Part 8

Päästyään viimeisen talon ohi tuli suuri linna häntä vastaan. Ahaa, tässähän se onkin! Ja hän laskeutui hevosen selästä ja kävi linnan edustalla odottamaan yötä. Sydänyöllä lähti hän varovaisesti hiipimään linnaan. Siellä pääsi hän onnellisesti mainittuun pieneen huoneeseen asti, huoneeseen, jossa oli se kultahäkki ikkunalla, saipa sieltä häkin vierestä sen lääkepullonkin käsiinsä, ja pääsi myös pois huoneesta. Mutta kun hän oli tullut hevosensa luo linnan edustalle, rupesi hän ajattelemaan sitä kultahäkkiä ja siinä olevaa pientä kultalintua ikkunalla, ja hän katui, ettei ollut ottanut niitäkin mukaansa. Samalla tiellähän ne olisivat nekin tulleet. Hän päätti lähteä uudestaan linnaan. Hän tekikin niin ja pääsi myös siihen pieneen huoneeseen sekä sai häkin. Mutta kun hän lähti sieltä tulemaan pois, koskettikin hän jalallaan siinä kynnyksen tienoilla olevaa tiukulankaa ja ne tiuvut rupesivat soimaan. Samassa koko linna heräsi. Hänet otettiin kiinni ja pantiin tilille käynnistään. Hänen täytyi tuoda lääkepullo takasin. Vieläpä hänet rangaistukseksi tuomittiin tyrmään suljettavaksi.

Kun ei muu auttanut, pyysi hän ennen tuomion täytäntöönpanoa päästä hiukan pistäytymään puutarhassa, hevonen kun sinne oli jäänyt sitomatta. No, siihen suostuttiin. Mutta kun hän oli päässyt puutarhaan, löi hän sillä suden antamalla varvulla ilmaa kolmasti; ja niin pian kun hän oli sen tehnyt, suden lupaus täyttyi siten, että susi itse ilmestyi siihen.

-- No mitäs nyt, oletko joutunut vaaraan? kysyi susi.

-- Olen, tyrmään olen tuomittu.

-- Mikset ollut varovaisempi! Mene nyt heti takaisin linnaan ja esitä siellä kuninkaalle, että hän vaihtaisi rangaistuksen siksi, että sinä toisit hänelle minkä tahansa ihmeellisen esineen tai elävän ja sen perusteella pääsisit vapaaksi.

Poika meni linnaan ja esitti kuninkaalle suden neuvon mukaan.

-- No, jos tuot minulle puhuvan ja laulavan hevosen, niin päästän sinut vapaaksi. Mene hankkimaan! -- Kuningas vastasi yksikantaan ja lyhyesti.

Poika tuli suden luo ja kertoi tälle, mitä kuningas oli sanonut.

-- No, ei huolta mitään! Kyllä siitä selvitään. Minä muuttaudun heti tuoksi hevoseksi ja sinä saatat tämän kuninkaalle. Sen jälkeen sitten elä ole huolissasi minusta, vaan kun olet päässyt vapaaksi, mene seuraavana yönä uudestaan linnaan ja koeta saada se lääkepullo. Nyt on se pantu siihen huoneeseen, jossa kuninkaan tytär nukkuu, ja nytkin on tuo tiukulanka kynnyksen tienoilla. Koeta siis liikkua vieläkin varovammin! Kun sitten olet saanut pullon, niin lyö varvullasi kolme kertaa ilmaan, se on merkki minulle, että voin muuttua takasin sudeksi. Luonnollisesti pyydät nytkin päästä puutarhaan ja lyöt varvulla ilmaan, jos joudut vaaraan.

Poika kiitti neuvosta ja lupasi tehdä neuvon mukaan. Susi teki silloin pari kolme kuperkeikkaa tantereella ja samassa muuttui siksi laulavaksi ja puhuvaksi hevoseksi. Poika vei sen kuninkaalle ja -- pääsi vapaaksi.

Seuraavana yönä lähti hän uudestaan sitä silmävoidepulloa hakemaan. Hänen onnistui päästä huoneeseen, saada myös se lääkepullo, pääsipä sieltä huoneesta poiskin, kuten ensi kerralla. Mutta kun hän oli tullut hevosensa luoksi, rupesi hän taas ajattelemaan, että siellä huoneessahan nukkui kaunis kuninkaantytär ja sitä olisi saattanut kauemmin ja tarkemmin katsella. Hän lähti uudestaan linnaan. Taaskin hän pääsi huoneeseen, samoin sai tarkastella nukkujaa, mutta kun hän rupesi lähtemään sieltä pois, satutti taaskin jalkansa siihen tiukulankaan, ja silloin taaskin koko linnanväki heräsi.

Poikanen joutui uudestaan kiinni ja tuomio oli nyt entistä ankarampi. Häneltä vaadittiin se lääkepullo takaisin, sitten tuomittiin hänet syöstäväksi heti syvään maanalaiseen hautaan.

Silloin tuli hänen avukseen kuninkaantytär. Se oli ensin, hälinän syntyessä, pahasti säikähtänyt, mutta sitten muisteltuaan pojan soreaa ulkomuotoa ja ajatellen hänen pientä rikostaan suureen rangaistukseen nähden, oli ruvennut häntä säälimään, ja kävi hartaasti pyytämään isältään armoa.

Tyttärensä vaikutuksesta isä myönsi sen lievityksen, että salli pojan ennen tuomion täytäntöönpanoa käväistä puutarhassa. Siellä poika löi ne määrätyt kerrat varvulla ilmaan ja kun se oli tehty, oli siinä taas susi kysymässä ja auttamaan valmiina.

-- No, mitä nyt?

Poika kertoi hänelle sattumansa.

-- No, mene nyt kuninkaan luo ja pyydä, että sinä saisit tuoda nyt hänelle vieläkin ihmeellisemmän elävän tai muun, minkä kuningas määrää.

Kuningas suostui siihen ja määräsi pojan tuomaan tyttärelleen maankuulun ja veenvalion miehen.

Poika kiitti ja tuli suden luo.

-- Mitäs nyt? sanoi hän.

-- Ei mitään hätää, vastasi susi. -- Minä muutun tuoksi mieheksikin ja kun olet vienyt sen kuninkaalle, niin käyt kolmannen kerran hakemassa sitä silmivoidepulloa. Mutta nyt elä käänny uudestaan vaaralliselle tiellesi, vaari mene heti matkaan. Minusta elä huolehdi, minä kyllä selviän!

-- Mutta, mutta... empi poika,

-- Mitä epäilet?

-- Sitä... kun minä haluaisin saada sen kuninkaantyttärenkin. Se on niin kaunis ja et voi arvata, miten lempeästi se pyysi armoa minulle. Ottaisin hänet niin mielelläni morsiamekseni.

-- Vai sellaiset tuumat sinulla, iski susi silmää. -- No, sitten muutetaan suunnitelmaa. -- Minä muutun sulhaseksi ja sinä viet sen kuninkaalle. Sitten tulet sinä lääkepulloa hakemaan. Minä pyydän päästä nukkumaan samaan huoneeseen, missä kuninkaantytär nukkuu ja missä se pullo on. Kun sinä sitten olet saanut sen pullon ja päässyt pois, lähden minäkin kuninkaantyttären kera ulos, muka vilvottelemaan, ja me tulemme luoksesi. Silloin minä selitän kuninkaantyttärelle, kuinka asia oikein on, muutun sudeksi, ja silloin voit hyvin asiasi selvittää. Jos hän suostuu morsiameksesi, niin ei muuta kuin istut hänen kanssaan hevosesi selkään ja ajat matkoihisi.

Poika ihastui ikihyväksi ja ryhtyi suunnitelmaa toteuttamaan. Kun susi oli muuttunut siksi ihmeelliseksi mieheksi, vei poika sen kuninkaalle ja tämä, joka ihastui siihen, päästi heti pojan vapaaksi. Yöllä poika haki sitten sen lääkepullon ja susi-sulhanen toi sen kauniin kuninkaantyttären pojan luo. Siinä selvitettiin asian loppu. Iloisena suostui tyttö pojalle morsiameksi. Lähdettiin ajamaan kohti kotimaita. Susi saattoi heitä siihen tien mutkaan asti, jossa oli poikaan yhtynyt ja antoi hänelle sen ihmevarvun. Siinä tuli jäähyväiset. Pojan tuli oikein haikea, mutta susi lohdutti, että hän kyllä selviää. Hänen tehtävänään on auttaa ihmisiä näillä oudoilla teillä, vaikka monikin kammoo ja karttaa häntä.

Kalastajan vaimo.

Olipa ennen kalastaja ja hänellä vaimo. Kerran ukko saa verkkoon kalan, kultaisen kalan, mutta kun kala niin hartaasti pyytää päästämään vapaaksi, mies laskeekin sen irralleen, päästää veteen. Sanoo kala miehelle mennessään:

-- Sinulle vielä jonkun hyvän työn tehnen!

Mutta kun ukko tulee kotiin ja vaimo kuulee, miten on käynyt, niin toruu hän ukkopahaansa minkä kerkiää ja sanoo viimein:

-- Sen minä sanon, että mene nyt heti paikalla ja pyydä siltä kalalta, että se nämä entiset talot ja tilat heti suureksi kartanontilaksi muuttaisi, sillä kuka näissä rähjissä enää kehtaa asua! Tehköön nyt sen lupaamansa hyvän työn.

Ukko menee rantaan, pyytää kalan täyttämään tuon eukon toivomuksen.

Kala miettii hetken, mutta lupaa sitten täyttää pyynnön. Kun ukko tulee takaisin kotiin, niin hän ei enää oikein tunnekaan taloaan omakseen, sillä sen sijalla on komea kartano, suuri linna. Sellaiseksi oli kala hänen talonsa muuttanut. Ja eukko, se siellä loistavassa kartanossa komeana rouvana mahtailee ja määräilee.

No, tämä hyvä; mutta se eukko taas tulee pahantuuliseksi ja sanoo ukolle:

-- Mene nyt sen kalan luo ja sano sille, että se tämän kartanon kuninkaanlinnaksi muuttaisi ja minut kullassakäveleväksi kuninkaanrouvaksi!

No, eihän auta; ukko menee ja esittää kalalle eukkonsa toivomuksen. Tämä taas miettii, mutta taas myöntää ja lupaa täyttää toivon. Kun ukko tulee talolleen, niin tapaa hän sen tosiaankin kuninkaanlinnaksi muuttuneena ja vaimonsa kuninkaanrouvana kävelevänä.

Mutta akka ei tyydy tähänkään, vaan käskee jonkun ajan päästä kalalta pyytämään, että se tämän linnan kirkoksi, jumalankartanoksi muuttaisi ja hänet jumalankuvaksi nurkkaan korottaisi, jotta kaikki häntä kumartaisivat ja hänelle kunniaa antaisivat.

Ukko hämmästyy tuota pyyntöä, ei lähtisi sitä esittämään, mutta eukko on ankarana, täytyy lähteä vain.

Kala kuuntelee myös totisena pyyntöä, pudistelee päätään, mutta vihdoin huiskauttaa vettä pyrstöllään ja lausuu ukolle:

-- No olkoon menneeksi, tulkoon eukkosi jumalankuvaksi nurkkaan!

Kun ukko tulee nyt kotipihaansa, ei hän tapaa enää mitään linnoja, ei kartanojakaan, vaan entisen, entistään rähjäisemmänkin talonsa, ja kun hän astuu pirttiin, tapaa hän siellä vaimonsa nurkassa istua kyyröttämässä kuin kurjimman kerjäläisvaimon, ryysyihin puettuna, ryppyiseksi vanhentuneena ja vaivaiseksi kontistuneena.

Se oli akan suurien toivomuksien tulos.

Hiidessä käynnit ja suolamylly.

I.

Oli ennen rikas veli ja köyhä veli.

Rikas veli panee pidot toimeen, muut kaikki niihin kutsuu, mutta ei köyhää veljeä, häntä kohden vihaa kantaa. No, köyhä veli arvelee: lepytän veljen! Hän parhaan lehmän karjastaan iskee ja lähtee sen kera veljensä pitoihin.

-- Tässä, veliseni, sinulle lehmän toin... pitoihin laskenet.

-- Vie hiiteen vaivaiset lihasi! ärjäsee rikas veli eikä päästä köyhää veljeä pitoihin.

No, hiiteen kun käski lehmän lihat veli viedä, niin sinnehän tästä on lähdettäväkin, köyhä veli arvelee. Hän lähtee hiiteen, lihoja sinne viemään.

Matkalla tapaa hän erään ukon, joka kuultuaan hänen asiansa, sanoo, että Hiidessä onkin nyt lihasta kova puute, ja sentähden on siellä pyydettävä hyvää vastalahjaa moisesta vietävästä.

-- Mitäpä tuolta pyytäisin? kysäsee lihainviejä, joka on ensikertoja näillä matkoilla ja muutenkin huono kauppamies.

-- Pyydä sieltä sellaista myllyä, joka mitä tahansa jauhaa ja kuinka kauvan tahansa.

-- No, hyvä, sitä pyydän.

No, saattaa mies lihansa Hiiteen, sen isännälle. Tämä kovin ihastuu tuomisesta ja kysyy, mitä hän haluaisi siitä.

-- Ka, sitähän minä myllyn-häkkyrää arvelin.

-- Mielelläni sen annan!

Mies lähtee paluulle, mutta matkalla pistäytyy levähtämään erään akkasen mökkiin. Tämä kun saa selville, mistä mies tulee ja mikä esine hänellä on säkissä, vaihtaa salaa tuon Hiidestä saadun myllyn omaan tavalliseen myllyynsä. Mies kun lähtee mökistä, ei huomaa erotusta, vie sen eukon myllyn kotiinsa.

Täällä kun koetetaan sitä myllyä, niin eihän se mitä jauha, se kun on se eukon mylly, ei kerrassaan mitään.

-- Vie hiiteen mokoma myllysi, kivahtaa silloin miehen emäntä, niin suuttuu mokomasta petoksesta.

-- Ka, hyvinpä tämä sinne joutaa, arvelee mies ja lähtee jauhamatonta myllyä Hiiteen takaisin hynttyyttämään.

-- No, mitä sinä taas tänne tulit? kysyy Hiiden isäntä häneltä kummastuen.

-- Tulinpa tätä myllyä johonkuhun muuhun vaihtamaan, kun tämä ei jauha kerrassaan mitään.

No, hänelle annetaan nyt siellä sellainen pöytäliina, että sen kun mihin tahansa levittää, niin siihen heti paikalla tulee mitä tahansa syötävää.

Mutta tullessaan mies taas pistäytyy sen eukon mökkiin levähtämään, ja se taas vaihtaa sen esineen salaa toiseen samalta näyttävään.

Kun mies saapuu kotiin, niin eihän siitä liinastakaan ole mihinkään, ja sen vuoksi eukko taas sanoo hänelle:

-- Vie hiiteen tämäkin pöytäliinasi!

-- No, sinnepä tämä hyvin joutaa!

Ja hän lähtee taas Hiitolaan.

Täältä saa hän nyt sellaisen pussin, että siihen kun kiljasee, että "pois, pojat, pussista!" ja samalla määrää jonkun tehtävän, niin samassa hetkessä nousee sieltä joukko poikia, jotka heti tekevät tuon määrätyn tehtävän. Mutta ellei heille mitään työtä määrää ennen kiljasemista, niin pojat käyvät käskijäänsä lyömään.

No, mies paluumatkalla sattuu taas sen pahan akan luo ja saa taas selvittäneeksi, mitä hänellä on matkassaan.

-- Sille kun vain sanoo, että "pois, pojat, pussista!" niin ne heti sieltä pussista nousevat ja tekevät mitä tahansa.

-- Vai semmoinen esine sinulla nyt on, virkkaa akka ja vaihtaa taas salaa sen omaan tavalliseen pussiinsa. Mutta hän tahtoo sitä jo heti koettaa, ennenkuin mies vielä kunnolla ennättää pois pihastakaan. Karjasee hän siis pussille, asettuen sen viereen seisomaan:

-- Pois, pojat, pussista!

Mutta hänpä ei osannutkaan ennen kiljasemista määrätä niille mitään työtä, jonka vuoksi ne, kun nousivat pussista, alkoivatkin pieksää akkaa.

Eukko huutamaan.

Mies kuulee sen huudon pihalle ja tulee takaisin tupaan.

-- No, mitä sinä, akka, huudat?

-- Tässä nämä pojat..., alkaa eukko, mutta samassa huomaa hän joutuneensa tunnustamaan kieron vaihtokauppansa.

-- Vai et tunnustaisi, ärjäsevät pojat ja yltyvät entistä kovemmin pehmittämään eukkoa.

Mieskin silloin huomaa, mistä on kysymys, huomaapa, että tämähän se on ne edellisetkin esineet toisiin vaihtanut ja rupeaa kilpaa poikain kera eukkoa pehmittämään. Tällä tapaa saa mies takasin ei ainoastaan oikean pussinsa, vaan myöskin oikean pöytäliinansa ja myllynsä, jonka jälkeen hän komentaa pojat pussiin ja lähtee kotiinsa päin astumaan. Ja täällä on nyt toisenlainen vastaanotto kuin edellisillä kerroilla, ja loppujen lopuksi siitä köyhästä veljestä vähitellen koituu rikas mies niiden ihme-esineittensä avulla.

II.

Köyhä veli kun Hiidestä saamainsa esineitten avulla vähitellen rikastuu, niin jopa rupeaa rikkaan veljen mieli kääntymään köyhän veljen oloihin ja olentoihin, -- hän tahtoo saada selville, mistä se rikastuminen johtuu.

-- Sillä on semmoinen ihmeellinen pussi ja pöytäliina ja sellainen mylly, että kun sen mitä tahansa panee jauhamaan, jauhaa se sitä kuinka kauvan tahansa, selitetään rikkaalle veljelle sen köyhän veljen rikastumisen syitä.

Tuon kun kuulee rikas veli, tahtoo hän kaikin mokomin saada ne esineet veljeltä, etenkin sen myllyn. Hän menee ja rupeaa sitä ihmejauhajaa ostelemaan, tarjoaa siitä tynnyreitä kultaa ja hopeita.

No, köyhä veli kun on tarpeekseen kaikenlaista hyvyyttä jauhattanut itselleen, niin viimein myö sen merkillisen myllyn veljelleen.

Tämä panee sen heti toimeen. Panee sen suolaa jauhamaan laivaan ja lähettää sitten laivan myllyineen päivineen maailmoille, kauppaa käymään. Lähtee itsekin mukaan, nähdäkseen miten tuo ihme-esine toimii.

No, toimiihan se, moitteettomasti toimii. Mutta toimii liiemmaksikin.

Ostaessaan sitä ei ostaja älynnyt myyjältä kysyä, mitenkä se laitos pannaan seisomaan, kun se on jauhanut tarpeiksi asti. Nyt se koje olisi pitänyt jo seisauttaa, sillä laiva oli jo suoloja täysi, mutta mitenkäs se tehdä. Laivan isännälle jo hätä käteen, ei osata kojetta seisauttaa. Laiva täyttyy jo suoloista, on upota. Ruvetaan jo huutamaan apua, mutta ääni ei minnekään kuulu. Vihdoin laiva uppoaa. Ja sen kera menevät sinne meren pohjaan sekä isännät että muut.

Ja siellä jauhanee se suolamylly suolojaan vielä tänä päivänäkin ja tehnee meriä yhä suolaisemmiksi.

Hiiden laiva.

Kerran sattuu eräs mies metsämatkoillaan osumaan Hiiden maille, hiitolaisten pihaan. Täällä nämä, palassääriset, karvaihoiset, tapella metakoivat keskenään siitä, kuka heistä saisi omakseen turkin, jonka eräs heistä on joku aika sitten metsästä löytänyt. On heillä myöskin laiva ja ihmeellinen onkin, maat ja meret itsestään kulkeva, mutta se ei ole heistä nyt minkään arvoinen, turkki on tärkeämpi.

Kun mies saapuu heidän luoksensa, niin he kääntyvät kaikin hänen puoleensa pyytäen, että hän ratkaisisi riidan.

-- Saat tuon laivan palkaksesi, jos päästät meidät pulasta.

No, päästäähän mies heidät pulasta. Sanoo, että kun hän nyt ampuu nuolen jousestaan, niin se, ken ensinnä löytää sen, saa turkin.

Mainio ratkaisu, nerokas ehdotus; ja kun mies ampuu nuolen jousestaan, niin kaikki lähtevät sinne sen perästä juoksemaan. Ennen sitä he ovat kuitenkin neuvoneet, miten se palkkioksi luvattu laiva saadaan liikkeelle ja seisatetuksi.

Mies nousee laivaan ja lähtee matkoihinsa.

Hän kun on aikoja kappaleen matkaellut sillä ihmelaivallaan, niin tulee hän erään kuninkaanlinnan edustalle. Siinä hän aivan uhallakin pysähdyttää. Eikös satu ikkunasta katsahtamaan kuninkaantytär ja kun se näkee tämän ihmekojeen hyökkää heti ulos ja huudahtaa miehelle:

-- Sinullapa outo laiva, etkö ottaisi minua matkatoveriksesi? Sellaiselle miehelle rupeaisin morsiameksikin.

-- Olkaa, veikkonen, armollinen prinsessa, semmoisia puhumatta, ettehän te toki minulle tule, ilvehditte vain; minähän olen vain tällainen yksinkertainen mies. En ota teitä laivaani.

-- Ota, ota, en ilvehdi, tulen todella morsiameksesi!

No, silloin ottaa mies kuninkaantyttären laivaansa jopa morsiameksikin. Sillä se kuninkaantytär on kaunis ja korea ja kaikin puolin sopiva ja hyvä. Hyvällä mielellä mies ottaa, ja sitten lähdetään yhdessä ajamaan pois siitä kuninkaan pihasta, minne lähdettäneekin.

Tullaan ihmeelliseen saareen suuren meren keskellä, kauniiseen, kukkia kasvavaan saareen, hedelmälliseen ja heleäilmaiseen saareen.

No, kun se on sellainen kaunis saari, niin siihenhän elämään jäädään.

Marjoilla ja puun hedelmillä siinä saaressa eletään, kirkasta lähdevettä juodaan ja laulellen aikoja kulutetaan. Marjoja ja hedelmiä kasvaa maassa sekä puussa, ja hyvä heidän on siellä elää.

Mutta kerran mies yltyy poimimaan ja syömään noita ihania marjoja niin, että jää sinne marjikkoon niin, ettei muista tulla sieltä poiskaan, unohtaa morsiamensa ja laivansa. Jää sinne aivan moniksi päiviksi.

Morsian odottelee, odottelee, huutelee, huutelee, etsii, etsii, -- ei tule mies, ei palaa.

Vihdoin hän suuttuu, ikävystyy, -- polkee laivan polkimelle, tarttuu peräsimeen ja ajaa pois saarelta.

Kun on aikansa siellä marjikossa ollut, tointuu vihdoin mies sieltä ja palaa lähtöpaikkaansa. Mutta siellä hän ei tapaa enää ketään, kaikki on poissa.

Silloin hän hämmästyy ja käy kiihkeästi kadonneita etsimään. Mutta turhaan. Poissa ovat ne. Miestä jo suututtaa, mutta ei auta, täytyy jäädä vain levollisesti odottamaan.

Ja sitä odotusta riittää. Ei kuulu laivaa, ei morsianta, ei ilmesty mitään muutakaan, mikä tuottaisi vaihtelua tai päästäisi pois saarelta.

Siinä odotellessa sattuu vielä pieni, omituinen selkkaus. Kerran sattuu hän syömään marjoja, jotka jo heti syötyäkin tuntuvat oudoilta, mutta sitten kasvaa niistä hänelle suuret sarvet päähän.

-- No, tämä vielä piti, arvelee hän tuskastuneena. -- Kuinka nyt ilkeät edes ihmisten eteen käydä, jos niitä milloin sattuisi tänne osumaan!

Mutta jonkun ajan perästä sattuu hän syömään toisia marjoja, jotka nuo sarvet heti päästä pudottavat.

-- No, tämä oli sentään onni, huudahtaa mies ja pistää huvin vuoksi sekä toisia että toisia noista oudoista marjoista taskuunsa sekä käy jatkamaan odottelevaa elämäänsä.

Jonkun ajan perästä sattuu siitä ajamaan ohi joku laiva ja kun mies nostaa saaressa suuren huudon, niin laivassa se kuullaan ja tullaan hänet sieltä noutamaan.

Mannerrannoille päästyään kävelee hän päivän, pari ilman määrää, mutta joutuu sitten erään kuninkaanlinnan suureen, kauniiseen puutarhaan.

Siellä istuutuu hän soman, vettä korkealle suihkuttavan lähteen rannalle ja, kun on kovin väsynyt ja hikinen, käy sen rannalla peseytymään ja puhdistautumaan, kasvoja sekä jalkoja pesemään. Mutta sehän on kovin sopimatonta. Kohta saapuu siihen joku linnan hoviherroista ja käy häntä kovin torumaan moisista puuhistaan.

-- Kuinka sinä, mieshyvä, käyt tässä kasvojasi ja jalkojasi pesemään? Etkö näe, että tämä on kuninkaanlinnan puutarha ja tämä lähde sen kauniimpia suihkukaivoja! Kuinka voitkaan sellaista tehdä!

-- Ohoh, onko tämä kuninkaanlinna! No, onko tämä ehkä se kuninkaanlinna, jonka kuninkaantytär on ollut pitkillä matkoilla ja palannut äskettäin ihmeellisen laivan kera?

-- O -- on, -- kuinka sitä kysyt?

-- Siksi vain, että kun tämä on se linna, niin ette suinkaan te, niin kauniin ja korean kuninkaantyttären hoviherra, tahdo minua tällaisesta pikkusyystä moittia. Menkää ilmottamaan armolliselle neidillenne, että minä tästä teostani hyvitykseksi tahdon tehdä hänet vielä kauniimmaksi, koreammaksi ja nuoremmaksi kuin hän on.

-- Elä nyt, -- mitenkä sinä sen tekisit! Annahan kun menen ja ilmotan prinsessalle. Odota kotvanen!

Mies naurahti itsekseen. Hän oli huomannut joutuneensa oman morsiamensa pihaan ja päätti tehdä pikkukolttosen morsiamelleen kostoksi hänen äkillisestä lähdöstään ihmesaaresta. Näin muuttuneessa ja ränstyneessä asussa ei morsian häntä tuntisi ja kaikki kävisi hyvin päinsä.

Halusihan toki kuninkaantytär tulla kauniimmaksi ja koreammaksi ja nuoremmaksi. Juoksujalassa saapui hän seurueineen suihkulähteelle ja käski miestä heti ryhtymään toimeen. Eikä hän tuntenut miestä, vaikka tämä tunsi hänet heti.

Mies syötti hänelle niitä marjoja, jotka kasvattivat hänelle sarvet päähän. Sen tekivät ne kuninkaantyttärellekin ja tämä ei suinkaan kaunistanut häntä, vaan päinvastoin rumensivat.

Kuninkaantytär ja kaikki hovi joutui aivan kauhuisinsa tästä onnettomuudesta ja kaikki vaipuivat synkkään suruun. Toruttiin kyllä miestä, uhattiinpa oikeudenkäynnilläkin ja rangaistuksella, mutta mitäs se auttoi: sarvet olivat kasvaneet prinsessan päähän eivätkä lähteneet millään. Ja olihan mieskin surevinaan tapausta, selitti, ettei hänelle ollut sellaista ennen sattunut.

Mutta kun surua oli kannettu muutama päivä, niin ilmestyi mies uudessa asussa kuninkaanlinnaan ja ilmotti, että hän on keksinyt lääkkeen, jolla nuo sarvet voidaan saada pois. Kaikki ihastuivat siitä ja antoivat miehen koettaa konstejaan. Mies kun antoi prinsessan syödä niitä toisia marjoja, niin sarvet heti putosivat. Siitäkös ilo linnassa! Ja lisäsihän iloa sekin, kun mies ilmaisi itsensä ja nauraen selitti, että hän oli tehnyt tämän vain turhanpäiväiseksi koetukseksi ja ikäänkuin kostoksi saareen jäämisestään, mikä kyllä oli ollut enemmän omaa syytä. Sula sopu vallitsi kohta kuninkaan linnassa.

Kaksi kaupankävijä-ueljestä.

Kauppamiehellä oli ennen muinoin kaksi poikaa, joille kuollessaan antoi kummallekin laivan perinnöksi. Pojat lähtivät siitä yhdessä purjehtimaan ulkomaille ja erotessaan toisistaan merellä tekivät sen liiton keskenään, että kun he vuoden purjehtivat eri merillä, he yhtyvät tässä samalla paikalla, missä nyt eroavat. Kului määräaika tuosta ja veljet tavaralla täytettyine aluksineen tulivat yhteen puhutulla paikalla. Mutta toinen, vanhempi veli, oli saanut laivansa täyteen valhetta ja vääryyttä harjottaen, kun taas nuorempi veli oli totuutta ja rehellisyyttä rakastaen sen kukkurapääksi saattanut. Tästä syntyikin heillä puhe yhteen tultuaan, mutta arvaahan sen, että heille tuli heti riita ja tora. Vanhempi veli puolusti vääryyttä, nuorempi oikeutta.

Kun ei asiasta muuten sovittu, määräsivät he riitansa ratkaisijaksi sen, joka heidän kotiin purjehtiessaan ensiksi heitä vastaan sattuu; ja se, jonka väite voittaa, se saa toiselta laivan tavaroineen, toinen sen häviää.

Purjehtivat he siis edelleen, no, tuli heitä vastaan venheellä mies, mikä lie ollutkin miehiään. Vanhempi veli huusi kohta laivastaan sille:

-- Mies hoi, totuusko vai valhe voittaa maailmassa?

-- Etkö sitä ennestään tiedä, valhehan se maailmassa vallitsee! vastasi mies veneestä ja souti edelleen.

-- Siinä kuulit, ähähti vanhempi veli ilkeässä voitonriemussaan nuoremmalle ja kun oli vedon voittanut, otti armotta tältä laivan tavaroineen. Vieläpä sydämettä puhkasi hänen silmänsä ja työnsi hänet sitten pienessä veneessä aaltoja aavoja ajelehtimaan.

Näin surkeasti kävi nuoremmalle veljelle, joka ei ollut mitään pahaa tehnyt. No, kun hän oli jonkun aikaa aavoja selkiä ajelehtinut, joutui hän jollekin tuntemattomalle, kaukaiselle rannalle. Siinä nousee hän maalle ja alkaa etsiä jotain kuivempaa olopaikkaa, jota voisi pitää yösijanaankin. Löytääkin hän suuren kiven ja nousee sille istumaan. Istuessaan siinä kuulee hän äkkiä lähestyvää suksen suhinaa metsästä. Hän kuuntelee ja tarkkailee ja lausuu vihdoin:

-- Ken lienetkin suksen suhisuttaja, tule avukseni ja armokseni!

Suksen suhisuttaja tulee ja kysyy häneltä:

-- Mikäs sinä olet istujoita. Miten olet joutunut tänne ja oletko sinä todella -- näenkö oikein -- silmätön?