v. 1893, eivät hänen yrityksensä menestyneet ja seurauksena oli

konkurssi. Grönlund poistui Amerikasta kansalaistensa tuomitsemana ja seikkaili sitte Ruotsissa, Suomessa ja Afrikassa. Nyt kuuluu hän olevan liikehommissa St. Louisin kaupungissa Missourin valtiossa Amerikassa. Suomalaiset eivät ole vielä unehuttaneet sitä katkeruutta, jonka hänen yhtiönsä konkurssi vaikutti. Siirtolaiset olivat tottuneet suosimaan Grönlundia m.m. sen takia, kun hän maksoi dollarista aina niinkin korkean kurssin kun S.mk. 5:15 ja ehkä enemmänkin, eivätkä ottaneet huomioon, että sitä ei Grönlund voinut maksaa muuten kun heidän kustannuksellaan. Grönlundin vararikosta puhuivat aikoinaan amerikkalaisetkin lehdet laajalti ja kutsuivat miestä "Suomalaiseksi Napoleoniksi", joka oli kärsinyt Waterloonsa.

Muita suomalaisia liikehuoneustoja kun nuo siirtolaistoimistot on New Yorkissa vähän. Varsinaisia kauppapuoteja ei ole kun parilla entisellä Suomen juutalaisella, jotka harjoittavat vaatekauppaa, yksi ehkä suuremmassakin määrässä. Myös pienempiä tupakka- ja rihkamakauppoja on toisinaan ollut suomalaisilla, vaikka eivät ole oikein ottaneet menestyäkseen.

Kunnioitetuimpia New Yorkin suomalaisia on Brooklynin puolella asuva apteekari Niilo Kant. Hän on lehtori Canthvainajan orpana ja saapui Amerikkaan lähes 30 vuotta sitte. Hänellä on suuremmoinen, suosittu apteekkiliike ja lienee hän varakkaimpia Amerikan suomalaisia. Apteekari Kant on hiljainen ja vaatimaton mies eikä ota juuri ollenkaan osaa suomalaiseen seura-elämään, mutta milloin rahankeräyksessä tai muun neuvon pyynnössä mennään hänen luokseen, on hän aulis auttaja.

Suuremmoinen on myös leipuri C. G. F. Lindstrandin leipuriliike. Hänellä on aina joukottain hevosia kiidättämässä leivoksia suomalaisiin ja ruotsalaisiin perheisiin. Yleinen tapa Amerikassa on näet, että myyjä toimittaa tavaran ostajan kotiin. Herra Lindstrand on Waasanpuolelta kotoisin.

Liikkeistä mainitessa pitänee huomauttaa, että on myös muutamia suomalaisia kapakoita. Ja Hämeenlinnasta karanneella juutalaisella teurastajalla Rosenbergillä sanotaan olevan makkaratehdas ja useita lihapuoteja. Kuuluu niitä myös olevan muitakin suomalaisia liikemiehiä, jotka kuten viimemainittukin eivät oleskele ollenkaan suomalaisten kanssa.

Siirtymällä yleisestä kauppa "bisneksestä" muille aloille on ensiksi mainittava, että Amerikan suomalaisten enimmän levinnyt sanomalehti "Siirtolainen" ilmestyy New Yorkissa Brooklynin puolella. Lehteä kustantaa "Suomalais-amerikkalainen Kustannusyhtiö", joka harjoittaa myös jotenkin suureksi kasvanutta kirjainkustannusliikettä. Yhtiön osakkeet ovat äskettäin oston kautta joutuneet liikkeessä työskenteleväin miesten omiksi ja liike edistyy aikalailla. Yhtiöllä on oma kolminkertainen talo (kellarikerros neljäs, jossa on koneet).

Enimmät suomalaiset New Yorkissa ovat käsityöläisiä. Ylipäänsä ovat he itsenäisellä taloudellisella kannalla ja useita voidaan varakkaiksikin kutsua. Muutamilla on omat talot. Yleensä lienee Suur-New Yorkin suomalaisilla ainakin 50 omaa taloa, joista kukin on arvossa 2,000--10,000 dollarin välillä.

Puuseppiä on paljon ja työskentelevät he etupäässä rakennustöissä ja laivavarveilla. Palkka on siinä 3 dollarin vaiheilla päivältä ja niin ollen voisi hyvinkin saada säästöön, kun vaan työt olisivat pysyväisempiä. Mutta kun muutamina aikoina kuluu kauvankin työnetsintään, vähentää se tietysti vuotuista työnansiota. Työpäivä puusepillä kuten useimmilla käsityöläisillä on 8-tuntinen, vaikka ei kaikilla aloilla sitä niin säännöllisesti noudateta kun puusepäntöissä.

Epävakaisemmat työajat ovat muurareilla ja räätäleillä. Muurarien säännöllinen päiväpalkka on 4 dollaria. Rakennustöitä ja siis muurausta on New Yorkissa paljon, mutta paljon on työhönpyrkijöitäkin.

Suomalaiset räätälit saavat ansionsa melkein yksinomaisesti kappaletyöllä. Päiväpalkalla tekeviä suomalaisia räätälejä lienee hyvin vähän. Osa suomalaisista tekee ainoastaan housuja, toiset vaan liivejä ja kolmannet takkeja j.n.e. Yleensä ovat suomalaiset räätälit hyvässä maineessa ja tekevät työtä parhaimpiin liikkeihin. Valmiina myytävien vaatteiden tehtaissa, joissa maksetaan huonoja palkkoja, ei suomalaisia työskennelle yhtään, vaan tavallisesti meikäläinen räätäli saa jo työpalkassa enemmän kun tuollaiset valmiit vaatteet myydessä maksavat. Niinpä noissa tilauksesta tekevissä liikkeissä maksaakin vaatekerta paljon enemmän. Työaika räätäleillämme on hyvin lyhyt, tavallisesti vaan muutamia kuukausia keväisin ja syksyisin. Mutta silloin ansaitsevat he noin 20 dollarin vaiheille ja enemmänkin viikossa. Työnsä tekevät he joko kotonaan tai yhteisesti hyyräämissään työhuoneissa.

Maalarit tekevät työtä joko päiväpalkalla tai urakalla, s.o. ottavat jonkun työn valmistaakseen vissistä hinnasta. Heidän ansionsa tehnee noin 2 ja 3 dollarin vaiheille päivässä. Koristemaalari voi ansaita puolta enemmänkin.

Suomalaisia kulta- ja hopeaseppiä on myös arvokkaimmissa tehtaissa työssä ansaiten noin 3 dollarin vaiheille päivässä. Suurin osa näistä kansalaisistamme on sellaisia, jotka ovat jo ennen tehneet samaa työtä Pietarissa. Yleensä on New Yorkissa verrattain lukuisasti Pietarin suomalaisia.

Myös löytyy New Yorkissa suomalaisia suutareja, kelloseppiä, huonekalujenpäällystäjiä, mekaanikkoja y.m. Suutarit saavat Amerikassa ehkä huonompia päiväpalkkoja kun mitkään muut käsityöläiset. Konetyö on sen ammatin ansiot turmellut, sillä enimmäkseen käytetään valmiita tehdaskenkiä.

Omia liikkeitä suomalaisilla käsityöläisillä New Yorkissa on perin vähän. Yrittelijöitä on ollut, vaan enimmäkseen ne eivät ole onnistuneet.

Suomalaista ammatitonta työväkeä on myös New Yorkissa tehden mitä työtä milloinkin sattuu. Niiden ansiot ovat vaihtelevat. Yleensä olisi parempi, että se suomalainen siirtolainen, joka ei taida jotakin erityistä ammattia, ei pysähtyisi New Yorkiin eikä yleensä idän valtioihin, sillä työnsaanti on täällä kehnompi sekä paikat huonommat. Länteen pitäisi mennä, siellä olisi paremmin työn ja ansion tilaisuuksia. Mutta monet ovat rahanpuutteen takia pakoitetut jäämään New Yorkiin ja usea heistä saapi ainakin alussa nähdä kurjuutta. Ikävä kuva New Yorkista mahtanee olla monilla niistä herrasmiehistä, joita Suomesta vanhemmat ja muut omaiset ovat lähettäneet juoppouden ja muiden paheiden takia korjautumaan Amerikan oloissa. Surkeaa kurjuutta lienevät he saaneet kokea tuossa jättiläiskaupungissa. Mutta Amerikassa sellainen, jolla on vähänkään tahdon lujuutta jälellä, ei tarvitse kauvan tuollaista kurjuutta kestää. Hän voi nousta, ja onkin esimerkkejä, että jotkut tuollaisista hyödyttömistä herrasmiehistä ovat nousseet ja tulleet hyödyllisiksi, toimeentuleviksi ihmisiksi. Mutta on myös esimerkkejä kurjuuteen lopullisesti sortuneista.

Puhuessa New Yorkin suomalaisista ei voi jättää mainitsematta merimiehiä, vaikka he liikkuvatkin kaiken mailman vesillä. New Yorkista paljon suomalaisia palkkautuu merimiehiksi purjehtimaan joko syvillä vesillä tai rannikolla. Melkein jokaisessa Yhdysvaltain sotalaivassa palvelee suomalaisia merimiehinä, jossakin on heitä aina pariinkymmeneen. Näin otti heitä useampia kymmeniä osaa viime sotaan Espanjan kanssa. Myös maaväessä oli paljon suomalaisia. Kaikkiaan lienee kansalaisiamme ollut osallisena viime sodassa muutamia satoja. Jotkut saavuttivat erityistä huomiota, kuten surmansa saanut Widemark, jonka nimeen amerikkalaiset mielellään ovat liittäneet tunnustuksen "urhoollinen". Kuuluisassa sotalaivassa "Maine", joka räjähti Havanan satamassa, mikä tapaus oli yhtenä sodan jouduttajana, menetti henkensä kolme suomalaista. Useissa amerikkalaisissa ja Amerikan satamissa käyvissä Ulkolaisissa laivoissa on suomalaisia. Ja rikkaiden amerikkalaisten komeissa huvialuksissa on myös suomalaisia merimiehinä nauttien jotakuinkin hyvää palkkaa helposta työstä. Suomalaisen maine merimiehenä on Amerikassa hyvä, ovat ensimmäisiä norjalaisten jälkeen.

Suomalaisia naisia on hyvin paljon New Yorkissa. Niitä on enemmän kun miehiä. Ne ovat ylipäänsä palvelijoina amerikkalaisissa perheissä. Ja ne ovat verrattain edullisessa asemassa: ei niiden tarvitse niinkun miesten olla viikkoja ja kuukausia etsimässä ja odottelemassa töitä, vaan tavallisesti saavat sen oitis, sillä paikkoja on enemmän kun palvelijoita. Jos panee ilmoituksen etenkin keväisin ja syksyin amerikkalaiseen sanomalehteen, että siellä ja siellä olisi suomalainen tyttö, joka haluaisi palveluspaikkaa, niin saattaa kymmenittäin herrasväkeä käydä tätä heille pyytämässä. Ja vaikka ilmoituksessa mainitsee, että tyttö on vasta maahan tullut eikä osaa englanninkieltä, on hakijoita sittekin runsaasti.

Enemmän kun ilmoitusten kautta välitetään palveluksen saantia palvelushankintatoimistoissa. Siellä palvelustytöt istuvat odottelemassa, kun rouvat ja herrat käyvät tarjoamassa paikkoja. Tavallisesti palvelusta hakevan tytön osaksi jää valitseminen, jota vastoin rouva saa olla tyytyväinen kuka heille vaan tulee. Tarkkaan otetaan huomioon montako henkeä on perheessä, onko muita palvelijoita, onko renki kantamassa sisään kivihiiliä, pestäänkö pyykit kotona ja onko erityistä pesijätä j.n.e. Useimmiten ei täällä toimistossa vielä asiaa ratkaista, vaan rouva tai herra, joka on tyttöä pestaamassa, antaa sähkövaunurahat ja tyttö käy katsomassa tarjottua paikkaa. Hän saattaa olla vuorokauden siellä, katsella emännän luontoa, ruuan hyvyyttä ja palvelijattarelle määrättyä kamaria. Jos ne eivät tyydytä, palaa tyttö takaisin toimistoon valitsemaan toista paikkaa.

Amerikka on naisten paratiisi, sanotaan. On se, varsinkin palvelusnaisiin nähden. Oikein täytyy ihmetellä amerikkalaisen rouvan kärsivällisyyttä opettaessaan esimerkiksi vasta Suomesta maalta tullutta tyttöä. Tyttö ei saa kielestä mitään selvää, ei tunne ruuanlaitosta, ei osaa mitään amerikkalaisen maun mukaista. Opetuksen täytyy tapahtua kädestä pitäen, viitteloimalla. Siitä tyttö alkaa oppia tärkeimpiä sanoja kielestä ja tottuu laitoksiin. Ruuan laitoksen suhteen Amerikassa ei olla niin suurvaateisia kun herrasväessä yleensä Suomessa. Vähemmillä sekoituksilla se ruoka syntyy.

Palvelusväellä täytyy olla oma kamarinsa, kyökissä ei makuuteta. Vähintäänkin yhdeksi illaksi viikossa pitää palvelijan puolelta päivin päästä ulos vapaaksi huvitteleimaan. Jos talossa on vaan yksi palvelija, hoitaa rouva itse silloin taloustehtävät. Ja joka ilta jälkeen kello 7 tai 8 on palvelija vapaa talon työstä ja saapi tehdä omia töitään tai lähteä tuttaviaan tervehtimään. Tavallisesti tytöillä on vapaina iltapäivinä joka toinen torstai ja joka toinen sunnuntai.

Palkkaa maksetaan palvelustytöille seuraavasti: sisäpalvelijalle 14--16 dollaria kuukaudessa, keittäjättärelle 18--20 dollaria ja pesijättärelle 20--24 dollaria. Vasta maahan tullut siirtolaistyttö saapi tavallisesti ensimmäiseltä kuukaudelta 8 dollaria. Pian se sitte nousee 10 dollariin. Löytyy suomalaisia palvelijattaria muutamia, jotka saavat aina 30 dollaria ja enemmänkin palkkaa kuukaudessa. Olen kuullut erään suomalaisen tytön, joka palvelee yhdellä Vanderbiltilla, saavan palkakseen 75 dollaria kuussa. Mutta se on tavatonta. Suomalainen tyttö, joka palveli miljoonainomistajalla Gouldilla ei saanut läheskään niin paljoa. Lännessä maksetaan paikoin hiukan parempia palkkoja kun New Yorkissa.

Jos suomalaiset neitosemme New Yorkissa tahtoisivat säästää, voisivat he palkka-ansioistaan koota hyväsesti vanhan päivän varalle. Ja onkinhan niitä koko joukko säästäviä, joilla on muutamien vuosien säästöinä useita satoja dollareita. Mutta iso osa tytöistämme ei ole niin halukas säästämään. Moni palvelee vaan muutaman kuukauden saadakseen sitte laiskehtia yhtä kauvan ja kuluttaa säästöt. Vaatetukseen kuluu myös hyväsesti, sillä neitoset ovat hyvin puettuja, mutta siitä ei ole mitään sanomista, sillä maassa maan tavalla.

Kun nyt olemme käyneet läpi suomalaisten ansio- ja työpuolet New Yorkissa, heittäkäämme yleinen silmäys heidän henkisiin rientoihinsa, "yhteispyrinnöihin", niinkun niitä Amerikan suomalaisten keskuudessa kutsutaan.

Huomattavimman ja siunauksellisimman vaikutuksen tässä suhteessa on tehnyt Suomen Merimieslähetys asemansa kautta. Se on vaikuttanut paikkakunnalla vuodesta 1887. Sitä ennen oli kyllä jo suomalaisilla seurakunta ollut ja olivat ostaneet kalliinlaisen kirkonkin. Mutta he onnistuivat saamaan sopimattoman henkilön papikseen, ylioppilas J. W. Lähteen, ja osaksi sen sekä osaksi liian suurten maksujen vuoksi menetettiin kirkko, ja seurakunta hajosi. Tämä olisi kauvaksi ajaksi tympässyt seurakuntaharrastuksen, ellei Merimieslähetys olisi ruvennut seudulla työskentelemään. Vaikea oli saada ensin kansalaisia kokoon, mutta vähitellen ne liittyivät lähetykseen. Viime aikoina lienee Lähetyksen seurakuntaan kuulunut lasten kanssa kaikkiaan noin tuhat henkeä.

Kun yhteen aikaan kuului puheita, että ehkä Merimieslähetys lakkauttaa toimensa New Yorkissa, alkoivat Brooklynin puolella asuvat suomalaiset varusteleutua ja muodostivat erityisen seurakunnan (silloin ei vielä Lähetyksen yhteydessä järjestettyä seurakuntaa ollut). Kun suomalaisia lisääntyi paikkakunnalle (nyt on suomalaisia Suur-New-Yorkissa ja sen lähimmässä ympäristössä noin 4,000), säilytettiin tuo seurakunta, vaikka lähetyskin jatkoi toimintaansa. V. 1897 ostivat Brooklynin suomalaiset itselleen kirkon, maksaen siitä 2,800 dollaria, josta osa on vielä velkana, mutta johon hintaan joku tuhatkunta dollaria kerättiin lyhyeen aikaan ihmeteltävällä uhraavaisuudella (yhtenä ainoana iltana tuli lahja-antia noin 600 dollaria).

Osaksi tästä innostuneina Lähetysseurakunnankin jäsenet rupesivat puuhaamaan itselleen omaa kirkkoa, sillä näihin asti on käytetty jotenkin kallisvuokraista hyyryhuoneustoa; nykyisestä kirkosta maksetaan vuokraa noin 1,000 dollaria vuodessa. Keräys pantiin toimeen ja yhtenä iltana tuli uhrauksia vähän yli 1,000 dollaria. Mutta kirkon hankkiminen New Yorkin puolella on paljon vaikeampi kun Brooklynissa, sillä maa aijotuilla paikoilla on hyvin kallista. Asia on tätä kirjoittaessa vielä valmistumassa.

Vilkkaat ovat myös raittiusriennot New Yorkin suomalaisten keskuudessa. Brooklynin puolella on raittiusseura Aamunkoitto, joka on jo toistakymmentä vuotta vanha. Varsinaisessa New Yorkissa, joka on Manhattansaarella, on kaksi suomalaista raittiusseuraa, Oras ja Tähti, joista ensinmainittu on vanhempi. Ja vielä tähän ryhmäkkeeseen kuuluu raittiusseura Alku, joka toimii joen toisella puolen Jersey Cityssä New Jerseyn valtiossa. Vaikka seudulla onkin innokkaita raittiuden harrastajia, eivät he seuroihin ole saaneet suurta jäsenlukua. Suurkaupunki laajuutensa puolesta sekä viettelyksineen pitää kansamme enemmistöä noista hyödyllisistä seuroista poissa.

Useimmat New Yorkin suomalaiset käsityöläiset kuuluvat "toiskielisten" toveriensa kanssa ammattiuniooneihin, työväenyhdistyksiin, joilla on tarkoituksena ammattinsa etujen valvominen. Mutta on suomalaisilla omakin työväenyhdistyksensä Brooklynin puolella. Tällä on tarkoituksena suomalaisten tutustaminen työväenasiaan, mutta jäsenluku ei ole suuri, pääasiallisesti juuri ehkä noiden ammattiunioonien takia.

Vielä on New Yorkin suomalaisilla naisyhdistys Pyrkijä, jonka tarkoitus on turvata jäseniään ja yleensä suomalaisia naisia seudulla. Miljoonakaupungissa, suurten viettelysten keskellä on sellaisella yhdistyksellä tärkeä työala.

Kristillinen Nuorisoyhdistys toimii hartaudella hengelliseksi herättämiseksi. Seudulla on toisinaan jotenkin hyvin harjoitetut lauluseurat, joskus torvisoittokunta, Ystävyyden seura y.m. Yleensä on seuraelämä New Yorkin suomalaisten keskuudessa hyvin vilkas. Iltamia ja juhlia on alinomaa, joissa kansalaiset kohtaavat toisiaan.

Olen tähän asti puhunut vaan varsinaisen New Yorkin ja siihen yhdistetyn, joen toisella puolen olevan Brooklynin suomalaisista. On suomalaisia muuallakin New Yorkin valtiossa vaikka paljon vähemmässä määrässä. Useissa New Yorkin esikaupungeissa tavataan suomalaisia, varsinkin palvelustyttöjä.

Buffalon kaupungissa on myös pieni luku suomalaisia. Osa tekee työtä öljytehtaissa, osa käsityöläisinä.

* * * * *

New Yorkin yhteydessä sopii tehdä lyhyt silmäys suomalaisiin naapurivaltiossa, New Jerseyssä. Tuossa valtiossa ei olekaan monta kansalaistamme muualla kun aivan lähellä New Yorkin miljoonakaupunkia.

Hudsonvirran länsipuolella on Jersey City ja tämän yhteydessä pohjoispuolella kaupunki Hoboken. Oikeastaan ovat nämä suuren New Yorkin esikaupunkeja, vaikka kuuluvatkin toiseen valtioon. Näissä molemmissa on lukuisasti suomalaisia eläen samanlaisissa olosuhteissa ja ansioissa kun suuren kaupunginkin kansalaiset. Etupäässä on siellä suomalaisia puuseppiä ja rakennustyömiehiä. Useita omia taloja on kansalaisilla, joukossa kallisarvoisiakin. Kansalaiset voivat yleensä hyvin, muutamia voi varakkaiksikin sanoa.

Seurakunnallisessa suhteessa kuuluvat Jerseyn suomalaiset Lähetysseurakuntaan ja ovatkin seurakunnan innokkaita kannattajia. Raittiuden edistämiseksi on seudulle hiljan perustettu raittiusseura Alku.

Jersey Cityn naapurikaupungeissa on myös vähän suomalaisia, kuten Newarkissa ja Elisabetissa. Newarkin laiteella on Amerikan suurimman kultaseppäliikkeen, Tiffanyn, tehtaita. Siellä on muutamia suomalaisia hopeaseppiä, ansaiten jotakuinkin hyvin.

Uuden Englannin valtiot.

Tällä nimellä tunnetaan kaikki ne valtiot, jotka ovat New Yorkin valtiosta koilliseen päin, koko se nurkka Yhdysvaltoja. Päävaltiona tässä joukossa on Massachusetts, joka myös suomalaisiin nähden on seudun huomattavin valtio. Muut tähän ryhmään kuuluvat valtiot ovat Maine, New Hampshire, Vermont, Connecticut ja Rhode Island. Jokaisessa näissä on suomalaisia.

Uusi Englanti lukee itsensä Amerikan sivistyksen kehdoksi, onhan siellä Boston, "Amerikan Ateena". Jäykät, ylpeäluontoiset puritaanit ovat valkoisen uudisasutuksen esi-isiä. Ja ne amerikkalaiset, jotka johtavat sukunsa noista puritaaneista, erittäinkin ensimmäisistä