Part 9

Poikien puhumasta päästyä täytyi kuninkaan poika itkemään ja sanoi: "Minä ne olen raatanut työt, minä sitä olen teidän vaivoihinne syynä; te minun lapseni olette!" Menee siitä sitten poikien äitiä sepäämään, sanoo: "Sinä olet minun naiseni, minä sinun miehesi, ja pojat samassa minun ovat." Tuntee tuossa toinen toisensa, ja siinä ilo nousee moinen, ettei voi virren veteä, saarnan sanoa. Sanoi siitä kuninkaan poika: "Lähtekää nyt, poikani, pois minun linnoilleni, josta olette syntyisinkin!" Ottaa naisensa ja poikansa kerallensa, ja lähdetään yhtenä matkalle. Poika kormanostansa otti paikan ja sivalsi sillä huoneita, niin samassa katosivat, ja siltaa myöten poikki merestä päästyä sivalteli taasen siltaa sillä, niin sekin kohta hävisi. Siitä perille kun tultiin, laadittiin heti pidot, kun nyt kuninkaan poika naisensa ja poikansa oli löytänyt.

Alettiin sitten elää eletellä kuten muinoinkin. Päivä tuli, toinen meni, ja rauha oli ja onnellisuus kuninkaan pojan kodissa. Vaan saivat pojat kerran äidiltänsä kuulla heillä toisiakin velilöitä olleen, jotka Syöjätär oli hukkaan saattanut, niin tuli pojille ikävä veljiänsä, eivätkä viihtyneet sen kovemmin kotonansa, vaan rukoilivat alituiseen äitiänsä: "Oi emomme, kantajamme, laske meitä velilöitämme etsimään!" Äiti ei olisi luopunut ainoista lapsistansa, niin koki estää heitä lähtemästä ja sanoi: "Elkää, poikaseni, semmoiselle matkalle lähtekö, tulette vielä tuhoon." Mutta pojat yhä kiusaavat häntä eivätkä rauhaa anna ennenkuin suostui viimeinkin laskemaan ja sanoi: "No, kun mielenne hyvin laatii, niin menkäähän, poikaseni! Jumala matkallanne!" Pojat silloin suorivat matkaamaan, ja äiti omista nänneistänsä lypsää maitoa, josta laati heille rieskasen ja antaa lähtiessä evääksi. Lähtevät siitä nyt astumaan, kulkevat kulkemistansa nuo ajat, nämät päivät, niin muutamassa paikoin kiekki istuu kolven nenässä. Siltä nousee heillä riita. Toinen sanoi: "Minäpä ammun tuon kiekin tuosta", ja ojensi jousensa ampuaksensa. Mutta toinen kielsi häntä ja sanoi: "Ole ampumatta, mitä sinä sitä ammut, kauniimpi se elossa on." Veli yhtä hyvin rupesi jo laukaisemaan, vaan kiekki silloin virkkoi hänelle: "Eläs ammu, poikaseni, vielä minä sinulle hyvää laadin!" Oudostui poika kiekin puhetta ja alensi jousensa, vaan kohta katui taas sitä sanoen: "Mitäpä hyvää hän minulle laatii!" ja ojensi uudellensa samaista kiekkiä. "Eläs tapa noin kaunista lintua", sanoi taasen veli, niin ei ampunutkaan toinen sillä kertaa, mutta siitä kiivastui kohta uudellensa ja ojensi kolmannen kerran jousensa. Ikään olikin jo laukaisemaisillansa, niin kiekki taasen puhui kolven nenästä: "Eläs ammu, poikaseni, minä sinulle hyvää laadin!" -- "Mitäpä hyvää sinä minulle laadit?" sanoi poika, vaan alensi kuitenkin jousensa. "Ka, et tiedä, mitä kulkiessasi sattuu", vastasi kiekki kolven latvasta; poika ei enää viitsinyt häntä hätyyttää, ja ampuminen jäi sillensä.

Saivat veljet taaskin matkaamaan. Kotvan aikaa kuljettuansa, tuli meren ranta eteen, ja jäivät siihen tuumimaan. "Milläpäs tästä nyt poikki pääsemme?" sanoi se ampuja-poika. "Se siitä nyt tuli", vastasi toinen toimessansa, "miksipä, veli, kiekkiä hätyytit, enkö minä sinua kieltänyt?" -- "Ka, minä hänet olisinkin ampunut, ellet sinä, pelkuri, ollut kieltämässä", sanoi suutuksissa veli, "vaan tulkoonhan nyt avuksemme, koska lupasi; kun lienee hyvä, saattakoon meidät merestä poikki ja vieköön tästä toiselle rannalle."

Tuskin saikaan vielä sanoneeksi, kun kavahti kiekki taivaalta, lensi leuhahti siihen, ja sanoi: "Nouskaa nyt, poikaset, selkääni istumaan, niin saatan teidät meren poikki!" Pojat tekivät sen, ja kiekki läksi heidän kera lentämään. Lensi, lensi, nousi, nousi aina taivaslakeen yhä ja kysyi siellä heiltä: "Joko suurena on meri silmistänne?" -- "Ka, niin on kuin puisen kate", sanoivat pojat, "sen suuruudelta vain näyttää silmistämme." Kiekki silloin loihe sieltä alas ja paiskahti heidän kera mereen, jotta kastuivat vähäsen; vaan siitä rupeaa nousemaan taas, kohoaa ylemmäksi vielä kuin ensi kerralla ja sanoo selässänsä istujille: "Suureltako nyt meri näyttää silmistänne?" -- "Niin on kuin seulan suuruinen vain, sen kokoiselta meille näyttää", virkkoivat pojat vapisten hänelle. Taukoaapa kiekki jo silloin ylenemästä ja paiskahtaa uudellensa mereen, jotta pojat ihan umpipäähän menivät veteen; vaan alkaa siitä taasen kohota taivaalle takaisin. Viimein tuiki ylhäälle noustuansa kysyy taaskin selässä olijoilta: "Onko suurena nyt meri silmistänne?" -- "Ei ole suurena", vastasivat pojat, "niin on kuin riehtilä ikään, sen suuruudelta vain näyttää." Loihe silloin kiekki kolmannesti mereen ja paiskahti vielä entistä syvemmälle, että tuli pojille aina pahempi hätä; mutta ei kaukaa vedessä pitänyt, vaan nousi lentoon taas, eikä kohonnutkaan sen kovemmin enää taivaalle, lenteli alaitse vain ja kantoi pojat merestä poikki rannalle. Siihen heitti heidät selästänsä hiekalle ja sanoi sille pojalle, kuka häntä ampua yritti: "Sinä kun rupesit, poikaseni, minua ampumaan, minulla silloin niin hirveä oli kuin sinullakin minun ensi kerran mereen paiskahtaessani. Samatse kun toisen ja kolmannen kerran minua ojensit, minusta silloin meni niin hirveäksi, etten nähnyt taivasta pääni päältä, niinpä sinullekin kolmas mereenpaiskahdus oli hirvein kerta. Nyt olen sanani teille täyttänyt, kun yli meren saatin, menkää nyt, kunne mielenne laatinee!"

Poikarukat silloin läksivät itsepäällänsä vaeltamaan ja kulkivat kauan aikaa outoja maita eksyksissä. Mennään, mennään, vaan ei tiedetä, minne mennään. Muistuipa kuitenkin hauen antama säälitsä toiselle pojalle mieleen, niin puhui siitä veljellensä: "Kun antoi säälitsäisen meille hauki, sanoi ajallansa meille siitä hyvää olevan, niinpä ruvetkoon nyt meitä hädästämme auttamaan!" Samassa otti säälitsäisen kormanostansa ja työnsi vieremään. Sepä kun pääsikin liikkeelle, vieri, vieri edellä yhä, ja he sen jäljessä kulkivat. Hyvän matkaa sillä tavoin mentyänsä tulivat sakeaan männistöön, niin siinä istuu männyssä vaakalintunen, joka kysyy heiltä: "Kunne menette, poikaseni?" -- "Menemme", sanoivat, "vaakalintuseni, velilöitämme etsimään; etkö tiedä sinä, missä meidän ovat veljemme?" -- "En tiedä minä, poikaseni", sanoi lintu, "vaan tästä kun vähän matkaa menette, talo tulee, niin kun siinä kysytte, tietävät ehkä sanoa, kussa veljenne ovat."

Pojat siitä kiittivät lintua neuvostansa, panivat säälitsäisen vieremään ja kulkivat sen jälkiä edellensä, kunne tulivat neuvottuun taloon, johon menivät pirttiin. Istuivat vähän aikaa pirtissä, niin kysyi emäntä: "Kustapa, vieraat, olette?" -- "Olemme sieltä ja sieltä", sanoivat pojat, "läksimme velilöitämme etsimään, ettekö tietäisi, missä he ovat?" -- "Kyllä ovat varmaan tällä maalla teidän veljenne", virkkoi emäntä; "seitsemän poikasta päivät joutsenina lentelee merellä, vaan vähän matkan päässä on talo, niin siihen kun yöksi tulevat koolle, samassa miehiksi muuttuvat jällensä. Kun nyt tästä siihen taloon kuljette, niin sieltä ne löydätte." Sekös nyt poikia ihastutti, kun moisen puheen kuulivat. Eivät malttaneet pitemmältä siinä talossa enää viipyä, vaan heittivät jäähyväiset emännälle ja saivat säälitsäisen perästä kulkemaan, kunne se edellä vieri. Sepä kohta taukosikin vieremästä, ja kun katsottiin, siinä talo oli moinen, mikä heille oli neuvottuna. Ollaan pirtissä, istutaan kotvasen, niin talon emäntä sanoo: "Mistä olette, poikaseni?" -- "Ka, olemme", sanoivat pojat, "velilöitämme hakemassa, puolen ikäkannikkaa olemme jo kulkeneet etsien heitä; joko lienemme viimeinkin päähän päässeet?" -- "Jo olette, poikaseni, matkanne päässä", vastasi emäntä, "veljenne päivät joutsenina merellä lentelevät, vaan iltasella aina meille tulevat yöksi, heittävät joutsenen ketut ulkona päältänsä ja astuvat miehinä pirttiin. Kun nyt pimeään saati vuotatte, niin täältä ne löydätte; mutta elkää näyttäytykö heille, muuten pakenevat heti, vaan jos satutte suojassa olemaan, kun tulevat, pitää heti mennäksenne pihalle ja polttaaksenne joutsenen ketut, niin siitä muuttuvat teidän veljenne ihmisiksi jällensä."

Sekös nyt taas emännän puhe ilahutti poikia. Pitivät siinä hänen kanssaan pakinata vuottaen iltaa tulevaksi. Vihdoin illan pimetessä kuulivatkin jo ikäänkuin tuulen huminan ilmassa, ja lintuparvi lentää leuhahti pihalle, heittivät joutsenen ketut päältänsä ja tulivat joukossa kaikki pirttiin. Siinä oudostuivat heti, sanoivat: "Jo on maammon hajulla pirtti", ja saivat joka paikasta etsimään. Etsijät veljet silloin olivat varoillansa ja menivät samassa ulos. Ottivat siellä joutsenen ketut käsiinsä ja polttivat ne heti tuhaksi kuten akka oli heitä neuvonut. Kävipä haju sieltä pirttiin, niin oudostuivat taas pirtissä olijat sitä sanoen: "Minkätähden tässä karrelta haisee?" ja kavahtivat pihalle katsomaan. Siellä kun näkivät kettunsa tuhkana jo, säikähtivät kovasti ja juoksivat emännälle sanomaan: "Mikä kumma tuli, emäntäisemme, kun meiltä ketut poltettiin?" Samassa tulivat etsijät veljetkin pirttiin, niin kääntyivät toiset heihin päin ja sanoivat: "Minkälaisetpa te olette miehet, kun kettumme poltitte?" -- "Ka, sellaiset me olemme", vastasivat toiset, "kun olemme teidän veikkojanne; puolen ikäkannikkaa olemme jo vaeltaneet teitä etsimässä, vaan nyt löysimme viimeinkin." No, ruvetaan siinä nyt tunnustelemaan, tiedustelemaan, niin tuntevat viimein toinen toisensa ja syleilevät iloissansa. Saapi toinen toisellensa vaiheitansa kertoilemaan, niin kului se yö haastellessa, kunne päivä valkesi. Heittivät siitä jäähyväiset emännälle ja läksivät kaikki yhtenä matkaamaan kotiinsa. Lähtiessä ottavat etsijät veljet äitinsä leipoman eväskakkaran esiin ja tarjoavat toisille, sanoen: "Ottakaapa tätä maammon-maitoista rieskaa suuhunne!" Toiset ottivat sitä maistaaksensa ja sanoivat veljillensä: "Jop'on aikaa kotvanen, kun on maammon-maitoista rieskaa saanut maistella, onpa pitänyt lähteä maammon maidon maistamatta." Pantiin siitä säälitsäinen vieremään ja kuljettiin sen jäljessä aina kuninkaan linnoille saati, jossa nousi ilo moinen, ettei voi suulla sanoa. Kuningas ihastuu niin, ettei tiedä kunne saada iloissansa, ja linnoilla laadittiin kotiintulopidot, joita kesti monta päivää pääksytysten. -- Sen pituinen se.

SAARESSA ELÄJÄT

Oli ennen kolme sisarta, kylyssä työtä tekivät, niin nousi heidän keskenänsä pakina. Vanhin sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika ottaisi naiseksensa, niin kolmesta pellavankuidusta koko linnakunnalle paidat laatisin." Keskimmäinen sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika ottaisi akaksensa, niin kolmesta vehnänjyvästä linnakunnalle leipää laatisin kyllälteen." Kolmas sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika ottaisi, niin minä kolmesta vatsan väestä yhdeksän poikaa saisin."

Kuninkaan poika kuunteli heidän puhettansa ja sanoi itseksensä: "Kuka heitä ottaa, kaikki ovat hyviä? Vaan onhan linnassa vaatetta ja leipää, sen otan, joka kolmesta vatsan väestä yhdeksän poikaa saapi." Sen otti nuorimman sisaren ja vei linnaansa. Elettiin, oltiin siinä, kunne naisen saattoi kohtuiseksi. Tuli jo lapsen saanta-aika, niin sanoi nainen miehellensä: "Mene, käy apulaista kylästä, minä lähden lasta saamaan." Siitä kun läksi mies matkalle, tulee nainen vastaan, sanoo: "Kunnes menet, mies?" Sanoo toinen: "Apulaista läksin saamaan, naiseni lapsia saapi siellä kotona." -- "Ota minut!" sanoo nainen. No, mies otti hänet, ei tuntenut; se olikin Syöjätär, kehnon akka. Siitä kun tultiin linnoille, kuninkaan poika työnsi sen Syöjättären kylyyn, vaan itse meni pirttiin. Mitäs siitä? Nainen kun sai kolme poikaa, Syöjätär varasti lapset, pani kolme hurtan pentua sijaan ja meni siitä kuninkaan pojan luokse pirttiin. Kuninkaan poika siellä pastieroitsee lattialla ja viheltelee hyvällä mielin. "Onpa", sanoi Syöjätär, "mitä hyvällä mielin olla, kun kolme hurtan pentua sai naisesi sinne." -- "Lähden, katson", sanoo mies ja menee samassa kylyyn. Tulee naisensa luokse ja katselee, niin totta on Syöjättären puhe, hurtan pennut ryömivät lattialla. Sanoo siitä naisellensa: "Nyt minä sinut tapan." -- "Elä tapa", rukoili nainen, "annahan, saan toisen kerran vielä."

No ei tappanut, jätti eloon naisensa. Elettiin siitä, oltiin aikaa taas, niin sai toisen kerran se nainen kohtuiseksi. Tulee lapsen saanta-aika hänelle, niin käskee miehensä apuvaimon saantaan kylään kuten viimeissäkin kertana. Lähtee mies silloin kotoa, niin tulee se sama Syöjättären akka vastaan, joka viimeinkin, eikä tuntenut hän sitä. "Kunne menet, mies?" kysyi eukko. "Läksin", vastasi mies, "lapsen ämmää etsimään, naiseni lapsen saantaan meni saunaan." Akka sanoo: "Ota minut!" Toinen otti ja vei Syöjättären kotiinsa naisellensa avuksi. No, eipäshän mitään; nainen kun sai kolme poikaa siellä, Syöjätär ne otti, varasti häneltä, ja pani kolme sianporsasta sijaan. Meni siitä miehen luokse, sanoi: "On miehellä, mitä hyvällä mielin olla, kolme sianporsasta sai nainen saunassa." -- "Menen, katson", sanoi kuninkaan poika ja läksi itse saunaan. Sielläpä sianporsaat ovat lapsina taas, kuten oli sanottu. Kuninkaan poika siitä tuli pahoillensa hyvin ja puhui naisellensa: "Miksi sinä kolme poikaa lupasit saada ja sian porsaat teit? Minä sinut tapan nyt." -- "Elä tapa", virkkoi nainen, "saan kolmannen kerran vielä, tapa sitten."

Taas elettiin, oltiin kotvasen yhtenä, niin sai jo nainen kolmannen kerran kohtuiseksi. Kantoi aikansa kohtua, kunne taasen saanta-aika tuli, niin samatse miehensä pani apulaista saamaan kylästä. Mies kun läksi matkaamaan, hänelle kävi samoin kuin ennenkin: Syöjättären taaskin kohtasi tiellä ja vei naisensa luokse saunaan. Mutta nainen oli varoillansa jo, kun tunsi Syöjättären; sai kolme poikaa entiseen tapaansa, niin yhden pojan palmikoihinsa peitti ja toiset kaksi vain kehnon akalle antoi. Se varasti ne pojat taas ja pani rakkikoiran pentua kaksi sijaan. Tuli kuninkaan poika saunassa käymään, niin näki pennut siinä ja sanoi: "Käkesit kolme poikaa saada, rakkikoirat sait; nyt minä sinut tapan." Siitä pani hänet rautapuolikkoon ja työnsi merelle; rakkikoiran pennun yhden antoi toveriksi vain, mutta nainen salaa otti sen palmikoihinsa peitetyn poikansa keralle. Heitä tuuli siellä kanteli, mihin lienee kannellut, kunne vei maan rannalle. Tulipa pojalle ikävä puolikossa, alkoi pyrkiä pois sieltä ja sanoi äidillensä: "Potkaisen, maammo, puolikon halki, niin maalle pääsemme." -- "Elä potkaise, missä lienemme, vaivumme mereen", sanoi äiti. No, ei potkaissut poika, ja tuuli kuljetteli heitä taas, minkä aikaa lienee kuljetellut, kunne taas matalalle ajoi. Tunsi poika, jotta puolikko vierittelekse, niin ei enää antanut aikaa, vaan potkaisi pohjan puolikosta, ja noustiin siitä maalle. No, hyvä muuten olisi, vaan on vilu heillä semmoinen, eikä ole suojaa missä eläisi. Alkaa poika rukoilla Jumalata, sanoo: "Oi Jumalaiseni, anna huonetta, missä eläisimme!" Tuskin sai vain sanoneeksi, niin tuossa paikassa syntyi heille asunto siihen ylen hyvä, seinätkin olivat näädän hännillä sammalletut; ja pihalle kasvoi semmoinen puu, että siitä oli leipä sekä särvin ja kaikki mitä vain tarvitsi. Poika taas rukoilee Jumalata, sanoo: "Suolainen on vesi meressä, ei voi juoda sitä, anna meille kaivo, mistä veden saisimme!" Siihen tuli silloin kaivo semmoinen, ettei maalla mointa; puolessa oli vesi, toisessa mesi, ja kultaiset laidat suulla.

Poika siitä sanoo, kun elämään päästiin: "Vuota, maammo, niin lähden, katson, missä paikoin olemme, maallako vai saaressa, kun meidän luonamme ei käy rahvasta." Läksi katsomaan, niin meren näki joka haaralta, jos minne olisi silmänsä luonut, ja rukoili taas apua Jumalalta, sanoen: "Meren saaressa olemme; anna, Jumalaiseni, silta, mistä maalle pääsemme!" Siihenpä tulikin semmoinen silta, rautainen, luja, ettei kuninkaalla parempaa, silmänräpäyksessä ilmestyi se siihen. Matkaa huomenna kolme kiertolaista meren rannetta, niin näkevät sen sillan siinä ja sanovat: "On saarella eläjä, kun on tuommoinen silta tuossa, lähdemme katsomaan." Naisen poika katsoo ikkunasta ja näkee miesten tulevan, niin meni vastaan heille ja saattoi pirttiin. Siellä syötti, juotti heidät hyvästi, näytti puun, kaivon ja kaikki, miten he siinä elivät; ja kun läksivät kiertolaiset pois, niin kaimasi heitä pihalle ja sanoi siellä rakkikoirallensa: "Saata kuninkaan linnaan nämä miehet." Koira saattoi kuninkaan kotiin kuten käsky oli. Menivät kiertolaiset siellä linnaan, niin kuninkaan poika pani syömään, syötti kiertolaiset kuin ainakin. Kun sai syöttäneeksi, sanoi: "Sanokaas, miehet, tarina, mitä näette siellä maailmaa kulkiessanne." Miehet sanoivat: "No, me osaamme tarinan sanoa: eilen kun salmen korvasta kuljimme, asunto oli siinä semmoinen kuin teidänkin linnanne, ja poika eläjänä siellä maammoinensa." Kuninkaan poika heti sanoi: "Minä huomenna lähden katsomaan." Mutta hänellä oli Syöjättären tytär naisena -- oli näet toisen vaimon ottanut -- niin se kielsi lähtemästä, sanoi: "On minullakin kolme kultaista sikaa sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, ne ovat vieläkin kummemmat." Kuninkaan poika sen kun kuuli, lupasi niitäkin katsomassa käydä, ja nainen tyytyi siihen.

Rakkikoira silloin pyörähti kotiinsa isännälle sanaa viemään. Kysyttiin häneltä, mitä kuninkaan linnassa kiertolaiset haastoivat, niin sanoi siihen: "Niin kiittivät meidän paikkaa, kuninkaan poika käkesi käydä huomenna katsomassa, vaan kuninkaan miniä sanoi vielä siat semmoiset olevan, että niissä enempi vielä oli katsomista." Sanoi poika: "Lähden, käyn ne siat sieltä, niin pääsee kuninkaan poika meillä käymään." -- "Hyvä olisi, kun saisit", arveli äitikin, ja poika läksi, ne siat kävi pois sieltä ja toi kotiinsa.

Matkaa huomenna kuusi kerjäläistä rannitse, näkevät sillan saarelle menevän ja kulkevat sitä myöten edellensä, kunne taloon tulevat. Siellä naisen poika taas syötteli, juotteli heitä niinkuin eileisiäkin miehiä ja näytteli kaikki, mitä talossa oli, sen ruokaa kasvavan puun ja kultalaitaisen kaivon. Aikansa talossa oltua läksivät kerjäläiset pois matkaamaan, niin poika rakkikoiransa taas käski heidän kanssaan linnoille menemään, jotta saataisiin kuninkaan kodista sanomia kuulla. Se saattoikin miehet aina perille saati, jossa haastoivat kaikki, mitä saaressa näkivät. Istuu kuninkaan pojan akka, kuuntelee puhetta, niin sanoo siitä miehellensä: "On minulle vielä isommat kummat, kuusi kultaista oritta sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, ne vasta kummat ovat." Kuninkaan poika silloin laittoi kerjäläiset pois ja käkesi huomenna katsomaan kumpaakin. Rakkikoira kuunneltuansa puheet pyörähti ikkunalta pihalle, meni kotiinsa ja haastoi, mitä linnassa pakistiin. Poika siihen sanoo: "Lähden, maammoseni, käyn pois orit, niin joutaa kuninkaan poika meille tulemaan." -- "Hyvä olisi, kun saisit", myönnytti äiti; ja poika siitä kävi orit pois ja toi kotiinsa.

Huomenna matkaa yhdeksän kerjäläistä sitä samaa rantaa myöten, tulevat siltaan taas ja kulkevat sitä myöten saareen, jossa naisella ja pojalla talo oli. Heitä siellä kohdellaan samoin kuin edellisiäkin, ja rakkikoira saattaa heitä taas kuninkaan linnaan. Haastelevat miehet kuninkaan pojalle saaressa näkemänsä, niin alkaa hänen mielensä tehdä saaressa käydä katsomassa. Mutta akka istuu siinä, kuuntelee miesten pakinaa ja sanoo: "On minulla vieläkin kummemmat, kahdeksan kultaista poikaa sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, suuren kiven reunalla makaavat, punaisella veralla katetut, ne vasta katsottavia ovat." Rakkikoira samassa ikkunan takaa pyörähti kotiinsa ja kertoi siellä, mitä linnassa oli puhuttuna. Sanoo poika taas: "Lähden, maammoseni, käyn pois ne pojat sieltä." -- "Hyvä olisi, kun saisit", sanoi äiti, "vaan et niitä saa ennenkuin minä sinulle eväät laitan." Lypsi nännilöistänsä rieskan, teki siihen vehnäjauhoista kahdeksan kakkaraa ja neuvoi matkaan lähtijätä: "Pojat kun löydät, pane kakkara kullekin suuhun, äsken havaitsevat." No, hän meni, se poika, sinne, pani jokaiselle rieskan suuhun ja sanoi: "Viikon makasitte, veljet, nouskaa pois!" Kaikki silloin havaitsivatkin unestansa, katsoivat päivää ja sanoivat: "Viikon makasimme, päivä jo on ylhääksi noussut." -- "Oi veljeni!" virkkoi nostattaja, "olisitte viikommankin maanneet, minä kun en olisi tullut, jo on vuosia siitä kun nukuitte." -- "No, kunnepa nyt menemme, kun jalkasille pääsimme?" -- "Astukaa jäljessäni kaikki", sanoi poika ja vei veljet kotiinsa; ne kaikki kaunista, vahvaa miestä olivat kasvaneet.

Tulipa kuningas kiven kupeelta poikia katsomaan, mimmoisia nuo ovat, niin tääll'ei mitänä. Siitä jo sydäntyi vaimoonsa, tuli kotiinsa ja sanoi: "Sinä jo kolmasti minua valehdellut olet, mikä sinä olet? Lähden saaresta kerjäläisten sanomaa linnaa katsomaan." Nainen vielä koki estää häntä menemästä, vaan kuninkaan poika ei ollut hänestä ollaksensa, heitti samassa kotinsa ja läksi matkalle. Tulee sillalle, niin jo pojat näkevät hänet, kaikki yhdeksän tulevat hänelle vastaan ja vievät kantamalla kotiinsa. Panevat siellä ruoalle heti ja syöttävät, juottavat kaikenmoisella. Kysyy kuninkaan poika heiltä: "Mistä teillä tämä näin hyvä eläntä on ja niin paljon eloa?" Akka, poikien maammo, istuu karsinassa, kuulee kysymyksen ja haastaa kaikki tapauksensa. Kuninkaalle siitä jo menee mieleen: tässä tämä onkin minun vaimoni. Vaan ei virka mitään, lähtee kotiinsa ja käskee piikojen sauna panna lämmetä. Kynnyksen viereen kaivatti kuopan, panetti sydämen varia kiviä täyteen ja veran päälle, jott'ei mitään näkyisi.

Sauna kun oli lämmitetty, vietti sitten vaimonsa kylpemään. Astuu kuninkaan pojan puoliso saunatietä, hyppii, hyppii niinkuin ainakin hyvällä eläjä, ja kun tulee saunan ovelle, hyppää taas kynnykseltä veralle, mutta verka petti, ja hän putosi samassa tuliseen kuoppaan. Siellä paloi, kaikki kärventyi se Syöjättären tyttö palkaksi hyvistä töistänsä, eikä sen kovemmin nähtynä häntä. Vaan kuninkaan poika läksi huomenna naistansa ja poikiansa kuusilla rattailla saaresta käymään ja toi ne kotiinsa kaikki. Siellä eletään vielä tänäkin päivänä. -- Sen verta sitä tarinaa.

TYNNYRISSÄ KASVANUT POIKA

Kuninkaan poika ennen läksi kaupungista maalle kävelemään, talonpojan tyttöjä katselemaan. Oli sitten muutamalla leskellä kolme tytärtä, kaunista hyvin ja sievää. Menipä kuninkaan poika saunan seiniviereen, jossa tiesi tytärten sisällä olevan, kuuntelemaan, mitä he haastaisivat.

Tytöt paraallansa pakinassa. Nuoremmat sisaret kysyivät vanhimmalta: "Mikä työ sinusta paraitse käypi?" Vastasi tämä: "Minusta käypi se työ paraitse: yhdestä ohran jyvästä teen kaikenlaista syömistä ja juomista." Kysyttiin keskimmäiseltä sisarelta: "Mikäs työ sinusta, sisko, käypi parhaittain?" Hän vastasi: "Minusta se työ syntyy sievimmästi: yhdestä pellavan kuidusta teen kaikenlaiset sulkut ja silkit." Kysyttiin viimeksi nuorimmalta: "Mikäs työ sinusta parhaittain käypi?" Vastasi hän: "No, minä nyt en muusta työstä pidä kuin: kolme kertaa saan poikia, kolme poikaa kustakin vatsan väestä, joilla

"kuu kupeesta kuumottavi, päivyt ompi päälaella, kädet on kultaa kalvoisesta, jalat hopeiset polvista."

Kuninkaan poika pani sen mieleensä: "Se minun on, kuka semmoisia poikia tekee", ja meni kotiinsa, jossa ilmoitti asian vanhemmille. Oli siinä sitten kuninkaan linnassa vanha lapsen-ämmä, joka toivoi tytärtänsä kuninkaan pojalle morsiameksi. Vaan kuninkaan poika siitä ei huolinut eikä totellut vanhempiansa, jotka eivät olisi suvainneet hänen niin alhaisesta säädystä naivan. Hän nai lesken tyttären. Kun sai morsian kohdulliseksi, tuli kuninkaan pojan vuoro mennä sotaan. Sillä aikaa vaimo poiki, ja käytiin se sama vanha ämmä pesemään. Sepä kantoi kuninkaan pojan naiselle vihaa, toi kolme koiranpentua mukanansa, vei pojat pois, minne lie vienyt, ja jätti koiranpennut sijaan.