Part 7

Ohjelmistolle uusi kappale tuli jälleen 15/2 eikä mikään muu kuin tuo G. v. Moserin ja F. v. Schöntaun 5-näytöksinen huvinäytelmä _Sota rauhan aikana_, joka monesti vielä viimeisinäkin aikoina on nähty näyttämöllämme. Kappale, joka paraikaa kotimaassaan nauratti teatterin yleisöä, vastaanotettiin täälläkin mitä suurimmalla suosiolla. Ida Aalberg oli viehkeä, kujeikas Ilka Eötvos, neidit Avellan (Aune Hiller) ja Hacklin (Elsa Henkelin) niinikään paikallaan, Leino uljas kenraali, Aspegren nokkela luutnantti Reif von Reiflingen j.n.e. Upseerien univormut loistivat niinkuin daamein puvut -- ja sitten se vilkas, kevyt puhelu ja häärintä! Ilta illalta tulvasi enemmän katsojia Arkadiaan ja näytelmästä oli juuri tulemaisillaan "kassakappale", kun Ida Aalberg sairastui. Tästä ja muusta kirjoittaa Emilie nti Elfvingille 22/2:

-- "Merkillistä kuinka arpajaiset ovat niin onnistuneet, ei sitä voinut uneksiakaan. Kun kaikki tulee kokoon, nousee summa varmaan 34 à 35 tuhanteen [enemmänkin tuli, niinkuin ylempänä näkyy], todella kaunis tulos! -- --"

"Muutoin on teatterin tänä vuonna käynyt jotenkin hyvin. Yleisömme on tosin pieni, mutta se kasvaa tasaisesti ja se on hyvä merkki. Erittäinkin koskee tämä toisen rivin yleisöä. Melkein joka pyhä on toinen rivi jo klo 5 aivan loppuun myyty ja kahteen kansannäytäntöön on joka piletti otettu -- orkesteriinkin olemme ahtaneet niin monta tuolia kuin tila suinkin on sallinut."

"Sairaussattumat ovat tuottaneet meille huolia: melkein kaikki ovat vuorostaan olleet sairaana, ja Leinot kadottivat pikku tyttönsä, joka kaksi viikkoa sairasti kovaa rokkotautia. Sillä aikaa he olivat estetyt työstä. Leino on nyt työssä, mutta rouva on sairas liiallisesta vaivaantumisesta ja murheesta. Kaarola on taasen ollut poissa isänsä kuoleman tähden, ja nyt on Ida Aalberg sairas, niin että on täytynyt keskeyttää erinomaisen hupaisen komedian, Sota rauhan aikana, näytteleminen. Se on menestynyt varsin hyvin, mutta kirjalliselta kannalta arvosteltuna on se arvoton. Ei toki mitenkään säädytön taikka rivo, mutta minun mielestäni on se sävyltään halpa ja sirkusmainen, vaikka toiminta liikkuu ylemmissä upseeripiireissä. Sangen lystillinen se sittenkin on ja menee kai vielä 4-5 kertaa. Sen jälkeen tulee Romeo ja Julia, ja se on oleva juhlapäivä teatterille. Ida Aalberg on Julia ja Axel Ahlberg Romeo. Böökillä on nykyään velttouden aika, niin ettei hän käy oikein mihinkään käsiksi eikä Kaarlo sentähden uskaltanut antaa hänelle Romeon roolia, johon hän kuitenkin ulkomuotonsa tähden olisi paremmin sopinut. Milloin kappale menee, riippuu Ida Aalbergin terveydestä; minusta sinä voisit silloin tulla tänne -- kyllä saat sanan ajoissa. Tosin on luultavaa, ettei Romeo ja Julia viehätä yleisöä niinkuin Sota rauhan aikana, mutta teatterin _todellisilla_ ystävillä on oleva ilonhetki, kun voidaan antaa shakespeareläinen näytelmä suomenkielellä. Se saa minut unohtamaan monta katkeraa kokemusta. -- Minulla olisi kyllä sinulle kerrottavana halpamaisesta svekomaanisesta vehkeilystä saada Ida Aalberg näyttelemään ruotsinkielellä (Agardin y.m. kanssa rouvasväenyhdistyksen arpajaisissa ensi tiistaina), mutta se olisi liian pitkä juttu. Tahdoin kuitenkin mainita siitä, jotta huomaisit etteivät ystävämme ole meitä unohtaneet! Varmaankin on tänä keväänä jälleen suurenmoinen hyökkäys tehtävä hänen vallottamisekseen. Ylipäätään hän tänä vuonna on ollut hyvin rakastettava ja suloinen."

Nuoren aatelismiehen vaiheet, jonka ensi-ilta oli ollut noin kuukausi ennen, meni toisen kerran 22/2 ainoastaan näyttääkseen kykenemättömäksi saavuttamaan suosiota. Nti Avellanin Marguerite sai kuitenkin kiitosta luonnekuvauksen johdonmukaisuudesta ja esityksen pontevuudesta. Samalla näyttelijättärellä oli niinikään tärkein naisrooli B. Laguksen suomentamassa Anzengruberin 4-näytöksisessä näytelmässä _Isännätön talo_, joka 27/2 annettiin ensi kerran. Voimallista oli näytteleminen tässäkin, mutta jälleen huomautetaan mitä ylipäätään sanottiin näyttelijättärestä, että näet hänessä oli havaittavana enemmän taitoa ja oppia kuin välitöntä antautumista tehtävään. -- Tällä aikaa oli Ida Aalberg tullut terveeksi ja hän esiintyi jälleen, ensiksi Sirkkana kansannäytännössä laskiaistiistaina 1/3 ja sitten kolme kertaa peräkkäin Sodassa rauhan aikana. Sen jälkeen seurasi kahtena iltana Isännätön talo. Toinen näistä oli _13 p. maaliskuuta_, se kauhea merkkipäivä, joka oli Aleksanteri II:n viimeinen. Jähmetyttävä sanoma vapauttaja-keisarin, Suomen hyväntekijän klo 4 vaiheilla tapahtuneesta murhasta tuli Helsinkiin noin 4 tuntia myöhemmin, kun näytäntö jo oli alkanut Suomalaisessa teatterissa. Kaarlo Bergbom astui klo 1/2 9 näyttämölle ja ilmotti kauhunsanan yleisölle sekä että näytäntö samassa hetkessä lakkautettiin. Keisarin kuolema oli tietysti kova isku teatterille, jonka täytyi keskeyttää toimensa 1 p:ään toukokuuta -- se on seitsemäksi viikoksi, mikä aika tuntui sitä pitemmältä kun kauvan oli epätietoista, milloin saataisiin näytellä. Vähän ennen kun keskeytys tapahtui, oli päätetty että Romeo ja Julia annettaisiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamisen viisikymmenvuotismuistopäivänä maaliskuun 16 p. juhlanäytäntönä, johon kutsuttaisiin seuran kunniaesimies (Elias Lönnrot), kunniajäsenet ja virkamiehet, sekä että suuret kemut toimeenpantaisiin päivän kunniaksi. Bergbom-sisarukset puuhasivat mitä ahkerimmin saadakseen määräaikaan valmiiksi puvut ja koristukset y.m., jossa kaikessa hieno asiantuntija Falkman piirustajana ja neuvojana heitä avusti. Emilie kutsui ystävättärensä Turusta ottamaan osaa iloon ja juhlaan, ja silloin -- yhtäkkiä -- oli kaikki jätettävä sikseen epämääräiseksi ajaksi! -- Kumminkin on tuolta Kirjallisuuden Seuran juhlapäivältä jotakin teatterihistorialle tärkeää mainittavana. Kokouksessaan 2/3 oli Seura päättänyt antaa W. Parmasen lahjottaman 500 markan palkinnon kappaleesta, joka oli havaittu parhaimmaksi kymmenestä(!) kilpailuun tulleesta ja joka oli nimeltä: "_Murtovarkaus_, näytelmä 5 näytöksessä, kirjoittanut Vilja". Juhlakokouksessa ilmotettiin, että palkitun teoksen tekijä oli "leskirouva _Minna Canth_". -- Minkälaatuinen teatterin pakollinen lepoaika oikeastaan oli, näemme Emilien kirjeestä (14/4) nti Elfvingille, joka todella oli käynyt Helsingissä.

"Oma Bettyni! Kaikki on jotenkin samoin kuin lähtiessäsi; ei vieläkään varmaa tietoa saammeko näytellä tänä keväänä vai ei. Joskus nousee huhu, että teatterit saavat alottaa toimensa kohta venäläisen pääsiäisen jälkeen, sitte taas sanotaan, että voitaisiin alkaa yliopiston surujuhlan perästä, ja vihdoin väitetään, että huvitukset ovat kielletyt kesäkuun 13:een. Kumminkin on harjotuksia jatkettu, mutta tietysti käy kaikki veltonlaisesti, syystä kun kaikki luulevat että tänä keväänä ei enää ryhdytä tosityöhön. Ida Aalberg on terve, niin että hän eilen oli harjotuksessa, ja ääni oli sangen heleä ja kaunis. -- Itse olen minä huononlainen. Tosin käyn hypoteekkiyhdistyksessä, mutta en saa ollenkaan kävellä, vaan täytyy minun ajaa edes takaisin, joka on sekä ikävää että kallista, mutta minä en tahdo laiminlyödä virkaani, jos vain jaksan liikkua. En voi ajatellakaan tulla terveeksi, ennen kun tulee lämmin. -- Kuinka teatterin toimi on järjestettävä lähimmässä tulevaisuudessa, on tietämätöntä. Viipurista kuuluu, että teatteri valmistuu 1 p:ään lokak., ja siinä tapauksessa alotamme silloin siellä; mutta julmaa on, jos seurueen täytyy olla joutilaana 6 kuukautta. Kaikki vanhat kappaleet unohtuvat eikä uusia opita. Ainoa mahdollisuus olisi näytellä Oulussa, mutta matka sinne on niin kauhean kallis. Jos niin onnellisesti kävisi, että me näistä onnettomista kuukausista, joina näytteleminen on kielletty, saisimme apua valtiolta, tahtoisi Kaarlo mielellään että teatteri kesällä matkustaisi Ouluun. Jos emme saa apua, täytyy meidän säästää äärimmäiseen saakka, ja huokeampaa on antaa seurueen jäsenille lomaa puolella palkalla."

"Kuopion naiset ovat nyt lähettäneet tänne listansa, lähes 1,600 nimeä on merkitty ja täällä saamme varmaan 500, jos vain asiaa oikein ajetaan. Ikävä kyllä en minä voi tehdä mitään nimien keräämiseksi. Ei vielä ole päätetty tuleeko juhlaa vai ei;[31] pidetään arveluttavana toimeenpanna se surun aikana ja mieluimmin se jätettäisiin syksyyn, mutta toiselta puolen -- ehkä ukko silloin ei enään eläkään taikka ei jaksa olla mukana juhlissa. Hän on kuulumattomasti surkastunut ja vanhentunut viimeisinä viikkoina, oikein silmin näkee, miten hän päivä päivältä käy iäkkäämmäksi. Keisarin onneton loppu, Cygnaeuksen ja Boreniuksen[32] kuolema kuuluu tavattomasti koskeneen ukkoon -- ja varsinkin keisarinmurha. -- -- Näinä päivinä olemme kokeneet iloisen tapahtuman, Krohnin Suomalaisen kirjallisuushistorian ensi vihkon ilmestymisen; et voi uskoa millä nautinnolla olen sen lukenut ja kuinka siitä oppii: Kalevala esiintyy aivan toisessa valossa, kun on lukenut hänen selityksensä." -- --

"Mitä sanotaan suomenmielisten voitosta ylioppilaskunnan puheenjohtajan vaalissa? Ruotsinmieliset kuuluvat tehneen äärettömiä ponnistuksia, niin että fennomaanit eivät uskaltaneet toivoakaan semmoista tulosta -- sentähden oli hupaista nähdä että nyt voi päättää ylioppilaskunnan enemmistön tosiasiallisesti olevan suomalaisen".[33]

"Hyvästi nyt, rakas ystävä. En ole vielä kiittänyt sinua kaikesta ilosta, jonka läsnäolosi tuotti meille -- mutta kuitenkin olen pahoillani että matkasi, keisarisurun ja oman vilustumisesi tähden, onnistui niin huonosti." -- --

* * * * *

Vapunpäivänä alkoivat siis näytännöt uudestaan, ja kun silloin oli annettu Sota rauhan aikana, tuli vihdoin kauan odotettu _Romeon ja Julian_ ensi-ilta 3/5. Teatteri oli lähes loppuun myyty, ja yleisö seurasi jännityksellä Paavo Cajanderin oivallisesti suomentaman, mainion rakkaustragedian kohtauksia. Komeat, ajanmukaiset puvut ja muu näyttämöllepano samoin kuin sujuva yhteisnäytteleminen olivat omansa tyydyttämään verraten korkeita vaatimuksia, ja sentähden katsojain innostus kiihtyi kiihtymistään saadakseen lopulta oikein riemullisen luonteen. Sanomattakin arvaa, että suosionosotukset kohdistuivat Ida Aalbergiin. Onhan Julia toiminnan keskipisteenä ja olihan nuori näyttelijätär kuin luotu esittämään tyttöä, jossa nuoruuden sulo ja lemmen tulinen hehku ovat ruumiillistuneet. Tavotellen tässä totuutta samoin kuin Noorassa -- kuinka erilaisia tunteita muuten olikaan kyseessä -- tuli hänen esityksensä alusta alkaen, mutta erittäinkin myöhemmissä traagillisissa kohtauksissa vaikuttavaksi ja myötätempaavaksi. Mutta ei ainoastaan hänessä vaan muissakin havaittiin innokas harrastus aikaansaada jotain ansiokasta luonnekuvauksessa, ja kiitoksella mainitaan Axel Ahlberg -- Romeo, Böök -- Mercutio, Leino -- Lorenzo, rva Aspegren -- Imettäjä, Aspegren -- Tybalt j.n.e. Näin tapahtui että "tämä ensimäinen Shakespeare-näytäntö menestyi tavalla, josta paljon vanhempienkin teatterien olisi täysi syy ylpeillä" (Valvoja). Illan kuluessa saapui Turusta kolme onnittelusähkösanomaa: yksi Bergbomille, toinen näyttelijöille, kolmas Ida Aalbergille. -- Toisessa näytännössä 6/5 Ida Aalberg sai ensimäisen laakeriseppeleensä Suomessa. Sen antajat olivat pohjalaiset ylioppilaat, jotka samana iltana pitivät näyttelijättärelle pidot. Kolmas näytäntö oli 8/5. Mainittua yleisempi kunnianosotus tuli Ida Aalbergin osaksi 11/5, jolloin hänen hyväkseen esitettiin Jane Eyre. Puhumatta tavallisista suosionosotuksista, jotka "myrskyisyydessä" muistuttivat oopperanaikoja, isommista ja pienemmistä kukkakimpuista y.m.s. sai taiteilijatar laakeriseppeleen "Suomalaisilta naisilta", hohtokivisormuksen, kultaisen "medaljongin" ja 1,000 markan rahasumman joko yksityisiltä taikka laajemmilta ihailijapiireiltä. Näytännön jälkeen saattoivat ylioppilaat näyttelijättären laululla kotia.

Suuressa Snellman-juhlassa 12/5, jolloin päivänsankari sai vastaanottaa lukemattomia onnittelu- ja kunnioitustervehdyksiä eri osista maata, ei Suomalainen teatteri näy erityisesti esiintyneen; mutta mainittakoon kumminkin että rvat Hedvig Winterhjelm ja Ida Basilier-Magelsen lähettivät Norjasta yhteisen sähkösanoman: "Joka sydän, joka rakastaa Suomea, rukoilee tänään Jumalalta onnea Teille". Ohimennen sopii huomauttaa, että rva Winterhjelm 10/6 tänä vuonna niinkuin säännöllisesti ennenkin samana päivänä oli Suomalaiselta teatterilta saanut sähkötervehdyksen Lea-päivän muistoksi. Tällä kertaa oli paitse teatteria tervehdykseen yhtynyt noin puoli sataa suomalaisuuden ystävää ja oli sen sanamuoto seuraava:

"Kiitollisessa muistossa säilyttäen tätä Suomalaiselle teatterille tärkeää vuosipäivää sekä Teidän unhottumatonta vaikutustointanne tässä teatterissa, lähetämme Teille sydämellisimmät tervehdyksemme, hartaimmat onnentoivotuksemme. Eläköön!"

Toukokuun loppupuolelta on vielä merkittävä kaksi ohjelmistolle uutta kappaletta: K. Raudan (Järnefelt) suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen huvinäytelmä _Kirjeen kujeet_ (Les pattes de mouche) ja R. Kiljanderin 1-näytöksinen komedia _Amalia ystävämme_. Ranskalainen näytelmä, erittäin iloinen ja naurattava, meni ensi kerran 17/5 ja olivat siinä toisia oivallisemmat nti Avellan ja Böök; suomalainen taas 20/5, alkukappaleena yhdessä edellisen kanssa, ja havaittiin sen olevan "onnellisesti keksityn perhekohtauksen, joka herättää varsin hyviä toiveita tekijästä". Päähenkilöt tässä kappaleessa olivat rva Aspegrenin, nti Avellanin ja Böökin hyvissä käsissä. Romeo ja Julia meni neljännen ja viidennen kerran 24/5 ja 29/5, ja siihen näytännöt päättyivät. Viime iltana oli Ida Aalberg lämpimän suosion esineenä ja huudettiin monet kerrat esiin niinkuin Bergbomkin.

Juuri näytäntökauden lopussa saapui tieto, että _Bruno Holm_, sairastettuaan kuusi kuukautta, oli kuollut Göteborgissa 31 p. toukok. Samoin kuin Duncker oli Holm tuskin muualla kuin Suomalaisessa oopperassa saanut näyttää, mikä lahjakas ja hieno taiteilija hän oli. Göteborgissa Hillbergin seurueen jäsenenä hän oli ennättänyt esiintyä ainoastaan Rigoletton osassa, mutta jo silläkin saavuttanut myötätuntoa ja vilpitöntä tunnustusta. Talvikaudella 1879-80 Holm oli Tukholmassa laulanut Arlbergin johdolla, jota hän ei pitänyt ensi luokan taiteilijana, mutta joka "oivallisesti osasi järjestää" mitä hän (Holm) ennen oli oppinut. Seuraavat rivit eräästä kirjeestä (Bergbomille) sallivat luoda katseen laulajan taiteenkäsitykseen ja harrastuksiin:

-- -- "Mitä enemmän näen ja harkitsen, sitä varmemmaksi käy minulle, että meillä suomalaisilla on syvempi taipumus näyttämötaiteeseen kuin aavistammekaan -- ja ehdottomasti suurempi kuin ruotsalaisilla. Olkoon heillä mitä suuruuksia tahansa, niin on läpikäyvä henki kaukana yksinkertaisuudesta ja _totuudesta_. Jumala suokoon, ettei tämä naurettava, tyhjä ihannoiminen, joka täällä on vallalla, saisi jalansijaa näyttämöllämme. Mikä nautinto onkaan tässä ilmanalassa nähdä Ristoria!! Hän on epäjumalani, hän on unohtumaton."

"Täällä Ruotsissa tulee paremmin fennomaaniksi kuin Helsingissä. Silmäni ovat monessa suhteessa auenneet. -- -- En päätä mitään ennen kun saan tietoja Suomalaisen oopperan tulevaisuudesta. Jos työlläni voin palvella sitä ja kotimaata, niin teen sen mieluimmin -- sen sanon suoraan. -- Minun täytyy tunnustaa sinulle, että joka kerta kun käyn jossakin kansallisteatterissa, valtaa minut ajatus, kunnianhimoinen unelma -- -- älä naura, kun julkilausun sen: tahtoisin olla Suomelle mitä se tai se on maallensa. Eiköhän sitä voisi? Jos teatteri-sanan eteen panisi maailman- kansallis- sanan asemesta --, niin olisi moni 'suuruus' samalla hävinnyt. Mutta kuka _tahtoo_ hävitä! En minä ainakaan! Voimieni mukaan olen ponnistava ettei niin käy." -- --

Niin Bruno Holm uneksi voivansa käyttää taidettaan Suomen iloksi ja kunniaksi, kun Tuoni katkaisi hänen elämänlankansa ennen kun hän oli täyttänyt 28 vuotta.

Holmin arvostelu ruotsalaisten taiteesta antaa aihetta ottaa huomioon mitä samaan aikaan vastaperustetussa Valvojassa sanotaan Suomalaisesta teatterista. Finsk Tidskriftissä oli ylenkatseellisesti puhuttu tästä taidelaitoksesta. Arvostelijan mielestä se oikeastaan ei ollut mitään toimeensaanut, ja naurettavaa oli muka väittää että rva Winterhjelmillä oli pysyvä sija Suomen historiassa. Siihen vastaa V. Vasenius:

"Että siinä tyhjästä on luotu näyttelijöitä sekä hankittu näytelmistö, sen jokainen näkee. Vaan mikä ei ole yhtä silmäänpistävää, on että tyhjästä on luotu oma näyttelemistapakin erittäin mitä lausuntaan tulee."

"Tämän havaitsemme kuitenkin helposti, jos tarkastamme muutamien näyttelijäin lausumistapaa eri aikoina. Saksasta ensi kerran tultuaan nti Aalberg puhui aivan toisin kuin nyt; ja samoin kuului ennen nti Avellanin puheessa ruotsalainen 'vingutus' paljon selvemmin kuin viime aikoina. Aivan luonnollista, sillä he olivat oppineet taidettansa vieraalla kielellä, mutta jokaisella kielellä on omat lausumislakinsa eikä suinkaan ole helppo sovittaa toisen lakeja toiseen. Ja vielä vaikeampi on edelläkävijöittä löytää semmoisen kielen lausumislakeja, jota tuskin koskaan on näyttämöllä käytetty."

"Tässä kohden rva Winterhjelm on epäilemättä ollut nuorille näyttelijöillemme tienosottajana, ja sanokoot ruotsikiihkoisemme mitä tahansa, hänen ansiotansa ei unhoteta. Vaikka hän muukalaisena tietysti ei voinutkaan täydellisesti taivuttaa ääntänsä meidän kieleemme, niin hänen etevä näyttelemiskykynsä kuitenkin osotti hänelle, ja hänen kauttansa muille, sen tien, jolla ennen käyttämättömän kielen vastukset ovat voitettavat."

"Rva Winterhjelmiä seuraten näyttelijämme ovat ahkerasti koettaneet suomenkieleen sovittaa sitä opetusta, jonka he, mikä mistäkin, ovat itselleen hankkineet. Ja ihmeteltävää tosiaan on, että tämä eri haaroilta koottu opetus on saatu yhteensulamaan niin että jo saattaa sanoa teatterilla olevan yhteisen lausumis- ja näyttelemistavan eli tyylin. Tämä seikka on sitä ihmeteltävämpi kuin muistamme, että teatteri niin kauan on näytellyt maaseuduilla, jossa johto ja yleisön kritiikki ei kuitenkaan voinut olla niin tarkka kuin pääkaupungissa."

"Tätä omituista näyttelemistapaa saattaa ylimalkaan sanoa realistiseksi. Selvästi näkyy, että näyttelijät ainakin koettavat puhua niin luonnollisesti kuin mahdollista. Puhuminen käy jokseenkin nopeasti; 'taidepausseja' ei paljo käytetä eikä juuri äänen korottamista. Sitä vastoin viljelevät erittäinkin naiset, saadaksensa lausumistaan enemmän vaihtelevaksi, puheen niin sanoaksemme soitannollista puolta; se on: koetetaan eri säveltä käyttämällä, milloin heleämmin, milloin korkeammin puhumalla osottaa erilaisia mielenliikutuksia."

"Tätä keinoa esim. nti Aalberg 'Noorassa' hyvin rohkeasti, mutta myöskin erinomaisella menestyksellä käyttää: välistä hän puhuu niin nopeasti, että kuulija tuskin voi erottaa kaikkia hänen sanojaan; mutta sitten kuitenkin yksi ainoa sana, lausuttu oikealla säveleellä, valaisee koko lauseen."

"Meidän mielestämme on tämä suunta, ellei sitä liiotella, oikea; sillä tällaista lausumistapaa käyttämällä tullaan siihen että teatterissa _puhutaan eikä pidetä puhetta_. Tällä emme väitä, että teatterimme jo olisi perille päässyt. -- -- Vaan selvästi näkyy kuitenkin, että tässä kohden jo on vakava perustus, johon se eteenpäin pyrkiessään voi nojata." -- Kun tämän jälkeen on puhuttu Ruotsalaisessa teatterissa vallitsevasta juhlallisemmasta lausumistavasta, tukholmalaisesta tyylistä, ja huomautettu että ruotsalaisten näyttelemistapa (syystä kun heillä ei ole kotimaista draamakirjallisuutta, vaan enimmäkseen näyttelevät ulkomaisia kappaleita) vieraantuu pohjoismaiden ja meidän maan näytelmien vahingoksi, mainitaan että Noora Suomalaisessa teatterissa esiteltiin paremmin kuin Leonarda Ruotsalaisessa ja että niinikään kotimainen kappale "Den nya adjunkten" menestyi siellä huonosti samalla aikaa kuin ranskalaisia komedioja näyteltiin yleisön suureksi tyydytykseksi.

Luonnollista on, että näytäntökausi ei voinut olla taloudellisesti loistava, kun keisarisuru sattui parhaimpaan aikaan, ja sentähden ohjelmiston päävaltti, Romeo ja Julia, esiintyi liian myöhään. Vajaus pysyi miltei muuttumattomana, tehden 19,002:52 mk. Ettei se noussut korkeammaksi, siitä on kiittäminen arpajaisia, joiden tuottamista varoista 12,000 mk käytettiin vuoden menoihin. Jäännös 32,350:94 mk säilytettiin vararahastona lähinnä seuraavia vuosia varten. Miten suurenmoinen kansalaisten avustus olikaan, ei se riittänyt tekemään teatterin elämää huolettomaksi, mutta todistihan se kuitenkin rohkaisevalla tavalla että ystäväpiiri oli laaja.

Näytäntöjä oli annettu 97 ja niissä: 9 kertaa _Saimaan rannalla_; 8 _Kihlaus_, Noora; 7 Sota rauhan aikana, Sirkka; 5 _Mestarin nuuskarasia_, Maria Stuart, Mustalaiset, Parisin veitikka, Romeo ja Julia; 4 _Nummisuutarit_, Laululintunen, Porvari aatelismiehenä, Valapatto, Neiti Elisabeth; 3 _Lea, Sotavanhuksen joulu, Amalia ystävämme_, Don Cesar de Bazan, Sevillan parturi, Nyrnbergin nukki. Nuoren aatelismiehen vaiheet, Taistelujen välillä, Ravennan miekkailija, Isännätön talo, Kirjeen kujeet, Vastanaineet; 2 _Saaristossa, Yö ja päivä, Margareta_, Hardangerin harjulla, Vaimojen kyyneleet, Sumua silmiin, Ei ollenkaan mustasukkainen, Jeannetten häät, Ensi lempi; 1 _Kosijat_, Kavaluus ja rakkaus, Jane Eyre, Maantien varrella, Taiteen harrastuksesta, Marin rukkaset, Hää-ilta.

Näistä 42 kappaleesta oli 11 kotimaisia ja 12 ohjelmistolle uusia.

X.

Kymmenes näytäntökausi, 1881-82.

Bergbom-sisarukset olivat päättäneet viettää kesänsä Norjassa. Toivoen saavansa nähdä jotakin uutta teatterissa Kaarlo lähti jo kesäkuun ensi päivinä Tukholmaan, mutta teatterit olivat suljetut ja henkilöt, joita hän olisi tahtonut tavata, matkoilla. Sentähden Emilie viikko myöhemmin saapuessaan sinne kohtasi veljensä sangen tyytymättömänä oloonsa. Tämän ohella vaivasi molempia yhtäkkiä ilmestynyt jäätävä takatalvi. Kumminkin he viipyivät Tukholmassa, levottomasti odottaen tietoja eräästä läheisestä sukulaisesta, joka oli vaarallisesti sairastunut ja jonka kuolema, jos se olisi tapahtunut, olisi pakottanut heidät palaamaan kotimaahan. Tästä ja muusta kertoo Emilie nti Elfvingille kirjeessä (13/6), josta otamme seuraavan:

"Eilinen ilta oli kuitenkin hupainen, kävimme näet katsomassa [kiertomatkalla olevia] ranskalaisia näyttelijöitä. Coquelin ja Pasca ovat _erinomaisia_ taiteilijoita, Berton on hyvä, toiset heikonpuoleisia paitse erästä pientä daamia, joka on niin kuulumattoman kehno, että oli melkein häpeä. Semmoista pikku hanhea ei ole päästetty näyttämölle edes meillä [teatterimme] lapsuudessa. Coquelin on elävä todistus siitä mitä äly ja lahjakkaisuus aikaansaavat. Hänen vartalonsa on mitätön, kasvojenpiirteet rumat eivätkä ollenkaan hienostuneet -- paremmin oikein jokapäiväiset, nenä niin muodoton kuin mahdollista, ääni itsessään vähäpätöinen, ja sittenkin joka sanansa, joka liikuntonsa, joka kasvojeneleensä vaikuttaa valtavasti yleisöön -- juuri semmoisen tulee taiteilijan olla -- sielun on kaikki tehtävä eikä ulkonaisten, aistillisten ansiopuolten; jos niitä sen ohella on olemassa, niin se on varsin hyvä, mutta jollei niitä ole, niin tulee ilmankin toimeen, niinkuin Coquelin. En voi sanoin lausua, kuinka hänestä pidin." --