Part 11

Soitoin ja lauluin kotiin jäävät toivottivat menestystä lähteville. Eläköön-huutojen saattamina kukitetut sotilaat lähtivät kotiasemiltaan etelää kohden. Mitä kauemmaksi junat ehtivät, sitä suuremmiksi Viron retkelle aikovien joukot kasvoivat. Niilläkin asemilla, joilta ei ollut mukaan lähtijöitä, suuret ja innostuneet kansanjoukot ottivat retkeilijät soitoin, lauluin ja kukin vastaan.

Niinä viikkoina innostus yli koko Suomen oli suuri. Ensimmäiset voitonsanomat tekivät Viron auttajista kansallissankareita, joille tahdottiin kaikin tavoin osoittaa huomaavaisuutta. M.m. Viipurin naiset lahjoittivat kaupungista ja sen ympäristöstä lähtevälle vapaaehtoiselle komppanialle kauniin silkkilipun. Helsingin naiset taas neuloivat Pohjan Poikain rykmentille komean lipun.

Varoittavia ja uhkaaviakaan ääniä ei kyllä puuttunut. Kirjoitettiin ja monistettuina levitettiin kaikenlaisia lentolehtisiä retkelle aikoville vaikuttamaan heihin ehkäisevästi. Mutta yleisen innostuksen vallitessa ne menettivät täydelleen merkityksensä. Niiden vaikutus supistui siihen, että joku horjuva jäi kotiin, mutta sekin koitui vain retkikunnan hyväksi.

Näiltä Viron avustamisen alkuajoilta maisteri _A.O. Väisänen_ kertoo seuraavaa:

»Myöhään illalla joulukuun 26 p:nä istui kaksi kielimiestä, tohtori _Lauri Kettunen_ ja maisteri _Toivo Kaukoranta_, edellisen kodissa laatien 'Tervehdystä Viron kansalle' vironkieliseen asuun. Ei ollut heillä nyt kysymyksessä tavanomainen kirjoitelma jostakin mielenkiintoisesta kysymyksestä itämerensuomalaisten kielten alalla. Jokainen viroksi käännetty lause merkitsi toivon juurruttamista kokonaiseen kansaan, joka oli epätoivossa. —

»Minä sain ensimmäiseksi tehtäväkseni viedä perille asiapaperin, jossa Viron kansalle lausuttiin julki lupaus: apu tulee.

»Suoraa päätä riensin Tallinnan satamasta maapäivien ylimääräiseen istuntoon Tuomiovuorelle. Tapasin kohta pää- ja sotaministeri _K. Pätsin_, jonka kasvojen ilme kertoi raskaasta työtaakasta ja masennuksesta. Hän toimitti tuota pikaa Viron kansanedustajien kuultavaksi seuraavan julistuksen:

»'Niiden Suomen veljien nimessä, jotka lähitulevaisuudessa saapuvat teidän rakkaaseen synnyinmaahanne taistelemaan teidän kanssanne vapauden, kansallisen olemassaolon, teidän nuoren valtakuntanne riippumattomuuden puolesta, jotka ovat yhdessä teidän kanssanne omalla sydänverellään ja hengellään valmiit ostamaan teille kansallisen itsenäisyyden elinehdot — niiden nimessä me tervehdimme teitä. Viron veljeskansa!'

»'Ulkonaiset syyt eivät salli meidän kaikkien Suomen miesten astua teidän riveihinne, mutta ne lukemattomat Suomen pojat. jotka yhä ja yhä vapaaehtoisina rientävät teidän puolestanne taistelemaan lähtevien lippujen alle, ovat paraana todisteena siitä, millä innostuksella ja hartaudella teidän pyhä sotanne on myös täällä meidän taisteluksemme tunnustettu.'

»'Meidän vapaussotamme ylväimpiä sankareita ovat myöskin ne miehet, majuri _Ekström_ ja everstiluutnantti _Kalm_, jotka ovat asettuneet teidän maahanne lähtevien vapaajoukkojen johtoon, miehiä, jotka aikanaan saavuttivat oman miehistönsä rajattoman luottamuksen ja rakkauden ja ylimmän sodanjohdon taholta suurinta kiitosta ja mainetta ei ainoastaan urhoollisuudesta, vaan myöskin mitä taitavimmasta sotatointen suorituksesta. Molemmat he valmistuvat parastaikaa kiireimmiten lähteäksensä teidän taistelutantereillenne. Saakoot he täydellisesti nauttia teidän puoleltanne sitä luottamusta, jonka — me rohkenemme vakuuttaa — he täysin tulevat ansaitsemaan.'

»'Ja tuokoon tämä sota, joka vailla vertaistansa meidän heimokansojemme historiassa ensi kerran on tuonut Viron ja Suomen kansoille tilaisuuden veli veljen vieressä taistella ei vain kansallisen olemassaolon, vaan myöskin samalla yleisinhimillisten sivistysarvojen puolesta., niin — tuokoon tämä taistelu ja siinä yhdessä vuodatettu veri molemmat veljeskansat toisillensa läheisiksi liittolaisiksi, jotka rinnatusten seisten kestävät maailman myrskyt ja täyttävät kunnialla velvollisuutensa ihmiskuntaa ja tulevia sukupolvia kohtaan. Vain taistelun ja voimainponnistusten kautta, joita ilman ei ainoakaan kansa ole saavuttanut valtakunnallista vapauttaan. Viron kansa astuu toivorikasta tulevaisuutta kohden.'

»'Viron Vapaaehtoisesta Apuretkikunnasta huolehtiva komitea.'

»Tällaisille sanoille ei olla kylmiä, silloinkuin vihollinen on maan pääkaupungin porteilla.

»Seuraavassa maapäivien vastaustervehdyksessä viitataan jo veljeskansojen mahdolliseen valtiolliseen yhdistymiseen, josta ministeri _Pätsin_ suusta vielä samana iltana ja myöhemminkin sain kuulla kauniita, valitettavasti yhä toteutumattomia suunnitelmia:

»'Suomen veljeskansan vapaaehtoisille ja Suomen hallitukselle.'

»'Me, jotka vuosisatoja olemme olleet erotetut toisistamme, ja jotka olemme olleet vieraiden kansojen ikeen alaisina, löydämme nyt kohtalon hetkellä toinen toisemme. Ryöstämällä ja tuhoamalla kansojen itsenäisyyden Venäjän bolshevikilaine uhkaa Viron tasavaltaa. Ratkaisevalla hetkellä Suomen kansa rientää veljeskansaansa auttamaan. Vuodatettu veri on ikuisesti yhdistävä molempia kansoja toisiinsa ja mahdollisesti myöskin valtiollisesti.'

»Selostaessaan valtiollista ja sotilaallista asemaa samassa istunnossa pääministeri tunnusti, että 'Suomesta tulee apua enemmän kuin rohkenimme toivoakaan.'

»Ja apu joutui parahiksi toivottamaan onnellista uutta vuotta. Tosin laiva toi joulukuun 30:ntena vain komppanian verran miehiä. Mutta lienee tuskin mahdoton se otaksuma, että jo yksin sen olemassaolo Viron mantereella olisi ollut tehokas vaikutin sotaonnen kääntymiseen. Virolainen sotilas tarvitsi varman tietoisuuden, että häntä joku auttaa; kuinka hän itse silloin enää voisi perääntyä! Ainakin saattoi jokaisen suomalaisen vapaaehtoisen askelista ja kasvoista lukea saman kotona tehdyn päätöksen: me emme väisty. Heidän marssiessaan voitonvarmoina uljaissa sotisovissaan pitkin vanhan ritarikaupungin katuja, tunsi ylpeyttä siitä, että oli suomalainen.

»Useampaan toviin saapuneitten vapaaehtoistemme juhlallisesta vastaanotosta paraateineen asiakirjat kertovat. Noiden ensimmäisten tulo jäi mieleeni pysyvimmäksi muistoksi. Sillä silloin hätä oli suurin. Miehestä mieheen oli ennustettu, milloin vihollinen valloittaisi pääkaupungin. Niinpä epätoivo oli jo siinä määrin vallannut mielet, että — kuten 'Päevaleht' kirjoitti — näytti siltä kuin kansa, joka saattoi vapaaehtoisjoukkoa katuja pitkin, ei olisi uskonut todeksi, mitä oli tapahtunut. »Meitähän on niin paljon ja loppumattomasti petetty. Kukaan ei ole meitä konsaan auttanut, ja nyt yht'äkkiä olemme saaneet todellista apua veljen puolelta, jonka kyllä tunnet, mutta joka on sinua niin paljon vanhempi, että hän on aivan kuin vieras. Sinä huutaisit vilpittömin mielin: Tervetuloa, armas, kallis, mutta ääni salpautuu, vain silmät väräjävät ja sydän lyö kiivaasti ja lämpimästi.»

Edellisessä on käsittääkseni oikein selitetty se epäilemättä vapaaehtoisia ihmetyttänyt tosiasia, että kansanjoukot pidättäytyivät näkyvässä ja kuuluvassa muodossa ilmaisemasta heille kiitollisuuttaan, mikä tunne oli silti yleinen. Virolaisetkin ovat näet juroja suomalaisia, jotka vasta vähitellen uskaltavat ilmaista, mitä sisällä liikkuu. Seuraavat joukko-osastot tulivat jo sovinnaisesti lämmöllä vastaanotetuiksi, ja Pohjan Pojat eivät jääneet vaille juhlintaa.

Suomalaisavun saapuminen Viroon suurimpana hädän hetkenä aikaansai monissa virolaisissa piireissä voimakkaan Suomi—Viro-unioni-aatteen heräämisen. M.m. ministeri _Päts_ osoittautui sen innokkaaksi kannattajaksi. I.S.U.T:n kirjeenvaihtaja, joka haastatteli häntä tammikuussa 1919, kirjoittaa:

»Ministeri _Päts_ on Suomen ja Viron valtioliiton kannattaja. Hän lausui toivovansa, että veljeskansat muodostaisivat vastaisuudessa yhden tasavallan, jonka presidentti asuisi Helsingissä.

Uiko-, sota- ja raha-asioissa noudatettaisiin yhteistä politiikkaa. Silti voisi kummallakin valtiolla olla oma hallituksensa ja luonnollisesti oma eduskuntansa, jotka viimeksimainitut valitsisivat presidentin.

Kun tulliesteitä ei olisi, muodostuisi Suomen ja Viron taloudellinen vaihto vilkkaaksi. Suomi saisi Virosta viljaa ja perunoita y.m. Viro taasen Suomesta teollisuustuotteita.

Kun sekä Suomi että Viro saavuttaisivat idässä kansatieteelliset rajansa, tulisi valtioyhtymästämme sangen merkittävä tekijä pohjoismaissa.

Kun saksalaiset ovat lopullisesti poistuneet Suomesta, niin ei liittovalloilla pitäisi olla mitään meidän yhteisiä liittopyrkimyksiämme vastaan, jotka tarkoittavat oikeudenmukaista vallanjakoa Itämerellä.

Jos Skandinaavian maat saataisiin vielä tukemaan tätä liittoa, olisi muuri Venäjää vastaan tulevaisuudessa kyllin vahva.

Se, mitä me nyt toivomme, sanoi ministeri, on, että itsenäisyytemme tulisi lopullisesti tunnustetuksi, ja myöskin, että alettaisiin pohtia kysymystä siitä, millä tavoin tällä hetkellä yhdessä taistelevien veljeskansojen vastaiset suhteet olisi järjestettävä.»

Tässä yhteydessä kannattaa mainita vielä muudan historiallinen juhlatilaisuus. Tammikuun 19 p:nä oli Tallinnan »Estonia» teatterin musiikkisaliin järjestetty »Suomen ilta» vastineeksi samaan aikaan Suomessa vietetylle »Viron viikolle». Tilaisuudessa oli läsnä m.m. Viron väliaikaisen hallituksen jäseniä, virolaisten ja suomalaisten sotajoukkojen ylipäällystöä sekä Tallinnaan saapuneita Viron avustustoimikunnan edustajia. Ohjelmassa oli m.m. maisteri _V. Ernitsin_ puhe, jossa esitettiin näkökohtia edellytysten luomiseksi veljeskansat valtiolliselle liitolle. Lyhyin ohjelmanumero teki kuitenkin suurimman vaikutuksen. Viron armeijan ylipäällikkö nousi yleisön joukosta seisomaan ja ilmoitti juuri saaneensa tiedon, että edellisenä iltana Narva oli valloitettu suomalaisten vapaaehtoisten avulla. (Tieto siitä saapui vasta ylipäällikön juhlaan lähtiessä syystä, että lennätin- ja puhelinjohdot oli hävitetty ja niitä ei suomalaisten nopean etenemisen ja insinöörijoukkojen vaillinaisten varustusten takia oltu ennätetty riittävän nopeasti panna kuntoon.) Harva läsnäolija lienee tämän kuultuaan pysynyt äänettömänä, siksi voimakkaina ja yhtäjaksoisina, kerrotaan, kaikuivat eläköön-huudot.

Viron Avustamisen Päätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_ nousi senjälkeen onnittelemaan pää- ja sotaministeri _Pätsiä_ ja lausui toivomuksenaan, että ylipäällikkö, eversti _Laidoner_ korotettaisiin tapauksen johdosta kenraaliksi. (Näin tapahtuikin seuraavana päivänä; tohtori _Louhivuoren_ ehdotuksen johdosta vai muutenko, on tuntematonta.) Ohjelman lopussa oli vielä orkesterinumero, jota tuskin milloinkaan lienee esitetty sopivampana hetkenä, _Kajanuksen_ sovittama marssi »_Kaarle XII Narvan luona_». Narva, jonka kentillä ja muureilla suomalaista sotilasverta niin monasti oli menneiden vuosisatojen kuluessa vuotanut, oli jälleen saanut nähdä suomalaista sotilaskuntoa.

3. Viron Avustamisen Päätoimikunnan alkutoiminta.

Kohta kun Viron avustustoimikunta joulukuun 20 p:nä oli valittu, kokoutui se henkivakuutusyhtiö »Salaman» huoneistossa, jossa useimmat kokoukset myöhemminkin pidettiin. Vain muutamia jäseniä saapui sinne, mutta toiminta päätettiin kuitenkin viipymättä panna alkuun. Puheenjohtajaksi valittiin tohtori _Louhivuori_ ja varapuheenjohtajaksi tohtori _Ivalo_. Ylläpitämään yhteyttä sotilastoimikunnan kanssa ja ottamaan osaa sopimuksen tekoon Viron hallituksen kanssa valtuutettiin senaattori _Frey_ ja valvomaan taloudellisia asioita pankinjohtaja _Honkajuuri_. Myöhemmin valittiin hänen kanssaan tarkastamaan intendenttuurin toimintaa johtaja _Lavonius_. Kansliapäällikkönä ja sihteerinä toimi toistaiseksi tohtori _af Heurlin_. Kaikki toimikunnan jäsenet suorittivat työnsä koko ajan ilman mitään palkkaa tai palkkiota, samoinkuin myöskin toimikunnan myöhemmin valitut rahastonhoitajat ja useimmat alatoimikuntien puheenjohtajista.

Kokouksessa joulukuun 27 p:nä hyväksyttiin lopullisesti toimikunnan nimeksi: Viron Avustamisen Päätoimikunta, ruotsiksi: Centralkommittén för Estlands Undsättning.

Alkuaika käytettiin järjestelytyöhön. Maaseudun paikalliset toimikunnat ja värväystoimistot alistettiin Päätoimikunnan välittömään johtoon, samaten maisteri _Ruuthin_ johtama sotilastoimikunta, jota yleensä siitä lähtien kutsuttiin sota-asiaintoimikunnaksi. Päätoimikunnan alaisina työskenteli vielä erikoisia toimikuntia sairashoitoa, propagandaa, varainkeruuta ja raha-asioita varten sekä kanslia- ja huoltokomiteat. Päätoimikunnan rahastonhoitajaksi hyväksyttiin rouva _Gunilla Giers_ ja sihteeriksi ylioppilas _Erkki Lepistö_.

Päätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori _Louhivuori_ teki toisessa kokouksessa selkoa siihenastisesta toiminnasta seuraavaan tapaan:

Joukkoihin oli otettu etupäässä sotilaallista kokemusta omaavia, joten tämän puolen voitiin katsoa olevan järjestyksessä. Viron hallituksen kanssa oli ryhdytty neuvotteluihin yli sovitun miesluvun ilmoittautuneiden kustantamisesta. Niitä oli siihen mennessä kertynyt jo tuhatkunta miestä. Tohtori _Kallas_ oli ilmoittanut puheenjohtajalle virolaisten nyttemmin saaneen englantilaisilta kiväärejä ja konekiväärejä sekä ampumatarpeita niihin. Suomesta oli annettu 20 vanhempimallista tykkiä ja 500 ammusta kutakin varten. Vastikään virolaiset olivat pyytäneet saada vielä lisäksi 4 uusimallista pikatykkiä ja 4 nykyaikaista kenttätykkiä. Tallinnaa vastaan hyökkäävien bolshevikien lukumäärän virolaiset olivat arvioineet 10.000:ksi. Heillä itsellään oli n. 5.000 miestä, joiden mielet olivat aivan masentuneet. Vain suomalaisten pikainen tulo saattoi enää pelastaa virolaisten aseman. Ensimmäinen vapaaehtoinen komppania lähtisikin Viroon jo seuraavana sunnuntaina luutnantti _Anto Eskolan_ johdolla.

Koska tilanne Virossa oli mitä kriitillisin, päätti Päätoimikunta tohtori _Louhivuoren_ ehdotuksesta kääntyä sähköteitse avunpyynnöllä ulkovaltojen puoleen. Sähkösanoman sanamuodon laatiminen ja sen lähettäminen jätettiin puheenjohtajan, rehtori _Hornborgin_, johtaja _Lavoniuksen_ ja sihteerin tehtäväksi.

Sähkösanoma, joka päivää myöhemmin lähetettiin presidentti _Wilsonille_ ja tohtori _Holstille_ Englannin hallituksen tietoon saatettavaksi, kuuluu suomeksi:

»Tuho uhkaa Viron valtiota. Venäläiset bolshevikit ovat valloittaneet eteläisen ja itäisen osan maata ja murhaten ja ryöstäen tunkeutuneet lähelle pääkaupunkia. Suomessa, jonka armeija tarvitaan suojaamaan omaa maata, kerätään kiireesti vapaaehtoisia joukkoja tukemaan Viron hallitusta, jonka yleisellä ja yhtäläisellä vaalioikeudella valittu kansaneduskunta on asettanut. Näinä päivinä lähetetään ensimmäiset joukko-osastot Viroon. Taistelu suurta ylivaltaa vastaan käy ajan pitkään raskaaksi, joskin Englannin sotalaivat suojelevat pääkaupunkia hyökkäyksiltä meren puolelta. Kiireisin apu länsivaltojen puolelta maihinnousujoukkojen ja ampumatarpeiden muodossa on välttämättä tarpeen, jotta voitaisiin pelastaa Viro täydelliseltä hävitykseltä ja estää bolshevikeja ottamasta haltuunsa Itämeren koko itärantaa. Vaikkapa vain lyhytaikaisestikin onnistuneena tämä suunnitelma tukisi bolshevistista liikettä näissä maissa siveellisesti ja aineellisesti.

Viron Avustamisen Päätoimikunnan puolesta puheenjohtaja tri _Louhivuori_.»

Samansuuntainen sähkösanoma lähetettiin myöskin Skandinaavian maihin: suurkäräjien presidentti _Mowinckellille_ Kristianiaan, professori _Höffdingille_ Kööpenhaminaan ja johtaja _Palmelle_ Tukholmaan. Siinä tiedusteltiin lopussa mahdollisuuksia saada näistä maista kiireellistä apua Virolle, asia kun oli koko Pohjolalle yhteinen ja tärkeä.

Johtaja _Palme_ vastasi vuoden viimeisenä päivänä selittäen Ruotsin lakien rankaisevan värväyksestä ja ilmoitti sisäpoliittisen tilanteen maassa tekevän huomattavamman avunannon mahdottomaksi. Norjasta ei tullut mitään vastausta. Vain Tanskassa ryhdyttiin puuhaamaan suomalaisen Päätoimikunnan alaista retkikuntaa, jonka vaiheista myöhemmin mainitaan hiukan lähemmin.

Täten siis suomalaiset olivat Viron avustamisessa jääneet melkein ilman tukea muiden maiden puolelta, ellei ota lukuun Englannin laivastoa ja aselähetyksiä. Tosin Virossa jo tähän aikaan oleili pieni ruotsalaisjoukko, jota nimitettiin »Rootsi korpukseksi», mutta sen merkitys oli mitätön ja osuus Viron vapaussotaan vieläkin mitättömämpi. Koko pitkän olemassaolonsa aikana se oli rintamalla käymässä vain muutaman kerran.

Päätoimikunnan kokouksessa joulukuun 31 p:nä puheenjohtaja ilmoitti ensimmäisen suomalaiskomppanian edellisenä päivänä lähteneen Viroon. Viron baltilaisen aateliston edustaja oli käynyt puheenjohtajan luona kertoen n. 700 baltilaisen ottavan osaa taisteluun bolshevikeja vastaan, mutta epäilevän virolaisen päällystön kykyä. Hän oli pitänyt toivottavana, että suomalaiset asettaisivat ylipäällikön tai ainakin ylipäällikölle suomalaisen yleisesikuntapäällikön. Kertoja oli edelleen maininnut yleisestä sotilaallisesta asemasta, että virolaisia oli rintamalla vain n. 300 luotettavaa miestä ja Tallinnassa tuhatkunta kunnollista ratsumiestä, ja että virolaiset suojeluskunnat olivat osoittautuneet kelvottomiksi.

Päätoimikunnan nimessä oli julkaistu sanomalehdissä kehoituksia tukea kaikin tavoin Viron avustamista. Sisäasiainministerin suostuttua yleisen rahankeräyksen toimeenpanoanomukseen oli sen järjestämiseen ryhdytty. Rahainkeruu tuotti hyviä tuloksia. Tammikuun 17 p:nä, jolloin vasta pieni osa keräyslistoja oli palautettu, neiti _Paula af Heurlin_ varainkeruutoimikunnan puolesta ilmoitti kertyneen jo n. 110.000 markkaa, joista toiminimi Kontro & Kuosmanen yksinään oli lahjoittanut Smk. 25.000:—.

Kaiken kaikkiaan saatiin Suomessa kerätyksi apuretkikuntaa varten keräyslistoilla Smk. 383.758:—, yleisinä lahjoituksina Smk. 234.840:—, iltamilla Smk. 118.442:— ja kehysmerkkien myynnillä Smk. 8.050:—, siis yhteensä Smk. 745.090:—.

Ulkoasiainministeri taas oli arvellut mahdolliseksi, että Suomen hallitus voisi antaa käyttövaroja, jos vapaaehtoisia lähetettäisiin Viroon yli sovitun määrän, joten tämänkin vaikean kysymyksen ratkaisu myönteiseen suuntaan kävi mahdolliseksi. Kuten tunnettua, nousi retkikunnan osanottajien lukumäärä myöhemmin 3.500 henkeen. Viron hallitus kustansi lopullisesti, lupauksensa mukaan, kaikkien retkikuntalaisten varustamisen ja palkkauksen, samoinkuin yleensä muutkin varsinaisesta avustustoiminnasta koituneet menot.

Päätoimikunnan kahdessa seuraavassa kokouksessa, tammikuun 3 ja 7 p:nä 1919, käsiteltiin kysymystä ylipäällikön asettamisesta suomalaisille joukoille, minkä Suomen valtionhoitaja, kenraali _Mannerheim_ oli katsonut välttämättömäksi, etenkin, jos joukkoja lähetettäisiin enemmän kuin 2.000 miestä ja niille toivottaisiin hallituksen kannatusta. Valtionhoitaja oli suositellut kolmea suomalaista kenraalia pitäen omasta puolestaan kenraalimajuri _Martin Wetzeriä_ sopivimpana. Tosin valtionhoitaja oli ilmoittanut esittävänsä ylipäällikön asettamista vain omana käsityksenään, eikä tahtovansa millään tavoin sitoa Päätoimikunnan toimintavapautta tässä suhteessa. Mutta oli ilmeistä, että Suomen hallituksen kannatus tulisi oleellisesti riippumaan siitä, missä määrin mainittu ehdotus otettaisiin huomioon.

Päätoimikunnan keskuudessa vallitsi kuitenkin jonkinlaista epäröintiä. Apuretkikunta oli jo valmiiksi järjestetty ja sitä koskevat sopimukset Viron väliaikaisen hallituksen kanssa tehty. Vapaaehtoisten joukkojen lähettämisestä oli neuvoteltu Viron hallituksen kanssa sillä pohjalla, että joukot, joskin muodostaen kaksi eri kokonaisuutta (rykmenttiä), olisivat Viron sotavoimien ylikomennon alaiset, ilman omaa ylipäällikköä. Baltilaiselta taholta tulleet esitykset suomalaisesta ylipäälliköstä, jonka alaisena m.m. baltilaiset pataljoonat taistelisivat, Viron Avustamisen Päätoimikunnan puheenjohtaja oli torjunut ilmoittaen, että vasta jos Viron hallitus sellaista esittäisi, voitaisiin ottaa harkittavaksi, olisiko suomalaiselta taholta ryhdyttävä sensuuntaisiin toimenpiteihin. Ottaen kuitenkin huomioon valtionhoitajan kannan Päätoimikunta katsoi retkikunnan menestykselle parhaaksi valita kenraali _Wetzerin_ vapaajoukkojen ylipäälliköksi. Hänen ja Päätoimikunnan välillä tehtiin allaolevan sisältöinen

»VÄLIKIRJA.

Viron Avustamisen Päätoimikunnan ja kenraalimajuri _Wetzerin_ välillä tehdään seuraava sopimus:

I. Kenraalimajuri _Wetzer_ ottaa käsiinsä niiden suomalaisten vapaajoukkojen ylipäällikkyyden, jotka Viron hallituksen ja Päätoimikunnan välisen 23 p. joulu k. 1918 tehdyn sopimuksen mukaisesti on muodostettu Viron avustamiseksi sen itsenäisyystaistelussa, sekä myös myöhemmin muodostettavien osastojen päällikkyyden.

II. Kenraalimajuri _Wetzerillä_ on oikeus toimikunnasta riippumatta järjestää vapaajoukkojen sotilaallinen organismi sekä johtaa niiden taistelutoimintaa, kuitenkin huomioon ottaen vapaaehtoisten sotilaiden oikeuden liittyä joko _Ekströmin_ tai _Kalmin_ osastoon tai mahdollisesti myöhemmin muodostettavaan osastoon.

III. Kenraalimajuri _Wetzer_ on oikeutettu 4.000 Smk:n kuukausipalkkioon sekä 100.000 Smk:n henkivakuutukseen siltä ajalta, jona hän toimii vapaajoukkojen päällikkönä.

IV. Kenraalimajuri _Wetzer_ sitoutuu noudattamaan Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välistä sopimusta sekä siihen mahdollisesti tehtäviä muutoksia ja lisäyksiä alistuen Viron hallituksen alaiseksi.

V. Toimikunta on oikeutettu saamaan kenraalimajuri _Wetzeriltä_ säännöllisiä tietoja suomalaisten vapaajoukkojen toiminnasta, vaiheista ja tilasta, samoinkuin voimasuhde- ja nimiluettelot.

VI. Toimikunnan ja kenraalimajuri _Wetzerin_ väliset asiat välittää toimikunnan Virossa oleva asiamies, joka on oikeutettu seuraamaan kenraalimajuri _Wetzerin_ esikuntaa.

VII. Toimikunta on oikeutettu antamaan lausunnon vapaajoukon upseerien kansalaiskunnosta, jos sellaiseen syytä ilmenee, mutta kenraalimajuri _Wetzer_ yksinään lopullisesti ratkaisee nimitykset.

Helsingissä tammikuun 9 p:nä 1919.

Viron Avustamisen Päätoimikunnan puolesta _O.W. Louhivuori. Alexander Frey._

_Martin Wetzer_, kenraalimajuri.»

Samalla Päätoimikunta päätti ilmoittaa kenraali _Wetzerille_, että hänen esikuntapäällikökseen oli saatava suomenkielentaitoinen suomalainen upseeri, eikä ruotsalaista tai tanskalaista, jollaisia oli tarjolla, kun taas valtionhoitaja oli ollut haluton antamaan siihen toimeen Suomen armeijan upseereja.

Asia saatiin lopuksi tyydyttävästi järjestetyksi, ja jo tammikuun 17 p:nä tohtori _Louhivuori_ voi ilmoittaa Päätoimikunnalle kenraali _Wetzerin_ samana päivänä matkustaneen esikuntineen Viroon. Samoihin aikoihin lopetettiin vapaaehtoisten värväys, joka oli tuottanut niin hyviä tuloksia, että uusienkin joukkojen muodostaminen olisi tarpeen tullen ollut mahdollista.

Kokouksessaan tammikuun 7 p:nä Päätoimikunta päätti jättää sairashoitotoimikunnan huoleksi vapaaehtoisten joukkojen rokottamisen tyfuksen ja rokon varalta ja sota-asiaintoimikunnan tehtäväksi järjestää kanttiineja vapaaehtoisia varten Viroon, koska oli havaittu, että heille annetut ruoka-annokset eivät ainakaan rasvaan nähden olleet riittäviä. Valitettavaa on, että kanttiineja ei kuitenkaan saatu aikaan.

Retkikunnan pääintendentiksi Päätoimikunta valitsi tammikuun 3 p:nä tohtori _Hjalmar Göösin_, joka samalla oikeutettiin hankkimaan tarpeellinen määrä apulaisia ja valtuutettiin ryhtymään toimiin Pääintendenttuurin järjestämiseksi.