Part 6

Kun Vilho oli parantunut, voitiin marraskuun alussa näytellä Porvari aatelismiehenä ja Valapatto. Sitte tuli O. Feuillet'in 5-näytöksinen draama _Nuoren aatelismiehen vaiheet_ (5/11) ja sen jälkeen, Sevillan parturin mentyä välissä, kaksi näytäntöä, joissa rva _Winterhjelm_ esiintyi. Taiteilijatar, joka niinkuin tiedämme toukokuulla oli saapunut Suomeen, oli nti Maria Grapen vieraana viettänyt kesän sisämaassa. Syksyllä hän oli antanut tunteja Helsingissä ja jonkun iltaman (Viipurissa) sekä lupautunut esiintymään muutamia kertoja teatterissakin. Sitä varten oli valittu kaksi ohjelmistolle uutta kappaletta, nimittäin Schillerin Maria Stuart ja Halmin Ravennan miekkailija. Edellinen oli jo Porissa valmistettu, ja sen ensi-illaksi rva Winterhjelm tuli sinne.

"Et voi uskoa", Emilie kirjoittaa nti Elfvingille 2/11. "kuinka erinomaisen jalo ja kunnollinen hän on yhteistoimessa. Nyt hän matkustaa Poriin ja näyttelee siellä Maria Stuartin, ainoastaan sentähden että voisimme täällä alottaa sillä kappaleella. -- Voi sentään, jos voisimme kasvattaa meille semmoisen taiteilijan kuin rva Winterhjelm; aina hän asettaa yrityksen ensi sijaan ja itsensä toiseen, kun saamme oman semmoisen kuin hän on, silloin on Suomalaisen teatterin tulevaisuus turvattu."

Ensi näytäntö, jossa rva Winterhjelm oli mukana, oli 10/11 ja esitettiin siinä Taistelujen välillä, Pilven veikko ja Nyrnbergin nukki, toinen ja kolmas 12/11 ja 14/11 ja näyteltiin silloin Tuokon suomentama Schillerin murhenäytelmä _Maria Stuart_. Välillä 13/11 oli näytäntö, joka kävi rva Winterhjelmin iltaman nimellä ja jonka ohjelma oli: Mestauslavakohtaus Daniel Hjortista, Jeannetten häät ja Lea. Viimeisessä näytännössä 15/11 annettiin Mustalaiset. Siinä sai nti Avellan kukkasvihkon, johon oli kätketty kallisarvoinen kultakello. Näytännön jälkeen pitivät kaupunkilaiset tavalliset jäähyväiskekkerit seurueelle, joka nyt palasi pääkaupunkiin.

* * * * *

Teatterin poissaollessa oli Helsingissä sattunut yhtä ja toista, joka ansaitsee mainitsemista. Siten olivat Alma Fohström ja Ida Basilier-Magelsen laulajaisia antamalla palauttaneet muistiin oopperan loistoajat. Edellisestä Emilie kirjoittaa veljelleen (26/9):

"Tulen juuri Fohströmin konsertista -- voitkos ajatella? -- kaipauksen huokauksella muistelen ooppera-vainajaa! Hän oli aivan loistava: en luule koskaan nähneeni häntä semmoisena kuin tänään. Hän osotti taiteilijaylemmyyttä, joka mitä syvimmin koski sydäntäni ja joka saa tyytymään hyvin paljoon elämän vaivaloisuuteen: en voi sanoin lausua kuinka erinomainen hän oli. Sali oli ihan täynnä ja suosionosotukset 'raivoisia' taikka sitäkin hurjempia: aivan kuulumaton innostus pääsi vallalle, eikä yleisö mitenkään tahtonut lähteä tiehensä." --

Ida Basilier-Magelsenista taasen lausuu U. S. (15/10):

"Eilen laulajaisissa yleisö oli katkeamattomassa ihastuksen vallassa, joka vain yltymistään yltyi. Se soi tuo heleä ääni niin tutulta, niin kodikkaalta kuin olisimme sitä aivan äskettäin kuulleet. Tämä leivonen kerran ennusti kaunista kevättä kotimaiselle laulutaiteellemme, ja takatalvi unohtui nyt kun leivonen liverteli jälleen. -- -- Viimeiseksi saatiin kuulla Ah voi kuinka kauheasti, jota pyydettiin da capo ja olisi kuunneltu, vaikka aamuun asti." --

Pari päivää myöhemmin antoi sama laulajatar rva Winterhjelmin, nti Naëmi Ingmanin, R. Faltinin y.m. avulla konsertin Suomalaisen teatterin hyväksi, ja silloinkin oli innostus rajaton. Yliopiston eteisessä tervehdittiin "rakasta taiteilijaa" eläköönhuudoilla ja illemmalla kävivät ylioppilaat laulamassa hänen asunnollaan. Lahja teatterille oli Smk. 941:40.

Tämä johtaa meidät toiseen seikkaan. Teatterin kannattajain kokous oli 30/9 ja siinä ilmotettiin, että täksi näytäntökaudeksi oli merkitty niin vähän osakkeita, että johtokunta kieltäytyi jatkamasta tointaan. Koko 10,000 mk oli vielä tarpeen talouden turvaamiseksi. Kokous lykättiin 9 p:ksi lokak., ja tästä toisesta kokouksesta Emilie kirjoittaa Kaarlolle:

-- "Eilinen kokous oli käynyt hyvin. Tällä viikolla oli kerätty 2500 mk lisää, ja johtokunta taipui pyynnöstä jäämään yhdeksi kuukaudeksi, jolla ajalla toivottiin varmaan voitavan saada mitä puuttuu. Ylipäätään oli mieliala ollut hyvä. Yrjö Koskinen esim. oli merkinnyt lisää 2 osaketta, niin että hänellä nyt on 5; sitä paitse hän oli ottanut listan ja luvannut hankkia enemmän. Siis näyttää kaikki taas lupaavalta. [Neidit] Hanna Snellman, Naëmi Ingman ja Ellen Nervander ovat päättäneet toimeenpanna arpajaiset ja heidän aikomuksensa on järjestää yritys oikein laajaksi, koko maan yli ulottuvaksi. Olen neuvonut heitä kohta, kun Adlerberg tulee, pyytämään yleistä lupaa. Tietysti hän myöntyy ja siten ehkäistään kuvernöörien, pormestarien y.m. rettelöimiset. Jos Adlerberg on sanonut: jaa, niin ei Creutzkään voi sanoa: ei. Edelleen olen kehottanut heitä koettamaan saada voiton perintöruhtinasparilta, sillä semmoinen voitto herättäisi suurta mielenkiintoa varsinkin maaseuduilla. Juuri kun Hanna toverineen oli [kuvernööri] Alfthanilla lupaa pyytämässä, oli siellä ollut lähetystö anomassa lupaa arpajaisille Kuopion ruotsalaisen koulun hyväksi." --

Arpajaiset päätettiin pitää 2 p. helmik. ja valittiin (12/10) toimikunnan jäseniksi: rvt M. v. Alfthan, Ilta Ekroos, Toni v. Haartman, Elisabeth Löfgren ja Sofie Rein sekä neidit Naëmi Ingman, Jenny Molander, Ellen Nervander, Sophie Nordenstam, Hanna Snellman ja Hevilla Thilén. Emilien neuvon mukaan toimikunta laati suoraan "Dagmarille" osotetun kirjeen, jossa pyydettiin voittoa arpajaisiin ja jonka parooni Indrenius lupasi viedä perille. Sitä paitse kehotettiin julkisesti maaseutulaisia eri kaupungeissa ja kunnissa joko samana päivänä toimeenpanemaan erityisiä arpajaisia samaa tarkotusta varten taikka lähettämään voittoja Helsinkiin ja tilaamaan täältä arpoja. Kiitos olkoon nti Elfvingin oli Turku ensimäinen, josta kuultiin että kehotus ei kohdannut kuuroja korvia.

-- "Armahani", Emilie kirjoittaa 2/11 ystävättärelleen, "kuinka antoi Creutz ilman muuta luvan arpajaisiin? Hauskaa oli ettei hän pannut vastaan, sillä mitä vähemmän sanomalehtikiistoja, sitä parempi. Myönnettävä on että Turku on osottautunut erittäin auliiksi Suomalaista teatteria kohtaan: tämä on oleva 4:jäs suurempi tilaisuus. Luonnollisesti pääansio on sinun, mutta kaunista on että olet saanut niin paljo ihmisiä harrastamaan asiaa." --

Seuraavina viikkoina kerrottiin arpajaisvalmistuksia alotetun ainakin seuraavissa kaupungeissa: Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Viipurissa, Heinolassa, Porissa, Jyväskylässä, Raumalla -- ja, mikä oli kummista kummin, itse H. D:kin ratkesi jalomieliseen kehotushuutoon, jossa m.m. tavataan seuraavat sanat:

"Tämän [suomalaisen] teatterin pysyväisyys on yleinen isänmaallinen asia, joka hyvin ansaitsee harrastusta pääkaupungissa ja maaseuduilla. Sen ei tule tarvita taistella taloudellisen ahdistuksen kanssa. Jollei se jo olisikaan oikeutetulla tavalla osottanut olevansa reippaasti edistyvä taidelaitos, jolla on eteviäkin kykyjä, niinkuin se on tehnyt, on kotimainen näyttämö suomenkielellä niin mahtava tekijä maamme sivistyselämässä, että se tarvitsee hoitoa ja tukea ja että sen tulee seisoa päivän turhamaisten puuhien yläpuolella meidän valitettavasti niin runsaissa kieliriidoissamme."

Suomettaren Matti käänsi nämä oudot lauseet ja lisäsi omasta puolestaan: Niinkuin lukijat näkevät voi siis H. D:kin, jos se vaan _tahtoo_, puolustaa suomalaisuuden asiaa! Ja totta tosiaan oli tämäkin huomattava tulos lähes kymmenen vuoden taisteluista.

* * * * *

Teatteri oli sangen tervetullut _Helsinkiin_, "sillä sen poissaolo oli alkanut jo kipeästi tuntua. Yhteisen harrastuksen synnyttämänä, isänmaallisen innon helmalapsena, oli tämä taidelaitos tullut yhdyntäpaikaksi kaikelle mitä Helsingissä oli suomalaista ja suomenmielistä. Kun se oli poissa, oli yhteiselämä hyvin kuollutta niissä piireissä, joille teatteri oli yhdistävänä siteenä" (U. S.). Näytännöt alkoivat 19/11 Maria Stuartin esittämisellä, joka meni kolme kertaa peräkkäin. Pääviehätys lähti rva Winterhjelmin esityksestä, hän kun loi "liikuttavan ja ylevän" kuvan onnettomasta kuningattaresta; sitä vastoin eivät rva Lundahl Elisabet kuningattarena, Axel Ahlberg Mortimerina, Böök Leicester kreivinä, Leino Burleigh paroonina, nti Stenberg Marian imettäjänä vielä saaneet mitään huomattavampaa aikaan -- eikä ihmekään, sillä esiintyivätpä he kaikki ensi kerran yhdessä noita Schillerin kypsyysajan näytelmiä, joissa yksistään jo intomielinen lausunta vaatii niin paljo taiteellista voimaa. Paremmin nuoret näyttelijät menestyivät toisessa suuressa draamassa, jonka ensi-ilta oli 3/12, nimittäin Friedrich Halmin (vapaaherra Münch Bellinghausen) murhenäytelmässä _Ravennan miekkailija_.[27]

Rva Winterhjelm, joka jo kymmenkunta vuotta ennen Ruotsalaisessa teatterissa oli näytellyt miekkailijan äitiä Thusneldaa, oli elävä ja myötätempaava ylpeänä, jalona naisena, joka ennen syöksee miekan poikansa ja omaankin rintaansa kuin sallii germanilaisen nimeä häväistävän. Böök nimiroolissa näytti kyllä selvästi käsittäneensä sen, mutta nuorekas, miltei lapsellinen piirre Thumelikon luonteessa tuli vaillinaisesti näkyviin. Leino onnistui hämmästyttävän hyvin Kaligula keisarina: naamioitus oli erinomainen ja verenhimoisen tirannin inhottavan luonteen hän kuvasi merkillisellä totuuden sävyllä. "Kappaletta kannatti käydä katsomassa yksistään Leinon tähden", U. S. sanoo, ja Mbl. vakuuttaa, että "näyttelijän luoma kuva syöpyi häviämättömäksi muistiin". Tositeossa moni vieläkin muistaa Kaligulan yhtenä Leinon parhaimpana roolina, samalla kuin senkin että Bergbomilla oli ollut erikoinen ansio näyttelijän valmistamisessa siihen. Edelleen nti Avellan sai vilpittömän tunnustuksen rohkeapiirteisestä, suorasta, luonnollisesta kukkatytöstä Lysiskasta [jonka kukkaset olivat uusia, Betty Elfvingin tekemiä], ja Vilho näytteli Flavio Arminiota kuin kokenut näyttelijä ainakin. Muut olivat heikompia kuin nämä mainitut, mutta kokonaisuus oli ansiokas ja tehoisa. Näytäntö uudistettiin 5/12 ja 7/12.

Juuri kun rva Winterhjelmin lyhyt vierailu oli päättymäisillään, Ida Aalberg palasi. Jo 5/12 ehtoolla hän tuli kotiinsa Janakkalaan, kävi seuraavana päivänä neulomakokouksessa Kerkkolan Ylöstalossa tervehtimässä kotiseutunsa tuttavia ja lähti sieltä Helsinkiin, jossa hänet asemaila vastaanotettiin ylioppilaslaululla ja eläköönhuudoilla. Teatterissa nti Aalbergia niinikään tervehdittiin innokkaasti 9/12 Louisena Kavaluudessa ja rakkaudessa. Rva Winterhjelm puolestaan antoi 10/12 jäähyväisiltaman, jossa esitettiin Vastanaineet -- taiteilijatar itse Matildana ja nti Aalberg Laurana -- ja Lea sekä näiden näytelmäin välillä tarjottiin yksin- ja ylioppilaslaulua. Kun huhu oli levinnyt että rva Winterhjelm nyt esiintyi viimeisen kerran Suomalaisessa teatterissa, oli huone ihan täysi ja koko näyttämöllä oli juhlaleima. Suuret olivat suosionosotukset, ja viimeiseksi koko seurue keräytyi näyttämölle taiteilijan ympärille, ja nti Avellan ojensi hänelle toveriensa puolesta komean laakeriseppeleen, luettuaan sen nauhoista seuraavat V. Soinin sepittämät säkeet:

Kero lemmen liehtarina. Into voiman kumppanina Suurta toimeen saa. Sepä aatteet kasvattaapi, Siltä aika tunnon saapi, Toiveet muodostaa.

Suomen näyttötaiteen luoja. Tuki, kannattaja, suoja: Sinut omanaan Pitää maamme, tyttäreksi Tekee sun, ja ikuiseksi Aina muistossaan.

Rakkaus sen runsahasti Seuraa sua, minne asti Tiesi vieneekin. Ällös unhoita sa meitä, Ällös ijäks työtäs heitä, Tover armahin.

Kun laakeriseppeleitä ja kukkia oli annettu katsojainkin puolesta ja salonki ei ottanut tyhjentyäkseen, rva Winterhjelm lausui yleisölle seuraavat sanat:

"Sallikaa minun kerran sydämestäni kiittää Teitä sekä tästä illasta että siitä monivuotisesta suosiosta, jonka Helsingin yleisö on minulle osottanut. Tiedän kyllä että minun voimani usein ovat olleet heikot, mutta tahtoni on ollut mitä palavin. Ja kuinka katkera erohetki onkin, eroan lohdutettuna, sillä minä tiedän, että Suomalainen teatteri jo on saanut niin vahvan aseman, ettei mikään kohtalo voi riistää sitä pois Suomen kansan sydämestä. Ja kun se kerran on kukoistava kunniassa ja loistossa, muistakaa joskus minuakin, joka tässä maailmassa tuskin olen pitänyt mitään rakkaampana. Hyvästi! Eläköön Suomalainen teatteri!"

Lämpimät sanat vastaanotettiin lämpimästi, ja teatterin lähemmät ystävät kokoontuivat näyttämölle, jossa Kaarlo Bergbom ja Vilho puhuivat taiteilijattarelle. -- Varta vasten toimeenpannuissa hyvästijättöpidoissa Arkadia-teatterin lämpiössä 13/12 vihdoin dosentti Perander kaunopuheliaasti tulkitsi yleisön ja teatterin unohtumattoman kiitollisuuden jalolle vieraalle. Viisi päivää myöhemmin 18/12 rva Winterhjelm lähti.[28]

Ennen joulua meni Valapatto kerran ja Noora kolme kertaa ja huomattiin nti Aalbergin näyttelevän yhtä etevästi, jollei etevämmin, kuin ennen. Toisena joulupäivänä hän esiintyi ensi kerran Sirkan nimiroolissa, joka kappale sitten vuodenvaihteella vaihteli Nummisuutarein kanssa. Ensi-iltana sanotaan nti Aalbergin olleen "levoton" uudessa roolissaan, mutta toisella kerralla se jo täydellisesti oli hänen vallassaan. Hän näytteli raittiisti ja taiteellisesti osaten alusta loppuun tasaisesti pitää kiinni "Sirkan" omituisesta luonteesta -- eikä esityksessä havaittu mitään lainattua niinkuin muutoin tavallista on tässä taiturintehtävässä. Ahlberginkin tasaisuutta ja varmuutta Landryn osassa kiitetään, ja rva Aspegren -- entinen Sirkka -- oli nyt ansiollinen muori Fadetina.

Uuden vuoden ensimäinen premiääri oli 4/1, jolloin näyteltiin Kiven Yö ja päivä uudistettuna, Saimaan rannalla ja _Robert Kiljanderin_ 1-näytöksinen huvinäytelmä _Mestarin nuuskarasia_. Ensin mainitussa kappaleessa Ida Aalberg esitti runollisella sulolla ja totuudella sokean Liisan osan, jonka hän jo oli näytellyt Janakkalassa ennen teatteriintuloaan, jota paitse Böökkin (Tapani) ja rva Aspegren (Kerttu) olivat oivallisia. Tunnelmaan vaikutti myös uusi kaunis Saimaa-maisema, jonka taiteilija Fridolf Weurlander oli maalannat taustaksi. Mestarin nuuskarasia -- jonka nti Hacklin, Vilho, Tervo ja Böök liukkaasti suorittivat -- oli ensimäinen lisä ohjelmistoon kirjailijalta, jolta teatteri seuraavina vuosina oli vähä väliä saava kaikkiaan lähes kymmenkunnan pikku huvinäytelmää, jotka aiheiltaan viattomina ja kansanomaisina varmapiirteisine luonteineen, humoristisine sävyineen ja keveine, sujuvine vuoropuheluineen saavuttivat melkoisen menestyksen. Tämä ensimäinen ja toinenkin, kohta alempana mainittu, olivat alkuaan ruotsiksi kirjoitetut ja enimmäkseen _Minna Canthin_ suomentamia, joka itsekin jo, niinkuin vastedes on kerrottava, oli lähettänyt draamallisen esikoisensa teatterille.[29] V:sta 1878, jolloin Kiljander postivirkamiehenä oli muuttanut Jyväskylään, nämä tulevat näytelmäkirjailijat olivat seurustelleet ja toisiinsa kehottavasti vaikuttaneet. Niiden esiintyminen on kieltämättä luettava teatterin ansioksi ja 1880-luvun merkkitapahtumiin.

Loppiaispäivänkin näytäntö oli merkillinen, vaikka näyteltävänä oli niin tuttu kappale kuin Nummisuutarit -- se oli näet ensimäinen n.s. _kansannäytäntö_. Oli huomattu että teatterin yleisö kasvamistaan kasvoi, mutta erittäinkin että toiselle riville pyrkijäin luku oli niin suuri, että niiden varsinkin sunnuntaisin täytyi joukottain palata saamatta pilettiä. Se herätti ajatuksen antaa silloin tällöin näytäntöjä alennetuin hinnoin (korkein hinta 1:50). Tästä Emilie kirjoittaa nti Elfvingille 7/1:

"Eilen annoimme kansannäytännön, ja joka sija, jopa koko orkesterikin oli jo ennen klo 7 myyty. Oli oikein hupaista nähdä työkansaa alhaalla nojatuoleilla, ja yleisö käyttäytyi hyvin siivosti koko illan. Onhan Nummisuutarit kerta kaikkiaan oikea helmi, enkä voi sanoa kuinka on hauskaa, että katsojat niin hyvin oivaltavat sen. Päätimme kerrankin valmistaa tilaa toisenkin rivin yleisölle, ja koe onnistui."

Sanomatkin olivat tyytyväisiä uudistukseen ja kehottivat vastedeskin toimeenpanemaan tämänlaisia näytäntöjä, niinkuin siitä lähtien tapahtuikin. "Ilta oli ehdottomasti iloisimpia, vilkashenkisimpiä teatteri-iltoja mitä Helsingissä pitkään aikaan oli nähty" (Mbl.).

Topeliuksen päivänä oli ohjelmana Nooran toinen näytös, Taistelujen välillä ja Saaristossa. Ilta oli kahdenkertaisesi juhlallinen sentähden, että katsojain joukossa nähtiin _Adolf Nordenskiöld_ ja hänen puolisonsa. Mainio maanmiehemme, joka edellisenä vuonna ikäänkuin riemukulussa oli Aasian ympäri ja Europan halki palannut suurenmoisimmalta löytöretkeltään, oli käytyänsä Pietarissa 12/1 saapunut Helsinkiin, tullakseen, kaikkein viimeiseksi, vanhan isänmaansakin kunnianosotusten esineeksi. Johtokunnan kutsua noudattaen Nordenskiöld kävi tänä iltana Suomalaisessa teatterissa, jossa perimmäinen aitio oli kasveilla koristettu jotenkin samaan tapaan kuin perintöruhtinasparin käydessä 1876. Kun vieraat tulivat, ojennettiin rva Nordenskiöldille kukkasvihko, ja kun he astuivat aitioon, soitti kaartin soittokunta Maamme ja sen jälkeen huudettiin: "Eläköön Nordenskiöld!" Käynti oli kuitenkin lyhyt. Kun varta vasten ohjelmaan otettu Nooran näytös oli ohi, täytyi vieraiden jo lähteä Helsingin kaupungin toimeenpanemaan juhlaan Ritarihuoneelle.

Tammikuun loppupuolella ja helmikuun alkupuolellakin oli ohjelmisto vähemmän mieltäkiinnittävä; mutta merkillistä uutta valmistettiin. Ennen kaikkea oli Romeo ja Julia vuoden alusta harjotuksen alaisena. Bergbomista oli kuitenkin Shakespearen draaman esittäminen niin tärkeä koe, että hän ei tahtonut pitää kovaa kiirettä, vaan pisti vähemmän painavaa väliin. Siten annettiin 18/1 ensi kerran E. Labichen 2-näytöksinen huvinäytelmä _Sumua silmiin_ (Poudre aux yeux), jonka esityksessä ei kuitenkaan näy olleen tarpeellista vilkkautta ja joka 23/1 uudistettiin Jeannetten häitten kanssa, nti Hacklin Jeannettena. Helsingissä uusi oli myöskin Nuoren aatelismiehen vaiheet, joka meni 25/1. Enimmän huomiota herätti jo ensi-iltana nti Avellanin ansiokas esitys Margueriten osasta.

Selaillessa tämän talven sanomalehtiä näkee, että syksyllä herätetty rahankeräyshanke kulovalkean tavoin oli sytyttänyt mieliä ympäri maan. Ennen mainittuihin kaupunkeihin liittyi toisia sekä kaupunkeja että maalaiskuntia, jotka tahtoivat olla mukana, ja lopulta 2 p. helmik. 1881 todella muodostui semmoiseksi kansallisen yhteisharrastuksen juhlapäiväksi, jonka "Maalainen" kaksi vuotta ennen oli U. S:ssa suunnitellut. Ainoastaan muutamilla harvoilla paikkakunnilla oli toisesta tai toisesta syystä joku toinen päivä katsottu sopivammaksi. Helsingissä oli arpajaisiltama ylioppilastalolla, johon yleisöä oli kokoontunut ahdinkoon asti. Juhlasalin peräseinällä nähtiin ennen mainittu Weurlanderin Saimaa-maisema koristelun keskustana. Ohjelmasta mainitsemme vain kaksi päänumeroa: Ida Aalberg lausui osan Oksasen Porthanin muistopatsaan paljastamisjuhlaan sepittämää runoelmaa ja Kaarola Avellan suomennoksen Z. Topeliuksen runoelmasta Oulunjoen jäänlähtö. Kun jälkimäinen lausunta oli ohi, ilmestyi yhtäkkiä saliin joukko somapukuisia haltioita, jotka tarjosivat kaupaksi varta vasten painettua suomen- ja ruotsinkielistä julkaisua: _"Haltia. Helmikuun 2 p. 1881"_, joka "meni kuin kuumille kiville" ja tuotti 700 mk.[30] Voittoja oli 1,107 ja arpoja 12,000 à 1 mk; jälkimäiset myytiin loppuun puolessa tunnissa eivätkä läheskään riittäneet kaikille ostohaluisille. Arpajaisten bruttotulo teki 14,000 mk, mikä oli enemmän kuin koskaan ennen oli saatu sentapaisella yrityksellä. Niin ilahduttavaa kuin tämä olikin, ei sentähden kaikki ollut niinkuin olisi _voinut_ olla. Puuhalla oli vastustajiakin, ja "arpajaisissa kyllä suurin osa pääkaupungin ylhäisöä ja hienostoa loisti poissaolollaan, mutta ei se mitään tehnyt, sillä sen sijaan nähtiin siellä tiheissä joukoissa edustajia siitä kansanluokasta, jota tähän asti on kunnioitettu nimellä 'alhainen' s.o. ammattilaisia, käsityöläisiä ja työväkeä" (U. S.).

Suomalaisen teatterin hyväksi toimeenpannun rahankeräyksen laajaperäisyys ja lopullinen tulos näkyy seuraavasta johtokunnan tilinteosta:

2/2 Pirkkalasta (arpajaiset).... 550:34 7/2 Mikkelistä ..... " ......... 910:- 8/2 Lempäälästä (iltahuvit)..... 200:- 9/2 Tampereelta (arpajaiset).... 1,723:- 10/2 Turusta ......... " ........ 3,483:- 10/2 Tampereelta (seuranäytäntö). 73:- 11/2 Jyväskylästä (arpajaiset)... 1,174:- 12/2 Haminasta ....... " ........ 1,290:88 13/2 Kylmäkoskelta (iltahuvit) .. 136,35 14/2 Hämeenlinnasta (arpajaiset) 2,462:80 14/2 Viipurista (naamiohuvit) ... 2,362:65 15/2 Lammilta (iltahuvit)........ 120:- 15/2 Toijalasta ... " ........... 302:- 15/2 Hausjärveltä (iltahuvit).... 115:- 17/2 Kokemäeltä (arpajaiset) .... 710:20 17/2 Kuopiosta ..... " .......... 2,600:- 22/2 Pälkäneeltä (iltahuvit) ..... 332:- 22/2 Urjalasta (arpajaiset) ...... 380:- 24/2 Helsingistä (paitse 1,000 mk Viipurista) ............ 12,500:- 24/2 H:gin arpajaistoimikunnalle lähetetty: Joensuusta .. 1,220:09 Jämsästä .... 400:- Kiteeltä .... 242:50 Heinolasta .. 400:- Käkisalmelta. 850:- 25/2 Lappeenrannasta (arpajaiset) 1,530:- 27/2 Kajaanista (iltahuvit) ..... 130:- 3/3 Asikkalasta ................ 175:- 6/3 Oulusta .................... 807:23 7/3 Porista .................... 1,856:- 10/3 Mäntsälästä ................ 415:- 11/3 Vaasasta ................... 1,506:97 11/3 Orihvedeltä ................ 216:50 11/3 Lopelta .................... 311:- 14/3 Iitistä .................... 150:- 15/3 Sortavalasta ............... 1,110:- 16/3 Mäntästä ................... 425:- 19/3 Tohmajärveltä .............. 122:50 21/3 Kurusta .................... 330:- 21/3 Sääksmäeltä ................ 72:32 29/3 Leppävirroilta ............. 355:61 3/4 Kokkolasta ................. 250:- 3/4 Ruovedeltä ................. 50:- Summa 44,350:94

Kesällä tuli vielä lisää, niin että arpajaispuuha kaikkiaan tuotti 46,162 markkaa.

Runebergin päivänä 5/2 esitettiin sekaohjelma, joka oli aiottu kokonaan isänmaalliseksi, mutta jossa sairaussattuman tähden Kiven Margareta vaihdettiin Wilbrandtin Ensi lempeen. Kun Vilho oli alkanut näytännön lausumalla Sven Tuuvan, näyteltiin Maamme laulun kaikuessa Falkmanin järjestämä suuri kuvaelma, "kunniamme päiviltä", jossa oli ryhmiä erinäisistä Vänrikki Stoolin tarinoista, keskellä Pilven veikko ja ylinnä "Suometar" voitonpalmu kädessä. Edelleen nti Hacklin ja Pesonen lauloivat Pilven veikon kaksinlaulun ja Vuorio pari muuta Runebergin laulua, Ida Aalberg lausui Döbeln Juuttaalla, ja esitettiin Sotavanhuksen joulu. Viimeksi tuli Ensi lempi Ida Aalberg pääosassa.

Kaksi päivää myöhemmin (7/2) levisi tieto, että runoilija, taiteensuosija ja ihanteiden mies, _Fredrik Cygnaeus_ klo 4.45 i.p. oli rauhallisesti vaipunut kuoleman uneen. Ehtoolla myöhään Pohjalaisen Osakunnan laulajat lauloivat "Integer vitae" vainajan asunnolla, jossa ylioppilaat niin monesti olivat tervehtineet häntä hänen syntymäpäivänään huhtikuun 1:nä; mutta kun oli maanantai eikä siis mikään näytäntöpäivä, teatteri ei ollut tilaisuudessa ilmaisemaan osanottoansa. Sitä vastoin kun Cygnaeuksen maalliset jäännökset 11/2 vihittiin viimeiseen lepoonsa ja J. V. Snellman, jonka oma poismeno oli lähellä, oli pitänyt ylevän hyvästijättöpuheensa, silloin laskettiin unohtumattoman isänmaanystävän arkulle syvimmän kunnioituksen merkkinä seppele Suomalaisen teatterinkin puolesta.