Part 28

Leirissä syntyi vilkas häärinä. Nukkujat herätettiin, keittopatojen sisältö jaettiin miehille ja vangeille, ja kun vahva ateria oli nautittu, ryhdyttiin heti lähtöpuuhiin. Kortman sai mukaansa kaksikymmentä Porin jääkäriä sekä yhtä monta talonpoikaa, ja heti kun heidät oli Kautunsalmessa soudettu maalle, he lähtivät marssimaan Orivettä kohti. Roth ja Spoof ottivat yhtä suuren joukon ja lähtivät kesäillan tyvenessä soutelemaan niitä monisokkeloisia, ihania vesistöjä, joita pitkin Ruovedeltä päästään Tampereelle. Saaren suojaksi ja vankien vartijoiksi jäi parikymmentä miestä, joille Roth vielä rannasta lähtiessään teroitti mitä suurimman valppauden tärkeyttä.

Aamuauringon kullatessa vesistön läntisellä rannalla olevia metsäisiä kukkuloita pieni laivue saapui Toikanlahteen sen leveän salmen suulle, joka erottaa Vankoveden Näsijärvestä. Veneet piilotettiin lahden perukkaan ja miehet astuivat maalle einehtimään. Läheiselle kukkulalle asetettiin vartija pitämään silmällä Tamperetta kohti leviäviä selkiä.

Keskipäivää lähestyttäessä virisi hyvänlainen etelätuuli.

-- Sopiipa niiden nyt viilettää myötätuuleen, arveli Roth järvelle silmäillen.

-- Paremmasta ei voisi uneksiakaan, lisäsi Spoof. -- Me makailemme täällä kaikessa rauhassa ja annamme tuulen lykätä saalista verkkoomme. Kuka olisi uskonut, kun viime talvena näitä samoja maita tulipalopakkasessa vihollisen edellä marssittiin, että muutamassa kuukaudessa kaikki näin muuttuu. Hitto vieköön ne viime talven juoksut! Kun ei saanut edes lämpimikseen tapella.

Laineet liplattivat rannan hietikkoon, päivä paistoi lämpimästi ja leuto tuuli karkotti itikat. Miehet alkoivat torkahdella, ja kun vartija puolenpäivän aikaan juoksi kukkulalta alas, hän tapasi kaikki umpiunessa.

-- Tampereelta päin tulee aika vauhtia isonlainen purjealus, hän ilmoitti.

-- Hyvä, että pääsee tässä taas hiukan jäseniään verryttelemään, virkkoi Roth.

He asettuivat kahteen suureen kirkkoveneeseen. Toista komensi Roth, toista Spoof. Soutajiksi määrättiin yksinomaan talonpoikia, päälliköt samoin kuin muutkin sotilashenkilöt asettuivat veneiden pohjalle ollakseen mikäli mahdollista näkymättömissä.

Salmen puoliväliin ehdittäessä tuli purjealus näkyviin. Jotkut miehistä tunsivat sen tamperelaisen Idmanin jaalaksi. Se kulki syvässä ja oli siis hyvänmoisessa lastissa. Lähemmäksi tultua veneet erkanivat Rothin käskystä toisistaan ja soutivat eri puolille jaalaa. Kohdalle tultuaan he käänsivät veneet nopeasti ympäri ja alkoivat seurata jaalan kummallakin sivulla. Roth nousi seisomaan ja miehet pitivät muskettinsa ampumavalmiina.

Jaalassa oli näkyvissä vain kolme miestä, nekin kaikesta päättäen suomalaisia. Yksi, herrasmiehen näköinen, seisoi kajuutan katolla, toinen kokkapurjeen äärellä ja kolmas hoiti peräsintä.

-- Laskekaa purjeet alas, tai muuten me ammumme! huusi Roth.

Kun purjeen luona oleva mies vitkasteli, toisti Roth käskynsä tiukemmin. Nyt herrasmies juoksi esiin ja pudotti purjeet alas, jolloin jaalan vauhti huomattavasti hiljeni. Samassa ryömi matalasta kajuutan ovesta esiin venäläinen upseeri. Hän vaihtoi jonkin sanan herrasmiehen kanssa ja huusi sitten jotakin venäjäksi, jolloin aluksen perältä kohosi näkyviin sotilaitten päitä. Nämä olivat loikoilleet kaikessa rauhassa jauhosäkkien välissä ja paistattaneet päivää.

Molemmat veneet olivat jo aivan aluksen kyljissä ja niistä ojentui parikymmentä ampumavalmista muskettia venäläisiä kohti. Säikähtyneinä sotilaat jättivät esille ottamansa aseet ja ryömivät jauhosäkkien väliin. Upseeri näki nyt parhaaksi astua jaalan reunalle ja ilmoittaa pardon-sanalla antautuvansa vangiksi. Roth ja Spoof nousivat muutamien miesten seuraamina kannelle ottaen ensi töikseen upseerilta ja hänen miehiltään aseet. Kaikkiaan jaalassa oli kaksitoista miestä. Suomalainen herrasmies oli jaalanomistaja Idman, jonka venäläiset olivat pakottaneet alusta kuljettamaan. Hänellä ei luonnollisesti ollut mitään tapahtunutta vastaan.

Jaalassa oli lastina kaksisataa säkkiä jauhoja sekä yhtä monta säkillistä valmiita leipiä ynnä yhtä ja toista muuta hyvää.

-- Ei meitä hevin nälkä uhkaa, virkkoi Roth. -- Tuskin saamme tätä saaliin paljoutta enää sopimaankaan saarellemme. On parasta, että ryhdymme niitä hetimmiten jakamaan paikkakunnan väestölle.

-- Liian mukavasti tämä käy, päivitteli Spoof. -- Ei nytkään ammuttu yhtään ainoata laukausta. Pelkään, että me tällaisella sodankäynnillä lihomme liikaa ja käymme uneliaiksi.

-- Älä sure, veikkoseni, lohdutti Roth häntä, -- sillä luulenpa, että meitä pikapuoliin uhkaa myrsky joka ilmansuunnalta. Syntimme venäläisten silmissä kasvavat päivä päivältä. Heidän kiukkunsa lisääntyy yhtä rintaa nälän kanssa.

Veneet sidottiin jaalan perään, purjeet nostettiin uudelleen ja niin lähdettiin viilettämään pohjoista kohti. Venäläiset soltut irvistelivät tyytyväisinä, kun olivat ilman hengenvaaraa selviytyneet jutusta, mutta heidän luutnanttinsa murjotti happamen näköisenä, sillä eipä häntä ainakaan ylennyksillä ja kunniamerkeillä palkittaisi tämän johdosta.

-- Kuulkaahan, sanoi Roth Idmanille vietyään hänet hiukan syrjään, -- sanokaapas totuus, paljonko venäläisiä tällä haavaa on Tampereella?

Idman mietti hetkisen, vilkaisi ympärilleen ja sanoi:

-- Ainoastaan kaksi komppaniaa.

-- Ja heidän päällikkönsä?

-- Eräs majuri Judenjev.

Rothin silmät alkoivat kiilua.

-- Mitäs arvelet? hän virkkoi Spoofille. -- Eikö kannattaisi yrittää?

-- Kyllä minä ainakin tahdon olla mukana, vastasi Spoof.

-- Siellä on melkoiset varastot ja Judenjev vartioi niitä hyvin valppaasti, sanoi Idman. -- Kaupunkiin on mahdoton päästä yllättämällä. Sitä paitsi Hämeenlinnasta käsin voi saapua lisäväkeä milloin hyvänsä.

-- Teemme yrityksen ennen kuin lisäväkeä ehtii saapua, Roth sanoi.

-- Mutta jos nyt onnen kaupalla saisittekin Tampereen haltuunne, niin luuletteko noin vähillä miehillä myös kykenevänne sen pitämään? Idman kysyi.

-- Emme tietysti suurempaa voimaa vastaan, sanoi Roth. -- Mutta mikä estää meitä pyytämästä pääarmeijasta lisäväkeä? Sitä paitsi, vähänkös se merkitsee, että saamme Tampereen sillan ja sikäläiset varastot hävitetyksi. Sitten voivatkin taas tulla Tampereelle, jos mielivät.

-- Ja kaikkein parasta on, Spoof lisäsi, että saadaan taas haistella hiukan ruudinsavua. Tämä sota jauhosäkkejä vastaan alkaa käydä niin armottoman nukuttavaksi.

Tultiin Saukonsaarelle, jossa kaikki oli ennallaan. Vangit saivat käydä aitaukseen toisten joukkoon, missä vasta vangiksi joutunut luutnantti tapasi pari upseeritoveriaan. Heidän naamansa venähtivät pitkäksi kun he tapasivat toisensa tällaisissa oloissa. Ensi hämmästyksestä toivuttuaan he alkoivat omalla kielellään vilkkaasti kiroilla kovaa kohtaloaan.

Saarelle oli sillä aikaa saapunut nimismies Bergström. Hänessä oli herännyt vastustamaton halu saada tavata noita rohkeita miehiä, joista tätä nykyä puhuttiin kaikkialla. Lähiseutujen väestö halusi toimia, ja kun vain olisi aseita, nimismies kertoi, heistä saisi kokoon minkälaisen armeijan hyvänsä. Iltamyöhällä saapuikin saarelle useita venekuntia miehiä tarjoutuen Rothin joukkoon. Mutta kun ei ollut aseita, ei heitä voitu ottaa. Sen sijaan he saivat veneensä täyteen jauhoja ja naapureilleen vietäväksi he saivat terveiset, että hekin tulisivat täältä muonaa hakemaan.

-- Kun vihollinen hävittää Suomen maata, niin me ruokimme Suomen kansaa vihollisen leivällä, eikö se ole oikeus ja kohtuus? Spoof arveli.

-- Nyt te saatte vapaasti palata jaaloinenne kotiin, sanoi Roth Idmanille, kun alus oli tyhjennetty.

-- Sitäpä minä varon tekemästä, Idman vastasi. -- Jokseenkin varmasti he alkaisivat syyttää minun olleen samassa juonessa teidän kanssanne ja hyvässä lykyssä joutuisin nuoran silmukkaan. Ei, kyllä minä katson parhaimmaksi jäädä tänne.

Kuultuaan Rothin päätöksestä hyökätä Tampereen kimppuun nimismies Bergström innostui sissien rohkeista tuumista siinä määrin, että hän tarjoutui lähtemään päämajaan pyytääkseen sieltä lisäväkeä, joka mahdollisen Tampereen valtauksen jälkeen kävisi aivan välttämättömäksi. Kun Roth oli laatinut hänelle tarkan selostuksen siihenastisesta toiminnastaan sekä vastaisista suunnitelmistaan, innokas nimismies lähti oitis matkaan mennäkseen kiertoteitä suomalaisten päämajaan.

Aamuyöllä Kortman palasi retkellään. Hänellä oli mukanaan melkoinen kuormasto ja muutamia vankeja. Saalis jaettiin paikkakuntalaisille aina hevosia myöten, jotka heidän tuli kuljettaa etäisimpiin salokyliin, etteivät ne tilanteen mahdollisesti muuttuessa enää voisi joutua vihollisen käsiin. Koko yön oli saarella ja sitä ympäröivillä vesillä vilkas liikenne, kun tyhjiä ja täyteen lastattuja veneitä heinäkuisen yön hämyssä souti eri suunnille.

Seuraavana aamupäivänä jehut lähtivät kahdeksankymmenen miehen kera soutamaan Tamperetta kohti. He olivat päättäneet ryhtyä hyökkäykseen puolenyön tienoissa, jolloin hämy suojaisi yritystä ja vihollisista oli suurin osa makuulla. Kortman sai tällä kertaa jäädä lepäilemään ja vartioimaan saarta.

Illan suussa pieni laivue nousi maihin Siivikkalassa. Siitä oli maitse noin peninkulman matka Tampereelle. Suunnitelma oli seuraava: Roth lähtisi kolmenkymmenen miehen kanssa maitse Tampereelle ja aloittaisi hyökkäyksen puolenyön aikana. Kun hän siten oli kääntänyt venäläisten huomion itseensä, tekisi Spoof päähyökkäyksen järven puolelta.

Hiukan levähdettyään Roth lähti pienen joukkonsa kanssa liikkeelle. Pehmoinen hämärä kätki tienoot vaippaansa ja kesäyön hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Huomiota herättämättä joukko pääsi Pyynikin rinteille saakka. Siellä he kohtasivat äkkiarvaamatta venäläisen kulkupartion. Ensimmäiset laukaukset pamahtivat. Pari miestä menetettyään vihollinen vetäytyi nopeasti takaisin. Hurraata huutaen alkoi Roth miehineen juosta kohti pientä kaupunkia, joka tuolloin pikemminkin muistutti maalaiskylää.

Mutta viime päivien tapaukset olivat saaneet majuri Judenjevin valppaaksi. Ennen kuin Rothin pieni joukko oli ehtinyt kaupungin reunaan, heidän eteensä levittäytyi toista sataa venäläistä. Syntyi kiivas ammunta.

-- Kyllähän venäläinen on mestari pyssyään paukuttamaan, virkkoi Roth vieressään olevalle jääkärille, -- eikä se hevillä piittaa toisenkaan ampumisesta. Mutta jospa koettaisimme vanhaa porilaista tapaa ja antaisimme heidän maistaa pistintä. Sitä ne kyllä osaavat kunniassa pitää.

Hän kohosi seisaalleen antaakseen ryntäyskäskyn. Mutta silloin hän huomasi, että ketjussa oli ainoastaan hänen viisitoista porilaistaan. Toiset viisitoista, jotka olivat venäläisiltä saaduilla aseilla varustettuja talonpoikia, olivat rytinän alettua hiipineet hiljaisuudessa tiehensä. Kuulien vinkuna oli näissä ensikertalaisissa herättänyt sellaisen kammon.

-- Saamari! tuli Rothilta sydämen pohjasta.

Että heitä pitikin olla niin vähän! Kyllähän he olisivat venäläisten läpi tunkeutuneet kaupunkiin, mutta mitä siitä olisi ollut hyötyä. Heidät saarrettaisiin joka puolelta ja lopuksi he olisivat joka mies tuhon omia. Ei, parasta oli vetäytyä hiljalleen takaisin ja jatkaa ampumista.

Venäläiset lähenivät askel askelelta ja samassa tahdissa perääntyivät porilaiset ladaten ja laukoen muskettejaan, jotka alkoivat jo kuumeta.

-- Ehee, jopa siellä on Spoofkin puuhassa, Roth virkkoi, kun vastakkaiseltakin puolen kaupunkia alkoi kuulua ammuntaa.

Venäläiset pysähtyivät ja joutuivat selvästikin hämilleen. Uhkasiko heitä vaara selän takaakin? Juoksujalkaa heidän lähettinsä riensi kaupungille.

-- Pojat, yhteislaukaus ja sitten huikea hurraa päälle! komensi Roth. -- Koetetaan mitä ääni vaikuttaa, koska on uskallettua tuoda näin vähiä pistimiä näkösälle.

Käsky täytettiin reippaudella, joka ei jättänyt toivomisen varaa. Säikähtyneinä venäläiset ottivat jalat alleen ja porilaiset päästivät makean naurun nähdessään ja kuullessaan, kuinka pakenevien päällikkö, luultavasti itse Judenjev, ärjyi ja huitoi miestensä keskellä. Porilaiset saivat hyvän tilaisuuden panostaa uudestaan muskettinsa.

-- Kas pahalaista, siellä on jo tykitkin äänessä! lausahti Roth, kun kosken puolelta kuului kaksi kanuunan laukausta. -- Taitaapa siellä Spoofkin tarjeta. Hänellä on tietysti vastassaan toinen puoli ryssiä ja lisäksi vielä kanuunoita. Myttyyn taisi yrityksemme mennä. Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Judenjev oli nähtävästi tullut jo vakuuttuneeksi vastustajien vähälukuisuudesta, sillä yhä itsepintaisemmin hän alkoi ahdistella Rothin vähäistä joukkoa. Yrittipä hän kiertoliikettäkin, mikä pakotti Rothin sitä nopeammin vetäytymään taaksepäin. Puolitaipaleessa Siivikkalaan mennessä venäläiset lopettivat ammunnan uskaltamatta poistua sen kauemmaksi Tampereelta. Porilaiset jatkoivat rauhassa matkaansa ja aamun sarastaessa he saapuivat Siivikkalaan melkein yhtaikaa kuin Spoofin laivuekin laski rantaan.

-- Hukkaan meni hyvät humalat! huusi Spoof veneestä nousten. -- Olivat penteleet paremmin varuillaan kuin luulimmekaan. Maalle me sentään nousimme, mutta pitemmälle ei kärsinyt mennä. Saimme parista kanuunasta raehauleja ympäri korviamme niin että vinkui. Olisin niin hiivatin mielelläni siepannut ne kanuunat itselleni, mutta sitä varten olisi täytynyt tehdä pieni saarrostus ja siihen ei liiennyt väkeä. Niinpä ei auttanut muu kuin hetken siinä rannalla teutaroituamme palata kiltisti veneisiin ja kartessipanosten vonkuessa ympärillämme soutaa selälle minkä airoista irti sai.

-- Entä silta? Se teidän tietysti täytyi jättää rauhaan?

-- Viisi miestä lähetin heti hyökkäyksen alkaessa pikku veneellä sillan kimppuun. He ampuivat vartijat ja räjäyttivät yhden arkkuvälin. Mutta mitäpäs siitä, pianhan ne sen vertaisen vahingon korjaavat.

-- Entäs mieshukka?

-- Ei sorkkaakaan!

-- Ei minultakaan, vastasi Roth ja lisäsi iloisesti: -- Kaikki hyvin sitä myöten. Uusi yritys tehdään paremmalla menestyksellä, jahka Bergström tuo meille apuväkeä.

-- Sitä saamme kyllä vartoa, arveli Spoof. -- Meillä on hitaanpuoleinen ylipäällikkö.

Lähdettiin soutelemaan takaisin Ruovedelle. Rothin matkassa olleet talonpojat, jotka olivat jo Siivikkalassa toisten sinne saapuessa, saivat arkanahkaisuutensa takia pitkin matkaa niellä kirpeitä sukkeluuksia, joita jääkärit heille taritsivat.

Torjuttuaan hyökkäyksen majuri Judenjev kirjoitti raportin kreivi Buxhövdenille. Hätääntyneessä äänilajissa hän kuvaili siinä vaaranalaista asemaansa, häntä kun "maan puolelta lakkaamatta ahdisti kenraali Rutt ja meren puolelta amiraali Spuff". Pikainen apu oli välttämätön tahi muutoin hänen täytyisi jättää Tampere ja hävittää siellä olevat varastot.

Samaan aikaan kenraali Rajevski piti Alavudella sotaneuvottelua upseerien kanssa. Synkin värein hän kuvaili sitä tukalaa asemaa, mihin Roth oli hänen armeijansa saattanut. Lyhyin yhteys etelään oli katkaistu ja muonalähetykset enempää kuin kuriiritkaan eivät enää saapuneet. Viime päivinä oli sotilaitten täytynyt elätellä itseään juurilla ja nauriilla.

Kokouksen kestäessä saapui viesti kertoen muona-aluksen Näsijärvellä ja kuormaston Orivedellä joutuneen suomalaisten käsiin.

-- Siinä kuulette, hyvät herrat! huudahti Rajevski.

Yksimielisesti päätettiin peräytyä Jyväskylän kautta Hämeenlinnaan. Jehut olivat siis kourallisella miehiään katkaisseet venäläisten pääarmeijalta elinhermot ja pakottaneet sen pitkälle perääntymistielle. Jospa pääarmeija tai paremmin sanoen ylin johto olisi osoittanut vähänkään samanlaista uskaliaisuutta ja toimintatarmoa, mitä kaikkea olisikaan saatu aikaan!

Virroilla oli venäläisillä isohko varasto, jota vartioimassa oli kolmisensataa miestä. Jehut olisivat niin mielellään jo tulomatkallaan hävittäneet tuon varaston, mutta niin suurta ylivoimaa vastaan he eivät sentään katsoneet voivansa viedä pientä joukkoaan. Tampereen retkeltä palattuaan he saivat pohjoiseen lähetetyiltä tiedustelijoilta kuulla, että venäläiset olisivat itse polttaneet varastonsa ja lähteneet sen jälkeen matkoihinsa näiltä vaarallisilta seuduilta.

-- Ohhoh, nythän tämä käy jo itsestään! huudahti Spoof, -- meidän ei tarvitse muuta kuin paistaa perunoita ja kuorsata täällä saarellamme.

Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan he saivat ennen pitkää kylliksi tekemistä. Muutaman päivän kuluttua Bergström palasi matkaltaan, mutta yksinään. Klingspor ei ollut suostunut lisäväen lähettämiseen, koska oli uhkarohkeata ryhtyä mihinkään hyökkäystoimintaan. Sen sijaan käskettiin Rothin vetäytyä takaisin pääarmeijaan.

-- Tähänkö nämä juhlat sitten loppuivatkin! huudahti Spoof.

Eivät olleet erikoisen mairittelevia ne nimitykset, joilla Bergströmin tuomien uutisten johdosta sotamarskia muisteltiin Saukonsaaren leirillä. Tavallisen hyväntuulisuutensa kadottaen Rothkin raapi korvallistaan ja näytti ylen happamelta. Mutta kun hänelle saapunut paluukäsky oli suusanallinen eikä siis täysin tarkka, hän päätti lykätä lähtönsä paikkakunnalta.

Siellä rupesi olo kuitenkin käymään kuumaksi. Peräytyvän Rajevskin tilalle lähetetty uusi komentaja, kreivi Kamenski, lähetti eversti Sabanejevin johdolla kokonaista kaksi pataljoonaa jehujen kimppuun. Heinäkuun viimeistä edellisenä päivänä jehut kävivät äkkiarvaamatta tämän ylivoimaisen vihollisjoukon kimppuun lähellä Ruoveden kirkonkylää saattaen äkillisellä hyökkäyksellään venäläiset vaikeaan asemaan. Oli vähällä, ettei Sabanejev lähtenyt paluumatkalle. Moneen päivään hän ei uskaltanut liikkua Ruoveden kirkolta minnekään. Vesille hän ei alusten puutteessa voinut yrittääkään. Vasta elokuun kolmantena päivänä hän eteni varovasti Kautunsalmelle. Siellä jehut olivat taas vastassa ja iltahämärään saakka paukkuivat musketit. Kun aamulla ei vastustajia näkynyt eikä kuulunut, Sabanejev rakennutti lauttoja, joilla alettiin lähestyä Saukonsaarta varovasti ja sydän kurkussa. Sieltä ei kuulunut hiirenhiiskausta. Odottaen joka hetki saavansa yhteislaukauksen niskaansa venäläiset nousivat maalle ja kapusivat vallitusten yli.

Saari oli typötyhjä. Edellisenä yönä olivat jehut miehineen, sotasaaliineen, vankeineen ja lukuisine veneineen lähteneet lipumaan pohjoista kohti. Viikkoa myöhemmin he yhtyivät Porin rykmenttiin Kauhajoella. Kolmisen viikkoa sitten Roth ja Spoof olivat lähteneet neljänkymmenen miehen kanssa matkaan. Nyt he palasivat sadan miehen, saaliin ja ison vankijoukon kanssa pakotettuaan sitä ennen venäläisten pääarmeijan pitkälle perääntymisretkelle. Tämän loistavan sotaretken aikana he olivat menettäneet yhden ainoan miehen.

Eräs aikalainen lausuu Rothin ja Spoofin toiminnasta: "Jos tämä sankarillinen partiointi olisi suoritettu Euroopan sydämessä, se olisi saavuttanut loistavan sijan suurtenkin kansain historiassa." Mutta meidän kehno ylijohtomme ei kiinnittänyt siihen tarpeellista huomiota eikä ryhtynyt omalla tahollaan vastaaviin toimenpiteisiin, joten jehujen sankariretki jäi yksinäiseksi ilmiöksi, samalla kun se on räikeä esimerkki siitä, miten meillä jo menneinä aikoinakin syvät rivit ja ylin johto katselivat asioita eri tavalla. Silloin kun edelliset, antamatta turhien kuvittelujen pelotella itseään, kävivät uskaliaasti taisteluun maamme perivihollista vastaan, horjui, epäröi ja vitkasteli ylin johto, päästäen valtit veltosti käsistään. Mutta Rothin, Spoofin ja monien muiden heidän kaltaistensa suomalaisten sankarien muisto on meihin luonut vahvan uskon ja luottamuksen, että Suomen kansa kerran vielä on myöskin ylimpään johtoonsa saapa itsensä mittaisia miehiä.

_Kyösti Wilkuna_