v. 1881:

Tulleitten laivojen Lähteneitten l. Tonimäärä. Tonimäärä.

Tromssa ....................... 20,372. 20,895. Hammerfest .................... 7,665. 9,322. Vuoreija ...................... 16,337. 15,986. Vesisaari ..................... 9,959. 11,517. 54,333. 57,720.

_Tullitulot_ tekivät v. 1881:

Tromssassa ................... 166,254. kr. Hammerfestissä ............... 68,775. " Vuoreijassa .................. 56,821. " Vesisaaressa ................. 67,289. " Yhteensä siis 359,139. kr. eli 502,794 markkaa.

Tullitulot Oulun läänin neljässä kaupungissa olivat v. 1881 yhteensä 949,917 markkaa, jaettuna seur. tavalla:

Oulu ....................... 577,938. Praahe ..................... 157,315. Tornio ..................... 121,006. Kemi .........,............. 93,658.

Tullitulojen vähemmyys Ruijassa saapi siitä luonnollisen selityksensä, että konsumenttein määrä siellä on niin paljo pienempi kuin Oulun läänissä -- jos molempain maitten tullitaksat muuten ovat yhenlaatuiset. Suhteellisesti nämät tulot sitteki Ruijassa ovat kahta suuremmat, kun väkiluku siellä vain on neljäs osa Oulun läänin väkiluvusta. Ja että, niinkuin ylempänä jo osotettiin, Ruijan vienti suhteellisesti väkilukuun on neljä ja suhteellisesti alueen suuruuteen kolme vertaa isompi kuin Oulun läänin, on tosiaan omansa herättämään kummastelemista.

V.

Paluumatka jäämereltä.

Tromssasta Suusiin.

Tromssan tienoilla Jäämeren ja Atlantin aallot kohtaavat toisiansa ja tähän kaupunkiin tultuani olin siis matkani loppupäähän päässyt. Tosin siitä alaspäin vielä asuu suomalaisia, vaan ne eivät enään kuulu ruijalaisiin eikä jäämeren rantalaisiin. Tromssasta sentähen paluumatkani alkoi.

Oloni kaupungissa kesti vain muutamia tiimoja. Maanantaiaamuna klo 5 piti näet, niinkuin kumppaliltani Solemilta olin kuullut, pienen höyryn nimeltä "Malangen" lähteä Tromssasta _Suusiin_, norj. Kjosen, lähelle Jyykeän kirkkoa, ja siinä olin päättänyt heti jatkaa matkaa. Jonku päivän pari olisin kyllä kernaasti tahtonut kaupungissa viipyä, vaan jos kerran viipymään olisi ruvennut, olisi ollut pakko jäädä koko viikoksi, koska Malangen vasta viikon päästä, jollen kuullut väärin, taas kulki Suusiin; ja niin kauon en joutanut viipyä. Sentähen Tromssan haminaan tultuamme soudatin kapineeni suoraan Malangiin, lähin siitä kaupunkia katselemaan, johon kului ehkä pari tiimaa, ja palasin sitte sydän-yön jälkeen höyryyn. Aamulla herätessä jo oltiin matkalla.

Suurella mielihyvällä ja ilman vähintäkään kaipausta erkanin Haakon Adalsteinistä, joka meidän jälkeen vielä jäi Tromssan haminaan. Oloa siinä ei kyllä erityisesti sopinut moittia: laiva oli siisti, kapteeni hiljainen, ruoka erinomainen eikä maksukaan kovin liiallinen: piljetinhinta Taanasta Tromssaan peräsalissa teki 26 kr. ja hoito 24, siin kaikki yhteensä 50 kr. eli 70 markkaa. Lisäksi oli pitkin matkaa ollut hyvin ihanat ilmat, että merikipeästäkään ei ollut tiennyt mitään. Vaan yhtäkaikki yksi asia oli alkanut siinä käydä yhä tukalammaksi: se oli se paha, joka pitemmillä höyrylaivamatkoilla luullakseni itsekutaki enemmän vai vähemmän vaivaa, ikävyys. Mikä siihen sitte lie syynä, että höyryllä kulkian kumppaliksi ikävä aivan pian tahtoo pakata: liekö oudot ja enimmästi kylmäkiskoiset ihmiset, vai näkö-alojen yksitoikkoisuus, vai oma täydellinen toimettomuus, vai se tunto, että on toisen miehen (kapteenin) isännyyden alla, vai kaikki yhteensä -- en tiedä, vaan pitkäksi kai minulle kulku höyryssä aina on käynyt, kun sitä lie useampi päivä kestänyt; ja saman kokemuksen olin tälläki kertaa saanut tehä. Paitsi syömistä, jota ainaki peräsalin matkustajat näyttivät pitävän tärkeimpänä tehtävänään siitä innosta päättäen, jolla kaikki kävivät ruokiin käsiksi, oli ainoana huvituksena matkalla ollut puhella niiden suomalaisten kanssa, joita sattui keulan puolella kulkemaan, tai katsella muutamaa englantilaista vaimonpuolta, jolla oli kantapäihin asti ulottuva palmikko. Jälkimäiseen huviin kuitenki kohta kyllästyi ja mitä edelliseen tulee, niin sitä häiritsi niin hyvin rauhaton elämä laivassa kuin norjalaisten tuttavaini -- mitenkä sanoisin? -- kierot silmät. Useasta pienestä merkistä huomasin, että keskusteluni suomalaisten kanssa ei ollut heille mieleen, ja kerran muuan noista ystävistä suorastaan, vaikka hyvin siivosti, minua varotti yhestä suomalaisesta, joka oli luokseni tullut ja jonka kanssa sitte olin pitemmän aikaa jutellut, koska tämä muka oli kelvoton mies. Tuommoista outoa käytöstä voipi käsittää vasta kun tuntee Ruijassa vallitsevaa ylenmääräistä valtiollista luulevaisuutta[34]. Tietysti oli valta olla noiden ystäväin mielipahasta huolimatta, vaan kun he muuten olivat kohteliaita miehiä, en varta vasten tahtonut heitä loukata enkä sentähen liian hartaisiin puheisiin heidän epäsuosionsa esineitten kanssa ruvennut. Kaikki yhteensä teki, että höyrykulku oli ollut kohtuullisen huvittava, ja ilomielin nyt sentähen istuin Ma langin täkillä, kun tiesin muutaman tiiman päästä taas saavani sanoa höyrymatkoille jäähyväiset.

Päivä valitettavasti ei nyt ollut yhtä kaunis kuin edelliset olivat olleet: taivas oli pilvessä ja ilma sakeaa sumua täynnä. Vettä tosin ei sanottavasti tullut eikä sumu kulkuamme estänyt. kun se ei laskeutunut vedenpinnalle asti, vaan siitä oli kuitenki se haitta, että ne uhkeat näkö-alat, jotka matkalla muuten olisivat tarjona olleet, niinkuin esm. Jyykeänniemen tunturiharju Ulvusvuonon itäpuolella, olivat nyt menetetyt; vuorten syrjiä saattoi erottaa noin 2--300 jalan korkeuteen juurelta ylös, vaan ylempänä ne täydellisesti katosivat sumuun. Norjassa kyllä saapi pilvisiä päiviä odottaa paljo tiheämmin kuin meillä, koska sateenmäärä siellä on 3--4 vertaa isompi; Lofotissa esm. se on lähes 2 meeteriä s.o. seitsemättä jalkaa, kun se Helsingissä vain on 20 tuumaa. Vaan yhtäkaikki oli harmittavaa, että juuri siksi päiväksi sattui sumu, kun selkeästä ilmasta olisi niin suuri tarve ollut. Mitäpä siihen sentään! Eihän se päivittelemällä parannut. Juttelemalla koimme sen sijaan saada matkaa kulumaan kuta kuinki hopusti. Meitä oli kolme samaan seuraan kuuluvaa: Solem, joka nyt läheni kotiansa Jyykeässä, eräs telegrafi-tarkastaja H. _Henriksen_, joka Tromssasta oli tullut laivaan, ja minä. Hra H. oli iso, pitkä mies, niinkuin norjalaiset useinki ovat, vaan käytökseltään arvelevainen ja puheessaan hidas, että sen puolesta hyvin olisi voinut suomalaisesta käydä -- hra Solem oli vilkkaampi-luontoinen ja kasvultaan pienenlainen mies; ja jo tuon suomalaisesta muistuttavan luonteensa kautta hra H:ki oli mieluinen puhekumppali. Paitsi meitä seurasi laivassa myötä eräs saksalainen seura eli joukko, niiksi heitä kutsuisin, kolme herraa ja yksi vaimonpuoli: yksi herroista tuntui olevan oppinut mies, vaan mitä toiset olivat, en tiedä sanoa, vaikka ne herrasväestä muka kulkivat. Niiden tähen meitä oli makuulta nostatettu hyvin aikuisin, että niille muka einettä laitettaisiin, vaan se nyt oli ollut liiallista kohteliaisuutta emännöitsiän puolelta. Näin suuri matkustajamäärä lienee muuten höyrylle ollut jotain harvinaista, koska sekä kahvia juodessa että einehtiessä "talon" varat uhkasivat loppua.

Matkamme oli käynyt ensin Tromssan salmea ja Grötsuntia pohjaan ja itään päin, sitte Stuorranjargan nokan ympäri Ulvusvuonoa etelään päin, jolloin _Bredvik_ jäi oikealle ja _Ulfsnäs_ vasemmalle kädellemme, sekä lopuksi taas itäänpäin syvälle Jyykeän niemeen pistävän kaitaisen Suusin lahen perukkaan. Perille tultiin klo 12 jälkeen päivällä. Solemia oli täällä hänen vaimonsa ja lapsensa vastassa ja niiden kanssa hän viipymättä lähti rannasta ajamaan kotiansa Jyykeän kirkolle, niin että meidän pitkä kumppaluutemme tähän loppui. Henriksenille ja minulle ylempänä rannalla seisovan talon nuori isäntä lupasi hevosen viemään kapineitamme kirkolle, sittekun muut laivasta tulevat kalut oli maihin saatu. Hevosta odottaessamme astuttiin ylös taloon. Talon vanha isäntä oli nimeltä _Figenschou_, sen kauppias Figensehoun isä, jonka luona Akkulanniemellä olin kortteeria ollut. Ukko lienee kuullut, että olin suomalainen, koska hän heti puhutteli minua suomeksi, joka kieli häneltä sujui yhtä hyvin kuin syntyperäiseltä meikäläiseltä. Hän oli näet usein matkustanut Suomen puolella, ja sitäpaitsi Jyykeässä asuu suomalaisia koko joukko. Vaikka jo 80:llä hän vielä oli täydessä hommassa, vilkas puheissa ja liikunnoissa, ja meistä tuli heti hyvät ystävät. Talossa syötiin päivällinen; vaan muistellessani viimeistä atriaa Pleymillä Nyborgissa lisäsin varmuuden vuoksi siihen pyyntöön, jonka ukolle ruuasta tein, sanat _maksua vastaan_, joka lisäys ei näyttänyt häntä kummastuttavan. Maksun suoritti myös hra H. ja eräs kolmas vieras, ja teki se ruuasta ja kahvista koko -- 50 äyr. hengeltä.

Suusista kulkee Jyykeän kirkolle notko, joka katkaisee Jyykeänniemen vuoriharjanteen kerrassaan poikki, sillä korkeimmalla kohallaankaan se ei voi olla kuin jonku satamäärän jalkaa ylempänä merenpintaa. Notko on noin 3 virstaa pitkä, vaan keskimäärin ehkä vain puolta virstaa leveä pohjassaan; 5--6000 jalan korkuiset tunturit kohoavat sen kummallaki puolen. Valitettavasti en näitä tuntureita oikein saanut katsella, kun ne paitsi juureltaan olivat sumun peitossa; ainoastaan pikimältään Figensehoun talon kartanolta saimme Henriksenin kanssa kahen tunturin huiput näköön, kun hetkeksi sumu huippujen kohalla hälveni. Notko ei ollut tässä sen leveämpi kuin että kartanon toisella puolen oli pienempi niitty, jonka takaa vuori alkoi nousta. Tunturein korkeutta ei tietty tarkemmin ilmottaa, vaan kun muutaman minutin olimme niitä katselleet, alkoi H. valittaa niskaluitansa, että olivat katketa, kun päätä täytyi kääntää melkein suoraan zenithiä kohti; ja samaan valitukseen minunki oli pakko yhtyä. Tästä voipi ymmärtää, että tunturit olivat toisenlaisia kuin meidän mäet. Vaan Jyykeänniemen vuoriharju onki korkeimpia koko Norjassa; ainoastaan _Dovre- ja Ymesfjeldin_ huiput etelä-Norjassa nousevat jonku 1--1500 jalkaa ylemmäksi. Mainittu Jyykeänniemi sentähen hyvin sopi siksi rajantapaiseksi, jona se ennen vanhaan oli Norjan ja Venäjän välillä.

Pitkin notkon pohjaa kulkee Suusista kirkolle hyvä maantie. Puolisen jälkeen ukko F. itse lähti kalujamme ajamaan, jolloin hän vuoroon käveli kärryn perässä, vuoroon siihen nousi istumaan; H, ja minä astuimme jalan koko tuon lyhyen taipaleen. Tien varrella oli siellä täällä joku mökki, jonka lähellä oli pottumaata; muuten tiepuolet oli viljaviksi niityiksi raivatut ja vuorten juuria peitti hyvä koivumetsä. Tien kummassaki päässä näimme myös ohra- ja kaurapeltoja. Laukkuni kuljetus maksoi 25 äyr., jotka ukko uskollisesti pisti plakkariinsa.

Jyykeänvuono.

Jyykeän _kirkonkylä_ on keskellä samannimisen vuonon länsirantaa Suusista tulevan tien päässä. Se on varsin soma, vaikkei juuri laaja paikka. Paitsi talonpoikaisten taloja siinä myös on useoita herraskartanoja, pienoisia vaan sieviä, niinkuin pappila, kauppiaan ja lääkärin talot. Ne olivat koivikkojen keskellä ja ainaki kauppiaan talon edustalla oli hyvästi hoidettu kryytimaa, ja samoin luultavasti muidenki. Paitsi tietä Suusiin kulki toinen tie pitkin rannikkoa -- kuinka kauas kummalleki puolelle en sentään tiedä -- ja teitten varsilla oli vihantia pelto- ja niittymaita. Koivut eivät olleet vääriä ja kutistuneita niinkuin esm. Pummangin tienoilla, vaan yhtä solakoita kuin meillä.

Ukko F. vei meidät kauppiaan taloon, joka oli juuri teitten yhtymäpaikassa. Talon isäntä oli nimeltä _Jæver_, pulska, keski-ikäinen mies. Kun en aikonut tässä viipyä, tuli puheeksi heti edespäinkulku ja ilmotti hra J., kuultuaan mihin matkani kävi, että minulle oli sattunut erinomaisen hyvä onni: kirkolta oli juuri lähtemäisillään eräs suomalainen Muonionjoen varrelta, joka oli täällä jauhojen nounnissa, ja hänen kanssa varmaan pääsisin kulkemaan hänen kotiinsa asti valtarajan tuolle puolen, siis toistakymmentä penikuormaa. Hän oli luotettava mies, että kyllä veisi oikein perille; ja kulku tulisi täten varmaan paljo helpommaksi kuin muuten. No tuopa mukava asia: lähetettiin miestä etsimään ja äkkiä hän ilmestyiki lähellä olevasta talosta. Jo ensi katse riitti vakuuttamaan, että hän oli suomalainen, nimittäin hämäläisen ja karjalaisen heimojen välillä olevaa kainulais- eli Oulun lääniläis-heimoa: ruumis pikemmin lyhyt kuin pitkä, mutta vankkatekoinen, parrankasvu heikko, liikunto hitaanpuolinen ja kasvot vakaiset, vaikka kohteliaisuudesta nyt hymyileviksi sovitetut. Hän oli _Mukkavuoman_ talon isäntä Kilpisjärven eteläpäästä, nimeltään _Jussi_. Kun olin hänelle asiani selittänyt, joka tapahtui tiellä Jæverin talon edustalla, hän paikalla suostui, niin että kauppa muutamassa minuutissa oli tehty; maksusta ei kuitenkaan kysymystä ollut. Hän ja hänen kumppalinsa olivat aivan valmistumaisillaan lähtöön ja jonku puolentiiman päästä jo olimme matkassa.

Jæverin talo näytti ulkoa päin hyvin varakkaalta: siinä oli useoita sekä asumus- että muita rakennuksia ja sali, johon meitä käskettiin sisälle, oli melkein ylellisesti sisustettu. Kun saattajiltani kuitenki matkalle lähettyä kysyin, oliko kauppias hyvinki rikas, sain kummikseni kuulla, että hän oli -- konkurssitilassa, johon sentään oli takuitten kautta joutunut. Omaisuutta eivät kumminkaan velkamiehet olleet saaneet, kun se, niinkuin meilläki usein on tapana, oli siirretty jonku lähisen sukulaisen nimiin. -- Konkurssia lähellä ilmotettiin ukko Figenschounki joku aika taapäin olleen, vaan hänen luona usein käymässä ollut englantilainen oli hänen päästänyt pulasta, antamalla hänelle plakkarilainaksi muutama tuhat puntaa.

Tuntuu melkein siltä kuin kauppiaat Ruijassa joku aika taapäin olisivat ryhtyneet liian laajoihin yrityksiin. Edellisessä jo olen maininnut useasta konkurssista itä-Ruijassa; tässä vielä lisättäköön, että Hammerfestinki kahesta pääkauppiaasta, _Nilsen_ ja _Finckenhagen_, jälkimäinen nyt kerrottiin olevan häviötilassa. Hän oli arvaten sama konsuli Finckenhagen, jonka luona kuningas Oskar v. 1873 oli.

Jyykeän kirkolta vuonon sisimpään perukkaan luetaan lähes 4 penik. Tähän väliin meiltä kului melkein vuorokausi, kun emme erityistä kiirettä pitäneet; yötä oltiin muutaman lappalaisen talossa _Molttivuonossa_, jossa Jussi m.m. sai minulle selittää norjan kielen etevyyttä, niinkuin edellisessä jo on kerrottu. Molttivuonoa melkein vastapäätä on Jyykeänvuonon itärannalla _Jyykeän-_ eli _Jiukeanpohja_, norjaksi _Skibotten_, Jykeisen enon suussa. Siinä pidetään kolmasti vuodessa: kekrinä, Loppiaisen jälkeen ja viikkoa ennen Maariaa suuret markkinat, joihin Suomenki puolelta väkeä tulee. Molttivuonon eteläpuolella on ensin _Vuosvaara_ ja sitte tuo yli 5,000 jalkaa korkea _Njallavaara_[35], joitten välissä on _Vuosvankan_ notko (vankka = notko). Näillä paikoin on vaarallinen asua, sillä keväillä usein sattuu, että suuret luminietokset vyörähtävät tuntureilta alas, hautaen toisinaan talot kokonaan allensa. Noin 3 neljännestä vuonon perukasta pohjaan päin on itärannalla _Sokkukentän_ kylä, norjaksi _Horsnäs_. Siinä katselimme kuinka asukkaat, jotka enimmästi lienevät suomalaisia, valmistausivat nuotalla pyytämään saitoja, joita havaittiin kulkevan vuonon läntisellä rannalla. Tämä nuotta ei ollut neliskulmainen, veneisiin nostettava, niinkuin varemmin kerrotut, vaan tavallinen apajanuotta, kuitenki kooltaan oudompi: 180 syltää pitkä ja 18 syltää perästä syvä. Nuotanvedon onnistumista emme kuitenkaan joutaneet jäädä katsomaan, kun kahvinjuontiin jo olimme pari tiimaa paikalla kuluttaneet. Sokkukentältä etelää kohti kulkiessa tulee vasemmalle kädelle _Hatuvaaran_ teräväkärkinen, vuonoon jyrkästi kaatuva tunturi, ja suoraan eteenpäin vuonon perukan taa Paatsivuonoa kohti _Saukkunavaara_. Hatuvaara on luultavasti saanut norjalaisen nimensä "Hatten" siitä, että se etäältä katsottuna muistuttaa tästä päähineestä. Sen pohjoispuolitse juoksee _Kuolpavankajoki_, eteläpuolitse _Soikitan eno_, ja näitten välissä se ulottuu itää eli itä-etelää kohti jonku penikuorman, jolloin se jyrkällä rinteellä loppuu. Sen eteläpuolella vuonon rannalla on muutamia norjalaisia taloja, joitten rantaan venematkamme päättyi.

_Jyykeä_, norj. _Lyngen_, johon, jollen erehy, kappelina kuuluu _Muskivuono_, Sörfjorden, Ulvus ja Muskivuonojen ympärillä, on Ruijan väkirikkain pitäjä. V. 1875 siinä oli 4,653 asukasta. Niistä oli suomalaisia 712, lappalaisia 1,561, sekarotuisia 994, norjalaisia siis 1,386. Kielensä puolesta sanottiin Jyykeäläisiä samoin kuin Kierualaisia _kolmi_kielisiksi, niin että asukkaat yleensä osaisivat sekä norjaa että lappia ja suomea; miten asianlaita tarkkaan lienee. Kieruassa oli v. 1875 389 suomalaista, 579 lappalaista, 809 sekarotuista ja 1343 norjalaista, yht. 3,120 henkeä. V. 1855 olisi Jyykeässä pitänyt löytyä 819 ja Kieruassa 858 suomalaista.

Paitsi Sokkukenttää ja Jyykeänpohjaa on Jyykeänvuonon itärannalla mainittavia paikkoja _Langnäs_ (suomalaista nimeä en tiedä) pienen Kaavuonon rannalla melkein vastapäätä kirkonkylää ja _Sjenganlahti_, norj. "Dybvik", pari penik. pohjempana. Viimemainittuun paikkaan hra Henriksen oli matkalla. Siitä hänen muistaakseni piti ryhtyä toimeensa, s.o. telegrafilangan tarkastamiseen, joka ei ole helppoa työtä, kun lanka usein on johatettu suoraan tunturimaitten halki. Telegrafihallituksen onki sinne tänne tuntureille täytynyt rakentaa tupia tarkastusväkeä varten.

Siinä norjalaisessa talossa, joka oli lähellä Soikitan enon suuta, viivyttiin vähän aikaa, kunnes saattajat olivat saaneet hevosen valjastetuksi jauhokuormansa eteen[36]. Minä sillä välin hyvin kerkesin syödä päivällisen sekä keskustella talon nuorenlaisen isännän kanssa. Puhe-ainetta sain siitä kun huoneessa näin ei ainoastaan pari kolme vastustuspuolen sanomalehteä, joku jokapäiväinenki niiden joukossa, vaan myös useoita valtiollisia lentokirjoja, muitten muassa erään esitelmän Björnstjerne-Björnsonilta "tasavallasta". "Luetaanko täällä tämäntapaisia kirjoja", täytyi minun isännältä kysyä, kun viimemainittu kirjanen käsiini sattui. Mitenkäs muuten, kuului vastaus. "No minkälainen kirja on?" "Hyvä on, kyllä se puhuu kaikki oikein". "Te kenties olette tasavaltalainen mieleltänne?" "Niin olen ja niin alkaa kansamme koko enemmistö olla"; jonka jälkeen hän rupesi laajemmin tätä väitettä todistamaan. "Mutta Norja kun on kuningaskunta, eihän tasavaltaiset mielipiteet täällä oikein ole paikallaan ?" "Kuningaskunta me kyllä olemme, vaan meistä kohta tulee tasavalta", kuului jyrkkä vastaus. "Ettehän kapinaa aikone", kysyin hämmästyen; "pitkin matkaa olen kuningastanne kuullut kiitettävän kelvolliseksi mieheksi ja outoa olisi mielestäni yrittää semmoista syöstä valta-istuimelta pois". "Nykyinen kuningas Oskar on kyllä siivo mies", arveli isäntä tähän, "ja sentähen ei hänen elin-aikanansa luultavasti tule mitään tapahtumaan; vaan kun hän kuolee, kuolee kuningaskuntaki meillä", se oli puhekumppalini rohkea loppuväitös. Sitte tuli kysymys paraikaa toimitettavista valtiopäivämiesvaaleista. Minä kerroin että Hammerfestissä oli valittu kaksi vanhalla-oliaa, siis kuninkuuden puollustajaa. Sen hän kyllä sanoi arvanneensa edeltäpäin, vaan väitti, että jo Tromssan läänistä toinen edusmies tulisi vapaamielinen ja että koko valtakunnasta ihan varmaan enemmistö tulisi samoin vastustuspuolueeseen kuuluvia. Nämät väitökset molemmat kyllä myöhemmin ovat käyneet toteen. Käynekö sitte tuo kolmas tasavallasta myöski.

En voi kieltää, että tästä keskustelusta taas sain kummastelemisen ainetta norjalaisten suhteen. Sillä en ollut odottanut, että täällä, yhä vielä varsinaisen Norjan ulkopuolella, näkisin talonpoikaisessa kansassa valtiollisia perusaatteita harrastettavan melkein vain oman itsensä vuoksi, niinkuin isäntäni hartaus tasavallan suhteen oli.

Vaan hevonen oli jo valmis ja matkalle siis lähettävä. Matkan määrä oli _Soikitan-outa_, viimeinen asuttu paikka Norjan puolella, kun Jyykeän perukasta kuljetaan Suomeen ja Ruotsiin. Siihen luetaan vuonon rannalta 3 neljännestä, joita saattaa ajamallaki kulkea, kun tie on jotenki välttävä. Paitsi Mukkavuoman isäntää oli nyt matkassa sekä hänen kumppalinsa, eräs Hansen, nimeltä muistaakseni _Ola_, että tämän isä _Peder Mikael Hansen_ ja veli, _Niilo_ Hansen, kaikki Soikitan oudasta ja niinkuin nimi osottaa norjalaisia. Viimemainitut olivat myöski paluumatkalla Jyykeän kirkolta, vaikka he ja heidän venekumppalinsa, eräs vanha lappalainen _Vuolla_ äijä, vasta Molttivuonossa olivat meidät saavuttaneet. Maa ei Soikitan outaan sanottavasti noussut, ainoastaan pari kolme pienempää mäkeä oli taipaleella. Koivujen seasta pisti siellä täällä esiin joku mänty, joita en koko matkalla etelä-Varangasta tänne ollut nähnyt. Tiepuolessa kasvoi runsaasti mustikoita. Keskitaipaleella oli mökki, jossa ukko Hansenin vanhin poika asui ja johon hetkeksi pistäyttiin levähtämään. Mökin isäntää, joka muuten oli vankka mies, vaivasi joku särky polvessa, joka monta kuukautta oli pitänyt häntä makuulla ja johon ei lääkärinkään sanottu tietävän mitään apua, että kuolema vain oli odotettavissa. Hän oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja puhui selvästi suomea; ukko Hansenin kolmella muulla täysikasvuisella pojalla, jotka asuivat Soikitan oudassa, oli niin ikään kaikilla suomalaiset vaimot, ja olivat heki samoin kuin ukko itse selviä suomalaisia. Kauon ei mökissä viivytty ennenkuin ukko ja minä taas lähimme taipaleelle; minun ainaki ja ukon arvaten ehkä vielä enemmän oli vaikea katsella auttamatonta potilasta. Toiset kumppalit jäivät taloon, jossa heitä, niinkuin sitte kuulin, oli kahvitettu. Kahvia jäämeren rannalla erinomaisen uutterasti juodaan.

Hyvään aikaan illasta tultiin perille outaan. Siinä oli parin kivenheiton leveydeltä tasaista niittymaata joen pohjoisvarrella, jossa näkyi kolme pientä taloa. Ukko H. vei minun keskimäiseen ja vankimman näköiseen, jossa hän itse yhen poikansa kanssa asui; molemmissa toisissa taloissa asui hänen kaksi muuta poikaa. Useampaa taloa ei oudassa ollutkaan.

Suomalaisuuden lisääntyminen Ruijassa.

_Soikitan_ eli niinkuin myös sanottiin _Soikitaman oudassa_ sain viipyä koko kaksi pitkänlaista vuorokautta, koska saattomieheni tunturin poikki ei varemmin joutanut taipaleelle lähteä. Käyttäkäämme tätä pakollista leväysaikaa yleisen silmäyksen luomiseksi suomalaisuuden menestymiseen Ruijassa, s.t.s. sen kysymyksen selvittämiseksi, onko suomalaisuus siellä kasvamaan tai heikkenemään päin. Tämmöinen silmäys voipi tässä olla paikallaan siihenki katsoen, että nyt ollaan Ruijasta erkanemaisillaan.

Suomalaisten lukumäärä 1 p. tammik. 1876 teki Tromssan hippakunnassa (ks. Norges off. statistik, Folketællingen i Norge i Januar 1876): maalla 4,967 henkeä, joista Nordlannin amtissa 93, Tromssan 2009 ja Ruijan 2865, sekä kaupungeissa 1,519, nimittäin Tromssassa 98, Hammerfestissä 309, Vuoreijassa 85 ja Vesisaaressa 1,027. Yhteensä siis 6,486 henkeä[37]. Jos kuitenki, niinkuin ylempänä olemme tehneet, Ruijan rajaksi lännessä luemme Paatsivnouon, on tästä summasta vedettävä pois sanotusta vuonosta alaspäin tulevissa paikkakunnissa tavattavat suomalaiset, yhteensä 704 henkeä; joten siis v. 1876 Ruijassa (Ruijan maakunnassa) löytyi 5,782 suomalaista.

V. 1855 (ks. Suomi 1870) oli Tromssan hippakuunassa 4,596 ja Ruijassa 4,470 suomalaista; enennys 20 vuoden kuluessa tekisi siis koko hippakunnassa 1,890 ja Ruijassa 1,312 henkeä.

Tämä enennys tuntuu jotenki vähältä, varsinki jos sitä verrataan enennykseen vuosikymmenenä 1845--1855, jolloin suomalaisten lukumäärä kasvoi lähes 2-kertaisesti: v. 1845 se oli näet vain 2,687. Vaan puhumatta siitä että ilmotukset "Suomessa" ovat eri lähteistä otetut (vuodelta 1845 Norjan tilastollisista tauluista, vuodelta 1855 Friisin kansantieteellisestä kartasta), joten luetteloja tehessä on voitu eri perusteita noudattaa, on huomattava: 1:o että tuona myöhempänä aikakautena joku määrä Ruijan suomalaisista niinkuin tiedetään on siirtynyt ryssän rannalle, joku määrä Amerikaan ja joku määrä luultavasti myöski alemmaksi Tromssaa, ja 2:o että suuri määrä heistä on mennyt naimisiin norjalaisten ja lappalaisten kanssa, joten heidän lapsensa on otettu sekarotuisten joukkoon. Nämät asianhaarat riittävät ainaki jossain määrin selittämään, miksi puhasten suomalaisten määrä Ruijassa vv. 1855--1875 tuntuu heikonlaisesti kasvaneen.

Suomalaisuudesta Ruijassa puhuttaissa ei kuitenkaan millään muotoa saa unehuttaa noita _sekarotuisiksi_ kirjotettuja Ruijan asujamia. Olin-aikani siellä tosin oli liian lyhyt, että voisin varmasti sanoa, minkäluontoisia nuo sekarotuiset ovat, s.t.s. mihin kansallisuuteen ne parhaiten näyttävät kallistuvan, vaan kun muistellaan, kuinka sitkeästi suomalaiset yleensä pitävät kansallisesta omituisuudestaan kiinni, saanee päättää, että sekarotuiset ruijalaiset ainaki samassa määrässä ovat säilyttäneet suomalaisen kuin norjalaisen tai lappalaisen vanhempansa kansallisuutta. Sekarotuisia, joista