Part 2

Mutta Sanna pakenevi Saapi kosken luoksi: "Kumma ompi kuolo tässä Iki-valon vuoksi."

Ja hän siitä pudotikse Valko kuohumahan -- -- Henki kohta luotelikse Yltä parempahan.

Äiti lapsine.

Kuinka sulo äiti ompi, joll'on sylissä lapsi? Ainoistansa katselevi niinkuin aurinko katsoo Hiljaisessa iltasessa tuolta vuorien taasta. Tuota toinen suloitseevi -- sielusta ihaileepi, Nosteleevi käsiänsä häntä armasta vasten Niinkuin kiuru kohotaikse taivon puhtaudelle.

Pienen lapsen rukous.

Mä rukoelen Jumala Ja ristissä on kädet, Älä mua unhota, Sä kyllä minun näet.

Tuolta, tuolta korkiasta, Josta tähdet kiiluu, Aina katsot pyytäjätä Ja nyt yö jo hiiluu.

Anna mulle terveyttä Niinkuin kukkaselle, Anna vielä rattosuutta Niinkuin lintuselle.

Sievä ompi veikkoseni Sinulta se tulee, Rakas pieni sisareni, Kaikki Sulta tulee.

Hyvä ompi naapurista Leikki-veikkoseni, Hyvät kaikki kaukaisesta Pienet tuttuseni.

Rakkahatpa maailmassa Kaikki muutkin ovat, Jotka siellä etähässä Elämänsä ovat. -- --

Ja anna isälleni Monta ilopäivää, Koko vuosi hyvälleni Aina hyvin käypää.

Anna hänen pellollensa Kaunis riista kasvaa, Suo aina toimellensa Suuri onni vastaan.

Ja tuolle emolleni, Joka mua katsoo, Suo aina hyvälleni Mitenkä hän tahtoo,

Anna minun rakkahana Elää häntä vastaan, Niin että armahana Suuteleisi lastaan.

Ja vielä vanhanaki Mua rakastaisi, Niinkuin yöllä päivälläki, Vielä lempiäisi.

Ja anna viimmeiseksi Vanhaks' tultuani, -- Ja sitte ainaseksi Täältä kuoltuani.

Päästä sinne taivahasen, Joss'on aina joulu, Rakkahien Enkelien Kallis, suuri riemu.

Pikku Heikki ja Laukku-ryssä.

Saksa meillä käydessänsä houkutteli niin: "Tule minun pojakseni, veisin Pietariin.

Siellä annan uuden mammon, silkki viittasen Sekä ostan suuren hevon, kulta karvasen.

Vielä annan tasku kellon aivan joka käy Sekä niinpä sievän, että taskusta ei näy".

Minä toki kohta läksin Oman äidin kaulaan, Haluisesti pääni syöksin Rakkahasen rintaan.

Ja kun siitä nostuelin Katsoin tuonne päälleen, Hyvin kauan katselin Ja viimme virkin hällen:

"Eipä ole vieras hyvä isän näössä, Kun on teillä paha parta, suu on sähkässä,[8]

Eikä ole tämänlaista Mammoo siellä maassa,

Oman äidin verraista Ei ole missään maassa."

Siitä vielä oma mammo mua suuteli Sekä sille vierahalle vielä saneli:

Eipä lapsi hyviänsä Kuunna jättää saata, Ei koti-kyliänsä, Eikä ison maata.

1859.

[8] Pikku Heikki sanoi suun olevan sähkässä, koska vieraan kieli-murre oli karvas luonnostansa.

Pojan kätkyellä.

Nuku, nuku nukkani, Pienokainen poikani, Lemmityssä lullussa, Uhkeassa unessa; Sitte ylös kasvat, Sitte ylös kasvat.

Kohta pieni niityllä, Äidin kulta kukissa Perhosena peloaa, Suutelevi kukkia. Suuret marjat löytää :,:

Hiiren karva hevosen Sitte saapi sopuisen, Etähällä ajelee, Kaikki hyvät katselee. Kirkkohon se pääsee :,:

Kaunihiksi kasvelee, Pitkäksi jo pääselee, Tuvan tekee itselleen, Lykky-linnan kodikseen. Morsiamen ottaa :,:

Siinä elää päivänsä Sievän kanssa yhtenä, Herra häntä katselee, Taivahasta ihailee Viimein sinne ottaa, Viimein sinne ottaa.

Isä ja poika.

Poika:

Onko tämä kevätpäivä: Tuul' on tuima taivahalla, Kylmä karsii rummistani, Pakas kättäni panevi?

Isä:

Onpa tämä kevätpäivä; Eilen soitti kaunis kiuru, Eilen paistoi taivon päivä, Jää tok' oli järvilöillä. Nyt on sade sitä vasten Sekä tuli taivahasta Jään järviltä lähöksi, Pakkasien poistajaksi, Että lehti koivupuussa Pääsisi jo puhkeemahan, Oras kaunis kasvamahan Sekä niitty heintymähän. Niinpä oli poikueni Sinun kevät päivänäsi, Käski kyllä sanomahan, Lapsukaista neuvomahan, Moni vetre kyynnel vieri, Moni huokaus pakeni Raskahasta rinnastani. Ilman sitä ilotoinna Vanhuuden vaeltaisin Enkä tietäsi kevättä Enkä tuntisi suloa Ainoasta lapsestani, Jos ei oisi jää ka'onnut, Kylmä routa kukistuna Lapsena sydämmestäsi.

Kauno kylyllä.

Lehdon viherjässä Koski pauhuaa, Pienokainen vesi, Tekee kuhinaa.

Siinä hän kulkee Puitten välissä, Tuskin syltä kahta Ompi leviä.

Vaan keskessänsä Nousee kiviä, Jossa pehmyt sammal Ompi viherjä;

Niitten ympärillä Vesi vaaluaa, Sulosena käypi Kylmä, armaha.

Käypä tuossa impi Aamu kylyllä, Armas punaposki Lehdon hiljassa.

Jalkoja hän pesee Sekä rintoa, Siinä viherjällä Kosken kivellä,

Eikä häntä näe Muut kun Enkelit, Eikä siitä tiedä, Muut kun Kerubit.

Ne yksinänsä Tuota kummeksii, Luojan inehmoista, Siitä ihmeksii.

Onnettoman kaipaus.

Voi kuinka heikko olin Mä nuorna lähtemään -- Kun kaukaisehen kulin Ja heitin kotimaan,

Ja heitin kaikki rakkaat Ja omat rantani Ja tuttavani vakaat Ja oman kultani. --

Niin tääll' on raskas olla Ja aivan ahtaha, Ei tahdo ilta tulla, Ei uni tavata,

Ja eikä myöskän tahdo Tuo kuolo kohdata -- Kun olo tääll' on outo Ja kulku ikävä.

Niin lennä pieni lintu Sä kauas kotiaan Ja kulje tutut siellä Nerolla katsomaan

Ja tiedä tarkkaseni Mun muinais-rakasta, Jos elää kultaiseni? Vai jo on kuollunna?

Sä sano haluvani -- Ja sinne toivovan, Ja ehken kotiaani Mun Herran auttavan.

Sill' oisi kotimaassa Mun kevyt levätä Ja siellä kirkon hamassa Ois' turva lempeä.

Kaksi vanhaa.

Ukko:

Tässä kiitän Herraa itsekseni, Hän on meille lopen hyvin laatinut -- Kuin on hetki kumma rinnalleni: Maailmass' on kaikki hyvin tointunut.

Mummo:

Kuinka moni muistuu mieleheni Kova talvi ilta vaiis ennestä, Koska sodan vaino kunnillani Polttaellen teki tuhon kaikesta.

Ukko:

Kiitetty hän olkoon vahva Luoja Koska rauhan aika maassa elelee, Lontehessa elää kyll'on suoja, Vuori kun se kodin, kunnan suojelee.

Mummo:

-- Eipä ollut hyvää peltomaista, Jyvä siilon maahan -- rippu' tulelle -- Sitt' ei ollut kerran kotokaista, Vakahinna tuli lähtö kululle.

Ukko:

Mutta totuus voittaa maailmassa -- Työ ja ahkeruus se voittaa kuoleman, Nyt me oomme rikkaat aittoessa On nyt köyhällekin anto ilovan.

Mummo:

Ja meidän lapset rakastetut, Kerran siirtynehet kauas maailmaan, Taltehessa ovat, taloitetut, Rehellisnä eläät hyvin aikojaan.

Ukko:

Niinkö ei jo onni sydämmelle -- Se on sulo rusko ilta taivahan, Ylähästä kultii tyynnehille, Sulous ja lepo ompi Jumalan.

Illan rusottaessa.

Ilta ompi herttainen Kesän kaunis ilta, Linnun laulu hiljainen Kuuluu rantasilta;

Morsian on sulhonensa Ruohon luona istuu -- -- Joutsen kanssa rakkahansa Etäisessä muiskuu --

Maa heilt' on unohtunna, Lempi yksi valvoo -- Kulta, korko[9] kadonnunna -- Taivon onni tulvoo.

[9] Arvon tai nimen korkeus.

Kuu.

Taivahalla hiljaisessa loistaa kulta kuu, Unelmana kauniana lonto kummistuu. Yli järven lempivänä taivas kantelee, Suloutta yli määrin maahan siittelee.

Nytpä suru sekä huoli ovat levossa, Nektaria ihoaapi mi on sairasna, Taaksi päivän armahana taivas luontone Tuopi levon, kulta rauhan, toivon turvine.

O ei sitä ihmishenki tiedä käsittää Herran suurta rakkautta täytä ylistää, Vakaana se taaksi haudan kauas ulottuu Ikuisena lapsillensa kallis valistuu.

Haluvainen.

Mä seisoin meren rannalla -- Mä olin vieraass' maass', O kuinka halu mielellä Oil' päästä kotio taas.

Laivan näin mi eteni, -- Mä itkin halusta, Ei ollut emo luonani, Ei omaa rakasta.

O sinä kuolit kultani Mun jätit suremaan, Vaan konsa saan mä suutasi, Kons' sua tietämään?

Mun haluni, mun toivoni On päästä maasta pois Ja sattuu siellä kultani Kuss' aina turva ois.

Aamu.

Kuntiloissa valkee, Olo uudistuu, Nurmi, lehdot virkee, Metsä elostuu.

Nossut ompi päivä Hiljaudessa; Viel' on rauha käyvä -- Asuu lonnossa;

Siks' kun terve huoku Ompi kulkena -- Taivon kyynneleitä Maahan satanna.[10]

Siitä herra luonnon Tekoon heräjää, Totuudessa tunnon Luojaa ylistää,

Joka lemmessänsä Maan on tehnynnä, Sitä armostansa Yh' on lempivä.

[10] Kaste

Niemessä.

Niemi oli sulo järven rannalla, Siinä kävi kaksi ani aamulla,

Jotka vakahana toistans' lempivät, Ilona ne siinä toiste istuvat.

Ja suru se ei tiennyt sitä paikkoa, Eikä murhe, petos sitä tiloa,

Sillä siinä onni yksi eleli, Jossa vakahana kaksi rakasti.

Lampi.

Kaukaisessa metsässä On lampi hiljainen Ja siellä vuorten suojassa On olla rauhainen.

Pariskunta hanhoja Siin elää puhdasna, Hee rakastaavat henttuna Siin' taivon muodossa --

Hiljaisella rannalla On ihmis-asunto, Alla puitten, lonnossa Yks köyhän olanto.

Ei ilkeys, ei sairaus Oo sinne löytänä, Siell' asuu aina terveys Ja lempi tyynenä.

Suuri totuus, tyytymys Siell' ovat kotona Ja heille lepo, iloisuus On iki-keväänä.

Merimiehen morsiamen kuolo.

Tässä istun itsekseni Itkeskelen iltasella, Noita muistan menneheitä, Parempia päiviäni.

Ilo oli mielessäni, Sulopa sydämmelläni, Oma kulta oleskeli Rakkahana vierelläni.

Nyt on kauas kulkenunna, Ilo pojes lähtenynnä, Kulta purjehti merille Kaukaisehen maailmahan.

Vuosi tulee vuodeltansa Ja kevät kevähältä, Linnut tule lehtohonsa -- -- Sinä lintu kauas viivyt!

Tokko tullet milloinkana? Tuskin saatat tullakana; Jopa taisit sinne jäädä, Sulo sinne menehtyä?

Oi jo tiedänkin hyvästi -- Olet loitos kuollunaki -- Itse kuolen täältä kohta, Jätän surun, mureheni.

Saan päästä luoksehesi, Tuttuani tapaella, Iän täällä rakastani, Aina siellä lempyellä.

Linnun pesä.

Kaukaisista maista tuli lintu kotio Yli vuoriloijen, yli merien, Suloselta kuuluu kaunokaisen soitto Ja hän teki pesää läpi päivien.

Heiniä hän kävi kauas hakevana, Oksia hän taitti pikku nokallaan, Pirtin sievän laati aivan ahkerana, Untuvia noppi kauno rinnastaan.

Siihen teki viisi kultaista munaa -- Pieniä ei henno lapsi kohdata -- Itse puussa sitte kiittävännä laulaa Koska pelastettu oli kuormasta.

Ja siitä kohta kävi hautomahan, Viikkaudet tuottaa iki-lämmintä -- -- Pienoisien tautta emo maailmahan -- Eikä hän myös tiedä kovin nälästä.

Jopa siitä sitten rinta sulomahan, Koska pienet alkaa katsoo kuoresta, Yksi toisen perään saapi maailmahan Alastoin tuo raukka sekä typerä.

Vaan siin'ei vielä emo muista vaivaa -- Kallis esimerkki ihmiselle -- niin -- Siivet varjovana vielä istua aikaa -- Rakkaus se taitaa perihimmätkin.

Nytpä toki päällä ompi untuvia Ja emo pääse ulos vapahaan, Ilolla hän lentää, tuopi einehiä Ja kukan päästä tuopi juotavan.

Ja pojat kasvaa yhä kasvamalla, Yltä kauneneevat, saavat siipiä, Kohtapa hee lentäät taivahien alla, Siellä lauleleevat Herran hyvyyttä.

Palvelus-neiti.

Väänny vilkas värttinäni, Joudu ilta laulaessa, Luonnu lanka armahaista, Siliätä, kaunokaista.

Viere, viere viikkoseni -- Pääse pyhä piikaselle, Temppelihin tullakseni Herran sanan kuulemaan.

Ehken kanssa kirkkomäellä Tuttavia kohteleisin Kaukaisesta kodistani, Sukulaista rakkahata;

Saisin siinä kättyellä Vakaista sulhoani, Saisin kera puheskella Pirttisisestä omasta.

Sangen väänny värttinäni, Joudu työni laulaessa, Toivot kukkii rinnassani, Ilo ompi mielessäin.

Varpunen.

Pikkuinen on varpu Ja vähä-varanen, Vaan hän on hyvän-lainen Ja yhä tytyväinen Ja laulaa riksuttaa Ja laulaa riksuttaa.

Kukko käveleepi Kulta puvussa; Vaan varpu hänt'ei kaihoo, Ei sano eikä vainnoo, Hän laulaa riksuttaa :,:

Ja hiirellä on pöytä Täynnä herkkuja; Ei varpu heitä himoo, Ei tarvitse, ei kinoo, Hän laulaa riksuttaa :,:

Ja siitä onkin onni Varpun talossa, Kun hän on hyvänlainen Ja yhä tytyväinen, Ja laulaa riksuttaa :,:

Helka ja Anni.

Anni istui yksinänsä, Teki siinä työtänsä -- Muinais-leikki-ystävänsä Käveskeli kesteissä.

Tuskin katsoi kohdatessa Köyhän päälle silkkinen, Tarpehessa haastattaissa Vielä sorti rahainen.

Saipa Annin itkemähän Useasti ylpeä -- Onnehensa tytymähän Saatti kerran äkäisnä. --

Siitä Helka käveskeli Luona "suurten" kestiä, Kiiltäväisen ympärillä Hääri monta sulhoa --

Saattelivat kotiansa Haastaellen syrjällä, Iloisia kokkiansa Kantelivat kilvalla.

Laulelivat kanssa yöllä Alla hänen ikkunan, Liehakoitsemisen-työllä Toivat hälle kukkiaan.

Mutta aika ajoltansa Kulkee tuosta eellehen, Saapi nöyrä iloansa, Teeskelevä turvasen.

Ajat kulkee eellehensä, Moni vuosi pakenee -- Ylpeälle pyytehensä, Pahan palkka varmenee:

Helka asuu yksinänsä, Eronneena miehestään, Suru asuu tykönänsä Myöski köyhyys vieressään.

Paha tora oli ollut, Kauho joka-päiväinen, Miehen lähtä oli tullut Viinahan ja kurjuuteen;

Sekä tappelua siitä, Nimetöintä ristiä -- Nyt hän saapi itkee niitä Muinaisia syntiä.

Mutta Anni eleleepi -- Rouva sievän kanttorin, Onni luona käveleepi, Sulo illan aamuisin.

Lempi häntä kohteleepi, Kons'on luona tuttavan, Myöskin köyhä kiitteleepi, Saneleepi hyvyyttän.

Kodissansa ompi tyyni, Tyty sekä kauno muu, Joka elon kaikkityyni -- Asti kuoloon ulottuu.

Lahja.

Kuka huonoo muisti pikku pirtissä? Kuka laittoi leivät näljän vaivassa? Kuka saatti vaateet alastomilleni? Mistä lahja tuotiin huonoon pirttiini?

Onko ihmisissä niin sulo-rintaista, Että köyhän tiesi täält' salon taasta? Vai mistä lahja tuli leivin, vaatteihin, Ei pannut nimeänsä, ett' köyhä kiittäisin.

Vaan taivaan suuri Herra tok Sinä näet sen, Sä tiedät meidän matkat ja tunnet myös hänen, Anna huokauksein Sinulle kuulua Ja köyhä kyynneleni Sinulle sopia.

Maksa monin kerroin hänelle lahjansa Ja suo ett' vaiva, puutos on kauas poikessa Ja että onni eläis tuon hyvän kodissa, Sen hempi-rintaisen, mi muisti köyheä.

Ja niinkuin se myös muisti lapsi-raukkojain, Niin muista Sinä Herra hänenkin lapsiaan, Ett' oisi niistä turva viel' harmaa-haapsena Ja ilo kaunokainen viel' haudan kulmalla.

Vaan jos ne jonkun kerran tääll' vaihteen aalloilla Oisi tarpehessa ja vaivan alalla, Niin turvaa heitä Herra -- ja laita Enkelis Surut kantamahan, ett' sydän iloitsis'.

Kääntynyt.

Salpaihen istumaan, Yksinäni lukemaan, "Ilon" kaiken "kaottamaan", Suremaan ja suremaan.

Ystäväni hylkäsin -- -- Mielestäni kadotin, Ainoasti syntiä Sangen ompi miittiä.

Mainen olo minusta Oli aivan sairasta, Kauno kai on pahuutta, Työ ja hanke turhuutta.

Herran laki muottina Aina kieltää kovana -- -- -- Sairas siitä oleskin -- Hautoani likenin.

Toki vielä lempeä Sydämmess' on virkeä, Läksi tuosta syttymään, Valo taivon elpymään.

Kohta sain ma nousemaan, Elämähän uudestaan -- -- -- Lämpimä on maailma, Min' on Herra luonuna;

Arvoisat on ihmiset Tuttavat on suloiset Kyll' on terve, iloisa Korkiassa luonnossa.

Sitä tahdon lemmetä, Vapahana elellä. Ystävissä kävellä -- Kultiani sylellä.

Himoon antauva.

(Vertaus.)

Poika nosti melan venheesen: Anna hänen kulkee onnekseen.

Ja hän unoeli sulossa, Jopa pani maata kokassa.

Vene' se nyt vieree valloillaan, Kohta virta vetää kovempaan.

Viimmein tuli koski, kuohuisa, Joka pojan nieli kitaansa. -- --

Siten täällä käypi miehelle, Itsensä mi heittää himolle;

Synnin pyörtehissä ajeltaa -- Kunnes Tuoni kohta saavuttaa.

Ukon lähdöstä.

(Tietä-anti sukulaiselle.)

Niitty-maa se oli kulossa, Lehti oli tuullut koivusta, Ikävänä oli maailma Vielä eilesessä illassa.

Nyt on yöllä lumen satanna, Valkiaksi kaikki muuttuna, Rauha ompi uusi kunnassa, Hiljainen pyhyys kaikessa -- --

Mi oil' meidän vanha sairasna Pojes ompi mennyt vaivasta, Yks'on kylmä haamu jälellä -- Henki ompi maasta paenna.

Syksy.

Syksy nyt on, Päivä on pimiä, iloton, Tuuli se puhuu, Metsässä huokuu.

Sydämmellä Ompi synkkiä vaivoja; Kullon ne loppuu, Suruni sammuu?

Laineilla Käypi kolkkoja myrskyjä; Kullon se tyyntyy, Rauhaksi kääntyy?

Elämällä Ompi vakaa pelastaja, Vaivat ja huolet -- Kerran on kuolleet. --

Vapahassa Sielu on silloin kahleista -- Järvet on jäässä, Talvi on maassa.

Paimenien soittoja.

1.

Kiiltävänä talvipäinä.

Kauniana kevätpäinä, Kiiltävänä talvipäinä, Pieni Helmi juoksenteli, Lumi hangella hypähti: Kasvot oli kauniana, Punaisessa purppurassa, Silmät oli kiiltävänä, Känniä taputteleevi, Ilo oli luonnossansa. Ja se oli sinä päinä, Jolloin taivas on sinisnä, Aivan kirkas, kaunokainen; Ja se oli sinä päinä, Jolloin valkea on maassa, Aivan armas maa-kylissä; Ja se oli sinä päinä, Jolloin kuusi on viherjä, Herttainen Herran kasvu; Ja se oli sinä päinä Jolloin koreat on koivut Kiiltävistä tähtilöistä, Hilkkavista hopeista; Ja se oli sinä päinä, Jolloin taivon kiuru soitti, Ensi kerran uutta vuotta Suloisessa Suomenmaassa.

Kaisaniemellä 20 p. Maalisk. 1864.

2.

Lapsen päivät.

Niin ne oli lapsen päivät, Onnen hetket heloittivat, Niin ne luopui lapsen päivät, Onnen hetket hävisivät, Niinkuin puro pakeneevi, Hypäseevi, helkkaseevi Kauno kukkien välitse, Mesi kuntien ohitse, Kevät päivän paistaessa, Kevät tuulen tuutiessa, Kevät linnun laulaessa, Luonnon kaiken kullitessa.

3.

Käet.

Käki kukkuu kultarinta Korkealla kuusessaan, Huokuuvi yksinään Kullaistansa tulemaan -- -- --

Jopa lehto leuhahtaavi, Sulorinta saavustuu -- Siinä kohta haastellaan, Sukkelahan suudellaan.

4.

Palaen.

Lampahat hyppii iloaan -- Kevät jo ompi alussaan.

Ulos on päässeet leikkimään, Vapaudessa elämään;

Niitty se ompi tuoksuva, Siinä on hyvä oltava.

Paimen istuu kivellään, Torvea soittaa yksinään.

Itkeevi hiljaan iloaan -- Joutsen soipi lammillaan.

5.

Maan lapset kevähällä.

Hyv'on päivää paistatella, Tarhasilla oleskella Kaunialla kalliolla, Korkialla kukkulalla. Nytpä saamme jälttä syödä, Jälttä syödä, mettä juoda, Kultasesta koppisesta, Makiasta maljuesta. Kirjakepit on käsissä, Hevot jalkojen välissä, Paju pillit huuliloilla, Soro pillit sormiloissa. Kohtapa saamme marjaisia, Tuohiset on valmihina, Katsotaanpa mansikoita, Joko mansikat kukalla. Lähe metsään katsomahan, Sieltä kuuluu lehmän kellot, Paimenien tuutitokset, Siellä laulaa pienet linnut, Pesileevät jouhilinnut, Käet kukkuu kultarinnat, Hopeaiset helkyttäävät.

6.

Lapsuus.

Oi sulot lapsen päivät, Ne kohta pakeni! Oi onnen kulta-hetket, Ne heitti iäksi!

Vaan miksi niitä itkee, O rinta kaivata? Ei koetto täällä pitkee, Se kohton loppuva.

Ja lammet sulaa jälleen Ja tulee kevähä -- -- Niin kerran soittaellen Oot' lapsi taivaassa.