Part 15

"A propos -- eräs Deutsches Theater'issa toimeenpantu ilmottamistapa miellytti minua. Emmeköhän hyväksy sitä. Taiteilijain nimiin ei liitetä 'herra' tai 'rouva' tai 'neiti', vaan etunimi -- Filip II -- Sigwart Friedmann, Elisabeth von Valois -- Anna Jürgens j.n.e. Minä pidän siitä, emmeköhän syksyllä (Turussa) alota sitä tapaa?"

"Matkalla Berlinistä Parisiin levähdin päivän Kölnissä tuomiokirkon tähden, jonka ennen olen nähnyt vain hätäisesti. Se on kumminkin kuvattavan ulkopuolella. Mikä alkuperäinen leima Kölnillä yleiseen onkaan, puoleksi Belgiaa, puoleksi Saksaa. Toiselta puolen tehdaskaupunki mitä halpamaisimmin uudenaikaista muotoa ja toiselta niin kauttaaltaan katolinen. Eräässä pienemmässä kirkossa oli kaikkialla luettavana ilmotuksia suuresta juhlakulkueesta 'pyhän Servatiuksen' kunniaksi, 'jonka vilutautia vastustava vaikutus on erehtymätön'. -- 'Kovin ankara herra', kirkonpalvelija selitti, 'joka ei kärsi pilantekoa'. Kun kysyin, mitä seurauksia hänen epäsuosiollaan tavallisesti on, vastattiin, että hän lähettää 'hallaöitä'. Siis on hän meille otollinen pyhimys, jollei Selim Lemström[57] tee häntä tarpeettomaksi. -- Sunnuntaiaamuna tulin Parisiin." -- --

"Ensi iltana olin Français'sa ja näin Bataille des dames [Naiset sotasilla] ja On ne badine pas avec l'amour [Ei lempi leikin vuoksi] -- niinkuin huomaat ei hyvä teatteritähteni nytkään ole pettänyt minua. Musset'n runoelman katkeransuloinen runous ilmeni sydäntäkouristavasti Delaunayn Perdicanissa, Bartet sitä vastoin ei saanut minua unohtamaan Hedvig Winterhjelmiä. Meidän täytyy välttämättömästi ottaa se. Ahlberg on luonnollisesti Perdican. Mutta Camille? Aalberg? Avellan? Kenties jälkimäinen sopii paremmin, joskin Musset'n ihmeellinen lyriikka paremmin tulisi ilmi Aalbergin suusta."

"Eilen näin Macbethin Porte St Martin teatterissa, la Sarah Lady Macbethina. Siitä enemmän ensi kirjeessä. -- Olen nyt matkallani usein ajatellut, kuinka pahoin teen kun panen sinut hoitamaan kaikkea raskaimpana aikana ja kierrän itse maailmaa. Sinä olet sentään enkeli -- sitä ei voi auttaa." -- --

"J. K. Jos tapaat Minna Canthin Jyväskylässä, niinkuin epäilemättä tapahtuu, niin sano, että hänen välttämättömästi täytyy jouluksi tehdä Työmiehen vaimo valmiiksi. Jos hän tahtoo tehdä jonkinlaista propagandaa, niin on kai valtiopäiväaika sopivin. Myöhempänä keväällä tulee luonnollisesti niinkuin aina uutuuksia ahdinkoon asti".[58]

Emilien vastauksesta (toiselta helluntaipäivältä) otamme seuraavat tiedot: Kenraalikuvernööriltä tullut avustus oli hänen toivomuksensa mukaan jaettu seurueen jäsenille: neideille Aalberg ja Avellan, Leinolle, Ahlbergille ja Salalle kullekin 360 ja rva Lundahlille 200 mk; mutta johtokunta oli kirjallisesti anonut, että rahat vastedes saataisiin vapaasti käyttää. -- Emilie epäilee onko viisasta ottaa Erasmus Montanus Holbergin riemujuhlaa varten [niinkuin Kaarlo oli tuuminut]. Jos teatteri olisi Helsingissä, kun päivä sattuu, olisi toisin; mutta Turussa tai Porissa se on hukkaan heitetty. Jollei Holbergiä näytellä hyvin, on hän kovin vanhentunut. Ruotsalaisessa teatterissa on Molièren Tartuffekin juuri saanut saman tuomion -- tyhjiltä huoneilta.

Kaarlon toinen kirje on päivätty "sunnuntaina ? kesäkuuta":

-- -- "Et tahdo ottaa Erasmus Montanusta, sentähden ettei se menesty. Hyvin mahdollista, mutta mikä muu meillä menestyy kuin suuret draamat ja kansannäytelmät! Erasmuksella on se ansiopuoli, että se on pian valmis ja voidaan hyvin harjottaa samalla aikaa kun jotakin muuta, sillä siinä ei tarvita Ida Aalbergia, Avellania, Leinoa, rva Aspegrenia, Ahlbergia eikä Salaa. Sinä tahdot 'En Handske' [se oli juuri näytelty Ruotsalaisessa teatterissa tavalla, joka Emilien mielestä ei estäisi sen esittämistä]. Kernaasti minun puolestani, mutta eikö Puolueiden keskellä [joka ei ollut yleisöä miellyttänyt] jonkun aikaa peloita meitä Björnsonista. Ja sitä paitse -- kuka on oleva Riis, kappaleen tavallaan omituisin henkilö. En näe meillä mitään mahdollisuutta. Leino? Epäonnistunut! Ja kuka olisi silloin Christensen, joksi hän sopii niin hyvin. Se on onnettomuutemme, että miesnäyttelijämme eivät riitä uudenaikaisiin, yhteiskunnallisiin näytelmiin, sillä Leino on melkein ainoa, joka menestyy niissä (ja myöskin Aspegren sivurooleissa). Ahlbergilla, Falckilla ja Salalla täytyy olla [historiallinen] puku, Weckmanilla ja Rautiolla työmiespuserot ollaakseen alallaan. -- Mutta olkoon kuinka tahansa, me voimme kyllä kaikissa tapauksissa valmistaa Erasmuksen. Kun emme ensi vuonna ota mitään uutta Molièrea, niin voimme ottaa yhden Holbergin. Muista sitä paitse, että meidän yleisömme on vastaanottavaisempi vanhaan, vankkaan komiikkaan nähden, kuin Ruotsalaisen teatterin yleisö oli silloin kun se annettiin siellä." -- --

"Olen pari kertaa nähnyt Mâitre de Forges. Imelän valheellisuutensa tähden se on minulle ylen vastenmielinen, mutta yleisö ulvoi liikutuksesta, naiset oikein sulivat kyyneleisiin, Marlittin henki leijaili kokonaisuuden ylitse. Näytteleminen oli kunniallisen keskenkertaista (poikkeuksena vain Moulinet'n esittäjä St Germain, joka on ensi luokan taiteilija); omituista kyllä kiitetään sitäkin. Olen kuitenkin nähnyt paljo parempaa Gymnaseteatterissa, jossa kappale näytellään, puhumatta Français'ta." --

(Parisi 25/6). Kaarlo oli aikonut kesäkuun lopussa lähteä paluumatkalle, mutta kuultuaan että Levinsky, jonka opetusta Sala oli nauttinut Wienissä, heinäkuun alussa matkustaisi pois, hän oli kehottanut Salaa tulemaan Parisiin. Tämä olikin luvannut tulla. "Tahdon silloin olla täällä antaakseni hänelle ohjeita, sillä rahojen ja muun suhteen on hänelle hyödyksi että joku opastaa häntä, varsinkin kun hänen ranskankielentaitonsa luonnollisesti on puutteellinen."

"Edelfeltin luona olen ollut pari kertaa -- hän oikein pyysi, etten lähtisi Parisista näkemättä hänen työpajaansa. Hänellä oli joukko keskeneräisiä tauluja, mutta ei ainoatakaan valmista. Ne olivat kenties mieltäkiinnittävämpiä semmoisina, sillä se voimakas elämä, joka niissä on, ei silloin ollut peittynyt monesti kyllä vaativaisen tekniikan varjoon, niin, jopa oli kuin niissä olisi ollut sydäntäkin, jotakin, jota hän, niinkuin tiedät, ei tuhlaa tauluihinsa. Hänellä on kuitenkin ihmeellinen viehättämiskyky olematta mielistelevä. Sinä joka niin helposti leimahdat liekkiin, kun ihmiset ovat rakastettavia, olisit puoleksi rakastunut häneen, mutta hän vaikutti minunkin enemmän vastustavaan luontoon. Haakonluonnollaan hän on rientänyt voitosta voittoon olemassaolon taistelussa -- kenties hän on menettänyt jotakin itsestään, mutta kokonaan kadottanut itseänsä hän ei ole. Hänen asemansa täällä on täydellisesti vakaantunut, hän on ainoa pohjoismainen taiteilija, jonka Parisin taiteilijamaailma on täydellisesti omakseen hyväksynyt, voit kuvitella miksikä harmiksi ruotsalaisille -- [Otto] Vallenius kertoi minulle hupaisia juttuja siitä. Hänen suuri taulunsa Luxemburgkokoelmassa on oivallisella paikalla ja tekee suuren vaikutuksen." -- --

"Täällä kesä on vihdoin alkanut, ja hieno yleisö tekee lähtöä kaupungista. Kuukauden lopussa useimmat teatterit sulkevat porttinsa. Avoinna pysyvät toki Théâtre Français, samoin iso ooppera, Lyrique populaire, Porte St Martin (vaikka Sarah on Lontoossa) ja jotkut pikku teatterit. Macbethin näin pari kertaa Porte St Martin teatterissa, ensi kerran yhdeksi kolmanneksi osaksi ihastuneena ja kahdeksi kolmanneksi osaksi suuttuneena, toisen kerran tasaisemmin tyytyväisenä ja siis oikeamielisempänä. Suuttumukseni johtui, niinkuin aina kun ranskalaiset koskevat vieraaseen teokseen, siitä kunnioituksen puutteesta, jolla he menettelevät. Macbeth oli revitty rikki muutamiksi kuvaelmiksi, joiden väliltä yhdistävät siteet oli poistettu, niin etten ymmärrä kuinka ne, jotka eivät tunteneet kappaletta, saivat siitä jotain yhtenäistä. Mutta kenties se ei ollutkaan niin hullua. Onhan toki niin, että juuri suuret pääpiirteet Shakespearessa ovat tehneet hänen kaikkien aikojen kansanomaisimmaksi draamarunoilijaksi, ja ne olivat esiintuodut terävän selvästi, siinä ei oltu yleiseen ranskalaiseen tapaan lievennetty ja litistetty -- useiden kriitikkojen kauhuksi. Pienet roolit näyteltiin surkeasti (Malcolmina, huomaa Malcolmina, esim. esiintyi sama daami, jonka me näimme näyttelevän Précieuses ridicules kappaleessa Coquelinin kanssa Tukholmassa, Duncan oli Kalliolta oppinut nostamaan etusormeaan ja tiedäthän kuinka se tehoo tragediassa; Macduff melusi ja huusi kuin hullu). Edelleen oli yhteisnäytteleminen hutiloitua ja näyttämöllepano paikottain aivan epäonnistunut, esim. noitien luolassa. Mutta Macbeth itse (Marais) oli mieltäkiinnittävä. Hänellä ei ollut sitä daimoonista tahdonvoimaa, joka vastustamattomasti ajaa Macbethin rikoksesta rikokseen, mutta milloin voi meidän aikojen mies murtuneine tahtoinemme tehdä sitä havainnolliseksi. Mutta hänellä oli lämpöä, eloa, ilmettä ja hyvä esiintymistapa. Entäs Sarah? Min -- ei hän ollut se Lady Macbeth 'que j'avais révé', mutta tavallaan hän näytteli sydäntäkouristavasti. Hän ei ollut minkään clanin puoliraakalainen naispäällikkö, vaan uudenaikainen petrolöösi, joka hermojensa luonnottomassa jännityksessä hillittömästi syöksyy eteenpäin. Päävaikutin hänen menettelyssään ei ollut kunnian- vaan verenhimo. Kohtaukset Duncanin murhan edellä ja jälkeen tulivat sen kautta kauhean vaikuttaviksi, varsinkin kun Marais, ranskalaisten omituisella taiturimaisuudella fyysillisesti ilmisaattaa mielenliikutuksia, mestarillisesti esitti kauhua. Unissakävijäkohtauksessa on Saraa kovin ihailtu, minun mielestäni ilman syytä. Hän repii tämän kohtauksen täydellisesti muun yhteydestä. Hänen Lady Macbethillaan ei ole edes vanhan ääripiirteet, hän näyttelee sitä, Edelfeltin henkevän lauseen mukaan, niinkuin indialainen käärmeenlumojatar. Ainoastaan somnambulismi, eikä tuskallinen katumus, tuli näkyviin."

"Muutoin oli huomattavissa, kuinka varsinainen Parisin yleisö on vastustavalla kannalla Saraa kohtaan. Marais sai enimmät suosionosotukset. Sitä paitse olivat katsojat enimmäkseen ulkomaalaisia. Käytävissä kuultiin kaikkia mahdollisia kieliä, englantia tietysti enimmin."

"Theâtre français'sa olen, paitse muutamia Corneillen, Racinen ja Molièren kappaleita, nähnyt 'Maailma, jossa huvitellaan', henkevästi esitettynä ilman että näytelmä minusta sentään olisi ollut sisältörikkaampi, Augierin 'Mr Poirierin vävy', joka olisi otettava, jos Alarik Böök [Brunon nuorempi veli, joka myöskin aikoi ruveta näyttelijäksi] kehittyy veljen suuntaan taikka jos saamme jonkun toisen, joka voi täyttää siroja rooleja, Ei lempi leikin vuoksi (toisen kerran), joka on oleva miellyttävin muistoni tältä Parisin matkalta, Mademoiselle de la Seiglière y.m. Tuon muassani yhden erinomaisen sievän 1-näytöksisen kappaleen 'La duchesse Martin'. Jollei se vaan ole liian hieno -- jota pelkään -- olisi se otettava, sillä meillä on suuri puute pikkukappaleista. Remusen kotiripitykset ja Haapaniemen hanhenpoika alkavat olla kovin kuluneita. -- Sala on pyytänyt saada viipyä lokakuun yli.[59] Olen suostunut siihen. -- -- Niin Rautatehtailija! Luonnollisesti otamme sen. Minun persoonallinen myötätuntoni tai vastahakoisuuteni ei saa vaikuttaa ohjelmistoon. -- Noin 10 p. heinäk. lähden kotiapäin."

Loppupuolen loma-aikaansa Kaarlo vietti Helsingissä. Emiliekin oli kotona käytyään ensin Kuitiassa ja sitte Ossian veljensä häissä (9/7 Hatanpäässä). Heidän huomionsa oli muun muassa kiintynyt kesällä eri paikkakunnilla alkuun pantuihin rahankeräyspuuhiin teatterin hyväksi. Turussa oli päätetty toimeenpanna kansanjuhla Kupittaalla ja myöhemmin arpajaiset. Oikein hämmästystä oli vapaaherra Werner von Troilin menettely herättänyt, hän kun itse oli kutsunut asianharrastajat kokoon ja ruvennut toimikunnan puheenjohtajaksi. Se oli muka "matelemista Heydenin ja fennomaanien edessä", mutta vaikutti sen, että semmoisetkin turkulaispohatat, jotka olivat vakuuttaneet, etteivät he koskaan astuisi Suomalaiseen teatteriin, saapuivat kokoukseen. -- Paitse näistä asioista Emilie kirjoitti nti Elfvingille Suomalaisen tyttökoulun uudesta talosta. Se oli hyvin yksinkertainen, mutta siisti, ja hän iloitsi suuresti, että on "päästy niin kauas eteenpäin", että koulu, joka oli toiminut mitä kurjimmassa, melkein tallintapaisessa huoneustossa, nyt sai jatkaa työtänsä oman kurkihirren alla.

* * * * *

Teatteri alkoi toimensa _Tampereella_, jossa 27/8-10/9 annettiin yhdeksän näytäntöä. Aikomus oli kyllä ollut alottaa Turussa, mutta siellä oli kesällä näytellyt Fröbergin ruotsalainen seurue ja sille suotiin, tavan mukaan, etuja Suomalaisesta teatterista välittämättä. Ensimäisen näytännön jälkeen Kaarlo kirjoitti 28/8 Emilielle kirjeen, joka sisältää täydellisen arvostelun uudistetusta Murtovarkaudesta, joka oli ollut ohjelmana:

-- "Huone oli hyvä (nti Berg luuli noin 400) ja suosionosotukset lämpimät, varsinkin viime näytösten jälkeen. Suurimman osan suosiota sai tietysti Hoppulainen. Rautio oli _oikein hyvä_. Hänellä tosin ei ollut Böökin auktoriteettia eikä myöskään sitä verratonta, hullunkurista huumoria, jolla Böök lausui _joitakuita_ repliikkejä, mutta hän oli täydellisesti yhtä luonnollinen ja hänellä oli sekin ansio että _kaikki_ repliikit pääsivät oikeuteensa. Falck [Penttula] oli melkein parempi kuin Leino toisessa näytöksessä, jossa hänen haudanjylhä äänensä oli kuin luotu roolia varten, mutta Leino tuotti sen sijaan viime näytökseen toisenlaista eloisuutta kuin Falck hitaudellaan. Rva Rautio tulee kyllä hyväksi, kun hän vaan ennättää sulattaa ja enemmän täydentää roolia; nyt se oli vähän ykstoikkoinen. Hän sopii siihen sentään paremmin kuin Hacklin, vaikka tämä oli sangen hyväksyttävä Helena. Vyyryläinen[60] ei myöskään ollut huono (Maria) ja Asp [Loviisa] oli pirteämpi kuin [rva] Lundahl, joskaan ei niin kaunis. Sitä vastoin Kilpi ei vastannut Rautiota vanhana talonpoikana Penttulan saunassa; niinikään meni ensimäinen kansankohtaus ennen paremmin kuin nyt. Kaikki kaikessa on Murtovarkaus taas onnellisesti liitetty ohjelmistoon -- milloin saamme Roinilan talossa samalle kannalle?" --

Muutoin mainittakoon ohjelmistosta vain Maria Stuart (3 kertaa) ja Yhteiskunnan tuet. Jälkimäisessä oli nti Borg rva Bernick, ja Kaarlo arvostelee häntä seuraavasti: "Hän oli sangen hyvä, kovin peloissaan, mutta käsitys oikea ja vivahduttaminen oivallinen; kieli sitä vastoin virheellistä."

Syyskuun keskivaiheilla tultiin _Turkuun_, jossa ei oltu käyty moneen vuoteen. Paitse Salaa ja rva Lundahlia (joka oli eronnut) olivat kaikki saapuvilla ja lisäksi muutamia uusiakin, nimittäin _Otto Vallenius_ ja nti _Lilli Kurikka_ sekä _Alarik Böök_ ja _Iisakki Lattu_. Otto Valleniuksen kanssa oli Kaarlo tehnyt sopimuksen Parisissa, missä tämä monipuolisilla taiteilijataipumuksilla varustettu mies, jätettyään yliopistolukunsa, harjotti opintoja maalaustaiteessa, ja nti Kurikassa oli, hänen veljensä Matti Kurikan kirjeen mukaan, kesällä herännyt "ääretön halu päästä Suomalaisen teatterin jäseneksi". Vallenius ja nti Kurikka olivat molemmat sangen tervetulleita teatteriin lauluäänensä tähden. Tästä lähtien voitiin jälleen ottaa laulukappaleita ohjelmistoon. Lilli Kurikka oli 19-vuotias ja Helsingin suomalaisen tyttökoulun käynyt. Alarik Böök oli Bruno Böök-vainajan nuorempi veli. Iisakki Lattu vihdoin oli ainoa näistä tulokkaista, joka pysyvästi jäi teatteriin.[61] Ensi-iltana 16/9 meni Maria Stuart täydelle huoneelle ja seuraavana Murtovarkaus puolelle. Alku ei ollut loistava sillä tavallista on, Kaarlo kirjoittaa, että meikäläiset ensi hyökkäyksessä joutuvat hämilleen. Puhuttiin liian hiljaa, johon lisäksi tuli pikku onnettomuuksia. "Mutta kaikki paranee kai, kun ennätämme tottua yleisöön ja yleisö tottuu meihin. Tänään (19/9) luulen Ida Aalbergin vallottavan yleisön yhdellä ryntäyksellä, sillä hän sanoi olevansa hyvällä tuulella." Niin kävikin, ja näyttelijätär sai laakeriseppeleen ja kukkia. Viikko myöhemmin, Romeon ja Julian jälkeen, Kaarlo kirjoittaa, että silloin uudistui mitä oli tapahtunut Maria Stuartiin nähden. Ensi kerralla kylmä, ynseä, ymmärtämystä puuttuva yleisö ja toisella vilkas, kiitollinen ja innostunut, yhteisesitys ensi kerralla laimea ja hätäinen, toisella tyydyttävä. Murtovarkauskin menestyi paremmin toisella kerralla, ja huone oli kahta vertaa parempi. Yhteiskunnan tuet annettiin kolmannelle osalle huonetta, ja Kaarlo huudahtaa: Kuinka henkisesti kuollut tämä yleisö kuitenkin on! Hän sanoo kokonaan menettäneensä kyvyn arvostella kappaleiden vaikuttavaisuutta. Nyt huudetaan vain laulukappaleita -- niitä me ymmärrämme! (Huuto saada nähdä Ida Aalbergia on vaiennut, kun siihen yhtyy niin kamalia perspektiivejä kuin Shakespeare ja Schiller!) Epäilemättä oli ruotsalaisten operettiohjelmisto saanut yleisön hylkimään vakavaa ohjelmistoa. Bergbomin täytyi vastoin tahtoansa ("sillä se menee nyt, dass Gott erbarm") antaa Saimaan rannalla, ainoa laulukappale, joka tällä hetkellä oli valmis, -- ja se veti, varsinkin toisella kerralla (Parisin veitikan kanssa), miltei täyden huoneen. Regina antoi sitte myöskin 8/10-12/10 kolme hyvää huonetta. Kolmantena iltana (kaikista paras -- 1,071 mk) oli Ida Aalberg erityisten suosionosotusten esineenä ja hän sai muun muassa hopeisen maljakon ("Ida Aalberg 18 12/10 84. Käy nyt tiesi tervehenä, matkasi imantehena, päätä kaari kaunihisti, pääse illalla ilohon."). Suuri isänmaallinen kappale lämmitti siis sydämiä Turussakin.

Tällä aikaa harjotettiin Hilda Aspin suomentamaa G. Ohnet'n 4-näytöksistä draamaa _Rautatehtailija_, Shakespearen _Hamletia_ ja Nummisuutareita, joka viimeinen kaipasi uudistamista. Ensimäinen näitä meni 24/10 saavuttamatta silloin enemmän kuin toisellakaan kerralla suurempaa suosiota, vaikka kritiikki kiitti sekä kappaletta että esitystä. Leino ja Ida Aalberg esiintyivät päärooleissa. Hamlet edistyi hitaasti; "Ahlberg ryhtyi siihen niin veltosti", että Bergbom epäili sen menestymistä. "Kyllä on kovaa", hän lisää "että täytyy pakottaa ihmisiä Hamletiin, kun ajattelee, että Vilho olisi antanut vuosia elämästään saadakseen näytellä sitä roolia." Se valmistui kumminkin miten kuten ja annettiin ensi kerran 30/10 Ahlbergin hyväksi, koska tämä näyttelijä oli lähtevä parin kolmen kuukauden opintomatkalle. Näytäntö onnistui hyvin, sanomien mukaan. Ahlberg oli erinäisissä kohtauksissa oivallinen ja Ida Aalberg mainio Ofelia. Axel Ahlberg sai sinä iltana kultakellon, ja samanlainen lahja annettiin Ida Aalbergille l/11, kun hän esiintyi Jane Eyrenä. Nummisuutarit näyteltiin viimeisenä iltana 4/11 täydelle huoneelle. Leino oli vielä Esko, sillä erästä nuorempaa näyttelijää oli turhaan koeteltu; ensikertalainen oli m.m. Lattu Karrina. Muista täällä näytellyistä kappaleista mainittakoon vain Mustalaiset, jossa nti Kurikka Evinä ensi kerran (15/10) astui näyttämölle ja lauloi "aistikkaasti, puhtaasti ja tunteellisesti", ja nti Avellanilla Rózsina oli suuri menestys, sekä Todelliset naiset, jota turkulaiset eivät viitsineet tulla katsomaan. -- Turunmatka päättyi 900 markan tappiolla, jota pidettiin verrattain onnellisena tuloksena! Åbo Underrättelser kiitti hyvää ohjelmistoa ja vakuutti seurueen olevan vastedeskin tervetullut (!). --

Kaarlo oli asunut Fenix-hotellissa, jossa hänellä oli kaksi huonetta, ja hän maksoi täydestä "ylöspidosta" 120 mk kuukaudessa. Leino rouvansa kanssa, Axel Ahlberg sekä neidit Avellan ja Stenberg asuivat myöskin siellä, ja kaikki söivät samassa pöydässä. -- Kirjeessä, jossa Kaarlo kertoo tämän, tapaamme sanat: "Lue Jussi Brofeldtin Muudan markkinamies. Se on sydäntäkouristava. Siinä pojassa elää Herran henki."

Paluumatkalla Turusta seurue pysähtyi _Hämeenlinnaan_, jossa Nordinin salongissa annettiin neljä näytäntöä -- jopa Maria Stuart viimeisenä iltana. Kun huone oli aina täysi ja päiväkustannukset pienet, nousi voitto 900 markkaan -- samaan summaan, joka Turussa oli menetetty.

_Helsinkiin_ seurue tuli aikaisemmin kuin aiottu oli. Ensin oli näet aikomus ollut mennä Turusta Poriin, mutta kun sikäläinen uusi teatteri ei vielä ollut täysin valmis, jäi matka tekemättä; toiseksi oli tuumittu pitentää Turussaoloa, mutta Carlbergin ruotsalainen seurue tuli ja otti teatterin. Kun saavuttiin Helsinkiin, olivat arpajaiset teatterin hyväksi olleet ja menneet. Ne tapahtuivat nimittäin tiistaina 4/11 ylioppilastalolla, jonka huoneet olivat tungokseen asti täynnä. Salin peräseinällä nähtiin "tuulentupa", Suomalaisen teatterin uusi rakennus, jonka K. K. Hellsten oli maalannut Seb. Gripenbergin luonnoksen mukaan, ja sivuseinillä Hedvig Winterhjelmin, Emmy Achtén, Ida Basilierin, Kaarlo Bergbomin ja Vilhon muotokuvat. Ohjelman alkunumero oli J. Mustakallion sepittämä prologi, jonka Turusta varta vasten tullut Ida Aalberg lausui, ja muista numeroista huomattavin iloisen, kirjavan joukon esiintyminen, jossa tunnettiin 18 näyttämöllistä hahmoa: Anni, Boriska, Inga, Jessika, Kätchen, Lysisca, Nicole, Noora, Pamina, Papagena, Rosina, Rykmentin tytär, Esko, Fra Diavolo, Larsson, Maunu, Papageno, Göndör Sandor. Nämä kaupittelivat yleisölle tilapäistä albumia.[62] Voittoja oli 1,000 ja arpoja 11,000 à 1 mk.

(11/11). "Oma rakas Bettyseni", Emilie kirjoittaa sen jälkeen, "usko pois että tuntuu hyvältä kun arpajaispuuha on ohi! Odotamme puhdasta voittoa 11 à 12,000, tosin vähemmän kuin viimein, mutta toki kunnioitettava summa. Olen äärettömän kiitollinen, että kaikki on mennyt hyvin. -- Perjantaina teatteri alkaa täällä; saa nähdä kuinka rupeaa käymään. Kevättä en pelkää, jos kaikki pysyvät terveenä, mutta joulukuu on kaikkialla vaikea kuukausi ja vallankin meillä, jotka niin paljo rakennamme ylioppilasyleisöön. -- Kiitos, hyvä Bettyseni, kaikesta mitä teit hyväksemme, kun olimme Turussa [Emiliekin oli ollut siellä pari viikkoa lokakuulla]; erinomaisen hupaista on että siellä meni kuin meni. Toivoakseni Fröberg & consortes eivät aivan hävitä meiltä maanalaa. -- Sala jää ulkomaille joulukuun keskivaiheille. Sydämestäni toivon hänen edistyvän. Hän on ihmisenä läpeensä kelpo ja kunnioitettava, niin että minä ja me kaikki sangen paljo pidämme hänestä. -- Olet kai kuullut, että rva Canthin uusi kappale on valmis! Kuinka hupaista on saada kotimainen teos, sen tiedät kyllä." --

Täälläkin alotettiin (14/11) Murtovarkaudella. Sitte tuli Rautatehtailla, joka näyteltynä kolme kertaa ei täälläkään menestynyt, vaikka arveltiin sentapaisista ranskalaisista muotikappaleista olevan hyötyä näyttelijöille. Toisella innostuksella vastaanotettiin vanha ja aina uusi Nummisuutarit. Uusia olivat siinä Pesonen -- Topias, Weckman -- Mikko Vilkastus, Rautio -- Iivari, Falck -- Niko, Lindfors -- Teemu ja rva Rautio -- Jaana.

Joulukuun 3 p. sattui Ludvig Holbergin 200-vuotispäivä ja sitä vietettiin vanhan mestarin huvinäytelmillä _Ei ole aikaa_ ja _Henrik ja Pernilla_ (Hilda Aspin suomentama). Kumpikin komedia sujui hyvin, mutta edellinen sentään paremmin. Lindfors oli Vielgeschrey ja häntä kiitettiin siitä että hän oli syventänyt näyttelemistänsä, jossa ennen ilveilevillä kujeilla oli ollut liiaksi sijaa. Otto Vallenius oli onnistunut kujeellisena palvelijana, Hilda Asp Pernillana, nti Stenberg Madlenana j.n.e. Toisen kappaleen nimiosat olivat Weckmanilla ja rva Aspegrenilla. -- Näyttelijät lähettivät Leinon allekirjoittamassa sähkösanomassa tervehdyksensä Tanskan näyttelijöille, ja Bergbom tervehti eri sähkösanomalla kuninkaallista näyttämöä, "Ludvig Holbergin kaikille pohjoismaille merkillisen vaikutuksen kehtoa". Kuninkaallisen teatterin puolesta kamariherra Fallesen vastasi kumpaseenkin tervehdykseen.

Viikko myöhemmin 10/12 oli toinen juhla -- kymmenes vuosipäivä Ida Aalbergin ensimäisestä esiintymisestä teatterissa. Sitä vietettiin Jane Eyrellä, ja taiteilijatar sai vastaanottaa kukkia ja laakeriseppeleitä, jota paitse hänelle toimeenpantiin pidot, joissa prof. F. Perander puhui kunniavieraalle ja pyysi lupaa, että saataisiin teatteria varten maalauttaa hänen muotokuvansa.[63]