Part 3

Etelä-Fohjanmaan Suomalaisen kansanopiston vihkijäisissä Ilmajoella 8/1 1896.

1.

Mikä onkaan linna tuolla, Kaukaa silmiin siintävä; Onko hovi mahtimiesten, Herrain hovi kiiltävä? Onko saatu sortamahan Kansaa orjuusikeeseen Talo suuri Korpisaareen, Ilmajoen sydämmeen?

Ootko yksin muukalainen, Vielä tuota kysytkin! -- Ei se ole hovilinna, Ei se lyökään kahleisin. Valistuksen ahjon oivan Kansan lempi luonut on, Opin ahjon nuorisolle: Nä'et _kansanopiston_.

Väinämöinen vakaa vanhus synnyt syvät ilmi toi, Suomen kansa tiedon valon kalliiks aina arvioi; Miekkonen se, joka tiesi luvut luonnon mahtavat, Häntä kuulee miehet, naiset, vanhuksetkin vakavat.

Vaan kun poika Marjattaisen ruhtinaaksi ristittiin, Kaiken vallan vartijaksi, mailman valoks mainittiin, Niin jo väistyi Väinämöinen, laulun ladun jättäen, Niinkuin päivän koittaessa väistyy valo kuuhuen.

Mutta myöhään Pohjanmailla voiton saapi valkeus, Kauan kanssa pakanuuden kesti ristin kamppaus; Itsekin tää hämärässä viihtyi templituohusten, Ei siis kumma, jos ei kansaan päässyt valo taivainen.

Voitti viimein valon valta: katso, taivas ruskottaa! Herran sanaa omin kielin Suomen kansa kuulla saa. Siitä virtaa valo uusi, elähyttäin, lämmittäin, Tunkeuu se tölleihinkin, saloillekin ennättäin.

Vaikka vielä sodat, näljät edistystä ehkäisee, Pohjan hallat, idän ilmat tiedon taimet turmelee, Sittenkään ei Suomen kansa uskostansa luopunut, Synkälläkin on se säällä valon voittoon luottanut.

* * *

Moni kysyi kaihomielin: mik' on Suomen vastaisuus? Kansa itse vastuun tiesi: vielä koittaa päivä uus.

* * *

Päivä uus on koittanutkin, Aika armas keväimen, Isäin usko voittanutkin Tiedon valon kansallen. Kun se tenhovoimallansa Täyttää mielet nuorison, Suojan saapi Suomen kansa, Turvana se maamme on.

2.

Vankin Suomen heimoveljeksistä, Suku Pirkkalaisten tarmokas Työkseen sai Suupohjan rämehistä Luoda meidän laajat vainiot. Estänyt ei halla valjukas, Eivät verivainoin vauriot Tuimaa työtä poikain pohjolaisten, Taisteloa urhoin urheaisten.

Uupuivat kun isät raatamasta, Päästen alle nurmen synnyinmaan, Pojat vankat isäin neuvomasta Tarttui kuokkaan, työtä jatkaen, Tai kun vihamies sai sortamaan, Tarttuivat he nuijaan, peitsehen. Eestä vapauden veri, henki! -- Oli oppi isäin, poikienki.

Usein saivatkin he hurmeellansa Kostuttaa sen maan, min raatoivat. Kenpä lukee vauriot, jotk' kansa Tään Suupohjan kestää saanut on? Vaan kun sodat kansaa kaatoivat, Hurme kastoi isäin vainion, Kasvoi touko tuorekkaampi vainen, Heelmä vapauden ihanainen.

Nämät verikylvöt Suomalaisten Luona Santavuoren, Napuen, Kentäll' Lapuan ja Oravaisten Ihmetou'on ovat kantaneet, -- Rakkaus on tehnyt ihmehen, -- Kuollessaan on isät voittaneet Jaloisimman voiton sankaritten: Suomi synnyinmaa on vapahitten!

Nuorukainen! Kunnioita heitä, Joiden työstä nautit hedelmää, Eespäin heidän aukomiaan teitä Vapauden, valon taistohon! Elämään käy jaloint' elämää! Työtä, taisteloa vielä on, Ennenkuin on Suomi suomalaisna, Elinvoimaa uutta uhkuvaisna.

3.

Ei meistä maata kalliimpaa Kuin suloinen Suupohjan maa, Sen lakeudet laihoisat, Sen lehdot, nurmet tuoksuvat; Se meidän synnyinseutu on, Se pyhä on ja tahraton.

Muut mainitkohot kunnaitaan Ja järviään ja saariaan, Meist' Ilmajoen lakeus Ja Kyrön peltoin aukeus, Maat Laihian ja Lapuan On maita elon armaimman.

Tään opinahjon rakkaus On luonut tenhollansa, Se on Suupohjan kaunistus, Luo kauas loistoansa.

Jos kunne tiemme johtuukin, Tää maa on meille rakkahin; Nää vainiot ja nurmikot Kuiskaavat: pyhät olkohot Sinulle seudut synnyinmaan, Nää kasvot äidin sulokkaan.

Siis Pohjolamme saakohon Lempemme asti kuolohon! Sen eteen työtä tekemään Me nuoruusvoimin yhdytään. Kun lempi mieltä lämmittää, Se ehoisinta elämää!

4.

Sen Suomi-äiti kantakoon Kuin päärlyn povellansa, Sit' taivaan koitto valaiskoon, Pois pimeys tienoiltansa!

Taivainen rakkaus antakoon Elolle vihannuutta Ja innostusta nuorisoon, Aatteiden ihanuutta.

Suo, Herra, meille siunaus, Tuo taloon onnekkuutta, Töihimme tarmo, hartaus, Ja kansaan voimaa uutta!

Väinön sanoja.

Kävi kerran Väinämöinen Suomenmaata katsomaan, Miten täällä mentyänsä Eletähän, toimitaan. Kansan, kovaa kokenehen, Kansan tutun tapas hän, Vaan se nukkui uupuneena, Tuskin tuntui henkivän.

Silloin viisas Väinämöinen Sanoiksi näin nimesi: "Tullos taasen, Pellervoinen, Siementämään Suomeni; Kylvä, kylvä kyyhyttele Kautta Luojan sormien Elon siemen Suomen kansaan, Henki hyvä isien.

Kylvä syvät syntysanat, Tiedon, taidon siemenet, Elämähän uuteen nosta Riennot suuret henkiset; Kylvä mieliin innostusta Kaikkeen hyvään, jalohon, Valistuksen harrastusta Sydämmihin nuorison."

Pellervoinen, kunnon poika, Kylvämään sai siementään, Kylvi kylät, salomaatkin, Toivotellen mielessään: "Paistakohon armas päivä Näille maille pohjolan, Hallat hyiset estäköhön Täältä Luoja taivahan!"

Paistoi päivä kirkkahasti, Päivä uuden keväimen, Taimelle sai kylvöt kauniit, Maahan syvään juurtuen. Ei nyt enää takatalvi Orahia kaataa saa, Tulkoot tuhot idän, pohjan, Kestävi ne tämä maa.

Kyllä koitti hallat hyiset Vielä tehdä tuhojaan, Vihamiehen rikkaruohot Myöskin pääsi versomaan, Vaan on tuolla onnen ohjat Kaikkivallan kädessä, Häneen luottaa Suomen kansa Onnessa ja hädässä.

Väinämöinen kylvömaita Katsomahan tullessaan, Sanoiksi näin itse virkki: "Kuullos, kansa Suomenmaan, Vanhat vaarin ottakaatte Sekä nuoret neuvo tää: Maa ei kasva makaajalle, Laiha laiskan tähkäpää.

Onni ompi ahkeralla, Kunto miehen karkaisee, Hyvä elo hurskahalla, Viisaus maata vallitsee; Lyhyet on valheen jäljet, Rehellisyys perii maan; Jumalassa elon lähde, Siveätä siunataan."

Näitä neuvoi Väinämöinen Kasvavalle kansallen, Siitä alkoi elon taimet Versomahan Suomehen. Näitä muistaa uusi polvi; Siinä taivaan siunaus, Missä kunto kaikkinainen, Jalon, hyvän harrastus.

Liittolaulu.

Nyt liittohon nuoret me yhdytähän Eest' armahan syntymämaan; Ken soisi sen varttuvan, edistyvän, Saa tehtävän kunniakkaan. On liittomme valon ja vapauden, Synnyttämä kansamme rakkauden. Tää synnyinmaa eläköön, Eläköön! Ja Suomena säilyköön!

Sä nuoriso lippusi mainehikkaan Isiltäsi periä sait, Vapaasti se nostaos hulmuamaan Ja muista sen perimälait: Maan eestä ken uhravi henkensäkin, Se lapsista urhojen on parahin. Siis Suomenmaa eläköön, Eläköön! Sua lapsesi lempiköön!

Taas kansamme elohon elvyttyään Sai Sampoa takomahan, Sentähden me nuoret jo yhdistytään Työn intoa lietsomahan. Pian Sampo on valmisna jällehen uus Ja Suomessa säilyvi onnellisuus. Siis Suomenmaa eläköön, Eläköön! Pian Sampo sen syntyköön!

Pois kahlehet kaikki jo sortajien! Vapaaksihan kansamme kaitselmus loi, Pois velttous! Voimalla rakkauden Vain liittomme luod' elon heelmiä voi. Siis henkemme vahvaksi varttukohon, Niin Suomemme pohjolan päärlynen on. Tää synnyinmaa eläköön, Eläköön! Ja puhdasna päilyköön!

Toivotus.

Jumala, siunaos syntymämaata, Suureksi, kauniiksi kansa sen saata, Onnen sä voit sille varmimmin taata, Isäin Jumala!

Sinuhun suotta ei turvannut kansa; Kun oli ahdistus korkeimmallansa, Katkesi neuvostas sortajan ansa, Isäin Jumala!

Niinkuin sä ain' olit isien suoja, Ollos sä meidänkin onnemme luoja, Taivahan valon ja elämän tuoja, Isäin Jumala!

Suojasi saakohot lapsetkin lasten! Ain' olethan, kuningas kuningasten, Turvana kansojen vanhurskasten, Isäin Jumala!