Part 30

Vallan oivallisesti näyteltiin etenkin kappaleen varsinainen päärooli, pastori Valtari. Leino olikin tykkänään antautunut tehtäväänsä ja siitä luonut tuoreen tyypin, jossa ei ollut mitään istaantunutta maneeria. Erittäin taiteellisesti hän osasi pitää koossa tuon tulisen luonteen näennäisesti ristiriitaiset puolet; rakkauden tarve ja itsekylläisyys, hellyys ja tylyys yhtyivät yhdeksi voimakkaaksi, täysin luonnonmukaiseksi, osanottoa herättäväksi ihmisolennoksi. -- Maijun rooli oli nti Finnelle kiitollinen. Hän sai varsin hyvin näkyviin sekä lapsen hilpeän veitikkamaisuuden että sen levottoman, herkkähermoisen huimapäisyyden, jota nerokkaassa nuoressa naisessa vaikuttaa tuo omaan luontoperäiseen toimintaan pyrkivä sisäinen voima, jota hänen omaisensa eivät ymmärrä, vaan jota äiti turhaan koettaa hillitä, isä tukehduttaa tai johtaa omien tarkotusperäinsä mukaan. Alkupuolella hän kuitenkin oli liian raju ja jyrkkä, mutta viimeisessä näytöksessä esitys oli kaikin puolin taiteellista: se oli hillittyä ja samalla täynnä luontevaa tunnetta. Siinä tuli heti näkyviin että tosielämän vakavat riennot jo olivat ennättäneet painaa Maijuun leimansa. Elävästi kuvattiin tuo kimmoavainen taiteilijaluonne, hermostuttavine jännityksineen ja hurmaavine menestyksen iloineen. -- Salan Jussilta puuttui ylioppilaan reippaus. -- Hannan roolin näytti sympaattisesti nti Kunnas. Siinä oli selvää ymmärrystä ja luontoperäistä tunnetta. Hänen liikkeensä ovat jäykät, mutta niissä ei ole mitään maneeria, ääni on soinnukas, lausuminen selvää ja sielunliikutuksia kuvaava.

Papin perhe meni 9 kertaa täysille ja hyville huoneille. -- Kun sähkösanoma ensimäisen näytöksen jälkeen tuli perille, makasi Minna Canth sairaana influensataudissa.[118] Parannuttuaan hän matkusti maaliskuulla Helsinkiin ja näki (14/3) kappaleensa, kun se esitettiin kahdeksannen kerran. Huone oli silloinkin täpö täynnä, ja katsojat osottivat erittäin innokkaasti suosiotaan tekijää kohtaan, joka Leinon ja nti Finnen mukana astui näyttämölle ja jota tervehdittiin hyvähuudoilla ja kukkavihkoilla.[119]

Noin puolitoista viikkoa Papin perheen jälkeen tuli toinen merkillinen uutuus, nimittäin Ibsenin _Hedda Gabler_, joka meni ensi kerran 4/2. Niinkuin ote Emilien kirjeestä todistaa, ei tämä näytelmä ollut juuri omansa herättämään myötätuntoisuutta, mutta sittenkin sen esittäminen muodostui voitoksi teatterillemme. Kiitos olkoon taiteellisen näyttelemisen ja erittäin Ida Aalbergin, tapahtui se kumma, että kappale, joka muualla ei ollut menestynyt, onnistui suomalaisella näyttämöllä. Se kokosi 6 täyttä huonetta. -- Tudeer kirjoitti pitkän, seikkaperäisen analyysin taiteilijattaren tavasta tulkita tätä, hänen myöhemminkin usein esittämäänsä loistorooliansa, ja päättää seuraavin sanoin:

"Että Ida Aalberg niin selvästi on ymmärtänyt Ibsenin hengen viimeisen tuotteen, että hän Heddassa on havainnut ihmisen, että hän siten on voinut katselijoille selvittää tuon syvämielisen teoksen, se on todellinen nerontyö. Häntä katsellessa katselijalla oli se intensiivinen henkinen nautinto, jota tuntee, kun hengen voimat jännittyvät ja kun hetki hetkeltä huomaa näkönsä selviävän, näköpiirinsä laajenevan, sydämensä lämpiävän, aatteensa kohoavan. Joka semmoista voipi saada aikaan, on _suuri_ taiteilija." -- Kiitettyään näyttämöllepanoakin erittäin onnistuneeksi, arvostelija sanoo, että muutkin esiintyjät olivat tyydyttäviä sekä yhteisnäytteleminen tasaista ja hyvää. Sala teki Tesmanin hyvin eläväksi ja todenmukaiseksi. Nti Stenberg oli herttainen poroporvarillinen Julle-täti. Leino oli assessori Brackista luonut uuden, merkillisen tyypin, joka kokonaan erosi hänen tavallisesta esiintymisestään. Ahlbergilla Lövborgina oli hyviä kohtia, mutta toisinaan hän liiotteli ja näytti maneeria. Nti Kunnas ei oikein pystynyt Tean rooliin, mutta esitykseltä ei kuitenkaan puuttunut lämpöä eikä oikeaa käsitystä.

Jos luetaan pois Runebergin-päivän ohjelma (kuvaelmia Runebergin runoelmista ja Saimaan rannalla), joka annettiin kaksi kertaa, ja pari muutakin sekaohjelmaa, muodostivat Papin perhe ja Hedda Gabler helmikuun ohjelmiston, ja Emilie saattoi (17/2) syystä kirjoittaa: "Meidän on käynyt sangen hyvin tänä vuonna, se on ollut paraimpia aikoja mitä teatteri on kokenut. Varsinkin on työ sujunut erinomaisen reippaasti, kaikki ovat olleet terveitä, niin ettei häiriöitä ole tapahtunut sairauskohtausten kautta."

-- Tällä ajalla sattui kumminkin kuolemantapaus, joka läheltä koski teatteria. Nti _Hilda Asp_ kuoli näet keuhkotautiin 22/2. Erottuaan teatterista (kts. ylemp. s. 271) hän oli ruvennut yhteiskoulun opettajattareksi, mutta sekin ura tuli lyhyeksi. Turhaan yritettiin ehkäistä kamalaa tautia Kochin keksimällä parannuskeinolla. Kun hänen maalliset jäännöksensä toisena päivänä kuoleman jälkeen rautateitse vietiin Tampereelle, kotikaupunkiin, haudattavaksi, lausui runoilija J. H. Erkko hänelle lämpimät jäähyväis- ja muistosanat.

Maaliskuullakaan ei annettu mitään ohjelmistolle uutta, vaan näyteltiin uusintoja, Faust (5 kertaa), Yhdistysjuhla y.m. Tämä ei kuitenkaan ollut suunnitelman mukaista, vaan johtui erinäisistä asianhaaroista. Jo ennen ohimennen mainittu ja pian laajemmin käsiteltävä Numersin uusi näytelmä, Elinan surma, oli näet valmistunut, ja Bergbomin aikomus oli ollut tänä keväänä toimittaa se näyttämölle, mutta Ida Aalberg kieltäytyi -- terveydellisistä syistä -- näyttelemästä vaativaa Kirsti Flemingiä. Kun myöskin rva Rautio oli estetty esiintymästä roolissa, ei ollut muuta neuvoa kuin lykätä kappaleen esittäminen syksyksi. Mutta tästä taas seurasi, että teatterin oli vaikea jatkaa näyttelemistä Helsingissä. Eikä näytäntöjä jatkettukaan edemmäs kuin 19 p:ään huhtik. Että niinkin kauan oli näyteltävää, oli Lindforsin ansio, joka maaliskuun lopulla Parisista palattuaan esiintyi Saiturina ja Setä Bräsiginä. Sitä paitse annettiin uusikin kappale, Hanna Aspin suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen huvinäytelmä _Voimakkaita naisia_ (12/4), jossa tehdään pilaa amerikkalaisten "vapaista" naisista. Se nauratti aika lailla yleisöä ja jäi pitemmäksi aikaa ohjelmistoon -- enimmin siinä ehkä miellyttivät Olga Finne, joka herttaisena Clairena on amerikkalaisnaisten vastakohta, ja Weckman, joka Jonathanina näytteli oikeaa amerikkalaista miespuolta. -- Viimeinen tai oikeammin viimeiset näytännöt olivat 19/4, jolloin tietääksemme ensi kerran annettiin kaksi näytäntöä samana päivänä, nimittäin klo 5 Saituri ja klo 8 Elämä on unelma, kumpikin täydelle huoneelle. Tästä Emilie 20/4 kirjoittaa Betty Elfvingille:

"Yleisö kasvaa täällä vuosittain, totta kyllä köyhempi työläisyleisö, mutta on hupaista voida tyydyttää sen esteettisiä tarpeita. Toisena pääsiäispäivänä annoimme kaksi kansannäytäntöä ja oltiin siitä niin kiitollisia, että paitse Suomettaressa julkaistua kiitosta, muutamat työmiehet kävivät kotonamme yksityisesti, suullisesti kiittämässä meitä. He eivät jaksa valvoa illoin, kun heidän täytyy niin varhain aamulla olla liikkeellä mennäkseen työhönsä." --

Ensimäinen kiertomatka tehtiin jo maaliskuulla, kun Bergbom 15/3 lähti niitten jäsenten kanssa, jotka esiintyivät Papin perheessä ja Kuopion takana, _Hämeenlinnaan_ ja _Tampereelle_, antaakseen toisessa kaupungissa kolme ja toisessa neljä näytäntöä, jotka tuottivat (1,109 + 2,227) yhteensä 3,336 mk. Sillä aikaa näyteltiin Helsingissä Yhdistysjuhla ja Murtovarkaus -- roolit enimmäkseen oppilasten esittäminä. -- Palattuaan tältä matkalta Bergbom matkusti Viipuriin ja Pietariin sopiakseen esiintymisestä näissä kaupungeissa huhti- ja toukokuulla. (Aikomus oli ollut käydä Turussakin, mutta siitä ei tullut mitään, kun ruotsalainen teatterinjohtaja Selander, jonka hallussa Turun teatterihuone paraikaa oli, ei suostunut edes muutamaksi illaksi luovuttamaan sitä suomalaiselle seurueelle.)

_Viipurissa_ näytännöt alkoivat 22/4 Papin perheellä ja annettiin niitä 18, viimeinen 31/6. Lakkauttamatta näyttelemistä Viipurissa pistäydyttiin välillä _Pietarissa_ ja esiinnyttiin siellä Kononovan teatterissa kolmena iltana 8/5-11/5. Kun Ida Aalberg oli mukana, oli ohjelmisto kauttaaltaan hyvä. Viipurissa taiteilijatar esiintyi näytelmissä Romeo ja Julia, Hedda Gabler, Erotaan pois ja Sota rauhan aikana, mutta Pietarissa vain kahdessa ensinmainitussa -- niiden välillä meni Papin perhe. Otamme joitakuita piirteitä Kaarlon kirjeistä:

Kiertomatkoilla antoi tavan mukaan enintä vaivaa suurten näytelmäin esittäminen pienillä näyttämöillä, joilta puuttui milloin mitäkin välttämättömiä koristuksia tai muita laitoksia. Silloin täytyi joko tilata Helsingistä taikka paikalla valmistaa mitä tarvittiin. Kun kysyttiin miten milloinkin oli pälkähästä pelastauduttava, Bergbom ei läheskään näy olleen niin epäkäytännöllinen kuin yleisesti on luultu. Kuinka kekseliäs hän saattoi olla, siitä tarjoavat hänen kirjeensä Emilielle monta esimerkkiä. Kas tässä yksi semmoinen, joka ei ole vailla humorististakaan sävyä:

"Nyt muistan jälleen jotakin Romeota koskevaa [hän oli juuri ennen kirjoittanut muista tarpeista]. Tuo aita, joka erottaa hautaholvin kirkkomaasta! Pietarin dekoratsionissa aukko on suurempi kuin meillä, jota paitse kaunis musta, kullattu pystyaitamme on liian raskas [kuljetettavaksi]. Mutta mitä arvelet seuraavasta ehdotuksesta? Setä Bräsigin ensi kuvaelman aita on nyt [näöltään] hyvin mitätön, vaikka muuten soma; mutta jos Heinänen rikkaasti kultaisi sen, niin se menettäisi puutarhamaisen luontonsa ja kelpaisi hautaholviaidaksi. Tietysti se on korotettava, mutta se voidaan kyllä tehdä Pietarissa. Sillä on sekin ansio, että se on hyvin köykäinen eikä kuitenkaan näytä liian halvalta, n.b. kun se kullan kautta saa tarpeellisen loiston. Tietysti se ei ole 'le gendre que j'avais révé', mutta en keksi muuta keinoa."

"Muutoin Romeo ja Julia näytellään [Pietarin] Pienessä teatterissa nousevalla viikolla, [Eleonora] Duse Juliana. -- Sano se Axel Ahlbergille, ehkä hän haluaisi käydä sitä katsomassa." (Kirje on Viipurista vähä ennen seurueen sinne tuloa.)

Pietarissa maisteri Jalmari Basilier hartaasti avusti Bergbomia. Näytännöt annettiin Hyväntekeväisyysseuran nimessä ja se vaikutti vähän ohjelmistoonkin. Seuran esimies, pastori Hakkarainen, oli närkästynyt siitä että aiottiin näytellä ainoastaan semmoisia [moderneja] kappaleita kuin Kuopion takana, Papin perhe ja Hedda Gabler ja oli varottanutkin seurakuntalaisiaan käymästä katsomassa niitä. Silloin päätettiin ottaa Romeo ja Julia vastapainoksi!

Viipurissaolo muodostui loistavaksi, Kaarlo kirjoittaa näet 5/5:

"Neljä loppuun myytyä huonetta yhdellä viikolla ja tänään saamme viidennen. Ihmiset seisovat jonossa klo 6:lta aamulla. Voiko pyytää parempaa menestystä? -- Koska nuo kolme Pietarin näytäntöä ovat kokonaan ulkopuolella säännöllisiä näytäntöjä, eiköhän voitaisi määrätä puhdas voitto niistä palkinnoksi parhaimmasta draamasta, joka sisäänjätetään esim. ennen 1 p. tammik. 1893? Esitä asia johtokunnalle. Päätös voidaan tehdä syksyllä."

-- [Valitettavasti Kaarlo kaikessa tässä touhussa oli sairas:] "On mahdollista että minun täytyy käydä Helsingissä, ennen kun lähden ulkomaalle. [Ennen oli sovittu, että sisarukset jälleen yhdessä lähtisivät ulkomaalle, ja että Emilie toukokuun lopulla tulisi Viipuriin, josta lähtö tapahtuisi.] Tiedät mitä itsepäistä vilustumista, influensaa, katarria tai miksi sitä mainittaneenkaan, olen tänä keväänä kärsinyt. Viimeiset viisi päivää olen ollut vuoteenomanakin, vaikka taas olen jaloillani. Mutta pahempi on että tauti on kohdistunut korviin, niin että saatan sanoa olevani melkein kuuro. En esim. kuule kellon nakutusta, ennen kun se painetaan aivan korvaa vasten. Jos se jatkuu Pietarin matkan jälkeen, täytyy minun puhutella spesialistia, jommoisia ei ole Viipurissa. Minua hoitaa tri [Paul] Collander, joka on määrännyt 'roppia', jotka ovat lieventäneet säryn (sitä olen tuntenut, jopa hyvin ilkeää), mutta kuulo on tuskin parantunut." -- Pietarissa Kaarlo luulee tulevansa toimeen ilman Emilietä, mutta jos hän tulee kovin voimattomaksi, on hän sähkösanomalla kutsuva sisarensa avukseen.

-- [Viipurissa kohtasi teatteria vastoinkäyminen, joka lisäsi johtajan vaivoja:] "Voitko uskoa, ettemme saa sotamiehiä statisteiksi, vaikka Arppe kyllä on saanut. Se johtuu siitä että De Pont on poissa ja eräs titulus Londén -- äkänen svekomaani -- päällikkönä. Tunnettu nimi. Ja hän kielsi. Oli tietysti vaikea saada avustajia, ja 'kaikenlaisilta ne näyttivät', mutta menihän tuo kumminkin, sillä kaikki tekivät mitä voivat."

Kuinka asiat sitten kävivät, näemme myöhemmästä kirjeestä (noin 15/5):

"Alan nyt tulla terveeksi, kiitos olkoon kauniin ilman ja suuremman levollisuuden, jota nykyään nautin. Vaikka totta on että Pietarissa minä oikeastaan paranin, huolimatta siitä että sain joka päivä istua 15 à 16 tuntia Kononovassa. Eikä se ollut vanha Kononova -- valitettavasti! Kaikki vanhat koristukset ovat poismyydyt, ja uudet kurjia, pukuhuoneet kylmiä luolia (Ida Aalbergin täytyi pukeutua karsinassa näyttämön vieressä). Oli vielä surkeampaa kuin entisessä Prikashikassa. Yhdellä tärkeällä erotuksella: kaikki oli siistiä ja -- rehellistä."

"Pietarissakäynti osotti lopullisesti, että vierailumme siellä eivät ole uudistettavat. Taikka oikeammin, että nykyinen tapamme esiintyä siellä on ehdottomasti kelvoton. Joko tulee meidän esiintyä huokeasti ja vaatimattomasti suomalaisille käsityöläisille Prikashikassa. Ja sen asian hoitaa kyllä Aspegren. Taikka on meidän näyteltävä Pietarin venäläis-saksalaiselle yleisölle. Sitä varten tarvitsemme impressarion, ja semmoista tuskin saamme -- emme ainakaan rehellistä. -- Taloudellinen tulos oli, niinkuin saattoi ajatella -- ei voittoa eikä tappiota. Laitokset ja järjestely olivat mitä surkeimpia."

"Taiteelliseen tulokseen voimme ylipäätään olla tyytyväisiä. Hedda Gabler teki tosin täydellisen fiaskon (syy oli joko ilmotuksen puutteessa taikka kappaleessa, johon Basilier yksin oli tyytyväinen), mutta Papin perhe ja Romeo ja Julia onnistuivat sitä paremmin. S:t Petersburger Zeitungin arvostelu oli hyvin ystävällinen, ja venäläiset lehdet ihailivat ainakin Ida Aalbergia, vaikka ne eivät muutoin olleet hyvänsuopia. Mutta totta onkin että hän varsinkin Juliana kohosi taivaan korkealle muitten yli."

Toukokuun loppupuolellakin näyteltiin Viipurissa hyville huoneille, joten koko tulo oli 11,861 mk (se on keskimäärin lähes 660 illalta). Kun Pietarin tulot tekivät 3,978 mk, päättyi kiertomatkojen tili melkoiseen voittoon, nimittäin 4,639:61 mk. --

Viime mainitussa kirjeessä Kaarlo ilmotti olevansa valmis lähtemään lauantaina 23/5 ja kehotti Emilietä edellisenä päivänä saapumaan Viipuriin.

Teatterin hyvä menestys Viipurissa vaikutti tietysti koko tilivuoden lopputulokseenkin. Nytkin vajaus väheni, niin että se teki vain 7,502:63 mk. Mutta se olikin alin määrä, mihin se näinä vuosina laskeutui; seuraavana kolmena vuotena vajaus taas kasvamistaan kasvaa.

Tänä keväänä luopui kannattajain kokouksessa 6/4 maisteri V. Löfgren johtokunnan jäsenyydestä, ja valittiin hänen sijaansa professori _O. E. Tudeer_. -- Sen yhteydessä mainittakoon teatteriin tulleita uusia jäseniä.

Keväällä 1890 Bergbomin ollessa Kuopiossa _Hemmo Kallio_ ilmottautui tälle halukkaana rupeamaan näyttelijäksi. -- "Miksi ette ole tullut ennen?" tohtori kysyi. -- "No, kun olen näin pieni ja pahannäköinen, niin en ole ennemmin rohjennut", toinen vastasi. Syksyllä oli koenäytäntö, ja silloin Kallio pääsi teatteriin. Pieni kasvultaan eikä muutenkaan kaunis Kallio kuitenkin osotti luontaisia lahjoja, varsinkin naurettavaan, humoristiseen, ja ennen pitkää hänestä sukeutui uusi Esko, muusta puhumatta.[120] -- Syksyllä joulun edellä otettiin nti _Kirsti Sainio_, jolla niinikään oli pysyvä tulevaisuus näyttämöllä, vaikka hän paremmin tunnetaan nykyisellä nimellään rva _Kirsti Suonio_, jota hän omistaa v:sta 1895, jolloin meni naimisiin näyttelijä Evert Suonion kanssa.[121] -- Vielä mainitsemme tältä näytäntökaudelta nti _Cecilia Silénin_, joka silloin tuli kuiskaajaksi ja yhä edelleen hoitaa tärkeätä virkaansa.[122] -- Vihdoin merkittäköön, että maisteri _Ivar Wilskman_ näytäntökauden alusta oli ryhtynyt hoitamaan teatterin rahastoa. Hän pysyi virassa (jota Wahlströmin ja V. Soinin jälkeen K. ja F. Basilier olivat hoitaneet) toista kymmentä vuotta.

Näytäntöjen luku oli 118, ja näyteltiin niissä 13 kertaa _Kuopion takana_; 12 _Papin perhe_; 8 Kunnia, Hedda Gabler; 7 _Kyökissä_, Elämä on unelma, Romeo ja Julia; 6 Älä istu toisen rekeen, Hamlet; 5 _Kihlaus, Mestarin nuuskarasia_, Faust, Saituri; 4 Sota rauhan aikana, Setä Bräsig; 3 _Uusi apulainen, Murtovarkaus, Saimaan rannalla_, Työväen elämästä, Hävyttömät, Ei ollenkaan mustasukkainen, Kukkaistuhlari, Yhdistysjuhla, Voimakkaita naisia; 2 _Pukkisen pidot, Regina von Emmeritz, Tietäjä, Amalia ystävämme_, Sirkka; 1 _Yö ja päivä, Hirvenhiihtäjät_, Jacques Damour, Rajuilma, Talonpojan ritarillisuus, Erotaan pois.

Näistä 36 kappaleesta oli kotimaisia 14 ja uusia 11.

XX. Kahdeskymmenes näytäntökausi, 1891-92.

Viipurista matkustivat siis Bergbom-sisarukset Berliniin. Syystä kun he olivat yhdessä, on meillä taas vähemmän kerrottavaa heistä, sillä eivät he koskaan kirjoittaneet vieraille niin usein kuin toisilleen. Ainoa kirje Berlinistä on Emilien 31/5 Betty Elfvingille kirjoittama. Siitä on seuraava ote:

"Täällä istun nyt ja lähetän Sinulle terveisiä Dresdener Hofista; kaikki on paikallaan ja niin kuin kaksi vuotta sitten, paitse että täällä kaikin voimin rakennetaan ja laajennetaan. 'Berlin ist Kaiserstadt und Berlin wird Weltstadt'; iloitaan siitä että Berlin on Euroopan kolmas kaupunki ja toivotaan, että se tulee toiseksi ja rientää Parisin ohitse. Sitä se ei kuitenkaan voine, sillä ei se koskaan voi hankkia itselleen Parisin vanhaa, suurta historiaa eikä sitä merkitystä, joka Ranskan pääkaupungilla on ollut ihmiskunnan kehityksessä, vaikka Berlin tietenkin tulevaisuudessa on näyttelevä suurta roolia. -- Meidän päätarkotuksemme täällä on luonnollisesti nähdä mitä teatterit esittävät ja paljon hyvää ja kaunista olemme jo tällä viikolla nähneetkin. Kumminkin kärsin melkein entistä enemmän saksalaisten kinnatusta paatoksesta ja luonnottomasta lausumistavasta; tämä ylöspäin ajo sanojen selässä ja joka sanan alleviivaaminen tulee ajan pitkään tuskalliseksi ja tavasta on minulla halu huutaa: 'kyllä vähemmälläkin ymmärtää'. Ibsen on moderni: olemme jo näinä kuutena päivänä nähneet Kuninkaanalut ja Villisorsan. Minusta tuntuu niinkuin ei suuri yleisö oikein oivaltaisi vierasta runoilijaa, mutta täällä on innostunut Ibsenseurakunta, joka voimakkaasti taputtaa käsiä ja meluaa niin että kuuluu, ja niinhän oikeastaan meilläkin on laita. Mutta mikä hätä onkaan saksalaisella näyttämöllä, jolla on oma suuri, rikas kirjallisuus käytettävänään sekä saa näytellä yleisölle, joka tuntee, rakastaa ja kunnioittaa tuota omaa kirjallisuuttaan, toisin on meidän raukkojen laita! -- Tänään on tulevan viikon ohjelmisto ilmotettu ja sen johdosta viivymme täällä vielä koko nousevan viikon. Saamme nähdä Die Haubenlerche [Leivonen], joka syyskuulla menee meillä, sekä sen ohella klassillisia kappaleita, jotka kenties otetaan esitettäväksi. Ensi maanantaina matkustamme arvattavasti Parisiin, missä olemme 3 viikkoa, niin että minä tulen kotia heinäkuun ensi päivinä ja Kaarlo luultavasti asettuu johonkin parantolaan Saksenin vuoristossa -- vielä hän ei varmaan tiedä mihin. -- -- Jonkunlaisella surumielisyydellä ajattelen yhteistä matkaamme 2 vuotta sitten: se matka oli niin lyhyt, että Sinun kyllä olisi ollut tarpeen uudistaa se tänä vuonna. Hyvin herttaista ja hupaista olisi ollut, jos me nytkin olisimme saaneet yhdessä Sinun kanssasi iloita kaikesta suuresta ja kauniista, jota tämmöinen ylellisyyskaupunki tarjoaa; kurjuutta, surua ja huolia on täälläkin ja runsaasti, mutta ne ovat kätkössä vieraan silmiltä, ja meille näyttäytyy ainoastaan loistava, kohiseva elämä. Tavasta tunnen sydämessäni oikein kateutta -- on vaikeaa että kansamme on niin pieni ja vähäpätöinen. Suurilla kansakunnilla on toki toisellainen itsetunto! Kas niin, hyvästi nyt! tulenhan oikein sentimentaliseksi."

Päivin sisarukset odottaessaan illan näytäntöä tavan mukaan kävivät ostoksilla, hankkiakseen teatterille mitä tarvittiin uusia kappaleita varten. Tällä kertaa Shakespearen Kesäyön unelma oli mielessä, ja se vaati paljon häikäisevää korua ja muun muassa suuren aasinpään, jota Titania hyväilee -- kaikki ostettiin Emilien vastaanotettavaksi ja tullattavaksi Helsingissä. -- Matkan jatko muodostui toisin kuin ensin oli suunniteltu. Berlinistä sisarukset lähtivätkin Wieniin. Sielläolosta Emilie 5/7 (Naantalista, johon hän paluumatkallaan oli poikennut tavatakseen parannuksilla olevaa Augusta-sisartaan) kirjoittaa Betty Elfvingille:

-- "Teatterissa näimme sielläkin hyvää ja kaunista, ja minä pidän paljon enemmän sikäläisistä näyttelijöistä kuin berliniläisistä: ne ovat luonnollisempia ja puhuvat paljo paremmin kuin pohjoissaksalaiset toverinsa; näyttämöllepano ja kaikki laitokset yleensä ovat sitä vastoin Berlinissä paremmat." --

Samoin kuin Parisi jäi Saksenin Sveitsikin käymättä. Wienistä Kaarlo päätti matkustaa Baijerin Reichenhalliin, josta hänen ensimäinen kirjeensä on päivätty 27/6:

"Rakas sisar, olet kai ollut levoton, kun en ole antanut tietoja itsestäni, mutta olen nyt vasta tullut Reichenhalliin. Kun minun Wienissä oli lähteminen junalleni, kuulin että se oli n.s. Bummelzug, joka viipyi koko ikuisuuden tiellä. Päätin lykätä matkan iltaan. Mutta kuinka olikaan, tulin Prateriin, ja siellä mustalaismusiikki kiinnitti minua niin, että päätin lähteä vasta seuraavana päivänä. Niin teinkin. Mutta silloinkin muutin vähän matkasuunnitelmaani. Päätin näet ensin käydä katsomassa Berchtesgadenia, jota musikaalinen pöytänaapurimme niin lämpimästi suositteli minulle, ja myöskin pistäytyä Salzburgissa. Tämä matkustus on kestänyt neljä päivää, niin että vasta nyt lauantaina olen saapunut Reichenhalliin. Matka oli erinomaisen miellyttävä -- mutta kallis, kallis, kallis! Kyllä hinnat ovat täällä toiset kuin Jemtlannissa! Täällä Reichenhallissa olen toki onnistunut saamaan jotakuinkin kelvollisen kortteerin -- n.b. jollei vain emäntäni keittotaito aseta vatsalleni liiallisia vaatimuksia. Hotellissa syöminen on mahdoton täkäläisten hintojen vuoksi. Ja kuitenkin on Berchtesgaden vielä paljo kalliimpi."

"Minulla on ollut vähän ikävä Wieniä, joka kumminkin, sanottakoon mitä tahansa, on miellyttävä kaupunki. Ennen katselin sitä ankarammin, mutta mitä kauemmin elää, sitä enemmän oppii antamaan arvoa ihmiselliselle vieraissakin muodoissa. Totta kyllä astuu siellä elämänhalu esiin semmoisella välittömyydellä, jota emme koskaan voi hyväksyä. Mutta kun on saanut niin kyliänsä 'kysymyksistä' ja 'kummittelijoista' ja saarnoista, joissa on käsitelty korkeampaa siveellisyyttä ja korkeampaa epäsiveellisyyttä, kuin me siellä kotona näinä vuosina, niin vaikuttaa etelänlasten naivinen välittömyys raitistavasti. Se on kuitenkin ihmisellisempi kuin se vihainen katkeruus, joka meillä haittaa ainakin kaikkea kirjallista tuotantoa."