Part 26

Palaamme teatterin toimeen. Helsingissä uusi Tohtori Klaus meni 16/11:sta alkaen viisi kertaa. Nimiosa oli Leinolla; erikoisempaa huomiota herätti vain rva Rautio paroonittarena ja Lindfors tohtorin kuskina, Lubowskina. -- Kun Minna Canthin kappaleeseen uhrattu työ oli mennyt hukkaan, täytyi teatterin ponnistaa voimiaan saadakseen muuta uutta ja semmoisena esitettiin 27/11 v:lta 1880 tunnettu, uudestaan harjotettu Björnsonin Maria Stuart Skotlannissa. Päätehtävä oli nyt Ida Aalbergilla ja nosti hän sen etevimpien rooliensa riviin, niin puhdasta ja jaloa taidetta oli esitys.

Taiteilijatar osasi erinomaisesti "yhdistää kuningattaren ylevyyteen lumoavan, oikullisen naisellisuuden, suoden jälkimäiselle juuri sen verran ylipainoa kuin tarpeellista oli, osottaaksensa että se oli perussyy hänen onnettomuuteensa". Yksityisistä kohtauksista herätti erityistä huomiota muun muassa se, missä kuningatar kohtaa ankaran uskonpuhdistajan Knoxin. "Maria tuntee, että Knox ei välitä naisen ihanuudesta eikä viehätyksestä, ja asettaa hän sentähden kaikki mitä hänessä on ylevää ihmisyyttä ja hienompaa sivistystä taipumatonta uskonkiihkoa vastaan. Joka sana saa omituisen sydämestä käyvän värityksen ja kasvot ja kädet ja koko ruumis puhuu mitä kieli lausuu; katsojan järki ja sydän ovat hänen puolellaan." Ahlberg (Darnley) esitti oikein Marian puolison poikamaisuuden ja heikkouden, joten kuningattaren ylenkatse häntä kohtaan tuli ymmärrettäväksi; Lindfors näytteli luontehikkaasti vanhaa Ruthweniä; mutta Leinon Bothwell, joskin johdonmukainen, oli liian raakamainen että Marian turvautuminen häneen olisi ollut uskottava. Nti Borgin William Taylor miellytti teeskentelemättömyydellään ja Lethingtonin jaarlina esiintyi ensi kerran _Kaarle Halme_.[98]

Valitettavasti nti Aalberg sairastui kahden ensimäisen näytännön jälkeen, ja vasta parin viikon väliajan päästä joulukuulla näytelmä meni vielä neljä kertaa, siis kaikkiaan 6. Näytäntöjen lukua ei kuitenkaan saa pitää menestyksen merkkinä, sillä huolimatta kappaleen ja esityksen taiteellisesta arvosta olivat huoneet huonoja. Kun Kaarlo kirjeessään Minna Canthille valittaa lamaannustilaa, niin vaikutti luultavasti hänen alakuloiseen arvosteluunsa myöskin yleisön kylmäkiskoisuus teatteria kohtaan, vaikka hän ei sanallakaan viittaa siihen. Arvostelija[99] Valvojassa huudahtaa: "hyvä, jos teatterissamme on elinvoimaa kestää nykyistä routa-aikaa!"

Sillä ajalla, jolloin Björnsonin kappaleen täytyi levätä, annettiin muun muassa 5/12 Tietäjä. Erkko oli silloin Helsingissä ja näki teoksensa näyttämöllä. Lopussa huudettiin ensin tekijä ja sitten johtajakin esiin. -- Samalta väliajalta on mainittavana kaksi uutta pikku kappaletta, molemmat ensi kerran esitetyt 7/12. Tuokon suomentama Erik Böghin sommittelema "Laulusarja italialaisia säveliä, _Sorrentossa_", jossa kaikki seurueen laulukyvyt esiintyivät, ja E. Labichen _Tuittupää_ (Un monsieur qui prend la mouche), jonka pääosaa Lindfors esitti con amore, tavotellen näkemiään parisilaisia esikuvia.

Uudenvuodenpäivänä annettiin tavan mukaan Nummisuutarit ja Topeliuksen päivänä Regina. Muutoin todisti jo tammikuun ohjelmisto, että teatteri teki sitä enemmän työtä mitä jäykemmältä yleisö näytti. Ensiksi tuli yksi uusinto, sitte kaksi huomattavaa uutuutta. Uusinto oli vanha Sirkka, 9/1, joka otettiin sentähden, että Olga Finne saisi esiintyä tuossa nuorten näyttelijättärien mielitehtävässä, ja hän suoriutuikin siitä "suurella kunnialla". "Nti Finnen Sirkassa tulivat sydämen hyvyys ja viattomuuden sulous tärkeimmiksi piirteiksi, ja vaikka koko osa toimitettiin luontevasti, niin oli hän paras ja viehättävin niissä kohtauksissa, joissa heltynyt sydän saapi puhua." Kappale meni kaikkiaan kuusi kertaa, joka osottaa kuinka suosiollinen yleisö oli näyttelijätärtä kohtaan, jossa teatterille oli kehittynyt oivallinen kyky sekä huvi- että vakavata näytelmää varten; traagillisiin rooleihin hän toki oli vartaloltaan liian pieni, jota paitse hänen tunteenpurkauksensa eivät olleet riittävän voimakkaita: hän liikutti vaan eikä tärisyttänyt katsojaa. -- Ensimäinen uusista kappaleista oli Tuokon suomentama Calderonin _Zalamean tuomari_, jonka ensi-ilta oli 23/1. Tuskin mikään paremmin todistaa, kuinka yleisö tähän aikaan saattoi olla kylmäkiskoinen, kuin se tosiasia, että tämä mestaridraama, joka on niin jännittävä ja, huolimatta vanhuudestaan, sekä aatteelliselta kannaltaan että luonnekuvaukseltaan niin uudenaikaisestikin pätevä ja todellinen, ei mennyt muuta kuin neljä kertaa harvoille huoneille. Ja kumminkin oli esitys hyvä. Leino oli oivallinen Crespo ja esim. tuomitessaan tyttärensä häpäisijää mahtavampi kuin harvoin ennen; Weckman oli Juanina tulinen etelämainen nuorukainen, Falck odottamattoman hyvä Don Lope j.n.e. Vaikkei yleisön suosio "kruunannut" yritystä, on Zalamean tuomarin esittäminen luettava näyttämömme kunniaksi. -- Toinen premiääri tuli 30/1, jolloin ensi kerran näyteltiin Salan suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen huvinäytelmä _Erotaan pois_ (Divorçons). Ja tästä se tuli näytäntökauden suuri succés! Onko pelkkänä sattumana pidettävä, että tämä kappale, joka niin ihastutti vähän ennen Kovan onnen lapsista säikähtänyttä ja Zalamean tuomariakin karttanutta yleisöä, oli jonkunmoinen Nooran vastakohta? Ranskalaisessakin näytelmässä kuvataan nukentapaista rouvaa, joka on saanut päähänsä erota miehestään, mutta kun tämä on myöntyvinään, niin vaimo pian huomaa erehtyneensä: hän rakastaakin miestään eikä voi sietää orpanaansa, jolle muka oli tahtonut mennä. Pääasiassa oli menestyksestä kuitenkin näyttelemistä kiittäminen.

Käsittäen Cyprienne-rouvan suureksi ingénue-osaksi, Ida Aalberg loi hänestä mitä viehättävimmän olennon. "Vaikea on sanoin kuvata naivista totisuutta, vallatonta iloisuutta ja todellista tunteellisuutta, sekä näiden pääsäveleiden välillä väikkyviä puolisäveleitä, joita näyttelijätär toi esiin vaihtelevan osansa eri kohdissa. Vilkkauteen nähden hän oli kyllä ranskalainen, mutta itse luonteen tulkitsemisessa oli, niinkuin muuten jo toinen kielikin tekee luonnolliseksi, pohjoismainen väritys." -- -- Toinen pääosa oli Lindforsilla, joka näytti erittäin onnistuneesti aviomiestä. Hän kuvasi maltillisesti ja luonnollisesti järkevän miehen asemaa tuommoisen rouvanuken rinnalla. -- "Voimme sanoa, että Lindfors tämän roolin kautta on astunut askeleen eteenpäin, joka ilahduttaa jokaista teatterin todellista ystävää", päättää arvostelija. Varsin tyydyttäviä olivat muutkin: Weckman -- Adhemar, Vallenius -- de Clavignac, rva Rautio -- rva de Brionne, nti Salenius -- Josépha, Rautio -- Bastien ja Pesonen -- ravintolan vahtimestari. -- "Liiottelematta voinee sanoa, että teatterimme nyt ensi kerran täydelleen onnistui suuren ranskalaisen 'konversatsionikappaleen' esittämisessä".[100]

"Erotaan pois" meni 9 kertaa ja uudistettiin useasti myöhemmin. Tämän huvinäytelmän aikana sattui Runebergin päivä. Ohjelma käsitti: Kuningas Fjalar kymmenessä johtajan sommittelemassa vaikuttavassa kuvaelmassa, Runebergin runoelmia laulettuina ja lausuttuina (taiteellisin numero oli Torpantyttö, Ida Aalbergin lausumana) sekä "Vaasan poikia" s.o. Conrad Greven säveltämä laulukappale, muutettuna ja uudistettuna.

Tähän pistämme jälleen oloja kuvaavan otteen Emilien kirjeestä Betty Elfvingille (8/2):

-- "Meidän on käynyt ylös ja alas niin toisessa kuin toisessa suhteessa. Kaarlo sanoo vasta uutena vuotena tuntevansa itsensä vapaaksi syksytaudistaan. Vaikeat katarrit y.m. ovat kuitenkin vaivanneet häntä nyt jälestäpäin, mutta reumatismistaan hän ei ole paljo kärsinyt. Minä olen ollut vanha ja väsynyt koko vuoden; en tahdo enää jaksaa niinkuin ennen. -- Teatterissa on tätä nykyä jotenkin rauhallista. Tammikuu oli huono, lukuunottamatta Regina-näytännöitä, mutta Erotaan pois on onnistunut hyvin ja jo tuottanut kolme hyvää huonetta, huolimatta siitä kovasta suoneniskusta, jonka kaikkien kukkarot kärsi Parisin näyttelyä varten toimeenpannun tilaisuuden kautta [arpajaiset ja naamiaiset 2/2], tänäänkin näyttää tulevan oikein hyvä huone. Pääsyy Erotaan pois-kappaleen suureen menestykseen on Ida Aalberg, joka on aivan loistava Cyprienne; Lindforskin on hyvä, mutta kumminkaan ei niinkuin Ida. Kyllä hän on draamallinen taiteilija kaikkein korkeinta luokkaa, ja jos hän olisi jonkun suuren kulttuurikansan lapsi, niin olisi hän maailmanmainio. -- Parin kolmen viikon päästä saamme Ibsenin Meren tyttären valmiiksi ja sitte ryhdymme vakavasti Numersin uuteen kappaleeseen, Tuukkalan tappelu, joka ei ole niin hyvä kuin Eerikki Puke." --

Seuraava ohjelmistolle uusi kappale oli Hilda Aspin suomentama Ibsenin _Meren tytär_ (Fruen fra Havet) 22/2. Siinä taas jonkunmoinen vastakohta juuri puheena olleelle ranskalaiselle huvinäytelmälle! Ibsenin puoleksi realistisessa, puoleksi vertauskuvallisessa draamassa käsitellään näet myös aviokysymystä ja enemmän kuin yksi kohta muistuttaa Nooraa. Kuitenkin vaimo tässä jää miehensä luokse, kun tämä oli myöntänyt hänelle "vapauden" seurata outoa, nimetöntä merimiestä taikka jäädä.

Voimallisella taiteellaan rva Aalberg-Kivekäs loi näkyviin Ellidan sieluntuskat ja ulkonaisestikin hohtavan siniharmaan-kalanvärisen puvun ja tuulenalaista vettä muistuttavan vaihtelevan mielensä kautta hän teki havainnolliseksi haaveksivan, merta (s.o. vapautta) ikävöivän rouvan sielunelämän; mutta mitä paremmin hän tässä onnistui, sitä vähemmän luotettavalta tuntui se äkkinäinen sovinto ja rauha, johon näytelmä päättyy. Sangen hyvin esitettiin muutkin osat. Sala oli aviomies, Wangel, ja hän oli erittäin huomattava toisen näytöksen suuressa kohtauksessa, jossa hän kokonaan antautuen tehtäväänsä niin elävästi säesti Ellidan mestarillisesti suoritettua kertomusta, että tämä paikka tuli näytelmän loistokohdaksi. Ahlberg sopi hyvin Arnholmiksi, rva Rautio Boletteksi, nti Finne Hiideksi. Weckmanin Lyngstrand oli erittäin ansiokas: "ruumiin hervottomuus, rykiminen, hiljainen väsyttävä puhe, iloton hymy olivat luonnosta otettuja piirteitä, joilla hän todellisesti kuvasi nuorukaista, joka oli saanut vamman rintaansa". Niinikään ansaitsi Lindfors kiitosta Ballestadista, ja samoin Leino, "joka amerikkalaisena merimiehenä mahtavan ryhtinsä ja kesyttömän luontonsa kautta antoi oudolle miehelle juuri sen vieraan, lumoavan värityksen, jota runoilija on tarkottanut". -- Näyttämöllepano oli soma ja näytelmälle sopiva. Nähtiinhän siinä, kuinka perhe asui vuonon pohjassa, etäällä vapaasta merestä.[101]

Kiitos etevän esittämisen tämä näytelmä miellytti yleisöä enemmän kuin useat muut uudet kappaleet: se meni kuusi kertaa, yhden kerran useammin kuin sitä seuraava kotimainen uutuus G. von Numersin _Tuukkalan tappelu_, "kaksi-osainen näytelmä 7:ssä kuvaelmassa", jonka ensi-ilta oli 15/3.

Kesällä 1886 löydettiin Tuukkalan muinaissuomalainen kalmisto Mikkelin seuduilla ja sanomalehdissä kerrottiin valtioarkeoloogin tavanneen siitä monta kymmentä hautaa ja vainajien luiden ohelta keränneen pronssikoristuksia, rauta-aseita y.m. esineitä, niiltä ajoilta, jolloin kristinusko tuotiin maahan. Kaikesta päättäen kalmisto on rauhan aikana syntynyt, mutta ensiksi oli kuitenkin julkilausuttu se arvelu, että haudatut olivat tappelussa kaatuneita. Tämä arvelu pani Numersin vilkkaan mielikuvituksen liikkeelle, ja hän sommitteli draaman, Tuukkalan tappelu, jonka nimi soi varsin historialliselta, vaikkei sillä ole mitään historiallista pohjaa. Ensi laitoksen teostaan -- "Striden vid Tuukkala" -- tekijä lähetti Bergbomille 7/11 1887, mainiten että se oli kirjoitettu "niin sanoakseni seisovalla jalalla nyt syksyllä". Hän lupasi samalla pari päivää myöhemmin lähettää harjottelijansa Rafael Reiniuksen tekemän suomennoksen, joka hänestä tuntui ilmehikkäämmältä ja voimakkaammalta kuin alkuteos. Millainen tämä laitos oli ja mitä muutoksia Bergbom siihen ehdotti, sitä emme tiedä; mutta tietysti hän oli osallinen tämänkin teoksen muodostamisessa näyttämökelpoiseksi, sillä kirjeistä 1888 v:n lopulta näkyy, että näytelmä silloin oli uudestaan kirjoitettu: 21/12 on kaksi näytöstä valmiina, ja koko "kurjuus" luvataan ennen vuoden loppua. Edelleen tiedämme, että Sala se oli, joka taitavasti teki lopullisen käännöksen.

Draaman mukaan oli Tuukkalan tappelu verinen kahakka karjalaisten ja hämäläisten välillä, jossa edelliset, naisryöstöä kostaakseen, polttivat hämäläisen kylän, tappoivat sen miehiset asukkaat ja ottivat naiset vangiksi. (Kalmiston vainajat olisivat siten olleet hämäläisiä, mutta todellisuudessa ne lienevät karjalaisia.) Vaikka kaikki on tuulesta temmattua, on näytelmällä kuitenkin se ansiopuoli, että päävaikuttimet, kosioimistavat ja kotoisen naisen vihamielisyys toisesta heimosta tuotua miniää kohtaan, ovat kaukaisen ajan omia sekä että kohtaukset ja luonteet ovat rohkeasti suunniteltuja. Muuten on sommittelu samaan tapaan eepillisluontoinen kuin Eerikki Pukessa ja ainoastaan kolmessa ensimäisessä kuvaelmassa havaitaan draamallista jännitystä. Olematta siis läheskään nuhteeton taideteos oli Tuukkalan tappelu kaikissa tapauksissa mieltäkiinnittävä ilmiö, joka, joskin sitä pidettiin edellistä heikompana, ei vähentänyt tekijään kohdistettuja toiveita.

Esitys oli tavan mukaan huolellinen, mutta koska näytelmä ei tarjoa merkillisiä tai kiitollisia tehtäviä, ansaitsee vain Lindfors tulla erittäin mainituksi. Hän loi näet rohkeimmin konsipeeratusta luonteesta, Hanka isännästä, "hämmästyttävän todellisen saiturivanhuksen. Koko hänen pukunsa ja asunsa oli erinomaisessa sopusoinnussa hajoamaisillaan olevan tuvan ja hänen eläimistyneen luontonsa kanssa, mutta todellisuus oli siksi liiallinen, että ainoastaan etevä näytteleminen sai sitä anteeksi antamaan -- esikuvaksi se ei kelpaa", lausuu arvostelija. "Näyttämöllepano oli maalauksellinen ja enensi kappaleen vaikutusta. Paitse jo mainitusta Hangan tuvasta muistutamme hämäläistalosta rauhan aikana ja sitte poltettuna. Loppukohtauksella oli omituisen synkkä mieliala, siinä kun nähtiin talon rauniot, keskellä pihaa kasvanut puukin hiiltyneenä mukana, kaatuneiden ruumiit sikin sokin maassa ja näiden keskellä Eikka (nti Stenberg) hyräillen itkuvirttä poikavainajalleen. Pukuihin oli luonnollisesti käytetty hautalöytöjen antamia aiheita".[102]

Vähäpätöisempää uutta annettiin 31/3, nimittäin R. Kiljanderin 1-näytöksinen _Pahassa pulassa_, jossa Lindfors luontehikkaasti kuvasi tohvelisankari-kamreeria ja nti Stenberg hänen sotaisaa rouvaansa, sekä _Alppimaja_ (Le Chalet), sanat E. Scriben ja sävelmät A. Adamin, jonka esittivät Lilli Kurikka (Bettly), Vallenius (Max) ja Rautio (Daniel). Huhtikuulla oli kevään viimeiset premiäärit: _Othello_ 5/4 ja _Setä Bräsig_ 26/4. Othellon esittämistä oli jo kauan ajateltu, vaikka yritys oli lykätty nimiroolin ja Jagon vaikeuden tähden. Nytkään ei esitystä voinut sanoa loistavaksi, joskaan ei siltä, kiitos olkoon johtajan taiteellisen ja runollisen aistin, puuttunut shakespearelaista luonnetta. Axel Ahlbergin voimat eivät täysin riittäneet Othellon vaativaan osaan. Paras hän oli lausuessaan puolustuspuhettaan neuvoston edessä ja siinä missä hän aavistaen petosta syöksyy Jagon päälle, mutta hän ei jaksanut johdonmukaisesti ja tarpeellisella vivahduttamisella kuvata intohimon kiihtymistä. Samoin oli Leinon Jago puutteellinen, luonteen raaka ja kyynillinen puoli tuli paremmin näkyviin kuin pirullinen viekkaus. Sitä vastoin rva Aalberg-Kivekäs kauniisti ja suloisesti näytteli Desdemonaa, tehden hänestä runoilijan mukaan lapsellisesti luottavaisen, hyväluontoisen olennon ja osaten ylläpitää näitä piirteitä viimeiseen saakka. Halme oli ulkonäöltään sopiva Cassio, vaikkei muuten rooliin kypsynyt, Weckman oli Rodrigo, Sala Brabantio ja nti Borg Emilia. Othello meni vaan neljä kertaa -- viimeisen kerran eläkekassan hyväksi. -- Setä Bräsig, josta Kaarlo puhuu kirjeissään (kts. ylemp. s. 308) teki tarkotetun vaikutuksensa. Lindfors näytteli con amore, värejä säästämättä, kunnon pehtoria. Kappale, joka sittemmin on usein uudestaan nähty näyttämöllämme, meni ensi jaksossa vain kolme kertaa, viimeisen 5/5, jonka jälkeen seurue matkusti Vaasaan.

_Vaasassa_ annettiin toukokuulla 13 näytäntöä: ensiksi Sirkka 8/5 ja viimeiseksi Setä Bräsig, näyttelijäin opintomatkojen hyväksi 31/5. Alussa oli Bergbom mukana, mutta hän lähti pian ulkomaanmatkalle, ja niinikään Ida Aalberg, joka esiintyi neljä kertaa (Ei lempi leikin vuoksi, Noora, Othello, Erotaan pois) lähteäkseen hänkin sitte pois. Itsestään ymmärrettävää on, että teatteri oli tungokseen täynnä, kun seurueen etevin taiteilijatar näytteli. Hänen esiintyessään viimeisen kerran oli tulo suurin (674 mk). Etupäässä matkakustannukset tekivät kuitenkin, että tulot nousivat vain puoleen menojen summaa. Vaasasta hajosivat näyttelijät kolmen kuukauden kesälomalle.

* * * * *

Taloudellisesti päättyi tämä näytäntökausi verrattain tyydyttävästi, joskaan ei ilman erityisiä puuhia. Johtokunnan kokouksessa 13/9 oli näet sen johdosta, että kolme edellistä vuotta oli kukin tuottanut keskimäärin noin 12,000 markan tappion ja että lähinnä edelliseltä vuodelta, syystä kun ei enään arpajaisrahoja ollut olemassa tappion korvaamiseksi, noin 10,000 markkaa oli jätetty velaksi tälle näytäntövuodelle, päätetty koettaa hankkia vähintäin 15,000 markan vuotuinen takaus kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Tämän päätöksen mukaan toimeenpantiinkin kohta takauskirjoitus, jota varten kehotuksia lähetettiin teatteria harrastaville kansalaisille koko maassa. Yritykseen ei tälläkään kertaa turhaan ryhdytty, vaan merkittiin 100 markan "osakkeita" jotenkin lähelle toivottua määrää, nimittäin niin että tilinpäätöksessä tulojen puolella mainitaan "kannattajien apurahana" 13,232 markkaa. Kiitos tämän lisän ei näytäntökauden menot enemmällä kuin Smk:lla 33:87 nousseet yli tulojen; mutta koska velka vuodelta 1887-88 tositeossa teki (ei 10,000 niinkuin johtokunta oli olettanut vaan) 17,033:23, niin oli velka tilivuoden lopussa 17,067:10. Tätä velkasummaa vastasi toki, niinkuin tilintarkastajat huomauttivat, teatterin omaisuus (puvusto, kirjasto y.m.), jonka arvo oli lähes 120,000 markkaa.

Näytäntöjen luku nousi 117:ään ja annettiin niissä: 10 kertaa Erotaan pois; 8 Farinelli, Maria Stuart Skotlannissa, Sirkka; 7 Tohtori Klaus; 6 Meren tytär; 5 _Eerikki Puke, Tuukkalan tappelu, Pahassa pulassa_, Othello, Sorrentossa; 4 _Nummisuutarit_, Telefoonissa, Tuittupää, Zalamean tuomari, Setä Bräsig; 3 _Postikonttorissa, Tietäjä, Vaasan poikia, Regina von Emmeritz_, Naimapuuhat, Venetian kauppias, Hardangerin harjulla, Sabinitarten ryöstö, Ei lempi leikin vuoksi, Kultaristi; 2 Kuningas Fjalar (kuvaelmia), Puutarhurin tyttäret, Reviisori, Porvari aatelismiehenä, Veljesten kesken, Alppimaja, Orleansin neitsyt, Sota rauhan aikana; 1 _Kovan onnen lapsia, Saimaan rannalla, Roinilan talossa, Amalia ystävämme_, Noora, Luulosairas.

Näistä 40:stä kappaleesta oli 12 kotimaista ja 14 ohjelmistolle uutta.

XVIII.

Kahdeksastoista näytäntökausi, 1889-90.

Toukokuun alkupuolella Bergbom-sisarukset jälleen lähtivät, Kaarlo Vaasasta ja Emilie Helsingistä, yhteiselle ulkomaanmatkalle, Kööpenhaminaan ja Tukholmaan. Turusta Betty Elfving liittyi Emilien seuraan, niin että nämä kolme hyvää ystävää kerran saivat yhdessä nauttia sitä virkistävää vapaudentuntoa, jonka lyhytkin irrottuminen jokapäiväisistä puuhista ja huolista tuottaa. Mitä he kokivat Kööpenhaminassa, siitä ei ole tietoja; mutta Tukholmassa, jossa he oleskelivat toukokuun lopulta kesäkuun keskivaiheille (Kaarlo kauemminkin), heitä kiinnitti Meiningiläisten vierailu. Kuuluisa teatteriseurue antoi näet siellä kesäkuulla sarjan näytäntöjä, ja oli sinne sentähden tullut myöskin muutamia näyttelijöitämme, nimittäin hra ja rva Leino, nti Svan ja Niilo Sala. Esitetyistä kappaleista mainitaan kirjeissä m.m. Orleansin neitsyt, Venetian kauppias, Wallenstein-trilogia, Talvinen tarina ja Wilhelm Tell. Wallensteinistä Kaarlo kirjoittaa Emilielle, joka kotimatkallaan oli poikennut sukulaisiinsa Kuitiaan:

"Se pysyttäytyi jotenkin samalla asteella kuin Neitsyt. Erinomaisen onnistuneita yksityiskohtia, mutta näyttelemiseltä puuttui innostusta. Upseerien kemut ja Pappenheimiläisten ryntäys vaikuttivat mahtavasti, mutta -- mutta -- kun oli kysymys draaman psykoloogisesta puolesta, täytyi usein ottaa hyvä tahto teosta. Naiset (Berg, Otto-Lorenz, Lindner) hyvinkin heikkoja." --

Juhannuksen aikana Kaarlo ilmottaa aikovansa Söderteljen kylpyparantolaan. "Lienee yhdentekevä minkä paikan valitsee, kun vain oikein hoitaa itseään." Suomalaisia näyttelijöitä hän ei ollut paljon tavannut. Ne söivät Mosebackenilla ja sinne oli pitkä matka, puhumatta "inhottavasta hissistä". Päivänsä hän oli viettänyt milloin lukusalissa ja kirjastossa, milloin Eläintarhassa, jossa oli miellyttävä kävellä. -- "Aikomukseni on koettaa vahvistaa hermojani. Viime talvi kävi niiden kimppuun. Vahva päätökseni on tulevaisuudessa karttaa kaikkia aiheita tuskallisiin kohtauksiin, jotka niin järisyttivät minua viime talvena. Ihanteeni on tasainen, rauhallinen, mutta leppymättömän luja käytöstapa. Pyydän ainakin pyrkiä siihen. Kun vain sinä, hyvä enkelini, tahdot auttaa minua."

Nähtävästi Kaarlo kohta juhannuksen jälkeen lähti Söderteljeen. Hänen olostaan siellä sekä muusta antavat hänen kirjeensä tietoja. Otamme joitakuita piirteitä:

(Södertelje 4/7). "Rakas sisar! Sain juurikään kirjeesi. Kiitos! -- Olen iloinen että Inez Borg menee naimisiin. Kenties on se onnellisinta hänelle ja meille. Sala on paraikaa luonani. Meiningiläiset päättivät toissa päivänä. Hän on ihastunut Rosvoihin ja hyvin tyytyväinen Telliin. Ennen teatteriintuloansa hän on suomentanut Tellin ja luuli käännöksen vielä olevan olemassa." -- "Täällä on jotenkin ykstoikkoista. En ole tehnyt ainoatakaan tuttavuutta [siellä oli, niin hän oli ennen kirjoittanut, enimmäkseen vain Tukholman tukkukauppiaita ja ylimyksiä, joita kohtaan hänellä ei ollut mitään sympatiiaa]. Muutoin ei ole mitään syytä oleskella itse kylpylaitoksen seutuvilla -- ei musiikkia, ei ravintolaa, niin että tuskin olen nähnytkään kylpyvieraita. Olen joutunut jonkunlaiseen eristämisparannukseen, joka lienee hyvä hermoille. Kylvyt ja sairasvoimistelu hyviä. Täkäläinen lääkäri sanoi, niinkuin Torp Gausdalissa, että jollei minulla olekaan sydänvikaa, löi sydämeni kuitenkin heikosti ja oli vahvistuksen tarpeessa. Dieetti olisi välttämätön. Valitettavasti se on kallista, sillä siihen kuuluu viiniä päivällisiksi, vieläpä Rheininviiniä, joka ei ole huokeaa. Kuinpa nyt vain voisin koota voimia, niin etten antaisi hetken vaikutelmien temmata itseäni mukaansa." --

Emilie kehottaa veljeänsä ehdottomasti noudattamaan lääkärin määräyksiä, välittämättä siitä että dieetti on kalliimpaa kuin tavallinen ruoka. Yksinäisyys ei liene haitaksi, jollei tule liian ikävä olla. "On kai samoin kuin Naantaalissa?"

Kaarlon myöhemmistä (päiväämättömistä!) kirjeistä:

-- "Pelastusarmeija kääntää paraikaa Söderteljen yhteiskuntaa ylösalaisin. Olen pari kertaa ollut sen kokouksissa. Vaikutus on enemmän edullinen kuin päin vastoin. Humbuugi on tosin ääretön, mutta samalla naivi. Apropos, ostin pari numeroa 'Sotahuutoa'. Siinä kerrotaan 'marsalkka' ja 'marsalkan rouva' Boothin heinäkuun alussa pitävän suurta kongressia Parisissa. Mukana olevien korkeampien upseerien joukossa mainitaan ensi sijassa prinsessa Ouohtomsky [o.s. Etholén]. Hän on siis julkisesti liittynyt liikkeeseen. Tokko järjestelmäänkin?"