Part 3

Saarnataanhan siinä kirjassa, ettei ruotsalaisen tule myydä maatilkkuakaan suomalaiselle, jopa muitakin boikottaus-aatteita. Mutta siitähän ei meidän sovi pitää hra Norrménia vastuunalaisena. Eihän hän alkujaan pitänyt puhettaan siinä mielessä, että se julkaistaisiin ahdasmielisimmässä kirjapahasessa, mikä ikinä Suomessa on ilmoille päässyt.

KANSALLISUUS

Natsionalismi ja sen vastakohta.

Harvoja sanoja on niin väärin ymmärretty ja niin väärin käytetty kuin sanaa:

Kansallisuus.

Mitä on kansallisuus? Nykyaikana kallistutaan yhä enemmän siihen mielipiteeseen, että kaikki ne kansanheimot, jotka ovat samojen valtiollisten rajojen ympäröimät, yhdessä muodostavat omintakeisen kansallisuuden.

Tähän väärään katsantokantaan perustui natsionalismi, joka tarkoitti pakottaa vähemmistön omaksumaan enemmistön kielen.

Tämä suunta tahtoo siis sivuuttaa luonnollisen kehityksen tahi kiiruhtaa sitä.

Tästä seuraa riitoja ja n.k. kieliriitoja, jollaisia on kaikissa rajamaissa ja kaikissa maissa, joissa asuu eri kansallisuuksia.[17]

En luule että kieliriidat semmoisenaan ovat epäterveelliset, mutta ne ovat tarpeettomat, sillä se kieli, jota voimakkaampi, terveempi ja sitkeämpi kansanheimo puhuu, voittaa kuitenkin lopuksi ilman sotaakin.

Olkoon minusta sen vuoksi kaukana se luulo, että suomenkieli, voittaakseen ja tullakseen isännäksi tässä maassa, olisi sen korren tarpeessa, minkä minä haluan kantaa suomalaiseen kekoon.

Minä en suinkaan tahdo lisätä suomalaisen veljemme ruokahalua enemmäksi kuin mitä se luonnostaan on; en tahdo olla apuna yllyttämään suomalaisten halua saada korkeita virkoja, sillä minulle persoonallisesti on yhdentekevää onko virastojemme kielenä suomen- vaiko ruotsinkieli, kunhan vaan kunkin asiat käsitellään hänen omalla kielellään.

Niin kummalta kuin kuuluneekin, on sittenkin minun mielestäni suomenkieli liian korkea ja hieno -- jopa liian pyhä kieli kielenkääntäjien ja kaikenlaisten virkamiesten pidellä.

Jääköön suomenkieli siksi, mikä se on viimeisen parin tuhannen vuoden kuluessa ollut, -- sydänmaitten kullaksi, metsien salaperäiseksi soitoksi.

Minun horjumaton vakaumukseni on se, että Suomenmaan suomenkielen pahin vihollinen on tuo paljon kehuttu "länsimainen sivistys".[18]

Samanlainen valesivistys jo historian takaisina aikoina lopetti fennokelttiläisen kielen, ensin Välimeren maista je sitten Atlantin- ja Itämeren rannoilta sekä vihdoin Keski-Europasta, historian takaisten kansainvaellusten aikana.

Sanoohan suomalainen vieläkin: "ei ole Jumala kiirettä luonut, sen on paha maailma tuonut". -- Tuo paha maailma on juuri se kiihkeä olemassaolon taistelu, joka keinoineen, tapoineen ja tarkoituksineen on ominaista "länsimaiselle sivistykselle".

Kunhan suomenkieli tässä maassa kyllin kiskotaan mukaan tähän taisteluun; kunhan se ehtii enemmän rämisemään kirjoituskoneissa ja puhelukoneiden äänitorvissa, niin menettää se, ikävä kyllä, järjestelmällisyytensä, ääntiösointunsa ja tavujensa tasapainon; silloin ehkä suomenkieli eksyy. -- Mutta toivokaamme, että siihen vielä on pitkä aika!

* * * * *

Vertaillessamme suomenkieltä vironkieleen, huomaamme että viimeksimainittu jo on kuluntaan menossa:

Alkuperäistä suomea: Huo-meno = nousu. Nykyistä suomea: Huo-men' = aamu. Viron kieltä: H'o-me'' = "

Ja katsokaammepa mitenkä on käynyt paikannimien: Suomeksi:

Suomeksi: Haapa-salo = (haapasaari). Viroksi: Ha'p'-sal' = (paikan nimi). Hollannin kiei.: Ha'p'-s''' = (paikan nimi).

Tästä on jotensakin varmaan muodostunut: Hapsvuori, Hapsbu(o)rj, Hapsburg, joka nyttemmin kirjoitetaan myös Habsburg.[19]

Vertaillessamme Liettualaisten kieltä Viron kieleen, huomaamme ensinmainitun vielä enemmän kuluneeksi, mutta se on kuitenkin jäänyt melkein sanskritin tasalle, minkä "kielen" tapaista se onkin.

Nämät kielet ovat siis jo siihen määrään rappeutuneet, että ne ovat päässeet samalle köyhyyden kannalle kuin germanilaiset kielet.

Gootien kieli oli jo ennen Kristuksen syntymistä ehtinyt rappeutumisessa yhtä pitkälle, mutta se rikkoontui yhä, useitten kansainvaellusten aikana, kerrassaan sekamelskaksi.

Samojen kansainvaellusten vaikutuksesta -- jolloin kaikki kielet ja murteet menivät sekaisin, menettivät itäisetkin murteet, ei ainoastaan vokaalinsoinnun ja diftongit, kuten Germanit, vaan vieläpä suurimman osan vokaaleista eli ääntiöistäkin.

Vaikka ne maat, joita nyt kutsutaan slaavilaisiksi, erikoisesti joutuivat kansainvaellusten Babelin kieltensekotuksen alaisiksi, voipi kuitenkin useista vanhimmista paikannimistä ja niistä johdetuista sukunimistä aavistaa mistä alkuperäisistä sanoista nimet ovat johdetut.

Kun sekä historia että viimeaikainen tutkimus myöntää suomalaisten kansain ennen kansainvaellusten pyörteitä asuneen idässä aina _Kaukasuus-vuorijonoon_ saakka[20] -- tuo nimihän on vieläkin puhdasta suomea --, niin olisipa ihmeellistä, ellei vanhimpia nimiä vielä voisi hajoittaa suomalaisiin alkusanoihinsa.

Kaakkois-Europan heinäaavikkojen vanhimpana tunnettuna nimenä on ollut:

Saramaat = Sara(heinä)maat, josta nimitys: Sarmatit = Saramaan asukkaat.

Suomalaisesta sanasta _Ruohomaa_, voinee johtaa nimen _Ru'''ma'nia_,

Ainakin on sangen otaksuttavaa, että sanasta _Ruohomaanhovi_ on johdettavissa Venäjän keisarillisen perheen sukunimi: _Ruo''man'o'v' = Romanov_.

Meidän ajanlaskumme alussa oli Itä-Ruotsissa Vuoksenholman (nyt Vaksholm)[21] pohjoispuolella olevan lahdelman nimenä _Ruusunlaksi_.

Tästä nimestä muodostui gootilaisen kansanjohdannaisuuden kautta nimi: _Rooslagen_; sen läheisen paikkakunnan nimenä oli _Ruusunsija_.

On otaksuttu, että se _Rurik_, joka lähti "Itämaahan" ja siellä perusti valtakunnan (Venäjän), oli kotoisin juuri äsken mainitusta Ruusunsijasta. Sen vuoksi antoi hän uudelle valtakunnalleen oman kotipaikkansa nimen:

Ruusunsija = Ruus''sija ja siitä: Ros''sija = Rossija,

joka on Venäjän venäläisenä nimenä vielä tänäkin päivänä. Professorien kerrotaan luulevan, että "Roslagen" olisi johdettavissa sanasta "ro" (soutaa). Mutta eihän Rurik soutanut; hän tietenkin purjehti!

Sillä Itämeren poikki soutaminen ei käy niin helposti kuin professorit luulevat. Onhan näet vanhasta "Ruusunsijasta" uuteen "Rossija'an" matkaa suorinta tietä noin 300 kilometriä!

Minkähän niminen muuten oli itäisten reittien kulkija ja Ruusunsijan, Rossijan, perustaja? Siitäkään eivät oppineet ole yksimieliset. O. Montelius[22] kirjoittaa nimen: _Rurik_ -- J. Stragnelius, nähtävästi erittäin oppinut mies, kirjoittaa: _Rörik_.

Varmaa vaan on, että tämä mies, olipa hänen nimensä mikä hyvänsä, oli loistava poikkeus siitä säännöstä, että viikingit yleensä panivat toimeen rettelöitä ja sekasortoa mihinkä ikänänsä he tulivatkin.

Meidän "Finländariviikinkimme" elävät vielä siinä haaveellisessa erhetyksessä, että viikingit olivat jonkinlaisia ihanne-ihmisiä.

Meidän oppineemmekin saivat lapsuudessaan niellä niin paljon Fritjuf-Ingeborg ihailua, etteivät he tiedä tutkimuksen -- jopa Ruotsissakin -- aikoja sitten paljastaneen nämät viikingit "fritjufv'it" (fritjuf = vapaa varas, kuljeksiva varas) ja merirosvot kerrassaan ammattirosvoiksi, jopa ruumiiden ryöstäjiksi ja kalmistovarkaiksi.

Skandinaviassakin on jo tultu huomaamaan olleen pohjoisten maitten sivistymiselle sangen suureksi eduksi, että useimmat näistä viikingeistä, tahi ainakin hirmuisimmat ja verenhimoisimmat heistä, häipyivät pois kotimaastaan ainaiseksi.

He joko itse kaatuivat tahi asettuivat asumaan niihin rannikkoseutujen taloihin ja koteihin, joiden rauhalliset asukkaat heidän oli onnistunut surmata tahi karkoittaa kodista ja konnulta. -- Jotkut heistä jäivät siten Suomenkin rannoille, toiset taasen Viroon, Englantiin, Irlantiin, Skotlantiin, vieläpä Ranskaankin.

Ne hajanaiset muistot, joita näistä hyökkääjistä on löytynyt meidänkin maassamme, ovat saattaneet meidän "kotiseutututkijamme" siihen harhakäsitykseen, että nämät saaristolaiset, holmalaiset eli "Hölmöläiset" muka olisivat olleet tämän maan alkuasukkaita.

Pohjoismaiden suurin muinaistuntija, professori Oskar Montelius, näkyy olevan näistä siirtolaisista samaa mieltä kuin minkä tässä olen lausunut, sillä hän on tästä asiasta kirjoittanut seuraavaa:

"Viikinkiretkien tärkeimpiä seurauksia pohjoismaille oli se, että ne vapauttivat pohjoismaiset valtakunnat korskeista miehistä -- -- ja pahimmista pakanoista..."

Nämät pakanat "onnellistuttivat" rannikkojamme vierailuillaan, ja viikinkien lohikäärmekylvö sekä jälkeläiset ovat meillä vieläkin ihailun esineinä, ruotsinmaalaisten niitä jo kammotessa.

Jotta ei lukija luulisi minun laskettelevan omia lauseitani tukeakseni omia mielipiteitäni siitä, mitä viikingit todellisuudessa ovat olleet, annan taasen puheenvuoron pohjoismaiden suurimmalle tämän asian tuntijalle, prof. Monteliukselle, joka puolestaan taasen vetoaa kolmanteen mieheen eli A.E. Holmbergin teokseen "Pohjoismaiden asukkaat pakanuuden aikana".

Prof. Montelius itse puolestaan lausuu asiassa m.m. seuraavasti:

"'Frithiofin sadussa' on Tegnér antanut kauniin kuvauksen sen aikakauden runollisesta käsittämisestä ja kauneilla väreillä maalatun kuvan viikinkielämän heleistä puolista. Sen sijaan Geijerin 'Vikingen' antaa meidän toiseltakin puolelta oppia tuntemaan tätä voimakasta mutta raakaa aikakautta. Kysymykseen: kumpiko kuvaus on historiallisesti oikeampi? täytyy meidän vastata: jälkimäinen. Emmekä me yksin katsele viikinkiaikakautta siltä kannalta; muuan lämpimimpiä Ruotsin muinaisuuden ihailijoita, A.E. Holmberg, lausuu tästä:

"'Tosin kuvastuu ruusunhohdetta Pohjoismaiden viikinkiaikaan; mutta jos varustamme silmämme historian kaukolasilla, niin huomaamme sangen pian, että _tämä ruusunhohde ei ole muuta kuin värisekotus verestä ja kyyneleistä_. Nimestä, jolla jokin asia nimitetään, riippuu usein käsitys siitä asiasta. Viikinkimatkat ajatellaan usein ritarillisiksi, vaaroihin ja sotaisiin seikkailuihin pyrkimisiksi, mutta paremmin ne määritellään jos sanotaan, että _ne olivat murha- ja ryöstömatkoja_. Sanomme peittelemättä, että viikinkimatkat eivät olleet muuta kuin _elinkeinona harjoitettua merirosvousta_'."

Tähän A.E. Holmbergin lausuntoon lisää puolestaan Montelius:

"_Tämä arvostelu näyttää ankaralta, mutta meidän täytyy myöntää, että se on oikea_."

Ei ole mahdollista selvemmällä tavalla vetäytyä yhtymästä viikinkiaikaisten rosvojen yksinkertaiseen ihailemiseen, kuin mitä nämät kaksi ruotsinmaalaista tutkijaa ovat tehneet.

Siitä huolimatta löytyy vielä Suomen rannoilla puuro- ja pölkkypäitä, jotka koettelevat kuvitella itselleen ja muille, että he polveutuvat suoran tahi väärän koivun takaa näistä -- pedoista.

Älköön luultako nimittäin, että viikingit tyytyivät ryöstämään ja raiskaamaan ainoastaan eläviä ihmisiä. Ei toki! He murtautuivat myös temppeleihin, he kaivoivat auki ja häpäisivät myöskin hautoja -- ei mainetta saavuttaakseen, vaan saadakseen rahoja, sormuksia, koristuksia y.m.

Jotta arvosteluani ei katsottaisi yksipuoliseksi tahi liian ankaraksi, annan taasen sananvuoron professori Monteliukselle, joka kertoo:

"Orkney-saariryhmän suurimmalla saarella on merkillinen muisto pohjoismaiden viikingeistä. _He eivät häikäilleet murtautumasta hautoihin, saadakseen haltuunsa niissä ehkä säilytetyt kalleudet_. Siten ryöstivät he Ranskassa merovingiläisten kuninkaitten haudat; ja Irlannissa kerrotaan heidän, kallisarvoisen hautasaaliin toivossa, tunkeutuneen siellä tavattaviin suuriin, mahtavien kumpujen peittämiin kivikammioihin, jotka ovat peräisin saaren vanhimmalta esihistorialliselta aikakaudelta. Myöskin äskenmainitulla, Skotlannin pohjoisrannikolla olevalla saarella ovat pohjoismaiden viikingit murtautuneet sellaiseen suureen, kivistä tehtyyn hautakammioon. Siitä ei tosin mainita missään samanaikaisessa kirjoituksessa, mutta itse hauta antaa siitä varmat, erittäin huomattavat todistukset. Kun nimittäin muuan englantilainen muinaistutkija joku vuosi sitten aukaisi kammion, havaitsi hän jälkiä aikaisemmasta, ei juuri tieteellisestä haudan tutkinnasta. Seinäkiviin oli kirjattu erinäisiä pohjoiskielisiä kirjoituksia, jotka olivat piirretyt sellaisilla kirjoitusmerkeillä, joita pohjoismaiden asukkaat -- ja yksinomaan he -- käyttivät pakanuuden ajan lopulla. Kirjoituksista, joita eri henkilöt ovat piirrelleet ja joilla ei ole mitään keskinäistä yhteyttä, ansainnevat seuraavat, suomeksi käännettyinä, mainitsemista: 'Tolf Kolbenson piirsi nämät rivit'. -- 'Vidmun piirsi'. -- 'Nämät piirsi länsimeren kirjoitustaitoisin mies'. -- 'Ingegerd on naisista hempein'. -- 'Ingeborg, tuo ihana leski'. -- 'Kolme yötä ennenkuin jorsalan miehet mursivat tämä kummun, oli aarre viety pois'. -- 'Jorsalankävijät mursivat Orkkalmistot.' -- 'Luoteessa on paljon tavaraa piilotettuna, onnellinen se, joka löytää tuon suuren aarteen'. -- Vielä on lisäksi kokonainen riimukirjoitusrivi ja toisessa kohdassa on piirrettynä: 'Lodbrokin pojat'..."

Nämät kaameat piirtelyt eivät lisäselvittelyjä kaipaa -- ne puhuvat omaa kieltään. Minusta on kuin raskauttavana asianhaarana, että näiden hautojen häpäisijät olivat kirjoitustaitoisia, -- jopa muuan näistä hyenoista kehaisee olevansa "kirjoitustaitoisin mies". -- Minkähänlaisia raakalaisia olivatkaan ne oppimattomat ja kirjoituksen taitamattomat, jotka kunnioittivat läsnäolollaan meidän rannikkojamme -- sillä meidän kallioissamme ei löydy mitään riimukirjoituksia. Koska meillä siis eivät kivet puhu, niin puhun minä.

* * * * *

Kristityiksi tultuaan kutsuivat viikingit rosvoretkiään "ristiretkiksi". Ristin pyhän merkin ottivat herrat "Viikinkipoika ja Kumpp." ammattimerkikseen.

Tästäkin pahasta työstä on kerrottu näiden "germanien" omissa kronikoissa.

Tästä kertoo prof. O. Montelius seuraavaa:

"Varsinaisen viikinkiajan voidaan katsoa loppuvan Pohjoismaiden tultua kristityksi. Tosin eivät nuorukaiset kastetuiksi tultuaan rauhallisesti istuneet kotona, mutta viikinkielämän oikeusperuste sortui Odinin opin keralla ja viikinkiretkiä alettiin nimittää -- ristiretkiksi. Pohjoismaista kahdennellatoista vuosisadalla tehdyt ristiretket olivat nimittäin huomattavasti vanhojen viikinkiretkien kaltaiset, kuten Norjan kuninkaan Sigurd Jorsalafare'n retki Pyhään maahan ja saman kuninkaan 'ristiretki' v. 1123 Smoolantiin, jolloin hän, kuten Snorre lyhyesti ja sattuvasti kertoo, kolmella sadalla laivalla ohjasi kulkunsa itää kohden Kalmarnan kauppakylään, teki hävitystä siellä ja Smoolannissa, otti sotaverona Smoolannista kolmesataa nautaa, ja smoolantilaiset kastettiin kristinuskoon. Sitten Sigurd palasi takaisin sotajoukkonsa kera ja saapui valtakuntaansa, tuoden mukanaan monet suuret kalleudet ja aarteet, mitkä hän oli hankkinut itselleen tällä matkalla, niin kutsutulla 'Kalmarnaretkellä'."

Suunnilleen samanlaisia olivat ne "ristiretket", joilla Suomea kunnioitettiin vuosina 1157, 1249 ja 1293.

Suomalainen Lalli tiesi kyllä, mitä hän teki, iskiessään kuoliaaksi Henrikki-piispan -- mutta eihän yhden miehen vastustelu voinut pidättää "kristittyjen" ryövärien enempiä "ristiretkiä". Ja Suomi vaipui sadoiksi vuosiksi viikinkisiirtolaksi -- ja on sellaisena osittain vieläkin.

* * * * *

Pohjois-Venäjällä, Ilmajärvessä olevalla holmalla eli saarella, lähellä Volkov-joen alkupäätä, oli esihistoriallisena aikana

Holman kartano, josta: Holm'' garda''.[23]

Siitä taasen on johtunut vanhoissa ruotsalaisissa kertomuksissa mainittu:

Holmgård'.

Sana _Garda_ tuli vähitellen merkinneeksi ensin aluetta eli valtakuntaa, ja sitten kaupunkia, venäjäksi: _grad_ ja _gorod_, josta

N-ovi-gorod = Novgorod.

Näille "Holman kartanoille" olivat viikingit useinkin, ennen Rurikin aikoja, tehneet ryöstö- ja paloveronottoretkiä. Saivatpa siis Inkerinmaan asukkaat oivallisen päähänpiston kutsuessaan Rurikin Ruotsista päämiehekseen ja hallitsijakseen, sillä siten he voivat karkoittaa "perkeleet Belsebubin avulla".

Valitessaan oikean viikingin ruhtinaakseen, oli heillä syytä otaksua, että tämä tulisi oman etunsa vuoksi pitämään muut viikingit loitommalla -- kuten sitten tapahtuikin.

Vienojoen = Vienajoen takamailla oli _Perämaa = Per'ma = Per'm'_, joka ulottui aina Uraliin[24] saakka.

Vanhoissa ruotsalaisissa kronikoissa mainittu "_Bjarmaland_ (Bjarmamaa)" ei minun käsitykseni mukaan kuitenkaan ole sama kuin Per'ma eli Perm, vaan oli ruotsalaisten "Bjarma", pyhä paikka Permassa eli:

Suomeksi: Pyhä-raama-ala, Siitä: Piha-r''ma-'la. ja siitä ruotsalaisten: Bj'armala(nd).

Kun kronikassa sanotaan:

"Bjarmaland, rikas maa Pohjoismerien, Vienan Jäisien aaltojen huuhtoma; Jumalan templissä siellä Syöjätär hautovi kultaa",

niin tarkoitetaan Bjarma-sanalla Perman pyhää paikkaa, Pyhää raamalaa eli Pi(h)armalaa. Onhan nimittäin _pyhä_ (Jumalan pyhäkkö, esikartano) ja _piha_ samaa muinaista alkujuurta.

Jumalan pyhäkössä, Perämaan eli Perm'in Piharmalassa vallitsi arvatenkin samanlainen sivistys kuin Skandinaviassakin ennenkuin Gotit toivat mukanaan rautakauden. Louhikäärmekuvioiden käyttäminen koristeina, minkä taidon Gotit perivät pronssikauden Fenniseiltä (Suomalaisilta) Skandinaviassa,[25] on katsottu olleen pohjoisgermaneille ominaista. Että asianlaita ei ole siten, olisi sangen helppo tässä kuvapiirrossarjalla osottaa.

Minun täytyy kuitenkin tällä kertaa tyytyä huomauttamaan, että louhikäärmekoristeita on ollut kaikilla suomalaisugrilaisilla kansoilla aina Kiinaan[26] saakka; ja jo maalajilaisillakin Javan- ja Suomaatar-saarilla.[27]

Kuten tunnettua eivät germanilaiset tutkijat voikaan selittää vanhimpia, louhikäärmekoristeilla varustettuja riimukirjoituksia -- kun he eivät ota avukseen Skandinavian alkukieltä, suomea. He antavat mieluummin näiden kirjoitusten olla selittämättä.

Ennen mainittu professori O. Montelius lausuu esim. puhuessaan Uplannissa olevan Hagby-kiven kirjoituksista: "_kirjoituksen sisällyksestä ei ole vielä mitään täysin tyydyttävää selitystä keksitty_."

Riimukirjainten äännearvo on selville saatu, mutta kun kirjoitus sen mukaan luetaan, on sangen luonnollista, ettei kirjoitus sisälläkään mitään "germanilaista" -- ja sen vuoksi ei kirjoituksen selitys olekaan "täysin tyydyttävä". Fennoskandiaa koskevassa teoksessani tulen antamaan näistä riimukirjoituksista selvityksen, joka todistaa, että suomalaiset todella ovat olleet kirjoitustaitoisia niin kauvan kuin heidän fennisiset perinnäistietonsa olivat tallella.

Minulla on todistuksia siitä, että vanhimmat riimukirjoitukset, kuten fennisiläisetkin, olivat kerakekirjoitusta.

Kellä on halua koettaa tulkita esim. seuraavat riimut [ei voida tekstissä esittää] germanilaisiksi -- sen sopii koettaa ja minä toivotan onnea yritykselle!:

Germaanilaisen tulkinnan mukaan merkitsevät nämät riimut: m-k-m-r-l-a-w-r-t-a.[28]

Kuten sanottu palaan tähän asiaan toisessa teoksessa, jossa paljastan riimukirjoitusten sisällyksen.

Monet sukunimet Venäjällä ovat sangen mielenkiintoiset siksi, että ne, vaikka ovatkin suomalaista juurta, eivät ole muodostuneet suoraan suomenkielestä venäläisiksi, vaan tulleet sellaisiksi vasta viikinkien muuttamassa muodossa:

Suomeksi: Valtameri Suomeksi: Valtamer' Ruotsiksi: Valdemar

Tavuiden ai ja la metatesiksen (vaihdon) kautta saatiin Vlademar ja siitä nykyinen venäläinen nimi _Wladimir_.

Jalomeri Jalm'er' Jalmar = Hjalmar[29]

Katsokaammepa edelleen mitenkä suomenkielestä on muodostunut sekä skandinaavilaisia että slaavilaisia nimiä:

Suom.: Auringonvalta[30] Siitä: Auring'vald' Skandinaavilaisia muotoja: ''Ringvald '''Ingvald '''Ingvar Slaavilaisia muotoja: '''Igvar (Venäläisissä kronikoissa '''Ivar sekä Igvar että Ivar) '''Igor

Sanasta: Auringon jalo (sankari) Muodostuu: Auringjald Siitä ruots.: Ingjald Ja venäl.: Inegeld

Tunnettuja naisten nimiä muodostui seuraavasti:

Suomeksi: Auringonvaori (kaunis nimi!) Siitä: O'ringebuori ja Skandin. muodot: '''Ingeborj '''Ingaburg '''Inger '''Inge '''Inga j.n.e.

I'lman impi sai Sääksmäellä aikanaan nimekseen:

Helka Siitä ruots.: Helga Bysantolainen: 'Elga Venäläinen: 'Olga " 'Oleg j.n.e.

Sellaisia nimen muutoksia tahi muodostuksia tapaa tuhkatiheään Rurik'ia ja hänen miehiään koskevissa kronikoissa.

Toisia nimiä on suoraan suomenkielestä muuttunut slaavilaisiin muotoihin, esim.:

Kotilinna Kot'lin'[31]

Samoin on muodostunut sukunimi:

Puutukki, Sukunimeksi: Potokki (vanha aatelisnimi Puolassa).

Sana "sikiö" on nykyisessä suomenkielessä saanut sivumerkityksen (halventavan), jota vanhemmassa kielessä ei tunneta. Sikiö merkitsi: lapsi, jälkeläinen (ilman sivumerkitystä). Käytetäänhän vieläkin verbiä "sikiää" (Kristus ... "sikisi" pyhästä hengestä).

"Sikiö"-sana, merkityksessä jälkeläinen, on jättänyt monet jäljet varsinkin puolalaisiin nimiin:

Suom.: Pikkulinnan sikiö Puolassa: Pik'ulin'''ski' (sukunimi).

Suom.: Kurupäänsikiö Puolassa: K'rupe'ns'ki' (sukunimi).

Suom.: Karpinsikiö Puolassa: Karpin'ski (sukunimi).

Suom.: Mer(i)linnansikiö Puolassa: Marlinski.

Vieläkin puhutaan "sukupuusta" ja suvun (sukupuun) eri "haaroista"; puhutaan "sukujuuresta". Lapsia sanotaan joskus "vesoiksi" ja muinoin arvatenkin myös "vitsoiksi".[32]

Vitsa-sanasta epäilemättä johtuu venäläinen nimilisäke: "-vits". Esim.: Nikolai Ivano_vits_ = Nikolai Iivananpoika eli Iivananvesa.

Sana _kuningas_ antaa myös aihetta katsomaan mitä sanoja siitä johtuu ja mistä se itse on lähtöisin:

Suom.: Kunniakas Kun'inkas[33] Kuningas Siitä: Kun'i'as Ja siitä venäl. sana: Knjas = ruhtinas.

Slaavilaisten "ruhtinaat" ovat siis lähtöisin suomalaisista "kuninkaista".

Suomal. sanasta: Warushovi Puolalainen: Warshava Ranskalainen: Wars(h)owi (Warsovie).

Sangen vanha ranskalainen muoto näyttää siis pysyneen lähimpänä alkuperäistä suomalaista muotoa. Onko nimi alkujaan ollut Warushovi tahi Warusovi, on vaikea sanoa; varustettua paikkaa se kaikessa tapauksessa merkitsee. Jo hämärässä muinaisuudessa olikin nykyisen Warsovan kaupungin lähellä varustettu linna, "Warushovi", josta _jätteitä_ kerrotaan vieläkin löytyvän.

Muuten sanasta "_hovi_" on syntynyt ruotsalainen sana _hof_ ja saksalainen _Hoff_ sekä venäläinen _koff_ paikannimipäätteissä. Vanha genetiivimuoto -- hoven esiintyy vielä joissakin germaanilaisissa nimissä, esim. _Beet-hoven_.

Aijemmin jo oli puhetta "sikiö"-sanasta. Tässä vielä esimerkkejä:

Suom.: Pienihovisikiö Puolassa: B'eni'ov's'ki = sukunimi.

Suom.: Kaunishovinsikiö Puolassa: Ka'ni''ov's'ki = sukunimi.

Vielä muutamia paikannimiä, jotka ovat muuttuneet Slaavilaisten kansain kesken sukunimiksi:

Suom.: Koukola = paikannimi " Gougola Venäj.: Go'gol = sukunimi.

Suom.: Kalasuonhovi Venäj.: Kalasnikov = viljapörssi Petrogradissa " G'lasu'n'ov = sukunimi.

Suom.: Kalliohovinsikiö Puolassa: Kalli'n'ov''ski' = sukunimi.

Suom.: Sukuhovinsikiö Puolassa: Su''kov'sky'.

Suom.: Maljaviina Venäj.: Maljavln' = sukunimi.

Suom.: Nevansikiö Venäj.: Nev'ski = sukunimi.

Suom.: Merisillanhovi Venäj.: Mer'siljakov' = sukunimi.

Suom.: Puukodinhovi Venäj.: Po'godin'ov = sukunimi.

Suom.: Martinhovi Venäj.: Marän'ov' = sukunimi.

Suom.: Maaseppä Venäj.: Ma'zeppa = ruhtinassuvun nimi.

Suom.: Saloväki = metsäväki. Slaavil.: S'lovakl = kansanheimo.

Suom.: Kivihovi Slaavil.: Ki'jov' Nyt: Ki'j'ev'.