Part 46

Komppaniat suorittivat tehtävänsä hyvin. Huolimatta vihollisen luotituiskusta kumpikin eteni omalla suunnallaan varmasti. Sekä Pohjan Poikain että vihollisen tykit ottivat osaa päivän otteluihin. 4:s komppania valtasi lyhyillä taisteluilla Kuvshinovan, Mjerovan, Sulpikovan, Vakasarin ja Kislovan kylät. Komppania yöpyi Vakasariin asettaen kenttävartion Kislovaan. 6:s komppania valtasi samanaikaisesti Meksin, Megosinan, Kulnitsovan ja Solovjevan kylät ja yöpyi sitten Meksiin pitäen kenttävartion Solovjevassa.

2:nen patteri siirrettiin taistelujen jälkeen Plessistä Kulnitsovaan, josta se avasi tarkan tykkitulen Voronkinan kylää kohden.

Päivän taisteluissa menetti 4:s komppania 1 kaatuneen, sotilas _Antti Jauhiaisen_, ja 1 haavoittuneen upseerin, komppanianpäällikön, kapteeni _Pekkasen_, joka tällöin luovutti päällikkyyden vänrikki _Luostariselle_. 6:nnesta komppaniasta haavoittui 3 sotilasta ja 2:sesta K.K.K:sta 1 upseeri, joukkueenjohtaja _Lauri Selänne_.

Patteriston taistelukertomus tältä ajalta mainitsee:

»Yliloikkarien kertomusten mukaan oli vihollisia ollut kaksi rykmenttiä, jotka epäjärjestyksessä olivat poistuneet rintamalta, ja tilalle oli tullut yksi venäläinen Jaroslavin rykmentti. Vihollinen oli kärsinyt suurta mieshukkaa, eikä ollut halukas enempää taistelemaan.»

Viimemainittu toivo osoittautui kuitenkin vääräksi. Pohjan Poikain vastassa olevat joukot kyllä menettivät usein taisteluhalunsa, mikä ilmeni m.m. »yliloikkarien» tulvassa. Punaiset karkurit, jotka säännöllisesti tulivat hyvin kohdelluiksi ja jätettiin virolaisten haltuun, kertoivat, että pakko-ottojen kautta puna-armeijaan joutuneita sotilaita karkaisi valkoisten puolelle paljon lukuisammin kaikista kommunistien uhkauksista huolimatta, ellei niin suuresti pelättäisi Pohjan Poikia. Mutta vihollisella oli varaa siirtää väsyneet ja epäluotettaviksi osoittautuneet joukot lepäämään ja tuoda vereksiä rykmenttejä tilalle, joten bolshevikien taisteluvoima pysyi aina suunnilleen samana.

2:sen virolaisen rykmentin rintamakaistalla Vastseliinasta koilliseen oli näinä päivinä lähellä viimemainittua kartanoa taisteluja, kauempana vain tiedustelutoimintaa. 15 p:n iltaan mennessä sen 1:sen pataljoonan oli onnistunut vallata linja Plessi-—Kalnatsheva—Pieni Rudikova—Suuri Rudikova—Vlaskova—Burmiakina—Kasi kova—Dubrovka.

Mutta Pohjan Poikain oikealla puolen tilanne ei ollut suinkaan rauhoittava. Vihollinen liikehti Telvan ja Petrusen suunnalla uhaten siten riistää kaikki idempänä saavutettujen voittojen hedelmät. Jääkärimajuri _Snellman_ ryhtyi senvuoksi toimenpiteihin, jotta Pohjan Poikain 1:nen pataljoona saataisiin rintamalle puhdistamaan seutuja Telvan ja Petrusen suunnalla. Vasta senjälkeen voitaisiin 2:sella pataljoonalla jatkaa etenemistä Isborskia kohden.

Seuraavana päivänä, 16.3., oli Pohjan Pojilla vain patrullikahakoita ja tulenvaihtoa vihollisen tykistön kanssa. Vänrikki _Luostarinen_ kertoo tästä päivästä:

»Aamulla klo 6 vapaaehtoisia tiedustelijoita on lähtenyt Voronkinaan. He palaavat pian ilmoittaen, että kylä on tyhjä vihollisesta. Yksi ryhmä lähtee klo 9 tienoissa oikealta kaartaen mainittuun kylään tykki- ja konekivääritulen suojaamana. Tällä välin vihollinen on kuitenkin palannut asemiinsa huomattuaan, ettei sitä ajeta takaa, ja pitkin aukeaa peltoa etenevä patrulli saa vastaansa kiivaan luotituiskun, jolloin sotilas _Artur Säteri_ kaatuu ja haavoittuu 2 sotilasta.

»Asemiemme taakse sijoitettu jaos tykistöä ampuu 10 laukausta Voronkinaan, jossa heti taloja syttyy palamaan. Vihollinen alkaa viipymättä tykistöllään vastata tuleen, ja pommitusta kestää sitten aina klo 5 ip. Punaiset ampuvat kahdella patterilla, joista toinen raskas. Granaatteja tulee. Shrapnelleja räiskyy. Jokin granaatti räjähtää erään navetan kohdalla, pirstoo katon ja haavoittaa surkeasti talon tytärtä. Toinen putoaa toiseen rakennukseen. Ilmassa ulvoo. Tykkitulen ohella konekiväärit tatattavat kenttävartijoitamme vastaan.

»Aion hyökätä, huomaan näet, että pojat käyvät hermostuneiksi asemillaan ollessaan. Mutta ilmoitettuani tuumastani pataljoonankomentajalle tulee kielto. Ei auta muu kuin odottaa vain. Tuli kiihtyy yhä. Taloissa ei voi oleskella. Miehistö käy yhä levottomammaksi odottaen ryntäystä vihollisen puolelta. Lohdutan heitä ilmoittaen, että huomenna hyökätään. Tuli taukoaa vihdoin illalla. Pojat pääsevät silloin tupiinsa levolle.

»Asetan tarkat etuvartiot, odotan näet hyökkäystä. Käyn niitä yöllä tarkastamassa. Kaikki on hiljaista. Pakkasyössä kuuluu vain susien ulvontaa kauempaa. Syvä hiljaisuus on muuten rikkomattoman juhlallinen.

»Puhuttelen vartiosotilasta kysyen, onko hänen kylmä. Hän valittaa hiukan jalkojaan paleltavan, kun kenkä on niin pieni, ettei sukkaa sopinut jalkaan. Ajatelkaahan: hiukan paleltaa — pakkasyössä — ei sukkia. Kunniaa sinulle, reilu Perä-Pohjolan poika!»

Seuraavana aamuna, 17. 3., vihollinen ryhtyi hyökkäämään Voronkinan ja Shirkovan suunnalta 4:ttä komppaniaa vastaan. Jo klo 6 ap. kenttävartio ilmoitti punaisten liikkeelle lähdöstä. 4:s komppania hätyytettiin ja riensi kenttävartion luo, jossa olivat erittäin hyvät puolustusasemat suuren aukean laidassa suojassa vihollisen tulelta.

Klo 8 ap. bolshevikien jalkaväki alkoi lähetä. 3-kertaisessa ketjussa vereksen 7:nnen Jaroslavin rykmentin 1:nen ja 2:nen pataljoona ryhtyivät hyökkäämään yli suuren aukeaman, kokonaan Pohjan Poikain tulen alaisina. Vihollisen tykistö oli myös toiminnassa, mutta kun punaiset luulivat Pohjan Poikain olevan taempana kohoavalla harjulla metsän reunassa, putoilivat ammukset pitkän aikaa verrattain kauaksi Pohjan Poikain taakse vahingoittamatta ketään.

Suomalaisten tarkka kiväärituli harvensi tasaisesti punaisten taajoja rivejä, ja läheisen ladon vinniltä konekiväärit tatattivat tehden hirveätä jälkeä aukeamalla. Mutta yhä vihollinen kuolemaa halveksien eteni pitkin peltoja. Se sai oikealle siivelle hinatuksi pari konekivääriä vain n. 400 m. päähän suomalaisista. Mutta niihin suunnattu tuli pakotti ne pian vaikenemaan.

Alkoi sataa lunta suojaten vihollista. Lisäksi punaisten tykkien ammukset räjähtelivät nyt lähempänä Pohjan Poikia, sytyttivätpä erään rakennuksen tuleen aivan ketjun takana. Mutta vapaaehtoiset pysyivät rauhallisina asemissaan pitäen yllä kiivasta tulta vihollista vastaan.

Jääkärikapteeni _Salminen_, jolle tilanteesta oli ilmoitettu, lähetti 4:nnen komppanian avuksi 1 joukkueen 5:nnestä komppaniasta jääkärivänrikki _Dahlmanin_ johdolla. Pohjan Poikain tykistökin yhtyi leikkiin. Kun lisäksi jonkin ajan kuluttua tähtäämistä haittaava lumisade lakkasi, täytyi vihollisen väistyä. Se alkoi sekasorrossa paeta Pohjan Poikain tulen tehdessä puhdasta jälkeä. Punaisia kaatui suuriin läjiin. 5 tuntia kestänyt kiivas taistelu oli lopussa. Vihollisen vastahyökkäys oli lyöty suurin tappioin takaisin. Sotasaaliina jäi Pohjan Poikain käsiin »Colt» konekivääri, joukko kiväärejä y.m.

Myöhemmin samana päivänä osa 6:tta komppaniaa miehitti pohjoislaidan Ruskij Borin kylästä.

Pohjan Poikain tappiot olivat päivän taisteluihin nähden pienet. 4:s komppania menetti 3 sotilasta haavoittuneina, 5:s komppania niinikään 3 sotilasta haavoittuneina, joista yksi, _Alexander Lindström_, kuoli myöhemmin haavoihinsa, ja 6:s komppania 1 kaatuneen, sotilas _Yrjö Nikkilän_.

* * * * *

Pohjan Poikain 1:nen pataljoona oli tällä välin saanut käskyn lähteä rintamalle.

Rykmentin väliaikainen komentaja, kapteeni _Rihtniemi_ sai 17 p:nä seuraavan sähkösanoman:

»Pohjan Poikain Rykmentin Komentajalle.

Antakaa viipymättä määräys, että Valkissa oleva pataljoona lähetetään tänään Vöruun. Juna, joka vie pataljoonan, lähtee Valkista tänään klo 6 ip. Vöruun tultua brigadin päällikkö, Eversti _Kubbo_ antaa heti määräyksiä.

Eteläisen rintaman päällikkö _Puskar_.»

Jääkärikapteeni _Hannula_ antoi senjälkeen pataljoonalleen käskyn ryhtyä viipymättä lastaamaan. Jääkärimajuri _Snellmanilta_ saapui puhelimitse määräys, että pataljoonan oli tultava suoraan Vastseliinan kartanoon.

Jääkärikapteeni _Hannula_ kirjoittaa 1:sen pataljoonan matkasta rintamalle:

»Kun komppanioiden piti lähteä rautatienasemalle, kieltäytyi osa 2:sen komppanian miehistöä selittäen, että he eivät lähde enää hyökkäämään Viron ulkopuolelle, mutta ovat kyllä valmiit puolustamaan Valkia. Päätöksestään ei heitä saatu millään luopumaan, vaikka heille selitettiin, ettei ollut kysymys 'hyökkäämisestä Viron rajojen ulkopuolelle', vaan päinvastoin vihollisen karkoittamisesta Viron alueelta, jonne se taas oli tunkeutunut. Heidät täytyi jättää Valkiin. Suurempi osa komppaniaa sekä muut komppaniat kokonaisuudessaan lähtivät vastaan sanomatta.

»Lomien y.m. poistojen kautta oli pataljoonan taisteluvahvuus supistunut perin vähäiseksi. Kaikkien komppanioiden miesluku oli alle sadan. 1:nen komppania oli suurin, mutta senkään taisteluvahvuus ei noussut sataan.

»Juna ei ollut määräaikana valmis, jonka vuoksi päästiin lähtemään vasta myöhään illalla. Vöruun saavuttuamme pääsin rautatienasemalta puhelimitse yhteyteen jääkärimajuri _Snellmanin_ kanssa. Hän ilmoitti, että pataljoonan oli purettava Vastseliinan asemalla, jossa hevoset ja reet olivat vastassa pataljoonan kuljettamista varten Vastseliinan kartanoon.

»Pataljoona ei kuitenkaan päässyt heti jatkamaan matkaansa, sillä ensin oli irroitettava junan keskeen kytketty eversti _Kubbon_ esikuntavaunu, eikä everstin adjutantti suostunut siihen, että se ajan voittamiseksi seuraisi mukana Vastseliinan asemalle ja palautettaisiin sieltä takaisin. Vaunun irroittamiseen meni toista tuntia. Senjälkeen eversti _Kubbon_ adjutantti ilmoitti, että everstin määräyksestä yksi komppanioistamme oli lähetettävä Vana-Nursin kartanoon. Punaiset olivat näet valloittaneet Raugen ja liikehtivät sieltä käsin uhaten rautatietä. Kun vähän senjälkeen sain asiaa koskevan kirjallisen määräyksen eversti _Kubbolta_, olin pakotettu antamaan 2:selle komppanialle käskyn purkaa ja marssia Vana-Nursin kartanoon. Tein sen sangen vastenmielisesti, koska taisteluvahvuudeltaan muutenkin kutistuneen pataljoonan hajoittaminen tuntui arveluttavalta, kun otti huomioon, että Vastseliinan suunnalla tarvittiin kiireesti ja kipeästi vahvistusta. Sitäpaitsi oli mielestäni varsin joutavaa, että toistatuhatta miestä käsittävän virolaisen joukon, joka — kuten eversti _Kubbon_ adjutantti minulle ilmoitti — piti Vana-Nursin kartanoa miehitettynä, sanottiin välttämättä tarvitsevan muutamaa kymmentä suomalaista tuekseen. — Kun 2:nen komppania oli purkanut, pääsi pataljoona vihdoin aamun valjetessa jatkamaan matkaansa.

»Kun kaikkien näiden viivytysten jälkeen vihdoin päästiin matkaa jatkamaan, oli aamu jo valjennut. Vastseliinan asemalla oli vastassa kyytiin kutsuttuja ympäristön talonpoikia hevosineen ja rekineen, joilla pataljoona ajoi kartanoon.»S

Jääkärimajuri _Snellman_ julkaisi 18 p:n aamuna operatsionikäskynsä N:o 1. Eri osastot saivat siinä seuraavat tehtävät siksi päiväksi:

1:sen pataljoonan tuli majoittua Vastseliinaan ja varmistaa linja Telva—Zepsi—Vitka ja tiedustella sen ylitse etelään ja kaakkoon.

2:sen pataljoonan oli valloitettava Ruskij Bor ja Voronkina ja tungettava virolaisten kera yhdessä vihollinen yli linjan Valujeva— Kranzova.

1:sen patterin oli siirryttävä Vastseliinan karjataloon 1:sen pataljoonan käytettäväksi, ja 2:sen patterin tuli kouluttaa miehistöään uusien tykkien käyttöön.

Operatsionikäskyn määräyksiä ei kuitenkaan saatu sinä päivänä täytetyiksi.

5:s komppania miehitti kyllä osan Ruskij Borin kylää ja teki sieltä hyökkäyksen Voronkinaa vastaan, mutta kohdattuaan lujaa vastarintaa vetäytyi takaisin. Muiden 2:sen pataljoonan komppanioiden alueella oli vain tiedustelutoimintaa ja tykistötaisteluja. Pataljoonan tappiot päivän kuluessa olivat: 4:s komppania: 1 haavoittunut sotilas.

Myöskään 1:sellä pataljoonalla ei tänä päivänä ollut menestystä. Jääkärimajuri _Snellmanin_ käskystä täytyi 3:nnen komppanian majoittua Vastseliinan kartanon lähistölle ja jäädä varmistamaan sitä.

Se lähetti 1:sen joukkueensa Illingeniin kenttävartioon. Ryhmän vahvuinen patrulli eteni sieltä vääpeli _Emanuel Laineen_ johdolla, valtasi lyhyellä taistelulla Vatzan ja puhdisti Vatzan ja Vitkan kylien väliset talot vihollisesta, mutta vetäytyi senjälkeen takaisin. Kun 2:nen komppania oli edelleen Vana-Nursissa, ei jääkärikapteeni _Hannulan_ käytettäväksi jäänyt 1:sen patterin lisäksi muuta kuin 1:nen komppania ja 2:nen joukkue 1:sestä K.K.K:sta pataljoonalle annetun tehtävän täyttämistä varten.

1:nen komppania majoittui toistaiseksi n. kilometrin päähän Vastseliinan kartanosta etelään ja lähetti kenttävartion Illingeniin. Pataljoonan esikunta ja kuormasto asettuivat tien varrella n. kilometrin päässä kartanosta olevaan majataloon, lähelle vanhan, kalparitarien aikoinaan rakentaman Vastseliinan linnan juhlallisia raunioita. Tämä linna oli aikoinaan Kaakkois-Viron lukko. Sen 80-miehinen varusväki _Jürgen von Oxküllin_ johdolla oli ainoa, joka alussa rohkeni tehdä vastarintaa _Iivana IV Julman_ joukoille, kun ne v. 1558 hyökkäsivät rappeutuneen ritarivaltakunnan kimppuun. Kun se vihdoin 6 viikon piirityksen jälkeen oli pakotettu antautumaan viholliselle, joutui se hävitetyksi.

Klo 2 ip. 1 joukkue 3:nnesta komppaniasta vapautti 1:sen komppanian kenttävartion Illingenissä ja asettui sinne yhdessä 30 virolaisen suojeluskuntalaisen kera. Senjälkeen 1:nen komppania kokoutui Illingeniin ja lähti vänrikki _Riikosen_ ja varavääpeli _Eero Raholan_ johtaman konekiväärijoukkueen ja vääpeli _Paavo Koskisen_ päällikkyyden alaisen patterin kera jääkärikapteeni _Hannulan_ yhteisellä johdolla etenemään päämääränä Telvan kylä, jonka tiedettiin olevan vihollisen miehittämän. Konekiväärikärryjen oli vaikeaa päästä eteenpäin. Sotilaat saivat usein Vastseliinan ja Pytseppan välillä kantaa raskaita konekiväärejä pitkät matkat olkapäillään. Vihdoin saatiin kärryjen tilalle rekiä, jolloin eteneminen saattoi tapahtua vaivattomammin.

Osasto marssi suorinta tietä Pytseppaa kohden ja joutui sen luona lyhyeen laukaustenvaihtoon vihollisen patrullin kanssa, joka pakeni. Jääkärikapteeni _Hannula_ taas ratsasti Jedaksen kautta, josta hän sai mukaansa 3 virolaista oppaiksi.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun osasto vänrikki _Havaan_ johtaman 10-miehisen kärjen kera, jota virolaiset oppaat seurasivat, ryhtyi etenemään Pytseppasta edelleen Telvaa kohden. Tunan talon asukkaat kertoivat Pohjan Poikain marssiessa siitä ohitse, että puolisen tuntia aikaisemmin siellä majaillut 50-miehinen vihollisen etuvartio oli vetäytynyt takaisin Telvaan. Tie, jota pitkin Pohjan Pojat kulkivat, oli erittäin huonoa, ja paikoitellen liika lumi vaikeutti vielä etenemistä. Kuormasto ampumatarpeineen jäi jälkeen.

Pohjan Pojat lähenivät Telvaa. Kärki kulki edellä, mutta eteni virheellisesti vain maantietä pitkin lähettämättä sivustapatrulleja.

Telvan kylän pohjoispuolella virtaa pieni puro. Tien länsipuolella kylän kohdalla kohoaa tien kanssa yhdensuuntainen harjanne.

Kärki virolaisten oppaiden kera kulki rauhassa puron ylitse ja saapui jo aivan kylän laitaan, n. 30 m. päähän ensimmäisistä rakennuksista. Oppaat pysähtyivät. Kärkimiehistö laskeutui kuin hiljaisesta sopimuksesta polvilleen. Kevyt konekivääri asetettiin maahan. Päävoima oli juuri noussut läheiselle törmälle ja valmistautui suljetussa järjestyksessä laskeutumaan alas tasangolle.

Silloin kuului yht'äkkiä hurja kiljahdus, kylän laidassa olevan rakennuksen luukku lennähti auki ja räiskyvä konekiväärisuihku suuntautui läheneviä Pohjan Poikain joukkoja vastaan. Samalla erittäin kiivas tuli alkoi harjanteeltakin, n. 200 m. päästä suojattomia ryhmiä vastaan. Vihollinen oli tarkoituksellisesti laskenut kärjen asemiensa ohitse saadakseen koko Pohjan Poikain joukon tuhotuksi.

Päävoima vetäytyi nopeasti törmän taa. 1:nen komppania levittäytyi kiireesti ketjuun kummun ja pimeän suojaamana. Konekiväärit kiidätettiin paikoilleen. Patterin urhea päällikkö, vääpeli _Koskinen_ ajoi tykkinsä asemiin oikealle siivelle aivan tulilinjan tasalle. Pian ottelu oli täydessä käynnissä.

Taistelevien väliin jääneen kärkimiehistön tila oli mitä vaikein. Heti punaisten ryhdyttyä ampumaan miehet kierivät läheisen puron uomaan ja vastasivat tuleen. Virolaiset oppaat osoittautuivat sekä tällöin että koko ottelun kestäessä varsin pelottomiksi miehiksi ottaen urhoollisesti osaa taisteluun. Kärjen asema oli epätoivoinen. Se oli sekä Pohjan Poikain että bolshevikien tulen alainen. Turhaan kärkimiehet koettivat huutaa ja antaa merkkejä takana oleville tovereilleen. He saivat silloin määräyksen pyrkiä yksitellen takaisin pääjoukon yhteyteen.

Vänrikki _Mantereen_ johtama 3:nnen komppanian kenttävartio Illingenissä valtasi samaan aikaan lyhyellä taistelulla jälleen Vatzan ja Vitkan ja siirtyi senjälkeen kokonaisuudessaan Vatzaan. Saatuaan tiedon tilanteesta Telvan suunnalla vänrikki _Mantere_ lähetti 1:sen komppanian avuksi 1 kevyen konekiväärin ja 1 sanitäärin, _Benjam Klemetin_, joka Telvan taistelussa kunnostautui erinomaisella tavalla.

Pohjan Pojat eivät pimeässä voineet määritellä vihollisen asemia. Tuli oli suunnattava arvion mukaan tarkaten punaisten kivääreistä ja konekivääreistä näkyviä tulenvälähdyksiä. Vihollinen sensijaan oli jo etukäteen voinut määrätä, mitä tietä Pohjan Pojat saapuisivat ja oli täysin selvillä välimatkoista. Bolshevikit olivat tuskin parinsadan metrin päässä suomalaisista; välillä oli aivan aukeaa. Oli tosin jo pimeää, mutta valkeaa lunta vastaan kuvastuvia hyökkääjiä olisi vihollisen ollut verrattain helppoa ampua, jos he olisivat uskaltautuneet aukealle. Suoraan rintamahyökkäykseen punaisten asemia vastaan ei niin ollen voitu ajatella ryhdyttävän. Jos sitä kuitenkin kaikesta huolimatta olisi yritetty, olisi se voinut päättyä onnettomasti, seuraavana päivänä kävi näet selville, että punaiset olivat varustaneet asemansa juoksuhaudoilla ja piikkilankaesteillä.

Pataljoonankomentaja päätti koettaa kiertoliikettä oikealta metsän kautta vihollisen sivustaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ryhtyä mihinkään toimenpiteihin sen järjestämiseksi. Hän seisoi juuri jääkärivänrikki _Korhosen_ kera erään kevyen konekiväärin luona, kun vihollinen suuntasi konekiväärisuihkunsa sitä kohden. Kevyen konekiväärin miehistö haavoittui kokonaisuudessaan, myöskin jääkärivänrikki _Korhonen_ haavoittui lievästi, ja heti senjälkeen luoti lävisti jääkärikapteeni _Hannulan_ polven heittäen hänet kumoon. Hänen oli jätettävä taistelupaikka ja kiiruhdettava Vastseliinaan sidottavaksi.

Taistelua jatkui yhä. Punaiset hurrasivat vähän väliä, mutta se ei suinkaan peloittanut Pohjan Poikia. Paljon pahempaa oli se, että patruunat tekivät loppuaan, eikä uusia ollut saatavissa, kun ammuskuormat eivät olleet voineet seurata mukana. Konekivääritkin joutuivat juuri pahimpaan aikaan epäkuntoon. Jääkärivänrikki _Korhonen_, joka oli pysynyt paikoillaan, antoi silloin peräytymiskäskyn. Karvain mielin Pohjan Pojat vetäytyivät pois 3 tuntia kestäneestä, ratkaisematta jääneestä taistelusta ja lähtivät taivaltamaan takaisin Pytseppaa kohden.

Joukkueenjohtaja _Rahola_ on pannut muistiin seuraavat pari taistelun kuluessa sattunutta episodia:

'Heti alussa yksi konekiväärihevosista karkaa ketjujen väliin ja jää sinne seisomaan korvat höröllään. Silloin muudan sotilaistani, _Edvard Husu_, juoksee alttiina omien miesten ja vihollisen kuulille ja tuo hevosen suojaan. Ihme, että mies ja hevonen säästyvät kuulilta. —

Yhteen aikaan kuulen, että vasemmalla siivellä oleva _Kaarlo Ylipohjan_ ja _Toivo Lensun_ konekivääri lakkaa toimimasta. Juoksen katsomaan. Kivääriä ei näy missään. Jalkamiehet vastaavat kysymykseeni, että tuonne eteenpäin se meni. Kiellän heitä ampumasta ja juoksen sinnepäin. Jotakin häämöttää siellä pimeässä.

— _Ylipohja_!

— Täällä!

— Minne helvetissä sinä menet? Tule takaisin. Omat miehethän sinut sinne ampuvat.

— Ajattelin vain viedä kiväärini tuonne riihen nurkalle, näytti olevan hyvä paikka.

Mies ei tunnu välittävän siitä, että toisella nurkalla punikkien »kukko» tatattaa.'

Pohjan Poikain tappiot tässä ratkaisemattomassa taistelussa olivat melkoiset. Pataljoonankomentaja, jääkärikapteeni _Hannula_ haavoittui pahasti. 1:nen komppania menetti kaatuneina 3 sotilasta, _Anselm Jokisen, Eino Jääskeläisen_ ja _Erkki Niskasen_, ja haavoittuneina 1 upseerin, komppanianpäällikön, jääkärivänrikki _Korhosen_, 1 aliupseerin ja 3 sotilasta, 1:nen K.K.K. haavoittuneina 1 aliupseerin ja 4 sotilasta ja 3:s komppania haavoittuneena 1 sotilaan.

Sotilas S. kuvaa peräytymisretkeä seuraavasti:

»Saamme käskyn vetäytyä takaisin. Raskas konekivääri ja pari ryhmää jalkamiehiä jäävät jäljelle.

»Alhaalla sovitellaan kaatuneita ja haavoittuneita pariin konekiväärirekeen, ja vereen tahrautuneen lumikentän halki ruumissaatto työntyy pimeään metsään. Ilma on muuttunut pyryiseksi. Raskaat lumihiutaleet paiskelevat toisiaan raivoisina — on myrsky ja yö.

»Talossa metsän takana asukkaat valvovat. Vilusta väristen he seisovat odottamassa. Painamme päämme alas, eivätkä hekään tee yhtään kysymystä, mutta silmissä loistaa mykkä arkuus, kun ruumisreet sivuuttavat harmajat kylät hankien keskellä.»

Osasto yöpyi Pytseppaan. Aamulla, 19.3., klo 8,30 Telvaa kohden liikkeelle lähetetty taisteluvahvuinen patrulli totesi kylän olevan vihollisesta vapaan. Punaiset olivat vetäytyneet sieltä enempää vastarintaa tekemättä kaksi tuntia aikaisemmin. Komppania ja patteri marssivat senjälkeen Telvaan jätettyään 1 joukkueen Pytseppaan. Telvaan oli sillä välin saapunut 70 vihollisen ratsumiestä, jotka Pohjan Poikain lähestyessä lähtivät kiireesti pakoon. Suomalaiset majoittuivat senjälkeen kylään saaden erinomaiset asemat, varmistivat eri suuntiin ja ryhtyivät vilkkaasti tiedustelemaan.

* * * * *

Melkein kaikkien Pohjan Poikain jalkineet, joiden huonosta laadusta jo ennen on ollut puhe, olivat riekaleina. Sotilaat saivat marssia peninkulmamääriä syvässä lumessa ja seisoa tuntikausia vartiossa purevan pakkasen kynsissä melkein ilman minkäänlaista suojaa jaloissa. On helppoa ymmärtää, mitä tämä merkitsee joukkojen sotakelpoisuuteen nähden, etenkin, kun on kysymys melkein yhtämittaisesta marssimisesta, taistelemisesta ja vartiossa seisomisesta ilman lepoa. Yhä useampien Pohjan Poikain täytyi poistua riveistä jalat paleltuneina.

Ennenkuin 1:nen pataljoona lähti Valkista Vastseliinaan, antoi jääkärikapteeni _Hannula_ pataljoonan talouspäällikölle määräyksen ostaa rykmentin laskuun vaikkapa siviilijalkineita mistä vain niitä oli saatavissa. Toimenpide peruutettiin kuitenkin, kun rykmentin intendentti ilmoitti, että uusia saappaita oli jo matkalla rykmenttiin, ja että niitä lähetettäisiin seuraavana päivänä rintamalle.

Saapaslähetys saapuikin 19 p:nä Vastseliinaan. Mutta ilo osoittautui pian ennenaikaiseksi. Lähemmin tarkastettaessa huomattiin lähetyksen sisältävän vain hirvittävän suuria ja raskaita n.s. »bolshevikisaappaita» (oikeastaan englantilaisia kaivostyömiessaappaita), jotka ovat kaikille Suomen armeijassa palvelleille sekä laadultaan että nimeltään hyvin tuttuja. Pohjan Pojat eivät niistä hyötyneet suuria. Vain aniharva pari oli käyttökelpoisia, muut oli nähtävästi lähetettykin vapaaehtoisille Viroon sitä varten, etteivät ne olleet kellekään Suomen armeijassa kelvanneet suunnattoman kokonsa vuoksi.

* * * * *

19 p. kului huomattavammitta taisteluitta. Kumpikaan puoli ei ryhtynyt suurempiin yrityksiin. Jääkärimajuri _Snellman_ piti hyökkäyksen jatkamista Megosinasta suoraan Panikovitshiin mahdottomana ilman suurta mieshukkaa, jonka vuoksi siitä päätettiin luopua. Hän katsoi toistaiseksi olevan tärkeintä saada viertotie katkaistuksi ja vihollisen eri joukkojen yhteys sitä myöten estetyksi. Sen mukaisesti hän antoi käskynsä Pohjan Poikain eri osastoille vastaisesta taistelutoiminnasta.