Part 25

Kirjoitus, joka on "lähetetty", päättyy kuuteen suorasanaisesti esitettyyn kysymykseen, joiden tarkoituksena on tehdä turhiksi, vieläpä moitittaviksi leimata kaikki heränneitten pyrinnöt ja riennot. Kysymykset kuuluvat: 1) "Minkätähden kokoontuvat kerettiläiset senkin seitsemästä pitäjästä, kuka kutsuttuna, kuka kutsumatta toisiinsa häihin, ristiäisiin, maahan paniaisiin; onko se itse toimituksen tähden, taikka eikö ennemmin tahdota toimituksen nimellä ja varjolla esivallan kieltoa semmoisista kokouksista kavaluudella kiertää?" 2) "Minkätähden on _pyhä raamattu_ harvoin, jos milloinkaan, kerettiläisten kokouksissa nähtävänä; luullaanko _'Siionin virren', 'Armon järjestyksen'_ ja vanhain postillain tekijöiden taitavan paremmin neuvoa ihmistä autuuden tielle, kuin Jumala itse sanassaan on tehnyt, vai olisiko se syynä, että mainituissa kerettiläisten kirjoissa vedettäisiin ihmistä raamatun osoittamalta tieltä sille harhapolulle, jota kerettiläisten päämiehet pitävät oikeana?" 3) "Mistä on useimmilla kerettiläisten päämiehillä todistus siihen, että he ovat kutsutut toisia ihmisiä autuudenasioissa johdattamaan, ja eikö itse ruma henki voisi samallaisia todistuksia, kuin hekin, kutsumuksestansa tässä asiassa antaa?" 4) "Ymmärretäänkö Jumalan sanassa _maailmalla_ kaikkea pahaa, mitä maailmassa tapahtuu, vai kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät kuulu kerettiläisten joukkoon?" 5) "Kumpi on parempi, käydä tavallisissa maallisissa seuroissa ja huvituksissa eikä sentähden pitää itseänsä muita niissä käymättömiä ihmisiä parempana, ennemmin huonompana, jos jotakin tärkeätä aikaa niissä kului hukkaan, taikka ajasta ja töiden kiiruusta huolimatta juosta kerettiläisten seuroissa lukemassa, veisaamassa, maailmaa panettelemassa ja tuomitsemassa ja luulla itseänsä sentähden paljonkin muita ihmisiä paremmaksi?" 6) "Kumpi on oikeampi: kohdella kaikkia ihmisiä kuin veljiä ja sisaria, taikka lyöttäytyä johonkuhun eriseuraan eikä muista siihen kuulumattomista ihmisistä pitää suuresti muuta lukua, kuin suoda heidätkin seuraansa taikka voittaa jotakin omaa etua heidän kauttansa, se on, pitää heitä oman maallisen elämänsä välikappaleina?"

Senkin, mikä näissä huomautuksissa olisi ollut omiaan huomauttamaan heränneille muutamia heidän piireissään vallitsevia epäkohtia, teki tietysti kirjoituksen kauttaaltaan maailmanmielisen ja vikoilevan hengen tähden aivan vastakkaisen vaikutuksen varsinkin heränneeseen kansaan. "Semmoinen on maailma", sanottiin täydellä syyllä, ja ainakin ulkonainen ero siitä tuli yhä jyrkemmäksi varsinkin niillä seuduin, missä heränneitten luku oli suuri.

Hedbergin vuodesta 1850 toimittamassa "Kristillisiä Sanomia"-nimisessä lehdessä olleiden kirjoitusten johdosta ilmestyi muissa lehdissä arvosteluja, jotka, samalla kuin ne moittivat evankelista suuntaa, sisälsivät syytöksiä herännäisyyttäkin vastaan, jolla yhteisellä nimellä siihen aikaan vielä kumpaakin suuntaa sekä Renqvistin edustamaa liikettä nimitettiin. Semmoisia kirjoituksia näkyi "Suomettaressa" vuosina 1850 ja 1851 muun ohessa lähetystoimen johdosta, johon kysymykseen nähden heränneitä syytettiin leväperäisyydestä. Tuo tavallinen syytös heränneitten eristetystä asemasta heidän sivistymättömyydestään ja opinhalun puutteesta ei näistäkään kirjoituksista puutu. Niinpä sanotaan esim. (1851 n:o 32): "Ei Jesuskaan hyväksynyt sitä fariseusten oppia, ettei samarialaisten, publikaanien ja syntisten kanssa saa pitää kanssakäymistä. -- -- -- -- Kuta enemmän hengellisen ja maallisen valistuksen valkeus levenee, sitä enemmän hälvenee herännäisyys tyhjään ja kestää viimeksi ainoastaan niiden joukossa, joita valistus ei vielä ole hellyttänyt." Miten vapaamielinen tämänkin kirjoituksen sepittäjä tahtoo olla, näkyy siitäkin, että hän on vihoissaan "Kristillisten sanomain" hylkäävästä arvostelusta lutherilaisten ja reformeerattujen unioonista v. 1830. Pari viikkoa aikaisemmin kirjoittaa muuan "Suomettaren ystävä" samassa lehdessä heränneitten puvusta, jota hän moittii. Kysymykseensä, minkä tähden he välttävät "koreita vaatteita", kertoo hän saaneensa sen vastauksen, että "koreiden vaatteiden sisällä ei voi asua puhdas ja virheetön sydän, vaan ainoastaan ylpeys, häijyys, himo, halu, y.m.s." Tämän johdosta lausuu kirjoittaja: "Tähän eivät vaatteet voi olla syypäät, sillä silloinhan kauniit kukkasetkin olisivat syylliset, joita kasvaa niin heränneiden kuin suruttomainkin ikkunoilla ja niityillä."

Olemme nähneet, että herännäisyyttä oli ruvettu käsittelemään myöskin kaunokirjallisissa julkaisuissa. Edellisten lisäksi mainittakoon vielä näinä aikoina ilmestyneet "En finnes fantasier" (Suomalaisen mielikuvituksia) ja "Pietisterne" (Pietistat). Ensinmainitun julkaisun johdosta, jota Snellmanin "Litteraturblad" heränneille verrattain myötätuntoisessa kirjoituksessa oli ilmoittanut, sai "Åbo Underrättelser'issä" ankaran arvostelun osakseen. Kirjoituksessa, joka on "lähetetty", sanotaan muun ohessa: "Se joka ryhtyy kuvaamaan pietistoja, on velvollinen tarkastamaan heidän uskoansa ja tarkoin tutkimaan heidän uskonnollisen vakaumuksensa periaatteita ja hänen tulee koettaa oppia tuntemaan heidän keskinäistä elämäänsä". Huomauttaen, miten sokeasti moni kiittää ajan valistusta näkemättä, kuinka vähän ihmiset yleensä käsittävät syvempää uskonnollisuutta, sekä tunnustaen muutamia pietismin "varjopuolia", ("muiden tuomitseminen", "riippuvaisuus toisistaan", "tieteen ja taiteen halveksiminen", "tiheät matkustukset", "omituiset vaatteet" y.m.), jatkaa lähettäjä: "Olemmeko sentähden oikeutetut tuomiten hylkäämään heitä? Emme voi pitää sitä muuna kuin pelkkänä loruna, kun heistä koetetaan tehdä mitä paatuneimpia ihmisiä, joille kristinusko on vain naamari alhaisten vaikuttimien salaamiseksi. Tiedämmehän, että pietistain joukossa löytyy monta, jotka ylenkatsovat sitäkin arvoa, minkä nero ja tiedot heille olisivat voineet suoda." Kirjoitus, joka on harvinaisen myötätuntoinen heränneille, on silminnähtävästi lähtenyt jonkun liikkeen ulkopuolella olevan kynästä. -- Myös "Pietisterne" saa sanomalehdissä osakseen moitettakin, miten suurella vahingonilolla moni herännäisyyden vastustaja kirjaa sitten lukikin. Niinpä lausuu siitä Morgonbladet 14/5 1849: "Tekijä on käyttänyt suuren osan mielikuvituksestaan kuvaamaan ei pietismiä, vaan sen väärinkäytöksiä".

Näemme siis, että sanomalehdistökin, miten vieras se miltei poikkeuksetta oli pietismin hengelle ja heränneitten koko katsantotavalle, siellä täällä alkoi tunnustaa tämän liikkeen suurta merkitystä kansamme siveelliselle ja henkiselle kehitykselle. Mutta suuri yleisö luki tietysti paljon kernaammin niitä moittivia kirjoja ja kirjoituksia, joilla koetettiin mustata liikettä ja sen edustajia. Tämmöiset julkaisut saivat monessa paikoin aikaan mitä hurjimpia syytöksiä pietistoja vastaan. Niinpä soimattiin v. 1850 Jaakkimassa J. F. Berghiä ja hänen omaisiaan kirjeiden avaamisesta, postimerkkien anastamisesta y.m. silminnähtävästi vasta ilmestyneen "Pietisterne"-novellin kiihottavien kuvausten johdosta.

Vuonna 1851 ilmestyi Falunissa näytelmän muodossa kirjoitettu kirjanen _"Satans raseri i den kristna verlden"_ (Saatanan vimma kristityssä maailmassa). Esipuheena ovat aluksi muutamat Lutherin sanat saatanan ja hänen tahtoaan noudattavien pahojen henkien hävitystyöstä maailmassa. Näihin sanoihin liittyen selittää tekijä lyhyesti, miksi hän on pukenut herätyshuutonsa tuohon omituiseen muotoon. Hän lausuu: "Koska Aatamin lapset eivät tahdo uskoa niitä ääniä, jotka taivaasta ja maan päällä puhuvat, kuulkoot he vielä kerran, jos kohta turhaan, totuuden sielujemme vihollisen suusta; sillä hän tuntee autuuden järjestyksen paremmin kuin filosofimme ja korkeasti oppineet miehemme, vaikka hän käyttää tiedon ihmisten vahingoksi". Itse näytelmän sisältö ja tarkoitus näkyvät jo alkunäytöksestä, jossa pimeyden ruhtinas, palvelevia henkiään ja näiden ihmiselämästä tuotavia tietoja, odottaen, itsekseen puhuu:

"Että toki pitää löytyä yksi, joka on minua väkevämpi, korkea ja pyhä. Minä vihaan häntä, mutta minun täytyy kuitenkin hänen edessään vavista ja peljätä, ja minun lähes kuusituhatta vuotta kestäneen vaivani täytyy vielä lisääntyä. Tosin olen nyt astunut alas maan päälle suurella kiukulla, sillä minun aikani on lyhyt; mutta jos voisin kukistaa luojani hänen herruudestansa ja surmata ylösnousseen Kristuksen ja tyhjäksi tehdä Jumalan hengen armonvaikutukset sanan ja sakramenttien kautta -- -- -- mutta, kirottu ijankaikkisesti, minä tahdon kuitenkin tehdä minkä voin, kostaakseni. Pimeys, kapina, uni, väärä oppi ja eripuraisuus, nämä aseet eivät ole pettäneet ja ne ovat paraikaa toimimassa. Pimeys, sillä ihmiset eivät usko, tunne ja tottele raamattua. -- -- -- Kapina; minä tiedän että se, joka ei tottele laillista esivaltaansa, ei tottele eikä palvele kaikkivaltiasta. Uni, sinä hiljainen ase! Sinä hivelet piispojen ohimoita, seuraat pappia kirkkoon ja levität viileän, liehtovan siipesi hiljaa lunastettujen sielujen yli, jotka luulevat heillä olevan öljyä sammuneissa lampuissa. Kernaasti veisatkoon kristikunta: 'O Jumal', sinua kiitäm'. Kernaasti uskokoot ihmiset, että minä ja minun valtakuntani ovat voimattomat ja toimettomat: minä pilkkaan heitä kaikkia ja kysyn heiltä: miksi tulette tänne ikuiseen helvettiin, kuka käski teidän totella minua? Uni ja penseys! Te olette tuoneet useimmat verellä ostetut minun tyköni. Kun joku minun vihollisistani maan päällä julkisesti puhuu ja saarnaa tästä, niin pitävät oppineet hengelliset hallitsijat häntä eriseuraisena, sivistymättömänä ja vimmattuna; he tutkivat hänen puhettansa järjen ja runouden kannalta ja minun puolestani panevat papin pois viralta. Hyvä! Väärä oppi; kun minä valmistan helpotusta parannuksen tiellä petokseni kautta tahi viekottelen kansan pois Jumalan sanasta, niin minä kylvän hiekkaa heidän silmiinsä, ja he alkavat, vaikka hyvän varjon alla, uudelleen minua palvella. Eripuraisuus: tämä ase on kelvoton, niinkauan kuin elävän parannuksen tuli hehkuu ihmisten sydämissä; mutta niinpian kuin minä huomaan, että se on väsähtänyt, saavun heti paikalle ja avaan kansan silmät ulospäin näkemään toistensa vikoja ja ivaten toisiaan panettelemaan".

Näytelmä kuvaa tämän jälkeen, miten pahat henget tuovat ruhtinaalleen tietoja, mikä Kalajoen käräjiltä, mikä Paavo Ruotsalaista vastaan Tuusniemen käräjissä nostetusta syytöksestä, mikä Turun pappeinkokouksesta, mikä Hedbergin ja Renqvistin oppiriitojen vaiheista, mikä Euroopassa siihen aikaan liikkuvan kapinanhengen tuhotöistä, mikä pimeyden valtojen Suomen herännäisyydessä syntyvän uneliaisuuden, panettelemisen ja hajaantumisen aikaansaamista tuhotöistä y.m. Kirja tarjoaa lukijalle varsin huomattavia kuvauksia silloisista uskonnollisista oloista sekä monta hyvää opetusta, mutta kokonaisvaikutus on sangen vastenmielinen. Paitsi esityksen monesta syystä sopimatonta muotoa ja tekijän ylen rohkeaa kuvailemisintoa aloilla, joilla ei Jumalan sanan valo, vaan oma mielikuvitus saa häntä opastaa, loukkaa ehdottomasti jokaista vähänkään puolueetonta lukijaa ne häikäilemättömät, ijankaikkisen kadotuksen kuilua tavottelevat tuomiot, joista näytelmä on täynnä. Kirja, jonka nimilehdellä ei ole tekijän nimeä eikä muutakaan nimimerkkiä, on, niinkuin jo tyylikin selvään osoittaa, todistettavasti Jonas Laguksen kirjoittama. Siitäkin syystä ansaitsee se huomiota, jos kohta arvostelu ei voi koitua tekijälle kunniaksi. Mutta historiallisena asiakirjana ja herännäisyyden vaiheita kuvaavana todistuskappaleena on se, niinkuin jo olemme nähneet ja vasta saamme nähdä, tärkeä.

* * * * *

Levoton oli aika; kaikkialla eripuraisuutta aatteiden maailmassa, taistelua, veren vuodatusta valtiollisen elämän alalla. 1848 vuoden vallankumous oli voimallisesti järisyttänyt vallitsevien olojen perustuksia, uhaten hävittää kaiken vanhan. "Vapaus, vapaus", tuo oli ihmisten tunnussanana, vapaus kaikista vanhoista siteistä, kaikista auktoriteeteista, jumalallisista niinkuin inhimillisistäkin. Eikä tuntunut tämä huumaus yksin siellä, missä ihmiset julkisesti tunnustautuivat uusien aatteiden kannattajiksi, vaan uskonnollisissakin piireissä. Jotka rohkenivat rakentaa salpoja tuolle ajanhengen tulvalle ja vaatia uutta hengellistä herätystä sen tuhotöiden estämiseksi, joutui vainon ja sorron alaiseksi. Niin kävi esim. Ruotsissa, missä viha elävää kristinuskoa vastaan meni niin pitkälle, että Tukholman teaatterissa näyteltiin "Läsarepresten" (Lukijapappi) nimistä näytelmäkappaletta, jossa ivattiin Roseniusta ja Ruotsin heränneitä. Yleisö oli niin halukas tätä kappaletta katsomaan, että sitä täytyi näyttää aamupäivilläkin. Mutta herätyksiäkin siellä samaan aikaan tapahtui. Niinpä liittyi esim. kuuluisa laulajatar Jenny Lind heränneisiin, jyrkästi kieltäytyen enää esiintymästä näyttämöllä. Kun muistamme, miten tarkkaan Suomen ruotsinkielinen sivistynyt luokka siihen aikaan vielä seurasi vanhan emämaan vaiheita, ei ole vaikea ymmärtää, miksi siellä vallitseva levottomuus vaikutti meidänkin oloihin. Ilmeisesti sai Suomen säätyläisissä herännäisyyttä vastaan juuri näinä aikoina ilmenevä vihamielisyys lisävoimaa Ruotsista tulleista tiedoista. Varmaan tiedetään, että esim. kertomukset Jenny Lindin kääntymisestä täälläkin herättivät kiihkoa useissa herännäisyyttä vastustavissa piireissä. Ja kun sitäpaitsi levoton, kaikki vanhat siteet rikkirepivä ajanhenki yhä nähtävämmin alkoi vaikuttaa heränneitten omassa keskuudessa, tunsivat kaikki ajattelevat ihmiset, että oli jouduttu murrosaikaan, jonka vaiheita ei kukaan voinut ennakolta tietää. Siitä tuo omituinen levottomuus ja epämääräinen kiihko, joka 1840-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa on nähtävänä herännäisyyttä koskevassa kirjallisuudessa täällä Suomessakin. [Lähteitä: C. O. Rosenius lif och verksamhet s. 129, 152, 171; Nordisk Kyrkotidning 1848 n:o 1-2 ja 1846, 5 supl.; A. V. Ingmanin ennen mainittu kirjekonsepti J. Ternströmille; Malmbergin kirje J. I. Berghille 14/3 48; Vennerström, Fredr. G. Hedberg, s. 197, 203-204; Granfelt, Det kristliga lifvets vilkor och väsende; F. G. Hedberg, Verklärans vederläggning och evangelii försvar; A. V. Ingman, Hedbergianismen I ja II; A. V. Ingmanin kirjeet Jos. Grönbergille 13/10 51, 24/1 52, 13/10 52; J. J. Rahmin kirje J. F. Berghille 1852; Suometar 1847, 1849 n:o 20 ja 29, 1850 n:o 18 ja 19, 1851 n:o 17, 31 ja 32; Maanmiehen ystävä 1848 n:o 4, 1849 n:o 28 ja 48; Kusti Niskasen, N. G. Arppen, V. L. Helanderin y.m. kertomukset; Valfrid Vasenius, Suomalainen kirjallisuus 1544-1877; Åbo Underrättelser 1847 n:o 8; Morgonbladet 1849 n:o 37; J. F. Berghin kirje J. I. Berghille 12/4 50; "Satans raseri i den kristna verlden"; Liina ja J. V. Nyberghin y.m. kertomukset.]

XI.

Pohjanmaan herännäisyydessä y. 1852 tapahtuneen suuren jaon enteitä.

Ennen (III, 83-93) olemme viitanneet niihin erimielisyyden synnyttämiin häiriöihin, joita Jonas Laguksen muuton jälkeen Ylivieskasta Pyhäjärvelle oli alkanut ilmaantua Kalajoen heränneitten keskuudessa. Miten vähäpätöiseltä tämä erimielisyys, jonka arveltiin koskevan vain muutamia kohtia Wilhelm Niskasen opissa, alussa näyttikin, piileili siinä vaara, jonka kauas ulottuvia seurauksia ei kukaan siihen aikaan voinut aavistaakaan. Eikä siinä kyllin. Sama vaara uhkasi Suupohjankin herännäisyyttä, ennustaen sillekin kovaa koetuksen aikaa. Pohjanmaan herännäisyysliikkeen lupaavia viljavainioita lähestyy jälkitalvi, jonka hyiset tuulet juuria myöten koettelevat kasvua, paljaiksi hävittäen laajat alat.

Eripuraisuuden ensimmäiset oireet tulivat näkyviin Kalajoen-varrella. Alkusyynä oli kylmentyneen rakkauden yhä kasvava taipumus etsimään vikoja veljissä ja siihen liittyvä liiallinen riippuvaisuus johtomiehistä sekä näiden välillä siitä syystä syntyvä kateellisuus. Wilhelm Niskasen ympärille kokoontuivat yhä suuremmat kansanjoukot, jotka tunnustivat hänet johtajakseen ja semmoisena häntä kunnioittivat. On huomattava, että Kalajoen-varren heränneisiin juuri näinä aikoina liittyi paljon "maailmalta heränneitä", joten sikäläinen herännäisyysliike saavutti yhä valtavamman ulkomuodon. Toiselta puolen on myönnettävä, että parannus hyvin monen kohdalta jäi puolitekoiseksi ja että moni vanhoista heränneistä unohti jokapäiväisen kilvoituksen välttämättömyyden, siten antaen moittijille tilaa. Ja näitä vikoilijoita löytyi kaikkialla, alussa salassa, ennenpitkää julkisuudessakin. Moni heistä huolehti rehellisestä sydämestä kasvavien seurajoukkojen usein huolimatonta parannusta, vielä useammat lankesivat ilmeisesti "vanhemman veljen" syntiin, joka esti heitä näkemästä, että juuri noissa vasta heränneissä oli paljon vilpittömiäkin. Heränneitten seudusta toiseen suurissa joukoissa tekemät matkat, joilla Niskaselle ja tämän arvokkaimmille ystäville valmistettiin vieraanvaraisia pitoja, lisäsivät loitommalla pysyvien, katsomisessa olevien heränneitten tyytymättömyyttä. Samassa määrässä kuin tuon uuden johtomiehen maine kasvoi, lisääntyi vikoilemishalukin. Varsinkin kun huomattiin hänen tiheät matkansa Suupohjaan ja saatiin tietää, että hän siellä vuosi vuodelta sai yhä enemmän tunnustusta ei vain heränneeltä kansalta, vaan sikäläisen liikkeen kuuluisalta johtajalta, N. K. Malmbergiltakin, ruvettiin häntä moittien tuomitsemaan. Että Hedbergin riidan aikana syntynyt, opillisiin riitakysymyksiin taipuisa mieli, joka oli päässyt leviämään Kalajoen-varren heränneeseen kansaankin, väleen oli kohdistuva Niskasta ja hänen puoluettaan vastaan, ei ole kummallista, varsinkin kun otamme huomioon, ettei hänen oppinsa, kuten ennen (III, 138-142) olemme nähneet, ollut vapaa yksipuolisuudesta. Samoinkuin Ruotsalainen, oli Lagus Ylivieskassa ollessaan teroittanut jokapäiväisen kilvoituksen tarpeellisuutta, sanoen suruttomaksi jokaista, jolta tämä kilvoitus, Kristusta ikävöiminen, lakkaa. Tuo oli hänen pyhitysoppinsa ydinkohta, mutta juuri sitä hänen uskollisimmat ystävänsä Kalajoen-varrella kaipasivat Niskasen esityksestä. He alkoivat nyt paljon puhua Pyhän hengen sisällisestä todistuksesta ja lailliseen tapaan vaatia sitä itseltään ja muilta. Niskanen taas sanoi tuota tunnekristillisyydeksi ja tekopyhyydeksi, eksyen siten halventamaan kristillisen elämän ulkonaisiakin tunnusmerkkejä. Kun Paavo Ruotsalaisen kiivas taistelu tekopyhyyden ilmauksia vastaan vanhoista ajoista oli Kalajoen heränneille tuttu, sai tuo katsantotapa helposti kannatusta heidän keskuudessaan. Muuttonsa jälkeen Pyhäjärvelle ei Lagus enää liikkunut näillä seuduin, eikä Paavo Ruotsalainen, jonka auktoriteetti täällä, samoinkuin herännäisyyden mailla yleensä, loppuun asti oli muuttumaton, sairautensa takia saattanut käydä heränneitten sotkuisia asioita itse tarkastamassa ja järjestämässä. Lauri Juhana Niskanen kyllä joskus tuli katsomaan serkkunsa Wilhelm Niskasen työmaita, mutta hänellä ei ollut kykyä estää yhä kasvavan eripuraisuuden tuhoja. Päinvastoin näyttävät hänen käyntinsä lisänneen, häiriötä ja vuosi vuodelta vähentäneen sitä luottamusta, jota hän menneinä aikoina oli saanut osakseen Kalajoen heränneiltä. Tyytymättömänä hän aina palasi näiltä matkoiltaan, tuoden Lagukselle ja Paavo Ruotsalaiselle tietoja Wilhelm Niskasen toiminnasta. Eikä ollut L. J. Niskanen ainoa, joka näinä aikoina Lagukselle ja Ruotsalaiselle moittien puhui Kalajoen-varren heränneistä ja heidän johtajastaan. Joukottain ilmestyi ennenpitkää tuommoisten viestien viejiä, mikä vikoillen yhtä, mikä toista.

Tällä kannalla olivat asiat jo v. 1848, vaikka Kalajoenvarren heränneet siihen aikaan vielä ulkonaisesti muodostivat suuren jakamattoman joukon, jonka korvissa sana jako olisi kuulunut ylitä uskomattomalta kuin rumaltakin. Kuitenkin näkyy Paavo Ruotsalainen jo siihen aikaan alkaneen epäillä Wilhelm Niskasen menettelytapaa ja opetusta, vaikka hän vielä pitikin häntä ystävällään. Todistuksena ovat seuraavat hänen viimemainitulle kesäkuussa v. 1848 kirjoittamansa sanat: -- "Sen minä, hyvä ystävä, muistutan sinulle: älä käy herännyttä kansaa vastaan. Sinä olet jo kauvan tietänyt salaisen viisauden Kristuksessa, niin katso nyt tarkasti eteesi, että (sitä) taidolla harjoitat vastaheränneelle kansalle yhteiseksi hyväksi, äläkä etsi omaa parastasi, vaan katso tarkasti surulla ja murheella, mitä yhteiseksi hyväksi heikkojen holhoomisessa tarvitaan. Pysy Kristuksen opissa liikkumattomana, ei kaunistetuissa sanoissa ihmisten mielen jälkeen, niinkuin lihallinen viisaus tahtoisi aina opettaa. Kun heikoille jotakin puhut, niin tiedä tarkasti, kenen edessä puhut, ja jos pelkäät heikkouttasi, niin muista, mitä apostoli sanoo: Hänen voimansa on heikossa väkevä. Tämä puhe ei salli keveämielisyyttä vähääkään. -- Valvo, rakas ystävä, sisällistä elämääsi, että olisit sovelias heikoille kanssaveljille yksinkertaista tietä ilmoittamaan. Älä loukkaa itseäsi ulkokultaisiin, joita olet nähnyt kaiken elinaikanasi". [Paavo Ruotsalaisen kirje Wilhelm Niskaselle 29/6 48 (Akiander VI, 111).]

Vielä samana vuonna rikkoontui kokonaan Ruotsalaisen luottamus Wilhelm Niskaseen. Samaan aikaan alkoi hän epäillä Malmbergiakin. Kuka tai ketkä tästä Suupohjan herännäisyyden kuuluisasta johtajasta, jonka suhde sikäläisen liikkeen pappeihin ja kansaan ainakin ulkonaisesti vielä oli yhtä rikkoontumaton, kuin ennenkin, oli toimittanut epäluuloa herättäviä tietoja Nilsiään, siitä eivät näiltä ajoilta säilyneet kirjalliset todistukset tiedä kertoa. Oli miten oli, Ruotsalainen kirjoitti Malmbergille kirjeen, joka selvään ilmaisee hänen tulleen siilien käsitykseen, että Suupohjan liike, jonka yhteyteen Kalajoen heränneet W. Niskasen kautta paraikaa yhä likeisemmin liittyivät, oli eksymässä väärälle uralle. Kirje kuuluu:

"-- -- Teidän omatuntonne todistaa, että niinkauvan kuin olette Suomessa olleet, olen minä ollut rakkaimpia ystäviänne, enkä nytkään ole vielä unhottanut keskinäistä ystävyyttämme. Mutta, rakas ystävä, se on minulla teitä vastaan, että rakastatte Nikolaittain teitä ja töitä. No, te mahdatte minulta kysyä: kuinka tämä on tapahtunut? Se on tapahtunut juuri niin, kuin Paavalin aikana Galatalaisille: maallisen myötäkäymisen alla ette muista jokapäiväisessä parannuksessa mennä ristiinnaulitun Kristuksen eteen koettelemaan uskoanne. Ja nyt tässä tilassa, hyvä ystävä, paljon eksyitte ja valitsitte itsellenne väärän profeetan, joka teille saarnasi perustamatonta rauhaa. Ja vielä annoitte sille profeetalle vapaan passin saarnata virkaveljillenne, ja kaikki virkaveljesi ovat sen profeetan vastaanottaneet, ja sen profeetan nimi on Wilhelm Niskanen. Mikä oli syy, rakas ystävä, ettette pysyneet Pyhän raamatun ja Kristuksen sanoissa: _kavahtakaa teitänne vääristä profeetoista, jotka teidän tykönne tulevat lammasten vaatteissa?_ Miksi kadotit salaisen viisauden sisällisen tunnon, jonka Herra antoi sinulle monta kertaa? Tässä nyt on tuntomerkki, että kadotit sisällisen Jumalan tunnon: kun et joutanut maallisilta himoiltasi jokapäiväisessä parannuksessa tarkasti pysymään etkä alentanut itseäsi Herran edessä, niin tässä oli sinulle tarpeellinen väärän rauhan saarnaaja. Ja sinun nimessäsi ottivat hänen kaikki papit vastaan niinkuin Jumalan enkelin. Teille näkyi hyvin kovaksi jokapäiväinen lihan ristiinnaulitseminen, jota pitää uskon säilyttämiseksi joka päivä tehdä. Ja siinä kovin paljon eksyitte, että hänelle annoitte vapaan passin muissakin seurakunnissa sitä väärää valkeutta levittää. En minä tahdo kenenkään tuomari olla, mutta kaiken entisen rakkauden tähden näitä muistutan teille. Koetelkaa nyt oikein Pyhän raamatun ojennusnuoran jälkeen: jos minä olen sattunut väärin puhumaan, niin tunnustakaa se vääräksi, mutta jos puhe on oikia, niin tehkää pikainen parannus. Ole, rakas ystävä, niin hyvä ja anna minulle tieto, onko tämä kirjoitus sinulle sovelias vai ei. Pyydä niin paljo kuin mahdollista on ne ihmiset, jotka tämä profeetta on pettänyt, suuresti nöyryyttämisellä takaisin palajamaan. Sillä petos ei ole hänen yksinänsä, vaan sinunkin". [Paavo Ruotsalaisen lähetyskirja N. K. Malmbergille (Akiander VI, 112-113) ilman päivämäärää.]