v. 1841 eräässä häneltä vaaditussa selityksessä sanoo seurakuntansa

rahvaan olevan "hurjan pietististä". [J. F. Berghin kirje Fredrique Bergstadille 5/11 1841.]

Paluumatkallaan "Venellin häistä" kävi Paavo Ruotsalainen ensi kerran tervehtimässä Säämingin heränneitä. Sikäläinen liike oli 1830-luvun loppupuolella ja seuraavan vuosikymmenen alussa paljon kasvanut. Vaikka kirkkoherra J. N. Stråhlman ja etenkin kappalainen A. Kiljander kiivaasti vastustivat liikettä ja vaikka sekä Kerimäen että Säämingin heränneitä oli sakotettu oikeudessa "luvattomien seurojen pitämisestä", olivat Olli Mikonpoika Pesosen ja Matti Liukon opetuslapset pysyneet uskollisina kihlausaikansa lupauksille. Paavo ei ennen ollut käynyt näillä seuduilla, mutta hän oli kuullut paljon hyvää sikäläisistä heränneistä. Toisia heistä oli hän tavannut Suonenjoen Berghin seuroissa, toisia Kuopion markkinoilla, minne Savon heränneet tulivat ystäviään tapaamaan ja Paavolta neuvoa saamaan. Löytyipä semmoisiakin, jotka sielunhädän pakottamina olivat ulottaneet matkansa Nilsiään asti. Paavo viihtyi täällä hyvästi. Lukkari Venellin kodissa piti hän suuret seurat.

Säämingin ja Kerimäen heränneitten johtajina toimivat 1840-luvulla edelleen Olli Mikonpoika Pesonen ja Matti Liukko (I, s. 350-353). Seurapuhuja ei kumpikaan heistä ollut, mutta sitä enemmän he vaikuttivat muilla lahjoillaan ja kristillisinä karaktääreinä. Seuroja pidettiin usein. Niissä veisattiin "Siionin Virsiä" ja "Hengellisiä Lauluja" monesti "läpi yön" sekä luettiin Arndtia, Freseniuksen rippikirjaa tahi muuta hartauskirjaa. Luetun johdosta lausui joku muutaman sanan. Vilkkaat olivat etenkin keskustelut, joihin useat ottivat osaa. Huomattavin näistä oli Matti Liukko. Hänen neuvojaan ja opetuksiaan kiitetään erinomaisiksi. Jo ensi herätysten aikana tuli körttipuku jokseenkin yleiseksi Säämingin ja Kerimäen heränneitten piireissä, kun yleisesti kehoittaen sanottiin: "älkää sovittako itseänne maailman mukaan". Kaikki heränneet eivät kuitenkaan tähän pukuun pukeutuneet. Ei heitä kukaan siitä soimannut, kun eivät vain "maailman kaltaisia" olleet. Kotikuri oli vakavaa, joskus ankaraakin. Niin yleinen oli herätys, että Savonlinnan koulupoikiakin nähtiin seuroissa. Näitä seuroja pidettiin useimmiten lukkari Venellin kodissa. -- Kauas levisi tieto Säämingin ja Kerimäen heränneitten elävästä kristillisyydestä. Olli Pesonen matkusti rahtimiehenä usein Helsinkiin, herättäen sielläkin jalolla esiintymisellään ja syvällisellä, lahjakkaalla puheellaan yleistä kunnioitusta heränneitten piireissä. Ehkä vielä suuremman maineen, kuin hän, saavutti varsinkin myöhemmin Matti Liukko. [Kertoneet N. G. Arppe, G. Pesonen, Otto Hjelt, kirkkoh. P. Malinen y.m.; Paimenmuisto.]

_Kesälahdella_ oli jo 1830-luvulla herätyksiä tapahtunut. Vuodesta 1840, jolloin _P. J. F. Brofeldt_ tuli seurakunnan kappalaiseksi, levisi liike vielä enemmän. Hieman haaveilevaa se oli -- kielillä puhujia esim. löytyi paljon -- mutta se tasaantui vähitellen uuden pappinsa johtamana. Varsinkin kun J. F. Bergh siirtyi Jaakkimaan ja alkoi käydä Kesälahdella, pääsi raitis henki siellä valtaan. -- Säämingin ja Kesälahden heränneisiin liittyi paljon ystäviä _Rantasalmella_, missä herätyksen tuli niinikään voimallisena liikkui. Näiden seurakuntien heränneet pitivät jo tähän aikaan yleisiä seuroja. [Kertoneet N. G. Arppe, Matti Tapanainen (Jaakkima), rovasti H. K. T. Brofeldt, G. Pesonen y.m.]

Näidenkin seutujen vaiheisiin liittyy siis Juhana Fredrik Berghin jalo muisto. V. 1843 ryhtyi hän hoitamaan _Jaakkiman_ seurakunnan kirkkoherranvirkaa. Uskoa, toivoa ja rakkautta säteilivät hänen silmänsä, mutta suurin niistä oli rakkaus. Millä mielellä toisinajatteleviakin kohtaan hän aikoi ryhtyä uutta virkaansa hoitamaan, näkyy esim. eräästä hänen muutamia päiviä ennen hänen tuloaan Jaakkimaan sinne vähän aikaisemmin muuttaneelle vaimolleen kirjoittamastaan kirjeestä. [Kirje, joka kuuluu Berghin ennen mainittuun kirjekokoelmaan, on päivätty 3/5 1843] Bergh näet kehoittaa häntä matkustamaan Sortavalaan sekä pyytämään "vanhaa ystäväänsä" Renqvistiä auttamaan Jaakkiman kappalaista, joka oli sairastunut, tämän virkatehtävissä.

Jaakkiman väkiluku nousi v. 1844 noin 9,000. Kansa oli raakaa ja tavattoman taikauskoista. Sen kasvattaminen kysyi väsymätöntä työtä ja tarmoa, eteviä lahjoja, monipuolista sivistystä sekä ennen kaikkia rakkautta, joka "kaikki uskoo, kaikki toivoo ja kaikki kärsii". Berghillä oli kaikki nämä ominaisuudet ehkä suuremmassa määrässä, kuin kenelläkään herännäisyyden suurmiehellä. Todellakin hämmästyttävän monipuolista ja valistuneen kristillisen mielen kannattamaa oli hänen työnsä Jaakkimassa. Suuri oli Berghin johtaman herännäisyyden vaikutus tässä pimeässä kolkassa. Kertomus siitä kuuluu seuraavaan aikakauteen. Tässä vain mainittakoon, että Bergh heti Jaakkimaan tultuaan ryhtyi vanhaa, jo v. 1833 kelvottomaksi tuomittua kirkkoa korjauttamaan, kun ei rakennettavana oleva uusi vielä ollut valmistunut, ryhtyi järjestämään haudankaivuuta, sievistämään kirkkomaata, piti kirkonkokouksia vaivashoidon asettamista varten paremmalle kannalle (muun ohessa päätettiin