Part 21

Lähin näytäntö oli huokeahintainen kansaa varten, ja esitettiin siinä Työmiehen vaimo. Minna Canth oli Helsingissä käymässä ja tahtoi mielellään vielä nähdä kappaleensa näyttämöllä. Muuten ei hänen olonsa täällä kuulu aineeseemme, mutta kuitenkin se kirje, jonka hän palattuaan kotia kirjoitti Emilie Bergbomille 22/3 sisältää huomattavaa. Siitä näkee, että Minna Canthkin oli sekaantunut siihen jupakkaan, jonka G. af Geijerstamin esitelmät hänen täällä ollessaan olivat herättäneet.[82] Juhani Aho oli "Savossa" ottanut asian puheeksi ja loukkaavasti kirjoittanut "minusta ja meistä kaikista". Kun vastakirjoitukset eivät tuottaneet rauhaa taikka niitä ei otettu lehteen, Minna Canth yksityisessä kirjeessä "sanoi ylös tuttavuuden Brofeldtin ja Järnefeltin perheiden kanssa", koska luuli näitten toimineen yhdessä. "Voitte ymmärtää, millä surulla ja raskaalla mielellä sen tein -- niin paljon olen minä Brofeldtista pitänyt." Valitettuaan sitte että vihamiesten luku kasvaa, kirjoittaja lisää: "Ettei vaan koskaan meidän välille selkkauksia tulisi! Se ajatus minua aina on pelottanut joka kerran kun joku side muiden kanssa on katkennut." -- Näyttää kuin Minna Canth olisi aavistanut mikä oli tuleva.

Kumminkin on tämä rva Canthin kirje vähemmän hermostunut kuin lähinnä edelliset. Näytelmäkin on hänellä tekeillä niinkuin näkyy seuraavasta:

"Kävin tänään rautatiellä [jota paraikaa rakennettiin] ja sain hyviä motiiveja. Alotinkin jo taas uudelleen näytelmääni. Oli minulla ensi näytös Helsingissä mukana, vaikken puhunut siitä mitään kun huomasin, että uudestaan se vielä täytyisi ottaa. Kumma kuinka populaariksi 'Köyhää kansaa' on minut tehnyt. Olen saanut nimettömiä mutta hartaita kirjeitä sen johdosta, ja näkyivät työmiehetkin rautatiellä tuntevan kiitollisuutta. On tuo kumminkin hauskaa, kun näkee ettei ole turhaan työtä tehnyt. Jos Jumala antaisi voimia jatkaa. En tahtoisi vielä uupua." --

Maalis- ja huhtikuulla, jolloin teatteri vielä toimi Helsingissä, esitettiin useita ohjelmistolle uusia kappaleita, jopa merkillisiäkin. -- Ensimäinen oli Holbergin komedia Erasmus Montanus eller Rasmus Berg nimellä _Antonius Putronius_. Näytelmän oli Sala uudestaan kääntänyt, mutta hän oli säilyttänyt Hannikaisen suomennoksen nimen sekä toiminnan sijottamisen Suomeen (kts. I. s. 3 ja 11). Tottuneina tällaisiin tehtäviin näyttelijät esittivät komedian reippaasti ja tasaisesti -- Lindfors täytti varsin hyvin pääosan ja Rautio Jaakko-veljenä muodosti hänelle oivan vastakohdan. Kappale meni eri pikkunäytelmäin kanssa neljä kertaa. -- Toinen sitä merkillisempi uutuus oli Shakespearen _Macbeth_, joka meni ensi kerran 11/3 ja kaikkiaan 7 kertaa. Tämän luulisi todistavan ehdotonta menestystä, mutta huoneet olivat keskinkertaisia ja yleisö yleensä kylmäkiskoinen. Syy ei lainkaan ollut näyttämöllepanossa, sillä se oli erinomainen (suurenmoinen oli esim. linnapiha murhayö-kohtauksen kehyksenä), mutta Leino Macbethina ei tällä kertaa kyennyt "voittamaan toiveita" eikä edes täyttämään. Erinäiset kohtaukset (esim. murhayö ja kuninkaan kemut) suoritettiin kyllä vaikuttavasti, mutta sittenkään ei esitys kokonaisuudeltaan kohonnut semmoiselle taiteelliselle kannalle, että se olisi temmannut katsojat mukaansa. Sitä vastoin tunnustettiin nti Avellanin lady Macbeth ehjäksi, johdonmukaiseksi luomaksi, ja loistokohtana kiitettiin unissakävijäkohtausta. -- Kolmas uusi kappale oli Hilda Aspin suomentama Th. Barrièren 1-näytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä _Pianon ääressä_ (Le piano de Berthe), Inez Borg ja Vallenius pääosissa. -- Neljäs oli Salan suomentama Friedrich Hebbelin 4-näytöksinen draama _Maria Magdalena_ 15/4. Tämä aatteellisesti ja taiteellisesti mieltäkiinnittävä näytelmä, jonka kautta yleisömme sai ensi kerran tutustua Saksan ehkä suurimpaan draamakirjailijaan Schillerin jälkeen, oli juuri tähän aikaan sopiva esitettäväksi, koska se tavallaan on pohjoismaisen realistisen näytelmäkirjallisuuden edelläkävijä. Esitys oli verrattava parhaimpaan mitä teatteri oli aikaansaanut. Varsinkin Leino Anton mestarina, nti Avellan Klaarana, Weckman Kaarlona loivat havainnollisen kuvan perinnäiseen porvarilliseen kunniankäsitykseen piintyneen nikkarin perheestä, mutta muidenkin (Ahlberg -- Leonhard, nti Stenberg -- nikkarin vaimo, Sala -- sihteeri, Lindfors -- oikeudenpalvelija) työ oli ansiokasta. Aiheen puolesta on näytelmä niin tuskallinen, ettei voi kummeksia että se näyteltiin ainoastaan kolme kertaa. -- Uudistuksista mainitsemme G. von Moserin Yhdistysjuhlan, jossa nyt esiintyi uusia voimia: nti Borg rva Schefflerina, nti Finne Ludmillana, Weckman Hartwigina j.n.e. -- Kun 29/4 näytäntö oli annettu Arthur Lundahl-vainajan alaikäisten lasten hyväksi, tuli 2/5 Yhdistysjuhla, viimeinen Helsingissä tällä kertaa.

Tämän viimeisen näytännön jälkeen pidettiin teatterin virvotushuoneissa "erojaisjuhla" sen johdosta että tämän näytäntökauden lopussa seurueesta erosivat neidit Kaarola Avellan ja Hilda Asp sekä hra ja rva Aspegren. Nämä kaikki olivat kutsutut juhlaan, ja Bergbom piti heille puheen huomauttaen, U. S. kertoo, "miten rva Aspegrenilla aina on ollut inspiratsionia, oikealle taiteilijalle omituista luomisvoimaa, miten nti Avellan aina on osottanut draamallista intelligenssiä sekä samalla kertaa innostuttanut ja opettanut. Taiteellisuudessa nti Asp ei ollut kohonnut edellisten rinnalle, mutta hänen suomalainen sydämensä ja kielellinen vaikutuksensa toverien kesken on ollut yhtä tärkeä. Samoin hra Aspegrenin syvä velvollisuuden tunto. Koska eroavain paikkaa nyt on mahdoton täyttää, toivoi puhuja lopuksi, etteivät jäähyväiset olisi ijäksi lausutut."

Näin monen jäsenen eroaminen yhdellä kertaa oli tietenkin suuri tappio teatterille, mutta mikään yllätys se tuskin oli. _Aurora ja Aukusti Aspegren_ olivat viimeiset siitä joukosta, joka 1872 kerääntyi Bergbomin ympärille toteuttamaan rohkeasti suunniteltua suomalaista näyttämöä, ja nyt he olivat viidennelläkymmenellä. Rva Aspegren oli alkuaikoina ollut teatterin etevin naisnäyttelijä, ja Vilhon rinnalla ensimäinen kotimainen näyttelijä, jolle syystä myönnettiin taiteilijan nimi. Hänessä oli, niinkuin sanotaan, teatteriverta, ja hän kykeni itsenäisesti käsittämään semmoisiakin tehtäviä, joissa toinen olisi tyytynyt noudattamaan esikuvia. Sitä todistaa hänen Katrinsa (Daniel Hjort) ja Anna Skrifvarsinsa. Kerrassaan omintakeisten luonnekuvien luku on liian suuri lueteltavaksi. Kun mainitsemme Evan (Kihlaus), Janen (Maria Tudor), rva Tjaelden (Konkurssi), Lonan (Yhteiskunnan tuet), tapahtuu se vain näyttääksemme että hän liikkui eri aloilla, joskin vakava ja traagillinen draama oli hänen oikea toimipiirinsä. Ulkonaisia vaikutuskeinoja hänellä tuskin oli, mutta silti hän teeskentelemättömällä näyttelemisellään ja lausunnallaan voimakkaasti ja välittömästi ilmisaatti tunteitten ja intohimojen elämää. Aukusti Aspegren onnistui miltei yksinomaisesti koomillisissa ja eritoten burleskimaisissa tehtävissä; mutta sen ohella hän, kiitos olkoon lauluäänensä, esiintyi useissa oopperain sivurooleissa. Kun nuorempia voimia liittyi seurueeseen, tapahtui luonnollisesti, että vanhempien monesti täytyi väistyä heidän tieltään, ja arvattavasti tämä vähitellen kypsytti sen ajatuksen hra ja rva Aspegrenissa, että heille avautuisi vapaampi ja laajempi toimiala, jos he perustaisivat oman seurueen antaakseen näytäntöjä maaseuduilla. Tämän uuden, laatuaan ensimäisen kansannäyttämön perustaminen tapahtuikin jo tänä vuonna.[83] Ensi alussa saattoi ehkä näyttää siltä että uudesta laitoksesta tulisi Suomalaiselle teatterille epämukava kilpailija, mutta se oli erehdys. Päin vastoin sekin sai entistä laajempia piirejä ymmärtämään näyttämötaidetta, ja jos se osaltaan vaikuttikin siihen, että Suomalainen teatteri vihdoin luopui kiertomatkoistaan, niin oli siitä ainoastaan etua kummallekin.

Mitä _Kaarola Avellaniin_ tulee, oli hän jo ennenkin ajatellut erota teatterista. Tämä on kenties outoa sille, joka edellisestä tietää kuinka suuria tehtäviä -- Lea, Lady Milford, Maria Stuart Skotlannissa, Elisabeth (Schillerin Maria Stuart), Portia, Goneril, Tekmessa, Lady Macbeth, Berta Bark (Todelliset naiset) j.n.e. -- näyttelijätär oli suorittanut. Mutta silloin mukana elänyt tietää myöskin, että nti Avellanille osaksi tullut tunnustus harvoin oli ansion mukainen. Hänen roolintulkintansa oli aina tunnollinen, älykäs ja henkevä, eikä esitykseltä puuttunut intoa eikä voimaa; mutta välittömyyden leimaamaa se oli sitä vähemmän kuin hän ruotsalaisesta kodista lähteneenä ei koskaan oppinut täydellisesti ääntämään suomenkieltä. Kun hänen näytellessään aina täytyi ajatella kieltä, tuli häneen jotakin epävapaata, joka antoi aihetta alituisiin muistutuksiin kritiikin puolelta. Ja koska kritiikki pääkaupungissa oli vaativampi, seurasi siitä -- kenties näyttelijättären tietämättä -- että hänen esityksensä, niinkuin Bergbom eräässä kirjeessä huomauttaa, aina oli vapaampi maaseudulla. Miten tämän lieneekään, tuotti teatteri hänelle monta pettymystä, ja kumminkin nti Avellan oli ei ainoastaan etevä näyttelijäkyky, vaan se seurueen jäsen, joka enemmän kuin kukaan muu on vaikuttanut toveriensa kehitykseen. Eikä hänen eroamisensakaan tehnyt loppua tästä vaikutuksesta. Hän on näet siitä saakka pysynyt teatteria lähellä, ja, enimmäkseen yleisön tietämättä, vastatulleitten opettajana suorittanut erinomaisen ansiokkaan työn näyttämömme hyväksi. Nti Avellan on siten yksi niitä merkkihenkilöitä, joiden nimi aina on muistettava ja kunnialla mainittava näyttämömme historiassa. Bergbom-sisarusten kirjeet todistavat kuinka suurta arvoa he panivat häneen.

Koska yleisö Ida Aalbergin vierailun jälkeen oli osottautunut hitaaksi käymään teatterissa ja toukokuulla aivan erikoinen kilpailija (Paciuksen Loreley-ooppera Aleksanterinteatterissa) oli odotettavana, arveltiin viisaimmaksi hyvissä ajoin lähteä maaseuduille. Matka suunnattiin ensiksi _Vaasaan_, jossa Suomalainen teatteri oli ennen käynyt ainoastaan yhden kerran, nimittäin 1875. Mukana olivat vielä äsken mainitut eroavat jäsenet, mutta Lindfors oli päästetty pitemmälle opintomatkalle, ensin Kööpenhaminaan ja sitte Parisiin, nähdäkseen miten Holbergia ja Molièreä näyteltiin kummankin kotimaassa. Johto oli uskottu Niilo Salalle, sillä Bergbom jäi Helsinkiin lähteäkseen vähän myöhemmin yhdessä Emilien kanssa ulkomaille. Vaasassa näyteltiin kymmenenä iltana 4/5-22/5 parasta ja mieltäkiinnittävintä ohjelmistoa (Daniel Hjort, Venetian kauppias, Työmiehen vaimo, Nummisuutarit, Kylänheittiö y.m.), joka kerta uutta. Niinkuin 12 vuotta ennen vaasalaiset nytkin olivat viehättyneet seurueen esityksistä; mutta tulot eivät kuitenkaan riittäneet. Teatterivuokraan tarvittiin 660 mk. apua Helsingistä.

Vaasasta matkustettiin _Ouluun_, jossa annettiin viisitoista näytäntöä 25/5-21/6. Täällä menestys oli sangen huono, niinkuin näemme Salan kirjeestä Bergbomille (22/6):

-- "Tyhjiä tai puolityhjiä huoneita toinen toisensa perästä. Eikä innostuskaan ole jaksanut kohota kovin korkealle, ei salongissa eikä näyttämölläkään. Kuumuutta, köyhää aikaa sanotaan syyksi kaupungissa, touontekoa maakunnassa. Koulut ovat suljetut, ihmiset muuttaneet maalle. Sitten vielä monet monituiset uskonlahkot -- --. Niin, niin Oulu ei ole enään entinen Oulu!"

Yksityisistä näytännöistä mainittakoon vain, että Työmiehen vaimo sai niin "tylyn kohtelun", että Murtovarkauskin jätettiin näyttelemättä. Oululaisille tarjottiin yksi oikea premiäärikin, kun 15/6 ensi kerran esitettiin Hilda Aspin suomentama José Echegarayn 4-näytöksinen draama _Parjauksen kirous_,[84] ja kappale herätti -- kumma kyllä -- suurta innostusta. Nti Avellan, joka tällä matkalla oli saanut paljon tunnustusta, esiintyi 17/6 viimeisen kerran (Klaarana Hebbelin Maria Magdalenassa) ja oli silloin lämpimien suosionosotusten esineenä sekä yleisön että toverien puolelta. Ouluun täytyi Helsingistä lähettää 4,000 mk!

* * * * *

Selvää on että vuoden taloudellinen tulos ei voinut olla hyvä. Vajaus teki 9,922:39 mk. Ettei se ollut suurempi, siitä oli tietysti kiittäminen valtioavun korotusta, jota nyt ensi kerran nautittiin.

Sen täydennykseksi, mitä vähän ylempänä (siv. 260) olemme sanoneet nuorille seurueen jäsenille ja "oppilaille" annetusta opetuksesta, tahdomme lisätä seuraavaa. Niille joilla oli lauluääni teatteri tavan mukaan kustansi laulutunteja, joita eri aikoina antoivat eri henkilöt, niinkuin rva Emmy Achté ja A. Ojanperä. Sitä paitse rva Achté antoi tunteja plastiikassa, esim. neideille Svan ja Finne. -- Erityistä huolta tuotti johtokunnalle monen näyttelijän puutteellinen suomenkielen käyttö. Jo alkuajoilta oli huomattu tässä olevan yksi näyttelijäkunnan heikoimpia puolia, kielessä kun alituisesti havaittiin milloin ruotsinvoittoisuutta, milloin loukkaavaa murteellisuutta. Emme ole kertoneet kaikkia yrityksiä korjata tätä seikkaa, mutta mainittakoon tässä, että asia tänäkin vuonna oli keskustelun alaisena. Neuvoteltuaan näyttelijäin kanssa Bergbom joulukuulla esitti seuraavan ehdotuksen:

1) Harjotuksissa tulisi niitten näyttelijäin, jotka hyvin osaavat suomea, vuorotellen valvoa että muut oikein ääntävät sanoja rooleissaan sekä tarvittaessa tehdä muistutuksia.

2) Niille, jotka ovat heikot tahi heikonlaiset suomenkielen ääntämisessä, olisi siinä annettava varsinaisia oppitunteja.

3) Niille näyttelijöille, jotka eivät osaa Suomen kielioppia, olisi hankittava tilaisuutta tuntien saamiseen tässä aineessa.

Hyväksyen tämän johtokunta päätti, että sekä ääntämisessä että kieliopissa olisi annettava kolme oppituntia kummassakin eli yhteensä kuusi tuntia viikossa. Tunnista maksettaisiin 3 mk ja olisi taitava opettaja hankittava. Semmoinen saatiinkin tri E. N. Setälässä, mutta jo syksyllä 1887 hän luopui toimesta. -- Itse asiassa on kielimestarin tehtävä teatterissamme osottautunut niin vaikeaksi, ettei siihen virkaan ole ennen eikä myöhemmin saatu ketään, joka olisi siinä kauemmin pysynyt. Eikähän se ole kovin kumma, kun ajattelee, että näyttelijäin perustiedot ovat mitä erilaisimmat ja siis yhteisen opetuksen antaminen sangen hankalaa. Enimmin ovat kai hyvät kielentaitajat, niinkuin aikanaan Niilo Sala, Hilda Asp y.m. vaikuttaneet näyttämökielen parantumiseen. Toiselta puolen oli kielen korjaantumiselle esteenä, että näyttelijät keskenään usein käyttivät ruotsia. Keväällä 1888 johtokunta päätti erityisesti varottaa seurueen naisjäseniä puhumasta ruotsia, koska se vaikutti haitallisesti heidän kehitykseensä.

Paitse kolmea seurueen kokeneinta jäsentä teatteri nyt menetti myöskin vanhan hartaan rahastonhoitajansa kamreeri _K. F. Wahlströmin_. Hän oli, johtokunnan pöytäkirjojen mukaan, tahtonut luopua jo keväällä 1886, mutta näyttää pysyneen virassa kevääseen 1887, jolloin maisteri _Vilho Soini_ otettiin rahastonhoitajaksi (1,500 markan vuosipalkalla). Jo ennen olemme (II. s. 55) maininneet kuinka innokas teatterin ystävä Wahlström oli. Laitoksen monesti tuskallisia raha-asioita hän oli hoitanut oopperan ajoista saakka, eikä hän vieläkään kokonaan teatterista eronnut, vaan pysyi edelleen johtokunnan jäsenenä. -- Uutena näyttelijättärenalkuna mainittakoon nti _Naimi Stenbäck_, joka aikaa myöten tuli huomatuksi koomillisissa palvelija- ja luonnerooleissa, jotka enemmän vaativat vilkkautta ja karkeanlaatuista värittelyä kuin vakavaa tai runollista sävyä.[85] Näihin aikoihin lienee myöskin teatteriin tullut kaksi nuorta neitiä, _Hanna Salenius_, sorvarimestarin tytär Tampereelta, ja _Maria Salin_, kotoisin Helsingistä, jotka kuitenkin jonkun vuoden päästä erosivat.

Näytäntöjä annettiin 143, joissa esitettiin 10 kertaa _Lea_; 9 Laululintunen; 8 _Työmiehen vaimo_, Hardangerin harjulla; 7 Kuningas ja katulaulajatar, Faust, Macbeth; 6 _Roinilan talossa_, Kultaristi, Reviisori; 5 _Daniel Hjort_, Mestari Patelin, Kylänheittiö, Kotikahakka, Saituri, Hamlet, Parisin veitikka; 4 _Murtovarkaus, Saimaan rannalla_, Thora, Luulosairas, Iso kello, Preciosa, Ei ollenkaan mustasukkainen, Lemmenjuoma; 3 _Kuvernööri tulee, Viimeinen ponnistus, Regina von Emmeritz, Takkisen pidot_, Yhdistysjuhla, Noora, Ensi lempi, Ei ole aikaa, Yhteiskunnan tuet, Ei lempi leikin vuoksi, Antonius Putronius, Maria Magdalena; 2 _Tätä nykyä, Kevään oikkuja, Amalia ystävämme, Nummisuutarit_, Pikku eversti, Jeannetten häät, Aksel ja Valpuri, Leonarda, Taistelujen väliajalla, Noita-ampuja (II), Sevillan parranajaja (kohtauksia), Pianon ääressä, Herkules; 1 Venetian kauppias, Perrichonin huvimatka, Ultimo, Naimapuuhat, Maria Stuart.

Näistä 55 kappaleesta oli kotimaisia 14 ja uusia 8.

XVI.

Kuudestoista näytäntökausi, 1887-88.

Emilie ja Kaarlo Bergbomin kirjeistä, joista alempana teemme otteita, näkyy, että sisarukset toukokuun loppupuolella olivat yhdessä matkustaneet ulkomaille, etupäässä Parisiin ja Berliniin. Jälkimäisessä kaupungissa he erosivat heinäkuun ensi päivinä, matkustaakseen Emilie kotiin ja Kaarlo Norjaan, missä hän asettui Laurvigin vesiparannuslaitokseen.

(Helsinki 7/7). "Rakas Kaarlo! -- Täällä näyttää hiljaiselta, ikävältä, kuolleelta, mutta onhan se luonnollista meluavan iloisen elämän jälkeen, jota olen viettänyt viimeisinä viikkoina. Kiitos koko tästä ajasta! Kuinpa sinulla ei olisi ollut liiaksi haittaa seurastani. Sanomattoman hupaista on ollut vähän katsoa ympärilleen maailmassa ja sydämestäni iloitsen, että olen saanut tehdä tämän matkustuksen. Kotimatkani meni erittäin hyvin. -- Tukholmassa olin päivällisillä Winterhjelmillä. Hedvig oli niin erinomaisen ystävällinen ja rakastettava, etten pitkiin aikoihin ole nähnyt häntä semmoisena. Sinun on _välttämättömästi_ käytävä hänen luonaan palatessasi Tukholman kautta." -- Emilie sanoo turhaan etsineensä Pikku orjatarta antikvariaateista [s.o. Crusellin laulukappaletta Lilla Slafvinnan, jonka Kaarlo tahtoi esittää].

(Laurvig 10/7). "Armahin! -- Tunnen vielä tyhjyyttä erinomaisen miellyttävän matkamme jälkeen, joka kaikessa oli niin onnellinen -- osaksi kiitos olkoon rakkaan seurasi, osaksi sen onnen tähden, joka meillä oli näyttämöllisessä suhteessa. Wallenstein, Talvinen tarina, Kesäyönunelma, Romeo ja Julia, Hamlet, Cid, Saituri, L'Ecole des femmes, Bajazet sekä Gendre de Mr Poirier ja Zalamean tuomari, jotka eivät ole viimeksi muistettavat. Pierre de touchekin samoinkuin Claudie ja Beaux Messieurs de Bois doré kuuluvat miellyttäviin muistoihin. Francillon on sitä vastoin unohtunut, enkä Raymondesta muista juontakaan; Goldfische on niinikään mielestä mennyt."

"Matkani tänne ei ollut onnellinen. Hampurissa tuuli niin kauheasti, että kiltisti palasin Cuxhavenista ja matkustin Tanskan halki Jyllandiin (Fredrikshavn). Sieltä höyrylaivalla. Tuuli sangen kovasti, mutta kun en syönyt koko päivänä, vaan makasin liikkumatta, niin pääsin siitä huokealla. Ja kuitenkin olen harvoin eläessäni ollut niin enragé [suuttunut] kuin sillä laivalla. Sain näet tietää Ibsenin paraikaa olleen Fredrikshavnissa mennäkseen hakemaan kesäasuntoa Skagenin rannikolle. Ajatteles, kuinka helposti olisin voinut hänen kanssaan sopia Rosmersholmista. Nyt en tiedä kuinka teen. Kirjoittaako hänelle? Mutta mihin? Käydäkö hänen luonaan? On ikävä kolmeksi päiväksi -- sillä se siihen menisi -- katkaista kylpeminen. Matkustaako hänen luokseen kylpyajan jälkeen? Se on kai sopivinta. Mutta silloin jää käynti Ida Basilierin luona tekemättä, sillä en tule ollenkaan Kristianiaan; suorin tie menee Göteborgin kautta Tukholmaan. Ei auta, näimmehän Björnsonilla [Parisissa], kuinka paljo helpompaa ja päätökseen johtavampaa on suullisesti suorittaa asia." -- Laurvigissa oli hiljaista, yksinkertaisempaa kuin Sandefjordissa, mutta ilma ja kylvyt hyviä ja niin myös lääkäri, ensimäinen kylpylääkäri, joka Kaarlossa oli herättänyt luottamusta. Suomalaisia oli noin 20, useimmat, ihme kyllä, fennomaaneja -- puhekieli sentähden suomi. Gabriel Lagus rouvineen, vakavasti sairaana, oli jo lähtenyt, Kaarlon häntä tapaamatta. Alituista katarriaan vastaan Kaarlo käytti m.m. nenä- ja kurkkukylpyjä, joita hän kiittää. -- "Vielä kerran -- kiitos iloisista matkamuistelmistamme, joihin sinulla oli niin suuri osa. Oma Kaarlosi."

(Helsinki 19/7). -- "Olipa sinulla huono onni, kun et tavannut Ibseniä. Sinun _täytyy kuitenkin välttämättömästi_ käydä hänen luonaan, kun olet niin lähellä. Ei ainoastaan Rosmersholmin tähden, vaan kaikkien hänen draamainsa tähden on hyvä että saat puhutella häntä. Winterhjelmit pitivät suurena mielettömyytenä ollenkaan ajatella Rosmersholmia! Jos ottaa kappaleen, niin täytyy olla valmis at tabe sine penger [menettämään rahansa], sillä ei se menesty! hän selitti. Me olemme tottuneet 'at tabe vare penger', ja minun mielestäni tulee meidän pysyä päätöksessämme, jos Ibsen vaan suostuu." -- Emilie sanoo, Kaarlon pyynnöstä, lähettävänsä [Jonas] Castrénin lentokirjan [Mikä on oikea ohjelma suomalaisuuden asiassa?] ja A. Meurmanin vastauksen sekä mainitsee Castrénin vielä jatkavan, nähtävästi estääkseen Meurmanin valitsemista valtiopäiville.

(Laurvig 16/7). Kaarlo valittaa epäsuotuisia ilmoja, ainoastaan kaksi kaunista päivää. Hän tekee laajasti selkoa alkavan näytäntökauden ohjelmistosta.

(Helsinki 16/7). Emilie kertoo Inez Borgin matkallaan Oulusta hengenvaarallisesti sairastuneen ja makaavan Turussa vatsakalvotulehduksessa. Häntä ei siis saa ottaa lukuun teatterin lähimmässä toiminnassa.

(17/7). "Tiistaina saapuivat tavaramme [teatteria varten] Parisista hyvässä kunnossa; mutta tulli tuli hirveän kalliiksi. Niin varsinkin silkkikankaista, vaikka oltiin niin kilttiä, että ne merkittiin puolisilkiksi. Olen hyvin levoton saksalaisten tavarain tähden. Jos sametti otetaan silkkisamettina, niin saamme maksaa kauheasti, mutta toivon sen saavan mennä puuvillasamettina, jonka tulli ei ole kovin kallis. -- Eilen tapasin rva Anni Levanderin (o.s. Canth) ja kuulin Hilda Aspin olevan Lammella. Hän on rva Canthilta saanut Brandesin Hovedströmninger käännettäväksi; ikävä olisi, jos hän sentähden olisi jättänyt Rosmersholmin. Olen kirjoittanut hänelle siitä ja kysynyt, ottaako hän Hansikkaan suomennettavakseen? -- Uskotko että minusta Hansikas oli ensi muodossaan miellyttävämpi. Svavan rooli tuntuu nyt pienemmältä ja Riisin suuremmalta." --

(24/7). -- "Hyvin hauskaa oli saada kirjeesi syksyn ohjelmiston kanssa, mutta valitettavasti se ei pysy muuttamatta. -- Kaarola ja nti Stenberg olivat pari päivää sitten kaupungissa ja oikein hupaista oli kuulla mitä kertoivat Salasta. Hän oli ollut aivan väsymätön Oulussa: päivät ja yöt teatterissa. Venetian kauppias oli ollut erinomaisen hyvin järjestetty, ja molemmat sanoivat etteivät he käsittäneet, miten hän sai kaikki niin hyvään kuntoon niin vähillä apukeinoilla." --

(26/7). -- "Vihdoin ovat tavarat Berlinistä tulleet. Hylkiöt olivat antaneet niiden mennä Pietarin kautta, joten lähetys tuli kovin kalliiksi. -- Olen saanut vastauksen Hildalta: Rosmersholm on valmis! -- Castrén y.m. tyytymättömät ovat kiertokirjeellä kehottaneet hengenheimolaisiaan kokoontumaan Viipuriin maanviljelysnäyttelyn aikana keskustelemaan uudesta ohjelmasta ja uusista johtajista. Hän on kerrassaan väsymätön." --

(Laurvig 26/7). -- "Olen saanut Castrénin lentokirjan ja Meurmanin vastauksen. Tämä jatkuva polemiikki on tuskallinen. Castrén on puolestaan kieltämättä taitavampi taistelussa kuin Meurman, mutta minun mielestäni Meurman kömpelyyksilläänkin voittaa enemmän kuin Castrén advokaattiviekkaudellaan, joka ei tahdo saada esiin totuutta, vaan ainoastaan solmeta vastustajaa. Kirjeestäsi päättäen näyttää tämä vain olevan alkusoitto ja oikea polemiikki vasta alkavan. Ja tämän eripuraisuuden aikana liittyvät ruotsinmieliset yhä lähemmin keskenään. Lähin tulevaisuus tarjoaa monta pimeää kohtaa. -- Jopa meille persoonallisestikin. Inezin sairaus -- Inez parka! On kuin paha kohtalo vainoisi häntä. Aina kiviä hänen tiellään. Hänen vastoinkäymisensä ovat kovin koskeneet sydäntäni. -- Palaan kotia parin viikon päästä. Tulevana perjantaina (5/8) matkustan Fredrikshavniin tavatakseni Ibseniä." --