v. 1843 kirjoittamistaan kirjeistä todistakoot, minnepäin oltiin

menossa. E. M. Rosengren ilmaisee ilonsa seuraavin sanoin: "Nyt tiedän, kuka Jesus on ja mikä minä olen. Me sovimme niin hyvästi. Hänellä on, mitä minulla ei ole: _vanhurskautta, pyhyyttä, armoa, viisautta,_ ja minulla sitävastoin on, mitä hänellä ei ole: _syntiä, hulluutta, kadotusta y.m._ Emmekö sinustakin ole hyvin mukava aviopari? Tiedätkö, minä uskon, ettei minun enää milloinkaan tarvitse häntä _etsiä_". -- Eräs nuori pappi _K. Hackstedt_, joka oli ollut saapuvilla Hacklinin virkaanasettajaisissa Raumalla, kirjoitti Hedbergille vähän myöhemmin: "Kun vihastun tahi teen syntiä, niin koetan ilman katumusta ja parannusta heti uskoa, että Jesus on senkin synnin edestä maksun maksanut ja että hän on minun herrani. -- -- -- Ennen tahdoin olla pietista vaatteissa ja alakuloisuudessa, mutta olin matkalla helvettiin. Björkqvistiä nyttemmin en pidä muuna kuin muitakaan järjestelmällisiä, haisevia tekopyhiä". Jos jo nämä sanat ilmaisevat huolimattomuutta ja ylimielisyyttä, jota Hedbergin olisi pitänyt hämmästyä, tulee hänen edustamansa suunnan eksytys vielä selvemmin näkyviin esim. seuraavista K. K. von Essenin kirjeestä Hedbergille lainatuista sanoista: "Vaikka me (v. Essen ja hänen ystävänsä J. F. Cajan) emme voineet käsittää asiaa sydämellä, niin tartuimme siihen aivoillamme, pidimme siitä kiinni, asettaen oman järkemme perkeleen järkeä vastaan. Siten pääsimme lujalle ja vankalle pohjalle, sille pohjalle nim. että kun perkele ja epäuskomme riistävät meiltä valon ja alkavat tehdä meille vanhurskauttamisen salaisuuden epäluulon alaiseksi, syyttämällä meitä milloin mistäkin, joka muka tekisi meidät kelpaamattomiksi armoa omistamaan, niin taistelemme kaikin voimin vastaan ja huudamme rohkeasti perkeleelle, että olemme Jumalan lapsia, vaikka sydämemme ja omatuntomme mitä hirveimmällä tavalla tuomitsevat meitä. Siten koetamme säilyttää valoamme päässä s.o. riippua kiinni puhtaasta opista silloinkin, kun emme sydämellä voi mitään käsittää. Siten luulemme saavamme aikaan sen, ettei tie kasva umpeen, vaan mikäli mahdollista pysyy auki, niin että sitten osaamme perille, kun saamme halua ja voimia kävelläksemme." [Akiander VII, s. 340; Wennerström, s. 121.]

Siis K. K. von Essenkin! Niin ilmeistä väärinkäsitystä uskonelämän luonteesta ilmaisevat nämä sanat, ettei asia siihen nähden selitystä kaipaa. Perin väärin olisi sanoa Hedbergin kantaa semmoiseksi. Mutta täydellä syyllä voi kysyä: eikö ollut hänen opissaan, tahi ainakin siinä muodossa, jossa hän sen oli esittänyt, paljon yksipuolisuutta, koska se voipi johtaa semmoisiin tuloksiin? Huomattava on nim., että