Part 1
SUOMEN KANSAN SANALASKUJA
Koonnut
Elias Lönnrot
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia. 4 Osa.
Helsingissä, 1842. Prätätty J. Simeliuksen Lesken tykönä.
Imprimatur: Frans Ludw. Schauman.
Alkulause
Itsekussaki työssä ja toimessa tulee ennen kaikkia kysyä, mikä arwo ja hyödytys niillä on; sillä työ, millä ei hyödytystä ole, on parempi tekemätönnä, kun tehtynä. Näitä sanalaskuja sillä kysymyksellä arwatessamme olemma luulleet niiden kyllä kolmessaki kohden Suomen yhteisyyttä hyödyttäwän. Ensiksi on niissä monta meillenki hyödyllistä esiwanhempaimme tietoa, oppia ja neuoa säilytetty. Toiseksi sopiwat osaawasti käytettynä kaunistamaan ja usein wahwistamaan kaikenlaista puhetta yhteisessä elämässä. Kolmanneksi antawat tiedottelewille joita kuita johdatuksia Suomen kieltä ja kansan elämätä tutkiessansa.
Yhteisinä neuoina ja muistutuksina elämässä sopii hywästi pitää melkein kaikki, mikä ei sodi Kristillisyyttä wastaan; waan jos semmoisia löytyisi, jotka ei hywäsesti yhteen sowi kristillisten oppien kanssa, niin pidettäköön niitä ei muuna, kun esimerkkinä luonnollisen järjen erehdymisestä, ja niiden kohtien osottajina, missä sama erehdys kewiämmästi tapahtuu. Myös tulee muistaa, että useammilla sanalaskuilla on _toinen mieli, toinen kieli_, eli että niillä ajatellaan peräti toista, kuin mitä niillä sanotaan. Niin taitaisi joku luulla sanalaskussa: _kaksi kowaa kokee; meidän poika ja Jumala_, ihmistä kyllä sopimattomasti Jumalaan werrattawaksi, waikka sitä kuitenki nyky aikoina ei käytetä paljo muulla mielellä, kun raamatun lausetta: _työläs on potkia tutkainta wastaan_. Samalla tawalla sanotaan: _leikki se on leiwän loppu, se tuska tupakan loppu_, pilkalla toisin, kun ajatellaan. Niin monta muutaki. -- Tästä lienee ymmärrettäwä syy siihenki, että muutamat sanalaskut owat peräti wastahakasia keskenään, waikka, ei kaikki wastahakasuus sanalaskuissa kuitenkaan ole siitä syystä, waan muuten ihmisten mielten erilaadusta.
Ajatteiimma ensittäin karsia pois kaikki wähäpätösemmät sanalaskut tästä kokouksesta, mutta sepä karsinta ei ollut niin huokiasti tehty, kun ajateltu. _Kuka tiesi kunki mielen, kenpä kenenki sydämen_ -- moni meistä wähäpätönen taittaisi toisilta kylläki kalliiksi ja kauniiksi arwata. Niin luulimma paremmaksi antaa yhdessä koossa ilmitulla kaikkien, mitä suomalainen kansa _sanalaskuiksi_ nimittää, paitsi mitkä oliwat itsestänsä mielettömiä wertauksia, eli muuten riettasanasia, riwoja, joillen ei ole taittu siaa antaa.
Muutamia sanalaskuja löytyy, jotka ehkä lienewät ruotsista kotoperää, toisia, jotka owat hywinki raamatun sukua; mutta olkoot waikka mistä, kun kerran owat suomalaisiksi sanalaskuiksi kääntyneet, niin niitä ei enää sowi toisten joukosta eroittaa. _Sitä koiraki kodiksi, kuss' on ollut yötä kolme_. Usiampia myös tawataan wanhoissa runoissa, wirsissä ja liiatenki lauluissa; mutta niitäki emme ole tainneet pois jättää, koska enemmin näyttäwät olewansa alkuperäsiä sanalaskuja, kun runoista, wirsistä eli lauluista saatuja.
Kaiken sanalaskuin rajottamisen _sananparsihin, sananpolwihin, sananmutkihin, wertauksihin_, j.n.e. luulemma soweliaaksi työksi sillen, jolla muuta työtä ei ole. Se ainoasti olisi tainnut olla sopiwa ja myös helposti täytetty, eroittaa _runolliset_ sanalaskut _lauseellisista_, waikka seki on tekemättä jäänyt tässä kokouksessa. Paljo hyödyllisempi, kun kaikki semmoinen rajotus, olisi ollut saada itsekunki sanalaskun alla merkityksi kaikki muut sen kanssa yksimieliset sanalaskut, ja jollain erimerkillä wasta hakaset, jos semmoisia löytyisi, jonka ohessa myös olisi tarwinnut laittaa jonkunlainen reisteri eli niiden ainetten nimitys, joita sanalaskuissa tawataan, ja paikalla merkitä, missä miki löytyy. Hywä, jos joku suomalaisten sanalaskuin hywäiliä ottaisi nämät toimitukset tehdäksensä. Toisintojen kanssa, joita löytyy paljon, sopisiwat jälkeenpäinki painettaa, jossa tilassa myös käyttäisi uusia lisäyksiä ilmi antaa, kun waan sitä ennen tulisiwat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle Helsingissä lähetetyksi. Juuri näitä toiwottawasti saatawia yhtäpitäwäisyyden ja wastahakasuuden merkitsemisiä, kun myöski aine-reisteriä ja toisintoja warten, olemma läpeensä nämät sanalaskut kymmenittein numeroinneet.
Sanalaskuin järjestämisestä olemma muussa tilassa (Suomi 1841, IV Häftet) sanottawamme sanoneet, kuin myöski, minkä tähden wiimein puutuimma järjestämisen perusteeksi tässä kokouksessa alkusanan panemaan. Jolla ei ole semmoinen järjestys mielenmukanen, elköön tätä sanalaskutoimitusta pitäkökään muuna, kun onki -- _korjaamattomana kokouksena_, jonka itse mielensä mukaan paremmin korjatkoon ja suoritelkoon. Siitä, että alkusana on perusteeksi pantu, tuli muutamia sanalaskuja kahteen paikkaan otetuksi, kun alkoiwat erilailla.
Ensimäisen kokouksen suomalaisista sanalaskuista ilmi antoi Paimion kirkkoherra, maisteri Henr. Florinus kirjassansa: _Wanhain Suomalaisten tawaliset ja suloiset Sananlascut, mahdollisuden jälken monilda cootut ja nyt wastudest ahkerudella enätyt_, präntätty Turussa w. 1702. Muita warsinaisia kokouksia ei sitte ole tullut, paitsi _Jak. Juteinin Walittuja Suomalaisten Sananlaskuja_, Wiipurissa w. 1818 ja _C.A. Gottlundin_ ensimäinen laitos kirjassansa: _Dissert. de Proverbiis Fennicis_, Upsalassa w. 1818, ja toinen suurempi kokous kirjassa: _Otawa eli Suomalaisia Huwituksia_, 1 Osa. Tukhulmissa w. 1831, joka jälkimäinen kirja käsittää paljo muitaki suomalaisia aineita. Kaikki nämät, kun myös mitä wähin muissaki nyt nimittämättä jääwissä kirjoissa löytyy, olemma tähän kokoukseen ottaneet, taikka tulewat ne wasta toisinnoissa otettawiksi, missä mielestämme oliwat kehnompia, kun mitä itse kansan suusta kuulleet olemma eli saaneet muilta kirjotettuna. Näistä kaotettuna saaduista kokouksista owat edellä muiden nimitettäwä se, jonka entinen Kansliaraati, professori _Henr. Gabr. Porthaani_ moniwuotisella uutteruudella toimitti, ja toinen nykyisen howioikeusraadin _Carl Henr. Aspin_ samanlaisella uutteruudella laittama. Jälkeen nimitettyä tulee wielä erittäin kiittää siitä, että antoi tähän kokoukseen niin omat kootut sanalaskunsa, kun Porthaaninki, joista sitä ennen ei tietty, jos enää missään löytyisiwätkään säilytettynä. Suomalaisen Kirjallisuuden seuralta olemma myös saaneet ne sanalaskukokoukset, joka Kuninkaan kirjaston hoitaja, maisteri _A.J. Arwidssoni_, Tuusilan kappalainen _Carl Aspegreini_, Lappajärwen kirkkoherra _J. Fellmanni_ wainaja lehtori _C.R. Keckmanni_ owat toimittaneet, ja Akatemian kirjastosta Helsingissä erään nimittämättömältä tehdyn kokouksen. Myös owat Inarin kappalainen _J. Durkmanni_, Muonioniskan kirkoherran sianen _J.Fr. Liljebladi_ ja studenti _J.Fr. Kajaani_ tähän sanalaskuja lähettäneet.
Ensin päätimmä merkitä kunki kokoomat sanalaskut erittäin; mutta kun yksiä on usiammilta koottu, niin katsoimma sopiwammaksi sitä ei tehdä. Wähäpä tuosta, ken heidät kokosi; se paras, että owat kootut. Ne owat Suomen kansan yhteinen, ei kokoiliain erityinen tawara.
Kajaanista 23 päiwä Lokakuussa 1841.
_Elias Lönnrot_.
Suomen Kansan Sanalaskuja.
Aamu on iltaa wiisaampi.
Aamun Jesus anna tulla, aamulla somat sanomat.
Aamusta päiwä pisin on.
Aamusta päiwää jatkauu, ei illasta.
Aasta aidan tynkenäki, wuosi wuotakenkänäki.
Aatoksessa arwon neuo, puutoksessa köyhän kauppa.
Aatto juhlaa korkiampi.
Aatto juhloa jalompi, iltapuoli laskiaista.
Ah entinen aikani, nykyinen mieleni.
Ah kultaista kotia, 10 armasta asunsioa.
Ah kulta kodon elanto: jos on waikia watsalle, niin on helppo hartioille.
Ah sitä kultaista kotoa: jos on ruokaa niukemmalta, niin on unta wiljemmältä.
Ahdashenkinen rykiä, pahasilmäinen sokia.
Ahkeruus kowan onnen woittaa, ahkeruus unenki estää.
Ahneus kunnian pettää.
Ahneus wiisaanki willitsee.
Ahtaimpaan paikkaan tautiki tungeksen.
Ahwen armas tuorehelta, särki säästöstä parempi.
Ahwen itki aikojansa, hauki onnensa kowuutta: talonpoika tarkkasilmä werkon silmän solmeapi.
Ahwen itki aikojansa, 20 kalat kaikki päiwiänsä: "kunne kudulle menemmä, kunnes muolle, kun rantaselle."
Ahwen kudun alottaa, ahwen kudun lopettaa.
Aika alkaissa menepi, sonnustellessa sulapi.
Aika ansoja punoa, tehdä teiren kielekkeitä, kun on hanhet soitimella.
Aika hiiren haukotella, kun on kissan kiirahissa.
Aika kultainen kulupi, päiwä kaunis karkelepi, ilman lintujen ilossa, warwuisten wisertämissä.
Aika menee arwellessa, päiwä päätä käännellessä.
Aika muuttupi moneksi, ihminen ajan keralla.
Aika muuttuu ja mies muuttuu ajassa.
Aika on paras arkiona kiwenpuusta kihlaella, riihiwartasta walita.
Aika on sillon joutawassa, 30 kun on pappi soutamassa.
Aika on tulla, toinen mennä, kolmas warsin ilman olla.
Aika sataa, koska heinät ladossa.
Aika se on hywä aika: heinät saattapi latohon.
Aika tawarat saapi, aika tawarat kaappii.
Aika tulla, toinen mennä, kolmas orwon ajatella.
Aika tuopi tyynen meren, aika wuotawan wenehen.
Aika wanhin, awaruus suurin.
Aika wanhin wanhimmista, ilma suurin suurimmista.
Aikaisin kirkkoon, myöhän keräjään.
Aikanansa kirkkoon, hiljan 40 kapakkaan.
Aikanansa mies aikoo, mutta lopussa kiitos seisoo.
Aikawat herrain kiireet.
Aikoihin Ahdin elätti, päiwisin Pätösen pojan.
Aikuinen orjan aita, pojan polwipäiwyinen.
Aina antapi Jumala, lupaapi armo luoja, arkena anelialle, pyhänäki pyytäjälle.
Aina auttapi Jumala, ajan kunki katkasepi; ei ole wielä welkonunna, eikä tahtonna takasin.
Aina kala wedessä, ehk'ei aina apajalla.
Aina kuluu kulkewalta, pitäjältä pirskahtapi; se kuluu, jos kukkoinaki, menee mämmiruokinaki.
Aina lähtewätä -- Lähtewätä.
Aina muita halataan, 50 ei minua milloinkaan; tahi jos jolloin joudutaan, ei siiwolla silloinkaan.
Aina on aika wiriällä, kiiret laiskalla kotona.
Aina on hywä pahoa pakossa, häjyä hätäwarana.
Aina onni saanehella, ei aina ansainnehella.
Aina siihen korsi jää, kuhun kuorma kaatuu.
Aina tauti tiinehessä, yskä heikkohenkisessä, waiwa wanhassa akassa.
Aina syötäwä kulupi, pidettäwä pehmiäpi.
Aina uusi hempiämpi, ehkä entinen parempi.
Aina uutta, harwoin hywää.
Aina waiwainen walittaa.
Ainaki kala wedessä, 60 apajoilla aioin yksin.
Ainoallansa köyhä koreilee.
Aitasta sika sukusin, hywä tyttö kellarista.
Aiwotellessa -- Ajatellessa.
Aja hiljalleen hewoista: hiljalleen perille pääset.
Aja hiljan ahtehessa: paremmin reki pitäpi.
Aja mennyttä hepoa, säästä nuorta hääwaralla.
Aja päälle, lyö hepoa; ruokoa Jumalan huoli, miehen huoli waattehia.
Ajakseen orja aidan panee, poika polwipäiwäksehen.
Ajaksen orja aitoapi, oljilla witsastelepi.
Ajallansa aidan pano, 70 hetkellänsä heinän teko.
Ajallansa työn teentö, hetkellänsä heinän lyöntö.
Ajallansa työn teko, hetkellänsä ilon pito.
Ajan wientö marjan syöntö.
Ajanwietto marjan syöttö.
Ajastaika aitanaki, wuosi aidan witsanaki.
Ajatellen toimella tehdään.
Ajatellessa aika menee, sonnustellessa hetki sulaa.
Ajatukset ajan wiewät, pidätykset pitkät päiwät.
Ajatuksissa -- Aatoksessa.
Ajatus on orwon neuo, 80 puutos kauppa köyhän miehen.
Akat koissa arwelewat: miehet wiinoa wetäwät; usein urot lumessa, miesparat pahassa säässä.
Akka autuas kotona, ukko kurja kulkemassa.
Akka ei luotu lukkariksi, eikä ukko kuppariksi.
Akka koissa pahatapanen: rengillensä reiloapi, miehelle mitä sanopi.
Akka kulkee aseettaan, mies ei kirweskuokattaan.
Akka mies asehetonna.
Akka mies asetta paitsi.
Akka tieltä pyörteleksen, ei uros pahanenkana.
Akka tuopi tyynyn, taljan, akka wuotawan wenehen.
Akka wanha oluen juopi 90 puu laho weden wetäpi.
Akoilla on aina juttu, paimenilla paha nuttu.
Alahalla allin mieli uidessa wilua wettä, alempana armottoman käydessä kylän wäliä.
Alahana on allin mieli uidessa wilua wettä, sukkeloidessa suloa, jään alaista järkyttäissä.
Alahana on allin mieli, uidessa wilujokea, alempana miehen mieli kainun naisen naituansa.
Alaisin raudan, juoma miehen koettelee.
Alaisin raudan kokee, juoma miehen näkee.
Alas katsoo maattu piika, ylös punaposkinen.
Alas outo katselepi, ylemmä ajattelepi.
Alas wieras katsoo, ylemmä näkee.
Alaspäin pidetty piika. 100
Alastonta nauratahan, ei kaunihin kantajata.
Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo.
Alla kana kaunisnaki, päällä kukko kurjanaki.
Alle katsoo pidetty piika, aholle hepo ajettu.
Alta kuoren leipä kypsi, luun luota liha makia.
Anna ahneelle niinkauan, kun pyytää, koiralle niinkauan, kun katselee.
Anna ainaki Jumala kyllin syödä, kyllin juoda, kyllin antoa kylälle.
Anna armias Jumala sitä mieltä miehen päähän, ettei huomena katuisi töitä tämänpäiwäisiä.
Anna Herra aamun tulla, aamulla hywät sanomat.
Anna Herra illan tulla, 110 illan ilman mainioitta.
Anna Herra ohrawuotta, Jumala jywäkeseä: saisi orjatki olutta, kasakatki kaljawettä.
Anna huolia hewosen, murehtia mustan ruunan: hewosell' on pää parempi, pää parempi, luu lujempi.
Anna Jumala ajan kulua, päiwän tulla, toisen mennä, iän saada illallehen.
Anna Jumala ajat mennä, päiwät kultaiset kulua.
Anna Jumala antamista, käden kahden kantamista.
Anna Jumala hywä päiwä, hywän päiwän sanomia.
Anna Jumala kuninkaan kuulua, waan ei näkyä.
Anna juosta jouhihännän, kipata kowakapion, rautasorkan sorkutella.
Anna katille kaikkia, mitä naukuu; katso kaikkia, mitä koira haukkuu.
Anna Kiesus ajan tulla, 120 ajan tulla, toisen mennä, iän kultaisen kulua.
Anna Kiesus antajalle, tunge tuhlarin kätehen; wie Juutas winkujalta, paha henki parkujalta.
Anna koiralle lihaa, saat luuta takasin.
Anna koiran, kunnes katsoo, mustalaisen, kunnes mankuu.
Anna kynäsi kylähän, sohi itse sormellasi.
Anna kättä kämpyrälle, hongan oksalle ojenna.
Anna kättä käywän miehen, suuta ulkowan urohon.
Anna kättä köyhän miehen, köyhällä on lämmin koura.
Anna luoja anteheksi, laske lainaksi Jumala.
Anna luoja luokosäätä, herra heinän kuiwautta.
Anna luoja, suo Jumala, 130 anna rauniot rahaksi, kiwet pienet penningiksi.
Anna maata matkamiehen, anna wierahan lewätä.
Anna mennä mennyn ruunan, juosta jolkkosen hewosen.
Anna mennä männikköhön, kyllä männikkö wetäpi.
Anna mennä mötkettää: susi lampahan selässä.
Anna mustalaiselle, kunnes pyytää, koiralle, kunnes katselee.
Anna olla olleheksi, sika salmen uineheksi.
Anna pahalle paljo waltaa, paha wallan tarwitsee.
Anna pahalle paljo waltaa, paljo waltaa, wähä kunniaa.
Anna rullan ruikutella, kehräwarren keikutella.
Anna taikinan hapata, 140 leiwän juuren junnoitella.
Anna warjoin wenyä, ajan armahan kulua, päiwäkunnat poikin mennä.
Anna wastaki Jumala sitä mieltä miehen päähän, ettei huomena katuisi, päiwän päästä pelkeäisi.
Anna wastaki Jumala, toisteki totinen luoja, pikarit pinossa wiertä, tuopit röykyssä rowita.
Anna'pas kesä tulepi, taas minua tarwitahan.
Annettihin aikoinani juoda juossehen hewosen, appaa ajetun ruunan, syödä waimon jauhanehen.
Annettu luwattu lahja, ennensaatu toiwotettu.
Annettu wala on niin hywä, kun tehty.
Annetusta annetahan, waan ei tieltä löydetystä.
Anoin: ei annettu; otin: ei toruttu.
Anojalle annetahan. 150
Ansaittu anottu ruoka, syöty leikattu palanen.
Antaa hywä wähästänsä, paha ei paljostansakahan.
Antaa matoki makaawalle rauhan.
Antaa menewän mennä, kyllä jääpä neuonsa pitää.
Antaa Ruotsi ruokarauhan, Wenäläinen weron wallan.
Antaa saita harwoinki, ei syöläs silloinkaan.
Antaa saitaki harwoin, ei syötä sinä ikänä.
Antti aisoilla ajapi, Simo siltoja tekepi.
Apin on silta astumatta, syömättä anopin leipä, käymättä kylän keräjät.
Appi on karhu kartanolla, 160 anoppi susi supussa.
Apu hiirellä pojasta: jywän syöpi, kaksi jättää.
Apu hiiren pojastaan: jos ei saamaan, niin syömään.
Apu lapsesta: kalan perkkaa, kaksi syöpi.
Apua hiirestäki on, jos ei muualle, niin syömään.
Apua hyttisenki apu.
Apua lapsestaki on: jos ei saa kalaa, niin syö.
Apua ahonki kyntö, lisänä mahonki maito.
Arat työttömän kätöset, rakko laiskan kämmenessä.
Arat työttömän kätöset, rupi laiskan lantehessa.
Arka henkensä pitää. 170
Arka henkensä säilyttää, pakenewa pahan päänsä.
Arka häntä peljätköhön, elköhön jalo paetko.
Arka lyöty, hellä purtu.
Arka metsään, jalo kotia.
Arka nahkansa kantaa.
Arka purtu, hellä lyöty.
Arka päänsä säilyttää, jalo saapi nahkahansa.
Arka tuota peljätköhön, elköhöt jalot urohot: wiittä kuutta hallawuotta, seitsentä wesikeseä.
Arki aamulla tulepi, talo työhön tarwitahan.
Armahampi aitowieri, 180 kun on lesken kylkipuoli; leppiämpi lehtowieri, kun on lesken wuodetwieri.
Armahampi alla tuulen, kun sisaren armon alla.
Armahda Jumala joulun päälle, kun ei woita pöydän päällä.
Armu elää, yrmy kuolee.
Armu kuoli, yrmy elää.
Arwa'a oma tilasi, anna arwo toisellenki.
Arwa'awat akkojansa, luulewat lutuksiansa, pelkkeäwät piikojansa.
Asehella työn teentö, ajallansa pellon kyntö.
Asehessa työn te'entö, urohossa pellon kyntö.
Asettansa kuki korjaa.
Asia kylään mennessä, waan 190 mikä palatessa.
Asia niinkun ajetaan, laki niinkun luetaan.
Asia niinkun ajetaan, työ niinkun tehdään.
Asia riidelkään, elkäät miehet riidelkö.
Asia uron kylähän, toinen tullessa kotihin.
Asia waatii ymmärrystä, tanssiminen rallatusta.
Asiahan mies pitäpi, puipi puita pöllömpiki.
Asialla mies kylässä, waikka ilman istukahan.
Asialle mies kylähän, waimo warten syömistänsä.
Asialle mies menepi, puipi riihtä pöllömpiki.
Asiassa miestä tarwitaan, 200 hakkaa puita pöllömpiki.
Asiasta on äiä työtä, pakinassa kaksi päätä.
Asiat on aidan päässä, sanat seiwästen nenissä.
Asiat on aidan päässä, säkki seipähän nenässä.
Asiata mies kylähän, waimo wasten syömisiä.
Asioissa mieltä tarwitaan, kyllä hulluki halkoja hakkaa.
Asuessa -- Ajatellessa.
Aura arpoja parahin, kirnun mäntä tarpoimia.
Auta ainoa Jumala, päästä päiwistä pahoista.
Auta Kiesus köyhää miestä; rikas riidoinki eläpi.
Auta miestä mäessä, ele mä- 210 en alla.
Auta miestä mäessä, nosta lasta kynnyksessä.
Auta minua aitan päälle, kyllä itse maahan pääsen.
Auta onni aitan päälle, alas pääsen auttamatta.
Auta sitä, joka awun tuntee.
Auttakate armotonta, ken tinalla, ken tilalla, kenpä kengän nauhaisilla.
Autto muinen mutkat miestä, mutkat muinen, juonet ennen, ei sillen sinä ikänä.
Autto muinen onni miestä, sai ojasta allikkohon.
Autuaalla tallissa akan kuoliat kopajaa.
Autuaalta woi putosi, waiwaiselta maito kaatu.
Autuahan akka kuoli, 220 waiwaisen hewoinen waipui.
Autuahan woi putoaa, waiwaisen suolat kaatuu.
Autuas anopin saapi, waiwainen kälyn nimii.
Autuas awain piika: käy tupahan, käy kotahan, keikuttapi kellarihin.
Autuas emännän lanko: pöydän päähän pöykähtäpi; waiwainen isännän lanko: owen suuhun sutkehtaa.
Autuas emännän wieras: pöydän päähän pyörähtää; waiwainen isännän wieras: owen suuhun seisahtaa.
Autuas käen ampuu, waiwainen pesän löytää.
Autuas toisen wahingosta wiisastuu, waiwainen omastaan.
Autuasta hywään aikaan siunataan, waiwaista pahaan aikaan kirotaan.
Autuasta takaa, waiwaista otsaan onni potkii.
Awa säkkisi koska porsasta 230 taritaan, jos se tarwitaan.
Awannolla antiaiset, lähtehellä lähtiäiset.
Awoin hiki hewoisen nuoren miehen kunnia.
Awoin portti herrain tullessa, mutta kiinni lähtiessä.
Awun wanha, sauan wanha, ei wanha toraa kärsi.
Edes käydä käsketähän, edes käydä, ei paeta.
Edes eilinen päiwä on.
Edesmennyt eilispäiwä, tämä on päiwä tähän asti.
Edespäin kauppa käypi.
Edessä emoton lapsi emintimän leipoessa.
Edessä pitkä kanto koskessa. 240
Edestä kengässä, takaa raudassa.
Edestä syömätön löytyy.
Edestä syöty köyhän pelto.
Edestä täysi köyhän aitta.
Edestänsä säästänyt löytää, mitä taakseen panee.
Ehdon walta ahwenella: ottaa onkeen, jos tahtoo.
Ehtoo eräisen miehen, hämy wierahan tulewan.
Ehtoo eräisen saanto, hämy wierahan tulento.
Ehtoo karjan kokoaa, yö pahan perehen.
Ehtoolla laiska wiriäksi tulee. 250
Ehtoona erän perä nähdään.
Ehtoona itku, aamulla ilo.
Ei aika miestä odota, ellei mies aikaa.
Ei aikaa ajan mentyä, wuotta lehden langettua.
Ei aina häisiä päiwiä pidetä.
Ei aina ole -- Ei ole aina.
Ei ajettu tie ruohoitu.
Ei alastonta koirakaan hauku.
Ei anna aika maata, waara waikia lewätä.
Ei anna mammona maata, 260 eikä lekkeri lewätä.
Ei anneta hullulle miekkaa, eikä kyykärmeelle silmiä.
Ei anneta hullun wyölle miekkaa, eikä puskewalle härjälle sarwia.
Ei anneta sianpäätä waiwaisen kaaliin.
Ei anoppi armaskana wedä wertoa emolle; eikä mielewin miniä ole oman tytön tapainen.
Ei astuwa waihda itsiänsä istuwaan.
Ei aurinko aina yhdeltä puolelta paista.
Ei aurinkokaan kauan yhdeltä puolen paista.
Ei auta ampuminen, kun ei ole nuolen noutajata.
Ei auta laulamahan, koska ei kuulla kumminkahan.
Ei auta linnun lentäminen, 270 kun on siiwet leikattuna.
Ei auta wuohen määkiminen, kosk'ei kaurihit kajoa.
Ei auta äitin armot, eikä muorin moimotukset.
Ei autuaankaan aitta aina muassa ole.
Ei elä kissa kiitoksella, koira pään silityksellä.
Ei emä tiedä, kun ei lapset itke.
Ei emäntä -- Ei eukko.
Ei ennen minun emoni käynyt kynsiä kylästä, tointa toisesta talosta, pirran piitä naapurista.
Ei ennen minun emoni mieltä mierolta kysynyt, oppia ojan takoa.
Ei ennen minun emoni wienyt willoja kylähän, kuljetellut kuontaloita; niinkun nyt nykyiset muorit wiewät willansa kylähän, kuljettawat kuontalonsa.
Ei ennen pidä hyppäämän, 280 kun oja tulee.
Ei ennen saadulla kauan eletä, jos ei Jumala wastaista anna.
Ei ensimäistä hywää hywästyminen, eikä pahaa pahastuminen.
Ei epäluulo ole tiedon wäärti.
Ei estä kirja helwetistä, paperi pahasta työstä.
Ei eukko eriä tiedä, kussa uro uhon näkepi, poika waimon waiwapäiwät.
Ei halla haosta lähde, eikä kastet kalwehesta, päiwän Perttulin perästä.
Ei halla haosta lähde, kastet warjosta warise, päiwän Perttulin perästä.
Ei halla piikoja pane, eikä ruoste ruopottele.
Ei halli -- Ei koira.
Ei haukku haawaa tee, 290 jos ei puulla päähän lyödä.
Ei haukku loukkua tee, sana ei reikeä repäise, kieli korwoa kos'eta.
Ei haukkuwa koira jänistä saa.
Ei haukkuwa koira pure.