukkaina, niin tekevät he sen tutkimusten ja vakaumuksen perustuksella. Heitä ei ainakaan voida syyttää "suomenmielisyydestä".

Meidän ruotsin- ja suomenkieltä puhuvat suomivihaajat kieliniekat eivät ainoastaan puutu taitoa arvostella saksalaisten ja ruotsinmaalaisten muinaistutkijain tuloksia, vaan he ovat sitäpaitsi kaikki jääviä.[57] Heihin on syöpynyt kieliriita ja muutamilla heistä on synnynnäinen vastenmielisyys metsäimme ikivanhaa ja korkeasukuista keltiläistä kieltä kohtaan.

Helposti voidaan käsittää meidän yliopistollisten "viikinkiemme" kesken syntynyt harmi ja säikähdys, kun kaksi täysiveristä germania rupeaa häiritsemään heidän piirejään ja repimään niitä kiinalaisia muureja, joita he ovat rakentaneet itsensä ja historiallisen totuuden välille.

Kun vuoden 1905 jälkeen ei enää voitu pitää suomalaisia valtiollisen painostuksen alaisina, niin koetettiin toki tieteen varjon alla väittää, että suomalaiset ovat jonkinlaisia aasialaisia kulkureita, jotka saapuivat Suomeen Kristuksen syntymän jälkeen ja ajoivat pois nuo kiltit viikingit Suomesta, jossa he olivat itselleen kaikki hyvin asettaneet.

Ja vaikka nuo rumat ja pahat suomalaiset "viikinkien iloisasta sotakuntoisuudesta" huolimatta onnistuivat karkoittamaan heidät aina rannikkopitäjien rantakiville saakka, niin ei suomalaisilla kuitenkaan -- kuten hra R. Eklund sanoo -- "ole koskaan ollut mitään sankariaikakautta", jonka vuoksi "heillä ei ole mitään urotekojen muistoja kirjallisuudessaan".

Täytyy siis otaksua olleen ajan sellaisenkin, jolloin Suomen muka alkuperäisissä viikinkiasukkaissa ei asunutkaan tuota "iloisaa sotakuntoisuuden henkeä", koska he väistyivät muinaisista asuinpaikoistaan, joita on osotettu olleen muka Suomen sydämessä, kun esim. professori Karsten on väittänyt nimen Satakunta olevan ruotsalaisen!

Kaikki oli jo menemässä toivottuun suuntaan. Oli jo onnistuttu kääntämään historia melkein ylösalasin; oli onnistuttu tukkeamaan totuuden suu, selittämällä että C.A. Gottlund oli intoilija. Minua luonnollisesti ei luultu tarvittavan ottaa lukuunkaan. Thomsenin lainateoriain avulla oli onnistuttu saavuttamaan ja kesyttämään pari suomalaista professoriakin kieltämään oman kielensä sukuperä. Kaikki oli jo vallan ihanalla kannalla. Se korttihuone, joka oli rakennettu otaksumisista sekä ylös-alaisin käännetyistä lainausteorioista, oli jo vakaantumassa vanhuuttaan. Silloin Wettenhovi-Aspa, ruotsinkielisen professorin poika, kirjoitti neljästi Hufvudstadsbladetissa, että _maailmankielten juuret ovat fenno-keltiläisellä pohjalla_. Mutta ei ollut "ruotsalaisella kansanpuolueella" suurta vaivaa panna este kirjoituksille, mikä tapahtuikin.

Ainoastaan sokea tietäjä, professori _O.M. Reuter_, näki vähän pitemmälle kuin näkeväiset. Hän lausui minulle: "_Jos sinä olisit tohtorin arvolla varustettu, niin olisi asia selvä kaikille_."

Myöskin toinen professori, tietäjämies hänkin -- ystäväni Robert Kajanus -- Ericus Erici Lejonhjertan[58] jälkeläinen -- lausui: "_Se on selvä kuin päivä, mutta sellaisen totuuden täytyy tulla ulkomailta, silloin se kelpaa_."

Ja katso! Robert Kajanus osui oikeaan! Totuus tulikin sittemmin ulkomailta. Ensimäinen pommi, joka iski akateemiseen korttihuoneeseen, lähti puhdasverisestä Wienissä asuvasta germanista. Professori, tohtori _Heinrich Winkler_, julkaisi 30 vuotisen tutkimuksen hedelmänä kirjan: "_Der Ural-Altaiche Sprachstam das Finnische und das Japanische_" ("Urali-Altailainen kieliheimo, suomalainen ja japanilainen"), missä hän, germani, osottaa, että Aasiassa asuvien suomalaisten heimojen, esim. Samojedien kielessä on kieliopillisesti parempi selkäranka kuin germanien kielessä, että heidän possessivipronomininsa ovat paremmassa järjestyksessä y.m., kuin myöskin että suomalaisiin kieliin on myös luettava _japaninkieli_.

Tämä oli viikingeille sangen ikävä juttu, osittain sen vuoksi, ettei Winkleriä, germanilaista professoria, käynyt väittäminen suomenmieliseksi, osittain sen vuoksi, että japanilaiset ovat sivistyskansa, jonka ei juuri voida väittää lainanneen sanoja viikingeiltä.

Pyysin silloin erään ystäväni, Pertti Uotilan, joka syvemmissä suomenkielen salaisuuksissa on ollut johtotähtenäni, matkallaan Köpenhaminan kautta poikkeamaan viikinkien tietomiehen, vanhan professori Thomsenin puheilla, saadakseen kuulla hänen ajatuksensa professori Heinrich Winklerin kirjasta. --

Niin tapahtuikin. Mutta Thomsen sanoi aivan yksinkertaisesti, _ettei hän ensinkään tuntenut Winklerin puheena olevaa teosta_. Tämäpä oli selvää puhetta. Viikinkien tietomies ja asiantuntija Köpenhaminassa ei tunne alaansa kuuluvia teoksia!

Vähän aikaa tämän jälkeen iski toinen pommi akateemiseen hapatukseemme.

Tämä oli latinankielen professori Sorbonnessa, Parisissa, _Jules Martha_, joka 25 vuotta tutkittuaan roomalaista esihistoriallista kieltä Italiassa, väitti että _Etruskit_,[59] joiden sivistys polveutui suoraan muinais-Kemistä, Egyptistä, olivat _suomalais-ugrilaista kansanheimoa_.

Nyt rupesivat akateemiset kannunvalajamme tuntemaan käryn hajua. Nyt tultiin todella levottomiksi.

Olisikohan Wettenhovi-Aspa sittenkin oikeassa. -- Olihan kuitenkin onnistuttu tukkimaan hänen suunsa -- niin luultiin. Myöskin professori Winklerin suomalais-japanilainen kirja oli onnistuttu vaijeta kuoliaaksi. Mihin toimiin oli nyt Martha'an nähden ryhdyttävä?

Jos etruskilainen sivistys oli suomalaista, niin voihan, kuten Aspa oli väittänyt, egyptiläinenkin sivistys olla suomalaista. Ainakaan ei voitu näyttää toisinkaan olleen. Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen. Ajatelkaapa, jos koko se länsimainen sivistys, mikä vallitsi Europassa ennen germanien tuloa, olikin fenno-keltinen; mitenkähän sitten kävisikään tuon rakkaan opinkappaleen, että suomalaiset muka olivat lainailleet sanoja viikingeiltä, eikä päinvastoin?

Sen sijaan, että olisi kutsuttu professori Jules Martha Sorbonnesta, Parisista täkäläisessä yliopistossa esittämään tutkimustensa tuloksia, _mikä olisi ollut Suomen yliopiston ehdoton velvollisuus_ -- vaikkapa ei muun vuoksi, niin jo senkin tähden, että olisi yritetty näyttää hänen erehtyneen -- sen sijaan sivuutettiin Martha vaikenemisella. Tällaista ei tosiaankaan voisi tapahtua missään muussa maassa, _eikä missään muussa yliopistossa kuin Suomen_. Missä oli yliopistomme suomenkielen edustajain velvollisuuden tunto, ja missä heidän kansallistuntonsa? Tästä, yliopistollisia olojamme niin erikoisella tavalla kuvaavasta tapauksesta ei isänmaan ja Suomen kansan todellinen ystävä voi riittävän ankarasti lausua paheksumistaan. Niinpä niin. Kun Suomessa ei ollut ketään, joka olisi ottanut näyttääkseen, että musta on valkoinen tahi päinvastoin, niin päätti yliopistomme päinvastoin kutsua tänne vanhan köpenhaminalaisen poppamiehen.

Tämä tuli, näki ja voitti -- kutsumatta jätetyt vastustajansa. Hän piti esitelmän niin heikolla äänellä, että sen kuulivat lähimmillä istuimilla istujat. Kauvempana istujat saivat vaan nauttia meikäläisten professorien kasvojen ilmeistä, joissa kuvastui "germanien iloisa sotakuntoisuuden henki".

Sitten seurasi asiaan kuuluva illanvietto...

Enimmin surullisen naurettavaa tässä akateemisessa näytelmässä oli se, että oli onnistuttu petkuttaa supisuomalaisiakin ylioppilaita ottamaan osaa suomisyöjäin johtajalle pidettyyn soihtukulkuun. -- Aspa vaikeni. Ehkäpä hän nyt oli täysin nolattu. -- Ei Winkleriä, eikä Marthaa oltu tilaisuuteen kutsuttu.

Jos oli luultu, että joku saapuisi kutsumatta, kuten Lemminkäinen, niin petyttiin.

Nyt levättiin. "Mauri" oli pitänyt esitelmänsä; Mauri sai mennä! Ehkäpä nyt saataisiin olla rauhassa, koskemattomassa pesässä! Nyt oli totuus saanut aimollisen iskun -- suomalaisten ylioppilaitten avulla, nyt oli taas "all right".

Mutta kauvanko Aatami sai olla paratiisissa!

Eräänä kauniina päivänä nostaa tuo riivattu totuus taas esiin uuden pään; tällä kerralla aivan Saksassa. Kaiken lisäksi päännostaja, _G. Kossinna_, ei ole ainoastaan muinaistieteen tohtori, vaan vieläpä professori.

Hiisi vieköön! Näyttääpä Europassa löytyvän monta Aspaa!

Lyhyesti sanoen: G. Kossinna väittää, kuten minäkin, _että suomalaiset eivät ainoastaan ottaneet haltuunsa Suomenmaata lappalaisten jälkeen, vaan olivat suomalaiset myös nykyisen Saksanmaan asukkaina -- noin 5,000 vuotta sitten_.

Mitäpä tästä! Parasta lienee sanoa, että se mies panee omiaan, sillä vastatodistuksia ei voida hankkia. Ja Kossinnan vaikenemalla tappaminen, kuten Winklerin, ei enää käynyt laatuun. Thomsenin uudelleen tänne kutsuminen ei myöskään enää soveltunut.

Mutta hädän ollessa suurimmillaan, on apu lähinnä. Ruotsalaisten ylioppilaitten puoluehallinto löysi pelastavan sanan.

Annetaan palttua kaikille todistuksille, heitetään totuus syrjään ja julkaistaan kirjanen, jossa ihaillaan toinen toistamme vuorotellen. Täytyy ruveta kutsumaan Ruotsin ruotsalaisia "korkearuotsalaisiksi" (suur'ruotsalaisiksi), jotta itse voitaisiin olla -- "matalaruotsalaisia" (pien'ruotsalaisia).

Mutta istuttaessa ja kirjoitettaessa imelloksia "korkearuotsalaisille", iski suurin ja vaikein pommi keskelle mustepulloa.

Jopa nyt oltiin jouduttu hiiden kattilaan. Germani -- ruotsalainen -- oikein "korkearuotsalainen" tiedemies emämaasta, Ruotsista, esiintyy ja sanoo, että sekä Suomen että Ruotsin alkuasukkaat olivat suomalaisia.

Kukahan nyt avuksi kutsuttaisiin?

Täällä "ruotsalaiset" kuvittelevat olleensa Suomen alkuasukkaina, ja nyt todistetaan kaikkialla, että nuo pahat suomalaiset sittenkin ovat olleet aikaisemmin tämän maan asukkaina ja muidenkin Europan maiden. Näin sanoo muinaistutkijain vertaileva tutkimus, heidän tarkastellessaan kivikirveitä, näin näyttää myös antropologien vertailu, kun he tutkivat kuolleitten luita.

Äsken mainittu ruotsinmaalainen, O. Almgren, ei ole ainoastaan tohtori, vaan sitäpaitsi muinaistutkimuksen professori, ja hän väittää, että suomalaiset ovat sytyttäneet sivistystyön Ruotsissa.

Tämäpä oli viikingeillemme liian karvas pala. He hurjistuivat ja julkaisivat oikein uhmalla tekeleensä:

"Svenskt l Finland".

Tässä teoksessa sai C.A. Nordman toimekseen iskeä germania, G. Kossinnaa, ja emämaalaista, professori O. Almgrenia.

Tämä hra Nordman hyökkääkin kuoleman halveksumisella näiden molempain germanilaisten luopioiden kimppuun ja sanoo heistä (kun heitä ei enää voitu hiljaisuudella tappaa) "Svenskt i Finland" teoksen sivulla 28:

"Tosin on muuan saksalainen tutkija, professori G. Kossinna, tahtonut väittää, että Ruotsin alkuasukkaat olivat suomalaisia ja että heidät jo kivikauden loppuaikoina maahan saapuneet germanit pakottivat siirtymään pohjoiseen päin. Häh huomauttaa, että Ruotsissa vanhimpina aikoina on esiintynyt kahdenlaatuista kultuuria toistensa vieressä. Puhutaan itä-ruotsalaisesta asumuskultuurista, etelä-skandinavilaisen kivihautakultuurin vastakohtana. Ensiksi mainittu, eli itä-ruotsalainen, edustaisi suomalaisia, jotka ovat väistyneet maahan tunkeutuneita muinais-germaneja, venekirveskansaa, ja vihdoin vetäytyneet Suomeen, yhä voittajain ja heidän korkeamman sivistyksensä seuraamina. Mutta esitetyt todistukset eivät ole pitäviä, vaan ainoastaan jaaritusta."

Tietenkin nyt odottaisi C.A. Nordmanin esittävän vastatodistuksia, mutta mihinkään sellaiseen hän ei tohdi antautua, ei "jaaritukseenkaan"!

Hän jatkaa ylimielisenä:

"Tämän otaksuman on sittemmin hyväksynyt ja sitä on kehittänyt erinomainen ruotsalainen tiedemies, professori O. Almgren, mutta eivät hänenkään todistuksensa ole muinaistieteellisesti sitovia. Sitäpaitsi eivät kielimiehet voi hyväksyä mainittua käsitystä. Jos se olisi oikea, sanoo muuan niistä kielimiehistä, jotka parhaiten tuntevat tämän kysymyksen, pitäisi ainakin joku ikivanha suomalainen paikannimi olla näytettävissä itä-ruotsalaisen asutuksen piirissä, mutta niin ei asianlaita ole."

Kielimiehet eivät voi hyväksyä _muinaistutkijain käsitystä kivikaudesta!_ Jopa nyt jotakin saadaan kuulla.

Sillä mitä tuon taivaallista kielimiehet tietävät kivikauden aikaisesta kielestä, koska he eivät osaa lukea eikä selittää pronssikauden vanhimpia suomalaisia riimukirjoituksiakaan.

Herra C.A. Nordman olkoon ystävällinen ja lausukoon minun terveiseni "eräälle niistä kielimiehistä, jotka parhaiten tuntevat tämän kysymyksen" ja lähettäköön hänet minun puheilleni, niin esitän hänelle heti 10 Itä-Ruotsin riimukirjoitusta, joita hän ei pysty lukemaan, eikä siis myöskään selittämään germanilaisiksi.

Myöskin puhuu hän vastoin parempaa tietoaan sanoessaan, ettei "suomalaisia paikannimiä ole näytettävissä itä-ruotsalaisen asutuksen piirissä."

Tosiasia on se, että ikivanhoja suomalaisia paikannimiä on suuret määrät, ei ainoastaan itä-ruotsalaisilla seuduilla, vaan myöskin kaikkialla Ruotsissa. -- Seuraavissa teokseni vihkoissa mainitsen tusinoittain sellaisia nimiä. Tässä esitän vaan yhden tusinan kysymyksiä hra C.A. Nordmanin "kielimiehelle":

1) Mitä merkitsee maakuntanimi "Skåne" ruotsiksi? Ja miksi sanotun maakunnan asukkaat eivät tänäkään päivänä kutsu sitä nimellä Skåne, vaan aivan selvästi: _S'kaune_?

2) Koska _Se kaune_ sanasta on muodostunut ruotsinkielinen sana "sköna" (kaunis), niin miksi eivät ruotsinmaalaiset kutsu tätä maakuntaa nimellä "det sköna"?

3) Mitä ruotsiksi merkitsee tunnetun skånelaisen kivikalmiston nimi _Kivikalma_, joka tänäkin päivänä lausutaan "_Kivik''_"?

4) Mitä merkitsee: