v. Vesten sanoo, että viime vuosisadan alkupuolella lutherilaisia

lappalaisia tavattiin Muotkavuonon rannalla, ja ne lappalaiset jotka Friis tapasi Kervanassa, kertoivat että heidän esivanhempansa jo ennen v. 1826 olivat Venäjän puolelle muuttaneet ja että heitä entiseen aikaan oli ollut paljo enemmän. Nämät lutherilaiset (poro) lappalaiset tietysti ovat olleet Inarin s.o. Suomen lappalaisia, jonka näkee siitäki, että vaikka Friisin aikana jo löytyi lutherilainen kirkko Akkulanniemellä etelä-Varangissa, lappalaiset yhtäkaikki sanoivat käyvänsä kirkolla myöski Inarissa, johon kuitenki on kolmatta vertaa pitempi matka. Siinä kertomuksessa Norjan ja Suomen välisestä rajasta, jonka maaherra Oulun läänissä S.F. von Born v. 1823 antoi senaatiin (Suomi 1843), sanotaan nimenomaan, että mitä rajaan Varangin tienoilla tulee, vanha kalastustapa Näytämön, Paatsjoen ja _Petsamon_ joeissa tekee rajan virkaa (gamla häfden å fisket uti Nejdens, Passvig och _Peitse_ elfvar tjenar här till rättesnöre i stället för ordentelig gräns).

[12] Väkiluku koko Viipurin läänissä oli v. 1870 276,000, v. 1880 301,000 henkeä, enennys siis noin 9 prosenttia, joka 20 vuotena tekisi 18 % eli ei täyttä viidettä osaa. Jäämeren rannalla enennys, niinkuin juuri näimme, on ollut 300 %, siis suunnattomasti suurempi.

[13] Jos noilla rauhakirjassa tavattavilla sanoilla, että rajan piti kulkea "allt in i hafvet", oikein meren "sisään", olisi erittäin tarkotettu mitään, niin ne parhaiten sopisivat viittaamaan rajan päättymistä Karabellan maan sanottuun luoteisnokkaan, joka terävänä kärkenä ja edemmäksi kuin mikään muu niemi ryssän rannalla pistää mereen; vaan mahollista on, että noilla sanoilla ei ole muuta tarkotettu kuin rajan kulkua mereen "asti". Omituista yhtäkaikki on, että mainitulla luoteisnokalla, jota norjalaiset muinoin nimittivät "Carlsgamoddeksi", on lapiksi nimi _aide-njarga_, aita-niemi, joka viittaa siihen, että niemellä olisi ollut joku rajotuksen merkitys.

[14] Hauska olisi tietää, mitä perusteita rajankäynnissä 1830 noudatettiin, kun rajamme tuli kulkemaan niin paljo lännempänä kuin mitä Venäjän kartat osottavat. Näitähän olisi sopinut perusteiksi ottaa, kun meillä arvaten ei karttoja ollut.

[15] Ks. Friis, En sommer i Finmarken, 1880, siv. 108. -- Kumma etteivät Suomen kirjailiat näistä kartoista ole puhuneet mitään.

[16] Sisämaassa, 3 neljänneksen päässä Pykeijasta, löytyy somaniminen vaara _Patteritunturi_. Muutamia vuosia taapäin eräs norjan herra oli tälle vaaralle pystyttänyt 3 kyynärää korkean kivipaalun eli -pyykin, ja puhe oli silloin käynyt, että se oli vanha rajapaikka.

[17] Vastapäätä Annijoen suuta Varanginvuonon etelärannalla on pieni lahti, jonka nimi norjaksi on _Gandvik_ (siis Kannanlahti!). Suomeksi lahen nimi kartan mukaan on Juurivuono.

[18] Jälestäpäin, sittekun ylläseisova jo oli kirjotettu, olen nähnyt pienemmän Ruotsin ja Norjan seinäkartan, jonka Maatieteellinen Seura (geografiska inrättningen) on ulosantanut ja C.P. Hällström tehnyt v. 1815. Siinä kulkee Norjan raja Kolmisoivasta Reisvuonon perukkaan. -- Mitään "yhteisaluetta" ei karttaan ole merkitty.

[19] Oloja Varangissa kuvaa sattuvasti seur. tapaus, josta kuulin matkallani. Eräs Suomen virkamies oli Varangissa kerran leikillään kertonut, että Venäläinen kohta tulee vallottamaan itä-Ruijaa. Väestö s.o. suomalaiset joutui tästä aivan ilon vimmaan, uhitteli norjalaisille, että pian heidän valtansa loppuu, koko maakunta oli täydessä häiriössä ja tuon perättömän puheen levittäjä pelastui vankeudesta ainoastaan senkautta, että itä-Ruijan virkamiehille sattui olemaan hyvä tuttu.

[20] _Muist_. Etelä-Varangin pitäjän luoteisraja kulkee Kolmisoivasta Juurivuonon itäpuolelle; naapuri-seurakuntana on Uuniemi. Uuniemessä, varsinki sen eteläpuolelle Varanginvuonoa tulevassa osassa, asuu melkein yksistään lappalaisia ja siitä mitä tässä luvussa on etelä-Varangin seurakunnasta lausuttu, sopii siis Uuniemen etelä-osaan oikeastaan vain se, mikä lappalaisia koskee.

[21] Uusin asetus muuttolappalaisista Ruotsissa ja Norjassa, annettu 6 p. kesäk. 1838, järjestää kuitenki tässä mainitut seikat paremmalle kannalle, säätäen 5 §:ssä, että porojen vanhoja kulkuteitä ei saa sulkea ja että, missä niin on jo tapahtunut, ne valtion huolenpidosta ovat uudestaan avattavat.

[22] Nämät samoin kuin jälestäpäin tavattavat tilastolliset numerot ovat Norjan virallisesta tilastosta otetut.

[23] Sekarotuisilla tarkoitetaan Norjan tilastossa niitä, joitten vanhemmat ovat eri kansallisuutta; norjalaista, suomalaista, lappalaista tai sekarotuista. Niistä pidetään niin tarkka luku, että syrjäistä tahtoo sekä naurattaa että pyörryttää. Mihin kansaan esm. se kuuluu, jonka isä on norjalaisesta isästä ja suomalaisesta äidistä syntynyt ja äiti lappalaisesta isästä ja sekarotuisesta äidistä?

[24] Kyröläisten nylkemistavasta kuulee toisinaan kerrassaan kammottavia juttuja. Niin olivat kerran lähteneet erästä Ivalosta tullutta venäläistä saattamaan Sompioon. Sanomatta on arvattava, että he olivat määränneet hyvän palkan työstään, vaan keskellä taipaletta he ilmottivat saatettavalleen, että heidän vielä piti sovitun maksun lisäksi saada sata markkaa. Vihoissaan tuommoisesta kelvottomuudesta venäläinen jyrkästi kielsi. Silloin miehet laskivat taakkansa maahan ja lähtivät palaamaan kotia, jättäen matkamiehen keskelle tietöntä erämaata! Juuri kuin he olivat näkyvistä katoamaisillaan, he saivat merkin palata takaisin ja kulkian oli pakko maksaa mitä toiset julkesivat vaatia. -- Sankarityöstään saattajat itse olivat kerskumalla kertoneet eräälle Lapissa usein kulkeneelle Suomen virkamiehelle, jolta minä olen tapauksesta kuullut.

[25] _Oikaiseva lisäys sivulle 252_. Sen tavan suhteen, jolla pyynnistä lähtevä tulo Ruijassa jaetaan, voin tässä kauppias D. _Haloselta_ Kemissä viime arkin painamisen jälkeen tulleen kirjeen mukaan lisätä, että veneen ja pyytöneuvojen osaksi luetaan _kolmas osa_ saaliista (siis vielä enemmän kuin ylempänä arvelin) ja muut kaksikolmattaosaa jaetaan tasan veneessä tavallisesti kulkevan kolmen miehen välillä, niin että itsekuki saa kaksiyheksättä osaa. Veneen osasta kuitenki on maksettava huoneet pyytö-aikana ja "jällit" (kuivauställingit), vaan koukkujen syöttäminen, johon työhön usein käytetään vaimonpuolia, on kipparein toimitettava. Ryssän rannalla luullakseni myös toisinaan otetaan veneen laikkoa enemmän kuin kaheksas eli yheksäs osa saaliista. -- Esimerkiksi niistä vaivoista, joita pyytömiehet saavat kokea, mainitsee hra H. sivumennen, että kun lumimyrsky merellä tapaa ja kalastajat läpimärkinä ja vilustuneina pakenevat huoneestansa lämmintä hakemaan, voipi sattua niinki, että koko huone on kadonnut näkymättömiin lumikinosten alle, jolloin ei muuta neuvoksi kuin lapiot käsiin, että asunto löydettäisiin peitostansa.

[26] Kun turskalta ainoastaan vatsa halkaistaan ja se sitte kuivataan, norjalaiset sitä kutsuvat _"rundfisk"_; jos taas kala halkaistaan selkää myöten ja selkäruoto otetaan pois, sanotaan kalaa _"rotskjær"_. -- 1 kilogrammi on 2,35 Suomen naulaa; 1 hektoliiteri = 38,2 suomen kannua.

[27] Ruijan kaupungeissa asuu kussaki ainoastaan pari kolme lappalaista, että sekarotuiset lapset ovat melkein yksistään norjalaisten ja suomalaisten avioliitoista syntyneet. V. 1875 oli 30 lapsesta Ruijan kaupungeissa 20:lla norjalainen isä ja suomalainen äiti, 10:llä suomalainen isä ja norjalainen äiti; sekarotuiset olivat siis tasan kumpaaki kansallisuutta. Ruijan läänin maaseuduilla oli 20:stä lapsesta 8:lla suomalainen, 7:llä lappalainen ja 5:llä norjalainen isä, 8:lla suomalainen, 9:llä lappalainen ja 3:lla norj. äiti. Jos sekarotuiset maalla tämän mukaan tahtoisi jakaa eri kansallisuutten kesken, olisi siis kaksi viidettä osaa luettava suomalaisiksi, runsaasti kolmas osa lappalaisiksi ja neljäs osa norjalaisiksi.

[28] Pottuja saatiin Alattioon vuosikymmenenä 1856--65 keskimäärin vuosittain 3,500 tynnyriä, joka, kun väkiluku oli noin 2,300 henkeä, tekee puolitoista tynn. henkeä kohti (Vulfsberg). Oulun läänissä oli pottusato v. 1880 148,000 tynn., siis ainoastaan kolme neljättä osaa tynnyriä henkeä kohti.

[29] Ks. esm. Statistisk Aarbog for Kongeriget Norge, 1882, Norges Fiskerier i Aaret 1878, Resumé des renssignements statistiquea sur la Norvége, 1875.

[30] Siihen on lohenpyyntiki luettu.

[31] Tähän luettu tulo turskanpyynnistä Huippuvuorilla 18,000 kr.

[32] Puutavaroita vietiin Norjasta v. 1881 42 miljonan arvosta.

[33] Suomen tilast. virastosta saadun tiedon mukaan.

[34] Tuosta luulevaisuudesta vielä yksi esimerkki. Juuri vasta mainittu suomalainen näytti minulle muutaman keväällisen numeron Vesisaaren norjalaista viikkolehteä, joka kerrottuaan, että eräs nuori venäläinen oli tulossa Ruijaan, hartaimmasti terotti lukiain mieleen, etteivät tulokkaalle antaisi minkäänlaisia tietoja maakunnan oloista, koska hän arvaten oli liikkeellä valtiollisia salatarkotuksia varten. Valveella norjalaiset kokevat olla. -- Huvittavinta oli, että puhekumppalini ensin näytti luulevan minua tuoksi venäläiseksi.

[35] _Njalla_ merkitsee ylös ilmaan, pylvään päähän pystytettyä aittaa. Vaaralla kerrottiin lumessa olevan joku muuri, minkä merkiksi tuo sitte lie rakettu?

[36] Jauhomaton (venäläisen) hinta Jyykeässä oli 27 kr. (= 38 markkaa). Sen paino oli silloin 9 puutaa.

[37] Etelä-Norjassa rinnakkain Vermlannin kanssa sitäpaitsi löytyi 1062 sekä Trondhjemin hippakunnassa 46 suomalaista, niin että koko lukumäärä Norjassa teki 7,594 henkeä.

[38] Sekarotuisista maalla (4767) kaksi viidettä osaa, oli 1906, ja sekarotuisista kaupungeissa (337) puolet eli 168.

[39] Omasta seurakunnastaan, Vesisaaresta, prov. G. antoi seur. ilmotuksen: suomalaisia 1,800, lappalaisia 55, norjalaisia 1,000. Vir. tilastossa ilmotetaan: suomalaisia 1,484, lapp. 49, sekarotuisia 198 ja norj. 1,105. Tässä taas täytyy kysyä; miten suomalaiset vir. tilastossa ovat vähenneet päälle 300:lla?

[40] V. 1567 oli Ruijassa 154 veronmaksavaa lappalais-isäntää, s.o. perhettä, v. 1865 sitävastoin 1,556.

[41] V. 1759 löytyi Kainuussa ja länsipohjassa yhteensä 4,186 lappalaista, v. 1870 yht, 6,031, v. 1860 ilmotetaan 6,483.

[42] Keskipaikoilla tätä vuosisataa Venäjän lappalaiset kuitenki vielä näyttävät olleen lisääntymässä, jos saapi siihen luottaa, että heidän lukunsa v. 1842, niinkuin Castrénille Kuolassa ilmotettiin, oli 1844 henkeä, ja v. 1859, niinkuin viralliset ilmotukset tietävät, 2207. Suomen Lapissa taas lappalaiset _viime_ aikoina näkyvät lisääntyneen, siitä päättäen että heidän lukumääränsä v. 1830 ilmotetaan tehneen 961 henkeä.

[43] Düben ei juuri, sivumennen sanoen, näy suosiollisilla silmillä katselevan suomalaisia. Niin hän esm. kutsuu Vaasan hovi-oikeuden julistusta Lapin rajan sulkemisesta (v. 1852) _keisarilliseksi venäläiseksi ukaasiksi_; Enontekiäisten lappia _venäläiseksi kiilaksi_; ja suomalaisten sorron suhteen Ruijassa, josta meillä on ollut sangen vähän puhetta, hän arvelee, että useat suomalaiset jo ovat siitä _rääkyneet_ (skräna!).

End of Project Gutenberg's Suomalaiset Jäämeren rannalla, by A. W. Ervasti