v. 1626 Plymouthissa maalle nousseista, ovat ikäänkun Amerikan

aristokratiana, ylpeilevät suvustaan kuten Euroopan aateliset ja katsovat enemmän tai vähemmän halveksien muuta myöhemmistä siirtolaisista polveutuvaa kansaa. Sitä perikuntaa löytyy Uuden Englannin valtioissa paljon ja se lyöpi muusta Amerikasta eroavan leiman sikäläiseen elämään. Tämä ei olekaan enää niin tasa-arvoisuuden maata kun muu osa Yhdysvaltoja. Erittäinkin pienempäin kansojen myöhemmin tulleet siirtolaiset, kuten suomalaiset, ovat saaneet tuosta ylpeydestä kärsiä. Vaikeata on siirtolaisen täällä nousta vaikuttaviin asemiin, sitä koetetaan pitää niin paljon kun mahdollista alempana syntyperäisiä amerikkalaisia. Kansa on olevinaan sivistynyttä, ja onhan koulunkäynti ollut yleistä aina siirtokuntien alusta saakka, mutta sittekin saattaa heidän kesken nousta kysymyksiä sellaisia kun: onko suomalaisella tunteita?! Outojen kansain siirtolaiset käsitetään puolittain eläimiksi, kuten tuokin todella eräälle sanomalehdelle tehty kysymys todistaa. Siirtolaisilla saattaa kumminkin olla sivistyspyrintöjä yhtä hyviä ja parempiakin kun noilla "jenkeillä", mutta nämä eivät viitsi niistä ottaa selkoa. Vaikka suomalaisia Uudessa Englannissa asuu lukuisasti ja on asunut jo kymmeniä vuosia, ovat he siellä melkein vähemmin tunnettuja kun missään muualla. Uusi Englanti ei suomalaisille eikä yleensä uudemmalle siirtolaisuudelle ole läheskään niin edullinen kun ovat suuren lännen seudut. Sen vuoksi on kyllä syytä ottaa varteen kuuluisan amerikkalaisen Horace Greeleyn uuttera kehoitushuuto: "Länteen, länteen, nuori mies mene länteen".

Uusi Englanti on kyllä ollut aikoinaan huomattu maanviljelysalue, mutta nyt alkaa se olla enemmän teollisuuden maa. Eteläiset valtiot siinä ovat tehtaita täynnä, joten se todella ansaitsee olla vanhan Englannin kaima. Pohjoisosat eivät olekaan soveliaita maanviljelykselle, maapohja on kallioista ja karua. Siellä on kiviteollisuus huomattava, lohotaan ja hakataan erilaisia kiviä moniin tarkoituksiin. Vanhat puritaanit olivat tunnettuja uskonnollisesta järjestyksestään ja ankaroista, kaavamaisista tavoistaan. Tässä suhteessa on Uuden Englannin kansa hyvin muuttunut. Kirkot monessakin uskonlahkossa ovat tulleet maallisen intoilun ja huvittelun pesiksi. Ne ovat klubihuoneita, joissa seurakuntalaiset käyvät seurustelemassa keskenään, nuoret huvittelemassa ja lapset leikkimässä. Vetääkseen kansaa kirkkoon toimittavat papit sinne näytelmiä, kuvaelmia, jopa tanssiaisiakin. Ja Uuden Englannin sydän, Boston, pidetään muussa osassa Yhdysvaltoja olevaan amerikkalaiseen käytännöllisyyteen nähden seisovan alimmalla asteella. Mutta ylpeitä siellä ollaan, ylpeillään tieteistä, taiteista ja vanhasta suvusta.

Kieltämättä on Uusi Englanti Yhdysvaltain rikkaimpia osia. Monille miljoonanomistajille suitsuu tehtaitten savutorvista lisää dollareita, mutta silti ei voida sanoa, että yleinen kansan hyvinvointi olisi siellä paremmalla kannalla kun muualla Yhdysvalloissa, päinvastoin on se huonompi. Työpalkat ovat yleensä hyvin alhaiset ja näkyvät vuosi vuodelta laskeutuvan. Työlakkoja on tiheään, mutta työväki niillä vähän voittaa, vastassa on liian väkevä kultamuuri. Tuskin missään muualla, paitsi ehkä Pennsylvaniassa, on työväki niin vähävoimainen.

Syy siihen, että varsinainen Uuden Englannin kansa katsoo suomalaisia halveksien, ei ole etsittävä ainoastaan kansan luonteesta; vaan suureksi osaksi myös suomalaisista itsestään. Ensiksi on huomattava, että suomalaiset täällä vielä vähemmän kun muualla opettelevat englanninkieltä, joten amerikkalaisten seurustelu heidän kanssaan käy vaikeaksi. Toiseksi raittiuden suhteessa on suuri ero varsinaisen amerikkalaisen ja suomalaisen välillä. Suomalaisissa on vielä paljon juoppoutta ja raakuutta, jota vastoin osaksi ehdoton kieltolaki, kuten Mainessa, ja osaksi paikallinen kielto (local option) on poistanut kapakat varsinaisten amerikkalaisten tahdosta usealla seudulla. Ennen ovat suomalaiset juoneet vielä enemmän kun nykyään, ennen, jolloin oli paremmat ansiot. Se oli Uuden Englannin suomalaisten suurin alennusaika, se, jolloin työpalkka oli parempi. Paljon on nyt korjausta tapahtunut huonompien työaikain vallitessa.

Mutta lähtekäämme nyt tarkastelemaan suomalaisia heidän asumapaikoillaan tällä alueella. Jos lähdemme ensin etsimään suomalaisia perukoilta, pohjoisesta, joudumme:

Mainen valtioon.

Kuten jo sanottu on Maine raittiusvaltio. Lain mukaan ei siellä saa olla kapakoita, mutta todellisuudessa niitä kumminkin on siellä täällä muka salassa, vaikka kansa niistä yleensä tietää. Ja suomalaiset eivät suinkaan ole eläneet siellä kuten raittiusvaltiossa. Muutamat matkustelijat ovat sanoneet, etteivät missään ole nähneet suomalaisten juovan niin paljon kun tuolla. On siellä kansalaisiamme kuollutkin aivan välittömästi väkijuomain liialliseen nauttimiseen.

Kun lähdemme Mainen suomalaisia etsimään, on paras pitää Rocklandkaupunkia keskipisteenä, sillä sen ympäristöllä on vahvimmat suomalaisseudut. Kaupungissa itsessään ei suomalaisia ole, paitsi ehkä muutamia palvelustyttöjä, mutta lähistöllä ovat Hurricane Island, Vinal Haven ja Greens Island yhdellä puolen sekä vähän syrjempänä Long Cove ja Clarks Island. Kaikki nämä paikat, paitsi Long Cove ovat saarilla, ja sinnepä ensin lähdemmekin.

Heti kun laiva on kaupungin rannasta lähtenyt kohti itäistä ilmansuuntaa, alkaa saaristo häämöittää. Lähemmäksi tultua näemme, että saarilla kasvaa tiheää kuusikkoa, ja kallioisia rantoja Atlannin aallot huuhtelevat. Tyynelläkin loiskahtelee mainingit alinomaa louhikossa. Ei kestä matka täyttä tuntia kun jo ollaan Hurricanen saarella, "Horikissa", niinkun suomalaiset sanovat. Harmaa kallio kohoaa merenpinnasta toista sataa jalkaa korkealle. Ja siellä on taloja, pieniä puuhökkeleitä jokunen määrä.

Ensimmäiset suomalaiset tulivat tänne v. 1892. Samana vuonna olivat kivityömiehet melkein kaikkialla Amerikassa työlakossa. Kun ei tämänkään saaren vanhat työmiehet ruvenneet työhön, käytiin Massachusettsin murtimoilta hakemassa suomalaisia. Palkkaa suomalaiset saivat ensi alussa noin 2 dollaria päivältä, mutta nyt se on huonontunut, ja sen vuoksi suomalaisiakin, joita tänne jo tuli enemmälti, on taas lähtenyt joukolla pois.

Puolen kolmatta "mailin" (engl. peninkulma, noin 1,6 kilometriä) päässä tästä toisella puolella on Vinal Haven ja siitä melkein suoraan salmen poikki Greens Island. Vinal Haven on oikea kaupunki, jonka asujamet elävät kivityöstä ja kalastuksesta. Suomalaiset, joita alkoi tulla tänne samaan aikaan kun Hurricaneenkin, ovat melkein yksinomaan kivityössä. Murtimoita on saarella useampiakin. Greens Island on pieni paikka, suomalaisiakin vähäsen.

Kaikki nämä kolme saarta ovat yhden näköpiirin sisällä, lähellä toisiaan. Vähän kauvempana, parin tunnin laivamatkan päässä on neljäs saari, Greens Landing, jossa on myös suomalaisia. Kauppala on kauniilla paikalla, jyrkän kallion rinteellä. Suomalaisia saapui sinne pari vuotta myöhemmin kun noihin edellisiin saariin.

Palaamme taas Rocklandiin ja lähdemme ajamaan sähkövaunulla Long Covea kohti. Loppumatkan ajamme hevosella. Noin kahden tunnin kuluttua olemme Long Covessa. Hienoa sinertävää graniittia ovat vuoret. Ensimmäiset talot tien varrella ovat suomalaisia ja onkin niitä kansalaisillamme useita. Suomalaisia on täällä asunut kauvemmin kun muualla Mainessa, vaan heidänkin lukumääränsä suureni vasta vuoden 1892 jälkeen. Suomalaisia on täällä vieläkin lukuisasti, vaikka on heitä paljon muuttanut pois kuten muualtakin Mainesta työaikain huonottua.

Clarks Island on soukan salmen erottamana Long Covesta. Se on hyvin pieni paikka, mutta suomalaisia on sielläkin. Kivityö antaa täällä ja Long Covessa kansalaisillemme elatuksen.

Ja kivestä ne ottavat leipänsä Mainen suomalaiset muuallakin. Heitä tapaamme vielä sisämaassa Monsonissa ja Oakdalessa, jotka ovat noin 80 mailia Bangorin kaupungista pohjaiseen. Kivi on täällä erilaista kun rannikolla, se on mustaa ja pehmeää. Siitä valmistetaan tauluja. Näitä taulukivikaivantoja on monta ja niiden yhteydessä kiven höyläyslaitos. Myös on ympäristöllä vähän metsätöitä suomalaisille.

Kansalaisiamme on seudulla ollut melkein yhtä kauvan kun Long Covessakin, jotkut väittävät niitä olleen kauvemmankin, sillä kun seudulla on vanha ja vahva ruotsalaisasutus, ovat suomalaiset heidän joukkoonsa aikaisin tulleet.

Paitsi näitä paikkoja on suomalaisia vielä Mainessa muuallakin, kuten Stoningtonissa, State Pointissa, Hall Quarryssa y.m. Kivityö on yleinen ansion lähde.

Kolmisen vuotta sitte oli henkiset pyrinnöt Mainen suomalaisten keskuudessa vilkkaassa alussa. Raittiusseuroja syntyi useita, vaikka ne eivät oikein onnistuneet juoppouteen vajonneita kansalaisiamme vetämään puoleensa. Syntyi seurakuntayhteyksiäkin ja oli heillä yhteen aikaan oma pappinsakin, eräs piispa Eloheimon vihkimä suomalainen ylioppilas. Mutta sitte töiden vähettyä alkoi suomalaisia muuttamaan pois. Seurakunnat hajosivat ja nyt on enimmät raittiusseuratkin nukahtaneet, ehkä kumminkaan ei lopullisesti. Massachusettsista käy suomalainen pappi toisinaan tekemässä kirkollisia toimituksia kansalaisten kutsuessa. Ja eräs maallikkosaarnaaja on seuduilla pitänyt raamatunselityksiä.

Aineellinen toimeentulo ei ole ollut niin hyvä kun on suomalaisilla monessa muussa paikassa. Jotkut ovat kyllä säästäneet hyvinkin ja säästäähän sitä voisi pienestäkin palkasta, kun vaan olisi kykyä.

Uuden Englannin suomalaiset ansaitsevat enimmäkseen kivityöstä elantonsa. Mainessa on se työ melkein yksinomaista. Massachusettsissa on hyvin paljon suomalaisia kivityössä. Myös Vermontissa ja Connecticutissa ottavat suomalaiset kivestä leivän. Sen vuoksi ansaitsee vähän tutustua tuohon työhön ja kivimiesten elämään.

Uuden Englannin kivi on etupäässä graniittia, paikoin hyvin kaunista valkoisilla, mustilla ja ruskeilla täplillä. Muutamilla seuduilla on kivi kovempaa, toisilla pehmeämpää, on myös ero kauneudella ja arvolla. Kallioissa on halkeamia ja se tekee työn irti ottaissa huokeammaksi.

Koneilla tehdään ensin reijät kallioon. Reikiin pannaan dynamiitia ja ruutia, sekä työnjohtaja sitte toimittaa ampumisen. Panos ei saa olla liian kova, että kallio yhdellä laukauksella halkiaa. Parempi on, että vasta toinen tai kolmas laukaus irroittaa kivimöhkäleen. Ennen ampumista antaa hyvissä työpaikoissa koneen pilli merkin, että työmiehet ehtivät pakoon vaaramailta. Varomattomuus useinkin on syynä onnettomuuksiin.

Irti saatu iso möhkäle paloitellaan sitä mukaa, mitä aijotaan tehdä. Työpäällikkö punavärilangalla viivoittaa kiven merkiten miten hakkurin tulee se särkeä. Viivaa myöten hakkuri ensin teräsmeisselillä lyö matalan uran ja siihen sitte pienillä teräspurilla tekee reikiä noin 2--5 tuuman päähän toisistaan. Reijät kaivetaan tavallisesti 3 tuumaa syviksi ja paksummissa kivissä tehdään joitakin reikiä 6 tuumaisiksi. Pitäen poraa, "rilliä", toisessa kädessään lyö hakkuri sen päähän 4 1/2 naulaa painavalla vasaralla ja niin syöttää reijän tarpeellisen syväksi. Tuollaisia kivenkalkuttajia on välistä monta kymmentä yhdellä linjalla. Noita kolmen tuuman reikiä tekee tavallinen kivimies 15 yhdessä tunnissa. Oppimaton ja huonovoimainen ei saa läheskään niin monta. Työpalkka tavalliselle kivimiehelle on nykyään puolitoista dollaria päivässä, mutta kaikki eivät ansaitse sitäkään.

Näin hakatuissa linjoissa käytetään harvoin ruutia. Ne halkeavat itse reikien avulla kiilaamalla. Kun kiilat on asetettu reikiin, lyödään niitä säännöllisesti kerta kutakin alkaen linjan päästä. Tätä jatketaan kunnes kivi halkeaa. Tarkka ja varovainen täytyy tässä olla, että kivi määrätylle linjalle suoraan halkeaa.

Huomattava osa kivityössä on "peivien" teko. Peivit ovat katukiviä, hakatut tiilikiven muotoon. Niitä tunnetaan kivimurtimoilla Uudessa Englannissa kolmea laatua: Bostonin, New Yorkin ja Philadelphian peivit. Ensinmainitut ovat suurimmat ja Philadelphian pienimmät. Peivit tehdään yleensä urakalla. Nykyisin maksetaan noin 20 dollaria tuhannelta kappaleelta. Ennen saatiin näistä maksua 40 dollaria ja ylikin. Tämä etupäässä on ansiot kivimurtimoilla huonontanut. Peivin valmistuksessa käytetään 20 naulan painoista kivikirvestä, jolla katkaistaan kiveä niinkun halonhakkaaja halkoja. Kun kivi on palottu peiveiksi, valmistetaan peivien sivut ja kulmat pienillä taltoilla ja hämärillä. Huonoina aikoina on paljon peivejä kasassa myymättä. Silloin ei saa maksua tekijä eikä teettäjä.

Peivin "muusiksi" sanotaan semmoinen murtimopaikka, jossa tekijä itse irroittaa kiven kalliosta. Tämä työ on ampuessa saattanut monelle suomalaiselle kuoleman. Peivimuuseissa harvoin tapaa terikkaa, jolla muuten murtimoissa nostetaan kivet. Terikka on vahva nostokone, voipi kohottaa tuhatkin leiviskää painavan kivimöhkäleen. Hyvinä aikoina, kuten v. 1893, ansaittiin hyvästi peivinteolla. Silloin, kun juuri muualla Amerikassa vallitsi huonot ajat, oli murtimoilla "Canadan aika".

Nyt on toista. Nyt tuskin on missään muualla niin huono aika kun juuri kivimurtimoilla. Mutta tämä huono aika on ollut henkisesti puhdistavaa. Paljon on juoppoutta ja raakuutta hävinnyt.

Miehen ruoka ja hoito maksaa murtimoseuduilla keskimäärin 13--15 dollaria kuussa. Ansio tekee talvella keskimäärin 17--20 dollaria kuussa ja kesällä 25--40 dollaria. Kun lasketaan vaatetarve y.m., niin ei tarkkakaan mies talviansioista voi suuria säästää.

Kivityö Massachusettsin ja Mainen valtioissa on melkein samallaista. Mainessa kuuluu olevan kivi eheämpää, lujempaa ja helpompaa irroittaa. Myöskin palkat lienevät Mainessa hiukan paremmat kun Massachusettsissa.

Mainen valtion naapurina länteen päin on

New Hampshiren valtio.

Suomalaisia siellä ei ole paljoa. Enfieldissä ja Newportissa on kansalaisiamme tehtaissa. Viimemainitussa paikassa on erittäinkin suomalaisia naisia, joita taas Mainen valtiossa on hyvin vähän. Newportin ympäristöllä on suomalaisia poikia farmitöissä. East Jaffreyssa on myös suomalaisia pumpuli tehtaissa, samoin on kansalaisiamme Marlborossa. Goshen on myös merkitty paikaksi, jossa on suomalaisia.

Paikoin ovat New Hampshiren suomalaiset niin henkisesti vaurastuneet, että ovat saaneet raittiusseurankin keskuuteensa. Seurakunnallisiin puuhiin on vaikeampi päästä, kun on heitä vähän ja paksummat suomalaiset pesäpaikat ovat kauvempana.

Vähän on suomalaisia

Vermontissakin,

"Marmorivaltiossa". Proctor on siellä huomattavin paikka. Kansalaisemme ovat täällä marmorin hakkauksessa. Hiljaisesti he elävät tehden työtään ja viljellen uutterasti kirjallisuutta. Myöskin on kansalaisiamme ilmoitettu olevan Rutlandissa, erittäinkin 5 mailia siitä olevassa n.k. West Rutlandissa.

Etelään päin Vermontista ja New Hampshiresta on

Massachusetts.

Suomalaisia on täällä enemmän kun missään muualla idän valtioissa. Ja suomenruotsalaisiin nähden lienee Massachusetts kaikkein huomattavin valtio Amerikassa. Kymmeniä suomalaispaikkoja täällä löytyy ja sitä paitsi on heitä paljon hajautuneina yli koko valtion.

Enimmän asuu suomalaisia Massachusettsissa Bostonin kaupungin ympäristössä. Siihen piiriinhän lukeutuu myös Cape Ann, "Kiipin niemi", kuten suomalaiset sitä kutsuvat. Ja tämä on suomalaisten pääpaikka "Massassa".

Neljättäkymmentä mailia Bostonista pohjoiseen on Gloucester-niminen kalastajain kaupunki. Se on suunnilleen niin suuri kaupunki kun on Turku Suomessa. Asujanten enemmistö elättää itseään kalastuksella Atlannin rannikolla sekä kulkien aina Newfundlandin matalikoille asti.

Gloucester on lahden pohjassa ja siitä pohjoisella puolella pistää pitkähkö niemi mereen. Tuo on Kiipin niemi. Suomalaiset ovat sille nimen johtaneet englantilaisesta _cape_-sanasta, joka merkitsee nientä. Kiippi on kaunis niemi, kauniimpia suomalaisten asumaseutuja Amerikassa. Yltyleensä huuhtoo rantoja aava Atlantti, pitäen ilman viileänä ja raittiina. Mahtavat tammet ja muut puut kasvavat antaen siimestä ja kaunistaen muuten kivistä seutua.

Niemellä on neljä kauppalaa, joissa jokaisessa on runsas suomalainen asujamisto. Itäisellä puolella on Rockport ja Pigeon Cove, läntisellä puolella Bay View ja Lanesville. Paikat ovat hyvin lähellä toisiaan, ainoastaan muutama maili kunkin väliä. Pigeon Cove on Pigeon kummun vierteellä ja Rockport pienen niemekkeen kannassa. Ensimmäiset suomalaiset kerrotaan Kiipin niemelle tulleen kesällä 1876. Heitä oli seitsemän ja heidän ensimmäisestä vastoinkäymisestään kerrotaan seuraavaa.

Eräästä Bostonin satamassa olleesta laivasta karkasi samaan aikaan 7 miestä. Heitä kuulustellessa tuli tiedoksi, että Kiipille on ilmestynyt 7 outoa miestä. Poliisivoimalla lähdettiin hakemaan miehiä laivalle. Etsijät löysivät 7 miestä rauhallisina syömässä ruokatalossaan paitahihasillaan, avopäin ja avojaloin. Poliisit varmoina löydöstään ojentavat revolverinsa heitä kohti uhaten ampua, jos kuka uskaltaisi vastustaa ja kieltäytyisi lähtemästä laivaan. Miehet hätääntyneinä moisesta kohtelusta koettivat paeta, ja kaksi heistä pääsikin käpälämäkeen. Kun olivat avojaloin, ilman nuttua ja muuten hölmöstyneinä, pisti Rockportin poliisi heidätkin "lakoppiin" (joksi putkaa Amerikan suomalaiset kutsuvat). Toisetkin joutuivat sinne, vaan kun tulivat eri aikana, eivät tienneet toisistaan mitään ennenkun valitus ja sadatus suomenkielellä alkoi kuulua. Tästä onnettomuudesta pelasti heidät eräs tyttö, joka selitti miesten olevan viattomia karkailemisiin.

Seuraavana vuonna tuli taas seitsemän miestä Bostonista jalkasin Kiipille. Tällekin joukolle kävi huonosti jo kolmantena päivänä, kun olivat työssä. Terikka kaatui ja särki yhdeltä pään sekä katkasi toiselta reiden.

Hitaasti edistyi kansalaisten luku ensimmältä. V. 1884 ei kuulu suomalaisia vielä olleen seudulla kun 15 henkeä. V. 1890 oli kansalaisia jo niin paljon, että perustettiin Pigeon Coveen raittiusseura, joka sai nimekseen Valon Leimu. Pian muutettiin tämä seura Rockportiin ja on vieläkin siellä toiminnassa.

Nyt jo rupesi kansalaisten luku kasvamaan joutuisasti, oikein ihmeteltävästi. Kun muualla Amerikassa rupesi tulemaan huono aika, ei Kiipillä siitä tietty mitään. Niinpä varsinkin v. 1893 moni muutti sinne ja seuraavana vuonna lasketaankin kansalaisia olleen Kiipillä yli kolmen tuhannen. Tämä oli Kiipin suomalaisten loistoaikaa.

Mutta henkinen elämä ei vastannut aineellisia ansioita. Eräs Amerikan suomalaisten keskuudessa hyvin paljon matkustellut kansalainen kertoi käynnistään niinä aikoina Kiipillä: "Täällä juodaan enempi kun missään suomalaisten asuinpaikoilla. On enempi kun muualla kurjia, likasia ja huonosti hoidettuja koteja suomalaisilla, ja kaikkeen tuohon on juoppous suurinna syynä. Tappelut ja puukottamiset eivät ole harvinaisia. Juovuksissa hoipertelevia suomalaisia tapaa liian tiheään." Kiipin kauppaloissa ei kyllä ollut kapakoita, mutta mentiin varta vasten juomaan Gloucesteriin ja sen kaupungin putkassa melkein joka yö oli kansalaisiamme, toisinaan useita kymmeniä kerrallaan. Ja Gloucesterin sekä Lanesvillen välisellä sähkövaunuradalla näki usein, että konduktööri työnsi vaunuun yrittäviä juopuneita suomalaisia tien syrjään, jonne ne jäivät selälleen huutamaan ja räyhäämään vaunun kiitäessä pois ja matkustajain, kunkin tavallaan, arvostellessa suomalaisia.

Huvin vuoksi ja näytteeksi miten Kiipin suomalaisia tuona aikana arvosteltiin, tuon esiin erään jutun New Yorkin sanomalehdestä "Mercury".

Eräänä päivänä -- niin kertoo tuo amerikkalainen lehti -- oli joukko kongressimiehiä Washingtonissa mennyt väsyttävästä ja ikävästä istuntohuoneesta alakerrokseen virkistämään itseään millä aineella kukin luuli sen paraiten voivansa tehdä. Sattumalta oli tuossa joukossa miehiä melkein joka suunnalta Yhdysvaltoja.

Yksi joi kahvia, toinen olutta, kolmas wiskitotia j.n.e.

"Miksi te juotte tuota karvasta ainetta?" kysyi eräs uusenglantilainen totia juovalta.

"Olen kai tottunut siihen kotona", vastasi toinen. "Eikä tämä mitään ole sen suhteen mitä meidän vuoristolaisemme juovat kotona Tennesseessä. Jospa kerran näkisitte heidän juovan ja olevan juovuksissa puhtaasta kotitekoisesta!"

"Luulen nähneeni paljon pahempiakin juoppoja kun teidän Tennesseenne vuoristolaiset ovatkaan", sanoi uusenglantilainen, "pienessä Rockportin kaupungissa, Mass., jossa tapaan viettää kesälomani.

"Muutamia vuosia takaperin oli siellä tuskin yhtään muukalaista, mutta kun avattiin suuri kivimurtirno, tulvasi sinne kauhean paljon suomalaisia työmiehiä. He olivat hyvin erikseen olevaa väkeä ja asettuivat kaikki yhdessä asumaan muutamia maileja kaupungin pohjoispuolelle. Luonnollisesti vanhat asukkaat eivät juuri olleet mielissään heidän tulostaan ja oli heillä hiukan syytäkin tuohon vastenmielisyyteensä.

"Koko viikon olivat nuo uudet tulokkaat ahkerasti työssään, mutta lauvantai-iltana tulivat he aina kaupunkiin, ostivat viljalta puhdasta alkohoolia ja menivät kotiaan juomaan sekä päihtymään.

"Juopumusta seurasi tietysti tappelu. Ja vaikka he tavallisesti käyttivät vaan nyrkkejänsä, tekivät he toisilleen kuitenkin melkoisia vammoja. Voitte helposti käsittää kuinka lujiksi ihmisen nyrkki ja jäntereet kehittyvät, kun hän heiluttelee päiväkaudet raskaita käsivasaroita. Tuskinpa itse Sandowkaan (voimiaan näyttelevä jättiläinen) olisi antanut lujempia iskuja. Niin pian kun tappelu alkoi suomalaiskaupungissa, saatiin siitä tietysti heti tieto Rockportiin. Silloin lähti kaupungin sheriffi, kookas ja harteva mies, jonka merielämä oli karaissut ja rohkaissut katsomaan vaikka itse paholaistakin vasten naamaa, tarpeellisen apujoukon kanssa seipäät kädessä tappelupaikalle. He palasivat tavallisesti noin tunnin perästä takaisin, taluttaen kukin muassaan yhtä jäntevää suomalaista. Ja suomalaiset olivat kauntin vankilassa maanantaiaamuun asti, jolloin he taas menivät rauhallisesti työhönsä." --

Tuollainen se juttu. Nähtävästi on se liioiteltu, mutta kuvaava kuitenkin sitä aikaa.

Ja siihen aikaan sekin kysymys: onko suomalaisilla tunteita? tehtiin Gloucesterissa ilmestyvälle "Fisherman" lehdelle. Toimitus aivan tosissaan ja vakavuudella koettaa selittää, että onhan niitä toki tunteita suomalaisillakin, vaikka ne muuten tuollaisia ovat. Hartaasti toimitus todistaa, että suomalaiset ovat ihmisiä eivätkä eläimiä, ja väittää hävittömiksi sikäläisten amerikkalaisten keskuudessa sananlaskuiksi tulleet lausunnot suomalaisista, sellaiset kun: suomalaiset ovat mitättömiä; kuusi suomalaista vastaa yhtä koiraa y.m.

Näin arvosteltiin suomalaisia siihen aikaan. Mutta myöntää täytyy, että kaikki kansalaisemme Kiipillä eivät sellaista arvostelua ansainneet. Päinvastoin oli toki lukuisasti niitäkin, jotka harrastivat hyvää ja koettivat kansalaisiaan nostaa alennuksen tilasta. Näistä ei amerikkalaisilla ollut tietoa. Paha kello kuului kauvemmas kun hyvä kello. Suomalaisilla oli silloin seudulla 5 seurakuntaa, 3 raittiusseuraa y.m. pyrinnöitä. Seurakunnista oli suurin evankelisluterilainen ja oli sen kirjoissa parhaimpana aikana 1,800 maksavaa jäsentä, enemmän kun on vielä missään muussa Amerikan suomalaisessa seurakunnassa ollut. Mutta enin osa jäsenistä oli vaan nimellisesti. Maksut olivat vapaaehtoiset, maksoipa enemmän tai tuiki vähän.

Raittiusseuroista oli huomattava, paitsi edellä mainittua Valon Leimua, Pelastaja, jonka asentopaikka oli ja on vieläkin Lanesville.

Nyt on olot paljon järjestyneet Kiipillä, vaikka ajat on huonontuneet ja kansalaisten luku suuresti vähentynyt. Raittiuskin on voittanut suuresti alaa, vaikka vielä olisi täällä kuten muuallakin paljon tekemistä tässä suhteessa.

Kaksi on suomalaisilla omaa kirkkoa nykyään Kiipillä, toinen Lanesvillessä ja toinen Rockportissa. Myös on heillä oikea pappi Suomesta.

Paitsi raittiusseuroja on "yhteispyrinnöitä" vielä torvisoittokunta, ompeluseuroja, puhujaklubeja y.m. Myös on Kiipillä pankin kertaa ollut oma sanomalehti, Suomalainen ja sen jälkeen Kansan Lehti, mutta ne eivät eläneet kaukaa. Kansallista itsetietoisuutta ovat nekin paikkakunnalla nostaneet.

Aineellinen toimeentulo ei nyt kiven alhaisen hinnan vuoksi ole hyvä. Suomalaisilla on kyllä siellä, erittäinkin Lanesvillessä, joukko omia taloja, mutta enemmänkin niitä olisi, jos olot olisivat vakaantuneemmat ja ajat paremmat.

Kansa on osaksi Pohjanmaalta, osaksi Savosta. Tuskin lienee Amerikassa mitään paikkaa, jossa olisi niinkin paljon savolaisia kun täällä. Osaksi johtunee savolaisesta luonteesta se, etteivät kansalaisemme ole yleisemmin opetelleet englanninkieltä. Kansa on enemmän kiintynyt omiin tapoihinsa. Muihin paikkoihin verraten on myös suhteellisesti vähemmän niitä, jotka ovat itselleen ottaneet Yhdysvaltain kansalaispaperit.

Kun lähdemme Kiipiltä Bostoniin päin, kohtaamme useita paikkoja, joissa on suomalaisia. Salem on suurellainen kaupunki. Siellä on muutamia kymmeniä suomalaisia, jotka työskentelevät pääasiallisesti tehtaassa. Vaikka suomalaisia onkin vähän, on heidän keskuudessaan kumminkin ollut raittiusseura, johon naapurikaupungin Peabodyn suomalaiset antavat lisävoimia. Peabody on Amerikan suurimpia nahkatehdaspaikkoja.

Täältä ei meillä enää ole kun 20 minuutin rautatiematka Bostoniin. Suomalaisia ei ole tuossa suuressa kaupungissa hyvin paljoa, ainoastaan muutamia kymmeniä. Mutta nykyisen Bostonin kaupungin sisälle lukeutuu muiden muassa esikaupungit Allston ja Brighton, joissa on enemmän suomalaisia. Boston on levinnyt niin, ettei ole enää helppo sanoa missä Allston ja Brighton alkavat, ne ovat yhtä kaupunkia. Ahkeralla työllä ja säästäväisyydellä ovat suomalaiset täällä saavuttaneet hyvän toimeentulon ja maineen. Usealla heistä on oma komea talonsa, jotka he ovat sisustaneet mukavasti amerikkalaiseen malliin. Enin osa suomalaisia tekee työtä vaunutehtaassa, muut ovat käsityöläisinä edustaen eri ammatteja. Suomalaisia tyttöjä on palveluksessa. Yleensä saavat suomalaiset täällä taitavuutensa vuoksi hyviä palkkoja. Henkisiä rientoja on heillä seurakunta, raittiusseura ja myös nuorisoseura. Vähälukuisuudestaan huolimatta kannattavat kansalaisemme näitä innolla ja uhraavaisuudella.

Bostonista länteenpäin joku kolmisen kymmentä mailia on Maynard. Se on pieni paikka, tavallinen kylä, mutta siellä on yli kahden sadan suomalaisia, jotka enimmäkseen työskentelevät kutomatehtaissa. Suomalaisia tyttöjäkin on useita tässä tehdastyössä, ansaiten saman palkan kun miehetkin, noin 1 doll. 25 senttiä päivässä. Kaunis lampi on ihan kaupungin vieressä laskien vetensä suureen villakutomatehtaaseen. Suomalaisilla on Maynardissa seurakunta, raittiusseura ja lainakirjasto, siis "yhteispyrintöjä" kuten suuremmillakin pesäpaikoilla.

Maynardista luoteeseen päin parisen kymmentä mailia on suurehko tehdaskaupunki Fitchburg. Se on Kiipin jälkeen suomalaisten suurin pesäpaikka Massachusettsissa. Nyt on siellä kansalaisiamme noin tuhatkunta.

Fitchburg on kauniilla paikalla lähellä Wachusettsjärveä, rakennettu kahden mäen väliseen laaksoon. Kaupungin kasvaessa on mäkien rinteetkin alkaneet tulla asutuiksi. Pumpulin kehruu- ja kutomatehtaat Fitchburgissa ovat Uuden Englannin suuremmoisimpia.

Sanotaan, että Fitchburgissa olisi ollut jo v. 1874 pari suomalaista. Kymmenen vuotta myöhemmin oli kansalaistemme luku tuskin 20 henkeä. V. 1885, jolloin suomalaisia lasketaan olleen 25 henkeä, alkoi heissä jo syntyä ajatus saada oma seurakunta ja saarnaaja. Tietysti vähälukuisuuteen katsoen eivät voineet kunnollista pappia ajatellakaan, kunhan oli jotakin papin nimellistä. Silloin myös pantiin pohja lainakirjastollekin.

Fitchburgin suomalaiset ovat alkuaikoina saaneet paljon kärsiä rettelöitsijöistä kirkollisella alalla. Saarnamiehiä valitessa ei aina kelvollisuutta otettu huomioon, kunhan saatiin "pappi", henkilö, joka itselleen tuon arvonimen antoi. Tästä on kärsitty vuosikausia ja vasta viime aikoina ovat ne haavat alkaneet parantua. Viime vuosina on saatu pappeja Suomesta, ja seurakuntarettelöt vähitellen korjautuvat. Mutta ennenkun Suomen papit tulivat oli jo useita "pappeja" käynyt mellastamassa Fitchburgissa. Kansa kyllä ansaitsee kiitoksen siitä, että on aikaisin ruvennut seurakuntaharrastuksia ajattelemaan, mutta enemmän varovaisuutta ja pitemmälle ulottuvaa silmää olisi tarvittu.

V. 1889 on suomalaisia ollut Fitchburgissa alun toista sataa ja silloin syntyi heidän keskuuteensa raittiusseura Aamunkoitto ja on se aina näihin asti vaihtelevalla menestyksellä koettanut raittiutta edistää. Tärkeä onkin sillä työala ollut. Juoppous on suuressa määrässä vanginnut kansalaisiamme. Nykyisin on Fitchburgissa, kuten sanottu, noin tuhat suomalaista. Paitsi seurakuntaa ja raittiusseuraa on heillä työväenyhdistys sekä aika ajoittain muitakin seuroja.

Kansalaisemme työskentelevät tehtaissa ja kivimurtimolla. Suomalaisia naisiakin on lukuisasti tehtaissa ansaiten jotenkin niukan päiväpalkan. Palvelustyttöjen palkka vaihtelee kahdesta dollarista viiteen viikossa. Kivimurtimoilla on huonot ajat, kuten muuallakin.

Aineellinen toimeentulo yleensä kansalaisillamme ei ole kehuttava. Paljon vielä kuluu ansioita väkijuomiin. Mutta on hyvinvoipiakin. Suomalaisia talonomistajia on toistakymmentä. On seudulla oma suomalainen sanomalehtikin, Idän Uutiset, toimittajana J. W. Lähde.

Vieläkin vallitsevan juoppouden todistuksena on pari hiljattaisin tapahtunutta kamalaa murhaa suomalaisten keskuudessa. Ne ovat myös tuoneet tutkinnossa ilmi, miten paljon raakuutta ja hillittömyyttä vielä osassa kansalaisiamme vallitsee. Kyllä vaan eivät nekään ole suomalaisten arvoa nostaneet amerikkalaisten silmissä.

Se, että amerikkalaiset kansalaistemme parempia puolia eivät tunne täälläkään, johtuu myös suureksi osaksi suomalaisten englanninkielen taitamattomuudesta. Liian vähän löytyy suomalaisia, jotka voivat pitemmässä keskustelussa tulla toimeen englanninkielisten kanssa. Kerrotaan, että muutamia vuosia takaperin tarjoutuivat useat Fitchburgin englanninkieliset naiset vapaasti opettamaan suomalaisille englanninkieltä. He saapuivat sunnuntaisin kirkkoon, missä suomalaisia jumalanpalveluksia pidettiin ja pyysivät saada antaa tuota maksutonta opetusta jälkeen kirkonmenojen. Siihen annettiin heille lupa. Parin kolmen sunnuntain perästä ei tullut kirkkoon ketään, ei saarnaa kuulemaan, sitä vähemmin kielenopetusta nauttimaan. Nyt pyysivät naiset saada tulla suomalaisten koteihin opettamaan nuorille miehille englanninkieltä. Tämä vapaus myönnettiin heille, vaan oppilaat eivät pysyneetkään kotona. Pitkin mäkiä vetelehtien väistivät sen hyvän, jota vieraat ihmisystävälliset naiset heille tarjosivat.

Sittemmin on ollut iltakouluja, joissa kumminkin muutamat ovat uutteruudella opetelleet englanninkieltä.

Ja yleensä on Fitchburgin suomalaisten elämä paljon parantunut entisestään. Vakava elämä rupeaa voittamaan suosiota.

Fitchburgista vähän matkaa länteen on West Gardner. Siellä on suomalaisia neljättä sataa ja työskentelevät kansalaisemme pääasiallisesti tuolitehtaissa. Palkat eivät ole erinomaiset, mutta meikäläiset tulevat kumminkin toimeen verrattain hyvin. Suomalaisilla on siellä seurakunta ja raittiusseura. Omia taloja on muutamia kansalaisillamme.

Suoraan etelään päin Fitchburgista on Worcesterin iso tehdaskaupunki. Suomenkielisiä kansalaisiamme on siellä noin puoli tuhatta, jotka kyllä kaupungin elämässä niin sulavat, ettei amerikkalaiset paljon huomaa, mutta keskenään ovat he vilkkaassa yhteydessä ja täynnä "rientoja." Enin osa kansalaisiamme työskentelee Washburn & Moen suunnattoman suuressa teräslankatehtaassa ansaiten kohtuullisen hyviä päiväpalkkoja. Työ on kyllä raskasta ja osittain likaistakin.

Tuskin missään muualla, paitsi ehkä Calumetissa, ovat suomalaiset olleet niin kiihkeässä, melkeinpä kuumeentapaisessa "yhteispyrintöjen" hommassa, ja Amerikan suomalaiset sanomalehdet ainakin muutamia vuosia sitte olivat niistä täynnä. Worcesterissa puuhattiin, kirjoitettiin ja riideltiin. Puoluehurjuus vei siellä enimmät voimat, taistelu pingoitettiin niin lujalle kun suinkin on mahdollista intohimojen kuohuessa. Siihen nähden olisi luullut paljonkin valmista tulevan, mutta useinpa vuorien rakentajat saavat tyytyä pieniin hiiriin.

Entisestään on Worcesterin suomalaiset paljon tasaantuneet, väsyneet mellastuksiinsa ja nyt siellä vasta säännöllinen, vakava edistys on käymässä. Vastakkaiset puolueet eivät enää niin paljon riitele ja sorra toisiansa, vaan sallivat toistensa rauhassa edistyä. Seudulla on kaksi suomalaista raittiusseuraa, joista Sovittaja on vanhempi ja edistyneempi. Myös on seurakunta pitäen yhteistä pappia Fitchburgin, West Gardnerin ja Maynardin kanssa. --

Näihin ei vielä Massachusettsin suomalaispaikat ole loppuneet. Pistäykäämme vielä Bostoniin, jonka pohjois- ja länsipuolen suomalaiset olemme jo tarkastelleet. Etelässäpäin on myös suomalaisia paikkoja lukuisasti.

Ainoastaan muutamia maileja etelään on murtimopaikat Quincy ja West Quincy. Niiden vieressä kohoavalta vuorelta näkyy Bostonin kaupunki aivan selvään. Quincy on Atlannin rannalla ja on kiven taidollisessa hakkauksessa tunnetuin koko Yhdysvalloissa. Siellä hakataan muistopatsaita, hautakiviä, palatsipilareita ja kaikkea mitä vaan graniittikivestä saadaan syntymään. Matkustajaan tekee Quincy melkein kolkon vaikutuksen. Katujen vierustalla on hautakiviryhmä toisensa vieressä, vielä tiheämmin kun hautausmaalla. Ja tuskin muutenkaan kivisempää paikkaa löytyy kun se.

Suomalaisia on seudulla muutamia satoja ansaiten kivenhakkuussa toimeentulonsa. Täällä olisi tilaisuutta saada hyviäkin päiväpalkkoja, kun pääsisi taidokkaimpiin hakkaustöihin. Mutta täällä on hakkaustyö järjestetty Euroopan ammattiolojen mukaan. Parempiin töihin ei pääse, vaikka osaisikin, ellei ole määrättyjä vuosia ollut oppilaana. Oppiaika kestää tavallisesti kolme vuotta. Ensimmäisenä vuonna maksetaan palkkaa vaan 85 senttiä, toisena 1 doll. 25 senttiä ja sitte nousee vuosi vuodelta. On täällä suomalaisia taitureita, jotka ansaitsevat 4--5 dollaria päivässä. Mutta yleensä ovat suomalaiset hitaita alkamaan tuota oppijaksoa. Löytyy seudulla myös suomalaisia, joilla on oma kivimurtimo.

Quincyssä on kaksi suomalaista seurakuntaa, joista toinen ev. luterilainen, toinen vapaakirkollinen. Myöskin on suomalaisilla raittiusseura.

Etelään päin Quincystä, eteläisessä osassa Massachusettsia on useita paikkoja, joissa on suomalaisia, mutta isompia pesäpaikkoja siellä ei ole yhtään. Ei kaukana Plymouthista, siitä paikasta, missä ensimmäiset valkoiset uutisasukkaat, puritaanit, astuivat Massachusettsin maalle, on suuria karpalon viljelysmaita. Täällä on South Carver, jossa monet suomalaiset ansaitsevat elatuksensa työskentelemällä rikkaiden amerikkalaisten karpalomailla. Erittäinkin karpalojen poiminta-aikana ansaitsevat he tavallisia päiväpalkkoja. Karpalojen viljeleminen näyttää hyvin kannattavan, siinä toimessa on amerikkalaiset rikkauksiakin koonneet. Myös eräällä suomalaisella kerrotaan olevan tuottava karpalomaa.

Lähellä South Carveria etelään päin on Wareham ja West Wareham, joissa molemmissa tapaamme suomalaisia. Ja pitkällä Barnstablen niemellä asuu suomalaisia Barnstablessa, West Barnstablessa, East Falmouthissa y.m. Vähän heitä on itsekussakin paikassa ja työ on monenlaista. Karpalomaita on sielläkin.

Lähellä Rhode Islandin valtiota on suuri tehdaskaupunki Fall River. Suomalaisia on siellä ainakin puoli sataa, mutta tehtaissa heitä vähän työskentelee. Pääansiolähteenä on kivityö. Suomalaisia tyttöjä on palveluksessa ansaiten hyvänlaista palkkaa. Vähälukuisuudesta huolimatta on suomalaisilla siellä raittiusseura, oli työväenyhdistyskin, vaan se lienee nukahtanut.

Tärkeimmät suomalaispaikat olen nyt luetellut. Mainitsen vielä muutamia ainoastaan nimeltään: Rochester (lähellä Salemia), Turners Falls, jossa on suomalaisia tyttöjä tehdastyössä, Spring Hill, South Ashburnham (lähellä Gardneria), Quinsigamond, Marlborough ja Westminster.

Rhode Islandin valtiossa

ei ole monta suomalaista. Se onkin pienin ja amerikkalaisin valtio Unioonissa. Ruotsalaisia siirtolaisia on siellä kumminkin hyvä määrä, joukossa suomenruotsalaisiakin. Suomalaisia on muutamia Providencen ja Newportin kaupungeissa.

Connecticutin valtion

eteläosassa, New Londonin kaupungin ympäristöllä on joukko kivimurtimoita, joissa jokaisessa on suomalaisia. Siellä on paikat Niantic, Millstone, Stony Creek, Waterford, Leetes Island, Middletown y.m. Täällä on työ ja ansio jotenkin tasaista. Hiljaisesti elävät kansalaisemme ja jotkut ovat onnistuneet hiukan säästämäänkin vanhojen päiväin varalle. Suomalaisilla on raittiusseura ja on heillä ollut seurakuntaharrastustakin. New Yorkista on merimiespappi tuon tuostakin käynyt heidän luonaan pitämässä jumalanpalveluksia.

Pennsylvania, Ohio, Indiana ja Illinois.

Pennsylvania on työmiehen ansioiden suhteen Amerikan huonoimpia valtioita. Monopoolit ja suuret rahamiesyhtiöt ovat haltuunsa ottaneet sen pohjarikkauden ja liiketilaisuudet. Työmiesten työvoima kiristetään niin lujalle kun suinkin ja palkkoja alinomaa pienennellään. Tuhkatiheään syntyy työlakkoja, joilla miehet kumminkaan enimmäkseen eivät voita mitään. Rahavalta on liian mahtava, se kietoo heitä yhä ahtaammalle.

Siirtolaisia on tuossa valtiossa paljon, erittäinkin slaavilaisia, mutta rahamiehet eivät anna heille melkein mitään ihmisarvoa, pitävät työjuhtina, joiden on vaan lisättävä heidän rikkauksiaan. Työmiesten kurja asema hiilikaivannoissa ja tehtaissakin on valtion toimeen panemien tutkimusten kautta astunut jo liian räikeästi esille, mutta raha estää parannuksien toimeenpanon. Jos milloin saadaankin säädetyksi hyödyttäviä lakeja työmiesten hyväksi, ei niitä panna toimeen. Rahavalta julkisesti ylenkatsoo ja pilkkaa niitä.

Muutama aika sitte sheriffi, valtion virkamies, apulaisineen, joiksi oli kerännyt rikkaita nuorukaisia, ampui kolmattakymmentä viatonta siirtolaistyömiestä Latimerissa. Asiasta oli oikeudenkäynti ja siellä ammuttujen viattomuus selvästi ilmeni. Sheriffin joukkio oli ampunut työmiehet maantiellä, vaikka nämät olivat aseettomia eivätkä olleet kenellekään pahaa tehneet. Ainoa vihan syy rahamiehillä heitä vastaan oli se, että miehet olivat työlakossa ja olivat menossa naapurikaivannolle tapaamaan työtovereitaan. Oikeudessa ratkesi kumminkin asia niin, että ampujat pääsivät kaiketta rangaistuksetta. Siinä siis siirtolaistyömiehet tuomittiin melkein seisoviksi kaiken lain ja turvallisuuden ulkopuolella. Tällaista ihmisarvon loukkausta ja siirtolaisen hengen halveksimista ei varmasti, ainakaan vielä, voi tapahtua missään muualla Unioonin valtioissa.

Niin on jalomielisen William Pennin perustama veljesrakkauden valtio syrjäytynyt perustajansa tarkoituksesta. Tuo on ainoastaan yksi esimerkki. Amerikkalaisista sanomalehdistä näkee useita muita. Pennsylvania ei olekaan enää valtio, jossa jokaisella ihmisellä on samat oikeudet ja vapaudet.

Pennsylvaniassa on myös olemassa vasta tehty laki, jonka mukaan jokaisen ulkomaalaisen on suoritettava vero joka työpäivältä. Tuo vero on kyllä hyvin vähäpätöinen ja se on tuomittu sotivan Yhdysvaltain perustuslain henkeä vastaan, niin että sitä veroa tuskin enää missään kannetaan, mutta kumminkin sekin on yhtenä todistuksena pennsylvanialaisten mielialasta siirtolaisia kohtaan.

Pennsylvania, jonka uutisasutuksen perustuksen ruotsalaiset ja suomalaiset panivat Delawaresta käsin, mutta joka vasta William Pennin uutisasutuksen kautta sai uuden, kasvavan voiman, on hyvin tuotantorikas valtio. Sen hiilialueet ovat laajat ja loppumattomat. Tehtaita on siellä enemmän kun missään muualla Unioonin valtioissa. Suurteollisuus on Pennsylvanian leimana, ja sepä onkin yhtenä syynä työmiehen polettuun asemaan siellä. Kaupunkien nimet Philadelphia ja erittäinkin Pittsburg panevat heti ajattelemaan taivaalle nousevia savutorvia, suuria koneita, sulatusuuneja ja jättiläistuotantoa. Philadelphia ei ole enää Amerikan suurin kaupunki, mutta on monessa suhteessa huomattava. --

Suomalaisia on Pennsylvaniassa paljon, mutta siellä ei kumminkaan ole yhtään suurempaa kansalaistemme pesäpaikkaa. Ei ole sellaisiakaan paikkoja, joihin kansalaisemme olisivat pysyvämmin asettuneet. Tilapäiset työsuhteet kulettavat heitä paikasta toiseen. Alinomaiset työlakot tekevät työn epävarmaksi, vaikka olisikin huonoon palkkaan tyytyväinen. Toisiin paikkoihin on työlakot kulettaneet suomalaisia "skäbeinä", sellaisina, jotka työnpuutteen takia ovat olleet pakoitettuina lähtemään haettuina lakkolaisten sijalle heidän ansioilleen ja heidän leipäänsä syömään.

Philadelphiassa, valtion suurimmassa kaupungissa, on vähemmän suomalaisia kun missään muussa Amerikan suurkaupungissa. Kansalaistemme luku siellä ei tee monta kymmentä. Mitään yhteistä ei heillä ole.

Enimmät Pennsylvanian suomalaiset työskentelevät hiilikaivannoissa. Kansalaisiamme lienee melkein jokaisessa huomattavammassa hiilikaivannossa kaikissa piirikunnissa. Enimmän heitä kumminkin on Pittsburgista eteläänpäin Monongahelajoen varsilla. Siellä on Fitz Henry, Belle Vernon, Braddock, Allenport, Fayette City, Brownsville, Cadvallader, y.m. Suomalaisia on siellä niin paljon, että heillä on yhteisiä raittiusharrastuksiakin.

Muita paikkoja, joissa suomalaisia on, olen merkille pannut: Wilkesbarre, Oliphant, Forks City, California, McCartney, Bellefonte, Rankin Station, Brownsville, Gillespie, Ansonville ja Oshanter. Enimmäkseen näissäkin on suomalaisten työnä hiilenkaivaminen, mutta on muutakin tointa. Bessemerissä ja New Castlessa on suomalaisia, työssä kivimurtimoilla. Niissäkin on syntynyt kansalaistemme kesken raittiusyhteyksiä.

Siinä kohdassa, missä Pennsylvanian valtio ulottuu suureen Eriejärveen, on Erie-niminen satamapaikka. Sinne tuli ensimmäiset suomalaiset jo v. 1872, mutta sittemmin muutti niistä osa Ohioon ja osa aina Oregoniin asti. Aivan viime aikoina on Erie ruvennut tulemaan uudelleen huomattavammaksi suomalaisten asuinpaikaksi. Miljoonainomistaja M. A. Hanna isonti siellä laivatelakkaansa ja kuletti malmi- ja hiililaivain lastaustyöhön suomalaisia Ashtabula Harborista, Ohiosta, missä hänellä myös on telakat.

Ohio.

Ohio on Amerikan huomattavimpia ja vankimpia valtioita. On oikein ihmeellistä ajatella, että tämäkin valtio-, joka melkein näyttää vanhan sivistyksen ja asutuksen pesäpaikalta, on tämän vuosisadan kuluessa kansoitettu ja viljelykseen saatettu. Erämaata oli se vielä silloin kun v. 1802 otettiin valtioiden joukkoon. Silloin ei oltu valtioksi hyväksyttäessä niin suurivaateisia kun nykyään.

Mutta sitte alkoikin uutisasukkaita suuremmissa joukoissa tulvata sinne. Pelätyt irokesi-intiaanit saatiin kukistetuiksi. V. 1840 oli Ohiossa asujamia 3/4 miljoonaa ja 30 vuotta myöhemmin oli se lisääntynyt puolella miljoonalla. Tämä ei ollut kyllä mitään nopeaa. kasvamista, mutta Ohio oli sinäkin aikana ehtinyt tehdä itsensä kuuluisaksi. Ohio on ensimmäinen valtio, jonka perustuslaissa kiellettiin orjuus kokonaan. Ja periaatteelleen uskollisena ottikin se innolla osaa orjasotaan, lähettäen liikkeelle yli 300,000 sotilasta. Se oli ihmeellisen paljon verrattuna Ohion silloiseen väkilukuun. Ja sodan kuuluisimmat päälliköt ja voittajat Grant, Sherman, Sheridan, McPherson, Rosecrans y.m. olivat kotoisin Ohiosta. Myös on Ohio Yhdysvalloille antanut useampia presidenttejä kun mikään muu valtio. Ohiolaisia olivat synnyltään paitsi Grantia presidentit Hayes, Garfield ja Ben Harrison. Ohiolainen on nykyinenkin presidentti McKinley. Nykyisin on Ohion väkiluku noin 4 1/2 miljoonaa, on siis melkein nelinkertaisesti kasvanut sitte vuoden 1871. Suuria, komeita kaupunkeja on noussut, valtio on tuottavimpia maanviljelysalueita. Ja tehtaiden vuotuinen tuotanto nousee noin 400 miljoonaan dollariin. Se on todella jättiläisedistystä, ja on pääasiallisesti tapahtunut nykyisen miespolven aikana!

Siirtolaisille on Ohio osottautunut olevan paljon sopivampi valtio kun itäiset naapurinsa. Yhteen aikaan kulki siirtolaisuus pääasiallisesti tuohon valtioon ja sieltä sitte hajaantui lännemmäs. Usea suomalaisistakin siirtolaisista on ensin asettunut ansaitsemaan Ohioon ja sitte on jatkanut matkaansa lännemmäs.

Sen vuoksi onkin tähän valtioon jo aikaisin muodostunut suomalainen pesäpaikka, jonka asujamisto on ollut hyvin vaihtelevaa. Tuo pesäpaikka on Eriejärven rannalla ja kuuluu nykyään Ashtabulan kaupunkiin, vaikka suomalaiset sen vieläkin tuntevat paremmin vanhalla nimellä Harbor. Nimi Harbor merkitsee satamaa ja on se luonnollinen satamapaikka juuri Ashtabulalle. Harborissa on suuret laivatokat (telakat). Sinne tulee kesäisin paljon laivoja lastattuna rautamalmilla Michiganin ja Minnesotan rauta-alueilta. Malmi puretaan satamassa ja kuletetaan rautatietä Pittsburgiin ja muihin suuriin rautatehdaskaupunkeihin. Ja laivoihin lastataan sitte kivihiiliä vietäväksi malmialueille. Suomalaisia on noilla rautaseuduilla kaivamassa malmia, mutta vielä yksinomaisemmin ovat he ottaneet haltuunsa satamatyön Harborissa.

Kerrotaan, että lokakuulla 1872 saapuivat ensimmäiset suomalaiset Ashtabulaan. Joukossa oli 25 miestä ja yksi nainen ja olivat he kotoisin Isostakyröstä, Ylistarosta ja Kälviältä -- noista seuduista on nytkin enimmän suomalaisia Harborissa.

Minään satamapaikkana ei Harboria vielä siihen aikaan tunnettu. Joitakin taloja kyllä löytyi, vaan nämä eivät olleet rakennettuina kaupunkitalojen järjestykseen.

Syyskesällä 1873 saatiin rautatie Harboriin valmiiksi. Tokkaa oli myös tehty; niin että samana syksynä jo joitakin rautamalmilla lastattuja laivoja tyhjennettiin. Sittemmin on tokkaa vuosi vuodelta laajennettu, useat eri komppaniat ovat olleet puuhassa. Paitsi satamatöitä ei Harborissa muita sanottavia yleisempiä työpaikkoja ole, lukuunottamatta Ashtabulaa.

Varsinaisesti asettui suomalaisia asumaan Harboriin v. 1874. Ja syyskesällä 1875 tuli Eriestä, jonne kansalaisia oli saapunut samaan aikaan kun Ashtabulaankin, joukko suomalaisia Harboriin. Nyt alkoivat suomalaisetkin hommata omia asunnoita. Maa oli siihen aikaan vielä jokseenkin halpaa, joten ei ollut mitään mahdotonta vähempivaraisenkin saada talo. Ne, jotka siihen aikaan talon laittoivat, ansaitsivat hyvin pitämällä täysihoitoa työväelle.

Nopeasti kasvavan liikkeen vuoksi tuli Harbor hyvin kuuluksi työpaikaksi, joten keväisin suuret joukot siirtolaisia tulvasi Harboriin. Ennen muuttaneiden kehoituksista suomalaisetkin suuntasivat kulkunsa sinne. Kuten jo mainittu, pysyväisesti eivät kumminkaan kaikki jääneet Harboriin, vaan sieltä kautta kulki suuri osa siirtolaistulvasta länteen. Usea hyvänä työnaikana kesällä ansaitsi rahoja ja syksyllä muutti muualle työnetsintään. Suomalaisten vakaantumiselle Harborin asutuksessa on tämä ollut suurena haittana. Tavallisesti ne, jotka perhesuhteiden vuoksi eivät niin helposti ole päässeet muuttelemaan, ovat pysyväisemmin jääneet sinne asumaan. Harvemmin on tapahtunut, että Harboriin olisi muualta kun suorastaan Suomesta kansalaisiamme muuttanut.

Vuoden 1884 paikoilla nousi suomalaisten luku Harborissa kesäisenä aikana noin pariin sataan henkeen. Kymmenen vuotta myöhemmin nousi kansalaistemme luku lähemmäs tuhat henkeä, kesäisinä aikoina yli senkin. Nykyisin on suomalaisten lukumäärä paikkakunnalla noin puolitoista tuhatta henkeä. Viime vuosina on suomalainen asutus koko lailla vakaantunut. Oma talo on Harborissa noin 50 suomalaisella perheellä.

Pari vuotta sitte muutti useita kymmeniä suomalaisia Erieen, kun siellä alkoi suuremmat työt ja suomalaiset saivat sinne oman työnjohtajansa. Myös Conneautiin (Jesteriin) ja Fairportiin on aina joitakin suomalaisia Harborista muuttanut.

Tokkatyö Harborissa ei ole kevyttä. Kesän ajalla puretaan rautamalmia ja lastataan kivihiiliä laivoihin. Talven ajalla lastataan rautamalmia rautatievaunuihin kesällä nostetuista malmivarastoista. Heikompivoimaiset miehet eivät kestä tätä työtä. Malmin purkauksessa on työ hengenvaarallistakin. Miehet luovat rautamalmia "poketeihin" juuri sen alla, mistä nostotelineet nostavat "poketit" ylös. Usein tapahtuu loukkauksia ja moniaat suomalaiset ovat henkensäkin menettäneet.

Hyvän työkykynsä takia ovat suomalaiset tulleet suosituiksi tässä työssä. Ansiot ovat kesällä hyvinkin hyvät, joten säästäväiset ovat voineet koota talteenkin.. Suomeen on suuria summia rahoja lähetetty Harborista, mutta ainakin entisinä aikoina olisi enemmän voinut ja pitänyt lähettää. Silloin oli juoppous ja raaka elämä mitä nurjinta. Nyt ovat olot paljon muuttuneet.

Käsityöläisinä on muutamia suomalaisia, samoin kauppa-alalla. Huomatuimmassa asemassa on kauppias J. Kinnunen, joka tekee suurinta liikettä Harborissa, otettiinpa sitte minkäkieliset liikemiehet tahansa huomioon.

Harborin suomalaisten yhteispyrinnöistä, seurakunta- ja raittiusharrastuksista kannattaa erityisesti puhua, sillä ne ovat ikäänkun kuvauksena, miten kehitys hyvään päin tapahtuu kelvollisen johdon ja kansan oman heräämisen kautta Amerikan suomalaisten keskuudessa. Harborin suomalaisten elämä on kurjaa kurjemmasta muuttunut verrattain siistiksi lujan henkisen työn ja taistelun kautta.

Ensi vuosina ei mitään seurakunnallisen elämän harrastusta näkynyt Harborin suomalaisilla. Tuskinpa silloin kenenkään mieleen johtui ajatustakaan, että suomalaisilla vielä löytyisi järjestetty evank. luterilainen seurakunta Harborissa. Kun minkäänlaista paremman elämän opetusta silloiset suomalaiset eivät saaneet, arvaa helposti minkälaiseksi elämä vähitellen muuttui. Juominen ja sitä seuraava irstainen elämä lopetti melkein kaiken siveellisyyden. Kun ottaa huomioon, että muittenkaan kansallisuuksien elämä ei ollut mallikelpoinen, niin ei ole ihme että suomalaisetkin vähitellen kehittyivät ja tottuivat raakalaiselämään. Surkeita kuvauksia ja kertomuksia levisi siihen aikaan Harborista. Ne siirtolaisten perheiden jäsenet, jotka seurasivat sanomalehdistä oloja Amerikassa, oikein kammoksuen ajattelivat Harboria ja toivoivat, ettei vaan "isä olisi Harborissa".

Kun asukkaat Harborissa ovat melkein yksinomaan siirtolaisia useasta eri kansallisuudesta, tahtoi usein syntyä rettelöitä kansallisuuksien kesken. Veriset tappelutkaan eivät olleet aivan harvinaisia. Ne olivat olevinaan kansallisuustaisteluita kunnian laakereiden saavuttamiseksi, mutta suurimpana syynä niihin kumminkin oli juoppous ja raaka elämä. Ruotsalaiset ja suomalaiset olivat näissä tappeluissa aina yhtä poikaa.

Vaikka kansalaistemme elämä silloisena aikana näyttikin täydelliseltä raakalaiselämältä, löytyi joissakin vielä taipumusta miettimään sielunkin tulevaisuutta. Kotimaassa saatu kristillinen kasvatus ei ollut vielä tykkänään siementänsä kadottanut. Kun pastori Backman